torstai 30. kesäkuuta 2016

Kuukauden kuvat // Pictures of the Month

You are all familiar with the case when the support act seems to (almost) steal the whole show from the headliner who was your foremost reason to attend - fucking ace right as in the best case scenario it could lead to some next level music related adventures.

Touché Amoré @ The Circus, Helsinki 10.03.2012


When things start to escalate quickly, that would be what happened with Touché Amoré when I first checked them out prior their tour with Rise Against. Their 2011 released record Parting the Sea Between Brightness and Me, running just a bit over 20 minutes, became my most listened record of 2012. It was like a sponge absorbing liquid how easily I fell for this band. I saw them three times on this tour, first time took place in Aarhus Denmark where it was super weird to appear like I was their biggest fan of the night by knowing most of the lyrics even when I had just been listening to the band for a few months. Next up were the back to back shows in Finland were luckily more people knew the band. Crowd participation plays a big role at Touché's gigs and if a big venue with barrier requires to get off stage to share the mic better with the sing-along hungry wolves waiting then that's what it is. This rare photo I have of the band is from the second night +18s show where at the start of the set singer Jeremy Bolm asked where the fuck is everybody? Typical finnish behaviour to come in time for the headliner, their loss. I would have never guessed after these shows that by the end of the year I'd see them twenty more times, mostly thanks to their Converge support slot.
Now I haven't see them in over two years but I hope I could change this when they a sure to come back to Europe with their anticipated new record Palm Dreams that will see the light of the day September 16th. -kilu 

Minä ja Ville Ahonen @ Korjaamo, Helsinki 13.10.2012


Illan päätähtenä oli Olavi Uusivirta, mutta onneksi eksyin paikalle jo sen verran ajoissa, että lämppärikin jäi haaviin! Minä ja Ville Ahonen kuului tähän meikäläiselle aika tavanomaiseen "nimi on tuttu, musa ei" -kerhoon ja keikan tunnelma pääsikin sitten yllättämään täysin. Englanninkielisen laululyriikan suurena kuluttajana olin alkanut tuohon aikaan pikku hiljaa heräillä siihen, että suomenkielinenkin musiikki voi olla oikeasti hyvää ja jotain muuta kuin pelkkää iskelmää. Keikka antoi tälle henkilökohtaiselle musiikkivallankumoukselleni uutta voimaa.

Tämä keikka oli ehkä runollisin livekokemus mitä olen koskaan päässyt todistamaan, eikä pelkästään siksi, että settilistan vieressä seisoskeli puolityhjä punaviinilasi tai siksi, että lavalle eksyi jostain jo ujosti nuupahtaneita ruusuja. Keikka oli yksinkertainen ja koruton, mutta se tarjosi kuitenkin kilokaupalla uutta pohdiskeltavaa. Biiseissä oli samaan aikaan melko surullinen, hauras ja haavoittuvainen pohjavire, mutta niiden tarinat olivat vahvoja ja pitivät kuuntelijan rautaisessa otteessaan. Olihan se Olavikin tietysti super niin kuin aina, mutta tällaiset Ville Ahosen kaltaiset mustat hevoset syöpyvät aina mieleen toden teolla.

- juoksepoistytto

Previous Kuukauden kuvat / Pictures of the Month posts:
05/2016 Sir Mr' Taf + Nightwish
04/2016 Poison The Well x Thursday + Gerard Way

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Festarikesän korkkaus Kaisaniemessä

Cheek @ Radio Aallon kesäkonsertti, Helsinki 12.6.2016

Saavuin Helsinkiin paria tuntia ennen keikkaa ja huvitin bussimatkalla itseäni ajatuksella, että höhöö olisipas läppä jos Kaisaniemeen ei enää mahtuisi sisään. Sitten alkoi viestittely jo alueella olevan kuoman kanssa ja kävi ilmi, että portit oli laitettu ainakin hetkellisesti säppiin JVG:n aikana kovan tungoksen takia. Ääk. Siinä vaiheessa ei kauheasti enää naurattanut ja kipitin Kampista Kaisaniemeen ennätysvauhtia. Portilla oli älytön lössi ihmisiä ja kukaan ei vaikuttanut liikkuvan mihinkään. Isoissa häppeningeissä pyörimisestä on onneksi sen verran kokemusta, että ei muuta kun vanhan keikkaketun taidot käyttöön ja puikkelehtimaan. Jono lähtikin sitten onneksi liikkumaan tosi ripeästi ja olin festarikarsinassa nopeammin kuin uskoinkaan. Sisäänpääsyn jälkeen yritin paikantaa kaveria, tuloksetta. Ryhmää riitti tiuhaan ja maailman ääriin asti, tsiisus. Alueella liikkuminen oli niin hidasta ja turhauttavaa, että päätin lopulta vain etsiä kelvollisen paikan itselleni, että mielenterveys säilyy.
Olen ollut viime kuukaudet livemusan puolesta taas ihan eri sfääreissä, joten henkinen valmistautuminen keikkaan jäi pahasti vaiheeseen. Päässä alkoi kuitenkin surista ja vatsanpohjassa kihelmöidä, kun Luoma pyöräytti uuden ja aika hiton päheän intron soimaan. Se oli siisti sekoitus pääasiassa Alpha Omega -ja Kuka Muu Muka -lättyjen biisejä, täytyy sanoa että toimi! Keikan aloitusbiisiä en kuitenkaan osannut millään levelillä odottaa. Sokka Irti tarjosi toki vauhdikkaan lähdön, mutta itse jäin kyllä vähän telineisiin hämmentymään ja en tainnut olla ainoa. Sitä on jo niin tottunut siihen, että Sokka on about viimeisen kolmen tai neljän biisin joukossa, joten illan biisijärjestys todella yllätti. Seuraavaksi oli vuorossa päräyttävä Kuka Muu Muka ja siihen kyytiin pääsi jo itsekin ihan kivasti messiin.
Alkuvuoden jäähallirundin keikkojen rakenne ja draaman kaari oli muisto vain, sillä keikka oli varsinaista tykitystä ja tuuttausta alusta loppuun. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että jäähallirundille Jossua varten kehitelty kovan luokan joraustaitoja vaativa tanssi elää ja voi hyvin, heh! En oikein tiedä enää mitä mieltä olen Tinakenkätytön ja Jossun yhdistelmästä, ne ovat olleet setissä peräkkäin jo aika kauan. Toisaalta samaistun Tinikseen hurjan paljon ja sopiihan se nyt Jaren meininkiin super hyvin, mutta biisin terävin särmä on alkanut vähän hioutua pois ainakin mulle itselleni. Sen tilalle voisi ehkä laittaa vaihteeksi omaa tuotantoa, vaikka harvinaisen hyvä ja kovaa kulutusta kestävä coveri se kyllä on ollut. Lavalla kävi taas paljon spesiaaliporukkaa. Diandra käväisi tuttuun tapaan vetämässä Fiiliksissä-biisin ja Flexaa sai vahvistusta Sannista sekä VilleGallesta. Edellä mainitun kolmikon läsnäolo oli ennalta-arvattavaa, mutta Me Ollaan Ne Part 2 Elastisen, Pete Parkkosen ja muiden heppujen kera tulikin sitten ihan puskista. Todella kiva ylläri, en ollut yhtään ajatellut, että biisiä vedettäisiin Kaisaniemessä.
Keikka venyi vähän yliajalle, mutta eipä tuo haitannut ja olisi sitä tietysti enemmänkin voinut kuunnella. Kiva, että aikataulunatsit olivat jo poistuneet paikalta tässä vaiheessa ja sähköjä ei pistetty poikki muutaman ylimääräisen minuutin takia. Vaikka keikka oli lyhyt, niin kiireen tuntua onnistuttiin välttämään ihmeen hyvin. Timantit On Ikuisia sai väistyä tavanomaiselta paikaltaan, sillä Äärirajoille oli illan viimeinen biisi. Ei yhtään pöllömpi lopetus, kyseinen biisi tuntuu sopivan melkeinpä mihin tahansa kohtaan. Kaikista setin biiseistä Sä Huudat meni tällä kertaa jostain syystä eniten tunteisiin. Kaippa tuo keikkatilanne oli siinä vaiheessa ehtinyt iskeytyä huolella tajuntaan ja festarikesän alkamisen sisäistäminen sai tosi voimakkaat fiilikset nousemaan pintaan. On vaan yksinkertaisesti niin perkeleen siistiä päästä taas fiilistelemään näitä biisejä livenä ja keräämään positiivista energiaa, niin jaksaa taas painaa menemään arjessakin ihan eri tavalla.

Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea tämän kesän varsinainen festarisetti pitää sisällään. Sitä ihmetelläänkin sitten parin viikon päästä Provinssissa! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

ps. Linkit kaikkiin jäähallirundin keikkarapsoihin löytyvät täältä, mikäli niitä haluaa lueskella!

lauantai 11. kesäkuuta 2016

So what should I say, redneck?

This is the first appreciation post in the blog and there's not a better band to start with than

The Red Paintings.
Manchester 22.4.2015
We first laid our eyes and ears on them in Helsinki in November 2013 when they were supporting our another great favorite Mindless Self Indulgence. Our relationship started with a very innocent and brief discussion about Vegemite, the great Australian delicacy. Things escalated quickly (to put it mildly!) and by the time we arrived in Paris a few weeks later we were completely and utterly hooked. We had never before encountered a band quite like TRP, we were drawn to their bizarre and out-of-the-box energy and awesome music of course. And well, their stage hamster Elliot was a real charmer, too.
Hamburg 26.11.2013
 February 2014 arrived and with it a European headline tour. We jumped on board in Hamburg, Germany and rocked the last four shows of the tour. It was one of the best tour experiences I've ever had, full of strong feelings and crazy good moments. The tour had an Egyptian theme and we succeeded in impressing and confusing so many people with our costumes that I still crack up when I think about it. Now, you might be wondering why in hell am I talking so much about us rather than the band, this was supposed to be an appreciation post after all. Well, the truth is that this funny little blog of ours most likely would not exist without The Red Paintings. Or if it did, it would have the lamest name in the blogosphere. The name of this blog is tightly related to TRP's song Redneck, because it's a clever translation of one very rude verse in the song. It's a gutsy and perfect summary of our mentality and if we didn't have it, YYKAAHOOVEE probably would have never been born. Thanks to TRP, our blog has a soul.
Here, enjoy a video of said song (filmed by us in Germany in 2014) and the ballsy live energy TRP delivers:

So how would I describe TRP in one word? Inspiring with a capital I. No other band could make us head straight to a tattoo shop after the tour, and that's only the tip of the iceberg. They have given us so many ideas and boosted our creativity. I have loads of favorite bands representing different genres and I buy their records and go to shows, but I very rarely feel like I can really participate in things and get involved. TRP are delightfully different in that way as well. Show up to a TRP gig with an open mind and you'll soon be dragged in to a world full of radioactive bunnies, conspiracy theories, ray guns and body paint. You'll get to wonder and ponder, which might later result to something that changes the way you feel or think about something.
Stockholm 24.11.2013

Manchester 22.4.2015
The Red Paintings is not just a band, it is a whole new universe. They do not only step out of the box, but they burn that fucking box to the ground. We both strongly encourage you guys to take one brave step to TRP Land. Listen, explore and don't be afraid of getting lost during your adventures, because once you do you'll never want to be found again.

They are currently collecting funds on Pledgemusic in order to record their next album, go and show them some love!

The Red Paintings: The New Album on Pledgemusic
TRP on Facebook

- juoksepoistytto, on behalf of both of us
YYKAAHOOVEE

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pikaspurtti musamaratonilla // Beetlehem ja Flippipuisto Bar Basessa 26.5.2016

Meiltä ei olekaan tullut yhteismerkintää sitten Punk Rock X-Mas -iltamien, mutta nyt kun siihen tarjoutui tilaisuus niin ei muuta kun kaveri kainaloon, hikipanta päähän ja baanalle! Helsinki Music Marathonin koko ohjelma julkaistiin vain muutamaa päivää ennen itse tapahtumaa, joten aika ekstempore-reissu meillekin lopulta muodostui. Kaikki postauksen videomatskut ja muut sälät ovat kilun käsialaa, koska se toinen tyyppi ei jaksanut kaivaa kameraansa repusta ulos.

Beetlehem

juoksepoistytto: Suurin syy siihen, miksi itse olin paikalla. Aina kiinnostelee, mitä muita projekteja lempibändien tyypeillä on meneillään. Ilman Tiisu-kytköksiä mestoille eksyminen olisi kyllä ollut ihan sattuman kauppaa ja sellaista sattumaa olisi varmaan saanut odotellakin jonnin verran. Tietoni bändin musasta pohjautuivat pitkälti pariin hassuun Instagram-klippiin, joten jämäkän mielikuvan muodostaminen etukäteen oli oikeastaan mahdotonta. Itse asiassa oletin Beetlehemin musan olevan paljon vaikeammin lähestyttävää kuin mitä se oli, en tosin osaa antaa oletukselle mitään kauhean järkevää perustelua. Ehkä se johtuu osittain siitä, että aina kun joku mainitsee sanan "indie", niin ensimmäisenä tulee mieleen jo pari kuukautta pesua kipeästi kaivanneessa ruutupaidassa ja tyttöjen farkuissa vääntelehtivä heebo, joka ei edes laula vaan ulisee ja ynisee ja löyhkää "taiteellisuudelta". En todellakaan ajatellut kohtaavani vastaavaa keissiä Bar Basessa, mutta indie on siis ylipäätään musagenrenä sellainen mistä en oikein ole koskaan saanut otetta.

riffeistä giffiä!
juoksepoistytto jatkaa: Parin ensimmäisen biisin aikana päässä vain surisi, kun yritin jäsennellä kuulemaani ja rajata kaiken ylimääräisen oheistoiminnan (= parit pällit kanssaihmiset) tietoisuuteni ulkopuolelle. Mainittakoon tässä vaiheessa, että inhoan keikkapaikkoja joissa pidetään valot päällä keikkojen aikana. Oikeasti, hyi yök. Bar Base ei muutenkaan oikein vakuuttanut, mutta pimeä tai edes etäisesti hämärä miljöö olisi auttanut asiaa vähän. Onneksi musakki oli kuitenkin vallan mainiota ja sehän nyt aina se tärkein juttu onkin! Lyriikoihin en ehtinyt ja pystynyt keskittymään niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta jos yhdenkin biisin aihepiiri pyörii maailman rouheimman äijän eli Bruce Sprinsgteenin ympärillä niin uu beibe! Musa oli yleisesti ottaen tosi suoraviivaista, mutta mukana oli kuitenkin älyttömästi mielenkiintoisia riffejä ja koukkuja. Taisi olla setin tokavika biisi, joka oli muuten tyyliltään very much Teksti-TV 666, vaikka en sen bändin suhteen mikään asiantuntija todellakaan ole. Olipa kyllä siistiä tutustua taas uuteen hienoon bändituttavuuteen, toivottavasti matskuun pääsee pian syventymään kunnolla myös kotona omien kajareiden välityksellä. Keikalla tilanteet kuitenkin kiitävät ohi kovin nopeasti, eikä johonkin korvia hivelleeseen hetkeen ei pysty palaamaan vaikka haluaisikin. Ainoa asia, joka jäi keikan jälkeen vähän surettamaan oli se, että jäätävän raflaavalla meiningillä kannuja paukutellut rumpali olikin vain tuuraaja eikä vakikasvo. Höh!
kilu: Ton tekstin jälkeen huvittaa juoksepoistyton painikoinnit ennen keikkaa "mitä jos ne onkin ihan kauheeta paskaa enkä tykkää yhtään" hahaha. Parin Tiisu-keikan nähneenä Beetlehem kiinnosteli sillä muhun teki heti Tiisun keikalla vaikutuksen kreisienerginen sähköurkusankari ja kun pikkulinnut lauloivat saman heebon Teksti-TV 666 diggailuista niin kyllähän tossa on jo ihan tarpeeksi hyvä syy lähteä tyypin toisen bändin ilmaiskeikkaa katselemaan. Itse en marsinnut ulos ihan yhtä tohkeissani mitä tuo blogitoverini vaikka hyvinhän nää jäbät veti. Keskipaikkailla ollut Mugi oli huikee ja vasta silloin havahduin kolmen kitaristin läsnäoloon. Vikan biisin riipaiseva Tiinaaah sä oot niin kauniis tulkinta jäi soimaan päähän. Ja sitten tapaus Bruce. Nauroin ääneen mr Springsteenille sillä meikälle Bruce tietty oli yippee ki yay motherfucker Bruce Wills ja Die Hardit 1-3, joten onnistuin täysin ignooraamaan biisin alkuspiikit joissa tuo Springsteen mainittiinkin ja pilvilinna mureni vasta tuota juoksepoistyton tekstiä lukiessa, en tiedä toivunko tästä. Kyllä tän bändin silti voisi kuunnella livenä toistamiseenkin jos muut saman illan bändit ja ajoitus suinkin nappaa, oli kuitenkin sen verran monipuolista menoa.

No se Bruce-biisi, sanat ei välttämättä lopulliset ja saa kuulemma täytellä palautelomakkeita:


Flippipuisto

kilu: Bongasin tän koko tapahtuman Flippipuiston fb-postauksesta ja kerta ilta oli vapaa, samassa mestassa kiinnostava toinen bändi ja koko reissu kustansi parikymppiä niin why the hell not. Parasta tietty kun juoksepoistytto lähti mukaan! Tässä oli tosi jännä kontrasti edelliseen esiintyjään, ihan kuin oltaisi saavuttu täysin eri paikkaan tunnelman kääntyessä hieman epäkorrektimpaan ja päihtyneempään suuntaan Beetlehemin ollessa PG rated niin nyt siiryttiin sinne R-kategoriaan. Henkilökunnan ei todellakaan tarvinnut kysellä kenenkään papereita enää tässä vaiheessa, eikä olisi uskonut olevansa yhä perse kiinni Helsingin keskustassa sijaitsevan baarin penkissä. Pari kertaa toistunut känninen "nyt Lepakkomieheeenn" huudahdus palautti pääkaupunkseudulle vaikka olisi voinut vannoa olevansa jonkun pikkupaikan ainoassa kapakassa.
juoksepoistytto: Apua. Vaivaannuttavin keikkakokemus hetkeen, vaikka ei se bändistä sinänsä johtunut vaan about kaikesta muusta. Meni täysin hermo kahteen baaria edestakaisin seilanneeseen hyypiöön, joista toinen oli jo niin seis, että olisi varmaan kannattanut soutaa pikkuhiljaa himaan. Erittäin harvalukuinen yleisö koostui 95 prosenttisesti bändin kavereista ja itsellä keikka meni suurimmaksi osaksi lattialla kierimisten ja muun kännin piikkiin laitettavan toiminnan seuraamiseen. Biisit kuulostivat omiin korviini tosi samanlaisilta, Operaatio Charlie Sheen tosin rikkoi kaavaa ja erottui edukseen. Ihan hyvää peruspunkkiahan tämä räime kokonaisuudessaan oli, mutta tuskin eksyn kuitenkaan uudestaan katsomaan.

kilu: Oon tyytyväinen että mulla oli alla ne pari muuta ihan oikeissa keikkapaikoissa nähtyä Flippipuiston vetoa jolloin livemusa oli se pääasia eikä lisämauste. Bar Basessa bändit on vähän nurkkaan ahdistetussa epäsuotuisassa asemassa jota ei todellakaan avittanut eteenpäin kaikki se valoisuus. Paikassa toimii varmasti paremmin peruscoverbändit joiden tahtiin (ja ohitse) on ihan ok ravata hakemassa juomia tai haahuilla ympäriinsä kuten ilmeisesti täällä oli tapana. Tästä setistä jäi päällimmäisenä fiiliksenä käteen juurikin about sen kaiken muun takia aikas treenikämppävibat, soitellaan täs vähän kavereiden hauskanpidon taustamusana. Tuntu että me kaks Tampereelta oltiin hieman erehdytty ovesta heh. Bändillähän jatkui keikkaputki läpi viikonlopun, joten tämä varmaan toimitti ihan jees alkulämmittelyn virkaa ennen varsinaisia koitoksia. Se ei ollut muuttunut sitten viime kerran, että (työnimi) Yö haisee ohareilta erottui jälleen edukseen. Oli myös siistiä ettei sitä jo kertaalleen mainittua hittibiisiiä oltu tällä kertaa säästelty ihan pinon pohjimmaiseksi. Nyt on oikeasti paha lisätä yhtään mitään järkevää kun tilanne oli tuolla niin hiton kummallinen *tähän joku äxdee-hymiö*. Flippipuisto soittaa usein hyvässä seurassa eli eiköhän tän voi siis kuitata until next time -kunhan vain paikkana jokin muu mesta.


Että sellasta! Oli aika hoovee-ilta eli just hyvä! -juoksepoistytto & kilu

kiitos