sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vain Elämää Live @ Hartwall Areena 29.-30.12.2017

Vain Elämää all stars ja Hartsu, siinäpä vuoden vaihteen ohjelma tiivistettynä. Keikkoja oli kaksin kappalein ja olin mestoilla molempina iltoina. Kaikki merkinnän kuvat ovat toisen päivän keikalta.

Koko areena istui, kuten kuulemma on ollut käytäntönä kaikilla tämän formaatin keikoilla. Pieni fyysinen rasitus ei olisi ollut joulunvietosta pöhöttyneelle keholle pahitteeksi, mutta ei auttanut muuta kuin lyödä berberi penkkiin. Permannon keskellä oli neliskulmainen lava, jota oltiin kovasti 360-asteisena markkinoitu ja senhän pitäisi tarkoittaa hyvää näkyvyyttä kaikille yleisön jäsenille paikasta riippumatta. Epäilykset oman paikan kelvollisuudesta alkoivat kuitenkin kalvaa heti lavan nähdessäni. Illan juhlakalut eli Sanni, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää, Toni Wirtanen, Juha Tapio, Kaija Koo ja Cheek astelivat lohkomme viereistä käytävää pitkin lavalle ja heittivät matkalla yläfemmoja käytäväpaikkalaisille. Pyroja, dramaattinen intronauha, kippistelyä ja ryhmähali. Kaijan versio Siltsun Tanssii kuin John Travolta-rallista avasi illan ja ehdin jo ajatella, että ehkä permantopaikaltani näkee loppujen lopuksi ihan hyvin.
Ennen väliaikaa oli kuitenkin käynyt varsin selväksi, että olin maksanut 75 rahaa 90 prosenttisesti niskojen ja perseiden katselusta. Vaikka lavalla olikin liuta kauniita ihmisiä, niin kyllä se etupuoli on keikkakävijän näkövinkkelistä huomattavasti kivempi ja oleellisempi. Perse on perse ja naama on naama. VE-bändi soitteli vastakkaisella puolella ja ihan ymmärrettävästi artistitkin suosivat sitä puolta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sanni, Wirtanen ja Cheek vetivät eniten rundia ympäri lavaa, mutta ei se seurueemme yleisfiilistä muuttanut. Miksi markkinoida lavaa 360-asteisena, jos artistit kuitenkin esiintyvät pääosin vain yhteen suuntaan? Puolet areenasta oli koko keikan ajan lähes täysin paitsiossa. Se jos mikä on megaluokan suunnittelu- ja järjestelymunaus. En muista koska viimeksi olisin lähtenyt keikalta niin käämi karrella. Siis huh. Koitimme zoomailla tyhjäksi jääneitä paikkoja, mutta ensimmäisenä iltana Hartsu oli tupaten täynnä eikä paikkojen vaihto onnistunut. Toisena iltana väkeä oli vähemmän ja livahdimme väliajalla permannolta alakatsomoon tyhjiksi jääneille paikoille. Se oli viikonlopun paras päätös ja pystyin viimein keskittymään johonkin muuhun kuin ketutukseen. Olisin mielelläni nähnyt molemmat keikat kokonaisuudessaan hyviltä paikoilta, mutta oli yksi puoliaika parempi kuin ei mitään.

Valittaminen on terapeuttista, joten pakko vetää vielä encore. Aiheena settilistan rakenne. Kuten eräs illan artisteista osuvasti kommentoi ensimmäisen keikan jälkeen: "Ainakin mentiin tunnelmasta toiseen." Settilistan rakenteessa mätti eniten se, ettei mitään tavanomaista rakennetta ja draaman kaarta oikeastaan ollut. Perusidea oli, että seuraavana lauluvuorossa oli aina se artisti, jonka biisin edellinen oli esittänyt. Kaija lauloi Siltsua, jonka jälkeen Siltsu lauloi Sannin biisin jne. Menettely johti ajoittain todella kummallisiin komboihin, joista räikein oli Cheekin Jumala-versio ja sen perään Sannin Timantit on ikuisia-versio. Ensin itsari ja sitten heti perään bileet? Asia kunnossa.
Loppuun jotain positiivista eli suosikkihetkiä keikoilta. Aloitetaan miesartisteista ja Siltsusta, joka joutui valitettavasti jättämään toisen illan väliin terveyssyistä. Ekan illan huippuhetkiä olivat ehdottomasti encore-päivän helmi Gabrielle's sång sekä toisen puoliskon ensimmäinen biisi, eli täysissä drag-vetimissä vedetty versio Sannin Dementiasta. Varsinkin Gabrielle's sång säväytti, tulkinta oli vähintään yhtä huikea kuin telkkarista katsottuna. Juha Tapion Sinuhe aiheutti kokovartalokylmiksiä jo kotisohvalla ja tyyppi vakuutti myös livenä. Mad respect jo pelkästään version tekemiseen vaaditusta taustatyöstä, ihan huikeaa duunia. Hartsulla molempina iltoina Juhiksen messissä olivat myös Brädi ja Elastinen. Jälkimmäinen sai sen toisen pöydässä istuneen räppiprofeetan melkein putoamaan tuoliltaan, Elan paikallaolo tuli siis selvästi Cheekille täytenä yllätyksenä. Harvemmin tulee nähtyä niin sekalainen sakki lavalla, mutta eipä sillä väliä kun homma toimi. Wirtasen versioista Ratapiha ja Soita mua iskivät eniten, takuuvarmaa mäiskettä paahtoa kun olivat. Fiiliksissä jäi puuttumaan ja se pisti harmittamaan, biisi oli yksi kauden lemppareistani. Cheekin Jumala oli komeaa kuultavaa, vaikka biisi ei henkilökohtaisella tasolla mulle kovin syvälle kolahda ja olisin voinut vaihtaa sen tilalle version Sannin Vahingosta. Surulapsi sen sijaan otti sydämestä, diggailen ja samaistun todella. Riemukas Malja sai suupielet kohoamaan ja haaveena olisikin kuulla biisi vielä klubiympäristössä, jonne se mielestäni kuuluu.
Siirrytään leideihin. Kaijan versiot olivat tällä kaudella yllättävän vaisuja, eikä niistä oikein noussut suosikkeja. Toisena iltana Kaija veti Syypää sun hymyyn-versionsa yhdessä Cheekin kanssa ja oli kiva nähdä kaksikko yhtä aikaa lavalla, mutta muuten meininki oli aika tavanomaista. Kunnioitukseni Sannia kohtaan puolestaan kasvaa koko ajan. Aivan uskomattoman nerokas ja aina jotain uutta ja yllättävää kehittelevä mimmi! Timantit on ikuisia-versio oli pirskahtelevan ihana ja Kelpaat kelle vaan jousineen täyttä korvakarkkia. Apocalyptican jätkät olisivat olleet kirsikka kakun päälle, mutta tunnelma oli hieno joka tapauksessa. Jenni Vartiaisen vedoista jäivät mieleen versio Cheekin Keinusta ja positiivisena yllätyksenä kivasti kolisevilla purnukoilla tehostettu Mato. Jälkimmäinen ei säväyttänyt aikoinaan telkkarista katsottuna yhtään, mutta liveversio oli yhdistelmä tv-versiota ja sitä ihka ensimmäistä versiota, joka jäi lopulta jyrän alle. Tämä alkuperäinen purnukkaversio oli rutkasti mielenkiintoisempi ja sen olisi sietänyt päätyä telkkariin asti.
Keikat olivat musiikillisesti oikein kelpoa kamaa, mutta yllättävät näköesteet ja muut paskamaisuudet imivät mehut totaalisesti. Oma-aloitteisen paikanvaihdon ansiosta kuulimme ja ennen kaikkea näimme keikan Oi mikä ihana ilta -päätösbiisin kunnolla edes toisena iltana, mutta ei kyseinen biisi juurikaan seurueemme mielialaa kotimatkalla heijastanut. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto