Damn Seagulls, sweat & babywipes

Miten löytää uutta musiikkia. Omalla kohdalla se on nykyään useimmiten kovin sisäsiittoista, eli tutustumisen kohteesta joku kuuluu johonkin toiseen bändiin mistä jo pidän. Damn Seagullsin luokse löysin Pää Kii kytköksen kautta, vaikka toki nimenä ollut tuttu jo useiden vuosien ajan. Aktiivisesti Damn Seagullsia on kirjoittamishetkellä tullut kuunneltua hieman alle kuukausi. Pari livevetoa tuli tsekattua youtubesta joskus aiemmin. Etenkin akustisen käsittelyn saanut Paul Weller jäi mieleen, mutta siihen se sitten jäikin kunnes sorruin Spotifyn premiumin 30-päivän kokeiluversioon ja tietämättäni paha koukkuuntuminen alkoi. Tämä on tositarina siitä, miten musiikki parhaimmillan (pahimmillaan) imee mukaansa.

Let me tell you a story

Aurinko paistoi, maisemat vilisivät Onnibussin ikkunasta ja korvissa soi Let It Shine levy. Nimikkobiisi iski heti ja lujaa. Toi biisi on jo tämän lyhyen ajan soinut toistolla välillä puolikin tuntia putkeen ja toiminut kunnon mood boosterina eri tilanteissa. Uteliaisuuttani googlailin mitä muut levystä olivat mieltä ja eräästä blogimerkinnästä mieleen jäi miten kirjoittaja oli bongannut cd:n alkuvuodesta Citymarketin alelaarista. Pakkohan se oli kokeilla onnea ja kuinka ollakkaan, lähicittarissa oli kuin olikin kaksi kappaletta jäljellä naurettavaan hintaan 3.99€ kpl. Molemmat mukaan sillä pakkosyöttönä blogin toiselle puoliskolle kans.

Yhä useampi Damn Seagulls biisi löysi tiensä 2015-kivoi soittolistalle ja pian koittikin se seuraava vaihe, eli saakos vinyylinä. One Night At Sirdie’s:in Äxän alle kuuden euron hinta aiheutti jälleen mitä helvettiä reaktion. Kaksi liki 10/10 hipovaa levyä alle 10€. Tänne heti! Eniten osuikin ja upposi debyyttilevy sekä tuorein tuotos. Välissä olevat albumit, Soul Politics ja Hunting Season (jota ei valitettavasti jostain syystä ole julkaistu vinyylinä) alkoivat suurissa määrin nautittuina tulemaan jo ulos korvista. Vaikka paljon hyviä kappaleita niin meno pliisumpaa ja jollain tapaa liian hiottua. Kuin vaniljakreemileivosöverit, too plain & beige. Näistä puuttuu se jokin räyhä mikä tekee One Night At Sirdies:istä ja Let It Shinesta kovaa kulutusta kestävät tuotokset.

osta osta!

Vaarallisille vesille seilattiin siinä vaiheessa kun bongasin Lepakkomiehen spesiaalit One Night At Sirdie’s 10v keikat, joilla albumi soitettaisiin alusta loppuun. Huvitti miten nyt löysin itseni tilanteesta, jossa kiinnosti mennä mukaan näihin bileisiin vaikka olin kyseistä levyä kunnellut siinä vaiheessa vain muutaman hassun kerran. Toukokuussa kävin suursuosikkini vastaavaanlaisilla keikoilla, mutta tässä tapauksessa juhlistettava levy oli ollut mukana omassa menossa sen kymmenen vuotta. Mikä alkuun jarrutti Two Nights At Lepis keikkojen kanssa olikin se, etten halunnut viedä paikkaa joltain joka oikeasti diggaillut bändiä niin kauan koska todellakin oletin Lepiksen tulevan täyteen näinä iltoina. Jälkikäteen kuulostaa typerältä sillä keikat eivät kyllä myyneet loppuun. Bändi toivoi paikalle myös uusiakin kasvoja joten…

18.9.2015 One Night at Sirdie’s - THE FIRST NIGHT at Lepis
Yleislakon laittaessa pakkaa sekaisin ennakkolipun omaaminen piti stressin kuitenkin jotenkin kurissa. Lopulta jäätävän säätämisen jälkeen saavuin Leppakomieheen kun Joku Hyvä Koira kantautui lavalta. Eturivissä jorasi pari fanipoikaa ja muutenkin porukkaa oli ihan kivasti jo paikalla. Särkyneet lokeroituu kategoriaan hyviä lyriikoita aiheuttaen vain positiivisen reaktion jos ovat mukana keikalla jolle olen menossa, mutta tuskin kotona kuuntelisin. Mukavaa musiikkia ja toimii livenä, muttei haasta millään tapaa kappaleiden tuntuessa liiankin tutuilta. Onnekseni ehdin kuulla miltei koko setin vaikka luulin saapuneeni paikalle kovinkin myöhässä.

Sitten asiaan! Juhlakalulevy on aikamoista tykittelyä heti alkuunsa useamman biisin ajan. Jo parin kappaleen jälkeen bändikin taisi havahtua mihin olivatkaan ryhtyneet. Ei väliä vaikka kitara hieman epävireessä sillä heti alussahan on settien lopetusbiisit niin eiköhän se ollut tässä. ”Mehän tunnetaan toisemme eikö niin” kosiskeltiin yleisöä rohkaistumaan ja täyttämään lavan eteen jäänyt hajurako. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun näin Damn Seagullsin livenä. Läppää lensi illan edetessä tiuhaan ”Saisinko lisää laulua monitoriin…olen narsisti” ja kyllä yleisöstäkin old-school fanit osasivat kuittailla takaisin. Lepakkomiehessä vallitsi letkeän kotoinen tunnelma. Onneksi vierustoverinikin tykkäsi tanssia sillä meno ei yltynytkään niin riehakkaaksi mitä alkuun oletin. Porukkaakin olisi saanut olla enemmän, ehkä lakolla oli jotain osuutta asiaan.

Setti oli ihan H-U-I-K-E-A! Paljon pidempi kuin kuvittelin. Oman best of Damn Seagulls listan (jolla Let It Shine on varmaan kuudesti köh täysin normaalia väittäisin) ulkopuolelta kuultiin vain kaksi kappaletta, joista toinen sinne kyllä samantien päätyikin. Pari nostoa illalta: Further & Away. Sanokaa toi äänen, kaunis sanapari ja yksi Sirdie’s levyn suosikeistani. Tai pyh ja pah parista maininnasta. Aika lailla biisit 2-7 olivat kaikki pelkkää hurmosta. Tuo olotila ei kauheasti muutenkaan kaikonnut keikan rullatessa eteenpäin kun vielä encorenakin kuultiin suoraan omalta wish listiltä Something About It. Se sopi siihen hetkeen ja ekan setin sinetiksi paremmin kuin hyvin. Olin nyt myös täysin myyty siitä miten Damn Seagulls toimii livenä ja kuinka ne lällymätkin kipaleet olivat ihan eri kastia näissä olosuhteissa. Just like it should be. Parasta!

Se ei niin glamour-osuus olikin kotimatka. Vauvapyyhkeitä ja vaihtovaatteita keikkapaikan vessassa. Kampissa bussin odottelua, bussissa alle kahden tunnin yöunet ja siitä suoriltaan sovitusti puoli tuntia myöhässä töihin. Tällaista settiä tämä keikoilla käynti joskus nääs vaatii. Hei olen kilu ja toinen nimeni on disgusting and I’m just tryin' to make it through the night …and the day after.

19.9.2015 One Night at Sirdie’s - ROUND TWO at Lepis
Alun perin tämä keikka ei todellakaan kuulunut suunnitelmiin, vaan tarkoitus oli mennä Sick of You Festeille kiinnostavan artistikattauksen takia. Festit tippuivat pois laskuista aikaisen aloituksena takia, sillä kaikki bändit tai ei mitään. Silmät ristissä kirjoittelin kaverille sekavia viestejä mitä mun pitäis tehdä kun Helsinki silti houkuttaisi, eka keikka oli tosin jo niin hyvä etten voi toivoa parempaa ja ois lyhyempi setti ja enhän mä nyt mikään tän bändin truudiggari edes ole ja sitä ja tätä ja tuota. Vastauksena tuli miten 90% näissä vastaavissa tilanteissa olen aina päätynyt lähtemään sekä NUKU NYT HYVÄ NAINEN ja päätä sitten. 2h päikkärit ja niinhän siinä kävi, että taas päädyin katselemaan maisemia Onnibussin ikkunasta. Vaikka ei mun ois pitänyt.

Illan avasi Lokit. Tästä bändistä en tiennyt mitään etukäteen. Basisitin Seksihullut paita hymyilytti sillä tuon yhtyeen olisin mieluiten Sick of You Festeillä nähnyt. Lavan läheisyyteen keikkaa seuraamaan, mutta eipä jäänyt mieleen juuri mitään paitsi se paita. Ihan sympaattista menoa, mutta itse meinasin nukahtaa pystyyn – ei se Lokeista johtunut tai no okei, ehkä osittain. Huomasin toivovani lämppäreiden olleen päinvastaisina päivinä sillä Särkyneet olisivat kyllä menollaan herätelleet. Heidän rumpali oli vain hommissa edellämainituilla festeillä niin eipä voinut mitään. Olotila ei ollut otollisin vastaanottamaan uutta musiikkia, joten kyllä antaisin Lokit poppoolle toisenkin tilaisuuden ihan jo pelkästään hyvän bändin nimen takia.

mitä paskemmat kuvat sitä parempi keikka

Yleisön joukosta bongaili enemmän Damn Seagulls fanipaitoja kuin perjantaina. Muutenkin ilmapiiri vaikutti innostuneemmalta koventaen odotuksia illan keikkaa kohti. Ilahdutti tunnistaa kasvot perjantailta tänäänkin mestoilla. Let my smile be a high five to you, stranger. Jossain välissä keikkaa bändi tekikin nopean show of hands kyselyn kuinka moni oli paikalla ekanakin iltana. Yllätyin tuplailtaajien harvasta joukosta sillä liput olivat kuitenkin vain 8€, bändi ei viime aikoina ole kovinkaan keikkaillut ja tuskin soittavat One Night At Sirdie’s biisejä tässä määrin normisetissä. Tälle harvalle joukolle pahoiteltiin pilke silmäkulmassa miten eka keikka oli vain harjoituista ja tänään tää juttu on vasta se the real thing.

Korkea rima koki heti kolauksen keikan alkumetreillä, johon siiis toisena biisinä lukeutuu yksi suosikeistani, menevä Brutus. Eikö jengi oikeasti meinaa tehdä muuta kuin tapittaa paikoillaan. Tähän musaan, mitä ihmettä?? Kutsun ilmiötä tuoppikäsisyndroomaksi. Thank dog juomat kulauteltiin kurkkuun ja jo heti seuraavaksi Heart On The Sleeve:n aikana alkoi tapahtuakin, tunnelman kohotessa setin edetessä. Olisin kyllä toivoinut samaa menoa alusta loppuun minkä esimerkiksi Jesus Stole My Baby sai porukassa aikaan. Hikeä silti pukkasi pintaan lavan molemmin puolin ja loppupeleissä yleisön suorituksen puolesta parempi keikka. Tänä iltana vitsit lensivät lavalta hieman vähemmän ja nätisti sanottuna lyhyemmälle. Ei siinä mitään. Hyvin te vedätte, peukku ylös.

We don’t need no music, just keep on clapping your hands

Piti muistuttaa itselleni miten nämä kappaleet ovat parhaimmillaan voineet olla mukana osana paikalla olleiden elämää levyn julkaisusta lähtien ja näin ollen saaneet ympärilleen henkilökohtaisia merkityksiä. Sirdie’s setin päättänyt powerslovari I’m Healed oli tästä hieno esimerkki. Ei voinut kuin hymyillä kun näki miten vahvasti yleisössä tulkittiin kappaletta bändin mukana. Near religious experiment. Kaunista. Kumarrus ja kiinni setin toiseen puoliskoon.

Oli aika Let It Shine. Aah! Jo yksin tämän biisin kuuleminen jälleen livenä teki reissusta oikeutettua. Just can’t get enough. Bändiesittelyssä annettiin musiikin puhua puolestaan The Beat:in tahtiin. Mainio valinta ja jossa tänään oli mukana enemmän sähköisyyttä. Illan aikana tunnustettiin myös rakkautta: ”Mä rakastan tätä bändiä, mä en voi elää ilman tätä bändiä.” Tähän pystyi varmasti ainakin jollain tasolla yhtymään useampikin paikalla ollut. Seuraavana kuultii yksi suosikeistani, Anxiety, joten jälleen rieumuidiootin virne takaisin kuvioihin. Nämä biisit toimivat livenä hurjan hyvin ja livemusa-addiktina en voi toivoa muuta. PAITSI LISÄÄ.

Vikana biisinä oli tällä kertaa se toinen best of listani ulkopuolinen kipale, 24 Uptown. Ei vieläkään jäänyt mieleen miten kyseinen kappale kulkee ja se edustaakin mulle Damn Seagullsin laimeampaa puolta. Opin, että on yksi Soul Politics levyn sinkuista, joten näin siis oikeutetusti setissä. Onneksi siinä ei ollut kaikki ja ilta sai ansaitsemansa lopetuksen ”kierretään nää monitorit ympäri” encoreksi valitun Hold Your Head Up High:n muodossa. Tämä oli malliesimerkki miten keikka kuuluukin lopettaa. Yleisö jatkoi biisin Wooah-oOo-oo huudatuksia jo musiikin pysähdyttyä. Bändi lähti tähän mukaan, poistuen lavalta yleisön sekaan huutojen edelleen raikuessa sekä aplodejen vielä lisäten hurmosta. Näin. Kiitos.

Summa summarum
Yhdessä molemmat illat tarjosivat kerrassaan mainion kokonaisuuden ja pari eri puolta bändistä tällaiselle uudelle kuulijalle. Jos olisin jäänyt kotiin, olisin aivan varmasti katunut laiskaa päätöstä viimeistään seuraavan kerran One Night At Sirdie’s albumia kuunnellessani. Eli heti samana iltana. Tähän väliin taas vaihteeksi crazypersonhymyä ja ansaittua oman olan taputtelua.

Miten keikat erosivat setin puolesta? Lauantain hurjasti yhden (1) kappaleen lyhyempi settilista ei sisältänyt Nights Are For Sleeping:iä. Pe puolestaan listalta skipattiin Anxiety, mutta encorena saatiin la setistä uupunut Something About It. Jos olisin voinut lisätä yhden: Novus Ordo Mundi. Pe äänekkäimmin mylvittiin Young Gunsin perään, la yleisöstä toivottiin ainakin New Breed:iä (kyllä kiitos). Järjestys oli aavistuksen eri. Hienot kyhäilemäni listat hahmottavat asiaa.

would suck to be you if you weren't there to hear all that

Hämmennyin, kun joku kysyi lauantaina keikan jälkeen olenko Damn Seagulls fani. Olin kuitenkin kuunnellut bändiä vasta tän kuukauden ja juu pari levyä löytyy (lisää tulee) ja keikallakin nyt kahdesti, mutta esimerkiksi tuntisin itseni hieman poseriksi Damn Seagulls paidassa. Tottakai etsiessäni jotain aivan muuta päädyin bändin fanikamaa myyvään nettikauppaan, jossa jälleen kerran mitä helvettiä reaktion aiheutti esim 3€ maksava paita jossa mukana palmu. Mitä on tämä hulluus sillä palmut ja linnut ovat hieno asia kuten myös kangaskassit. Ei helvetti nyt joku roti oikeasti. Poserin uudet vaattet.

Olenko fani. No livemeiningin ainakin! Palataan kysymykseen sitten kun olen nähnyt bändiltä joskus ihan normikeikan ja saan käsityksen mitä kipaleita bändin perussetti pitää sisällään. Eeeen kuitenkaan uskoisi lähteväni ihan hulluna kiertämään ympäriinsä Damn Seagullsin perässä . ”Katotaan vaan” sanoo kaveri.

Tämä ylipitkä hehkutus/vuodatus on hyvä lopettaa samoihin sanoihin joihin myös se toukokuinen sarjassamme överein ikinä tekemäni keikkareissu kiteytyi: kannatti lähteä!
----

Huijasin, tässä vielä muutamat linkit:

Mainittu Paul Weller livevideo

Blogimerkintä, josta bongasin alevinkin (+Let It Shine biisi biisiltä, check it!)

OSTA: Levykauppa Äx , Backstage Rock Shop

New music perhaps? Tekstissä mainitun suosikkini eniten Damn Seagulls viboja omaava biisi

Kiitos bändeille!

Damn Seagulls

Särkyneet
Lokit

- kilu ✌