maanantai 29. elokuuta 2016

Kuukauden kuvat // Pictures of the Month

This months theme? Festival visitors, frequent and not so frequent ones!

Morrissey @ Ruisrock, Turku 9.7.2006

Morrissey is not a stranger to Finland but the gaps between his shows have been minimum two years so can't really label him as the most frequent flyer to this place. At the time of this gig Morrissey and The Smiths were just names that I had seen some of the bands I listened to mention as their influence/someone they looked up so my musical knowledge was just some of the biggest The Smiths hits. For me seeing Moz live wasn't a near religious experience like to some of the other ones next to me at the front -who were so fanatic it was a bit scary. I do remember how effortlessly he sang and how good it sounded. Text is lacking so onto the pics!

Now when looking back at the setlist from the gig that was pretty cool aye. Oh and I was at the front cos I wanted to secure a good spot for Tool. Epic shizzle! -kilu

The Sounds @ Qstock, Oulu 24.7.2015

When you see The Sounds in a Finnish summer festival's lineup (and that's quite often!) you usually go yay instead of nay. I was looking forward to this gig, since they were headlining and hadn't been in the country in a while. The Sounds is a band that always delivers, or so I thought. It turned out that I was sorely mistaken. This was the lamest show I've ever seen from them. I kept wondering what the hell happened to this band, they used to be top of their class! It felt like everything was in slow-motion and even the biggest hits didn't make my dancing legs twitch. I didn't stay to watch the encore because I was so bored and thus opted for getting a good night's sleep.

They played here three times this summer. I didn't see them, but friends who did told me that they loved the shows. I truly hope that the yawn-worthy Qstock gig was just an odd and rare exception that won't be repeated.

- juoksepoistytto

Previous Pictures of the Month posts:

lauantai 27. elokuuta 2016

Taiteiden yön Olohuoneklubi 25.8.2016

Tein torstai-iltana paluun Helsingin Gloriaan viime keväänä ihastuttaneelle Olohuoneklubille. Tällä kertaa tapahtuma oli ilmainen Taiteiden yön kunniaksi. Konsepti on edelleen sama, eli intiimeitä musahetkiä tyynyjen, sohvien ja räsymattojen keskellä. Uutuutena olivat suurimmaksi osaksi vegaaniset kahvilatuotteet, joita sai ostaa aulan puolelta. Peukku erityisesti vegaanisuudelle, mutta myös ylipäätään sille oivallukselle, että pitkän illan aikana on hyvä olla tarjolla muutakin kuin pelkkää henkistä ja nestemäistä ravintoa.

Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P
Olin musiikillisesti rajoittuneina teinivuosinani sitä mieltä, että jazzia on varmaan tosi kiva soittaa, mutta ei sitä kukaan jaksa kuunnella. Nyt kun olen vanhempi ja viisaampi, niin jazz kyllä uppoaa ihan mukavasti, vaikka en mikään suurkuluttaja olekaan. Tämä poppoo oli oikeastaan Helsingin reissuni suurin syy, sillä kovasti heidän meininkiään ja MUOVIBABYLON-lättyä on hehkutettu. Keikalla kuultiin muun muassa biisit Ristille, Amppari, Vesi-ilmapallo ja Iankaikkinen elämä. Spoken wordin ja jazzin yhdistelmä on erikoinen ja ainakin allekirjoittaneen mielestä väkisinkin "taiteellinen". Livenä haasteeksi osoittautui se, että koko paketin seuraaminen vaati julmettua keskittymistä. Tekstit ovat oivaltavia ja mielenkiintoisia, mutta nautin kuitenkin erityisesti kauniista instrumentaaliosuuksista, jotka olivat ihania hengähdystaukoja verbaalisen tykityksen keskellä. Bändi kiehtoo, mutta menee samalla myös snadisti yli. Arvostan omaperäisyyttä ja ymmärrän hypen, mutta en ole varma onko tällainen musa ihan täysin meikäläisen juttu. Taidan ottaa levyn vielä uudestaan käsittelyyn ja eksyä keikalle toistamiseen katsomaan miten homma toimii.

Tilhet, pajut ja muut
Odotin bändin ympärillä vallinneen hypen perusteella paljon enemmän, mutta kävi ilmi ettei tämä orkesteri ole meikäläisen juttu. Biisit olivat sinällään ihan jees, mutta kovin tyylipuhtaasta ja suoraviivaisesta laulusta puuttui särmää, joka olisi tuonut persoonallisuutta peliin. Kaiken kaikkiaan liian hajutonta ja mautonta musaa mun makuun. Onneksi paikalla oli runsain määrin tyyppejä, jotka pitivät tunnelmaa yllä ja diggailivat täysillä. Kaikkea hyvää bändille, vaikka meidän polkumme tuskin enää kohtaavat ainakaan tarkoituksellisesti.

Antti Pouta
Ei voi sanoa, että meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska mitään ei edes mennyt sisälle asti. Gloria oli tässä vaiheessa iltaa ääriään myöten täynnä ja keskustelusta aiheutunut möly kasvoi niin kovaksi, että musiikkiin keskittyminen oli täysin mahdotonta. Hölinä yhdistettynä suht epäselvästi artikuloivaan artistiin ei johtanut mihinkään muuhun kuin armottomaan kakofoniaan. Keikka kului kavereiden kanssa jutellessa, koska niin kaikki muutkin tekivät. Setin loppupuolella lavalle hypännyt naissolisti rauhoitti jengiä hieman ja naisääni toi ylipäätään Poudan musiikkiin huomattavasti enemmän erilaisia sävyjä. Olohuoneklubin syvin olemus kuitenkin katosi tämän keikan ajaksi täysin. Koen Olohuoneklubin paikaksi, jonne ihmiset tulevat todella kuuntelemaan musiikkia ja syventymään siihen, eivätkä puhumaan sen päälle. Poudan biisit hukkuivat auttamatta hälinän alle toimittamaan taustamusiikin virkaa.

Kalevauva.fi
Kesti hetken tajuta, että syy jäätävään ihmispaljouteen oli juuri Kalevauva.fi ja pakko myöntää, että olihan tämä keikka täyttä kultaa. Bändi ammentaa folk-henkisten biisiensä nimet ja lyriikat aivopierujen aarreaitasta eli Vauva.fi-keskustelufoorumilta. Konsepti on kaikessa älyttömyydessään nerokas ja täysin hillitön, yleisö ulvoi naurusta säännöllisin väliajoin. Nauroin itsekin monta kertaa vedet silmissä ja suosikkibiisiksi nousi Miten kauan sitä persettä on treenattava että tuloksia näkyy?. Epäilen tosin, että reagoisin samoihin biiseihin enää toistamiseen yhtä voimakkaasti. Hyvätkin läpät kuitenkin laimenevat ajan myötä, joten paikalla täytyy olla myös paljon uutta yleisöä, jotta nauru raikaa aina yhtä kuuluvasti. Suosittelen joka tapauksessa bändiin tutustumista kaikille, harvoin sitä on tarjolla näin hulvatonta menoa.

Yllätyspääesiintyjä: Samuli Putro
Kerrankin oma arvaus osui oikeaan, Putrohan sieltä putkahti! Keikkaa hehkutettiin comeback-keikkana, mutta nyt on pakko huomauttaa, että Putrohan on soittanut tänä vuonna kaksi keikkaa Tampereen Telakalla ja Jyväskylässä Yläkaupungin yössä. Salanimellä juu eli homman virallisuus jäi hieman vajaaksi, mutta kuitenkin. No mutta, Putro sopi Olohuoneklubin konseptiin loistavasti ja aiemmin hölissyt yleisö seurasi keikkaa intensiivisesti suut supussa. Levyllä Putron musiikki on valjua, mutta livetilanteessa asiat kääntyvät päälaelleen ja biisit heräävät eloon. Pidän myös siitä, että yleisön kanssa jutustellaan välispiikkien aikana ja vuorovaikutuksen jalon taidon Putro todella hallitsee. Elämä on juhla- ja Tavalliset hautajaiset- biisien kaltaiset hitit saivat äänekkäimmät suosionosoitukset, mutta itse tykkäilin hieman tuntemattomammista biiseistä kuten Arktiseen limboon, Millon jätkät tulee ja Älä huuda mulle. Uutta matskuakin kuultiin. Valkoinen hetero on ollut niin vahvasti esillä, että lieneekö kyseessä seuraavan levyn nimikkobiisi.

Olohuoneklubi elää ja voi hyvin, vaikka illan tunnelma kärsi ajoittain tapahtuman maksuttomuudesta ja Taiteiden yön humalluttamista äänekkäistä ihmisistä. Ilmaistapahtumalla on kuitenkin myös positiiviset puolensa, sillä se madalsi varmasti monien kynnystä tulla paikalle. Olohuoneklubi sai takuulla monia uusia kannattajia ja se tulee eittämättä jatkamaan voittokulkuaan myös tänä syksynä. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

torstai 25. elokuuta 2016

Die Rötzz and Sick Thoughts in good company in Finland

18.8. Vastavirta, Tampere

THE ACHTUNGS
Primary reason to attend the gig in Tampere. First band of the bill and they started over one hour after advertised playing time but hey that is Vastavirta for you during mid week. The first time I saw The Achtungs, I got a haunting/creepy vibe from them that I liked very much. This time the set came across as much more fun maybe cos of the lack of Venom shirt. When you combine singer+guitarist Joni Ekman's sound to catchy songs and throw in some guitar parts to show off its handler's talent, what's not to like? Turn out was quite good for a Thursday night and even when The Achtungs is a local band they don't over play in Tampere making their shows something not to be taken granted. Really would have loved to see their set in Turku the next day but I already had to change work shifts around to make it on time here. Maybe I'll have better luck next time as this is a band I'd definitely like to see more often.

DIE RÖTZZ
I had chosen a spot with a bit restricted view to the stage so for a moment I was confused since the singing duties were divided between the guitarist and drummer who I barely saw. When I registered what's going on it was a moment of fuuck yeaaah. This trio provided quite the beat and for me the highlights of the set were when the drummer started to introduce the songs with his hello there deep voice and when some of the songs broke the mold of good punk rock tunes and brought more diversity. Still though towards the end I found my thoughts drifting away from the set and couldn't pick up more stand outs vs. first part and so the title of the best band of the night goes to The Achtungs.

SICK THOUGHTS
Next surprise for me was that the guys from Die Rötzz played a big role in Sick Thoughts as being the background band. Background indeed because this was all about the front man DD Owen. I've seen him perform one song with Pää Kii once and immediately got a very in your face vibe from him when it comes to live setting. At that show he slayed and I wish I could say the same about this one but nope.
Now if you were unlucky you could get shattered glass or mic stand to your face as throwing things towards audience was part of the stage antics which came across more like someone having a faked tempter tantrum rather than an artist who is so deep in his songs and just gets carried away. Kinda shame cos some of the songs I listened before +that mentioned guest appearance promised more but when the gap between on record and on stage was this huge, I'm sure I don't need to dig up what Sick Thoughts has been up to or follow what's to come. Surely gets you talking but when the first thing that pops in your mind is how the vocalist rolled on glass than any of the songs ..easy pass.

20.8. Lepakkomies, Helsinki

HAPPY ANIMALS
The guitar driven opening track then joined by the other players already sounded kinda promising so I just hoped the vocals would not ruin it. Didn't need to disappoint as they were just raspy enough and suitable for the music. Happy Animals had about six song set that lasted somewhat over twenty minutes and towards the last few pieces it seemed like the guys were running out of juice for banging through the set with so much intense. Only words exchange with the crowd were how someone has in a hurry to get home. Good thing there was a really straight forward sign at the ticket counter so you could pick up the band's name. I did like them so now it will be interesting to check out if any of the live's rawness can be heard also on recorded versions. Good start to the evening.

DIE RÖTZZ
Presumably Die Rötzz played the same songs as in Tampere but over here things had stepped a notch and this one was a true banger! No signs of not being focused the whole set with a smile on my face and a similar grin spotted worn by many others too. I'm convinced if stage banter awards were handed Die Rötzz vocalist/drummer would be a top contender. When bass all of sudden went all quiet and what could have been an awkward fixing things up silence it was filled with for example turning a question against and audience member when someone asked what country is the band from "I'm from my mother's cunt, how about you" and when the answer was Finland "he said that, he called your country a cunt not me". Set luckily continued and this time high light was when DD Owen handled the drummers' duties and the drummer was the front man for couple of songs. Things had got a bit wild and wet over here and for a moment it felt like watching the gig in a whole another country.
(pic from Vastavirta)
That was fun and set a hard act to follow for the next bands. One of the lines that lived from city to another: sip a beer. Yeah do that and crank up the volume on some Die Rötzz!!

THE HEARTBURNS
At first only mentioned as a surprise performer on the venue's listing and already then I got a feeling who it might be. When the cat was officially out of the bag, Saturday plans were set. Before the band took the stage it was fun to watch how front of the stage just kept getting more and more crammed. It also got my hopes up high that it's 'bout to get crazy. The Heartburns seem to have set few songs that each time start the show. A Bomb In My Head ticked off and majority of people did nothing. Nooo most of the attendees are likely to have had more ears on this band the past years than me, so I trusted the old schools to stir things up. Even Help Me Make It Through the Night was like waiting for the headliner to start until finally Retard On The Run set a whole new course and the pit came alive! This is exactly what I needed at that point and rest of the set went by pogoing around with others. Some crowd surfed a tad bit and songs like Thinkin' 'bout You and set closer Who Told Ya So? got the crazies shouting to the mic when it was pointed towards the action center. If you weren't sweaty as hell after this gig - you were not doing it right.
shitty phone pic mash up, too busy dancing
Alright and at this point due to the technical difficulties during Die Rötzz's set, timetables ran late so I had to leave before Sick Thoughts started. Also likelihood it would be just the same shit in a different setting was so high and therefore most definitely not worth waiting for the later bus. Didn't also want to see Die Rötzz fade to the background after the killer set so I guess this time instrument hiccups worked for my advantage and the night ended on a high note. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE

thanks:
+ya know who made the shows happen!

The Achtungs @ Vastavirta

shaky video of Die Rötzz @ Vastavirta 

Sick Thoughts @ Vastavirta

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Isojen ja pienten lavojen Tiisu

Voi änkeröinen, kesä on kohta ohi! Sitä suuremmalla syyllä palatkaamme hetkeksi heinäkuun alkuun kuumimman festarikauden tiimellykseen.

Tiisu @ Ruisrock, Turku 9.7.2016
Tätä keikkaa odotin ja pelkäsin. Odotin, koska lempparipoppoo soittaisi ensimmäistä kertaa Ruisrockin legendaarisimmalla lavalla. Pelkäsin, koska telkkarikameroiden hampaisiin joutuminen oli väistämätöntä, hyi. Tiisun soundcheckin kumina kantautui Rantalavalta tuulen mukana Ruissalon pelloille ja mietin festarialuetta lähestyessäni, että onpas hommat nyt isoillaan. Bändin taustalakana oli hippasen ujo näky valtavalla ja korkealla lavalla. Se symboloi oikeastaan aika sympaattisella tavalla koko keikan luonnetta. Pieni orkesteri suuressa maailmassa! Keikka alkoi ennakkoon äänitetyllä intronauhalla, jolla esiteltiin hieman bändiä. Lavan sivuilla oleville ruuduille ilmestyi samaan aikaa livekuvaa merestä ja siellä lilluvasta uimalelusta. Ajattelin, että joku random festarivieras siellä vain temmeltää pumpattavan kaverinsa kanssa enkä kiinnittänyt siihen paljoa huomiota ennen kuin kävi ilmi, että lelun päällä istui vimmatusti rantaa kohti kauhova levylaulaja. Jos erikoisimmista sisääntuloista jaettaisiin jotain Emmoja tai vastaavia pokaaleja, niin Tiisu olisi vähintään ehdolla. Kun suolavettä valuva Henkka oli viimein kivunnut lauteille, niin ei siinä muuta kuin täysi hässäkkä käyntiin.
Jos Pihtiputaan mummo oli eksynyt Yle Areenaan livestreamin ääreen, niin oli varmaan ihmettelemistä, sillä bändissä oli jälleen kerran energiaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Sinkkuelämää oli juuri julkaistu ja se esitettiin Ruissin keikalla ensimmäistä kertaa. Rekvisiittana toimi promokuvissakin nähty Tinder-ruutu, jonka ansiosta biisi jäi varmasti monien uusienkin kuulijoiden mieleen. Seuraavaksi oli vuorossa vähän tunnelmointia slovarin muodossa ja mietin, että näinköhän enemmän tai vähemmän krapulainen yleisö jaksaa keskittyä. Puheensorina voimistui voimistumistaan aina ensimmäiseen kertosäkeeseen saakka, kunnes "Ai sull on menkat?" tukki odotetusti kaikkien suut epäuskoisen naurunhörähdyksen saattelemana. Naisena mua hieman ärsyttää kuinka pöllämystyneen reaktion yksi säe ja varsinkin se yksi ainoa sana voi oikeastaan poikkeuksetta saada yleisössä aikaan (onhan nyt sentään vuosi 2016 ja silleen!), vaikka toisaalta biisin nerokkuus piilee tavallaan juuri siinä, ettei kukaan oleta parikymppisen jantterin laulavan menkoista. Aiheesta voisi paasata enemmänkin, mutta kenties joskus toiste. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että biisi sai kenties koko keikan vilpittömimmät ja raikuvimmat suosionosoitukset.
Herkistelyt sikseen ja uuteen nousuun. Napa villitsi ja sai varmasti myös taas lukuisat leuat loksahtamaan. Virtaset vaikutti myös olevan festariyleisöllä hyvin hallussa. Vaikka vauhtia ei puuttunut, niin kaikenlaiset pienet hankaluudet ja vastoinkäymiset aina henkseleiden hajoamisesta lähtien varjostivat keikkaa alusta loppuun. Kuka sillä aasilla ratsastaa lähti liikkeelle töksähdellen, koska kamat eivät toimineet toivotulla tavalla. Kaiken räimeen ja hulinan alta pystyi aistimaan turhautumisen siihen, että asiat eivät suju suunnitellusti. Melkoisen vakuuttavasti armoton harmitus kuitenkin pystyttiin lakaisemaan maton alle. Keikka päättyi Tähdet hymyilevät meille- ja Elämältä turpiin sain -biiseistä koostuvaan potpuriin ja ehdin jo saada slaagin kun luulin, että jonkun mielestä on hyvä idea sisällyttää 45 minuutin festarisettiin kaksi slovaria. Tähdet hymyilevät meille toimi kuitenkin vain lyhyenä introna turpasaunalle ja alkukauhistuksesta toivuttuani täytyi myöntää, että tosi toimivasti noinkin erilaiset biisit oltiin onnistuttu yhdistämään. Vähän kummalliselle keikalle saatiin vielä teemaan sopiva outo ja äkkipikainen päätös, kun aika vain loppui yksinkertaisesti kesken ja roudarit valtasivat lavan. Kaiken kaikkiaan yksi hämmentävimmistä Tiisu-keikoista mitä olen nähnyt.

Tiisu @ Pitkä kuuma kesä, Alppipuisto, Helsinki 10.7.2016
Olin tässä vaiheessa viikkoa festaroinnin uuvuttama raato (neljät festarit yhden viikon aikana, suosittelen ja samalla en todellakaan suosittele), joten kovin yksityiskohtaisia muistikuvia tästä keikasta ei päänuppiin syöpynyt. Muistan kuitenkin erittäin kirkkaasti keikan aikana vallinneen kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen sekä lavalla että yleisössä. Lähdin keikalta myös huomattavasti pirteämpänä kuin mitä olin sinne tullessani, joten jokin meni oikein. Lintsin kupeessa sijaitsevaan Alppipuistoon pykätty stage oli Ruissin Rantalavaan verrattuna kuin kärpäsen jätös, mutta kaikkien megalavojen jälkeen se tuntui pelkästään ihanalta ja rennolta. Eikä tarvinnut pelätä joutuvansa kesäkilojensa kanssa koko internetin töllättäväksi, siitäkin kovasti plussaa.
Tiisun keikoilla ei yleensä tarvitse tylsistyä ja tälläkin kertaa boogie oli vallan hengästyttävä. Biisien lisäksi tarjolla oli muun muassa sadetanssia, Rammstein-riffejä ja pyöräilyhetkiä. En ole vähään aikaan nauranut millään keikalla niin paljon kuin tällä, sadetanssin aikana taivuin suurin piirtein kolminkerroin ja reväytin naurulihakseni. Älyttömintä oli se, että tanssin jälkeen alkoi aikuisten oikeasti sataa!! Käsittämätöntä.
Parasta keikassa oli ehdottomasti vuorovaikutus yleisön kanssa, joka on ihan yleisestikin yksi Tiisun suurimmista vahvuuksista moniin muihin bändeihin verrattuna. Ajoittain kovinkin villin vuorovaikutuksen uhriksi joutui erään vanhemman herran sateenvarjo, mutta hän suhtautui omaisuutensa tuhoutumiseen vallan tyynesti ja lähinnä huvittuneesti. Olihan se musakin huikean hyvää jälleen kerran ja kiva, että settiin valikoitui taas vaihteeksi niitä vähän tuntemattomampia ja julkaisemattomia ralleja. Ruissin kaltaisilla isoilla festareilla levytetyn matskun ja sinkkujen esittäminen on kuitenkin asteen verran pakollisempaa kuin tällaisilla pienillä ilmaisfestareilla.
Viikonlopun keikat olivat kuin yö ja päivä. Ruississa olosuhteita vastaan kamppaillut ja ajoittain kompastellut bändi oli Alppipuistossa kuin kotonaan. Fiilis oli valloittavan vapautunut ja niin tiisumainen kun vaan olla ja voi. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Tiisu pystyisi ottamaan haltuun niin isot kuin pienetkin lavat, mutta jälkimmäinen taitaa kuitenkin vielä tässä vaiheessa tuntua enemmän kodilta. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoisytto

tiistai 23. elokuuta 2016

Stalkkeri-korneri: Nyrkkitappelu Karkkilassa

Homman nimihän oli se, että pari tyyppiä Pää Kiistä päätti tämän olevan tässä ja vasta tuolloin myös huomasin bändin kalenteriin ilmaantuneen vikan keikan joka osui Karkkilaan. Ei sieltä pääse pois! Aloin syömään suruuni suolapähkinöitä kunnes päivänpaisteen henkiseen risukasaani toi tuttu nimi Karkkilan keikan esiintyjälistassa: Nyrkkitappelu. Heinäkuun toinen päivä otin siis kiikarit käteen ja päivystin ikkunasta tielle milloin sopiva paku ajaisi ohi. Pari väärää hälytystä kunnes bingo! Raput alas nopeammin kuin koskaan ennen ja annoin koko olemuksen huokua epätoivoa. YHYY PLIIIS samalla kun koitin vilkuilla mihin ovenkahvaan olisi parasta lukittautua ettei karavaani pääse kulkemaan ilman ylimääräistä loiseläjää. Ok saatoin vähän värittää tarinaa - en omista kiikareita.

Karkkila!
Koska tykkäilen tilaisuuksien tullen nappailla settilistoja messiin keikoilta joko fyysisinä tai ihan vaan ottaa kuvia muistoksi, niin oli kiintoisaa seurata sellaisen syntymistä lähietäisyydeltä. Nästi Jeskanen kertoi miten kerran sinkkubiisi Tyttöjen farkut oli unohtunut listalta ja se keikka oli juhlaa kun sai kerrankin taukoa saman settivakkarin veivaamisesta. Kannatan vahingon tapahtumista uudestaankin sillä Nyrkkitappelulla on kyllä hemmetisti kovempiakin kappaleita. Ehkä hieman kiusaamista kun oman suosikkini nimeä väläyteltiin siinä pöydän ääressä tussin sauhutessa, but I was not ready for it, not today (no ei se ois kuitenkaan sinne settiin päätyny).
kameran filttereiden testailua, eka tais olla "suurta taidetta"
final products
Heti sen itse asian jälkeen settilistojen ohella parasta on akustiset versiot. Etenkin siis entuudestaan tutuista hyviksi todetuista kappaleista, ei nyt ihan kaikki leirinuotion kumbaya-tulkinnat saa pissimään hunajaa. Täällä ei kolkuteltu taivaan porteille ja oi sitä riemua kun seuraavaksi havahduinkin kitaran sointuihin. Mun onnekseni Nyrkkitappelu on varmaan linssiludein bändi mitä on tullut vastaa, joten sain sitten hieman dokumentoida miten ennen keikkaa alkulämmittelyihin/ajantapoksi ohjelmaan kuului akkarilaulua. Bändillä on sen verta kertynyt materiaalia soitettavaksi ja kerta keikat on pääpuolin aika läkähdyttävää menoa niin en sulkisi pois ajatusta jos keskivaiheilla tai ennen vikaa rykäystä tapahtuisi parin biisin akkarisessio. Vois jopa toimiakin.

Tapahtuma oli siis Harju Festivaali ja Nyrkkitappelu festin toinen esiintyjä. Ilta oli vielä nuori ja suurin osa yleisöstä tuntui viihtyvän pienen festarialueen suht etäälle lavasta sijoitettujen kaljoittelupöytien ääressä. Ei kuitenkaan niin kaukana etteikö ääni kulkisi sillä jo keikan alkuvaiheissa tuoppien ääreltä kuului haistattelua. Justhan toi tyyppi laulelskeli mukana? Tuu tänne sanomaan vastataan lavalta ja taisin räpäyttää silmiä silmä next thing I know soittajat on vielä paikoillaan, mutta laulaja on painimassa suutaan soittaneen tyypin kanssa. Another day at the Nyrkkitappelu office I guess. No sekin pieni välikohtaus kuitattiin lopulta pusulla ja Kaksipäinen kotka pääsi jatkaamaan settiä.
Seuraavaksi pieni, mutta sitäkin omistautuneempi fanijoukko huuteli Tekis mieli ryöstää Siwan perään ja settilista muutti järjestystä lennosta. Toinen lentelevä asia oli tuopeista tarjoiltavat nestemäiset asiat. Setin vikan Voi pyhä äiti, nyt mennään! aikana kaljapitti hoiti homman kotiin. Hyvännäköinen aikuiseksi biisiä lainatakseni juomat viimeisillä rahoilla / ja ne rahat on sun jaloilla.

Ilta jatkoi uusimman levyn nimen mukaista teemaa Mitä saisi olla? Keikan jälkeen encoren ja bändikrääsän nälkäiset tulivat vielä toiveikkaina kuikuilemaan bändin perään ja siitä tuloksena bäkkärillä koettiin spessu semiprivaatti Horo-Hepen yhden biisin vastaus me halutaan lishää tyypeille.  (Ellen köh tulkinnu tilannetta ihan täysin väärin ja kyse oli jostain ihan muusta, sekin mahdollista.) Taustamusien pauhatessa, varovaiseen yhteislauluunkin yllyttänyt Kari Peitsamo koveri Tahdon olla hippi teki illasta varmasti entistäkin ikumuistoisemman paikalla olleille. Paidat ja levyt vaihtoivat vielä omistajia ja taisi tyypit päästä nimmareitakin rustailemaan. Tämä jos mikä on faniystävällistä.

Tässä välissä Pää Kii kai soitteli jotain tai tapahtu roudailua, ajantaju hukku joten ei käryä ja ei sen niin väliä sillä lisää akustista, tällä kertaa Horo-Hepe soolona. Onneksi tosiaan linssilude kunhan kuvaus tapahtui JYRKIKULMASTA (mun versio:osoita kameralla johonkin ja zoomaile randomisti), joten pimenevään iltaan vielä parit nyt youtube-kansan ulottuvillekin irti päästetyt versioinnit. Tähän mukaan Kivesveto Go Go koveri Asioita tapahtuu:
yykaahooveen kanavalla myös Ämmäbändit

Suuret kiitokset menee Nyrkkitappelulle ja kuski-Teemulle, ois ollu pikkasen tukalampi reissu ilman heidän apuaan, arvostan suuresti. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE
ps. oon meibi paskin spotify-dj kun onnistun katkaisemaan alle kahden minuutin biisin kolmesti hups heh soriiii

torstai 18. elokuuta 2016

The Heartburns in Germany 16.-17.6.2016

When abroad, I dislike day offs (=no gigs to attend) so when I noticed The Heartburns touring I found my preferred escape route: gigs every day! This tour had started two shows prior to these I went to.

16.6. Kunstkeller 027, Fürth
The Heartburns had one support that evening, a duo called Love Sandwich Orchestra. The sandwich I had for breakfast at 5pm had nothing to do with love since I missed good chunk of the band's set as I was too occupied puking in the toilet light at the time when I was supposed to be making my way to the venue. Eventually I just had to drag my sorry ass to the streets besides every step feeling like someone was twisting a knife in my stomach.
Then to the party band Love Sandwich Orchestra consisting of a guitarist and a drummer who both provided vocals and who were -as their album is titled- on a mission to rock. They did ooze hipster vibe thanks to songs that had titles like (When Your Body is Ready) Grow a Mustache. Fun enough to listen to live thanks to the garage sound and songs that mostly carried from one to two minutes. Lyrics had many repetitive parts making it easy to pick 'em along as you go and just joining the sing along whenever if felt like it. I can definitely imagine drunks and those who are there to paaartyyy really having fun at their shows. I also liked the DIY band name banner they used as a stage prop and the confetti shower at one point was definitely something I did not expect to witness that night.
The venue was a small and cozy downstairs cellar with The Heartburns gig posters all around. Before the band started I heard that apparently because of non existent PA system at the first show singer's vocal chords were a bit fucked up already. Set kicked of with A Bomb In My Head followed by both of my favorites Help Me Make It Through the Night and Retard on the Run and it indeed was rough. After these there was a small pause and erm...discussion of some sort if someone else in the band would provide more vocals. No luck with that since guitarist, Lasse, wasn't completely convinced he'd had the skills to play and sing at the same time. "Let's just do this" drummer announced and the band powered through three more songs before vocalist Teemu fucked off the stage leaving the rest of the band as a question mark so what now then.
Waiting game and after a while he came back to carry on the remaining four songs of the set. During the last song's Who told ya so? Who said that life would be easy -line mic was pointed towards crowd, band mates.. any takers  - none and after that as quick exit as before. Some in the audience suggested the band would still play some extra without him but that was it. Unfortunate, but shit happens and even when the songs a short and sweet (not the topics of them though) they do require quite some input from the vocalist as well.

17.6. Alte Hackerei, Karlsruhe
Tonight's mission was to be there on time for both of the bands. Yeah..if I only had realized the support I'd never heard of and so much rushed for was actually a DJ set taking place after The Heartburns. Approaching the venue there was no signs of any gig happening anytime soon. "Are you with the band? If not, the sales start in 1h" Stepping out and then when momentarily my phone caught some wifi -I got update on the Facebook event how the starting time had just been moved one hour forward. Dammit. While killing time outside I saw at least 40 rabbits so all good.

Alte Hackerei is located in the very culturally vibrant area of Karlsruhe right next to other music venues. The place was more packed than Kunstkeller and it also seemed more people were more familiar with the band too. My expectations were already met since the gig even went on so whatever followed would be all just bonus. Miraculous overnight recovery is not what had happened but things have taken a better turn for sure. Now it didn't feel like you were kicking a nearly dead horse on the ground to get it moving -rather cheering that good ol' gelding to keep on galloping. Setlist was the same as previous night just this time wihtout the interruptions..except Tasaraha-Antti had some troubles with his guitar and I Need Glue went on with one guitarist down. In Fürth the atmosphere was like walking on pins and needles but now in Karlsruhe had you not known, you would not have guessed the level of struggle of the gig before. The band pulled together and even when not the best you could see from them, still a good gig I reckon considering everything.
But hold onto your seats..unexpectedly, this time an encore! A song I didn't recognize but knew exactly who to ask and based on a shitty few second video clip I sent, Tuomas from Nuoret Sankarit had a prompt reply the song being cover of Reagan Youth's Degenerated. "I've sang that song at least ten times with the band" he added, thanks dude! Last one was Monday Morning Fever. I had secretly hoped Cold Hell Below to be on the set but no luck and I was too chicken shit to say anything knowing the voice troubles. How typical though to discover via YouTube that they did play it next day at the last show of the tour in Stuttgart thanks to a request from the crowd, ha! Fast forward to August and behold it was on the set at their gig in Tavastia.

Definitely 100% better way to spent time than two days in tourist hell Madrid -which was my next destination, more about that later...maybe. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE

Cheers!
+those involved making the shows happen!

tiistai 16. elokuuta 2016

Blossom of punkrock in Ilosaarirock

Frank Carter & The Rattlesnakes @ Ilosaarirock, Joensuu 17.7.2016
This show was one of the main reasons to drag my butt to Ilosaarirock. I've been following Frank Carter's doings since I first saw his ex-band Gallows live in Luxembourg back in 2007 (holy shite almost ten years ago?!!). Rattlesnakes is definitely something all hardcore punk lovers should check out, because this band is the bomb. They played in Meteli tent and the place was literally still empty although the show was due to start in less than ten minutes. However, the gig was delayed by some technical problems and when I glanced at my surroundings again I saw that the tent was starting to fill up. It ought to have been totally packed as far as I'm concerned, but at least it didn't feel awkwardly empty anymore and people who were there were really excited.
The show finally kicked off with Juggernaut. I was a bit surprised by that because I didn't expect them to start off with a song I consider to be one of their biggest hits. With hindsight, it's a song that punches the air right out of you and thus a perfect showcase of this band's ferocity. It took a while for me to warm up to Trouble back in the day when it was released, but nowadays it's one of my favorites from the record and it was even better live. Just pure awesomeness. The crowd woke up during the song, people started to jump and pump their fists. Also, both Trouble and super catchy Devil inside me seemed to lure more random people into the tent. I can imagine that for someone who is not familiar with Rattlesnakes seeing a redhead blasting aggressive punk songs in a white floral suit must be a rather mind-boggling sight. I love the contrast it creates and how it manages to separate Rattlesnakes from the style of every other punkrock band.
Despite being fierce and savage, they want to make sure that everyone's having fun and most of all, safe. I don't really care for moshpits because you can never predict whether it's going to be full of violent pricks or not. I want to have a good time without braking any ribs, so that's why I usually just dance and bang my head by myself and avoid the pit. There was an attempt at a circle pit, but someone fell down and people failed to pick the person up so Frank turned the whole thing upside down and urged people to form the slowest circle pit in Finland, hahah. It was funny to see how people tried to stay calm and collected while a fast-paced song was playing in the background. But yeah, as someone who enjoys hardcore punk but is often turned off by the indifferent and way too aggressive attitude at gigs, I have to applaud this band for putting respect and safety first and making sure everyone's enjoying themselves. Cheers!
I was anxiously waiting for Fangs because it's my number one favorite from the album and gosh how awesome it was! Totally A+. Another special moment was experienced when Frank came down into the audience and told everyone to sit down while he sung Beautiful death. The story behind the song is very touching and I loved how deeply everyone concentrated on the song and listened to it. What an absolutely beautiful and peaceful moment in the middle of a hectic and loud music festival. The gig was finished with I hate you, which is a great song for letting out steam when you're pissed off! Even if I wasn't feeling too aggressive I thoroughly enjoyed shouting the lyrics out loud, it was oddly satisfying. The gig felt annoyingly short, but I'm glad this country got a taste of their insanity. I could have rocked with this lot until the morning, their explosive live energy is electrifying. Frank Carter & The Rattlesnakes truly stand out from their genre and I hope they will continue to flourish. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

tiistai 9. elokuuta 2016

Meripäivälauantain leidit

Lauantai 30.7. kului Kotkan Meripäivillä. Illan viimeistä poskettoman kovaa artistia venaillessa tuli todistettua myös Mira Luodin, Jannika B:n, Pariisin Kevään ja Antti Tuiskun korvaajaksi pikavauhtia pestatun Jukka Pojan keikat. Kaksi viimeisintä eivät ole meitsin tärykalvoja koskaan tuotannollaan hivelleet (Jukka Poika tosin otti tuuraajan roolin väkevästi haltuun, pointsit siitä!), mutta otan käsittelyyn iltapäivän ja alkuillan aikana lavaa hallussaan pitäneet ja ajatuksia herättäneet mimmit.

Mira Luoti @ Meripäivät, Kotka 30.7.2016

Kellon viisarit kutittelivat iltapäiväviittä, mutta festarialueelle oli roudaantunut vain kourallinen ihmisiä. Kyllä siihen mennessä suurin osa oli jo varmasti nukkunut edellisen illan meripäivädarran veks, joten en keksi väen vähyydelle muuta selitystä kuin artistin suhteellisen tuntemattoman tuotannon. Olen muutenkin ollut vähän ihmeissäni Miran festarirundin laajuudesta, koska biisejä on julkaistu vain viisi ja pitkäsoitto julkaistaan vasta ensi kuun puolenvälin tienoilla. Keikan ensimmäinen biisi oli levyn nimikkoraita Tunnelivisio. Sen ajan jaksoin keskittyä kunnolla, mutta setin toisesta biisistä lähtien keskittymiskyky alkoi herpaantua. Joukossa olivat luonnollisesti kaikki jo julkaistut biisit Puhu mulle hulluudesta, Lähiölaulu, Pinnan alla ja Musta laatikko. Viimeksi mainittu iskee kovaa, enkä voi ymmärtää miksei repertuaarista löydy enempää sen kaltaisia biisejä. Mira oli kuitenkin aina se PMMP:n räväkämpi puolisko, joten hissuttelevat ja rauhalliset soolobiisit eivät mielestäni vain yksinkertaisesti Miralle istu. Musta laatikko oli setin ainoa valopilkku, jonka aikana tunnelma sähköistyi ja huomioni kohdistui täysillä keikkaan. Kaikki muut biisit kuulostivatkin sitten keskenään aivan liian samanlaisilta eivätkä jääneet mieleen.
Kummastelin myös sitä, että yleisöä ei juuri motivoitu osallistumaan meininkeihin perinteisten käsien heilutushommien kautta tai muutenkaan. Artisti vaikutti itse olevan fiiliksissä biiseistään ja heilui lavalla milloin missäkin asennossa, mutta kun se innostus ei tartu yleisöön niin tunnelma jää aika etäiseksi ja valjuksi. Kaiken kaikkiaan keikasta jäi tosi mitäänsanomaton fiilis. Harmi. Annan tälle boogielle todennäköisesti vielä toisen mahdollisuuden levyn ilmestymisen jälkeen, mutta jos livemeno ei vakuuta niin harvoin jaksan innostua enää pelkästä levystä.

Jannika B @ Meripäivät, Kotka 30.7.2016
Sain ensimmäisen kosketuksen Jannika B:n musaan vuonna 2013, kun hän lämppäsi Adam Lambertia Hartwall Areenalla. Silloin mieleen jäivät lähinnä vaaleanpunainen tukka, tanssimuuvit ja haarniskamainen musta glitterhaalari. Kotkassa tukka oli jokseenkin ennallaan, mutta musa upposi meitsiin ihan eri tavalla kuin muutama vuosi sitten. Olin Miran keikan jäljiltä hieman horroksessa, mutta Jannikan napakka ja anteeksipyytelemätön läsnäolo piristi kummasti ja aloin seurata lavan tapahtumia mielenkiinnolla.
Keikan tunnelma oli välitön ja rento, artistin ja jengin välinen yhteys vaikutti syntyvän heti ensimmäisen rallin aikana. Tykkäsin siitä, kuinka yleisöön otettiin rohkeasti kontaktia juttelemalla vähän niitä näitä ja samalla taustoitettiin seuraavan biisin teemaa. Onnenpäivä ja Seuraavaan elämään olivat ainoat tutut biisit, joita osasin jopa vähän hoilata mukana, mutta kaikki muu olikin sitten uutta. Tykästyin varsinkin loistavan sanoman sisältävään Itseni herra-biisiin ja sitä on tullut festareiden jälkeen jonkin verran kuunneltua. Hulluksi onnesta oli myös varsin menevä poppiralli, sen tahtiin oli mukava hytkyä. Gigsi oli annos suoraviivaista, tanssittavaa ja kevyenoloista poppia, josta löytyi kuitenkin runsaasti syvempääkin sanomaa kunhan vain jaksoi kuunnella lyriikoita. Kerrassaan ihanasti kupliva piristysruiske lauantaipäivään. En pistä ollenkaan pahakseni, jos meitsin ja Jannikan keikkapolut vielä tulevaisuudessa kohtaavat. //YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

maanantai 8. elokuuta 2016

Tavastiallakin meni hyvin 5.8.2016!

Tänäänkin menee hyvin järkkäs Tavastialle kivan kasan bändejä 2v synttäreidensä kunniaksi! Vaikka elokuussa pitää nyt hieman hiljentää keikoillakäymisvauhtia niin tämä oli selkeä must attend happeninki.

KOVA AJO
Missä ikinä liikutkin, jos olet onnistunut näkemään bändin livenä ennen kuin olet törmännyt Kova Ajo graffitteihin/töherryksiin katukuvassa/ojassa niin miten onnistuit siinä? Tre-Hki-Tre väliä tulee sahattua suht tiuhaan ja sillä reitillä altistuin tietämättäni ensimmäisen kerran tälle yhtyeelle. Setti oli jo hyvää vauhtia menossa kun ehdin Tavastialle. En ollut tutustunut Kova Ajoon ennakkoon ja odottelin rämisevää ja nopeeta rokketirollia, mutta bändi rullasi etiä päin kuin punk-versio MC Hammerista! Letkeetä ja hyvin jytisevää musiikkia.
Mutta sitten tulee se mutta. Laulajalla oli ihan liikaa asiaa koko keikan ajan. Näkee miten suu käy mutten kuitenkaan kuule mitään ja muistan tasan yhdestä kappaleesta edes jotain lyriikkaa (takaisin maalle hokema) kun muuten kaikesta sanotusta muodostui vain monotonista plaaplaaplaata. Jännä miten Ydinperheen keikoilla en tuohon ole kiinnittänyt mitään huomiota, sama persoona kun on kuitenkin mikin varressa. Parhaita hetkiä keikalla tarjosi biisien ne kohdat joissa laulua ei ollut mukana (stop! hammertime). Nämä osiot todellakin kelpasi sillä etenkin rymtiryhmä pääsi nyt erityisesti loistamaan. Harvemmin on yhtä aargh/hei tää toimii -splitti seurata keikkaa, joten pelkästään musiikkipuolen takia kyllä ihan mielläni kuitenkin näkisin Kova Ajon uudestaankin.

FLIPPIPUISTO
Keikka lähti käyntiin tiukasti biisillä jonka nimeä en tiedä, mutta joka on startannut muutkin Flippipuisto-keikat. Yllättäen heti perään seurasi youtubesinkkulohkaisu Operaatio Charlie Sheen joka alkaa keikka keikalta hyvällä tapaa olemaan vain yksi ralli muiden joukossa eikä the Flippipuisto biisi. Hetki meni prosessoida että eihän tää nyt voinu olla sama bändi minkä taannoin näki Bar Basessa, mutta olihan se kun tunnistin niitä biisejäkin. Jätkät psyykannu itseään huolella ennen Tavastian korkkausta tai treenikämpillä on viihdytty kesimääräistä enemmän, sillä tämä oli heittämällä paras veto mitä tältä bändiltä olen tähän mennessä nähnyt, hienoa siis havaita kehitystä.
Odottaessa yhtä tiettyä kappaletta asiaa helpotti biisien taustatarinoiden valottaminen lyhykäisesti ennen soittoa sen sijaan että vain tykitellään menemään. Kun asiat esitetään tiiviisti eikä sentään ihan jokaisessa mahdollisessa saumassa, ei keikan flowkaan pääse kärsimään. En kyllä tästä keikasta keksi mitään mieltä kaivertamaan jäänyttä. Eiku joo kitarasta katkeksi kieli, hui kamala eli ihan paska keikka!1 Jos Flippipuisto jatkaa tätä Tavastian rataa niin hyvä hyvä -no pressure guys.

KIVESVETO GO GO
Tässä vaiheessa iltaa porukka oli jo hyvin löytänyt paikalle ja jos katsoikin minkä verran yleisöä oli lavan välittömässä läheisyydessä ennen annettuja soittoaikoja, Kivesveto Go Go oli The Heartburnsin ohella illan odotetuin esiintyjä. Leppoisa on se adjektiivi mihin tiivistäisin tän keikan. Juu ei se meno tanssilattialla, siellä oli vilskettä ja kuhinaa. Yleistunnellmalta vain tuntui kuin kaikki tuntisivat toisensa ja mitäs tässä rupatellessa. En pysynyt kärryillä mille kaikelle setin aikana annettiin aplodit, varmaan vaan jatkuvasti bändille mutta mikäs siinä sillä ois helposti mennyt vaikka pääesiintyjästä sillä tatsilla.
Keikan aloitti Äiti Hei! ja vierailevana tähtenä lavalla oli Pertti Kurikan Nimipäivät yhtyeestä tuttu Kari Aalto. Muita kappaleita joita erittäin hataralla olevalla Kivarit-tietämyksellä tunnistin ja muistan oli ainakin Kirjasto, Asioita tapahtuu, Hypnoottismageettiset katseet josta videota yykaahooveen youtube-kanavalla sekä Tutti Frutti-levyn ihan törkeän koukuttava aloitusbiisi Tajuutsä Jätkä? Plus jotain kymmenen muutakin mutta tosiaan oma kuunteluperehdytys tapahtui suurimmaksi osaksi matkalla tälle keikalle ja siinä ajassa tietty tykästyin eniten niihin wanhempiin julkaisuihin joita ei enää fyysisesti voi haalia ellei oo hemmetisti massia = spotify it is. Yleisöstä kuului paljon biisitoivemylvintää ja ei kyllä hajua tartuttiinko yhteenkään, mutta mitä bändi soittikaan kyllä upposi kansaan kun lähes kaikki kappaleet saivat yhtä innostuneen vastaanoton.

Mulle tämä oli eka Kivari-keikka ja heti piti merkata kalenteriin toiveikkaana pari päivämäärää jolloin ois nastaa päästä ottamaan uusiksi. Sormet ristissä työvuoroja venatessa, on se vaan jännää jos edes yks tärppäis.

THE HEARTBURNS
Näin tän bändin ekaa kertaa vuonna kidneypapu..tai sitten en, sillä en siitä keikasta muista mitään, mutta kyllä The Heartburns sillä klubilla sillon soitti. Kiinnostus heräsi uudestaan viime vuoden puolella kaikkien keikkojen jäädessä kuitenkin muiden juttujen jalkoihin. Tänä vuonna tärppäsi Saksassa (edit: rapsaa sieltä nyt täällä!), tosin ne keikat oli kyllä hieman puolikkaita verrattuna mitä bändillä oli nyt Tavastian lavalla tarjottavana.
Innostuin heti alkuun kun bändi vei kamoja lavalle ja settilista oli paljon pidemmän näköinen mitä viimeksi. Toiveisiini vastattiin kun Cold Hell Below löytyi joukosta. Sitä tosin edelsi spiikki miten se biisi on syy siihen miksi The Heartburns lopettaa...hmm tiedä sitten mistä kulmasta tota pitäisi tulkita mutta ihan sama oli huisia kuulla kyseinen kappale livenä! Samat sanat muille Cold Hell Below seiskalta soitetuille ja tietenkin mun reissuanthemiksi muodostuneelle settivakiolle Retard on the Run.
Setin pituuteenkin saatin lavalta kommenttia "yleensä me soitetaan yksitoista biisiä, mutta nyt kolmetoista!" Yhtä juhlaa siis! Thinkin' 'bout Youn aikana yksi yleisön edustaja ei kirjaimellisesti pysynyt housuissaan (tai missään muissakaan vaatekappaleissa) kiivetessään lavalle ja hetken jo luulin että tässä meinataan stage daivata, mutta nope. Jokainen kokee musiikin eri tavalla ja jos menee tunteisiin niin hienoa että antaa sit vaan estoitta mennä (kunhan ei telo muita).
The Heartburns oli illan paras ja mitä tähän nyt muuta enää lisäämään. Ois kannattanut olla paikalla.

BISHOPS GREEN
Päätin ennen keikkaa, että jos pari ensimmäistä kappaletta ei räjäytä tajuntaa ja saa mua kysymään missä tämä bändi on ollut koko ikäni niin kotimatka alkaa kello yhden bussilla vs aamu neljän hujakoilla.
Pää ei räjähtänyt, mutta saatoin lähteä hyvin mielin menemään sillä Tavastialle jäi taakse hyvältä vaikuttava boogie paikalla olleiden Bishops Greenin ystävien ansiosta. Varmasti lämmitti ensimmäistä kertaa Suomessa keikalla olleen bändin mieltä kaikki ne yhteislauluun yltyneet ja mikrofonin nälkäiset fanit. Eiköhän ollut ihan jees tapa startata Euroopan kiertueen klubikeikat.


Otin videomatskuu ensimmäisestä biisistä, joka olikin sitten kaikista mitäänsanomattomin niistä neljästä-viidestä kipaleesta joiden aikana olin vielä mestoilla. Heti meinaa perässä seurasi just noita sing along kohtia omaavia veisuja, damn! Nice accent though.  -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE//


kiitokset


Bishops Green (don't know the song)

The Heartburns (setin kaks ekaa)
yykaahooveen kanavalla myös Not a Pretty Sight

Kivesveto Go Go: Äiti Hei!

Flippipuisto (biisin työnimi)

ou jeah!