tiistai 23. elokuuta 2016

Stalkkeri-korneri: Nyrkkitappelu Karkkilassa

Homman nimihän oli se, että pari tyyppiä Pää Kiistä päätti tämän olevan tässä ja vasta tuolloin myös huomasin bändin kalenteriin ilmaantuneen vikan keikan joka osui Karkkilaan. Ei sieltä pääse pois! Aloin syömään suruuni suolapähkinöitä kunnes päivänpaisteen henkiseen risukasaani toi tuttu nimi Karkkilan keikan esiintyjälistassa: Nyrkkitappelu. Heinäkuun toinen päivä otin siis kiikarit käteen ja päivystin ikkunasta tielle milloin sopiva paku ajaisi ohi. Pari väärää hälytystä kunnes bingo! Raput alas nopeammin kuin koskaan ennen ja annoin koko olemuksen huokua epätoivoa. YHYY PLIIIS samalla kun koitin vilkuilla mihin ovenkahvaan olisi parasta lukittautua ettei karavaani pääse kulkemaan ilman ylimääräistä loiseläjää. Ok saatoin vähän värittää tarinaa - en omista kiikareita.

Karkkila!
Koska tykkäilen tilaisuuksien tullen nappailla settilistoja messiin keikoilta joko fyysisinä tai ihan vaan ottaa kuvia muistoksi, niin oli kiintoisaa seurata sellaisen syntymistä lähietäisyydeltä. Nästi Jeskanen kertoi miten kerran sinkkubiisi Tyttöjen farkut oli unohtunut listalta ja se keikka oli juhlaa kun sai kerrankin taukoa saman settivakkarin veivaamisesta. Kannatan vahingon tapahtumista uudestaankin sillä Nyrkkitappelulla on kyllä hemmetisti kovempiakin kappaleita. Ehkä hieman kiusaamista kun oman suosikkini nimeä väläyteltiin siinä pöydän ääressä tussin sauhutessa, but I was not ready for it, not today (no ei se ois kuitenkaan sinne settiin päätyny).
kameran filttereiden testailua, eka tais olla "suurta taidetta"
final products
Heti sen itse asian jälkeen settilistojen ohella parasta on akustiset versiot. Etenkin siis entuudestaan tutuista hyviksi todetuista kappaleista, ei nyt ihan kaikki leirinuotion kumbaya-tulkinnat saa pissimään hunajaa. Täällä ei kolkuteltu taivaan porteille ja oi sitä riemua kun seuraavaksi havahduinkin kitaran sointuihin. Mun onnekseni Nyrkkitappelu on varmaan linssiludein bändi mitä on tullut vastaa, joten sain sitten hieman dokumentoida miten ennen keikkaa alkulämmittelyihin/ajantapoksi ohjelmaan kuului akkarilaulua. Bändillä on sen verta kertynyt materiaalia soitettavaksi ja kerta keikat on pääpuolin aika läkähdyttävää menoa niin en sulkisi pois ajatusta jos keskivaiheilla tai ennen vikaa rykäystä tapahtuisi parin biisin akkarisessio. Vois jopa toimiakin.

Tapahtuma oli siis Harju Festivaali ja Nyrkkitappelu festin toinen esiintyjä. Ilta oli vielä nuori ja suurin osa yleisöstä tuntui viihtyvän pienen festarialueen suht etäälle lavasta sijoitettujen kaljoittelupöytien ääressä. Ei kuitenkaan niin kaukana etteikö ääni kulkisi sillä jo keikan alkuvaiheissa tuoppien ääreltä kuului haistattelua. Justhan toi tyyppi laulelskeli mukana? Tuu tänne sanomaan vastataan lavalta ja taisin räpäyttää silmiä silmä next thing I know soittajat on vielä paikoillaan, mutta laulaja on painimassa suutaan soittaneen tyypin kanssa. Another day at the Nyrkkitappelu office I guess. No sekin pieni välikohtaus kuitattiin lopulta pusulla ja Kaksipäinen kotka pääsi jatkaamaan settiä.
Seuraavaksi pieni, mutta sitäkin omistautuneempi fanijoukko huuteli Tekis mieli ryöstää Siwan perään ja settilista muutti järjestystä lennosta. Toinen lentelevä asia oli tuopeista tarjoiltavat nestemäiset asiat. Setin vikan Voi pyhä äiti, nyt mennään! aikana kaljapitti hoiti homman kotiin. Hyvännäköinen aikuiseksi biisiä lainatakseni juomat viimeisillä rahoilla / ja ne rahat on sun jaloilla.

Ilta jatkoi uusimman levyn nimen mukaista teemaa Mitä saisi olla? Keikan jälkeen encoren ja bändikrääsän nälkäiset tulivat vielä toiveikkaina kuikuilemaan bändin perään ja siitä tuloksena bäkkärillä koettiin spessu semiprivaatti Horo-Hepen yhden biisin vastaus me halutaan lishää tyypeille.  (Ellen köh tulkinnu tilannetta ihan täysin väärin ja kyse oli jostain ihan muusta, sekin mahdollista.) Taustamusien pauhatessa, varovaiseen yhteislauluunkin yllyttänyt Kari Peitsamo koveri Tahdon olla hippi teki illasta varmasti entistäkin ikumuistoisemman paikalla olleille. Paidat ja levyt vaihtoivat vielä omistajia ja taisi tyypit päästä nimmareitakin rustailemaan. Tämä jos mikä on faniystävällistä.

Tässä välissä Pää Kii kai soitteli jotain tai tapahtu roudailua, ajantaju hukku joten ei käryä ja ei sen niin väliä sillä lisää akustista, tällä kertaa Horo-Hepe soolona. Onneksi tosiaan linssilude kunhan kuvaus tapahtui JYRKIKULMASTA (mun versio:osoita kameralla johonkin ja zoomaile randomisti), joten pimenevään iltaan vielä parit nyt youtube-kansan ulottuvillekin irti päästetyt versioinnit. Tähän mukaan Kivesveto Go Go koveri Asioita tapahtuu:
yykaahooveen kanavalla myös Ämmäbändit

Suuret kiitokset menee Nyrkkitappelulle ja kuski-Teemulle, ois ollu pikkasen tukalampi reissu ilman heidän apuaan, arvostan suuresti. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE
ps. oon meibi paskin spotify-dj kun onnistun katkaisemaan alle kahden minuutin biisin kolmesti hups heh soriiii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti