perjantai 29. huhtikuuta 2016

Pääkiisiäinen 24.-26.3.2016

24.3. YO-TALO, TAMPERE
Yo-talolla on muhun usein kumma keikkafiiliksen tappava vaikutus. Illan muiden bändien aikana vedin enemmin sikeitä himassa kuola tyynylle valuen. Fiilis ei pahemmin muuttanut kurssia Pää Kiin soittoajan, eli kello yhden jo poltellessa. Näin tän bändin tokaa kertaa ever samassa mestassa ja silloinkin kävi vähän samalla tavalla. Jännä, sillä pöpinä se porukka siellä taas pyöri ja bändi kuulosti hyvältä muutamista teknisistä takkuiluista huolimatta. Rakkaus repii melkein tuli mut ei kuitenkaan. Uutta matskuakin kuultiin ja tais olla näiden veisujen ekat live-esitykset. Tunnisti Pää Kii-biiseiksi kyllä heti! Takaisin työttömyyskortistoon-kipale jäi päällimmäisenä mieleen astetta tarttuvamman kertosäkeen takia kauniimman kappaleen Sweet home Kouvolan jäädessä sen varjoon. Keikka meni ohi toooodella nopeasti ja siinä vaiheessa kun kuvitteli vielä encorena tulevan esmes Ees jotain positiivista niin talon musat jyräsivät päälle. Eräs sinnikäs yleisön edustaja paineli lavalle ja ehti pariin otteeseen huudahdella lisäääääh päällä olevaan mikofoniin kunnes tylysti volat veks. Yritykselle peukku.

25.3. NOSTURI, HELSINKI

YDINPERHE
Hyvin oli tilaa ninjapotkuja harrastaville. Nyt oli kyllä niin suoraselkäisesti kannuttava rumpali, että huomio kiinnittyi eniten siihen suuntaan. Basistin kipakat lauluosuudet toi terävää kontrastista bändin päävokalistin ulosantiin, toimi! Mitä kävin vähän biiseihin tutustumassa, Ydinperhe todennäköisesti paranee mitä enemmän tulee kuunneltua ja livenä kuultua. Kernaasti näkisin toistekin jossain huomattavasti pienemmässä paikassa.

PÄÄ KIII
Eka s-keikka mitä pääsin Pää Kiiltä todistamaan. Uutukaiset olivat vaihtaneet setissä paikkaansa ja näin päin toimi helkutisti paremmin! Nosturi ei päässyt hoilaamaan hoo ii veetä, päätä ei hakattu seinään ja rakkaus jätti tälläkin erää repimiset sikseen. Viimeksi mainittua ei tullut edes ikävä, mutta noiden kahden muun puuttuessa setistä ei jää yhtä mieltä lämmittävä fiilis vaikka bändi sekä yleisö olisivat aina yhtä hyvässä hapessa kuten tänään. Encoressa Sortoa ja vihaa kera vieraileva tähti.
hyvä meininki!
Nyt on muuten Pää Kiillä harvinaisen paljon s-keikkoja tuloillaan, hyvä niin sillä kyllä tästä boogiesta pitää päästä nuorempienkin diggailemaan. Nosturissa uusiksi 21.5. kera Teksti-TV 666!

THE VALKYRIANS
Englannin kielen lausuminen tökki heti alussa ja ensireaktio oli boooriiing. Katos ei oo helppoo ottaa lavaa haltuun Pää Kiin jälkeen. Keikan kaari kipusi kuitenkin nousuun jo oisko ollut kolmannen biisin, I Am The Fly:n kohdalla. Vokalisti lähti seikkailemaan yleisön sekaan ja Nosturiin sapuneet The Valkyrians osasi hienosti kietoa sormensa ympärille. Porukka osallistui hyvin kun lavalta kuuluu everybody get down now ja liki koko sali siinä sitten kyykkäsi mukana. Tässä huomasi miten soittojärjestys osui näissä iltamissa nappiin. Mukavaa tällainen letkeämpi meno kohkaamisen jälkeen ja hyvä hengähdyshetki ennen kun lisää pittaamista luvassa. Tämä setti tuskin tekisi kuitenkaan toistamiseen samanlaista vaikutusta, onneksi siis valitsin tyynyn edellisenä iltana.
ikuistetaan tämä(kin) hetki
Eloranta kävi soittelemassa kitaraa encoressa ja sitä voisi luulla, että tähän olisi hyvä lopettaa, mutta nope. Maihareilla tampaten saa aikaan hyvin meteliä ja bändin vielä kerran lavalle. Keikka lähti tosiaan vauhdilla nousukiitoon, mutta voin sanoa että lasku sujui vieläkin sutjakkaammin. Kun aikataulut venyy, osottaisi hyvää makua soittaa sitten joku inasen lyhkäsempi kappale. Ihmetystä keikan aikana herätti miten paljon bändi otteli kuvia itsestään/yleisöstä/ym. Joko erittäin some-aktiivinen bändi tai kuittailua yleistyneelle puhelin kourassa meiningille, who knows, mutta aikaa tohonkin sai kulumaan. Joooo eli kiitti ihan helvetisti kun piti sitten lähteä sen ratkaisevan vartin verran aiemmin pois = ei Anal Thunderin encorea yhyy snif. Tän takia jäi lopulta paska maku muuten niin hyvin swengaavasta keikasta, pienestä oli kiinni! Tosin olin tasan ainoa ihminen, jota se kello yhden bussi kiinnosti eli jee jee vaan muille yleisössä ken saivat rahoillensa kunnolla sitten vastinetta.

ANAL THUNDER
Hävettää, sillä tein kardinaalivirheen kun lausuin bändin nimen in veri ämerikän fäshiön. Anal - luettu kuin kirjoitettu sen olla pitää! Viimeksi näin tän bändin silloin kun Suomi-keikat vielä kiinnosti, eli rapiat kahdeksan vuotta sitten St. Hoodin, Boltin ja Lighthouse Projectin seurassa. Osasin odottaa viihdyttävää meininkiä ja energistä yleisöä. Nappiin meni. Eturiviin tukkaa heiluttamaan ja bailaamaan!

Vaikken Anal Thunderia ollutkaan kuunnellut aikoihin, niin ihmeen hyvin Life Long Hangoverit ja Drink Myself to Deathit kumpusivat muistin syövereistä huulille. Uudempaa matskua edusti Selfie Generation ja kerta bändi käskytti, kaivoin myös puhelimen esille ja uskalsin pari hyvää laatua hipovaa kuvaa napsasta, en kyllä mitään itsuleita. Keskivaiheilla keikka oli jotain stand up viritelmää. Yllättävät elementit kuulunevat bändin repertuaarin ja ei baaritiskiä kera baarimikon ihan joka bändin keikalla näekään. Setin viimeisenä mukaan pääsi vihdoinkin viulisti kun Song About Getting Smashed jatkoi juhlaväen tanssittamista. Tosta tulee tosi kivat irkkubiisi-vibat eikä pelkästään laulajan hyvin rullaavan enkun takia. Tän jälkeen oli pakon sanelemana poistuttava, joten en halua kuulla mitä siellä encoressa tapahtui. YHYY SNIF part 2.

26.3. HEIMOLINNA, LOIMAA
Syyskuussa (!) 2015 huomasin tän keikan olemassaolon. Tampereen keikan ilmestyessä ja harvinaisen kolmen putken muodostuessa työvuoroista eroon ja adventure time. Pää Kiin keikoilla kun on tullut käytyä suht lyhyellä aikajaksolla ihan kivasti (kolmas osio vielä 2015-keikoista työn alla kröh) niin kaikki Hki-Tre-Tku akselilta poikkeavat illat kyllä kiinnostaa aina inasen enemmän. Ja siis olihan tää oikeasti ihan parasta! Kävellä pellonvierusta pimeässä supikoiria bongaten.
"ei mitään hätää, silmät tottuu pimeään.."
Livemusat alkoivat pauhata jo puoli seiskan aikaan, joten yhtä vaille muut lämppärit jäi tällä(kin) kertaa välistä. Nothing personal, mutta yöunta oli kertynyt yhteensä kahdeksan tuntia kahden viime keikan jäljiltä ja kävelyä oli luvassa vielä kymmen kilsaa akkujen huutaessa taustalla armoa. Heimolinnasta tuli vahvat flashbackit koulun liikuntasalitunneille. Tapahtumana tää oli ihan huikea monen paikallisen tahon kantaessa kortensa kekoon, hienoa että jaksetaan järkätä. Keikkojen jälkeen pauhanneen ysäridiscon suosio jäi mysteeriksi -fuck the disco eli lujaa karkuun.

SYSI & SAVI
Musisointi oli juuri alkanut kun ennätin paikalle. Tää oli se läskibassobändi, jota hieman olin kuunnellut etukäteen. Yleisössä oli ikäluokkaa lavan läheisyydessä pönöttävistä täysi-ikäisistä hieman taaempana tuolipaikoilla istuskeleviin mummeleihin ja vaareihin. Laulajalla oli niiiiin "Hello ladies" tummansävyinen, matala ääni. että bingon vetäjänä suosio olisi ainakin taattua. Keikasta päällimmäisenä mieleen jäi joku soittomoka ja vain siitä syystä kun siitä tehtiin numero. Vastaavien kämmien kanssa kannattaa vaan virnistellä ja ottaa tilanne haltuun eikä ainakaan alkaa selittämään sattunutta ennen seuraavaa kappaletta. Loppua kohden biisien taso parani.

PÄÄ KII
Salin puolelle ei saanut tuoda juomia, joten hieman kuumotti kun soittoajan lähestyessä tila oli vielä tyhjää täynnä. Onneksi ei oltu vain oman kellon varassa. Illan juontaja kuulutteli bändin lavalle ja jengin paikalle. Väentiheys sekä päihtyvyysaste eivät olleet lähelläkään verrattavissa edellisten keikkojen vastaaviin, mutta kyllä varovaisen alun jälkeen Loimaallakin osattiin. Oli niitä jotka menivät lavaan kiinni ja sitten omien porukoiden kesken tanssivaa jengiä. Plus tietty tää yks turisti, joka kyl otettiin kans mukaan, awws thanks randomit tyypit.

Nyt kun Kylän pahalla puolella jälkeen ei tullutkaan Aina jonon viimeinen-biisiä, ehdin jo huolestua mitä sillekin on käynyt kunnes pää räjähti ja Ees jotain positiivista tuli takaisin! Täällä oli muutenkin vastoin odotuksia pisin settilista avittaen tän keikan kolmikon mieluisammaksi. Encorena Pää Kiin yksi tylsimmistä eli Sun ei ois pitäny tappaa sitä tyttöö, minne katosi Just niin kuin Elvis? Myös Misfits koveri Skulls tuli Pää Kiin kuskille omistettuna. "Vielä yksi?" *rumpujen pärinää* viimeinkin esittämättä jääneihin pyyntöihini vastattiin ja Sä hakkaat päätäsi seinään teki comebackin! Oi sitä onnea, livemusa parasta.
kannatti lähteä
*******BONUS ROUND!!*******
PÄÄ KII @ BAR15

Keikkaseuraksi lähti ennakkoluulottomasti mukaan rakas suomea vain muutaman sanan ymmärtävä serkkuni (thanks for the following gig pics!), yhteislaulun onnistuessa yllätäen vain HOO II VEE kohdassa. Tässä yksi syy lisää miksi tuo kappale saisi olla setissä mukana esim aina, kaikki pääsee osallistumaan! Oon tottunut settilistan pysymiseen suht samana, joten yllätyksenä tuli kun pakka oli taas laitettu uusiksi. Uudet kappaleet oli nyt täysin erillä toisistaan vieden keikan sujuvuuttaa edelleen toimivampaan suuntaan. Tuhoavan voiman rummuttelu oli erityisen nannaa! Luukko ei sairastumisen johdosta ollut paikalla jättäen Pää Kiin lavapreesensiin huomattavan aukon. Etenkin Ees jotain positiivista aikana tuli kovin ikävä kun nyt Laurikin tilutteli omiaan ignooraaten sen yhden tietyn kohdan jossa yleensä kaikkien kielisoitinsankareiden instrumentint sojottovat kohti kattoa. Nyt ei riehakkuudessa ihan päästy viime vuotisen Bar 15 keikan tasolle, mutta kivaa oli yhtä lailla! ps. somea Pää Kiin keikkojen aikana päivittävien eteen tuun jatkossakin hienovaraisesti kiilaamaan.
Tässä ojennetaan kitaraa illan ylläriesiintyjälle [kuva @littlesashanana]
Erikoisin encore!
Kun illan vika oli hoidettu pois alta, tähän väliin parin biisin pikavisiitille saapuivat KEHONRANKENTAJAT Vekun hoitaessa basistin tontin. Pää Kiin jäljiltä oli vielä hyvät pöhinät päällä, joten paikallisten tarjoama punk-pläjäys meni kepeästi joraten. Epäajankohtaisten keikkarapsojen hyvä puoli tulee tässä: tällä välillä Kehonrakentajat ovat soittaneet ensimmäisen virallisen keikkansa ja neljän kappaleen Salilla aina! demokasetista otettu jo toinen painos, kuumaa kamaa. Sisältö on ladattavissa ilmaiseksi bändin bandcampista. Mun suosikki on vika biisi Viljanen, mikä oiskaan sun? Suosittelen tutustumista, ei mitään vikinäpunkkia vaan ihan tujua, rouheeta tavaraa. Kehonrakentajat oli tän merkinnän uusista tuttavuuksista mulle se, joka nyt alkoi eniten kiinnostamaan.
keskittynyttä musisointia [kuva @littlesashanana]
hyvin se meni, yleisö ihan pähkinöissään! [kuva @littlesashanana]
Pää kii tuli vielä soittamaan Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas eli suck that tyypit jotka lähditte tätä ennen menee, hähää. -kilu 
ja kaikilla oli niin muu-kaa-vaa [kuva @littlesashanana]

Kiitän mutten kumarra:
+järkkääjät ym!

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kuukauden kuvat // Pictures of the Month

Poison The Well & Thursday @ Great Hall, Cardiff, UK 22.11.2009

Cardiff was the last show on Rise Against's 2009 tour so their tourmates Thursday and Poison the Well (+crew) did a lil' dance session during Dancing For Rain's piano intro while Rise Against was off stage. Let me show you a short clip:

This has to be my one of my all time fave headliner+support band combos I've been fortunate enough to witness myself. What also made the night extra special was when PTW dedicated Prematurito El Baby "To the two ladies up front"  = me and my friend. We had been fangirling about the mentioned tune after their previous gig in London, so that was a nice surprise before going mental to the song. People next to us, who didn't really care for the supports, called us crazy. I'll always take crazy as a compliment when it comes to live music shizzle. As far as I'm aware this was actually Poison The Well's last gig before the 2010 announced hiatus. Now they are back in business and playing handful of shows in June-July after the two 2015 re-union shows. Here's hoping something happens in Europe too. -kilu 

Gerard Way @ The Circus, Helsinki 5.2.2015


MCR no longer exists, but you can never take that band out of my system. I wasn't really all that blown away by Gerard's first solo album Hesitant Alien, but I felt an odd sense of responsibility towards this gig and the guy. Showing up was the only option and in the end I was glad that I went.

Firstly, I got to catch a glimpse of one of the coolest roadies in the business and experience some hardcore nostalgia. Secondly, the songs sounded a million times better live. There's a strange buzzing noise going on when you listen to the album and it kinda rubs me the wrong way, so it was nice to listen to the songs with "pure" melodies and without distractions. Thirdly, I have never seen Gerard so confident and I was so happy to see that he seemed to have a really good fucking time. He was very relaxed and chatted with the crowd a lot, something you hardly ever saw with MCR. Even though many people were wearing MCR shirts and whatnot, no one made any stupid remarks about it or demanded to hear their songs. Everyone seemed to be genuinely excited about G's solo stuff which warmed my little black heart.

- juoksepoistytto

Previous Kuukauden kuvat / Pictures of the Month posts:

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Support band business vol. 7: Friends of Converge

Converge likes to keep their supports interesting and that can work wonders for the open minded music listener. Without further ado..

11.4. Postbahnhof, Berlin, DE
German crowd <3
GRIME
This Italian group came to the rescue when 40 Watt Sun pulled out from the originally planned line up. I wasn't familiar with either of these groups so to me it was all the same. On the topic of Italy, first thing that pops into my mind is The Secret who toured with Converge in 2012 on the All We Love We Leave Behind Tour. Seeing Grime proved that it's just not the pizza sauce that Italians master but also the heavy doomy sounds that make the sun want to stay low. Unfortunately from where I was standing, I could barely hear any of the singing making the set more of a instrumental soundtrack to some very dark and twisted movie. When walk in a forest goes wrong and one first gets strangled by tree branches and then further mutilated by an unknown deformed creature. No remains left what so ever.

CRIPPLED BLACK PHOENIX
Another new acquaintance. First song Rise up & Fight reminded me of my back home favorite Teksti-TV 666 so that was all that it took for Crippled Black Phoenix to get my undivided attention for their given playing time. Similarities ended when CPB's musical journey took more easily approachable and less instrumental route. To me it was absolutely refreshing to hear a band you could easily even dance to in a groovy, not hxc way, at a Converge show. 
It sometimes only takes just couple of devoted fans to make a gig a bit more special to both crowd and the band. This happened with one of the last - if not the very last song when Oo-oo-OO parts in the song started to live a life on their own. First the o-vowel sung back by just the CPB fans in the house but didn't take too long for rest to join making this very welcoming first show on the Blood Moon tour for Crippled Black Phoenix. They definitely built up the crowd's interest level song by song during the set leaving people intrigued what just went on, me and my friend included.

13.4. Electric Brixton, London, UK
Sigh. People in UK have the talent of coming up with the most ridiculous things to whine about when any, emphasis on any, UK tour is announced. Usually it's the why won't you come to my door-crying but this one brought up a whole new level of you have got to be kidding me. The Dinner Guy gave me and my friend laughs for days with his inquiry on the event's Facebook page if a re-entry was possible so that he can get his after work dinner during the less interesting bands. Literally speechless. How about making that extra sandwich and eat while walking / in the queue or quick stop at any of the several stores providing food in the Brixton area? Sadly enough the already quite negative nancy tone didn't just end to the Facebook comments.

FULL OF HELL
First up was maybe the support people most looked forward to. If you didn't get in among the first ones, you missed out! It was like watching a rabid terrier dog barking frantically inside a car and if let loose it would charge right at you and would not let go until it's lower and upper jaw would be united. Good thing I'm a dog person. While another group took the crown of the (support) band of the night, Full of Hell got my boiling under trophy meaning I'm left well interested and the appreciation towards them started to bloom around now, days post show. There is more to this this band than met the eye and reached the ear the first time around. Intense set that started and ended way too fast.
Headache with fever listener test: surprisingly Full of Hell turned out to be really relaxing and pleasant listening. I would love to see them again and this actually miiiight happen later this year..depends depends.

THE  BODY
I tried to listen to The Body before the tour and I don't think I even got through a single full song without skipping to next and then the next etc after just few seconds. I thought there would be a female vocalist so I was a bit confused when it was just two men who took the stage. Before they started I had noticed quite a few people sporting The Body merch so they definitely were one of the more "interesting" bands of the night, according to The Dinner Guy too. For me they turned out to be the least impressive band of the bill. Didn't mind listening to the gig since they had a lot of energy going on and you know when a band looks very likable, yeah that's The Body to you but we just didn't hit it off. If they for some twisted reason would tour over here some fine day I think I would go see them but until that day, which most likely will never come, this was likely our short story together.
The headache with fever listener test: no, this makes it worse, just no. Simply can't bring myself to listen to The Body on record at all (?!) on the other hand, that's quite a rare accomplishment in my books so well done The Body.

GRIME
That glimpse of hope when during the last minute touches before the set vocals were requested to put louder. Maybe this time Grime live like it's supposed to...but no. Aggressive music instrumental fest continued. Tad bit frustrating to now watch 3rd band in a row not holding anything back yet the outcome being a flat version of what you are looking at. Not much of a difference to the gig in Berlin, still filthy metal, still doomy. They ignored the time's up signal coming from side stage and blasted one more song. Knowing how strict UK is with curfews, moment of worry if timetables would now get screwy. Thankfully not, otherwise I'd be wording things in quite different tone.

CRIPPLED BLACK PHOENIX
Clearly the oddball of this group of supports as all of the previous bands would not bring up the question why with Converge. Must have been the combination of built up anticipation for the main act and empty stomachs that caused quite a big chunk of the audience act so disrespectfully during CBP's set. I didn't woke up to this until member of the band said between songs "..and hey thanks for talking." Afterwards my friend also mentioned about the on going chatter. I hate it when people talk while band plays. Gigs are the best place to discover new music so it's sad if not willing to give something different a chance. Even if not your cup of tea, to many it is and I'd say all the bands were requested by Converge so acting this way towards their support is also a fuck you to their way as well. To my luck the music had already carried me into a bubble where I didn't notice much what happened around me. Swaying eyes shut, enjoying the sounds and vocals you could this time hear.
CBP provided great transition from the louder groups to what the idea of Blood Moon set was about, a point many missed. I'd think the people whose main reason to attend was Chelsea Wolfe, were likely to find CBP quite enjoyable too. Highlight of the set was once again when Belinda Kordic lent her voice to a song and also the trumpet! Suddenly the big stage didn't seem so big anymore. Yet another gig proved that this group masters the art of putting together a balanced setlist ending on a high note.

I'll be back to these venues at some point with some Connnvverrrgggggeee material too! -kilu 


Thank you:

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Tiisua konserttisalissa

Konserttisalibuumi on tosiasia. Tuntuu, että kyseinen trendi on kasvanut hurjasti viimeisen parin vuoden aikana ja varsinkin sellaisten artistien ja bändien (Anssi Kelan vielä ymmärtää, mutta Apulanta?!) keskuudessa, jotka eivät konserttisalikeikkoja normaalisti harrasta. Olen aina mieltänyt konserttisalikeikat tiukasti iskelmäihmisten jutuksi ja sen mielikuvan karistaminen on pirun hankalaa. Jutun trendikkyydestä kertoo sekin, että Tiisun kaltainen suht tuore ja debyyttilättynsä vähän yli puoli vuotta sitten julkaissut poppoo tuupataan jo näin aikaisessa vaiheessa konserttisaliympäristöön selviytymään. Kuinkas siinä sitten kävikään?

Tiisu @ Kerava-sali, Kerava 6.4.2016

Keravalla tarjoiltiin keskiviikkoiltana oikein kunnon sekametelisoppaa. Ihan maukasta, mutta vähemmilläkin sörsseleillä oltaisiin pärjätty. Lavalla oli bändi, joka oli selvästi vähän ulalla oudon ympäristön ja uuden tilanteen takia. Se johti siihen, että kokeiltiin vähän sitä jos sun tätä ja mitään punaista lankaa ei oikein tahtonut löytyä vaikka kuinka etsiskeltiin. Mutta yrityksen puutteesta ei ainakaan voi soimata!


Illan parasta antia olivat uudet biisit ja tajusinpa myös sen, että niitä kaikkia yhdistää vähän rauhallisempi tempo vanhoihin ralleihin verrattuna. Biisien taustoista kertominen oli ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, koska yleensä konserttisaliyleisö todella kuuntelee mitä sieltä lavalta oikein huudellaan. Keskittymiskyky on siis huomattavasti korkeammalla kuin keskiverto baariapinoilla, joiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi täytyy usein möykätä ja pelleillä aika tavalla.


Hmm. Tosi vaikea lähteä erittelemään oikein mitään, koska paletti oli niin leväällään ja keikasta tavallaan puuttui ajatus kokonaan. Keikalla oli todella hyviä yksittäisiä hetkiä, kuten se biisien taustoista kertominen, mutta sitten kun sitä ei kuitenkaan tehdä systemaattisesti niin tuloksena on väkisinkin aika keskeneräinen ja sekava vaikutelma. Suunnittelemattomuus on toisaalta yksi Tiisun kiehtovimpia ja hienoimpia puolia, mutta ei sekään näköjään ihan joka tilanteessa vaan yksinkertaisesti toimi.

Tiisu @ Vuotalo, Helsinki 8.4.2016

Matalakattoinen ja teatterimainen Vuosali tuntui jylhään Kerava-saliin verrattuna heti paljon lämminhenkisemmältä paikalta. Väkeä olisi kyllä mahtunut leveään saliin enemmänkin, mutta tunnelma oli joka tapauksessa kivan intiimi. Olin kuullut huhua settilistasta ja kaikesta muusta epätiisumaisesta käytöksestä, mutta mikään tuskin olisi pystynyt valmistamaan mua siihen, mitä tuleman piti.


En tosiaan tiedä mitä helvettiä tälle bändille oli yhden vuorokauden aikana tapahtunut, meinas pää räjähtää. Setin alkupuoli kului siihen, kun keräilin säännöllisin väliajoin alaleukaani lattialta, enpä muista koska olisin viimeksi ollut postiivisella tavalla niin äimänä. Lavalla lojuneet settilistat olivat jo näky itsessään, mutta bändin olemus ja ihan koko paketti löi ällikältä. Keravalla nähdystä hämmentyneestä orkesterista ei ollut jälkeäkään, sillä lavalle tepasteli jotenkin vaan niin valmis bändi hitto mieskengät jalassa. Ihan kuin ne olisivat tehneet tätä viimeiset 20 vuotta. Hullua.

Kaikki oli vaan niin kohdallaan ettei mitään järkeä, hienosti rakennettua keikkaa oli ilo seurata. Keravalla jo vähän puolivahingossa sohittiin sitä pikkukaupunki-teemaa, joka muodosti raamit Vuotalon setille.
Hommassa oli nyt mukana se aiemmin kadoksissa ollut ajatus ja myös konserttisalikeikoille tyypillinen, tietynlainen draaman kaari oli havaittavissa. Tulihan siihen settilistaan tosin matkan varrella pari muutosta, heh. Anna mun pyöristyä vetäistiin heti Oudon pojan jälkeen, mikä ei ollut yhtään hullumpi päähänpisto. Tajusin vasta jälkikäteen settilistaa tuijotellessani, että ns. suurelle yleisölle tutumpia ja levytettyjä biisejä oli vain kourallinen uudempaan matskuun verrattuna. Tällaiselle keikkojen tehokuluttajalle ne levyttämättömät biisitkin tietty ovat tuttuja, mutta on silti suht rohkeaa soittaa suurimmaksi osaksi biisejä, jotka ovat enemmistölle todennäköisesti lähes tai täysin tuntemattomia. Ei kenelläkään kyllä tylsää vaikuttanut tuolla olevan, päinvastoin. Bändin ja yleisön välinen vuorovaikutus toimi kuin junan vessa ja tunnelma oli ihanan rento ja jotenkin poikkeuksellisen välitön.

Ilmari Rönkä oli tuurailemassa sairastunutta Mikkoa ja myös Sallamarja piipahti lavalla useampaan otteeseen. Soitto kuulosti hiton hyvältä läpi keikan, vaikka Mikon poissaolon huomasi ajoittain tosi selvästi, esim. Kyllä isi hoitaa kuulosti vähän hassulta ilman lehmänkellojen ja muiden kilkuttimien kalkatusta. Sivusin tuossa Keravan osiossa konserttisaliyleisön kuuntelukykyä ja Vuotalossa olin itsekin korvat harvinaisen höröllä. Baarikeikoilla uuteen matskuun ei ole ehtinyt pahemmin syventyä, joten nyt oli aika luksusta kun biiseihin pystyi tosissaan keskittymään ja kuuntelemaan lyriikoita ajatuksella.


Varsinaisen setin loputtua aikaa löytyi vielä Navasta ja Uudesta ajasta koostuvaan encoreen. Siinä vaiheessa konserttisalipuristilta olisi saletisti mennyt väliaikakaffet väärään kurkkuun. Aiemmin keikalla mainittu (ja ainakin mulle täysin tuntematon) ponileikki yritti tulla kuvioihin mukaan, mutta aika perinteinen pitti siitä sitten lopulta muodostui. Jos vaihtoehtona on leikkiä piirileikkejä tai syödä lasinsiruja niin valitsisin jälkimmäisen, eli toisin sanoen meikän ahteri pysyi encoren alkupuolen ajan jämäkästi penkissä. Uuden ajan ensimmäisten tahtien alkaessa vaara vaikutti olevan ohi ja siispä loikin itsekin jorailemaan.

Myönnän, että olin näiden keikkojen suhteen vähän skeptinen, mutta Vuotalon boogie tukahdutti ne kaikista pienimmätkin epäilykset. Harva bändi oppii näin nopeasti ja pystyy tavallaan omaksumaan ihan eri "persoonan" ja olemaan siitä huolimatta täysin uskollinen itselleen.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kolme kovaa keikkaa kera Kilun valituskorneri

Itseasiassa mun ei pitänyt näistä keikoista kirjoittaa mitään, mutta hups. Sen sijaan asioista, jotka ärsyttää keikoilla olisi matskua vaikka ihan omaan postaukseen. Jottei homma kuitenkaan menisi liian negailuksi niin tässä näiden kolmen keikan kylkiäisenä nostettu esille aina yksi. Kameraa ei ollut mulla mukana eli ihana Pörrö-kisu hoitakoon poseeraamisen.

5.3. MAJ KARMA @ SUISTOKLUBI, HÄMEENLINNA
Hiukan jännitti tää ilta sillä viimeisimmästä näkemästäni karman keikasta oli vierähtänyt se kolme vuotta ja tuo keikka oli niin paksua kuraa, että bändin puoliksi hautaaminen sujui yllättävän sutjakkaasti näinkin kovalta bändin kannattajalta. Comeback-paikaksi valikoitui aina yhtä huikea Suisto ja seuraksi lähti juoksepoistytto. Tänne mentiin sillä asenteella että ei muuten himmailla. Keikan aloitti uusimman levyn avausraita Sotaa ei tule ja estot sanoi sillä sekunnilla se on moro ja bailattiin menemään kuin wanhoina hyvinä aikoina konsanaan. Tää oli joillekin liikaa, juoksepoistyton pidemmästä rapsasta selviää enemmän, sorry not sorry.
Anteeks mitä sä sanoit? Et voi olla tosissas.
Oli ihan hemmetin hauskaa ja ilahdutti nähdä Maj Karmankin hyvällä tuulella. Keikan kohokohta oli uusista kappaleista levynkin paras kipale, sopivan häiriintynyt Telekineesi ja vanhoista encoreen mukaan mahdutettu kunnon mosh it kappale Taivaanvuohi. Seuraavilla keikoilla tilalle tuli rauhallisempi Romanssi, joten meillä kävi hyvä mäihä!

Livekokemuksen latistajat: kun lavan edustaan hakeutuva porukka ei tiedä mitä bändiä ovat tulleet katsomaan ja sitten tulee yllätyksenä millaiseksi meno voi yltyä.

18.3. ROT IN HELL @ TVO, TURKU 
Tähän väliin vahva russutusvaroitus. Kun annetaan soittoajat on ymmärrettävää, että aina ei aikataulussa pysytä. Siinä vaiheessa iltaa kun huomaa homman rullaavaan ainakin sen 30 min aikataulusta EDELLÄ (aaarghhh e-d-e-l-l-ä) ei lipun ostajan näkökulmasta ole kohtuutona toivoa keikkaa järjestävältä taholta, että tästä pikkuseikasta voitaisiin informoida esim siellä naamakirjassa "jos et oo vielä mestoilla niin nyt nopeasti paikalle!!!" tai vaihtoehtoisesti luopua niistä turhan tarkoista ajoista ja vain kirjoittaa soitot 21:30 etiäpäin.

Kohti TVO:ta tallustaessani sieltä kantautui jo aika tasokasta möykkää. Sisällä en halunnut uskoa sitä tilannetta todeksi ja niinpä epätoivon vallatessa googletin miltä se pääbändi näyttää (wtf). Onneksi Rot In Hell ei oo mulle mikään iso juttu, vaan sarjassa mielenkiintoinen tän genren bändi, jolta Deathwish Inc julkaissut levyn, joten why the fuck not. Not indeed. Jos oisin tiennyt, oisin juossut tai vaihtoehtoisesti hoitanut Helsingin keikan mahdolliseksi. Hieman helpotti kun ehdin kuitenkin kuulla suosikkini eli Cauldron Bornin. Odotin, että tuolla olisi ollut enemmänkin jengiä. Onneksi väljyys ei tuntunut ihan kauheasti Rot In Helliä haittaavan ja merkkarikiska kävi sitäkin kuumempana. Bändi lopetti kun ilmoitettu soittoaika koitti. HEH HEH. Ihan huikea ensikosketus TVO:hon. Perseeseen ammuttu karhu kuvas parhaiten mua tän illan jälkeen.
VOE *********!!!
Livekokemuksen latistajat: kun soittoajat eroaa ilmoitetusta erittäin paljon ja ketään ei kiinnosta, että jotain vois kiinnostaa tää tieto!!!

7.4. NYRKKITAPPELU @ HENRY'S PUB, TAMPERE
Maaliskuun Vastiskeikka meni multa ohi kun mietin liian kauan inspaako vai ei. Punkrock-xmas keikan setistä kun puuttui ne omat suosikit ja lämppäritkään eivät kummemmin sytyttäneet. Tupa oli kuitenkin siinä vaiheessa odotetusti täynnä kun päätin mennä tilanteen tarkistamaan. Nyt tämä keskellä viikkoa oleva keikka kello 00:30 soittoajalla kenties auttoi, että sisään mahtui hyvin juuri tuolla samalla kellon lyömällä. Eipä tarvinnut kauaa keikan aloitusta odotella tehden illasta nopean in and out session työpäivän huohottaessa jo niskaan.

"Ihanan energistä!" kommentoi mulle eräs keikan aikana ja tää on totally fine, sillä aina hienoa huomata bändin josta diggailet tekevän vaikutuksen uusiin tyyppeihin eikä tässä koitettu herätellä mitään keskustelua. Sen sijaan vain narikan hinnan kustantavan keikan lieveilmiö on ne randomit, jotka koittavat enemmänkin haastella bändin soittaessa. Häiriköisivät ennemmin luurejaan räplääviä tai baaritiskillä selkä lavan suuntaan norkoilevia. Ärr!
Älä häiritse.
Mutta itse keikka! Uusia biisejä lupailtiin ja niitähän tuli reilulla kädellä tiettyjen settivakkareiden seassa sopivasti sijoiteltuina. Omaksi suosikiksi on livetilanteessa noussut Aivovaurioon-biisi, damn what grooves ja kummittelee edelleen päässä tehokkaiden vuorolaulujen takia. Tän aikana etenkin Nästi Jeskasen suoritus nousi ylitse muiden, oli aika kova meno! Meikän tuurilla tuo kappale tulee kuitenkin olemaan levyn julkaisun jälkeen se eka setistä tippuva uutukainen, story of my life. Nyt kun uutta matskua tykiteltiin oikein olan takaa ei niiden vanhojen perään osannut enää itkeä. Vaikka olosuhteet ja yleisö ei tunnelmaltaan yltänyt samaan mitä jo mainitulla Yo-talon keikalla niin silti tää veti pidemmän korren. Ennustaisin, ettei tarvii kauaa pohtia jaksaisiko raahauta seuraavankin kerran paikalle vai ei sillä tähän tasoon on Nyrkkitappelulta tottunut. Sitä levyä odotellessa! 

Livekokemuksen latistajat: keikan aikana sössöttämään tulevat, jotka jostain uuvatista syystä kuvittelevat että heidän asiansa voisi kiinnostaa enemmän kuin lavalla oleva bändi.

En mä nyt (aina) ihan näin hirvee angstimuikkeli oo, joten tässä vielä kerran Pörde-kisu tui tui. -kilu 
Slurps!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Sokerihumalaa Nosturissa 31.3.

"Syökää nyt niitä sipsejä!!"

Siinä yksi eilisillan käytetyimmistä fraaseista. Jos livemusan, sipsien ja valkkarin mokkapalojen pyhä liitto miellyttää, niin olisi kuulkaa kannattanut olla maaliskuisena torstai-iltana Helsingin Nosturissa. Alkuperäinen tarkoitus lienee ollut heittää ihan normi keikka, mutta yhtäkkiä olinkin bussissa matkalla nyyttäreihin. Nyyttäriteema oli hauska idea ja todella tervetullut lisämauste Nosturin muuten aika kolkkoon ilmeeseen. Nosturi on vähän kuin paska Tavastia, eikä se ole ikinä ollut mikään allekirjoittaneen lempparikeikkapaikka. Jos väkeä on vähän, niin paikan ylle lankeaa nopeasti painostavan kiusallinen ätmös. Edellinen Nosturi-visiittini valahtaa juuri tähän kategoriaan, paikalla oli ehkä hyvällä säkällä 13 ihmistä. Hrrr. Ei porukkaa tälläkään kertaa ihan hirveästi ollut (tosin huomattavasti enemmän kuin se 13!), mutta eipä haitannut kyllä yhtään.

Tanssilattialle ja taakse anniskelualueelle oltiin ripoteltu sohvia, nojatuoleja ja pöytiä. Taktisesti älyttömän fiksu veto, sillä niiden ansiosta tanssilattia vaikutti heti huomattavasti täydemmältä jo kahden ensimmäisen bändin aikana, vaikka suurin osa ihmisistä istui eikä seissyt vielä siinä vaiheessa lavan edessä. Lisäksi sali oli koristeltu söpöillä viireillä ja valoilla, tuli vähän puutarhajuhlat mieleen jostain syystä. Vastaavaa keikkapaikkojen koristelua voisi ehkä harrastaa mahdollisuuksien mukaan vähän enemmänkin, sillä pienillä asioilla saa loppujen lopuksi luotua aika isonkin lisäelementin, joka vaikuttaa ainakin omaan keikkakokemukseeni pelkästään positiivisesti. Mutta niin, oli täällä vaahtokarkkien ja mokkapalojen lisäksi jotain bändejäkin!

"Syökää mokkapaloja!" (Ja niitä sipsejä!)

Teppo Vapaus (bändi)

Olen jo aiemmin blogissa todennut, että Tepon akustisesta mies+kitara -meiningistä en oikein perusta. Bändin kanssa on kuitenkin ihan eri meininki. Akkariboogien flegmaattisesta luonteesta ei Nosturissa ollut tietoakaan, bändi antoi musalle valtavasti lisää voimaa ja kasvatti tavallaan selkärangan koko jutulle. Ainoa biisi mikä jostain syystä uppoaa meikään paremmin akustisesti kuin bändin voimin on Runoilija ulos!, ei tosin mitään hajua miksi. Terhakka peukku joka tapauksessa Vapaus-bändille, oli kiva kuunnella ja katsella musisointia nojatuolissa köllötellen.

Nuoret Marttyyrit

Tästä poppoosta en tiennyt muuta kuin nimen ja sen, että ponnistavat Oulusta. Tykkäsin lyriikoista, mutta keskittymiskykyä koettelivat etenkin ensimmäiset pari biisiä, joista tuntui uupuvan kunnon melodia ihan kokonaan. Loppua kohden meno muuttui raflaavammaksi ja biisit eivät kuulostaneet enää niin samanlaisilta. Setti kului kuitenkin aika pitkälti valkkaria siemaillen ja kaverin kanssa höpötellen, joten vähän taustamusaksi meni. Annoin tänään toisen mahdollisuuden ja laitoin Quién es? -lätyn Spotifysta soimaan ja kummastelin kun se kuulostikin ihan kivalta. Nuoret marttyyrit taitaa täten olla piiiiitkästä aikaa sellainen bändi, joka kuulostaa mun korviini paremmalta levyllä kuin livenä.

Tiisu

Töttöröö. Onnistuin järjestämään alkuvuodesta muiden kiertueiden avustuksella huolellisen reilun parin kuukauden pituisen tauon tiisuilusta, jonka johdosta Turun ja Rauman keikat menivät vähän ihmetellessä. Sama fiilis jatkui Nosturissakin, en oikein tiedä mistä sitä edes aloittaisi. Viime syksynä pystyin pykäämään vaivattomasti viiltävää analyysia lähes jokaisesta keikasta, tai siltä se ainakin tuntui. Nyt keväällä päänuppi on puolestaan ammottanut keikkojen jälkeen tyhjyyttään ja tuntuu kuin olisin niellyt purkillisen rauhoittavia. Silleen hyvässä mielessä nääs. Tällaisina aikoina kun kaikki gradusta, duunista ja liian kirkkaasti tohottavasta auringosta lähtien ahdistaa niin maan julmetusti on taivaallista, että on olemassa joku pakopaikka, missä yksikään taho ei ole koko ajan antamassa jotain helvetin arvosanoja sun elämänvalinnoista. Semmoinen meininki on vaihteeksi niin saakelin 5/5 kun vaan voi olla. Setissä on ollut tämän vuoden puolella hirmuisesti meitsille entuudestaan tuntemattomia viisuja ja Nosturissa kuultiin jälleen yksi sellainen. Kyseisen biisin kertsissä oli säe, joka meni jotenkin tähän tyyliin: "Tartu hetkestä kii ja huuda jippii!" Aika osuva kuvaus mun viimeaikaisista pollaa tyhjentäneistä keikkatunnelmista, uppos kuin etuhampaat vaahtokarkkiin.

Keikalla tapahtui hullun paljon kaikkea, hengästyttää pelkkä ajatuskin. Sallamarjan vierailut Helsingin keikoilla ovat muodostuneet jo enemmän ja vähemmän vakioksi, mutta tällä kertaa Virtasten lisäksi hän lauleskeli myös biisissä, jota olen Olohuoneklubin keikalta lähtien kutsunut imartelevasti menkkabiisiksi kun en sen oikeaa nimeäkään kykene muistamaan. Ihana nähdä miten kovaa Kuka sillä aasilla ratsastaa kolahtaa jengiin joka kerta vanhojen hittien pitäessä myös edelleen pintansa. Joraaminen ei rajoittunut tällä kertaa pelkästään tanssilattialle, vaan käytiinpä sitä lähes koko porukalla myös lavalla pyörähtämässä ja pomppimassa Viherhukka läpi. Kaikenlaista erikoisboogieta! Ja juuri kun ehdin ajatella, että tänään ei nähtykään mitään kovemman luokan kiipeilyaktia niin lavalle roudataan tikkaita ja lopun sitten varmaan voikin arvata.

Mitä tästä opimme? Onnistuneeseen keikkaan ei tarvita hillitöntä väenpaljoutta, tungosta ja loppuunmyytyä mestaa. Otetaan vain kourallinen innokkaita tyyppejä, hippunen herkkuja, ämpärikaupalla parasta musaa ja sekoitetaan. Tuloksena on jotain vähintään yhtä makeaa kuin mokkapalat.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk