lauantai 3. helmikuuta 2018

Alkuvuoden yllätyssäätöjä

Olen ollut viimeksi kasettien kanssa tekemisissä joskus vuonna 2002, kun nauhoitin old school -meiningillä radiosta The Rasmuksen RMJ-keikkataltioinnin. Pääsin hipelöimään tätä menneiden aikojen formaattia jälleen Tenhossa Helsingissä 18. tammikuuta Henrik Illikaisen Säätöjä-levyn julkkareissa. Kuuntelin levyn ennakkoon Soundin sivuilta aikani kuluksi matkalla Helsinkiin. Jossain puolenvälin tienoilla oli pakko painaa pausea. Myönteinen suhtautumiseni lähes kaikkiin (no okei, ihan kaikkiin) Illikaisen puuhiin on tuskin jäänyt kovin monelta hooveen lukijalta huomaamatta ja vaikka lähtöasetelma oli tälläkin kertaa suopea, niin yllätyin aidosti siitä, kuinka saatanan hyvä levy Säätöjä on. Vähän säikähdin oikeastaan.
Hieman pöllämystyneenä saavuin Tenhoon, eikä peura ajovaloissa -fiilis oikeastaan haihtunut illan aikana mihinkään. No mutta enivei, Tenhossa oli hyvä pöhinä päällä. Robert Ensio Niemistö lämppäröi ja jengiä riitti. Viimein kello löi yhdeksän ja päästiin asiaan. Levy vs. live -asetelma on aika usein keikkarapsojeni pohjana, mutta tässä tapauksessa siihen näkökulmaan ei oikein pysty perinteiseen tapaan nojautumaan. Useimmiten ne puhtaammat soundit löytyvät loppuun asti hinkatulta, miksatulta ja masteroidulta levyltä, mutta nyt homma kääntyikin lähes päälaelleen. Garagebandilla tehty Säätöjä on täynnä siloittelemattomia ja rouheita soundeja, joka on melkoisen lähellä keikoilla vallitsevaa äänimaailmaa. Mukavan virkistävää saada käsiinsä lätty, jossa on sellaista sopivaa viimeistelemättömyyttä ja karheutta. Aika usein tulee vastaan levyjä, joiden rosoisuus on puhtaasti artistin ja miksaajan studiopalaverien tulos ja täten keinotekoiselta haiskahtavaa. Tämän levyn suhteen rosoisuus vaikuttaa kuitenkin aidolta eikä sataprosenttisen suunnitellulta ja laskelmoidulta.

Ajattelin alunperin proggiksen olevan yhden miehen shöy, mutta Tenhossa lauteilla olikin kelpo bändi ja ilokseni koko levy soitettiin läpi, jes! Trio oli hämmästyttävän tiukassa kunnossa lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta, asiallista rokkimeininkiä tuutin täydeltä. Avausraita Huoltsikkakahvit voisi musan puolesta olla Kynnet-poppoon biisi, mutta mikäs siinä kun homma skulaa. Joitakin vastaavanlainen vaikutteiden naamaan hierominen voi ärsyttää, mutta meikäläiselle hyvä biisi on hyvä biisi kuulostaa se sitten Kynsiltä, Weezeriltä tai miltä vaan. Loverboysta en ollut aluksi ihan varma, se vaati monta kuuntelukertaa. Keikalla biisi soljui kuitenkin sen verran smuutisti, että viimeisetkin solmut avautuivat. Myös Ratikka kahdeksan muutti muotoaan livenä. Ensikuulemalta se vaikutti vain absurdia ratikan katoamista pohtivalta semihumoristiselta biisiltä, mutta sieltä ilmestyikin hitosti nyansseja ja hienoja juttuja kun keskittyi kunnolla kuuntelemaan.
No sitten. Pyörä(ily)varasto introineen (best!) sekä Viisarit olivat ne biisit, jotka olivat maailmaani bussimatkalla kovasti järisyttäneet. Sieluni jatkoi vavahteluaan myös Tenhossa, hui hitto mitä biisejä! Kaikki pyöräilyyn liittyvät biisit ovat yleensä ihan huippuja, eikä tämä pläjäys ollut poikkeus. Pelkkä suluissa oleva "ily" hajotti ihan täysin, koska onhan se nyt nerokas! Vaikea uskoa, että i love you -lyhenne olisi ihmissuhdelevyllä sattumalta, vaikka kertsissä vähän kuin ohimennen mainitaan sen olevan vain oikeaan rytmitykseen liittyvä säätö. Jos se todella aikuisten oikeasti kuuluu hupsista-kategoriaan, niin ei auta muuta kuin antaa aplodit biisinikkarin alitajunnalle. Viisarit on myös varsin mielenkiintoinen kipale, jossa tunnelma heittää loppua kohden kuperkeikkaa. Ensimmäisten säkeistöjen perusteella biisin funktio on lähinnä päästellä höyryjä, mutta tokavikan säkeistön Beetlehem-viittauksesta lähtien matka jatkuu syvempiin vesiin. Kitaran rämpytys hiljenee ja loppuu kokonaan ja viimeiset kolme säettä jäävät vilkkumaan verkkokalvoille kuin Vegasin neonkyltit. Mielenkiintoinen juonenkäänne, joka saa palaamaan biisin pariin aina uudelleen ja uudelleen.
Sanoit sen liian aikaisin -biisin melodia on super olaviuusivirtamainen, kun taas astetta isompien teemojen äärellä pyörivä Meteorisade on levyn biiseistä ainoa, joka voisi olla Tiisun. Muita tiisumaisia vilahduksia onkin sitten turha etsiä, vaikka tekijästä ei olekaan mitään epäselvyyttä. Illikais-tyylinen kielenkäyttö ja stydit melodiat ovat yhdistävä tekijä, mutta pohjavire on ihan erilainen. Tiisun biiseissä on alati läsnä sellainen sympaattinen hölmöys ja jopa naiivius, jota vasten tarkasteltuna Säätöjä näyttäytyy silmiinpistävän realistisena ja kyynisenä. Realistisuus ei kuitenkaan välttämättä ole synonyymi synkälle, valonpilkahduksiakin meinaan löytyy. Yksi niistä on Ystävät, joka on ihanan utuinen puolitoistaminuuttinen ja kaunis kuvaus ohikiitävästä hetkestä. Melkoinen päivä on sille täydellinen jatko-osa ja koko levyn pahin (kaikella rakkaudella) korvamato, jota sisäinen jukeboksini pyöritti non-stoppina vielä pari päivää keikan jälkeen. Räminäosastoon kuuluva Taas mennään saatana sulkee ympyrän, mutta antaa samalla ymmärtää ettei mikään taida loppujen lopuksi muuttua.

Sanotaan, että todellisuus on tarua ihmeellisempää ja se on mainio kiteytys tästä hommasta. Levyn arkisissa aiheissa on paljon samaistumispintaa, koska ne ovat samaan aikaan kovin henkilökohtaisia mutta kuitenkin universaaleja. Koko jutun spontaanius ja orgaanisuus puhuttelevat, vaikka en vieläkään oikein tiedä mikä muhun iski. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti