Karmaa kolmen vuoden tauon jälkeen

Maj Karma @ Suistoklubi, Hämeenlinna 5.3.2016

* Allekirjoittaneella ei ollut tällä kertaa kameraa messissä, joten postauksessa on hyödynnetty viimeisen kymmenen (!) vuoden aikana kertyneitä karmaräpsyjä. 

"Ootteks te tullu kattoon Herra Ylppöö?"

Excuse my French, mutta voi nyt saatana. Olisimmekohan ehtineet viisi minuuttia Suistoklubin penkkejä kilun kanssa kuluttaa, kun joku uuvatti päätti istua pöydän toiselle puolelle ja töräyttää ilmoille edellä mainitun kysymyksen. No annapa se ratakisko tänne niin aloitetaan vääntäminen. "Niin siis ihan Maj Karmaa tultiin katsomaan." Tyyppi tuntui olevan aidosti hämillään siitä, että Maj Karma on aikuisten oikeasti ollut olemassa jo suht kauan ennen kuin Ylpön sooloseikkailusta oli tietoakaan. Mekin yritimme aikoinaan olla ihmisiksi ja innostua, mutta Sata vuotta -debyyttilätyn jälkeen kiinnostus sooloiluun alkoi hiljalleen hiipua ja ennen pitkää sammui kokonaan. Karma oli kuitenkin meille molemmille se The Juttu. Karmarockissa jaksoimme käydä kesään 2013 asti, jonka jälkeen sinnekään ei ole tullut enää lähdettyä. Kun koko bändistä huokuu puhdas vitutus, niin ei sellaista kukaan halua katsella tai kuunnella. Monien muiden asioiden tavoin myös ketutus tuppaa tarttumaan, nääs. Kolmen vuoden hiljaiselon aikana sitä ehti tottumaan jo ajatukseen, että mahtaako tätä bändiä enää koskaan nähdä livenä ja ennen kaikkea hyvällä fiiliksellä höystettynä.

Tunne oli täten melko epäuskoinen kun kuulin, että uusi Peltisydän-nimeä totteleva levy on tulossa ulos ja siihen kylkeen vielä klubirundi. Peltisydän ei ole millään levelillä meikäläisen suosikki Karman tuotannosta, vaikka siltä pari kovaa viisua löytyykin. Suistolle roudaantuminenkaan ei ollut itsestäänselvyys, oikeastaan kaukana siitä. Uteliaisuus ja vanhojen aikojen kaipuu kuitenkin voittivat, vaikka meitä molempia suoraan sanottuna ihan pikkasen kuumotti.


Jouluräyhä Helsingin Nosturissa 26.12.2007

Keikka alkoi uuden levyn aloitusraidalla Sotaa ei tule, joka on oma lempparini. Olin parin ensimmäisen säkeistön ajan vähän pöhnässä, mutta kilu oli onneksi hereillä ja kirjaimellisesti repäisi meikän mukanaan. Takana olevan misun sidukat valuivat siinä vaiheessa jo kylkeäni ja takareittäni pitkin, joten ei kai siinä muuta kun rähinä päälle niin kuin ennen vanhaan. Sid ja Nancy jatkoi samaa ihanan rouheaa menoa. Puumiekan sijoittaminen heti setin alkuun kolmanneksi oli ehkä vähän yllättävää, vaikka kröhöm toisaalta oli kiva saada se alta pois. Paljon raflaavammalta biisi kyllä kuulosti livenä kuin levyllä, joten ihan mukavaa sen tahtiin oli heilua. En ollut malttanut olla kurkkimatta settilistaa etukäteen, joten tiesin, että seuraavana vuorossa olisi toinen suosikkini uudelta levyltä, eli Telekineesi. Ai että olikin kova, tykkäsin!

Wanajafest 2009, Hämeenlinna

Tyttö ilman talvea on pliisu biisi, sen olisi voinut korvata jollain toisella. Kukaan ei huomaa mua on rakenteellisesti tosi onnistunut ja tykkään siitä kuinka biisi räjähtää kunnolla käyntiin alkupuolen hissuttelun jälkeen. Pelastakaa lapset toimi livenä oikeastaan todella hyvin, vaikka levyversioita ei ole montaa kertaa tullut kuunneltua. Uuden levyn biiseistä livesuosikiksi nousi nimikkobiisi Peltisydän, joka pääsi jotenkin ihan eri tavalla oikeuksiinsa keikkatilanteessa ja vangitsi ainakin meikäläisen ihan täysin. Vanhasta matskusta biisilistalle olivat päätyneet lähinnä sinkut, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Kyllä Valaiden laulu, Rukous, Ukkonen, Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ja Salama kuitenkin edelleen potkivat persuksille kiitettävästi, vaikka niitä on tullut aikoinaan kuunneltua ehkä vähän liikaakin. Potkimisesta puheenollen, illan raivostuttavinta ja samalla huvittavinta antia olivat takanamme olleet leidit, joille hauskanpitomme aiheutti suurta tuskaa. "Voisitteks te rauhottuu?!" Myönnän astuneeni pari kertaa ihmisten varpaille, mutta ei tsiisus että tuollainen kermaperseily ottaa aivoon. Kilu hoiti homman tahdikkaasti (joskin erittäin hoovee-asenteella), kun itse tuijotin taustalakanaa ja laskin hitaasti kymmenestä yhteen. Jos haluatte vain seistä paikallanne neljäntoista sentin piikkikorot väpättäen niin kannattaa mennä katsomaan jotain ihan muuta bändiä tai vaihtoehtoisesti pysyä meistä kahdesta ihan helvetin kaukana.

Karmarock19, 2010, Harjavalta

Perinteisiä "Attentaattiiiih!!"-rääkäisyjä ei, yllättävää kyllä, kuulunut ennen kuin setti oli jo edennyt reilusti yli puolenvälin. Ennen ne alkoivat about heti ensimmäisen välispiikin aikana ja se oli joka kerta älyttömän ärsyttävää. Olihan Attentaatti siellä taas vanhalla tutulla paikallaan setin viimeisenä biisinä ja kyllä maistui. Encore koostui puolestaan peräti viidestä biisistä, ylimääräisenä erikoisherkkuna tosin saatiin kuulla Taivaanvuohi, jota ei tietääkseni ole tällä kiertueella ainakaan kovin monesti soiteltu. En muistanutkaan miten siistiä sen tahtiin on heilutella tukkaa, hih! Illan viimeinen biisi Onnellinen loppu on tullut kuunneltua levyltä kerran, joka kertoo jotain sen biisin vetovoimasta. Suiston taika kuitenkin toimi senkin kohdalla ja sai sen kuulostamaan oikeastaan ihan kivalta.

Karmarock20, 2011, Harjavalta

Kaiken kaikkiaan setti oli tasapainoinen ja uusi lätty hyvin edustettuna, vaikka tällaiset vanhat diggarit aina sen vanhan kaman perään tuppaavat vähän poraamaan. Älyttömän hauskaa oli siitä huolimatta ja iltamissa hankittu niskajumi alkaa hellittää vasta nyt. Ylivoimaisesti hienointa oli kuitenkin päästä näkemään, että myös bändillä on pitkästä aikaa aidosti kivaa. Negatiivinen pohjavire loisti poissaolollaan ja sen johdosta itsellekin tuli rento ja vapautunut fiilis.
Tervetuloa takaisin geimeihin Maj Karma! En tiedä meneekö ihan jokainen torppa tästä jutusta sekaisin, mutta meiltä hooveelaisilta ainakin löystyi taas pari ruuvia.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Facebook