Cheek @ Jäähalli, Helsinki 8.1.2016
Parin vuoden takaisilta ensimmäisiltä jäähallikeikoilta on paljon kivoja muistoja, joten oli jännä palata nyt takaisin samoille hoodeille. Sisäänmeno vähän venähti, koska Kuka muu muka -pakettiin kuuluneiden kamojen saaminen kesti pienen ikuisuuden. Päätimme sitten olla yhden illan ajan rokkipoliiseja (tai siis räppipoliiseja?) ja jäädä suosiolla taaemmas miksauskopin tuntumaan. Illan meiningit aloitti Lahdesta ponnistava ja AO-kiertueella lämppärin virkaa toimittava Nikke Ankara, josta kirjoittelen jossain vaiheessa Lämppäribisneksen puolelle. Mutta nyt itse asiaan.
Keikka alkoi odotetusti videointrolla. Ensimmäisillä jäähallikeikoilla käytetty intro on ikuinen ykkössuosikkini, se oli kaikista kliseistä huolimatta päräyttävä, mutta ei tässä uudessakaan mitään vikaa ollut. En kuitenkaan aavistanut, että videoklipeistä muodostuva kokonaisuus tulisi rytmittämään koko keikkaa ja antamaan aina vähän osviittaa siitä mikä biisi on seuraavana vuorossa. Kiva ja tosi epäsuomalainen idea, peukut sille. Hauskinta oli kuitenkin seurata yleisön reaktioita videoihin, varsinkin herkempien kohtausten aikana porukka hurrasi ja vihelteli, heh. Helsingin yleisö oli muuten aika hiljainen, vaikka kädet viuhuivat mielestäni kiitettävästi ja Jossun tahdissa keinahdeltiin vakuuttavasti. Kontrasti Alpha Omegan biisien ja vanhemman matskun välillä oli aikamoinen, sillä vanhat biisit aiheuttivat huomattavasti suuremman reaktion. Tavallaan se on ymmärrettävää, koska AO:n pohjavire on aika synkkä ja sillä ei ole samalla lailla bileralleja kuin vanhemmilla levyillä. Ei se omaa heilumistani estänyt eikä estä vastaisuudessakaan, mutta tajuan miksi joku muu jätti hytkymättä.
Lavalle tuli loikkimaan pitkä liuta vierailijoita aina Yasmine Yamakosta VilleGalleen ja Kapasiteettiyksikköön. Leveellä oli ehdottomasti yksi illan lemppareista ja elättelen toiveita, että se kuultaisiin uudestaan vielä Hartwallilla. Kasmir ei iske meikäläiseen yhtään, eli Makee ja selkee aiheuttaa levyversiona hampaiden kiristelyä, mutta livenä, saksofonin säestyksellä ja ennen kaikkea ilman Kasmiria se oli ihanan rento. Viime kesänä Blockfesteillä pankin räjäyttänyt Chekkonen meni armottomaksi läpsyttelyksi niin yleisön kuin esiintyjienkin puolesta, mutta se vain nauratti, koska sekoilu tuo aina inhimillisyyttä peliin. Jippikayjei ja Liekeissä aiheuttivat meikäläiselle illan leveimmät hangonkeksihymyt. Molemmat kuuluvat livesuosikkeihini ja en tiedä johtuiko keikkatauosta vai mistä, mutta ne kuulostivat nyt ihan luokattoman meheviltä. Oi oi.
Keikan superyllättäjä oli ehdottomasti Keinu. Kun AO tuli syksyllä pihalle niin kaikki hehkuttivat juuri tätä biisiä, mutta itse jostain syystä skippaan sen melkein aina kun levy pyörii soittimessa enkä suoraan sanottuna odottanut livetilanteeltakaan suuria. Kun biisi sitten pärähti soimaan Helsingin illassa ja Jare pönötti yleisön päällä kiikkuvassa "keinussa", niin tuijotin vain monttu auki kun en muuhun oikein kyennyt. Ihan älytön pläjäys. Ihmiskunta sai taas yhden uuden todisteen siitä, että livemusa on yleensä vain niin paljon parempaa ja vaikuttavampaa.
Kun vaikuttavista biiseistä puhutaan niin Valot sammuu on myös sellainen, mutta lopetuksena vähän masentava. Onneksi on encore, johon voi vielä ympätä kaikkea kivaa! Sokka irti on päässyt taas sinne minne se mielestäni kuuluu, eli setin loppuun. Ja sehän pompitaan aina läpi vaikka olisi jalat poikki, perkele. Sori taas (leikisti) kaikille joiden varpaat talloin mössöksi. Ilta päättyikin sitten yllättäen kunnon järkytykseen. Vanhoja viisuja saa ja pitää uudistaa, mutta ei niitä nyt saunan taakse tarvitse viedä. Timantit on ikuisia meinasi lennättää meidät molemmat takaseinästä läpi. Huh huh. Korkea naisääni kertsissä ei vain toiminut millään tasolla. Ei, ei ja vielä kerran ei. Kun sivuutetaan edellä mainittu niin pakko myöntää, että olipahan taas hauskaa ja rutkasti ihasteltavaa! Lauantaiaamuna olikin sitten outoa lukea lehdestä, että keikasta puuttui vilpittömyyttä ja ties mitä kaikkea muuta. Aha. Älä kerro lisää. Mistä noita kaikkitietäviä setämiestoimittajia tulee? Olen niiden kanssa tosi usein samassa paikassa, mutta joka kerta ihan eri keikalla.
Cheek @ HK Areena, Turku 9.1.2016
Ennen kiertuetta oli puhetta, että me ei sitten mitään jonoteta missään. Joopa joo, muuten vaan oltiin Nakkiareenalla about tuntia ennen ovien aukeamista, että peräti yksi keikka siihen täyskäännökseen sitten vaadittiin. Koska ulkona ei ollut tarpeeksi kylmä, niin joku masokisti oli laittanut areenan patterit pois päältä, hyi saakeli. Keikkaa edeltävä aika kului tutisten ja pyrojen lämmöstä haaveillen, kunnes intro lähti viimein pyörimään. Jos Helsingissä jengi reagoi erityisesti videoihin äänekkäästi niin Turussa oltiin suut supussa. Kummaa. Turku oli yleisön puolesta muutenkin täysi Helsingin vastakohta, sillä yleisesti ottaen ääntä riitti mutta tassut nousivat kattoon lähinnä käskystä. Toisen videopätkän alussa takanamme seisonut tyttö ilmoitti kaverilleen kovaan ääneen, että "mä en jaksa keskittyä näihin". Hahahaa, neidille tuli varmaan pitkä ilta.
Tässä vaiheessa täytyy julistaa syvää rakkautta setin avausbiisiä Alpha Omegaa kohtaan, siinä biisissä on kyllä ytyä. Klubiympäristössä se tosin olisi vieläkin täydellisempi ja pääsisi entistä paremmin oikeuksiinsa, vink vink. Ehkä vielä joskus? Tinakenkätytön aikana ennen keikkaa hankittu vilu väistyi ja tunnelma lämpeni kivasti. Jos jotain Vain Elämää -kamaa vielä pitää veivata niin Tinis on ehdottomasti The Biisi siihen hommaan, sen sanomaan samaistun itsekin eniten. Turussa oli paria poikkeusta lukuunottamatta melkeinpä yhtä paljon vierailevia tähtiä kuin avauskeikalla, mistä olin vähän yllättynyt. Varsinkin VilleGallen kahelia meininkiä (ja vaatevalintoja) on kyllä riemastuttavaa katsella, tyyppi saisi olla vaikka joka keikalla mukana. Flexaa on muuten myös sellainen biisi, joka herää livenä eloon ihan eri tavalla.
Helsingissä plörinäksi mennyt Chekkonen meni nyt käsikirjoituksen mukaan, vaikkakin biisiä edeltänyt pikainen huutotreeni oli ihan paikallaan. Blockfest-hurmoksen leveleille ei päästy, mutta ihan semmonen vahva 9+. Sokan jälkeen otsa meni jo valmiiksi kurttuun, kun tajusin mitä tuleman pitää. Pian kävi kuitenkin ilmi, että joku musajeesus oli kuullut meikäläisen rukoukset. Timantit oli sovitettu uudelleen ja voi tsiisus miten ihanasti! Biisissä oli nyt vähän enemmän balladin aineksia kuin normaalisti, hitto että se kuulosti hyvältä. Herkkää, mutta samalla voimakasta meininkiä. Täydellinen lopetus keikalle.
Nyt on kaksi ensimmäistä jäähallikeikkaa koettu ja hommat laitettu alulle. Puitteet ovat jälleen kerran suuret ja mahtavat, enkä vähempää odottanutkaan. Löytyy kaiken maailman leffat, pyrot, paukut ja erikoistehosteet. On kuitenkin mahtavaa, että olennaisin juttu eli musiikki ei kuitenkaan huku kaiken sen alle, vaan nousee esiin oikeastaan entistä tymäkämmin. Niin sen kuuluukin mennä.
- juoksepoistytto
yykaahoovee feisbuuk // insta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti