Viharikos
kilu: Tää oli kun ois kävelly keskelle huonosti käsikirjoitetun britti punk rock stand up komedian harjoituksia, jossa kaikki mätti niin näyttelijävalinnoista iskulauseisiin puvustajan ainoastaan viedessä täydet pisteet kotiin. Oli vaikeata pysyä perässä kuka haistatteli ja kenelle ja millä kielellä. Tai miten monesti piti todeta kuinka kännissä ollaan, vaikka toi nyt oli ihan päivänselvä asia. Selvä, he heh. Sitten katkesi kitarasta vielä kielikin ja laulaja otti loparit tän spektaakkelin aikana varmaan kolmesti, comebackeja jääden yksi vähemmän. Pisin kaksikymmen minuuttinen ikinä bändin koittaessa räpeltää kuitenkin lavalla jotain epämääräistä kasaan. Ajoittain kun soitto kulki sen parin sekunnin ajan, niin siinähän oli jopa potentiaalin hippunen havaittavissa. Rumpali ehti pahoitella menoa kitaristin heittäessä illan parhaimman läpän, että omapa vikanne jos tultiin Viharikosta katsomaan tonne. Tuskin kukaan lippua osti VAIN nähdäkseen Viharikoksen kun se eniten bändin aikana nyrkkiä eturivissä heilutellut jäbäkin totesi, että pääsi ilmaiseksi sisälle. Ei tullut kyllä minkään moista rahat takas mitä huijausta tämä oikein on -fiilistä, vaikka tää näytös oli ihan täysi floppi. Pointsit alun rehellisestä bändiltä tulleelta statementilta, että paskoja ovat. Oon kai hieman kiertoutunut kun kaikesta huolimatta mielenkiinnolla näkisin tästä showsta vielä joskus sen kenraaliharjoituksenkin.
juoksepoistytto: Keikka oli niin jumalattoman surkuhupaisa, että se oli jo melkein hyvä. Kun jätetään musa sikseen ja keskitytään pelkästään takissa olevien niittien lukumäärään, niin siinä mielessä ihan uskottava esitys.
The Splits
juoksepoistytto: Levyltä kuunneltuna The Splits ei aiheuttanut meikälikassa mitään ihmeempää reaktiota, mutta livenä oli ihan eri meininki. Bändistä huokui samaan aikaan sekä hillittyä että räjähtävää energiaa, mitä oli ilo katsella illan aloittaneen High School Punk Musical -läpsyttelyn jälkeen. Tykkäsin paljon myös laulajan rosoisesta äänestä ja laulutavasta, se antoi musalle entisestään lisäpotkua. Yksi illan lempparikeikoista ehdottomasti!
juoksepoistytto: Keikka oli niin jumalattoman surkuhupaisa, että se oli jo melkein hyvä. Kun jätetään musa sikseen ja keskitytään pelkästään takissa olevien niittien lukumäärään, niin siinä mielessä ihan uskottava esitys.
The Splits
kilu: Illan dj:n (epäilen kyllä että tuolla oli edes varsinaista dj:tä kun sama artisti äänessä liki puolen tunnin välein) suppealta soittolistalta stereoista pauhasi Rise Againstia The Splitsin laittaessa kamoja kuntoon. Tolla Risen jäähallikeikalla näin The Splitsin ensimmäisen kerran ja siellä setti oli kasattu inasen menevämmäksi kuin mitä nyt. Ei siinä mitään, kaikki on yhtä tervetullutta tältä poppoolta, joka ei turhia keikalla haastele vaan antaa kappaleiden, joissa ei niissäkään mitään ylimääräistä, puhua puolestaan. Sopusuhtainen sekoituis tarttuvia riffejä, räkäisyyttä ja rauhallisempaakin soundia tunteella tulkittuna. Meikä diggailee ihan 5/5 sekä levyversioista että livestä. En tiedä mitä niiden päässä liikkui jotka eivät vielä tässäkään vaiheessa olleet sapuneet paikalle. Toivottavasti tänä vuonna tulisi tilaisuuksia nähdä tätä bändiä useamminkin. The Splitsin tähänastiset julkaisut jättävät janoamaan lisää, vaikka juu vasta viime vuonnahan tuo II julkaistiin. Kai sitä silti nälkäisenä saa elätellä toiveita jos vaikka jotain uutta kuultaisiin tämänkin vuoden puolella.
Juice Normaali
En voi olla vertaamatta Telakan keikkaan, sillä huomattavaa kehitystä oli tapahtunut. Viimeksi jäi vaikutelma (hyvä sellainen) joukosta kokeneita muusikoita, joiden mielestä on kiva soitella tällain kaveriporukalla vähän jotain. Nyt lavalla oli valmis bändi, joka hoiti homman kotiin saaden yleisön bailaamaan heti alusta alkaen. A2-kokoiset lyriikkalunttilappuset olivat miltei historiaa ja biiseistä seliteltiin vähemmän keikan rullatessa eteenpäin kuin hyvin öljytty masiina -pois lukien jälleen eilisen illan tapaan Antin kohdalle osunut temppuileva vahvistin, mutta mitäs pienistä. Hyvä keikka! Jos jostain pitäisi nipottaa niin alkuun rumpalin laulu oli jätetty harmittavan hiljaiselle etenkin kun heti toisena tuli jo sillä ekalla kertaa mieleen jäänyt kappale Kaikkein komein. Samat sanat kuitenkin pätevät mitä The Splitsien kohdalla, kyllä kiitos lisää keikkoja ja tietenkin niitä Juice Normaalin ensimmäisiä julkaisuja odotellessa.
juoksepoistytto: Juice Normaalilla oli ymmärtääkseni ollut aiemmilla keikoilla vähän jotain vaikeuksia ja hankaluuksia, mutta ei sellaisista nyt kyllä ollut tietoakaan. Soitto kulki pienistä teknisistä ongelmista huolimatta ja setti oli todella tiukka. Bändissä on mukavan humoristinen vire, enkä nyt tarkoita ainoastaan erään välispiikin aikana kuultua Michael Schumacher -vitsiä. Vitsissä eniten tosin nauratti ehdottomasti se, kuinka paljon se huvitti itse vitsin kertojaa.
Nolla Nolla Nolla
kilu: Nyt oli hommat isolla kun lavalle asteltiin alkunauhan saattelemana ja settilistatkin tietokoneella laadittuja. Vaikka kaksi edellistä aktia olivat ne pääsyy tulla paikalle, niin triplanollien läsnäolo oli pelkkää plussaa. Pääsin virkistämään muistia miten bändit tuotanto oli vielä hallussa kun viimeksi luukutin Nolla Nolla Nollaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Muistelin kappaleiden olleen paljon suoraviivaisempia, joten sain setin edetessä kokea positiivisa yllätyksiä koukuttavien rumpu- ja bassokuvioiden siivittämänä.Omat akut oli jo aika lopussa ja fiilistelikin osan keikasti silmät suljettuina kunnes havahduin siihen että niskassa oli jonkun äijän koivet. Hetki kesti edes tajuta mitä hemmetiä etenkin kun asianomainen ei vaivautunut edes pahoittelemaan tapahtunutta millään tapaa. Tosin nyt sitten oltiin hereillä joten kiitos..? Jos ei moshatessa saa niskaa kipeäksi niin kai se näinkin käy. Suuren maailman tapaan Nolla Nolla Nolla käväsi nopee pois lavalta ennen kuin soitti iltamien ensimmäisen virallisen encoren. Oikein mieluisa setti.
HC Andersen
kilu: Mulle taisi vasta keikkapäivänä valjeta, että nyt kyseessä olikin astetta spessumpi keissi. Kun lähti oman hyllyn sisällöstä hakemaan vertailukohtia ekana tuli mieleen Vox Flatus ja Sleepytime Gorilla Museum blenderin läpi pyöräytettynä ja 33rpm sijaan 45rpm soitettuna. Tuloksena siis aikas härö sörsseli, joka kuitenkin houkuttaa ääreensä. Keikalla miltei kokonaan läpi soitetun Satuja ja tarinoita-levyn kuunteli heittämällä läpi himassa. Livenä se tällaiselle HC Andersen untuvikolle oli kuitenkin kello kahden lähestyessä ehkä semmoset kymmenisen biisiä liian pitkä turinatuokio prosessoitavaksi -mitään en silti olisi jättänyt pois! Kyllä muuten kilisi ja kalisi päässä kotiin kävellessä. HC Andersenilla on vielä on keikkoja tällä tammikuun rundilla jäljellä, joten lämpimästi suosittelen paikalle ilmaantumista jos vain kynnelle kykenee. Näihin tahteihin kelpaa laittaa jalalla koreasti.Torstai-illan tunnelmat täällä! Tattista vaan näitten sillisalaatti-merkintöjen keskellä kahlanneille, nyt palataan takaisin ruotuun tämmöisien hurjien irtiottojen jälkeen!
-kilu & juoksepoistytto (naamat / insta)
kiiiiitos järjestävälle taholle
ja illan bändeille:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti