Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella, mutta sitä ennen ehtii vielä ottaa joulukuun alun meiningit käsittelyyn.
Anssi Kela @ Tavastia, Helsinki 2.12.2016
Bussimatka Tampereelta Helsinkiin oli varsinainen ketutuksen multihuipentuma, mutta universumin vastustuksesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin määränpäähäni. Kävelin helpotuksen huokauksen saattelemana Tavastian ovista sisään tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tupa oli jo melkoisen täynnä, mutta pystyin silti puikkelehtimaan lavan edustalle ilman suurempaa hämminkiä. Yleisön keski-ikä oli tällä kertaa huomattavasti korkeampi kuin edellisellä loppuunmyydyn Tavastian ekskursiollani ja jengi jätti vierustoverille arvokkaasti omaa joraustilaa. Ilmassa oli suuren musiikkijuhlan tuntua, sillä onhan Suomen legendaarisimman musaklubin loppuunmyyminen aina kova juttu.
Keikka potkaistiin käyntiin biisillä
Kasarin lapsi, jonka levylaulaja veti soolona Freddie Mercury-asenteella. Morjens! Tosi tyylikäs aloitus, joka oli yksinkertaisuudessaan mahtipontinen. Yläfemmojen heittäminen biisin aikana oli hauska lisä, jonka ansiosta artistin ja yleisön välinen vuorovaikutus alkoi kehittyä toivottuun suuntaan heti alkumetreillä. Biisin jälkeen bändin muut jäsenet marssivat lavalle ja meno jatkui entistä muhevampana
Millan tahtiin. Biisi tarjosi oivan alustan äänekkäälle yhteislaululle, ja siinähän sitten hoilattiin!
Edellä mainitun intron lisäksi omia lempparihetkiäni olivat kitarabattle ja siihen liitetty
Kaatua kuin puu,
Karhunelämää,
Petri Ruusunen ja
Nostalgiaa.
Kaatua kuin puu on loistava bileralli ja hullu tilutus sopii kyseisen biisin kylkeen täydellisesti. Ylipitkät kitarasoolot saavat meikäläisessä yleensä aikaan lähinnä armotonta haukottelua, mutta kunnon battlea on ilo kuunnella ja seurata. Battlen intensiteetti oli suorastaan hengästyttävä, joten ei siinä voinut muuta kuin ihastella ja fiilistellä hymyssä suin.
Karhunelämää tulee harvemmin kuunneltua levyltä, mutta liveversio on jotenkin maaginen. Sen aikana silmät menevät kiinni ja sitä vaipuu jonnekin omaan universumiin, jonne voisi jäädä hyrisemään tyytyväisenä vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Petri Ruusunen puolestaan on tarinankerrontaa parhaimmillaan, joka nostaa samalla taustastoorin eli
Puistossa-biisin ihan uudelle ja tuoreelle levelille. Pidin siitä, että biisejä ei soitettu peräkkäin, vaan niiden välissä käytiin läpi useita eri viisuja ja tunnelmia.
Nostalgiaa on tullut luukutettua viime aikoina ahkerasti ja livenä kyseinen biisi potkii vieläkin kovempaa.
Oli myös kiva kuulla tuore biisi
Musta tuntuu multa, vaikka se ei ehkä ollutkaan vielä kaikilla täysin hallussa. Biisin tahtiin kelpaa hytkyä, sillä lyriikat ovat nokkelat ja soundimaailma niin puhdasta Kelaa kuin vain voi olla.
1972 villitsi huolella niin nuoret kuin vanhatkin! Tämä biisi resonoi selvästi toooodella voimakkaasti lähes jokaisen yleisössä olleen tallaajan kanssa ja yleinen hurmos tempaisi mukaansa, vaikka biisi ei ihan sinne omien suosikkieni joukkoon kapuakaan. Koko keikan tunnelmallisin hetki taidettiin kokea
Nummela-biisin aikana, jolloin Tavastia muuttui pieneksi ja musiikin tahtiin rytmikkäästi vellovaksi tähtitaivaaksi.
Biisilistan suhteen oltiin päädytty hittipitoiseen linjaan, joka oli toimiva, mutta toisaalta myös aika turvallinen valinta. Onneksi encoreen mahtui kuitenkin yksi villi kortti, jota en ainakaan itse osannut ollenkaan odottaa. Homman nimi oli "Hetken biisi", jonka toteuttamiseen tarvittiin akustinen kitara, älypuhelin yleisöstä sekä satunnainen artikkeli Wikipediasta. Kyseinen artikkeli käsitteli Johannes Salisburylaista ja se kääntyi biisiksi improvisoinnin ja yleisön avustuksella. Ja niin keskiajalla elänyt käppänä oli parin minuutin ajan rock 'n' roll. Enpä ole aiemmin törmännyt vastaavaan Wikipedian hyötykäyttöön! Siistiä, että tällaisia uusia temppuja kehitellään keikkakansan iloksi. Encoren ehdoton huippuhetki oli lempibiisini Kelan tuotannosta, eli tietenkin
Maitohapoilla. Kyllä hyvä biisi vaan on hyvä biisi, ai että! Sitten hypättiin vielä hetkeksi Mikan faijan bemarin kyytiin ennen kuin
Parasta aikaa päätti illan. Osuva lopetus loistokeikalle, joka kiteytti varmasti sekä lavalla että yleisössä heiluneiden tyyppien tunnelmat. //
YYKAAHOOVEE
- juoksepoistytto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti