lauantai 31. joulukuuta 2016

Kuukauden kuvat

Joulukuun teema on seuraava: paskat kuvat, hyvät keikat. Molemmat hooveelaiset olivat läsnä Helsingin Siltasessa 28.12., jolloin juhlittiin Beetlehemin levyjulkkareita. Menossa mukana oli myös Kynnet ja kuppila tursusi väkeä.

Kynnet
juoksepoistytto: Mulle kerrottiin, että bändissä soittaa Hopeajärven tyyppejä. Koitin saada kerran vähän otetta Hopeajärvestä, mutta reisillehän se meni. Kynnet onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti vauhdikkaalla meiningillään. Toiselle seuralaiselle yksi biisi toi mieleen Tehosekoittimen, joka oli oikeastaan aika osuva kommentti. Kynsiä voisi kuunnella toistekin, mikäli samoille mestoille osutaan.

kilu: Meikälle tämä olikin toka Kynnet-keikka (ekasta tuloillaan merkintä ihan just!) ja nyt jo lauleskelin mukana 100 Erobiisii ja Pitkä odotus ei palkitse mitään ehkä 76% oikeilla sanoilla. Muitakin palautui mieleen kuukauden alun keikalta sillä tarttuvien biisien kyhäämisessä Kynnet on kyllä ihan taikuri-luokkaa. Kiitos vain niille eturivin fanipojille jotka huutelivat Ellan perään siinä vaiheessa kun bändi jo meinasi poistua laval..eh siis lattialta siitä kohtaa joka varattu soittajille ja saatiin vielä se yks lisää iltaa piristämään. Kyllä jatkossakin Kynnet madaltaa kynnystä lähteä jollekin keikalle enempiä suunnittelematta kuten tässäkin tapauksessa pääsi käymään. Tattis!

Beetlehem
juoksepoistytto: Illan juhlakalu Beetlehem tarjoili tykin setin. Bändin soundi iski päin pläsiä kuin tiukka oikea suora, boom. Omiksi lemppareiksi setistä nousivat Päivät valuuViimeinen bussi ja encoren raivokas Tiina, vaikka ei niissä muissakaan biiseissä mitään vikaa ollut. Perkele, tämä bändi on  t i u k k a ! En sano enempää, metsästäkää Päivät valuu-ep tahmaisiin tassuihinne ja kuunnelkaa.

kilu: Parhaimmillaan jeppis headbanging kamaa! Sen loppupuolen slovarin aikana huomasin nojailevani raamikkaaseen vierustoveriini (pylväs) meinaten nukahtaa pystyyn. Onneksi myöskin meikän suosikiksi noussut Päivät valuu pelasti seuraavaksi tilanteen. Kyseisessä biisissä on mukana kiehtovaa "maalailua" ja sitten sitä menevämpääkin matskua kiteyttäen mihin bändissä onkaan potentiaalia.
kilu: Ihan hauska sattuma miten molemmat bändit tykitteli vikana naisten mukaan nimetyt kappaleet ja Tiina olikin se ainokainen, jonka tunnistin Bar Basen keikalta. Siitä yhteisrapsaa klikety klik ja juoksepoistytto näki bändin myös Valtava-festareilla. Beetlehem voisi koittaa kyllä keikkailla muuallakin kuin vain pääkaupunkiseudulla vink vink.

Tämä olikin molemmille vuoden vika keikka. Hauska sattuma vol.2: syrjään siirtyvä keikkavuosi 2016 starttasi myös yhteismerkinällä Punk Rock X-mas keikoilta. Kiitos kaikille! - YYKAAHOOVEE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti