sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kuukauden kuvat

Pitkästä aikaa KK-postaus, jossa ei puhuta lainkaan vierailla kielillä. Tai no, vielä tänäkin päivänä suomirap saattaa olla joillekin täyttä hepreaa.

Elastinen @ Tampere-talon Sorsapuistosali, Tampere 20.10.2007
Vuosia ennen Vain elämää -sarjan buumia Tampere-talossa järjestettiin A-live nimellä ikärajattomia, päihteettömiä keikkoja, joilla esiintyi nuorison suosikkeja huokeilla lippuhinnoilla. Tämä keikka olisi kustantanut 6€, mutta ystäväni Pertsa meni ja voitti Aamulehden kilpailusta tänne piletit kera fanitapaamisen tapahtumassa soolokeikoilla esiintyneiden Iso-H:n ja Elastisen kanssa. Siellä sitten pönötettiin Fintelligensin ja muiden voittaneiden seurassa kysymyksiä esittäen, samalla kun kuolattiin vieressä olleen herkkuja notkuneen pöydän antimia. Juuri kun ehti innostua sipseistä selvisi kaiken ollleen varattuna illan esiintyjille prkl. Muistan ton eväspöydän paremmin kun itse keikat, jotka nekin meni kyllä ihan messevästi. Tän idea oli varmaan vaan esitellä Elastisen sikkiii six-six-sixpäkkiii!
.
Huijasin, halusin Elaa blogiin sillä ou jeah fanitapaamisen saldoa:
Kilulle!
Tästä onkin hyvä siirtyä juoksepoistyton puoliskoon. -kilu 

Fintelligens @ Ruisrock, Turku 7.7.2012
Ruisrockin Rantalavan keikat ovat yleensä kovaa kamaa, eikä tämä gigsi ollut poikkeus. Suomirap ei ollut mulle vielä tässä vaiheessa kovin tuttua huttua, mutta olin fiilistellyt Fintelligenssin Mun tie tai maantie -lättyä kevään ja kesän aikana, joten päätin käydä tsekkaamassa tyyppien livekunnon kun kerran samassa lokaatiossa oltiin. Keikka sijoittui lauantain alkuiltapäivään ja paikalla olisi voinut täten olla enemmänkin jengiä, mutta ihan hyvä soppa saatiin keitettyä siitä huolimatta. Olen todistanut parin viime vuoden aikana useita Elastisen soolokeikkoja, mutta ne eivät ole tehneet samanlaista vaikutusta kuin tämä Ruissin veto. Festarikeikoissa on se hyvä puoli, että settilista on sinkkupainotteinen eli tällainen ei niin syvällisesti asiaan perehtynyt tyyppikin saa juonesta kiinni ja osaa jopa laulaa joissain biiseissä mukana. Mikä boogie sai muistaakseni kaikista setin biiseistä jengiin ylivoimaisesti eniten liikettä ja keikalla vedettiin muutenkin ilahduttavan paljon biisejä Mun tie tai maantie -levyltä. Ei ollenkaan turha reissu siis.

Vuonna 2013 fiilistelin samaisella lavalla ensimmäistä kertaa erästä toista papattajaa ja voin suureksi ilokseni sanoa olevani sillä tiellä edelleen. - juoksepoistytto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti