maanantai 16. tammikuuta 2017

Punk Rock X-mas 5.1.2017

Good ol' Punk Rock X-mas! Tänä vuonna oli aika viime metreille soutaa-huopaamista erään toisen keikan kanssa, mutta Yo-talolle sitä taas päädyttiin - tosin tällä kertaa soolona ja ihan saakelin väsyneenä. Hukkasin myös keikkojen välissä rustailemani muistiinpanot eli oikein hyvät lähtökohdat aloittaa vuoden 2017 jutut. Uskollisena hoovee-tyylille 4eva.

PITSANAAMA
Kiertelyt sikseen, kyllä se kytkös bändiin nimeltä Pää Kii Pitsanaamassa eniten herätti kiinnostusta. Setissä oli onneksi mukana kuitenkin vain yksi Pää Kii tuotos Just Niin Kuin Elvis ja enempää en olisi halunnutkaan kuulla sillä sitten se olisi saattanut omalta kohdin lipsahtaa sinne Pää Kii keikkojen perään itkemisen puolelle. Pitsanaama siis versio Teemu Bergmanin bändien tuotoksia uusin rauhallisin sovituksin joten oletin, että keikka oltaisiin soitettu akkareilla, mutta siinä kohtaa veikkaus meni metsään.
Kakka-hätä 77 klassikko Elämä on Huora starttasi shown ja setin edetessä kohokohdaksi nousi samaisen bändin kappale Tuttipuollonimijä. Nyt kun tahti oli huomattavasti alkuperäisiä hätäilemättömämpi, sanoitukset erottuivat ihan uudella tavalla edukseen ja juurikin erityisesti viimeksi mainittu biisi nousi alkuperäisen version ohi aiheuttaen kylmiä väreitä. Osui ja uppos. Kytänsoittajien katalogista kuultiin ainakin Töölö Palaa ja Kuolee plus mukaan mahtui myös Riki Sorsa-koveri. Koko setti olisi ylhäällä sillä hemmetin lapulla, joka varmaan kävelee vastaan heti tän roskan julkaisun jälkeen. Oh well.

Random loppukevennys!
Pitsanaama-rumpali lähestyi sosiaalisen median puolella kommentoiden saisiko ottaamaani Pitsanaama kuvaa käyttää. Oletin, että haluttiin laittaa jakoon omassa profiilissa, joten ihan sama siitä vaan. En arvannut kuvan (vielä enemmän pikselimössöversion) päätyvän Stupidon sivuille Pitsanaaman kohdalle?? Ihan komia se noinkin on, mutta jos tätä joku Stupidon sivuja päivittelevä eksyy lukemaan niin kyllä tästä merkinnästä voi ton inasen parempilaatuisen version sinne napata vaikka väliaikainen kuvituskuva tuo taitaa ollakin, haha.

KATUJEN ÄÄNET
Kun tästä tapahtumasta ekaa kertaa kuulin, mukana oli se yksi tuntematon nimi: Katujen Äänet. Tein tutustumisreissun Spotifyn puolelle, josta löytyi kokonaisen levyn verran kuunneltavaa ja hieman bonustakin. Keikan alkaessa ensireaktio oli hymy ja voi eii sillä eka biisi oli Sulle, Joka Yksin Aina Oot levyn heikoin lenkki Nuoret Sydämet. Kerta kappaleessa ollaan keikkatunnelmissa "Nuoriso käy keikoilla, mut ei ne uskalla tanssia" osasin odottaa biisin mukana oloa vaikka omaan makuun se on hieman liian imelä. Mikä sitten iski livenä ja lujaa: rummut, huh-huh! Levyversioiden perusteella ei osannut odottaa sellaista tykittelyä. Herätteli mukavasti tällaista pöydässä notkuvaa (että muuten hävetti vaan istuskella keikat läpi, mutta vaihtoehto oli jäädä himaan eli tän kerran menköön). Biisien puolelta hyvällä tapaa mieleen sitten puolestaan jäi Syksy Saapuu, joka onkin uudempaa matksua lupaillen ihan hyvää.
thumbs up sille, että kaikki bändistä oli äänessä.
Kun henkilökohtainen preferenssi on se, että mukana täytyy olla vähän jotain vinksahtanuttakin kulmaa kiinnostuksen herättämiseksi ja ennen kaikkea sen pitämiseksi, ilmeni probleemaksi tän keikan kanssa se, että se olikin vain sitä soittoa ja...täts it. Ihan hullua kirjata miinukseksi bändin soittavan liiankin hyvin, mutta se tän jutun pilke silmäkulmassa ei nyt vain välittynyt mulle asti. Tuskin otan asiakseni lähteä uudestaan katsomaan nimeomaan Katujen Ääniä, vaikka samaan hengenvetoon voin todeta etten kyllä pane pahakseni jos bändi on joskus taas mukana hyvässä seurassa jossain soittelemassa ja osuu kohdalle toistamiseen.

SUR-RUR
Taisin nähdä Sur-rurin viimeksi livenä joko 2007 tai -08, että morjes vaan miten aika on vierähtäny. Vaikken bändin tekemisiä ole juurikaan noiden vuosien jälkeen seurannut ja reittimme eivät tätä ennen ole kohdanneet, niin Sur-rurin perhanan tunnistettavan soundin ansiosta kotoinen fiilis syntyi kuitenkin heti. Keikka alkoi uusimman levyn Ihmisiä Nurmikolla avausraidalla Väität Olevasi Tyytyväinen. Osaan tämän kertoa vain koska bändi asiasta mainitsi. Koko lista näkyvillä bändin Facebook-sivuilla jos jotain kiinnostaa.
Keikalla ensiesityksen sai Sur-rurin kontribuutio Lainan päivänä kahdeksas helmikuuta ilmestyvälle kirjastolevylle, elikkäs biisi nimeltä Vanha Kunnon Kivi, joka olikin reilumman mittainen rauhaisampi veto. Kirjastolevyn idea piilee siinä, että se on vain lainattavissa kirjastosta eikä kappaleet tule edes mihinkään suoratoistopalveluihin (vaikka ihan varmasti joku niitä lopulta Youtubeen kuitenkin tunkee). Lavanedus oli heti bändin aloittaessa mukavan täynnä ja ne nopeammat ja vissiin vanhimmat biisit sai riehakkaimman vastaanoton. Olipas kiva nähdä Sur-rur!

JONI EKMAN & KOIRA
On rokkareita, jotka esiintyessään tuntuvat olevan jollain egotripillä ja sitten on Ekman, joka soittaa saman tien kaikki tällaiset räikeät rokkikukot suohon ihan puhtaasti suvereenilla kitaran käsittelyllään ja siihen taitoon perustuvalla lavakarsimalla. Tän artistin kohdalla ei todellakaan voi sanoa vain soittamista ja siinäpä se. Persoona oli mukana pelissä ja yleisöstä huudellut biisitoiveet oli kuin sovittua juonta sillä nehän lähti heti kunhan eka oltiin vastattu "You got it!" Yksi toiveista oli ekalla näkemälläni Joni Ekman & Koira keikalla suosiksini noussut Älä Tuhlaa Aikaani, joten kiitos toivojalle tai sille tän keikan käsikirjoituksen rustanneelle.
Vikaa biisiä ennen kehotettiin nostamaan perseet ylös penkistä kerta nyt oli vuorossa tanssimusaa. Joo saa omata aika huonon kuulon jos ei jo heti alkuun poiminut, että tän tahtiin voi veivaa helposti bebaa. Kehotus olisi voitu sijoittaa heti alkuun kerta vasta kun artisti käski/pyysi porukka sitten rohkeni jorailemaan. Kertauksen vuoksi: sen vikan biisin aikana. Miksi ei heti jos kerta mielen teki? Nimimerkillä ekaa kertaa vain istuskelemassa, usein pönöttämässä, mutta myöskin in da zone ilman kehoitusta jos sellanen fiilis suinkin on. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/

Kiitos, tästä on hyvä jatkaa
+järjestävä taho ym!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti