Pian on taas se aika vuodesta, kun keikkareppuun pakataan korvatulppien lisäksi käsidesi ja oma vessapaperirulla. Meikällä on klubimoodi talven jäljiltä vielä niin vahvasti päällä, että en ole tätä ulkoilmakeikkojen kulta-aikaa vielä oikein ehtinyt sisäistämään. Onneksi Jyväskylässä ja Helsingissä oli tarjolla vähän ilmaista reeniä.
Tiisu @ Yläkaupungin yö, Jyväskylä 21.5.2016
Keikkajumalille kiitos värikkäästä ja lämpimästä teltasta, koska pari tuntia ennen keikkaa taivas repesi. Seuraavaksi meinasi revetä allekirjoittaneen pääkoppa, kun koko illan täydellisesti rullanneet aikataulut kusahtivat tietenkin juuri silloin kun Tiisun piti aloitella. Rummuissa oli jotain häikkää järjestäjän sekoilun vuoksi ja keikka viivästyi kymmenisen minuuttia. Festarimiljöössä tuollaiset normioloissa pieniltä tuntuvat myöhästymiset vastaavat huonolla tuurilla suurin piirtein yhtä neljäsosaa setistä, ei kiva. Mutta negailut sikseen, alkoihan se keikka viimein ja alkoipa hauskasti! Tällainen kiakkoon välinpitämättömästi suhtautuva tyyppikin oli altistunut uutisille Leijonien voitosta ja aavistelin, että jotain teemaan sopivaa jäynää on varmaan luvassa. Odotin homman kuitenkin jäävän lähinnä rekvisiitan tasolle, mutta ei. Ilmoille jysähti kaikkien penkkiurheilijoiden lempibiisi
Ihanaa Leijonat ihanaa ja pakko myöntää, että jotkut bändit vain saavat ne musamaailman jäätävimmätkin räpellykset kuulostamaan hyvältä.
Posahtavan alun jälkeen soiteltiin muutama enemmistölle tuntematon biisi. En jaksanut kauheasti vilkuilla, mutta vieressäni jorannutta tytsyä lukuunottamatta yleisössä taisi olla vähän vaisumpi meno näiden rallien ajan. Festarihommissa vähän kökköä on juuri se, että mestoilla on aika paljon satunnaista porukkaa, joka ei välttämättä tunne muita biisejä kuin sinkut ja jaksaa hytkyä vain niiden tiettyjen biisien soidessa. On kolikolla kuitenkin kääntöpuolensa tässäkin asiassa, koska toisaalta festarikeikoilla on aina mahdollisuus pyydystää uusia diggareita haaviin. Se taisi olla
Perkele, joka sai porukkaan taas huomattavaa eloa ja siitä lähtien meno olikin loppuun asti nousujohteista ja railakasta. Vaikka Tiisua edeltänyt
Samuli Putron keikka oli myös kova, niin ei ollut epäilystäkään mikä bändi sai porukkaan eniten liikettä illan aikana. Viimesyksyisen Mustassa Kynnyksessä soitetun keikan leveleille ei päästy, mutta Jyväskylä vaikuttaa joka tapauksessa olevan vallan mainio lokaatio tiisuilua ajatellen.
Pelkäsin etukäteen keikan tuntuvan armottoman lyhyeltä, mutta loppujen lopuksi ihan kunnon setti sieltä irtosi. Alun viivästys kuitenkin potkaisi mojovasti päähän, sillä encore (=
Uusi aika) piti jättää aikataulusyistä kokonaan pois, vaikka koko teltta oli riehakkaasta energiasta piukkana. Revin vähän (siis tosi vähän!) lohtua siitä, että asia harmitti sekä yleisöä että bändiä yhtä paljon.
Tiisu @ Kumpulan kyläjuhlat, Helsinki 28.5.2016
Puoli tuntia pelkkää vyön alle potkivaa hurlumheita eikä yhtäkään balladia, toisin sanoen meitsin käsitys täydellisyydestä! Tämän pumpun livekäyttäytymisestä voi ajoittain aistia niin vahvoja
Mindless Self Indulgence -henkisiä viboja, että morjens. Keikan aikana oli hauska seurata erästä punatukkaista teknikkoparkaa, joka yritti aluksi epätoivoisesti pysyä menossa mukana soitinten ja kajareiden lennellessä ympäri Kumpulan pusikoita. Realiteetit tulivat vastaan ja tyyppi luovutti about siinä vaiheessa, kun solistin kitara suhahti toistamiseen kaaressa lavalta alas. Viuuuuh.
Siinä missä Jyväskylässä kuultiin paljon myös levyttämätöntä kamaa, niin tällä kertaa viiden biisin raivokas minisetti sisälsi pelkästään levytettyjä viisuja. Kerrankin muistan kuulkaa settilistan ulkoa:
Perkele, Kuka sillä aasilla ratsastaa, Anna mun pyöristyä, Tänään sä musta hullaannut (feat. voikukka!) ja
Uusi aika. Ilman välispiikkejä tuohon olisi varmaan saanut vielä kuudennen rallin rutistettua, mutta
Anna mun pyöristyä-biisiä pohjustanut hiusrajan vetäytymisestä kertonut tarina oli niin symppis ja ihana ja symppis, että ihan sama. Ei puolessa tunnissa silti ehdi paljoa muuta kuin vähän lämmetä, joten kyllähän keikka loppui jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.
Uusi aika lämmitti kuitenkin mieltä sen verran polttavasti ja keikassa oli vähintään yhtä paljon sähköjänismäistä energiaa kuin täyspitkässä gigsissä, että menkööt nyt välillä tämmöiset lyhyet rykäyksetkin.
Keikat olivat hämmentävän tarkka tiivistys festarikeikkojen plussista ja miinuksista. Aika on ärsyttävän rajallinen ja tekniikka ei aina pelaa, mutta toisaalta se saattaa tuoda peliin vähän lisää intensiteettiä ja uhmaa. Vaaka kallistuu loppujen lopuksi positiivisen puolelle. Nautiskellaan siis parhaamme mukaan ovella kolkuttelevasta festarikesästä, kuuluipa siihen sitten auringonpaistetta tai kaatosadetta ja kuralillua! //
YYKAAHOOVEE
- juoksepoistytto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti