Lahti, suomiräpin kehto. Jos mä oisin sä, kyl mäki tulisin tiisuilemaan. Edellisen viikon iltamien jälkeen tuntui vähän orvolta kun kalenterissa oli vain yksi keikka, mutta kiva, että oli edes se! Ei tarvinnut täristä kotona vieroitusoireissa. #fangirlproblems
Keikkapaikkana toimi pikkuinen ja suht legendaarinen Torvi, jossa oli vielä vähän pienempi lava. Ihmeen hyvin sinne kuitenkin kuusi tiisulaista mahtui ja yleisöäkin oli eksynyt paikalla mukavasti. Pakko kehua näin heti kättelyssä vieressäni ollutta tyttöä, joka taisi olla Lahden kovin Tiisu-fani ainakin muuveista päätellen. Suomessa on valitettavan usein niin kankeata porukkaa, että sitä tuntee itsensä vähintään avaruusolioksi jos vähän tanssahtelee. Ihan kuin pitäisi melkein pyytää anteeksi sitä, että on hauskaa. Sen takia onkin aina superia saada keikalle semmoinen vieruskaveri, joka tekee muutakin kuin pönöttää ja/tai ottaa kuvia. Tunne oli molemminpuolinen, vaihdoimme kyseisen tytsyn kanssa muutaman sanasen ja parit yläfemmat.
Mutta oli siellä se joku bändikin! Antti oli tuonut mukanaan hauskan kiipparivekottimen, josta lähti vallan veikeitä ääniä. Sellaista Stephen Hawking-tyyppistä settiä, josta tosin sain etäisesti jotain selvää vain sen takia, että olin tarpeeksi lähellä. Heh. Vekottimen käyttö vaatii siis vielä kenties vähän lisää reeniä. Luokittelen muuten yleensä useimmat kosketinsoittajat "Helvetin tylsät eläimet"-kategoriaan, jotka laitetaan jokaisessa bändissä pimputtelemaan suurin piirtein taustalakanan taakse, koska ketään ei oikeastaan kiinnosta (sori?). On ollut kiva syksyn mittaan huomata, että poikkeuksiakin löytyy, sillä Antti soittelee etualalla ja hänellä on aina todella messevä boogie, jota kelpaa seurailla.
Tällä keikalla oli jumalainen soundi, soitto ei ole kuulostanut vielä missään niin hyvältä kuin Torvessa. Miksaajalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki erityisesti vokaaleista! Koin monta lyyristä ahaa-elämystä, että ai näinkö tässä biisissä lauletaankin. Suunnilleen keikan puolivälissä havahduin siihen, että onpa muuten kuuma ja ei mennyt kauaa ennen kuin yhdellä eturiviläisellä oli pyörtymisvaara. Ei mikään ihme, koska keskelle eteen loimotti ankarasti ainakin yksi spottivalo ja itsekin olin tajuttoman kuumissani, vaikka en edes ollut suoraan minkään valon tähtäimessä. Huh huh. Bändi piti onneksi huolta yleisönkin nesteytyksestä ja varsinaisilta pökräämisiltä vältyttiin.
Kuumuudesta huolimatta jengi oli hyvällä tuulella ja jaksoi bailata ja pomppia, keikasta jäi tosi hyvä ja lämmin (heh heh) fiilis. Illan suosikeiksi muodostuivat taas ne samat vanhat, eli koppakuoriaisbiisi ja Uusi aika, ei mahda mitään. Ei näillä pahemmin huonoja biisejä ole, mutta noiden kahden viisun edessä olen ihan aseeton, ne vaan iskevät niiiiin kovaa!
Tiisu @ Hometown, Salo 31.10.2015
Salossa lämppärin virkaa toimitti ihana fellow tamperelaislikka Laura Moisio, hänen keikastaan voi lukea lämppäribisneksen puolella.
Ilmassa oli flunssaa ja kurkkukipua, joten taisi olla onni onnettomuudessa, että Turun Klubin keikka siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja tälle viikonlopulle jäi vain yksi setti rykäistäväksi. Salossa on tullut pari kertaa aiemminkin pyörittyä toisen bändin perässä ja molemmilla kerroilla oli niin löysä meininki, että olin aika varma Tiisun pistävän paremmaksi ihan sama minkä kokoinen kaktus laulajan kurkussa kykki. Energiaa tyypeiltä oli taas vaikka muille jakaa ja laulutkin saatiin yhteistyöllä kulkemaan. Bändi oli panostanut päähineosastoon halloweenin kunniaksi ja vaikka kaikissa naamareissa oli huumoriarvoa niin Väinön päässä ollut leivos/muffinssi/mikälie oli ehdoton ykkönen. En tiedä mikä siinä niin kovasti sisintäni kosketti, mutta nuo kaksi olivat ihan luodut toisilleen. Ehkä Väinö on ollut edellisessä elämässään muffinssi?
Jos miksaus oli Lahdessa aivan unelma, niin täällä se oli kyllä melko mössönsössönsössön, eli suomeksi sanottuna keikka miksattiin enemmän tai vähemmän päin pyllyä. Laulusta sain selvää lähinnä slovareissa ja muutenkin soundi oli vähän kummallinen ainakin siinä kohdassa missä itse hengailin. Olisin ollut melkein koko keikan ajan ihan kaffella, jos biisit eivät olisi olleet entuudestaan tuttuja. Harmi, että joku nappuloiden vääntely voi vesittää fiilistä niin paljon, koska bändi varmasti soitti ihan yhtä hyvin kuin ennenkin.
Keikkajumalille kiitos, että illan spesiaalibiisi Partiolapset sattui olemaan sieltä rauhallisemmasta päästä ja laulu kantautui minunkin korviini. Ei tarvinnut mennä instrumentaalitunnelmissa ihan koko iltaa. Viimeinen ohjelmanumero oli vähintäänkin huvittava, päätähtinä takkuinen tukka, piuha, sakset ja äiti. Ilman viimeksi mainittua tilanteesta ei todennäköisesti oltaisi selvitty, niin kuin ei monesta muustakaan asiasta elämässä. <3
Kotimatkalla tein pieniä päässälaskuja, joiden tulos oli se, että olen ollut todistamassa vajaan kahden kuukauden aikana kymmentä Tiisu-keikkaa. Öö... hups? Näillä eväillä kohti marraskuun seikkailuja!
- juoksepoistytto
yykaahoovee feisbuuk / instagram
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti