Tiisun bändimeininki on tullut syksyn mittaan melkoisen tutuksi, joten odottelin tätä soolokeikkaa into piukeana. Oli kiva päästä näkemään miten homma toimii yhden miehen voimin. Illan aloittivat Leo ja Teppo Vapaus, joista kirjoittelen lähitulevaisuudessa Lämppäribisneksen puolelle. Pohja-klubi oli astetta erikoisempi keikkapaikka, jonne sai roudailla omat juomat ja muutenkin hengittää vapaammin kuin yleensä.
Ihmisten tarkkaileminen kuuluu lempipuuhiini ja tuolla oli kyllä (kirjaimellisesti) pyörimässä jos jonkinmoista hermannia sekä lavalla että yleisössä. Ei tullut ainakaan aika pitkäksi heitä seuraillessa ja naurua riitti kiitettävästi. Keikan alussa vähän koitettiin slovareita, mutta porukka oli enemmän ja vähemmän riehakkaalla mielellä, joten nopeatempoisempiin biiseihin keskittyminen oli hyvä veto. Jos Guinnessin ennätystenkirjassa on kategoria katkeaville kitaran kielille niin Henkan kannattaisi varmaan harkita osallistumista. Meniköhän siinä kaksi vai kolme biisiä, niin yksi kitara oli pois pelistä ja kohta toinen. Lavan sivuun oli tuotu piano, joka helpotti tilannetta kunnes kehiin saatiin vielä kolmas kitara, joka palveli uskollisesti loppukeikan.
Kaikki viisut kuulostivat kyllä hyviltä tällaisina riisutumpinakin versioina ja olin vähän yllättynyt miten tymäkältä esimerkiksi Napa tai Viherhukka kuulostivat vaikka taustalla ei ollut isoa soitinarsenaalia. Lavalla nähtiin pariin otteeseen myös vierailijoita, aika kiva ylläri etten sanois!
Viulun ja duettojen takia tuli ihan väkisin mieleen eräs lokakuinen perjantai-ilta. Pohja-klubin keikkaa voisi kevyesti kuvailla köyhän miehen versioksi Tavastian riennoista, heh. Ei siis hassumpi ollenkaan! Kommelluksista ja katkenneista kielistä huolimatta keikka oli ainakin omiin silmiini onnistunut ja keikkakamukin tuntui tykkäilevän. Jos pitäisi jotain vertailua vielä harrastaa, niin meininki tuntui olevan tällä kertaa vähän normaalia vapautuneempi ja spontaanimpi, vaikka ei Tiisun bändikeikkojakaan voi todellakaan miksikään pönötysfesteiksi kutsua, päinvastoin. Soolokeikan näkeminen ja kuuleminen oli kuitenkin mukavaa vaihtelua, eiköhän näille tule tulevaisuudessakin eksyttyä tilaisuuden tullen.
Keikan päätyttyä ilta jatkui tanssikilpailulla ja mulla oli vahva luotto varsinkin seuralaiseni mooveihin. Ei siinä mennyt montaa minuuttia kun Michael Jackson jo pyöri haudassaan ja meille kiikutettiin siitä hyvästä pullo skumppaa. Meikäläisen "klo 01.00 bussilla tunnollisesti kotiin" suunnitelma kosahti alta aikayksikön. Loppujen lopuksi vietin ihanan välikuoleman ystävän pehmoisessa punkassa ja jatkoin kotimatkaa aamupäivällä puuskuttavana, mutta muuten elämääni suht tyytyväisenä darrapeikkona. Kiitos ja anteeksi, Pohja-klubi.
Tiisu @ Kom-ravintola, Helsinki 30.11.2015
Sunnuntain oloista selvittiin ja sitten olikin taas aika pakata reppu (okei en edes ehtinyt purkamaan sitä) ja suunnata takaisin pääkaupunkiin! Kom-ravintolan lavaa voisi kuvailla yhdellä sanalla riittämättömäksi, koska puolet bändistä jäi sen ulkopuolelle. Tunnelma oli muutenkin mukavan intiimi ja tiivis. Kerrankin mestoilla taisi olla vain keikasta aidosti kiinnostuneita ihmisiä eikä yhtäkään rokkipoliisia, jes!
Illan aikana kuultiin niin vanhoja kuin ihan uutukaisia biisejä, messeviltä kuulostivat kaikki. Vierailijat alkavat olla Helsingin keikoilla jo vakio, lavalla nähtiin ensin fonisti ja Sallamarja tuli heti perään duetoimaan Virtaset. Tajusin muuten vasta tällä keikalla miten synkät lyriikat Partiolapsissa on, tsiisus sentään. Jotenkin se suhteellisen kevyt ja mukava melodia on aikaisemmin onnistunut harhauttamaan meikäläistä. Jännä miten jotain biisiä voi kuunnella monta kertaa ennen kuin lopulta oikeasti kuulee sen. Vauhdikkaampien biisien aikana välillä vähän harmitti kun ei oikein voinut nostaa pehvaa ylös penkistä ja alkaa heilumaan, vaikka teki kovasti mieli. Paikallaan pysyminen ei ole yhtään mun juttu kun keikoista puhutaan, mutta tällä kertaa bändin vauhdikas meno sai ajatukset pääosin muualle istumisen tyhmyydestä. Biisilistassa tunnelmointi ja räyhääminen olivat hyvässä tasapainossa, molempia tuli sopivasti.
Levylaulajalla meni tosiaan vielä vähän lujempaa kuin yleensä ja sain nauraa vedet silmissä vastapäätä istuneen keikkakuoman ilmeille kun parin sentin päässä viuhui vimmatusti milloin kitaran kaula, mikkiständi tai varpaat. Kaverin helpotus oli suuri, kun akkarista katkesi kieli (jälleen kerran!) ja yksi lentävä esine oli vähän aikaa pois kuvioista. Ei tällä keikalla tosin naurattaneet pelkästään kaverin lievästi kauhunsekaiset ilmeet vaan ylipäätään tuli hekoteltua enemmän kuin millään keikalla vähään aikaan, oli vaan kaiken kaikkiaan ihan älyttömän hillitöntä ja iloinen tunnelma alusta loppuun. Harvemmin mulla on maanantai-iltaisin niin kivaa.
Välillä melkein hirvittää miten ryminällä tämä poppoo on singahtanut omien kotimaisten suosikkieni kärkeen, mutta eipä näitä sydämen asioita vastaan kannata taistella, enkä helvetti vieköön edes halua. Harva orkesteri pystyy tuottamaan iloa ja valoa vastaavalla intensiteetillä, joten toivottavasti Tiisu pysyy Suomen musakartalla vähintään maailman tappiin asti ja mieluiten pidempään.
- juoksepoistytto
hoovee feisbuuk // hoovee insta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti