keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Miks hidastaa, ei oo hyydytty ennenkää

Tässähän meinaa tulla jo vähän suru puseroon, kun kiertueen loppu alkaa uhkaavasti häämöttämään. Sen kunniaksi onkin aiheellista laittaa vielä vähän isompi vaihde päälle, haudassa ehtii sitten himmailla. Kuvien laadulla ei tässäkään postauksessa voi juhlia, mutta sorry not sorry, koska kämäiset kuvat tarkoittavat yleensä sitä että keikka oli hyvä. 

Cheek @ Jäähalli, Kuopio 12.2.2016

Uumoilin, että Kuopiossa voisi olla ihan kunnollinen boogie ja hallilla olikin kiitettävän pitkät jonot kun tulimme mestoille. Aavistukset osuivat oikeaan, yleisö oli kuin olikin parasta A-ryhmää! Ja oli siellä lavallakin ihan mukiinmeneviä tyyppejä.


Jos edellinen viikonloppu meni jonkun tilapäisen mielenhäiriön kourissa slovareita fiilistellen niin tällä kertaa pääsin taas kunnon party zoneen, ai että. Eikä ollenkaan haitannut, että koko halli oli yhtä innokkaasti mukana. Olen todennut jo aiemmin, että Flexaa on vaan niin törkeän kova biisi, mutta sanonpahan vielä kerran uudestaan! Sitten vielä Makee ja selkee, Liekeissä, Jippikayjei, Me ollaan ne... Voisin luukuttaa noita biisejä maailman tappiin asti. Aika kului jotenkin super nopeasti, kaksi tuntia tuntui suurin piirtein puolelta tunnilta. Sehän nyt tarkoittaa vain sitä, että kivaa oli, mutta silti harmittaa ettei niitä hetkiä voi purkittaa ja viedä mukanaan kotiin.


Tällä kertaa Jenni Vartiainen kävi feattaamassa Kyyneleet. Kuopiossa kun oltiin niin se ei tullut kyllä millään tasolla yllätyksenä, toisin kuin edellisenä viikonloppuna lavalla pyörähtänyt ja jalat alta vienyt kuningatar Chisu. Voisin käydä ryöstöretkellä Jennin vaatekaapilla, mutta artistina tyyppi ei ole koskaan muhun etäisen olemuksensa takia iskenyt. Siinä naisessa ei vain ole yhtään tarttumapintaa. No mutta, ihan kaunis versio saatiin aikaan Kyyneleistä tälläkin kokoonpanolla, ei siinä mitään. Jennin lisäksi messissä olivat tietysti rundin vakioleidit Yasmine Yamajako sekä Sillat aina tunteikkaasti tulkitseva Ilta. Sillat on kivunnut hitaasti mutta varmasti suosikkislovareideni joukkoon, biisi toimii niin hienosti livenä.


Hyvää fiilistä riitti keikan jälkeen ja vielä ei nukuttanut, joten kävimme ensimmäistä kertaa haistelemassa virallisten jatkobileiden meininkiä Kuopion Ilonassa. Itselle keikat ovat ilman muuta aina se The Juttu, mutta kiva, että tällaisetkin bailut on jaksettu jokaisessa keikkakaupungissa järjestää. Ilonassa ainakin oli sen verran paljon porukkaa, että monet tuntuvat tätä järjestelyä arvostavan. Kovin kauaa emme ehtineet hillua, koska edessä oli aikainen herätys.

Cheek @ Hakametsän jäähalli, Tampere 13.2.2016

Herätyskello pirisi 07.00 ja siitä sitten onnibusseiltiin Tampesteriin neljän tunnin yöunien voimin. Ylivoimaisesti paras juttu Tampereen keikasssa oli se, että kotiin oli jonkun perus 500 kilometrin sijasta about kuuden kilsan matka. Kerrassaan mukavaa vaihtelua. Hakametsässä taidettiin repäistä tähän mennessä kiertueen pisin jonotus ja olipa muuten pitkästä aikaa helvetin kylmä, brrr. Rollon ja Oulun ilmoja odotellessa...


Keikan kulku biisilistoineen alkaa olla jo enemmän ja vähemmän selkärangassa, samoin kiertueleffan vuorosanat, heh. Suurimmalle osalle ihmisistä kiertäminen näyttäytyy järjettömänä puuhana juuri sen takia, että "sehän on se ihan sama show viikonlopusta toiseen". Huoh. On periaatteessa, mutta käytännössä ei sinne päinkään, koska jokainen keikka on erilainen and all that jazz. Siitä huolimatta tutun käsikirjoituksen ajoittainen rikkominen on tervetullutta ja tällä kertaa saatiin makoisa ylläripylläri. Elastinen tuli keikan alkupuolella vetämään Jaren kanssa Profeetat, olipa siistiä ja täysin odottamatonta, jee! Ylläribiisistä sai vielä vähän lisävirtaa riehumiseen ja loppukeikka meni tuttuun tapaan heiluen.


Savolaiset olivat ottaneet homman niin mallikkaasti haltuun, että toivoin ettei oma kotikaupunkini jäisi ihan totaalisesti kalakukkojen jalkoihin. Kävi ilmi, että kyllä me tamperelaisetkin osataan, mutta Kuopio-levelille ei ylletty vaikka kiitettävää hurmosta oli ilmassa. Chekkonen tosin lähti aiiika kivasti, joka nyt on vain ja ainoastaan aiheellista kun kyseisen biisin ensiesitys sattui olemaan Blockfesteillä. Olisi lievästi sanottuna hävettänyt, jos kaikki olisivat olleet ihan tuppisuina. Jenni Vartiainen oli mukana täälläkin ja nähtiinpä lavalla taas myös Diandra, joka ei Kuopiossa ollut. Parempi mies ja Keinu olivat tällä kertaa tavallista majesteettisempia häkkyrän noustessa korkeammalle kuin mitä viime aikoina ollaan totuttu näkemään. Hieno ja vangitseva tunnelma.


Kun noiden jatkojenkin makuun kerran Kuopiossa päästiin (ja sunnuntaiaamuna ei tarvinnut herätä seiskalta), niin päätimme pyörähtää sitten myös Fat Ladyssa, kavereiden kesken Fättärissä. Paikka oli melkoisen täynnä ja jumalauta mihin kännimyllytykseen tanssilattialle eksyessään pääsi, huh huh. Pari tuntia saatiin vierähtämään, mutta siinä vaiheessa kun haluaa vetää jokaista polulle osuvaa tuuppijaa ja mongertajaa lättyyn niin on parempi lähteä tutimaan.

Jos viikonlopuista puhutaan niin Hämptön ja Mikkeli pitävät edelleen ykkössijaa, mutta kyllä Kuopion ja Tampereen kombo tulee heti hyvänä kakkosena perässä. Ei hopea ole häpeä ja silleen. Ylihuomenna pakataan toppahousut reppuun mukaan ja otetaan pitkästä aikaa suunnaksi Lappi, oi oi!

- juoksepoistytto

Tarinat aiemmilta AO Tourin keikoilta:
Jyväskylä 5.2.2016 ja Lahti 6.2.2016
Hämeenlinna 29.1.2016 ja Mikkeli 30.1.2016
Lappeenranta 22.1.2016
Helsinki 8.1.2016 ja Turku 9.1.2016

+ yykaahoovee Feisbuuk & Insta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti