Tiisutripla

Jokaisen näkemäni Tiisu-keikan jälkeen ärsyttää ja jollain tasolla jopa hävettää, että mulla kesti suurin piirtein sata vuotta löytää tämä bändi. Kaikki ne viime kesän hukatut mahdollisuudet vilisevät silmissä, huh. Siis miten urpo voi olla. Mietitäänpäs. Ruisrockissa olin luultavasti anniskelualueella perse pystyssä dyykkaamassa jäteastioista ilmaista rahaa (en tajua miten jengillä on varaa viskoa useamman killingin arvoisia panttitölkkejä mäkeen?!) ja Qstockissa kärsin jostain yleisestä aivovammasta enkä vain tajunnut mennä keikalle. Tyypit kävivät jopa niinkin lähellä kuin huvittavan työpaikkani päättäreissä soittamassa ja moro, olin silloin tietty Helsingissä Wooden Wisdomin keikalla. Pöh. Mutta nyt kun olen viimein valaistunut, niin pitää mennä täysillä.

En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, kun tarjoutui tilaisuus vetää kolmen keikan putki. Yli kahden keikan putket ovat nääs Suomessa harvinaista herkkua, koska kaikki keikat keskittyvät yleensä vahvasti pe-la -akselille. Kun haluaa rellestää pidempään niin sitten otetaan lähes poikkeuksetta siivet alle, koska keikkakalenterit ovat aina tiiviimpiä Saksassa tai Brittilässä.

Tiisu @ Henry's Pub, Kuopio, 14.10.2015

Kuopio kuuletsä! Edellisestä visiitistä olikin ehtinyt vierähtää jo vuosia, mutta Henry's Pubissa mikään ollut muuttunut. Tämähän oli siis ilmainen keikka, aikamoista!

Keikka alkoi yllättäen instrumentaalipläjäyksellä ja slovarilla. Hämmennyin aivan totaalisesti tästä taktiikasta! Sitä odotti sellaista normaalia räjähtävää alkua, mutta saikin rauhallista tunnelmointia. Hyvin jännä. Vaikka meninkin vähän puihin niin onhan yllätyksellisyys aina hyvästä, että homma pysyy tuoreena kaikille osapuolille. Olin myös edelleen aika pöllyissä edellisen viikonlopun Tavastian ja Suistoklubin meiningeistä ja sen takia alku tuntui vähän tahmealta ja kesti hetken ennen kuin alkoi ymmärtää, että missä sitä taas ollaan ja mennään. Keskiviikko taisi painaa jonnin verran ainakin osaa yleisöstä ja mietin, että tuleeko tästä sellainen klassinen kaikki-vain-kyylää-keikkaa-kalja-kourassa-eikä-suostu-leikkimään-mun-kanssa -keissi.

Oma alkukankeus alkoi pian kadota ja oli kiva huomata, että muillakin alkoi pikku hiljaa vähän enemmän jalka vipattamaan ja varsinkin keikan loppupuolella porukka oli jo hienosti messissä. Olin ihan onnessani ja hykertelin, kun sain fiilistellä Tavastialla harakoille mennyttä koppakuoriaisbiisiä tällä kertaa kunnolla. <3 Tykkään ihan hitosti oikeastaan kaikista biiseistä, jotka eivät levylle syystä tai toisesta ole päätyneet. Yksi ehdottomista lemppareistani on Laulu jolla ei ole nimeä, jospa se pääsisi levylle asti sitten joskus tulevaisuudessa.

Keikka oli taas puolitoistatuntinen, ihan parasta! Jos pitäisi valita lempparikeikka tästä kolmen koplasta, niin se olisi varmaan tämä. Onhan se tosi siistiä silloin kun jengi on alusta asti mukana, mutta vielä hienompaa on nähdä bändin voittavan ihmisiä puolelleen niin kuin Kuopiossa kävi. Kai siinä jollain tapaa näkee omankin matkansa niissä ventovieraiden tyyppien intoa säihkyvissä silmissä. Keikan jälkeisestä pöhinästä päätellen monet olivat kokeneet illan aikana jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja hyvä niin.

Tiisu @ 45 Special, Oulu, 15.10.2015

Ookko nää Oulusta, syökkö nää jellonia? Tässä kylässä on tullut käytyä parin viime vuoden aikana monta kertaa niin festareilla kuin klubeillakin ja aina on ollut hyvä meno. 45 Special oli tosin mulle uusi keikkapaikka ja en ollut kovin ihastunut vahvaa lavapreesenssiä nauttineeseen pylvääseen. Sain taakseni kaksi hennosti heiluvaa tytsyä ja toinen kysyi toiselta "Montako sää oot ottanu?", johon kaveri vastasi "Ssshheitsemän!" Jees, näillä mennään.

Nyt keikka alkoi tutulla ryminällä, ei tarvinnut enää järkyttyä. Jos joku huusi Kuopiossa randomisti pari kertaa Napaa niin täällä se tuntui olevan yksi illan odotetuimmista biiseistä, ellei jopa odotetuin huutomyrskystä päätellen. Biisillä on selvästi aika kova maine melkein missä vaan, mutta oululaiset ne vasta mehuissaan olivat ja mikäpäs siinä, on sen tahtiin kiva pomppia. Ja kaikille teille tyhjäpäille, jotka aina jaksatte kysyä kiertäviltä faneilta, että miksi se "yksi ja sama keikka" pitää nähdä monta kertaa niin tulkaapa joskus ja ottakaa silmä käteen. Niin että onko eroa? No, Kuopio oli aluksi vähän varautunut, mutta sitten lähti. Oulu puolestaan söi kädestä about ensimmäisestä tiluliluliista ja pimpelipompelista lähtien ja nuoli vielä sen käden. Slurp.

Olipa taas hauska keikka kommelluksia täynnä, vaikka the pylväs kyllä kyrsi ajoittain kun tuntui, että puolikkaan bändin meno jäi vähän pimentoon ellei kuikuillut koko ajan kaula pitkällä.

Keikka alkoi onneksi niin aikaisin, että pääsin yöjunalla kotiin. Vähän piti kyllä juosta asemalle, mutta ehdin. Sitten sainkin vetää hernepussin nenään ja tukehtua siihen seuraavat viisi ja puoli tuntia, kun VR:n lupaama IC olikin aataminaikainen pikajuna ilman pistorasioita ja mitään muutakaan mistä olin maksanut. Vähän (tosi vähän) annoin anteeksi, kun Tampereelle saavuttiin kuusi minuuttia etuajassa. Sitten viimein se oma paras peti puoli seitsemältä aamulla. Kaikki muut sanoivat huomenta, minä toivottelin hyvää yötä.

Tiisu @ Lost In Music Festival, Tampere, 16.10.2015

Vielä jaksaa! Tulin jo ajoissa paikalle tsekkailemaan illan muita akteja ja ihan hyvältä vaikutti, niistä ehkä lisää myöhemmin. Lavan eteen alkoi kerääntyä ihan mukavasti populaa jo ennen keikkaa. Olen yleensä aina vasemmalla puolella lavaa (ei mitään hajua miksi, se vaan tuntuu omalta), mutta nyt ajattelin repäistä ja kokeilla oikeaa puolta. Olin ehkä viisi minuuttia, ahdistuin ja menin vasemmalle turvaan kun vielä oli tilaa. Ja sitten kun Klubin verho aukesi, niin olinkin melkein keskellä. Dääm. Tunnistin muutamia naamoja edelliseltä Klubin keikalta, josta omakin innostus taannoin lähti. Oli kiva nähdä, että niin monet olivat tehneet comebackin. Propsit myös mun vieressä olleille kahdelle likalle, teillä oli just hyvä meininki!

Soittoaikaa oli vain 45 minuuttia ja voi tsiisus, se tuntui puolentoista tunnin pituisten settien jälkeen vartilta. Kaikki oli ohi ennen kuin ehti edes alkaakaan. Keikasta jäi mieleen päällimmäisenä se, että oli jotenkin tosi nopeaa ja ärhäkkää. LIM-keikat toki ovat tietynlaisia showcase-hommia, joten ei kyllä kannata mitään pidätelläkään. Yhdestä slovaristakin taisi jäädä viimeinen kertsi vetämättä, koska teki mieli vaan räyhätä. Bändistä huokui sellainen fiilis, että tänä iltana mennään nollasta sataan kahdessa sekunnissa ja jos joku jää alle niin ei haittaa ollenkaan.

Uusi aika on yksi levyn lempparibiiseistäni, mutta livenä se on vielä sata kertaa tymäkämpi. Siis aivan sairaan hyvä! Tällä kertaa se iski jotenkin vielä kovempaa kuin koskaan aiemmin. Harmi vaan, että se yleensä tarkoittaa myös sitä, että keikka loppuu.

Tiisuilun jälkeen menin vielä Pakkahuoneen puolelle tuiskuttamaan ja pakko sanoa, että näiden kahden keikan välinen kontrasti oli valtava, se löi täysillä päin pläsiä. Jumalauta oli outoa nähdä heti perään show, jossa jokainen asia aina lantion liikkeistä välispiikkeihin on sataprosenttisen suunniteltu. Ja se, että mikään ei oikeastaan ole siinä showssa yhtä biisiä lukuunottamatta muuttunut sitten viime kerran (=Ruisrock). Antti Tuisku on omassa sarjassaan järjettömän kova ja olen diggaillut hänen meininkejään Idolssista lähtien, mutta mutta. Kyllä sen kuitenkin aistii selvästi, kun artisti välittää sulle lavalta aitoja ja tavallaan sensuroimattomia tunteita, joita ei ole harjoiteltu.

Sori Antti Tapani, mutta kyllä se #petoonirti noilla toisilla tyypeillä ja vieläpä suht sata - nolla. Tiisu jatkoon.

- juoksepoistytto

Hoovee-meininkiä löytyy myös Facebookista ja Instagramista, oih!

Lämppäribisnes vol. 1: Iso Auto, Wedgie @ Suistoklubi, Hämeenlinna 10.10.2015

mainboogie: Tiisu

ISO AUTO

Juoksepoistytto oli hiljattain nähnyt Iso Auton Lappeenrannassa ja keikka-arviot sieltä suunnasta oli aika karua kuultavaa ja ei herätellyt omia intressejä. No tälle keikalle en ollut alun perin edes menossa eli tämän bändin astellessa lavalle osasin vain odottaa musiikkia joka heittelee ääripäästä toiseen.

mitä sitä päillä tekiskään

Keikka aiheutti ristiriitaisia fiiliksiä sillä hitto että mukana oli mielenkiintoisia musiikillisia kikkailuja ja tätähän kuunteli ihan mielellään, mutta sitten ne lyriikat. Heh kyllä ne Patonki kipaleen alkuilainit hymähdytti siinä hetkessä ja joillekin yleisöstä taisi upota kuin veitsi voihin tai patongin kohdalla tuorejuustoon (ei creme bonjour sillä niissä on liivatetta). Myönnän, että hieman heräsi mielenkiinto tietää miten vaivattomasti bändi saa kasaan kappaleensa. Meneekö näiden sanojen taakse paljonkin ideaa ja aikaa vai pelkkää tajunnan virtaa? Ihana inhokkitermini tekotaiteellista paskaa nousee pakostakin huulille.

omaa juttua settilistoja myöten

Tulin sanoneeksi etten kyllä mitään bändin levyä keikalla kuuleman perusteella ostaisi. Kerta se pieni kiinnostus jäi kuitenkin edelleen kytemään, niin pitihän siellä Iso Auton äänipilvessä käydä kyläilemässä ja tarjolla olikin ainakin osa illan aikana soitetuista kappaleista. Musiikin toimivuusaste oli näin levytettynäkin hyvä ja mitä ihmettä sieltähän myös löytyi pari helmeä joukosta - laulut ja sanat mukaan lukien! Kuvataiteesta päätellen itselleni paremmin kolahtaneet vs kaikki mitkä tökki laulujen ja lyriikoiden puolesta jakautuivatkin kahden eri julkaisun välille. Yllätti myös biisien lyhytkestoisuus kun keikalla tuntui musisoinnin tiettyjen kappaleen kohdalla jatkuvan ja jatkuvan. Ehkä jotain soundcloudin ulkopuolelta? Vahva tunne, että Iso Auto osuu livemuodossa samalle reitille vielä joskus tulevaisuudessa. Sitä odotellessa.

Livestä pisteet siitä ettei Iso Auto kuluttanut saamaansa soittoaikaa turhaan kappaleiden välissä selittelyyn ja tästä päästäänkin illan avanneeseen bändiin paikalliseen Wedgie – orkesteriin.

WEDGIE

Aloitus oli hämmentävä bändin astellessa lavalle ja laulaja-kitaristin heti heittäytyessä polvilleen. Epäselväksi jäi oliko kitaran hihna lähtenyt alkuunsa irti vai haettiinko tässä jotain näyttävää sisääntuloa. Läskiks meni any case. Skeittipunkki / Blink182 tyyppinen länkyttely ei ole ikinä onnistunut koukuttamaan, vaikka tällekin musatyylille oli kohdallani oma otollinen aikansa. Teknisille ongelmille ei ikinä voi mitään joten siitä ei voi bändiä osoitella, mutta toistuvat ”kiva kun tulitte katsomaan meitä näin aikaiseen” tyyliset heitot ja peräti kliseisesti säästä puhuminen aiheutti lähinnä haukotusrefleksin ja vei pois siitä musiikista. Bassosoolo over sössötys olisi pelastanut jo jotain!

Illan slovarista kommentoitiin, että nyt siitäkin päästin vaikka tämä ja sen jälkeen tullut wanhempana tuotantona spiikattu biisi olivat illan musiikilliset kohokohdat tarjotessaan hieman vaihtelua muuten noin monotonisesti kulkeneeseen settiin. Kuulupi kait musatyyliin. Säätämiseen ja selittämiseen mennyt aika näkyi settilistassa aikamoisena harppauksena, taisi jäädä peräti neljä kappaletta kuulematta. Ei nyt mennyt ihan nappiin hyvän lämppärispotin täyttäminen. Itse en ainakaan jaksa tämän keikan perusteella kuunnella Wedgiesien tuotantoa tätä enempää vaan laitan enemmin vaikka ne pari Iso Auto rallia uudelle kierrokselle.

Stephen King fanbois

Tästä keikasta jäi päällimmäiseksi tunne, että nyt soitellaan ja hassutellaan noille muutamille kavereille jotka tulivat paikalle. Ei ehkä sitten edes pyritty saamaan uusia matoja koukkuun. Positiivista oli bongata settilistasta lonkkarilla (heh) jonkun sortin miniramppia kohti uskaliaasti rullaileva tikku-ihminen. Välillä on ollut havaittavissa skeittareiden suunnalta heittausta kohti lonkkausta nääs, pointsit siis bändille suvaitsevaisuudesta sekä elitistilätsän pois heittämisestä!

Jeps
Tiisua siis lämmiteltiin, siitä keikasta juoksepoistytto kirjoitteli täällä!

- kilu ✌

yykaahoovee feisbuuk / instagram

Oli kaikesta huolimatta hauska olla kuulolla:
Iso Auto / soundcloud
Wedgie / soundcloud

muoks. aargh tää ei suostu muokkaan tän tekstin ulkoasua yhtenäiseksi. Kirjavaa menoa perkele :D

Ja nyt tunteet purkautuuuuuu

Tiisu @ Tavastia 9.10.2015

Tiisu-orkesterin menoa on tullut nyt seurailtua tiiviisti suurinpiirtein kuukauden verran ja keikkoja on ehtinyt kertyä muutama tsibale. En ole kuitenkaan noista aiemmista keikoista kirjoittanut, koska mun on täytynyt vähän natustella tätä bändiä ja meininkiä keskenäni. Jos olisin raportoinut jo vaikka Porin Montun keikan jälkeen, niin täällä olisi semmoinen vaaleanpunaiset rillit silmillä raapaistu CAPSLOCK-mestariteos, josta 14-vuotias minä olisi epäilemättä ollut tohkeissaan. Yksisarvisia, glitteriä (ämpärikaupalla!), sateenkaaria, vaahtokarkkeja ja sellaista, tiedättekö. Koitan jättää nyt capsit pois, kirjoittaa kokonaisia lauseita ja vaikuttaa enemmän ihmiseltä kuin paviaanilta, vaikka sydänkakkulat ovat edelleen tiukasti päässä! Onhan tämä bändi nyt siis jotain niin sairasta ja päräyttävää, että moro. Olen jo kauan miettinyt, että miten poppoota oikein voisi osuvasti kuvailla, mutta en ole päässyt mihinkään johtopäätökseen. En vaan tajua, miten voi olla samaan aikaan ihan saatanan symppis ja liikkis ja kuitenkin täynnä semmoista eläimellistä raivoa, että alta pois. Vähän niin kuin kissanpentu! Että voi tsiisus kun olet ihana ja söpö, mutta samalla pelkään koska tiputat mummolta saadun 85 vuotta vanhan posliinisen perintömaljakon kirjahyllyn päältä parketille. Miauuu.

Mutta oli mulla keikoistakin jotain sanottavaa, Tavastiallahan oli erikoisboogie.

Roudaannuimme keikkaseuralaisteni kanssa Tavastialle puolisen tuntia ennen showtimea ja olipahan jännä ja jotenkin hypnoottinen tunnelma! Ympäri lavaa oli ripoteltu nostalgiaa herättäviä putkitelkkareita ja jokaisessa pyöri kotivideoita bändiläisten lapsuusajoilta. Lapsista puheenollen, en ole pitkään aikaan ollut keikalla missä on noin nuorta yleisöä ja tuntui, että kaikki ympärillä olevat puhuivat yo-kirjoituksista. Ei siinä mitään, vaikka se tosin aiheutti meissä kaikissa spontaanin ikäkriisin, jota kaverit hoitivat valkkariterapialla. Alkoihan se keikkakin sitten ja voi juma millainen aloitus oli! Lavalle kipusi kuoro, joka kajautti ilmoille Uusi aika-biisin. Ihan mieletön juttu ja ehdottomasti yksi illan lempparihetkistä. Jos Tavastian lava olisi pari kertaa isompi niin kuoroahan olisi voinut hyödyntää vaikka useammassakin biisissä, sitä ihanuutta olisi ilolla kuunnellut meinaan pidempäänkin. Keikka oli ihan älyttömän pitkä (ihanaa!!!), pikkasta vaille kaksi tuntia! Ihan Bruce Springsteenin tasolle ei päästy, mutta aika lähelle.

Iltaan mahtui niin paljon kaikkea häppeninkiä, huh. Usein keikoille menee siinä toivossa, että voi hitsit, kunpa ne soittaisivat sen mun lempibiisin x ja/tai y, mutta nyt ei ollut sen suhteen mitään ongelmaa. Biisilistan puolesta ei jäänyt pahemmin toivomisen varaa, koska sieltä tuli ihan kaikki niin levyltä kuin sen ulkopuoleltakin. Kerrankin ei tarvitse erikseen mainita, että olipa kiva kun kuultiin se ja se biisi, hahah.

Kuoron lisäksi lavalla kävi muitakin vierailijoita. Salla-Marja Hätinen tuli odotetusti vetäisemään Henkan kanssa Virtaset-biisin. Multa tiedusteltiin ennen biisin alkua, että: "Onks tää se panolaulu?" Hahaha, jännä miten tuo tuntuu olevan se päällimmäinen asia mikä kaikille jää mieleen siitä biisistä. Ei se onneton avioliitto ja ero mitään, kunhan pannaan. Viherhukan aikana viulua tuli soittamaan tyylikäs nuoriherra, se toi biisin hienon säväyksen. Tiisun keikoilla meno on vähän sellaista, että ensin jalkaan laitetaan kengät ja sitten vasta sukat, eli vauhtia, kommelluksia ja energiaa piisaa. Keikkaan mahtui pari rauhallisempaa hetkeä ja olikin kiva rauhoittua välillä kaiken kohkaamisen keskellä. Rakastan kyllä kohkaamista, mutta balanssi pitää olla. Pari kertaa teki mieli mäjäyttää takanani seisonutta jäbää, jonka oli aivan pakko puhua saakelin kovaan ääneen erityisesti slovareiden aikana. Suuri suosikkini eli ihana koppakuoriaisbiisi meni omalta osaltani ihan plörinäksi sen pälätyksen takia, mutta aika pian sen jälkeen kaveri lähti aukomaan päätään luultavasti baaritiskille ja hukkui tuoppiinsa, kiitos siitä. :>

Sydäntä lämmitti kun koko Tavastia tanssahteli läpi keikan osoittamatta mitään väsymyksen merkkejä. Ja miten ihanasti ja täysillä jengi lauloi mukana! Itse olen vähän enemmän pogoilun perään, mutta onhan täysin palkein vedetyssä yhteislaulussa jotain älyttömän maagista. Kaiken kaikkiaan näille iltamille oli ominaista tosi lämmin tunnelma, joka tuntui luissa ja ytimissä asti. Olin havaitsevinani piiiientä jännittyneisyyttä bändissä, mutta ei se menoa haitannut ja olihan tuo nyt iso ja muchos tärkeä keikka ja mielettömän hieno tapa juhlistaa debyyttilevyn saamaa hyvää vastaanottoa. Tuli taas todistettua myös se, että pankkitilillä ei tarvitse olla miljoonaa, että saa aikaan mieleenpainuvan ja ennen kaikkea täysin omannäköisen shown, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Se on ihan helvetin sama montako tuhatta tonnia pyroihin, paukkuihin ja isoilla screeneillä pyöriviin grafiikoihin on käytetty, jos hommassa ei ole mitään henkeä ja fiilistä. Olen ollut todistamassa paria isolla rahalla väännettyä, mutta täysin persoonatonta ja tyhjää keikkaa joista on jäänyt tosi mitäänsanomaton olo. Tästä keikasta jäi kuitenkin ihanan (moneskohan ihana mahtoi olla?) onnellinen ja tyytyväinen fiilis. Kaikki Tavastialla nähdyt putkitelkkarit, PowerPoint-diat ja videopätkät oli niin saakelin Tiisua kuin vaan voi olla. Että on se oma juttu, joka on täysin tunnistettavissa ja ei ole epäilystäkään mikä bändi siellä nyt oikein veivaa. Arvostan. <3

Tiisu @ Suistoklubi 10.10.2015

Uusi ilta, uudet kujeet! Luulin olevani yksin liikenteessä ja sain lievän sätkyn kun blogin toinen puolisko teki ylläripyllärit ja väijyi bussissa odottamassa kreisi virne naamalla, hih. Yykaahoovee in da house! <3

Olin jostain syystä välttynyt Suistolta tähän asti, joten oli kiva päästä sekin mesta tsekkaamaan vihdoista viimein. Lämppäribändit (kilu uhkasi kirjoitella näistä jotain) saivat nauttia jo melko runsaasta yleisöstä ja paikalla oli myös jonkin verran samaa porukkaa kuin Tavastialla. Ja jos Tavastia oli hiton kova, niin Suisto räjäytti potin. Taustavoimana toimi varmasti edelliseltä illalta päälle jäänyt hyvä pöhinä ja pössis, joka heijastui sitten tähän toiseen keikkaan ja nosti tunnelman uudelle levelille. Tiedättekö sen fiiliksen, kun keikalla ollessa ajantaju ja koko muu maailma katoaa? Ei ole olemassa mitään muuta kun se hetki, musa ja mieletön euforia. Ei tule mieleenkään, että helvetti kun sitä graduakin pitäisi tehdä ja pestä ikkunat ja jääkaapissa kaksi viikkoa asunut munakoiso kokata ennen kuin se kävelee vastaan. Olin kyllä koko keikan ajan niin tiloissa, että hyvä kun oman nimeni muistin. Sellaista livemusa parhaimmillaan on.

Silloin tietää olevansa oikean asian äärellä, kun keikalta peräisin oleva riemuidioottihymy ei vaan lähde naamasta pois, vaikka suupieliin sattuu ja tirskut ja tyrskähtelet keskenäsi vielä seuraavana aamuna ihan silkasta ilosta.

Turha mun on jatkaa tätä ylistyslaulua loputtomiin, pointti tuli varmaan jo selväksi. Tai parempi olis, että tuli!

- juoksepoistytto

PS. Olen vieläkin hämmentynyt siitä miten monen tuhannen (!) tyypin ulottuville edellinen kirjoitukseni päätyi, joten pakko sanoa tässä nopeasti KIITOS kaikille ja varsinkin mr. Kelalle. Huikeeta, että teksti upposi ja moni tuntui samaistuvan omiin fiiliksiini. Pus!

yykaahoovee Feisbuukissa / Instassa

Joo joo mä muistan kyllä sen bemarin

Anssi Kela Virgin Oilissa 11.9.

Innostukseni Anssia ja hänen tuotantoaan kohtaan on tosi tuore juttu, koska sain aikoinaan niin jäätävän yliannostuksen Mikan faijan bemaria, Millaa ja muita 2000-luvun alkupuolen hittibiisejä, että ei tehnyt yhtään mieli syventyä herran uudempaan tuotantoon. (Okei, olin myös täysin laput silmillä kulkeva 13-vuotias Rasmus-fani, eikä muita bändejä käytännössä ollut olemassa, mutta kyllä noi biisit soitettiin niin puhki kaikissa tämän maan medioissa että morjens!) Tuli Ruisrock 2015 ja en tiedä sulattiko helle aivoni vai mitä, mutta jokin päässäni napsahti. Kiitos tästä napsahduksesta tosin kuuluu suurilta osin myös festariseuralaiselleni, jota ilman en varmaankaan olisi eksynyt päälavalle Anssia katsomaan. Ruississa oli kova meininki niin lavalla kuin yleisössäkin ja se innostus tarttui keikan edetässä muhun semmoisella voimalla, että suoraan sanottuna vähän hirvitti. Säilytin rokkipoliisin ulkokuoren koko keikan ajan, mutta sisällä pauhasi ja kuohui. Lähdin Ruissista muuttuneena naisena. En kuitenkaan juossut pää kolmantena jalkana tyhjentämään lähintä levykauppaa, niin kuin usein uuden musiikin huumassa teen. Meni vielä muutama viikko ennen kuin lähdin kaupasta ensimmäisen oman Kela-lättyni kanssa. Kävin itseni kanssa kovaa keskustelua siitä, että voinko mä todellakin ihan aikuisten oikeasti tykätä Anssi Kelan musiikista?! No näköjään voin ja tykkään helvetisti, vaikka teini-ikäiselle minälle se olisi ollut täysin käsittämätön ja järkyttävä skenaario. 2000-luvun övereistä toipumiseen tarvittiin siis kevyet 14 vuotta, heh!

 

Mutta niin, perjantai-ilta ja Virgin Oil. Tanssilattia alkoi täyttyä mukavasti, kun h-hetkeen oli enää muutamia minuutteja, mutta olisi paikalla voinut enemmänkin porukkaa olla. Kai Helsingissä oli taas joku tapahtumien superviikonloppu ja joka paikkaan ei sen takia riittänyt jengiä kuin pipoa, mutta yllättävän paljon oli silti eturivissäkin tilaa pogoilla. Olin varautunut vähän kovempaan tunkuun. Jengistä lähti kuitenkin mukavasti ääntä, mikä oli hyvä juttu, koska omasta mielestäni yksi vaivaannuttavimmista asioista keikoilla on liian hiljainen yleisö. Onneksi pienikin porukka voi saada tunnelman kattoon, jos ei pelkää venyttää äänihuuliaan.

 

Settilista oli aika samanlainen kuin Ruississa (ainakin oman muistikuvani mukaan...), eli hittibiisejä tuli ihan tarpeeksi hahah. Omat suosikkibiisini ovat Maitohapoilla ja Levyhylly pelastaa, mutta koska olen Anssin keikkojen suhteen ihan aloittelija niin en ollut varma olisiko varsinkaan jälkimmäisestä keikkabiisiksi. Levyhylly pelastaa löytyi kun löytyikin setistä ja multa pääsi pieni spontaani riemunkiljahdus, on se meinaan sen verran kova biisi. Kaatua kuin puu -biisistä saatiin kuulla lyhennetty versio kitarabattlen muodossa ja aika groovya menoa oli, mutta voi kun olisin halunnut kuulla biisin kokonaisuudessaan! Ehkä ensi kerralla? Muita lemppareita olivat Kuolleen miehen kitara ja Piirrä minuun tie. Ja tulihan se Maitohapoillakin sitten viimein encoressa, hetken jo ajattelin että eiiiih eikö sitä kuulla ollenkaan. Vaikka setti oli aika hittipitoinen, niin kyllä se upposi kaiken kaikkiaan oikein mainiosti. Täytyy myöntää, että en edelleenkään kuuntele kotona juurikaan niitä ensimmäisiä levyjä postauksen alussa mainittujen syiden takia, vaan luukutaan pääasiassa kahta viimeisintä levyä. Sen takia on todella ilahduttavaa, että Anssi on jaksanut ja viitsinyt vääntää noista suurimmista hiteistään uusia sovituksia livesettejä varten. Se pitää homman tuoreena ja mielenkiintoisena varmasti sekä yleisölle että artistille itselleen. Nuo uudet sovitukset uppoavat ainakin meikäläiseen tuhat kertaa paremmin kuin levyversiot, joten peukku sille!

 

Oli kyllä ihana keikka. Tuulikoneet suhisivat, soitto kulki ja bändillä vaikutti olevan kivaa ja loistava boogie. Jäi todella positiiviset fiilikset ja tarkoituksena olisi ehtiä näkemään Anssi livenä jossain päin maailmaa vielä kertaalleen ennen joulua. Saas nähdä miten tämä neljäs Vain Elämää -kausi (joka on siis muuten aivan ihana ja kultaa ja rakkautta ja glitteriä heti maailman eeppisimmän the one and only ykköskauden jälkeen!) vaikuttaa tyypin uraan ja/tai keikkameininkeihin, että alkaako niitä muilta keikoilta tuttuja mammoja näkyä sitten näissäkin riennoissa. Elämme jännittäviä aikoja.

Translation: Anssi Kela's windmachine will represent Sweden in the Eurovision Song Contest next year.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Facebookissa / Instagramissa

Ei me taideta kuunnella suomirokkia

Kerta me molemmat yykaahoovee:laiset oltiin paikalla, tämä merkintä koostuu kilun teksteistä ja juoksepoistyton ajatukset tulevat julki hänen ottamiensa kuvien mukana. Eiku menoks!

Suomirock 2015 - Pakkahuone ja Klubi 12.9.2015
Suomirockia lähdettiin kuuntelemaan tasan yhdestä syystä: Pää Kii. Siitä spektaakkelista tulee ihan oma merkintänsä myöhemmin hyvästä syystä x. Muut illan bändit olivat sarjaa neverhöörd ja a little bit höörd. Paitsi antikraist-Risto, joiden rituaalit eivät valitettavasti siunaantuneet illan viimeisiksi.

Illan avasi Klubin puolella mies ja kitara -combo Nicolas Kivilinna. Paikalle saavuimme n. 10min setin oletetun alkamisajan jälkeen, sillä aina ei mene kuin elokuvissa. Kiitollista meininkiä havaittavissa kun samaan aikaan iltamia katsomaan tulee myös kyseisen artistin listalla ollut henkilö, yykaahoovee paheksuu. Kivilinnan tuotantoa olimme molemmat kuunnelleet ihan vain pintaraapaisuin verran. Klubille oli kuitenkin kasaantunut porukkaa, joista osa selvästikin tunsi kappaleita jo ennakkoon. Kivilinna oli oiva aloitus illalle lämpimänhenkisen musiikin ja artistin helposti lähestyttävän hymyilevän olemuksen johdosta.

Parille biisille lisäpuhtia toi saksofonisti/ukuleletaituri, sukunimi meni ohi, Pyry. Ilmeisesti uuttakin matskua oli mukana. Setin toiseksi viimeisenä kuultiin Kapteeni Kirk, jolloin yleisö laitettiin laulamaan mukana. Vika sammakkobiiisi oli myös mukaansatempaava ja ihan kiva, mutta omalla kohdalla se yhteislauluhetki meni jo ohi. Edellä mainittu tai Kirk olisivat varmasti toimineet paremmin setissä sijoiteltuna hieman erilleen toisistaan. Omaa keikkakalenteria vilkaisemalla meikän ja Kivilinnan tiet kohtanevat jälleen marraskuussa, lopullinen tuomio langettakoon silloin.

"Symppis! Kapteeni Kirk, vähän Eino Leinoa ja söpsä koirabiisi. Oikein hyväntuulinen keikka."

Mies ja kitara linjalla jatkettiin. Täällähän tosin piti olla Jukka & Jytämimmit, joiden settiä Pää Kiin ohella odotin eniten, mutta aina ei mene kuin onnellisen lopun omaavissa elokuvissa. Jukka & Jytämimmit tuli nähtyä kerran ilmaiskeikalla Telakalla. Näkemisen voi toki kyseenalaistaa sillä todellisuudessahan istuin seurueeni kanssa pöydän ääressä tupaten täyteen tulleessa keikkapaikassa ja näkökentässä vain muiden selkämykset ja pebat. ”No Turun klubilla uusiks viikonloppuna” Jukka & Jytämimmit peruivat sairastapauksen vuoksi. ”No sitten Suomirock-iltamissa” Jukka & Jytämimmit hajosivat. Kuulosti kyllä hyvältä! Kannattaa siis aina lähteä katsomaan keikkaa jos bändi yhtään kiinnostaa ja mahdollisuus on, sillä toista tilaisuutta ei aina välttämättä tule. 

Lavalla oli nyt Jukka Nousiainen soolo. Siinä missä Nicolas Kivilinna soitti selkä suorana tiensä ihmisten sydämiin tai ainakin yritti, Nousiainen saapui lavalle vanhan Nokian puhelimen ja muistiinpanolappusten kanssa tarjoillen musiikillisen sanomansa istualtaan esiintyen. Yleisöstä suuri osa oli jo selvästikin voitettu puolelle, sillä lavan edusta oli täyttynyt faneista jo ennen h-hetkeä. Nousiaisen koko olemuksesta huokui, että lavalla on nyt artisti vailla tarpeetonta egomaniac pönötystä. Varmasti aiheutti joillekin hieman hämmennystä mikä ihme hippi siellä kitaraa soitteli kaikkien näiden palvovien katseiden kohteena ja ei varmasti selkeytynytkään jokaiselle illan aikana. Google auttaa selvittämään Nousiaisen meriitit suomalaisen musiikin maailmassa. En minäkään ole jatkossa kilpailemassa niistä eturivipaikoista, mutta se oli selvää miten Nousiaiselle musiikki todellakin on se juttu, eikä tekotaiteellista väkisin väännettyä paskaa. Setissä kuului pari Jytämimmit kipalettakin.

"Tykkäsin eniten hauskoista välispiikeistä. Muuten en oikein tajunnut jutun viehätystä."

"Ehkä Jytämimmien kanssa homma olisi uponnut paremmin."

Pakkahuone ja kovasti odottamani Teksti-TV 666 kutsuivat seuraavaksi. Jotta Pakkahuoneen lava ei vain näyttäisi autiolta, myös Joni Ekman liittyi kitarasankareiden sakeaan joukkoon joidenkin kappaleiden ajaksi. Settilistasta ei mitään käryä a) tuotanto kun ei tuttua b) kappaleiden sulautuessa yhteen aikas saumattomasti. Hyvää musiikkia hytkyä mukana ja bändi lunastikin omat odotukseni. Hei tyypit, myitte juuri pari levyä! Siis heti kun jossain osuu kohdalle ja rahatilanne vain sallii.

Ainoa asia mikä jäi keikasta harmittamaan oli se, miten rumpali ei pitänyt joka välissä yllä, kuinka sen nyt sanoisi, tuntosarvikoreografiaansa. Ehti jo innostua kun alkupäässä aina ennen kappaleiden alkua tuntosarvet (suomeksi rumpukapulat) olivat pystyssä ennen surinamenojen alkua. Musiikkia voisi kuvailla eteenpäin mönkiväksi tuhatjalkaiseksi tai vastaavasi ötökäksi, joten pettymys oli suuri kun nämä tärkeät ruuminosat eivät olleetkaan aina paikallaan. Onneksi loppupäässä sarvet tulivat vielä kertaalleen esiin kera vihreän valaistuksen, joten setti päättyi sopivan sekopäisissä merkeissä. Alleviivattakoon Teksti-TV 666:den luomaa tunnelmaa tällä överimuokkaamallani kuvalla ft Joni Ekman.

"Pörinää. Lisää pörinää."

Klubi kutsui jälleen ja lavalla Hopeajärvi. Hopejärven sointuja tuli kuunneltua levyllinen ennakkoon ja ihan mielenkiinnolla kohti keikkaa mentiinkin, mutta jotain tapahtui ja kiinnostus lopahti. Ehkä innostus seuraavaa esiintyjää kohden otti liiaksi vallan keskittymiskyvyn herpaantuessa. Jossain laulettiin pelikaaneista ja kiva pelikaanipaita bändillä. Koko settiä ei jaksanut olla klubin puolella. Siinäpä se.

"Tästä oli aika isot odotukset levyversioiden perusteella, mutta mutta... Eeehh?"

Pakkahuoneen puolelle oli myös pystytetty muutamat myyntipisteet; paitoja, lehtiä, musiikkia ja kirjoja ym. Levyjä olisikin tarttunut mukaan aivan liikaa sen hetkiseen budjettiin nähden, joten onneksi muut ehtivät ostella ne pahimmat pois ennen sortumista. Houkutusten lisäksi tässä pisteessä tarjoiltiin illan kauhunäytelmä kun sain todistaa miten huolettomasti myyntipisteessä touhunnut henkilö käytti vinyylilevyjä kirjoitusalustoina kuulakärkikynällä jotain söhertäessään. Hyvä että happi kulki! Kansiin voi jäädä painaumia! Note to self, älä ikinä huoli päällimmäistä kopiota vastaavissa tilanteissa.

IIIK! Pää Kii = JEEE! Uusii paitoja, uuh!  Keikasta siis oma merkintä tuloillaan, todellakin pysy kuulolla, minua ainakin kiinnostaa mitä sieltä on juoksepoistyton kynäilemänä luvassa! heh heh.

Sitten kävikin niin, että oli ollut vähän liian kivaa ja iltaa ei halunnut latistaa Riston avulla vaikka viimeinen esiintyjä, Lasten Hautausmaa oli sitä kiinnostavinta kastia. Välissä olisi toki vielä ollut täysin tutustumisen ulkopuolelle jäänyt (sori!) Saijaa Saijaa. Väsy vain alkoi painaa pitkän työpäivän jälkeen, joten tässä vaiheessa totesimme parhaimmaksi ratkaisuksi suksia vällyjen väliin ja päättä ilta on a high note.  Saimmehan jo mitä halusimmekin. Lasten Hautausmaa, until next time! Ja ehkä se Ristokin tulee joskus kohdattua...

- kilu ✌ & seurana +kuvaajana juoksepoistytto
yykaahoovee feisbuuk / instagram

Kiitti järjestäjät ja bändit! pusi pusi:
Nicolas Kivilinna
Jukka Nousiainen
Teksti-TV 666
Hopeajärvi

Klubi&Pakkahuone