Punk Rock X-mas 5.1.2017

Good ol' Punk Rock X-mas! Tänä vuonna oli aika viime metreille soutaa-huopaamista erään toisen keikan kanssa, mutta Yo-talolle sitä taas päädyttiin - tosin tällä kertaa soolona ja ihan saakelin väsyneenä. Hukkasin myös keikkojen välissä rustailemani muistiinpanot eli oikein hyvät lähtökohdat aloittaa vuoden 2017 jutut. Uskollisena hoovee-tyylille 4eva.

PITSANAAMA

Kiertelyt sikseen, kyllä se kytkös bändiin nimeltä Pää Kii Pitsanaamassa eniten herätti kiinnostusta. Setissä oli onneksi mukana kuitenkin vain yksi Pää Kii tuotos Just Niin Kuin Elvis ja enempää en olisi halunnutkaan kuulla sillä sitten se olisi saattanut omalta kohdin lipsahtaa sinne Pää Kii keikkojen perään itkemisen puolelle. Pitsanaama siis versio Teemu Bergmanin bändien tuotoksia uusin rauhallisin sovituksin joten oletin, että keikka oltaisiin soitettu akkareilla, mutta siinä kohtaa veikkaus meni metsään.

Kakka-hätä 77 klassikko Elämä on Huora starttasi shown ja setin edetessä kohokohdaksi nousi samaisen bändin kappale Tuttipuollonimijä. Nyt kun tahti oli huomattavasti alkuperäisiä hätäilemättömämpi, sanoitukset erottuivat ihan uudella tavalla edukseen ja juurikin erityisesti viimeksi mainittu biisi nousi alkuperäisen version ohi aiheuttaen kylmiä väreitä. Osui ja uppos. Kytänsoittajien katalogista kuultiin ainakin Töölö Palaa ja Kuolee plus mukaan mahtui myös Riki Sorsa-koveri. Koko setti olisi ylhäällä sillä hemmetin lapulla, joka varmaan kävelee vastaan heti tän roskan julkaisun jälkeen. Oh well.

Random loppukevennys!

Pitsanaama-rumpali lähestyi sosiaalisen median puolella kommentoiden saisiko ottaamaani Pitsanaama kuvaa käyttää. Oletin, että haluttiin laittaa jakoon omassa profiilissa, joten ihan sama siitä vaan. En arvannut kuvan (vielä enemmän pikselimössöversion) päätyvän Stupidon sivuille Pitsanaaman kohdalle?? Ihan komia se noinkin on, mutta jos tätä joku Stupidon sivuja päivittelevä eksyy lukemaan niin kyllä tästä merkinnästä voi ton inasen parempilaatuisen version sinne napata vaikka väliaikainen kuvituskuva tuo taitaa ollakin, haha.

KATUJEN ÄÄNET

Kun tästä tapahtumasta ekaa kertaa kuulin, mukana oli se yksi tuntematon nimi: Katujen Äänet. Tein tutustumisreissun Spotifyn puolelle, josta löytyi kokonaisen levyn verran kuunneltavaa ja hieman bonustakin. Keikan alkaessa ensireaktio oli hymy ja voi eii sillä eka biisi oli Sulle, Joka Yksin Aina Oot levyn heikoin lenkki Nuoret Sydämet. Kerta kappaleessa ollaan keikkatunnelmissa "Nuoriso käy keikoilla, mut ei ne uskalla tanssia" osasin odottaa biisin mukana oloa vaikka omaan makuun se on hieman liian imelä. Mikä sitten iski livenä ja lujaa: rummut, huh-huh! Levyversioiden perusteella ei osannut odottaa sellaista tykittelyä. Herätteli mukavasti tällaista pöydässä notkuvaa (että muuten hävetti vaan istuskella keikat läpi, mutta vaihtoehto oli jäädä himaan eli tän kerran menköön). Biisien puolelta hyvällä tapaa mieleen sitten puolestaan jäi Syksy Saapuu, joka onkin uudempaa matksua lupaillen ihan hyvää.

thumbs up sille, että kaikki bändistä oli äänessä.

Kun henkilökohtainen preferenssi on se, että mukana täytyy olla vähän jotain vinksahtanuttakin kulmaa kiinnostuksen herättämiseksi ja ennen kaikkea sen pitämiseksi, ilmeni probleemaksi tän keikan kanssa se, että se olikin vain sitä soittoa ja...täts it. Ihan hullua kirjata miinukseksi bändin soittavan liiankin hyvin, mutta se tän jutun pilke silmäkulmassa ei nyt vain välittynyt mulle asti. Tuskin otan asiakseni lähteä uudestaan katsomaan nimeomaan Katujen Ääniä, vaikka samaan hengenvetoon voin todeta etten kyllä pane pahakseni jos bändi on joskus taas mukana hyvässä seurassa jossain soittelemassa ja osuu kohdalle toistamiseen.

SUR-RUR
Taisin nähdä Sur-rurin viimeksi livenä joko 2007 tai -08, että morjes vaan miten aika on vierähtäny. Vaikken bändin tekemisiä ole juurikaan noiden vuosien jälkeen seurannut ja reittimme eivät tätä ennen ole kohdanneet, niin Sur-rurin perhanan tunnistettavan soundin ansiosta kotoinen fiilis syntyi kuitenkin heti. Keikka alkoi uusimman levyn Ihmisiä Nurmikolla avausraidalla Väität Olevasi Tyytyväinen. Osaan tämän kertoa vain koska bändi asiasta mainitsi. Koko lista näkyvillä bändin Facebook-sivuilla jos jotain kiinnostaa.

Keikalla ensiesityksen sai Sur-rurin kontribuutio Lainan päivänä kahdeksas helmikuuta ilmestyvälle kirjastolevylle, elikkäs biisi nimeltä Vanha Kunnon Kivi, joka olikin reilumman mittainen rauhaisampi veto. Kirjastolevyn idea piilee siinä, että se on vain lainattavissa kirjastosta eikä kappaleet tule edes mihinkään suoratoistopalveluihin (vaikka ihan varmasti joku niitä lopulta Youtubeen kuitenkin tunkee). Lavanedus oli heti bändin aloittaessa mukavan täynnä ja ne nopeammat ja vissiin vanhimmat biisit sai riehakkaimman vastaanoton. Olipas kiva nähdä Sur-rur!

JONI EKMAN & KOIRA

On rokkareita, jotka esiintyessään tuntuvat olevan jollain egotripillä ja sitten on Ekman, joka soittaa saman tien kaikki tällaiset räikeät rokkikukot suohon ihan puhtaasti suvereenilla kitaran käsittelyllään ja siihen taitoon perustuvalla lavakarsimalla. Tän artistin kohdalla ei todellakaan voi sanoa vain soittamista ja siinäpä se. Persoona oli mukana pelissä ja yleisöstä huudellut biisitoiveet oli kuin sovittua juonta sillä nehän lähti heti kunhan eka oltiin vastattu "You got it!" Yksi toiveista oli ekalla näkemälläni Joni Ekman & Koira keikalla suosiksini noussut Älä Tuhlaa Aikaani, joten kiitos toivojalle tai sille tän keikan käsikirjoituksen rustanneelle.

Vikaa biisiä ennen kehotettiin nostamaan perseet ylös penkistä kerta nyt oli vuorossa tanssimusaa. Joo saa omata aika huonon kuulon jos ei jo heti alkuun poiminut, että tän tahtiin voi veivaa helposti bebaa. Kehotus olisi voitu sijoittaa heti alkuun kerta vasta kun artisti käski/pyysi porukka sitten rohkeni jorailemaan. Kertauksen vuoksi: sen vikan biisin aikana. Miksi ei heti jos kerta mielen teki? Nimimerkillä ekaa kertaa vain istuskelemassa, usein pönöttämässä, mutta myöskin in da zone ilman kehoitusta jos sellanen fiilis suinkin on. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/

Kiitos, tästä on hyvä jatkaa

Pitsanaama

Katujen Äänet

Sur-rur

Joni Ekman & Koira

+järjestävä taho ym!

Pääkiisiäinen 24.-26.3.2016

24.3. YO-TALO, TAMPERE

Yo-talolla on muhun usein kumma keikkafiiliksen tappava vaikutus. Illan muiden bändien aikana vedin enemmin sikeitä himassa kuola tyynylle valuen. Fiilis ei pahemmin muuttanut kurssia Pää Kiin soittoajan, eli kello yhden jo poltellessa. Näin tän bändin tokaa kertaa ever samassa mestassa ja silloinkin kävi vähän samalla tavalla. Jännä, sillä pöpinä se porukka siellä taas pyöri ja bändi kuulosti hyvältä muutamista teknisistä takkuiluista huolimatta. Rakkaus repii melkein tuli mut ei kuitenkaan. Uutta matskuakin kuultiin ja tais olla näiden veisujen ekat live-esitykset. Tunnisti Pää Kii-biiseiksi kyllä heti! Takaisin työttömyyskortistoon-kipale jäi päällimmäisenä mieleen astetta tarttuvamman kertosäkeen takia kauniimman kappaleen Sweet home Kouvolan jäädessä sen varjoon. Keikka meni ohi toooodella nopeasti ja siinä vaiheessa kun kuvitteli vielä encorena tulevan esmes Ees jotain positiivista niin talon musat jyräsivät päälle. Eräs sinnikäs yleisön edustaja paineli lavalle ja ehti pariin otteeseen huudahdella lisäääääh päällä olevaan mikofoniin kunnes tylysti volat veks. Yritykselle peukku.

25.3. NOSTURI, HELSINKI

YDINPERHE
Hyvin oli tilaa ninjapotkuja harrastaville. Nyt oli kyllä niin suoraselkäisesti kannuttava rumpali, että huomio kiinnittyi eniten siihen suuntaan. Basistin kipakat lauluosuudet toi terävää kontrastista bändin päävokalistin ulosantiin, toimi! Mitä kävin vähän biiseihin tutustumassa, Ydinperhe todennäköisesti paranee mitä enemmän tulee kuunneltua ja livenä kuultua. Kernaasti näkisin toistekin jossain huomattavasti pienemmässä paikassa.

PÄÄ KIII
Eka s-keikka mitä pääsin Pää Kiiltä todistamaan. Uutukaiset olivat vaihtaneet setissä paikkaansa ja näin päin toimi helkutisti paremmin! Nosturi ei päässyt hoilaamaan hoo ii veetä, päätä ei hakattu seinään ja rakkaus jätti tälläkin erää repimiset sikseen. Viimeksi mainittua ei tullut edes ikävä, mutta noiden kahden muun puuttuessa setistä ei jää yhtä mieltä lämmittävä fiilis vaikka bändi sekä yleisö olisivat aina yhtä hyvässä hapessa kuten tänään. Encoressa Sortoa ja vihaa kera vieraileva tähti.

hyvä meininki!

Nyt on muuten Pää Kiillä harvinaisen paljon s-keikkoja tuloillaan, hyvä niin sillä kyllä tästä boogiesta pitää päästä nuorempienkin diggailemaan. Nosturissa uusiksi 21.5. kera Teksti-TV 666!

THE VALKYRIANS
Englannin kielen lausuminen tökki heti alussa ja ensireaktio oli boooriiing. Katos ei oo helppoo ottaa lavaa haltuun Pää Kiin jälkeen. Keikan kaari kipusi kuitenkin nousuun jo oisko ollut kolmannen biisin, I Am The Fly:n kohdalla. Vokalisti lähti seikkailemaan yleisön sekaan ja Nosturiin sapuneet The Valkyrians osasi hienosti kietoa sormensa ympärille. Porukka osallistui hyvin kun lavalta kuuluu everybody get down now ja liki koko sali siinä sitten kyykkäsi mukana. Tässä huomasi miten soittojärjestys osui näissä iltamissa nappiin. Mukavaa tällainen letkeämpi meno kohkaamisen jälkeen ja hyvä hengähdyshetki ennen kun lisää pittaamista luvassa. Tämä setti tuskin tekisi kuitenkaan toistamiseen samanlaista vaikutusta, onneksi siis valitsin tyynyn edellisenä iltana.

ikuistetaan tämä(kin) hetki

Eloranta kävi soittelemassa kitaraa encoressa ja sitä voisi luulla, että tähän olisi hyvä lopettaa, mutta nope. Maihareilla tampaten saa aikaan hyvin meteliä ja bändin vielä kerran lavalle. Keikka lähti tosiaan vauhdilla nousukiitoon, mutta voin sanoa että lasku sujui vieläkin sutjakkaammin. Kun aikataulut venyy, osottaisi hyvää makua soittaa sitten joku inasen lyhkäsempi kappale. Ihmetystä keikan aikana herätti miten paljon bändi otteli kuvia itsestään/yleisöstä/ym. Joko erittäin some-aktiivinen bändi tai kuittailua yleistyneelle puhelin kourassa meiningille, who knows, mutta aikaa tohonkin sai kulumaan. Joooo eli kiitti ihan helvetisti kun piti sitten lähteä sen ratkaisevan vartin verran aiemmin pois = ei Anal Thunderin encorea yhyy snif. Tän takia jäi lopulta paska maku muuten niin hyvin swengaavasta keikasta, pienestä oli kiinni! Tosin olin tasan ainoa ihminen, jota se kello yhden bussi kiinnosti eli jee jee vaan muille yleisössä ken saivat rahoillensa kunnolla sitten vastinetta.

ANAL THUNDER
Hävettää, sillä tein kardinaalivirheen kun lausuin bändin nimen in veri ämerikän fäshiön. Anal - luettu kuin kirjoitettu sen olla pitää! Viimeksi näin tän bändin silloin kun Suomi-keikat vielä kiinnosti, eli rapiat kahdeksan vuotta sitten St. Hoodin, Boltin ja Lighthouse Projectin seurassa. Osasin odottaa viihdyttävää meininkiä ja energistä yleisöä. Nappiin meni. Eturiviin tukkaa heiluttamaan ja bailaamaan!

Vaikken Anal Thunderia ollutkaan kuunnellut aikoihin, niin ihmeen hyvin Life Long Hangoverit ja Drink Myself to Deathit kumpusivat muistin syövereistä huulille. Uudempaa matskua edusti Selfie Generation ja kerta bändi käskytti, kaivoin myös puhelimen esille ja uskalsin pari hyvää laatua hipovaa kuvaa napsasta, en kyllä mitään itsuleita. Keskivaiheilla keikka oli jotain stand up viritelmää. Yllättävät elementit kuulunevat bändin repertuaarin ja ei baaritiskiä kera baarimikon ihan joka bändin keikalla näekään. Setin viimeisenä mukaan pääsi vihdoinkin viulisti kun Song About Getting Smashed jatkoi juhlaväen tanssittamista. Tosta tulee tosi kivat irkkubiisi-vibat eikä pelkästään laulajan hyvin rullaavan enkun takia. Tän jälkeen oli pakon sanelemana poistuttava, joten en halua kuulla mitä siellä encoressa tapahtui. YHYY SNIF part 2.

26.3. HEIMOLINNA, LOIMAA

Syyskuussa (!) 2015 huomasin tän keikan olemassaolon. Tampereen keikan ilmestyessä ja harvinaisen kolmen putken muodostuessa työvuoroista eroon ja adventure time. Pää Kiin keikoilla kun on tullut käytyä suht lyhyellä aikajaksolla ihan kivasti (kolmas osio vielä 2015-keikoista työn alla kröh) niin kaikki Hki-Tre-Tku akselilta poikkeavat illat kyllä kiinnostaa aina inasen enemmän. Ja siis olihan tää oikeasti ihan parasta! Kävellä pellonvierusta pimeässä supikoiria bongaten.

"ei mitään hätää, silmät tottuu pimeään.."

Livemusat alkoivat pauhata jo puoli seiskan aikaan, joten yhtä vaille muut lämppärit jäi tällä(kin) kertaa välistä. Nothing personal, mutta yöunta oli kertynyt yhteensä kahdeksan tuntia kahden viime keikan jäljiltä ja kävelyä oli luvassa vielä kymmen kilsaa akkujen huutaessa taustalla armoa. Heimolinnasta tuli vahvat flashbackit koulun liikuntasalitunneille. Tapahtumana tää oli ihan huikea monen paikallisen tahon kantaessa kortensa kekoon, hienoa että jaksetaan järkätä. Keikkojen jälkeen pauhanneen ysäridiscon suosio jäi mysteeriksi -fuck the disco eli lujaa karkuun.

SYSI & SAVI
Musisointi oli juuri alkanut kun ennätin paikalle. Tää oli se läskibassobändi, jota hieman olin kuunnellut etukäteen. Yleisössä oli ikäluokkaa lavan läheisyydessä pönöttävistä täysi-ikäisistä hieman taaempana tuolipaikoilla istuskeleviin mummeleihin ja vaareihin. Laulajalla oli niiiiin "Hello ladies" tummansävyinen, matala ääni. että bingon vetäjänä suosio olisi ainakin taattua. Keikasta päällimmäisenä mieleen jäi joku soittomoka ja vain siitä syystä kun siitä tehtiin numero. Vastaavien kämmien kanssa kannattaa vaan virnistellä ja ottaa tilanne haltuun eikä ainakaan alkaa selittämään sattunutta ennen seuraavaa kappaletta. Loppua kohden biisien taso parani.

PÄÄ KII
Salin puolelle ei saanut tuoda juomia, joten hieman kuumotti kun soittoajan lähestyessä tila oli vielä tyhjää täynnä. Onneksi ei oltu vain oman kellon varassa. Illan juontaja kuulutteli bändin lavalle ja jengin paikalle. Väentiheys sekä päihtyvyysaste eivät olleet lähelläkään verrattavissa edellisten keikkojen vastaaviin, mutta kyllä varovaisen alun jälkeen Loimaallakin osattiin. Oli niitä jotka menivät lavaan kiinni ja sitten omien porukoiden kesken tanssivaa jengiä. Plus tietty tää yks turisti, joka kyl otettiin kans mukaan, awws thanks randomit tyypit.

Nyt kun Kylän pahalla puolella jälkeen ei tullutkaan Aina jonon viimeinen-biisiä, ehdin jo huolestua mitä sillekin on käynyt kunnes pää räjähti ja Ees jotain positiivista tuli takaisin! Täällä oli muutenkin vastoin odotuksia pisin settilista avittaen tän keikan kolmikon mieluisammaksi. Encorena Pää Kiin yksi tylsimmistä eli Sun ei ois pitäny tappaa sitä tyttöö, minne katosi Just niin kuin Elvis? Myös Misfits koveri Skulls tuli Pää Kiin kuskille omistettuna. "Vielä yksi?" *rumpujen pärinää* viimeinkin esittämättä jääneihin pyyntöihini vastattiin ja Sä hakkaat päätäsi seinään teki comebackin! Oi sitä onnea, livemusa parasta.

kannatti lähteä

*******BONUS ROUND!!*******

PÄÄ KII @ BAR15

Keikkaseuraksi lähti ennakkoluulottomasti mukaan rakas suomea vain muutaman sanan ymmärtävä serkkuni (thanks for the following gig pics!), yhteislaulun onnistuessa yllätäen vain HOO II VEE kohdassa. Tässä yksi syy lisää miksi tuo kappale saisi olla setissä mukana esim aina, kaikki pääsee osallistumaan! Oon tottunut settilistan pysymiseen suht samana, joten yllätyksenä tuli kun pakka oli taas laitettu uusiksi. Uudet kappaleet oli nyt täysin erillä toisistaan vieden keikan sujuvuuttaa edelleen toimivampaan suuntaan. Tuhoavan voiman rummuttelu oli erityisen nannaa! Luukko ei sairastumisen johdosta ollut paikalla jättäen Pää Kiin lavapreesensiin huomattavan aukon. Etenkin Ees jotain positiivista aikana tuli kovin ikävä kun nyt Laurikin tilutteli omiaan ignooraaten sen yhden tietyn kohdan jossa yleensä kaikkien kielisoitinsankareiden instrumentint sojottovat kohti kattoa. Nyt ei riehakkuudessa ihan päästy viime vuotisen Bar 15 keikan tasolle, mutta kivaa oli yhtä lailla! ps. somea Pää Kiin keikkojen aikana päivittävien eteen tuun jatkossakin hienovaraisesti kiilaamaan.

Tässä ojennetaan kitaraa illan ylläriesiintyjälle [kuva @littlesashanana]

Erikoisin encore!
Kun illan vika oli hoidettu pois alta, tähän väliin parin biisin pikavisiitille saapuivat KEHONRANKENTAJAT Vekun hoitaessa basistin tontin. Pää Kiin jäljiltä oli vielä hyvät pöhinät päällä, joten paikallisten tarjoama punk-pläjäys meni kepeästi joraten. Epäajankohtaisten keikkarapsojen hyvä puoli tulee tässä: tällä välillä Kehonrakentajat ovat soittaneet ensimmäisen virallisen keikkansa ja neljän kappaleen Salilla aina! demokasetista otettu jo toinen painos, kuumaa kamaa. Sisältö on ladattavissa ilmaiseksi bändin bandcampista. Mun suosikki on vika biisi Viljanen, mikä oiskaan sun? Suosittelen tutustumista, ei mitään vikinäpunkkia vaan ihan tujua, rouheeta tavaraa. Kehonrakentajat oli tän merkinnän uusista tuttavuuksista mulle se, joka nyt alkoi eniten kiinnostamaan.

keskittynyttä musisointia [kuva @littlesashanana]

hyvin se meni, yleisö ihan pähkinöissään! [kuva @littlesashanana]

Pää kii tuli vielä soittamaan Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas eli suck that tyypit jotka lähditte tätä ennen menee, hähää. -kilu ✌

ja kaikilla oli niin muu-kaa-vaa [kuva @littlesashanana]

Kiitän mutten kumarra:

Pää Kii

Kehonrakentajat

Sysi & Savi

Anal Thunder

The Valkyrians

Ydinperhe

+järkkääjät ym!

YYKAAHOOVEE

PunkRock X-mas vol.4: PERJANTAI

Jaahas, taas me molemmat löydettiin itsemme Yo-talolta. Perjantai-ilta olikin sitten huomattavasti torstaita punkimpi, paikalla oli rutkasti farkkuliivi- ja irokeesikansaa ja kiitettävän sekaisin oltiin sekä lavalla että sen ulkopuolella. Kukkuu!

Viharikos

kilu: Tää oli kun ois kävelly keskelle huonosti käsikirjoitetun britti punk rock stand up komedian harjoituksia, jossa kaikki mätti niin näyttelijävalinnoista iskulauseisiin puvustajan ainoastaan viedessä täydet pisteet kotiin. Oli vaikeata pysyä perässä kuka haistatteli ja kenelle ja millä kielellä. Tai miten monesti piti todeta kuinka kännissä ollaan, vaikka toi nyt oli ihan päivänselvä asia. Selvä, he heh. Sitten katkesi kitarasta vielä kielikin ja laulaja otti loparit tän spektaakkelin aikana varmaan kolmesti, comebackeja jääden yksi vähemmän. Pisin kaksikymmen minuuttinen ikinä bändin koittaessa räpeltää kuitenkin lavalla jotain epämääräistä kasaan. Ajoittain kun soitto kulki sen parin sekunnin ajan, niin siinähän oli jopa potentiaalin hippunen havaittavissa. Rumpali ehti pahoitella menoa kitaristin heittäessä illan parhaimman läpän, että omapa vikanne jos tultiin Viharikosta katsomaan tonne. Tuskin kukaan lippua osti VAIN nähdäkseen Viharikoksen kun se eniten bändin aikana nyrkkiä eturivissä heilutellut jäbäkin totesi, että pääsi ilmaiseksi sisälle. Ei tullut kyllä minkään moista rahat takas mitä huijausta tämä oikein on -fiilistä, vaikka tää näytös oli ihan täysi floppi. Pointsit alun rehellisestä bändiltä tulleelta statementilta, että paskoja ovat. Oon kai hieman kiertoutunut kun kaikesta huolimatta mielenkiinnolla näkisin tästä showsta vielä joskus sen kenraaliharjoituksenkin.

juoksepoistytto: Keikka oli niin jumalattoman surkuhupaisa, että se oli jo melkein hyvä. Kun jätetään musa sikseen ja keskitytään pelkästään takissa olevien niittien lukumäärään, niin siinä mielessä ihan uskottava esitys.

The Splits

juoksepoistytto: Levyltä kuunneltuna The Splits ei aiheuttanut meikälikassa mitään ihmeempää reaktiota, mutta livenä oli ihan eri meininki. Bändistä huokui samaan aikaan sekä hillittyä että räjähtävää energiaa, mitä oli ilo katsella illan aloittaneen High School Punk Musical -läpsyttelyn jälkeen. Tykkäsin paljon myös laulajan rosoisesta äänestä ja laulutavasta, se antoi musalle entisestään lisäpotkua. Yksi illan lempparikeikoista ehdottomasti!

kilu: Illan dj:n (epäilen kyllä että tuolla oli edes varsinaista dj:tä kun sama artisti äänessä liki puolen tunnin välein) suppealta soittolistalta stereoista pauhasi Rise Againstia The Splitsin laittaessa kamoja kuntoon. Tolla Risen jäähallikeikalla näin The Splitsin ensimmäisen kerran ja siellä setti oli kasattu inasen menevämmäksi kuin mitä nyt. Ei siinä mitään, kaikki on yhtä tervetullutta tältä poppoolta, joka ei turhia keikalla haastele vaan antaa kappaleiden, joissa ei niissäkään mitään ylimääräistä, puhua puolestaan. Sopusuhtainen sekoituis tarttuvia riffejä, räkäisyyttä ja rauhallisempaakin soundia tunteella tulkittuna. Meikä diggailee ihan 5/5 sekä levyversioista että livestä. En tiedä mitä niiden päässä liikkui jotka eivät vielä tässäkään vaiheessa olleet sapuneet paikalle. Toivottavasti tänä vuonna tulisi tilaisuuksia nähdä tätä bändiä useamminkin. The Splitsin tähänastiset julkaisut jättävät janoamaan lisää, vaikka juu vasta viime vuonnahan tuo II julkaistiin. Kai sitä silti nälkäisenä saa elätellä toiveita jos vaikka jotain uutta kuultaisiin tämänkin vuoden puolella.

Juice Normaali

kilu: Viime Tampereen keikan yhteydessä bändiä markkinoitiin vielä mystisenä. Alle parissa kuukaudessa ehtii tapahtua vaikka mitä ja kivi oli nyt lähtenyt vierimään etiä päin. Rumba taisi olla ensimmäinen verkkomedia joka rummutti tästä punkin uudesta superkokoonpanosta. Oli huvittavaa nähdä meidän hooveelaisten kuvaamasta videosta otettu screen cap tän uutisoinnin yhteydessä. Nyt Juice Normaalilta on myös saatu youtubeen pari nauhoitettua kappaletta livejen rinnalle. Jos uutisoinnit oli kuitenkin menneet ohi korvien, niin kaikista maantieteellisistä paikoista juuri Tampereella bändin nimen olettaisi herättävän eniten mielenkiintoa. Kenties kiitos kaiken edellä mainitun, porukkaa oli saapunut hyvin paikalle Juice Normaalin aloittaessa. Näillä iltamilla toki myös soittokaverit olivat toimivampi match vs. Monsters of Popin salonkikelpoisemmat orkesterit.

En voi olla vertaamatta Telakan keikkaan, sillä huomattavaa kehitystä oli tapahtunut. Viimeksi jäi vaikutelma (hyvä sellainen) joukosta kokeneita muusikoita, joiden mielestä on kiva soitella tällain kaveriporukalla vähän jotain. Nyt lavalla oli valmis bändi, joka hoiti homman kotiin saaden yleisön bailaamaan heti alusta alkaen. A2-kokoiset lyriikkalunttilappuset olivat miltei historiaa ja biiseistä seliteltiin vähemmän keikan rullatessa eteenpäin kuin hyvin öljytty masiina -pois lukien jälleen eilisen illan tapaan Antin kohdalle osunut temppuileva vahvistin, mutta mitäs pienistä. Hyvä keikka! Jos jostain pitäisi nipottaa niin alkuun rumpalin laulu oli jätetty harmittavan hiljaiselle etenkin kun heti toisena tuli jo sillä ekalla kertaa mieleen jäänyt kappale Kaikkein komein. Samat sanat kuitenkin pätevät mitä The Splitsien kohdalla, kyllä kiitos lisää keikkoja ja tietenkin niitä Juice Normaalin ensimmäisiä julkaisuja odotellessa.
juoksepoistytto: Juice Normaalilla oli ymmärtääkseni ollut aiemmilla keikoilla vähän jotain vaikeuksia ja hankaluuksia, mutta ei sellaisista nyt kyllä ollut tietoakaan. Soitto kulki pienistä teknisistä ongelmista huolimatta ja setti oli todella tiukka. Bändissä on mukavan humoristinen vire, enkä nyt tarkoita ainoastaan erään välispiikin aikana kuultua Michael Schumacher -vitsiä. Vitsissä eniten tosin nauratti ehdottomasti se, kuinka paljon se huvitti itse vitsin kertojaa.

Nolla Nolla Nolla

juoksepoistytto: Bändin soittoaikahan oli 00.00, aikamoinen älynväläys järjestäjätaholta, heh. Pakko myöntää, että näillä setäihmisillä (sori) oli kova meininki! Ehdottomasti yksi tämän tapahtuman energisimmistä keikoista, jota oli ihan hauska seurata vaikka omat energiatasot riittivät tässä vaiheessa vain penkillä istuskeluun.

kilu: Nyt oli hommat isolla kun lavalle asteltiin alkunauhan saattelemana ja settilistatkin tietokoneella laadittuja. Vaikka kaksi edellistä aktia olivat ne pääsyy tulla paikalle, niin triplanollien läsnäolo oli pelkkää plussaa. Pääsin virkistämään muistia miten bändit tuotanto oli vielä hallussa kun viimeksi luukutin Nolla Nolla Nollaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Muistelin kappaleiden olleen paljon suoraviivaisempia, joten sain setin edetessä kokea positiivisa yllätyksiä koukuttavien rumpu- ja bassokuvioiden siivittämänä.
Omat akut oli jo aika lopussa ja fiilistelikin osan keikasti silmät suljettuina kunnes havahduin siihen että niskassa oli jonkun äijän koivet. Hetki kesti edes tajuta mitä hemmetiä etenkin kun asianomainen ei vaivautunut edes pahoittelemaan tapahtunutta millään tapaa. Tosin nyt sitten oltiin hereillä joten kiitos..? Jos ei moshatessa saa niskaa kipeäksi niin kai se näinkin käy. Suuren maailman tapaan Nolla Nolla Nolla käväsi nopee pois lavalta ennen kuin soitti iltamien ensimmäisen virallisen encoren. Oikein mieluisa setti.

HC Andersen

juoksepoistytto: Vetääköhän joku hernepussin sieraimeen, jos sanon, että mulle tuli tästä musiikista todella voimakkaasti mieleen Eläkeläiset? Itse ehkä vetäisin, koska en juurikaan välitä kyseisestä orkesterista. No, joka tapauksessa HC Andersen on kuin Eläkeläiset sans haitari ja avec ksylofoni. Palefacen valinta solistiksi on nappivalinta. Tyyppi räyhäsi tunteella ja uskottavasti, vaikka toistuvat "mikä fiilis"-välispiikit pistivät haukotuttamaan. Ylivoimaisesti viihdyttävintä keikan aikana oli oikeastaan seurata yleisön sekoilua ja hengästyttävää pittaamista, koska bändin tuotanto ei ole mulle muutamaa hassua kuuntelukertaa lukuunottamatta kovinkaan tuttu. Settilista oli kyllä ehdottomasti pisin koskaan näkemäni, 45 biisiä on jo melkoisen badass ja ennen kaikkea hc!

kilu: Mulle taisi vasta keikkapäivänä valjeta, että nyt kyseessä olikin astetta spessumpi keissi. Kun lähti oman hyllyn sisällöstä hakemaan vertailukohtia ekana tuli mieleen Vox Flatus ja Sleepytime Gorilla Museum blenderin läpi pyöräytettynä ja 33rpm sijaan 45rpm soitettuna. Tuloksena siis aikas härö sörsseli, joka kuitenkin houkuttaa ääreensä. Keikalla miltei kokonaan läpi soitetun Satuja ja tarinoita-levyn kuunteli heittämällä läpi himassa. Livenä se tällaiselle HC Andersen untuvikolle oli kuitenkin kello kahden lähestyessä ehkä semmoset kymmenisen biisiä liian pitkä turinatuokio prosessoitavaksi  -mitään en silti olisi jättänyt pois! Kyllä muuten kilisi ja kalisi päässä kotiin kävellessä. HC Andersenilla on vielä on keikkoja tällä tammikuun rundilla jäljellä, joten lämpimästi suosittelen paikalle ilmaantumista jos vain kynnelle kykenee. Näihin tahteihin kelpaa laittaa jalalla koreasti.

Torstai-illan tunnelmat täällä! Tattista vaan näitten sillisalaatti-merkintöjen keskellä kahlanneille, nyt palataan takaisin ruotuun tämmöisien hurjien irtiottojen jälkeen!
 -kilu & juoksepoistytto (naamat / insta)

kiiiiitos järjestävälle taholle

ja illan bändeille:

Viharikos

The Splits

Juice Normaali

Nolla Nolla Nolla

HC Andersen

PunkRock X-mas vol.4: TORSTAI

Yykaahoovee in da house! Se ois sitten vuoden 2015 viimeiset ja vuoden 2016 ensimmäiset keikat nyt koettu. Molemmat hooveelaiset oltiin paikalla Yo-Talolla Tampereella kolmipäiväisenä porskuttavan PunkRock X-mas:in aloitusiltana ja tässä tuoreeltaan tarjolla yhdessä erikseen kirjoiteltuja fiilistelyjä. Kuvat otti juoksepoistytto, kilu muokkasi.

Kaupungin Valot
kilu: Helposti lähestyttävä alkaa olla mulle kirosana bändien kohdalla. Tätä Kaupungin Valot pahimmillaan oli. Mikä kuitenkin pelasti makuuni liian kilttiä meininkiä ja piti huomion kiinni keikassa, oli kappaleiden hienovarainen monivivahteisuus. Joukosta ei noussut esille mitään tajunnan räjäyttävää, mutta esimerkiksi Huhtikuun viheltelyt, Ilmapallon raflaava loppu ja sitä seuranneen biisin hyvä aloitusboogie laittoi tässä samalla kuuntelemaan bandcampista löytyvät 2015 loppuvuodesta julkaistun Laulunmaa-levyn kappaleet läpi. Koko levyn lyriikat on bandcampissa luettavissa ja kyllä nyt täytyy näyttää bändille vihreätä valoa. Varovainen jatkoon, eli paikalle kyllä ajoissa jos toistamiseenkin Kaupungin Valot avaavat jonkun omasta kalenterista löytyvän keikan illan. Pitänee myös tuo tuorein levy kuunnella ihan kokonaisuudessaankin.

juoksepoistytto: Tämä poppoo oli loppujen lopuksi mun suosikki! Biiseistä löytyi paljon hyviä melodioita, jonka ansiosta biisit erottuivat edukseen illan muihin bändeihin verratuna. Haukottelu alkaa omalla kohdallani siinä vaiheessa, jos joka biisissä on sama komppi ja samantyyppinen kitarariffi kuin edellisessä. Kaupungin Valoilla oli mukavan monipuolisia ja toisistaan erottuvia biisejä ja sen verran mitä lyriikoita ehdin kuulostella niin oikein mainioilta kuulostivat nekin. Lyriikat on tärkeitä! Täytyypä ottaa asiakseen tutustua bändin tuotantoon lähemmin ja eksyä joskus toisenkin kerran keikalle!

Punk Lurex

juoksepoistytto: Setin ensimmäiset biisit upposivat meikäläiseen hyvin, mutta jossain vaiheessa alkoi vähän puuduttaa. Paikalla oli kuitenkin kiitettävä kasa diggareita, jotka pitivät menoa yllä ja olivat silminnähden innoissaan bändistä. Asenne oli kyllä soittajillakin kohdillaan, joten ei mikään ihme että tämä 90-luvulla pykätty bändi porskuttaa edelleen.

kilu: Punk Lurexin aikana pidettiin huolta siitä, että kaveria jolla ei meinannut enää jalat pysyä mukana menossa ei ohjattu ulos ja musadiggailu sai jatkua. Kun "juodaan kaljaa ja ei totella sääntöjä" (tai sinne päin) laulaessa ulosanti on laadukkaan tasaista kuten muissakin kappaleissa, niin siinä vaiheessa mun keskittymiskyky irtisanoo itsensä. Kaipasin enemmän vaihtelua, mutta ehkä se ei ollut tän musan juttu. Olisihan se kohtuutonta kuvitella, että tällaisina useamman bändin iltoina kaikista saisi itsekin jotain erityisejä kicksejä. Ilahduttavan monelle tämä keikka taisi olla illan odotetuin, joten hymyä pukkasi pakosta itsellekin muiden hoitaessa se fanittaminen.


Lapinpolthajat

kiitti setin saaneelle että sai kuvata! -kilu

kilu: Pää Kii:llä olisi jälleen ollut keikka Helsingissä ja alkuun nokka sojottikin siihen suuntaan. Lopulta vaaka kallistui kuitenkin enemmän Lapinpolthajien ja kahden seuraavan esiintyjän suuntaan, eikä muuten kaduta. Kaikki aiemmat Lapinpolthajien 2015 Tre-keikat missanneena tätä olin odotellut! Ja se meni ohi nopee! Heti ekana mentiin kakkimaan Espooseen, ei hengähdystaukoa kunnes tuli jotain säätöä vahvareiden kanssa, samalla toki ehdittiin heittää pari vitsiä, meno jatkuu, hei se Pää Kii splitti-seiskan biisi, lisää sahausta surullisen totuudenmukaisista stooreista, apuamitälievielä - done and out se oliki siinä. Kello tais olla 25 yli tasan. No hooseempaa menoa kaipasin ja sitä sainkin! Laitetaans nyt vielä yks huutomerkki mukaan jottei jää kellekään epäselväksi, tykkäsin!

juoksepoistytto: No punkkiahan tämä oli, ihan hyvää sellaista. Espoo-biisi oli hauska ralli, mutta muut biisit eivät iskeneet sen kummemmin. Yleisökin oli kummallisen rauhallinen läpi keikan, odotin vähän enemmän liikehdintää. Kädenlämpöinen fiilis jäi.

Nyrkkitappelu

kilu: Tamperehan oli ihan sulaa vahaa Nyrkkitappelun edessä. Eipä jäänyt epäselväksi mikä bändi sai aikaan illan suurimman hurmoksen ja kasasi eturivin täyteen naisedustusta, varmaan ihan kauheaa bändin mielestä. Onneksi kundit tulivat pikaisesti tasoittamaan tilannetta keikan edetessä ja biletyspaketti oli sopivan sekaisin nautittavaksi. Taattua energistä menoa ja yhteislaulua. Porukkahan tuntui osaavan jo uudetkin biisit ja keikan lopulla settilistat vietiin käsistä. Yleisö ja bändi lienee samaa mieltä, että tää oli loistava tapa korkata 2016 keikkavuosi.

juoksepoistytto: Tykkäsin vauhdikkaasta meiningistä ja anteeksipyytelemättömästä asenteesta, mutta setin sisältö ei ollut ihan täysin omaan mieleen. Löytyivät sieltä listalta kuitenkin Rikas läski sika ja Mun äiti synnytti mut tänne laittaan paikat paskaksi, pointsit siitä. Mälsä settilista tai ei, oli joka tapauksessa kiva nähdä pitkästä aikaa oikeasti kova tamperelainen bändi.

kilu: Aiemmassa Nyrkkismerkinnässä sössötin jo mm miten setti vaihtelee keikasta toiseen. Mulla on kirjoittamaton kolmesta biisistä koostuva toivelista, jolta ois mukava saada aina edes yksi niiden muutaman settivakion sekaan. Tällä keikalla ei paljoa bingoa huudeltu kun nyt ei ainuttakaan näistä mahtunut mukaan. Paikansin sekalaiset muistiinpanoni ekojen Nyrkkitappelu-keikkojen jälkeen ja siellä todettiin ytimekkäästi "Nyrkkitappelu on coolio." On sitä edelleen ja ehdottomasti täytyy jatkossakin tehdä satunnaisia pistokeikkoja jos vaikka joskus osuis kolme oikein.

Tän tahtin paikat laitettiin paskaksi 21.11.2015:

Teksti-TV 666
juoksepoistytto: Pystyn ymmärtämään miksi ihmiset (kitaristit varmaan erityisesti) tykkäävät tästä bändistä, mutta itseäni ei loputon pörinätiluttelu vain jaksa kiinnostaa millään tasolla. Jos lyriikkaa olisi enemmän niin sitten ehkä jaksaisin keskittyä vähän enemmän, mutta ilman niitä Tekstareiden musa on mulle vain surinaa. Tänä iltana yksi biisi riitti, jonka jälkeen lähdin kotiin nukkumaan. Kun puin takkia päälleni niin hyvin tuohtuneen oloinen kaveri paineli myöskin lappu kourassa narikkaan ja sanoi kovaan ääneen kavereilleen, että "tää bändi on ihan paska!". Kaveri koitti vähän, että no täähän on tämmöistä progea, johon tuohtunut herra edelleen totesi, että paskaa joka tapauksessa. Ei lisättävää.

kilu: Kenties oli mun kiero juoni jättää kamera kotio, niin pystyin tähän vedoten sitten vinkumaan juoksepoistytolle, että jäisi nyt edes muutaman kuvan ottamaan ja ylempää voikin nyt lukea yhden biisin kestoisen mini-Rientoihin raahattu -merkinnän. Tietenkin heti ekana parhainta -tai luoltaantyötävinä pörinää tarjoili liki viisiminuuttinen Kosminen erämaa. Seuraavana vuorossa ollut Tuhatvuotinen harharetki olisi ehkä tässä tapauksessa ollut pehmeämpi lasku blogin anti-surinatterelle, mutta pakko arvostaa että kesti(t) koko ensimmäisen kappaleen ajan kuitenkin niin sai vähän enemmän blogimatskuu <3 Sitä joko on yhtä pörinän kanssa tai sitten se pörinä tulee siitä perämoottorista (ei tekemistä suolikaasujen kanssa) kun haluaa pois maisemista tavalla tai toisella.

kilu jatkaa: Onhan tätä bändiä tullut jo aiemminkin hehkutettua ja sama levy soi edelleen tän keikan jäljiltä. Uuden ulottuvuuden Tekstarimaailmoihin tarjoili tällä kertaa yleisön sekaan ujuttautunut taitavaksi osoittaunut tamburiininsoittaja. Toimi ihmeellisen hyvin! Aikataulut oli Tekstareiden kohdalla päässet jo venymään, mutta ei haitannut tippaakaan. Keikka huipenteui Piritorilta taivaaseen, Sä et tuu enää takaisin koskaan ja Lisää spiidii kappaleiden luomaan surinapörinöiden pyhään kolminaisuuteen. Viimeisimmän aikana tamburiinisoittaja päätyi lavalle asti ja kitaranvarressakin nähtiin viime sävelissä uusi pestistään selkeästi ilahtunut kasvo. Ilo tarttuu, joten tämä oli oikein mainio hyvän mielen lopetus tälle iltaa!

*edit* psst, oltiin paikalla myös seuraavana iltana, clickety click!

Keikkojen täytteistä 2016! 

-juoksepoistytto & kilu

FB / INSTA

no sitä pörinää ja muutakin:

Kaupungin Valot

Punk Lurex

Lapinpolthajat

Nyrkkitappelu

Teksti-TV 666

Joka keikalla mua vituttaa sun naama // osa 1.

Kilun 2015 Pää Kii-överit oksennuspostaus 1/3.

Pää Kii, bändi josta kaikki muut kohkasi jo 2011 loppuvuodesta alkaen ja johon meikä jostain syystä otti asiakseen tutustua vasta kolme vuotta myöhemmin. Oli tosi freesiä hypätä tuntemattomaan tietämättä yhtään mitkä levyn biiseistä oli sinkkuja tai mitä ylipäätänsä oli luvassa. Tää bändi oli mennyt multa ihan totaalisesti ohi. Kun sitten oli jotain niin pogoamista vaativaa levyä kuunnellut järjettömiä määriä, en todellakaan halunnut ekan livekosketuksen olevan sarjaa pakko pönöttää paikoillaan koko gigsi. Kiitos Sara Fabelin samanaikaisen Suomen vierailun, Tampereen 2014 Punk Rock X-mas keikka jäikin sitten välistä. Otollinen aika koitti Hämeenlinnassa Suisto-klubilla. Sinne kera Pertsa!

24.1. Suisto-klubi, Hämeenlinna (+God Given Ass)

Otollinen indeed, oli aika oppia faktoja bändistä nimeltä Pää Kii. Yksi monista asioista mikä levyn suurkulutuksessa kiinnitti positiivisella tavalla huomion oli laulajan vaihtuminen parin biisin kohdalla. Tietenkin oletin tämän toisen laulajan olevan joku bändin muista soittajista; Lauri = Otto. Väärässä olin, sillä kyseinen lurittelija ei ollutkaan kuka tahansa Otto tässä terve, vaan Otto eräästä mainetta niitaanneesta kotimaisesta bändistä. Näin tän kyseisen legendaarisen bändin tasan kerran vuonna 2001, eli jos joku olisi tullut mulle mainostamaan Pää Kiitä radiosoittoa saaneen Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas biisin vierailevan tähden vetovoimalla, niin markkina-arvoa tällä olisi ollut pyöreä nolla. En ollut ainoa täysin kujalla tän asian kanssa ollut, sillä pari Damn Seagulls kuuntelijaa luulivat, että the Otto on Pää Kiissä ja ihmettelivät mitä tekemistä Laurilla oli koko bändin kanssa.

Siellä siellä se Otto on

Sivuraiteilta takaisin itse keikkailtaan. Olin jo ehtinyt tottua pyörimään enemmän jätkävoittoisessa yleisössä, joten oli hienoa havahtua siihen miten erilaista ja ikäistä porukkaa tälle keikalle oli kertynyt eikä selvää sukupuolijakaumaa ollut havaittavissa. Outoa oli alun nimmarinpyytelijä fanipojat - ei siis mitään vikaa, mutta kaikki tämä yhdessä kertoi siitä miten tosiaan Pää Kii oli valahtanut pienemmistä piireistä suurempaan virtaan useamman koukun ulottuville. Mulla varmaan siinä vaiheessa se isoin koukku kourassa. Pertsa tiesi kertoa miten Otto oli tänään täällä bändinsä God Given Ass kanssa, joka oli tylsä näin nopeasti kuitattuna.

K-18 ja samantien lavan edessä olevilla pöydillä olleet juomat muodostivat pienet alkoholipitoiset putoukset just siihen mihin ensin meinattiin laittaa kamat mukamas suojaan keikan ajaksi. Heti kävi myös selväksi, että vaikka itse olikin se toope joka nyt vasta bändistä kiinnostui niin positiivista oli tulla valmiiksi katettuun pöytään, sillä takuuvarmasti tanssivaa jengiä tulisi jatkossakin keikoilta löytymään hevosenkenkärinkien loistaen poissaolollaan. Laseja meni rikki ennätystahtia ja lavalta tulikin toivetta jos jengi ystävällisesti surffaisi sieltä pois päin ettei käy pahasti. Tuolla oli todella mukava yleistunnelma! Ei mitään mustelmafestejä vaan silkkaa hauskanpitoa ja yhdessä hikoilua tarttuvien kappaleiden tahtiin ja kaatuneet nostettiin etiketin mukaisesti heti ylös. Kyllähän se Ottokin kävi lavalla ja mikäs siinä, kunnon Pää Kii experience heti ekalla kertaa.

kello 01:03: hymy huulilla, toppahousut jalassa, settilista sylissä.

Yleisön reaktioista osasi päätellä Kalifornia dreaming:in pyörineen myös radiossa kun tässä kohtaa iäkkäämpää osastoa edustanut väkikin yltyi tanssimaan. Mielestäni toi on kiistatta levyn kaunein kappale, mutta ei sekään irtonaisena olisi millään tavalla kiinnittänyt mun huomiota. Apinoiden planeetalla alkuriffit ja se kerrassaan nerokas "ladies and gentlemen"-intro sai mut heti hereille ja uteliaaksi mitäs tässä mulla olikaan korvissa. Just niin kuin Elviksen luulin tällä keikalla olevan joku coveri, joka tulisi tietää jos jotain pitäisi jotain tietää, mut enhä mä tiedä. Niinpä täällä toi meni vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ihan hiton cool basisti oli sekä mun ja Pertsan mielipide tän mielettömän hauskan keikan jälkeen. Kengät kaljasta märkinä ja pohjat lasinsiruja täynnä olin pakahtua riemusta. Nyt vain halusi lisää ja lisää oli onneksi luvassa.

7.2. Yo-Talo, Tampere (+Räjäyttäjät, Teksti-TV 666)

illan pääesiintyjä: Räjäyttäjät

Paikalle selvisin vasta siinä vaiheessa kun Teksti-TV 666 soitti viimeiset pari säveltänsä. Nyt kun loppuvuodesta tähänkin bändiin hurahti niin voisin olla kaiketi yhtä levyä rikkaampi mikäli tämä helmikuinen päivä olisi startannut suunnitelmien mukaan.
Oma fiilis tökki illan aikana, joten tämä keikka tuli katseltua kauempaa. Täällä ennen Rakkaus repii -zipaletta Teemu kyseli jos joku yleisöstä haluaisi tulla laulamaan kappaleen, kenenkään kuitenkaan tarttumatta tarjoukseen. Yo-talolla korostui yleisön kirjossa bilekansan ja enemmän punk-keikoilla käyvän porukan muodostama mixtape, jonka yhdistävä tekijä oli Pää Kiin diggailu. Mieleen jäi nainen, joka otti aika nokkiinsa kun pitin reuna ulottui hänen juomaansa asti kaataen sen lattialle. Muikkeli sitten tanssi keskisormi tän vahingossa tuoppia tuupanneen jäbän selkää kohti suunnattuna hyvän aikaa keikasta. Kun kaksi maailmaa kohtaa.

13.2. Freetime, Jyväskylä (+Särkyneet, Nyrkkitappelu)
Kolmas keikka ja täällä oli so far ...aggressiivisin yleisö. Monitorit saivat kyytiä porukan ottaessa vauhtia lavalta yleisön sekaan loikkimiseen ja jossain välissä tuulessa ees taas huojuvaa pikku puuta muistuttanut mikkiständi tönättiin lavan puolelta kanveesiin kun eipä oo ehkä yhden illan arvoista halkaista hampaita vain riehakkaan jengin takia. Välillä meno vaikutti enemmän tough dude/tte suorittamiselta kuin aidosti keikasta diggailusta. Ihan eri menoa eri paikoissa selkeästikin, siistii silti täälläkin! Jotain polemiikkia oli havaittavissa Kuuden vuoden vitutus -biisin alussa yleisöstä katsottuna stage right ei heti ollut mukana ja stage left sitten liidasi ilmeisesti liikaa ja koko paska piti lopulta ottaa uusiksi.

Keikan jälkeen kuvittelin Freetimen olevan just sopivan sokkeloinen, että kykenisi huomiota herättämättä tappamaan aikaa reissupäiväkirjoja skriivailleissa jossain hämärässä kulmassa. Tietty ne kaikki vihkot, joista nyt näihin Pää Kii keikkoihin palatessa olisi ollut jotain hyötyä, on ties missä muuton jäljiltä. Mutta juu. Ei ihan niin huomaamaton korneri mitä kuvittelin.. Mr. Bergman omien sanojensa mukaan tuli jotain vähän vittuilemaan, ihan hyväntahtoisesti siis. Taisin esim olla hullu kun lähdin katsomaan keikkaa Jyväskylään asti. Haha. Kyl me brofistitkin vaihdettiin. Huvittavinta tässä tapaamisessa oli kuitenkin se kun Teemu haki paikallisen kaverinsa (moi vaan!) siihen pöydän äären ja totesi "jutelkaa" ja mikäs siinä kun bussin lähtöön oli vielä tovi.

14.2. The Rocks, Savonlinna (+Nyrkkitappelu)

Jyväskylästä kotiuduin lähempänä kello kuutta aamulla ja Savonlinnan suuntaan matkanteko piti aloittaa alle neljän tunnin sisään. Koska säätämällä pääsee halvimmalla ja voi iskeä pari mäkäräistä yhdellä kertaa, Helsingissä seuraavan bussin lähtöön jätin juuri Combat Rock Shopin mentävän aukon. Pikakävelyä Sörnäisiin ja suoraan tiskille kyselemään Pää kii sitä ja sit se toinen tätä seiskat kiitos- ja samalla hiffasit miten toi jäbähän just eilen soitteli Freetimessa. Pikakävelyä takaisin Kamppiin ja ah ihanaan Onnibussiin suuntana Savonlinna!

En ois vaihtanu sitä halpaa bussilippua ees Lontoon lentolippuun jos joku ois tullu tarjoamaan. 

Narikasta koitin tiedustella soittoaikoja, jolloin multa kysyttiin kumpaa bändiä tulin katsomaan henkilökunnan arvellessa pääesiintyjäksi Nyrkkitappelua. Informatiivistä. Onneksi kaveri oli hommanut kissan, joten sain ehdotella nimiä siinä keikkoja venaillessa (ja sain ehdotukseni läpi, score). Nyrkkitappelu aloitti kello yksi joten Pää Kiin soittoaika oli kauniisti kahdelta.
Hevosenkenkiä ei pitänyt näillä keikoilla näkyä, mutta kuinka ollakaan täällä jengi jättäytyi suosiolla taka-alalle. Tiivimmän tunnelmasta kuitenkin teki se tanssilattian keskellä ollut saakelin tanko. Hiljalleen meno lämpeni kontrastin kuitenkin olleen edelleen jäätävän suuri verrattuna aikaisempien keikkojen hikipitteihin. Setistä jäi pois Sun ei ois pitäny tappaa sitä tyttöö, joka on tässä keikkojen kertyessä lokeroitunut Pää Kiin tuotannosta siihen tylsempään läpsyttelykastiin. On kyllä siellä lokerossa aika yksinäinen. Ton aikana voi siis huilahtaa muiden ympärillä innostuessa kipaleen kieltämättä hyvin mukaansatempaavasta tahdista. Encoressa kuultiin jälleen Suutarin emännän kehtolaulua Teemun soolona. Hauska loppukevennys johon helppoa lähteä hoilottamaan mukana. Ohessa erittäin lyhyt hyvän mielen klippi:

Pää Kii soitteli The Rocksissa toistamiseen syyskuussa, itse en ollut paikalla sillä muita keikkoja. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten paljon eroa oli havaittavissa esmes yleisön määrässä. No ei sen niin väliä. Narikkatyypit olivat huojentuneita keikkojen ollessa viimein ohi.

20.2. Henry's Pub, Kuopio (+Rakas Rappio, Nyrkkitappelu)

Paljon porukkaa ja hyvät bileet alusta loppuun asti. Ekan esiintyjän aikana taisin vielä vedellä sikeitä ja Nyrkkitappelusta voi lukea lisää tän linkin takaa. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen se täällä vallinnut hauska meno ja enemmän Suiston kuin Freetimen tyylinen yleisö. Edelleen yksi suosikki Pää Kii-keikoista. Aina jonon viimeinen lunasti paikkansa toisena livesuosikkina. Tällä keikalla tais muuten kans tulla Kun tänään lähden, joka btw kuulostaa ihan hyvältä ilman Ottoakin, trust me. Oiskin siistiä kuulla tota kappaletta setissä useamminkin.

21.2. Bar 15, Seinäjoki (+Särkyneet)

Nyt tökki se että Kylän pahalla puolella aloitti keikan. Aina jengi kun ei tahdo heti heräillä joraamaan ja what a waste kun omat henk koht suosikit (kylä ja jono) on useimmiten ympätty setissä vierekkäin. Mysteeri, miksi tällaisten bändien keikoilla kukaan parissa ekassa rivissä oleva edes haluaa pitää sitä piripintaan täyttä tuoppia kourassa keikan alkaessa läikkymisen riskin ollessa niin suuri. Jos kiinnostaa enemmän se tuopin pohjan tuijottaminen, en suosittele lavan välitöntä läheisyyttä. Aina jonon viimeisen aikana en kyennyt enää hillitsemään itseäni esittämään kohteliasta edessä olevien kalkkisten takana vaan bailandoooos.

Kuopion keikan tapaan setissä oli mukana pari uutta kappaletta; Mä haluan sun pääkallon ja muistaakseni hieman rauhallisempi (voin olla erittäin väärässäkin näin 10kk myöhemmin) Tie kotiin. Pidin eritoten jälkimmäisestä vaikken tän jälkeen sellaiselle keikalle enää osunutkaa, jossa näitä oltaisiin ehkä soitettu. Yleisön joukossa oli ilmeisesti jossain bändissä vaikuttanut tyyppi, jota kovasti koitettiin lavalle houkutella laulamaan jotain biisiä (varmaan Pohjasakkaa?) Pahoittelut etten nyt kyllä todellaankaan muista kenen nimeä siellä huudeltiin. Warttibaariin on aina yhtä kiva tulla katsomaan keikkoja, joten tää oli spot on paikka Punk Rock X-mas kiertueen päätöspaikaksi.

*

Myöskin sopiva väli laittaa eka nähdyt Pää Kii keikat 2015-postaus tässä välissä poikki. Nämä reissut oli aika iisiä lämmittelyä verrattuna siihen mihin kaikkeen sitä taipuukaan "vain" livemusan takia, never grow up! Part two - stay tuned or run as fast as you can to the opposite direction while you still can! *muoks* OSA 2! -kilu ✌