Festarikesän alkulämmittelyt

Pian on taas se aika vuodesta, kun keikkareppuun pakataan korvatulppien lisäksi käsidesi ja oma vessapaperirulla. Meikällä on klubimoodi talven jäljiltä vielä niin vahvasti päällä, että en ole tätä ulkoilmakeikkojen kulta-aikaa vielä oikein ehtinyt sisäistämään. Onneksi Jyväskylässä ja Helsingissä oli tarjolla vähän ilmaista reeniä.

Tiisu @ Yläkaupungin yö, Jyväskylä 21.5.2016

Keikkajumalille kiitos värikkäästä ja lämpimästä teltasta, koska pari tuntia ennen keikkaa taivas repesi. Seuraavaksi meinasi revetä allekirjoittaneen pääkoppa, kun koko illan täydellisesti rullanneet aikataulut kusahtivat tietenkin juuri silloin kun Tiisun piti aloitella. Rummuissa oli jotain häikkää järjestäjän sekoilun vuoksi ja keikka viivästyi kymmenisen minuuttia. Festarimiljöössä tuollaiset normioloissa pieniltä tuntuvat myöhästymiset vastaavat huonolla tuurilla suurin piirtein yhtä neljäsosaa setistä, ei kiva. Mutta negailut sikseen, alkoihan se keikka viimein ja alkoipa hauskasti! Tällainen kiakkoon välinpitämättömästi suhtautuva tyyppikin oli altistunut uutisille Leijonien voitosta ja aavistelin, että jotain teemaan sopivaa jäynää on varmaan luvassa. Odotin homman kuitenkin jäävän lähinnä rekvisiitan tasolle, mutta ei. Ilmoille jysähti kaikkien penkkiurheilijoiden lempibiisi Ihanaa Leijonat ihanaa ja pakko myöntää, että jotkut bändit vain saavat ne musamaailman jäätävimmätkin räpellykset kuulostamaan hyvältä.

Posahtavan alun jälkeen soiteltiin muutama enemmistölle tuntematon biisi. En jaksanut kauheasti vilkuilla, mutta vieressäni jorannutta tytsyä lukuunottamatta yleisössä taisi olla vähän vaisumpi meno näiden rallien ajan. Festarihommissa vähän kökköä on juuri se, että mestoilla on aika paljon satunnaista porukkaa, joka ei välttämättä tunne muita biisejä kuin sinkut ja jaksaa hytkyä vain niiden tiettyjen biisien soidessa. On kolikolla kuitenkin kääntöpuolensa tässäkin asiassa, koska toisaalta festarikeikoilla on aina mahdollisuus pyydystää uusia diggareita haaviin. Se taisi olla Perkele, joka sai porukkaan taas huomattavaa eloa ja siitä lähtien meno olikin loppuun asti nousujohteista ja railakasta. Vaikka Tiisua edeltänyt Samuli Putron keikka oli myös kova, niin ei ollut epäilystäkään mikä bändi sai porukkaan eniten liikettä illan aikana. Viimesyksyisen Mustassa Kynnyksessä soitetun keikan leveleille ei päästy, mutta Jyväskylä vaikuttaa joka tapauksessa olevan vallan mainio lokaatio tiisuilua ajatellen.

Pelkäsin etukäteen keikan tuntuvan armottoman lyhyeltä, mutta loppujen lopuksi ihan kunnon setti sieltä irtosi. Alun viivästys kuitenkin potkaisi mojovasti päähän, sillä encore (= Uusi aika) piti jättää aikataulusyistä kokonaan pois, vaikka koko teltta oli riehakkaasta energiasta piukkana. Revin vähän (siis tosi vähän!) lohtua siitä, että asia harmitti sekä yleisöä että bändiä yhtä paljon.

Tiisu @ Kumpulan kyläjuhlat, Helsinki 28.5.2016

Puoli tuntia pelkkää vyön alle potkivaa hurlumheita eikä yhtäkään balladia, toisin sanoen meitsin käsitys täydellisyydestä! Tämän pumpun livekäyttäytymisestä voi ajoittain aistia niin vahvoja Mindless Self Indulgence -henkisiä viboja, että morjens. Keikan aikana oli hauska seurata erästä punatukkaista teknikkoparkaa, joka yritti aluksi epätoivoisesti pysyä menossa mukana soitinten ja kajareiden lennellessä ympäri Kumpulan pusikoita. Realiteetit tulivat vastaan ja tyyppi luovutti about siinä vaiheessa, kun solistin kitara suhahti toistamiseen kaaressa lavalta alas. Viuuuuh.

Siinä missä Jyväskylässä kuultiin paljon myös levyttämätöntä kamaa, niin tällä kertaa viiden biisin raivokas minisetti sisälsi pelkästään levytettyjä viisuja. Kerrankin muistan kuulkaa settilistan ulkoa: Perkele, Kuka sillä aasilla ratsastaa, Anna mun pyöristyä, Tänään sä musta hullaannut (feat. voikukka!) ja Uusi aika. Ilman välispiikkejä tuohon olisi varmaan saanut vielä kuudennen rallin rutistettua, mutta Anna mun pyöristyä-biisiä pohjustanut hiusrajan vetäytymisestä kertonut tarina oli niin symppis ja ihana ja symppis, että ihan sama. Ei puolessa tunnissa silti ehdi paljoa muuta kuin vähän lämmetä, joten kyllähän keikka loppui jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Uusi aika lämmitti kuitenkin mieltä sen verran polttavasti ja keikassa oli vähintään yhtä paljon sähköjänismäistä energiaa kuin täyspitkässä gigsissä, että menkööt nyt välillä tämmöiset lyhyet rykäyksetkin.

Keikat olivat hämmentävän tarkka tiivistys festarikeikkojen plussista ja miinuksista. Aika on ärsyttävän rajallinen ja tekniikka ei aina pelaa, mutta toisaalta se saattaa tuoda peliin vähän lisää intensiteettiä ja uhmaa. Vaaka kallistuu loppujen lopuksi positiivisen puolelle. Nautiskellaan siis parhaamme mukaan ovella kolkuttelevasta festarikesästä, kuuluipa siihen sitten auringonpaistetta tai kaatosadetta ja kuralillua! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Jos tänään voisin olla vaan ja vähän nauttii

Alkuviikon teema on ollut "minä vastaan koko fakin maailma". About kaikki on hajoillut käsiin kuvankäsittelyohjelmasta lähtien, mutta sainpahan tämän postauksen pihalle ennen tulevan weekendin keikkoja perrrrkele.

Cheek @ Synergia Areena, Jyväskylä 5.2.2016

Jyväskylään roudaannuin keskenäni keikkakamun huidellessa muualla. Vip-jonon löytämiseen meni suurin piirtein sata vuotta, koska se oli sijoitettu kivasti normaalin kenttäjonon viereen ja laitettu vielä kaiken päälle kulkemaan eri suuntaan toisen jonon kanssa. Kätevää. Lisäksi olin koko päivän arponut jäänkö taaemmas vai en, koska keikan jälkeen tulisi olemaan hoppu viimeiseen bussiin. No, päädyin eturiviin kun en oikein muuallakaan osaa olla ja aina nyt muutaman kilsan jaksaa juosta. Sain kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun keikan alku myöhästyi vajaat kymmenen minuuttia, mutta onneksi ei sen enempää.
Ennen keikkaa paikalla pyöri suht innokkaita toimittajia ja päädyin myös kyseisten olioiden hampaisiin. Toimittaja kyseli, että monesko keikka tämä mahtaa olla ja vastaukseni perusteella jatkokysymys oli, että onko mullakin se lippu, joka sisältää kaikki keikat. Myönteinen vastaus kummastutti takanani ollutta tyyppiä jonkun verran, sillä reaktio oli "Herranjumala!". Heh, terkkuja!

Mutta mitäpäs tästä keikasta sitten höpöttelisi. Edellinen viikonloppu oli niin siisti, että samoille leveleille pääseminen olisi aika kova haaste. Kyllä Hämptön ja Mikkeli ovat edelleen meikän listan kärjessä, mutta messevä meininki Jyväskylässäkin saatiin aikaiseksi. Oli tosi pirteä fiilis läpi keikan, ei tullut yhtäkään lässähdystä missään vaiheessa. Tällä kertaa Flexaa oli erityisherkkua, sen aikana oli älyttömän letkeä tunnelma. Se saa muutenkin meikäläisen jalat vipattamaan joka kerta enemmän ja enemmän, olen jotenkin sisäistänyt sen biisin kunnolla vasta tällä kiertueella.

Hyväntuulisuuden lisäksi itselleni jäi keikasta päällimmäisenä mieleen Keinu. Olin tällä kertaa jotenkin todella herkillä ja jossain vaiheessa tuntui, että jopa kyynelkanavat voisivat aueta jos vain olisin antanut tulla. Hillitsin kuitenkin itseni, enkä vähiten sen takia että mestoilla tosiaan oli niin paljon kuvaajia ja median edustajia. Olisin takuulla joutunut jonkun kyynelhimoisen kameraihmisen saaliiksi jos olisin alkanut vollottamaan.

Lähdin areenalta kuin telkkä pöntöstä ja kipitin kovaa vauhtia Matkakeskukselle, missä bussi vielä onneksi odotti. Inhotti tosin lähteä vipeltämään kun bändi vielä soitteli viimeisiä sointuja. Älkää lapset ottako mallia, on epäkohteliasta ja typerää poistua paikalta kun lavalla vielä tapahtuu.

Cheek @ Isku Areena, Lahti 6.2.2016

Tämä oli kyllä joku outojen sisäänkäyntien viikonloppu, Isku Areenalla oli vielä astetta hämärämpi järjestely kuin Jyväskylässä. Katsomoihin, meet&greettiin ja dinnerille mentiin ihan normaaleista sisäänkäynneistä, mutta kenttälippujen omistajien ovi näytti autotallin/rahtihallin ovelta. Epäilyttävästä ympäristöstä huolimatta kyllä siitä sitten ihan sisään päästiin ja yllättäen samoille superpaikoille kuin Mikkelissä, aikamoista. Lahdessa kun oltiin niin kummallisuuksilta ei taaskaan vältytty, tällä kertaa päästiin festaritunnelmaan keskellä talvea. Kentällä oli tähän mennessä kiertueen suurin annari ja ennen kaikkea bajamajoja! Hahaha.

 

Ajattelin, että nyt on saletisti Nikke Ankaran setistä lähtien kova meininki. Se olikin sitten aika kova sokki, kun about kolme ihmistä huusi ja neljä taputti kun Nikke spiikattiin lavalle. Hitto, että kylmäsi! Meininki parani vähän setin edetessä, mutta toooosi vähän ottaen huomioon, että kyseessä oli tyypin kotikaupunki. Siinä sitten pureskeltiin kynsiä ja kauhisteltiin, että mitä jos sama homma jatkuu myös Jaren keikan aikana. Pelko oli onneksi turha, sillä Jaren astellessa lavalle areena heräsi horroksesta. Pakko mainita, että monet bändit ovat ainakin omien kokemusteni perusteella ihan lumilapionvarsi perseessä kotipaikkakunnillaan. Kai se vaan on useimmille liian jännittävää kun iskä, äiti ja kummin kaima ovat katsomassa, mutta nyt jäykistelystä ei ollut tietoakaan. Yleisökin oli tosi hyvin messissä ja ensimmäistä kertaa kiertueella katsomoissa jengi tömisteli jalkojaan pariinkin otteeseen. Se kuulosti tosi hienolta ja loi vähän spesiaalimpaa tunnelmaa.

Olimme satavarmoja, että meidät revitään kappaleiksi koska olimme taas aitiopaikalla kun Mitä tänne jää pärähti käyntiin ja Jare tuli jälleen aidalle istuksimaan. Tottakai kaikki nyt sitten olivatkin tosi kiltisti, kun meillä oli jokainen solu jännittyneenä ja valmiina taistoon. Perus.
Fiiliksissä oli nyt tosi kova, Diandra oli parhaassa iskussa hetkeen. Oletin, että Sami Saari tulee taas feattaamaan Kyyneleet, mutta aaahh tsiisus sieltä tulikin Chisu! Miten siistiä! En edes saanut napsittua kunnollisia kuvallisia todisteita kun olin niin täpinöissäni. Paras vieraileva starba tähän mennessä, silkkaa korvakarkkia koko homma. Oih. <3
Fiilistelin viikonlopun molemmilla keikoilla tavallista enemmän slovareita ja kaikkia vähän synkempiä biisejä. Valot sammuu oli jotenkin sen kaiken raastavuuden huipentuma, olin koko biisin ajan ihan palasina. Ja tykkäsin siitä. Välillä pitää vähän synkistellä, että tasapaino säilyy.

Huomenna (= kahdeksan tunnin päästä) ohjelmassa aikainen herätys ja Onnibussin kyydillä Kuopioon, eli toisin sanoen taas mennäääään!

- juoskepoistytto

Keikkarapsat Alpha Omega Tourin aiemmilta gigseiltä:
Hämeenlinna 29.1.2016 ja Mikkeli 30.1.2016
Lappeenranta 22.1.2016
Helsinki 9.1.2016 ja Turku 10.1.2016

Joka keikalla mua vituttaa sun naama // osa 1.

Kilun 2015 Pää Kii-överit oksennuspostaus 1/3.

Pää Kii, bändi josta kaikki muut kohkasi jo 2011 loppuvuodesta alkaen ja johon meikä jostain syystä otti asiakseen tutustua vasta kolme vuotta myöhemmin. Oli tosi freesiä hypätä tuntemattomaan tietämättä yhtään mitkä levyn biiseistä oli sinkkuja tai mitä ylipäätänsä oli luvassa. Tää bändi oli mennyt multa ihan totaalisesti ohi. Kun sitten oli jotain niin pogoamista vaativaa levyä kuunnellut järjettömiä määriä, en todellakaan halunnut ekan livekosketuksen olevan sarjaa pakko pönöttää paikoillaan koko gigsi. Kiitos Sara Fabelin samanaikaisen Suomen vierailun, Tampereen 2014 Punk Rock X-mas keikka jäikin sitten välistä. Otollinen aika koitti Hämeenlinnassa Suisto-klubilla. Sinne kera Pertsa!

24.1. Suisto-klubi, Hämeenlinna (+God Given Ass)

Otollinen indeed, oli aika oppia faktoja bändistä nimeltä Pää Kii. Yksi monista asioista mikä levyn suurkulutuksessa kiinnitti positiivisella tavalla huomion oli laulajan vaihtuminen parin biisin kohdalla. Tietenkin oletin tämän toisen laulajan olevan joku bändin muista soittajista; Lauri = Otto. Väärässä olin, sillä kyseinen lurittelija ei ollutkaan kuka tahansa Otto tässä terve, vaan Otto eräästä mainetta niitaanneesta kotimaisesta bändistä. Näin tän kyseisen legendaarisen bändin tasan kerran vuonna 2001, eli jos joku olisi tullut mulle mainostamaan Pää Kiitä radiosoittoa saaneen Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas biisin vierailevan tähden vetovoimalla, niin markkina-arvoa tällä olisi ollut pyöreä nolla. En ollut ainoa täysin kujalla tän asian kanssa ollut, sillä pari Damn Seagulls kuuntelijaa luulivat, että the Otto on Pää Kiissä ja ihmettelivät mitä tekemistä Laurilla oli koko bändin kanssa.

Siellä siellä se Otto on

Sivuraiteilta takaisin itse keikkailtaan. Olin jo ehtinyt tottua pyörimään enemmän jätkävoittoisessa yleisössä, joten oli hienoa havahtua siihen miten erilaista ja ikäistä porukkaa tälle keikalle oli kertynyt eikä selvää sukupuolijakaumaa ollut havaittavissa. Outoa oli alun nimmarinpyytelijä fanipojat - ei siis mitään vikaa, mutta kaikki tämä yhdessä kertoi siitä miten tosiaan Pää Kii oli valahtanut pienemmistä piireistä suurempaan virtaan useamman koukun ulottuville. Mulla varmaan siinä vaiheessa se isoin koukku kourassa. Pertsa tiesi kertoa miten Otto oli tänään täällä bändinsä God Given Ass kanssa, joka oli tylsä näin nopeasti kuitattuna.

K-18 ja samantien lavan edessä olevilla pöydillä olleet juomat muodostivat pienet alkoholipitoiset putoukset just siihen mihin ensin meinattiin laittaa kamat mukamas suojaan keikan ajaksi. Heti kävi myös selväksi, että vaikka itse olikin se toope joka nyt vasta bändistä kiinnostui niin positiivista oli tulla valmiiksi katettuun pöytään, sillä takuuvarmasti tanssivaa jengiä tulisi jatkossakin keikoilta löytymään hevosenkenkärinkien loistaen poissaolollaan. Laseja meni rikki ennätystahtia ja lavalta tulikin toivetta jos jengi ystävällisesti surffaisi sieltä pois päin ettei käy pahasti. Tuolla oli todella mukava yleistunnelma! Ei mitään mustelmafestejä vaan silkkaa hauskanpitoa ja yhdessä hikoilua tarttuvien kappaleiden tahtiin ja kaatuneet nostettiin etiketin mukaisesti heti ylös. Kyllähän se Ottokin kävi lavalla ja mikäs siinä, kunnon Pää Kii experience heti ekalla kertaa.

kello 01:03: hymy huulilla, toppahousut jalassa, settilista sylissä.

Yleisön reaktioista osasi päätellä Kalifornia dreaming:in pyörineen myös radiossa kun tässä kohtaa iäkkäämpää osastoa edustanut väkikin yltyi tanssimaan. Mielestäni toi on kiistatta levyn kaunein kappale, mutta ei sekään irtonaisena olisi millään tavalla kiinnittänyt mun huomiota. Apinoiden planeetalla alkuriffit ja se kerrassaan nerokas "ladies and gentlemen"-intro sai mut heti hereille ja uteliaaksi mitäs tässä mulla olikaan korvissa. Just niin kuin Elviksen luulin tällä keikalla olevan joku coveri, joka tulisi tietää jos jotain pitäisi jotain tietää, mut enhä mä tiedä. Niinpä täällä toi meni vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ihan hiton cool basisti oli sekä mun ja Pertsan mielipide tän mielettömän hauskan keikan jälkeen. Kengät kaljasta märkinä ja pohjat lasinsiruja täynnä olin pakahtua riemusta. Nyt vain halusi lisää ja lisää oli onneksi luvassa.

7.2. Yo-Talo, Tampere (+Räjäyttäjät, Teksti-TV 666)

illan pääesiintyjä: Räjäyttäjät

Paikalle selvisin vasta siinä vaiheessa kun Teksti-TV 666 soitti viimeiset pari säveltänsä. Nyt kun loppuvuodesta tähänkin bändiin hurahti niin voisin olla kaiketi yhtä levyä rikkaampi mikäli tämä helmikuinen päivä olisi startannut suunnitelmien mukaan.
Oma fiilis tökki illan aikana, joten tämä keikka tuli katseltua kauempaa. Täällä ennen Rakkaus repii -zipaletta Teemu kyseli jos joku yleisöstä haluaisi tulla laulamaan kappaleen, kenenkään kuitenkaan tarttumatta tarjoukseen. Yo-talolla korostui yleisön kirjossa bilekansan ja enemmän punk-keikoilla käyvän porukan muodostama mixtape, jonka yhdistävä tekijä oli Pää Kiin diggailu. Mieleen jäi nainen, joka otti aika nokkiinsa kun pitin reuna ulottui hänen juomaansa asti kaataen sen lattialle. Muikkeli sitten tanssi keskisormi tän vahingossa tuoppia tuupanneen jäbän selkää kohti suunnattuna hyvän aikaa keikasta. Kun kaksi maailmaa kohtaa.

13.2. Freetime, Jyväskylä (+Särkyneet, Nyrkkitappelu)
Kolmas keikka ja täällä oli so far ...aggressiivisin yleisö. Monitorit saivat kyytiä porukan ottaessa vauhtia lavalta yleisön sekaan loikkimiseen ja jossain välissä tuulessa ees taas huojuvaa pikku puuta muistuttanut mikkiständi tönättiin lavan puolelta kanveesiin kun eipä oo ehkä yhden illan arvoista halkaista hampaita vain riehakkaan jengin takia. Välillä meno vaikutti enemmän tough dude/tte suorittamiselta kuin aidosti keikasta diggailusta. Ihan eri menoa eri paikoissa selkeästikin, siistii silti täälläkin! Jotain polemiikkia oli havaittavissa Kuuden vuoden vitutus -biisin alussa yleisöstä katsottuna stage right ei heti ollut mukana ja stage left sitten liidasi ilmeisesti liikaa ja koko paska piti lopulta ottaa uusiksi.

Keikan jälkeen kuvittelin Freetimen olevan just sopivan sokkeloinen, että kykenisi huomiota herättämättä tappamaan aikaa reissupäiväkirjoja skriivailleissa jossain hämärässä kulmassa. Tietty ne kaikki vihkot, joista nyt näihin Pää Kii keikkoihin palatessa olisi ollut jotain hyötyä, on ties missä muuton jäljiltä. Mutta juu. Ei ihan niin huomaamaton korneri mitä kuvittelin.. Mr. Bergman omien sanojensa mukaan tuli jotain vähän vittuilemaan, ihan hyväntahtoisesti siis. Taisin esim olla hullu kun lähdin katsomaan keikkaa Jyväskylään asti. Haha. Kyl me brofistitkin vaihdettiin. Huvittavinta tässä tapaamisessa oli kuitenkin se kun Teemu haki paikallisen kaverinsa (moi vaan!) siihen pöydän äären ja totesi "jutelkaa" ja mikäs siinä kun bussin lähtöön oli vielä tovi.

14.2. The Rocks, Savonlinna (+Nyrkkitappelu)

Jyväskylästä kotiuduin lähempänä kello kuutta aamulla ja Savonlinnan suuntaan matkanteko piti aloittaa alle neljän tunnin sisään. Koska säätämällä pääsee halvimmalla ja voi iskeä pari mäkäräistä yhdellä kertaa, Helsingissä seuraavan bussin lähtöön jätin juuri Combat Rock Shopin mentävän aukon. Pikakävelyä Sörnäisiin ja suoraan tiskille kyselemään Pää kii sitä ja sit se toinen tätä seiskat kiitos- ja samalla hiffasit miten toi jäbähän just eilen soitteli Freetimessa. Pikakävelyä takaisin Kamppiin ja ah ihanaan Onnibussiin suuntana Savonlinna!

En ois vaihtanu sitä halpaa bussilippua ees Lontoon lentolippuun jos joku ois tullu tarjoamaan. 

Narikasta koitin tiedustella soittoaikoja, jolloin multa kysyttiin kumpaa bändiä tulin katsomaan henkilökunnan arvellessa pääesiintyjäksi Nyrkkitappelua. Informatiivistä. Onneksi kaveri oli hommanut kissan, joten sain ehdotella nimiä siinä keikkoja venaillessa (ja sain ehdotukseni läpi, score). Nyrkkitappelu aloitti kello yksi joten Pää Kiin soittoaika oli kauniisti kahdelta.
Hevosenkenkiä ei pitänyt näillä keikoilla näkyä, mutta kuinka ollakaan täällä jengi jättäytyi suosiolla taka-alalle. Tiivimmän tunnelmasta kuitenkin teki se tanssilattian keskellä ollut saakelin tanko. Hiljalleen meno lämpeni kontrastin kuitenkin olleen edelleen jäätävän suuri verrattuna aikaisempien keikkojen hikipitteihin. Setistä jäi pois Sun ei ois pitäny tappaa sitä tyttöö, joka on tässä keikkojen kertyessä lokeroitunut Pää Kiin tuotannosta siihen tylsempään läpsyttelykastiin. On kyllä siellä lokerossa aika yksinäinen. Ton aikana voi siis huilahtaa muiden ympärillä innostuessa kipaleen kieltämättä hyvin mukaansatempaavasta tahdista. Encoressa kuultiin jälleen Suutarin emännän kehtolaulua Teemun soolona. Hauska loppukevennys johon helppoa lähteä hoilottamaan mukana. Ohessa erittäin lyhyt hyvän mielen klippi:

Pää Kii soitteli The Rocksissa toistamiseen syyskuussa, itse en ollut paikalla sillä muita keikkoja. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten paljon eroa oli havaittavissa esmes yleisön määrässä. No ei sen niin väliä. Narikkatyypit olivat huojentuneita keikkojen ollessa viimein ohi.

20.2. Henry's Pub, Kuopio (+Rakas Rappio, Nyrkkitappelu)

Paljon porukkaa ja hyvät bileet alusta loppuun asti. Ekan esiintyjän aikana taisin vielä vedellä sikeitä ja Nyrkkitappelusta voi lukea lisää tän linkin takaa. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen se täällä vallinnut hauska meno ja enemmän Suiston kuin Freetimen tyylinen yleisö. Edelleen yksi suosikki Pää Kii-keikoista. Aina jonon viimeinen lunasti paikkansa toisena livesuosikkina. Tällä keikalla tais muuten kans tulla Kun tänään lähden, joka btw kuulostaa ihan hyvältä ilman Ottoakin, trust me. Oiskin siistiä kuulla tota kappaletta setissä useamminkin.

21.2. Bar 15, Seinäjoki (+Särkyneet)

Nyt tökki se että Kylän pahalla puolella aloitti keikan. Aina jengi kun ei tahdo heti heräillä joraamaan ja what a waste kun omat henk koht suosikit (kylä ja jono) on useimmiten ympätty setissä vierekkäin. Mysteeri, miksi tällaisten bändien keikoilla kukaan parissa ekassa rivissä oleva edes haluaa pitää sitä piripintaan täyttä tuoppia kourassa keikan alkaessa läikkymisen riskin ollessa niin suuri. Jos kiinnostaa enemmän se tuopin pohjan tuijottaminen, en suosittele lavan välitöntä läheisyyttä. Aina jonon viimeisen aikana en kyennyt enää hillitsemään itseäni esittämään kohteliasta edessä olevien kalkkisten takana vaan bailandoooos.

Kuopion keikan tapaan setissä oli mukana pari uutta kappaletta; Mä haluan sun pääkallon ja muistaakseni hieman rauhallisempi (voin olla erittäin väärässäkin näin 10kk myöhemmin) Tie kotiin. Pidin eritoten jälkimmäisestä vaikken tän jälkeen sellaiselle keikalle enää osunutkaa, jossa näitä oltaisiin ehkä soitettu. Yleisön joukossa oli ilmeisesti jossain bändissä vaikuttanut tyyppi, jota kovasti koitettiin lavalle houkutella laulamaan jotain biisiä (varmaan Pohjasakkaa?) Pahoittelut etten nyt kyllä todellaankaan muista kenen nimeä siellä huudeltiin. Warttibaariin on aina yhtä kiva tulla katsomaan keikkoja, joten tää oli spot on paikka Punk Rock X-mas kiertueen päätöspaikaksi.

*

Myöskin sopiva väli laittaa eka nähdyt Pää Kii keikat 2015-postaus tässä välissä poikki. Nämä reissut oli aika iisiä lämmittelyä verrattuna siihen mihin kaikkeen sitä taipuukaan "vain" livemusan takia, never grow up! Part two - stay tuned or run as fast as you can to the opposite direction while you still can! *muoks* OSA 2! -kilu ✌

Jotain mitä ei voi ostaa

Tiisu @ Musta Kynnys, Jyväskylä, 7.11.2015

Auttelin blogin toista puoliskoa muuttohommissa ja elin siinä uskossa, että palkaksi napsahtaa kasvispizza tai muu vastaava, mutta tyyppi ilmoittikin tulevansa kanssani Jyväskylään. Jumaleissön! Siinä samalla seitsemän tunnin yöbussirumba vaihtui keikkapaikkaa vastapäätä sijainneeseen hotelliin ja ennen kaikkea hotelliaamiaiseen. Kyllä kelpas.

Mustan Kynnyksen Facebook-sivuilla illan keikkaa markkinoitiin aika mielenkiintoisin sanakääntein: "Tämä bändi on vähän tyhmä, mutta ei hetkeäkään huono tahi epäkiinnostava!" Vähän tyhmä?! Erikoisin luonnehdinta, mihin olen tähän mennessä törmännyt. Kuuden vuoden kielitieteen opinnoistakaan ei ollut tässä keississä apua, en vieläkään pysty päättämään onko tuo olevinaan kehu vai vähän loukkaavaa.

Musta Kynnys sijaitsee Jyväskylän vanhalla rautatieasemalla, ei ollenkaan hassumpi paikka. Jengiä oli paikalla jopa vähän enemmän kuin olin uskaltanut odottaa. Soiton alkaessa tuli heti selväksi, että edellisviikon kipuilut oli selätetty ja tänään bailataan (jeeeee!!!). Toisen tai kolmannen biisin aikana lavan reunalla ollut tuoppipino humpsahti räjähtävän lavaenergian saattelemana lattialle (= meidän varpaille) ja särkyi tuhannen päreiksi. Massiivinen sirpaleläjä teki pystyssä pysymisestä ajoittain vähän haastavaa ja toivoin, ettei tavara tule tennareiden kuluneista pohjista läpi. Illan mittaan siinä posahteli vielä tuoppi jos toinenkin. Joku taisi joskus sanoa, että sirpaleet tuottavat onnea. En usko tosissani mihinkään tuollaiseen höpöhöpöön, mutta paiskaan silti jatkossa jokaikisen tuopin seinään jos tuloksena on niin tajuton keikka kuin mitä tämä oli.

Setin alkupuolisko koostui suurimmaksi osaksi niistä vähän tuntemattomammista biiseistä, joita ei vielä miltään lätyltä löydy. Heti ensimmäisen (tai viimeistään toisen) biisin jälkeen joku taaempana olevista huuteli jo kovasti Napaa, tsiisus että jengi rakastaa sitä biisiä ihan sama missä ollaan! Itse menin ennenaikaisesti ilakoimaan koppakuoriaisbiisistä, ei olisi kannattanut kun ilmoille kajahtikin toinen biisi. Ihan uusi tuttavuus oli, kutsuttakoon sitä vaikka Helsinki-biisiksi. Edellä mainitun lisäksi pääsimme kuulemaan säkeistön verran ihan upouutta Tiisumateriaalia, jännää! Paha siitä on mennä vielä mitään sen kummempia analyysejä tekemään, mutta kiva kuulla, että uutta kamaa syntyy.

Elämän koulun biisejä alettiin sitten vähitellen tykittelemään ja jos porukka oli jo keikan alkupuolellakin kivasti messissä niin tunnelma muuttui vielä entistä sähköisemmäksi. Lavallakin laitettiin vielä vähän isompi vaihde silmään. Kyytiä saivat aiemmin mainittujen tuoppien lisäksi oikeastaan melkein kaikki mikä ikinä vaan irti lähti tai mistä pystyi roikkumaan. Palo-ovikin löytyi ja olihan se raikkaan ulkoilman tuulahdus kieltämättä oikein tervetulluttta! Voin kuvitella, että baarin henkilökunta oli joko mielissään tai "mielissään" näistä aktiviteeteista, heh. "Vähän tyhmän" Tiisun kosto.

Kaikki tuntui olevan ohi hujauksessa, jopa kilu kommentoi ennen encorea että nytkö tää jo loppuu. No niinpä! Onneksi tällä kertaa saatiin vähän normaalia pidempi encore tuskaa lieventämään. Jos muisti ei nyt ihan täysin petä, niin Sisun ja Uuden ajan kaveriksi oltiin otettu vielä Viherhukka. Tämä keikka oli ehdottomasti samaa sarjaa Hämeenlinnan Suiston kanssa. Oikeastaan se taitaa jopa ajaa viimeisessä shikaanissa ohi. Vruuum. Alkaa olla aika vaikeaa keksiä enää mitään uusia ylistyssanoja tästä orkesterista, mutta en luovuta ihan vielä. Tiisun meno on jotenkin poikkeuksellisen vangitsevaa, en tosin osaa sanoa mikä siinä tarkalleen pitää niin tiukasti otteessaan. Hurmiollista meininkiä. Pakko kai vain todeta vähän kliseisesti otsikkoon viitaten, että karismaa ei rahalla saa.

Keikan jälkeen pääsin vielä todistamaan, kuinka omin pienin kätösin seinältä pöllimäni keikkajuliste muuttuu toisten tassuissa synttärikortiksi.

"Sä saat tän sitten tammikuussa!"

Okei. Ei tule aika pitkäksi kun on tuon yhden kanssa liikenteessä.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // instagram