Eipä tarvinnut paljoa muuta ohjelmaa vilkuilla kun yhdessä suosikkipaikoistani, eli Hämeenlinnan Suistoklubilla soitti neljä jo kertaalleen hyviksi live-esiintyjiksi todettua bändiä. Harmi vain, että heti alkuun kävi selväksi ettei annettu aloitusaika merkannut yhtikäs mitään ja eka bändi taisi aloittaa kaksi tuntia siitä ihan ensimmäiseksi ilmoitetusta soittoajasta myöhemmin.
BORN TO CRY
Vaikka Born To Cryn riveissä ei soitakaan tyyppejä keille keikkailussa olisi mitään uutta ja tämä keikka taisi olla viimeksi näkemästäni United Forces Spring Breakin vedosta vasta seuraava(?) niin kyllä väitän, että kehitystä oli tapahtunut esiintymisen vaikuttaessa itsevarmemmalta. Muuten voin kyllä toistaa aika lailla samat sanat mitä viimeksikin siitä miten musa kyllä jytisee, mutta liian melodis-metallinen laulutyyli (ja kaikkihan tajuaa mitä meinaan) ei vain nappaa sitten millään. Keikan aikana paikallisen yleisön joukosta kuului kyllä illan paras ja kaikille hymyn huulille tuonut heitto: "Hyvä oikeanpuoleinen kitaristi! Siis täältä päin katsottuna, lavalta päin vasemmanpuoleinen." On tarkkaa, että palaute menee varmasti perille oikealle henkilölle.
COLD INSIDE
Soittojärjestyskin vaihdettiin lennosta ja ei siinä mitään kun itse pysyi kärryillä, mutta hyvä näille jotka muuten vaan tulivat paikalle ja ihastelivat toisilleen miten kova Long Gone onkaan (joku kyllä oikaisi).
Tällä kertaa mitkään ylimääräiset tekijät eivät asettaneet ennakkolatauksia keikkaa kohtaan kuten silloin Oranssilla, joten menosta sai suoriltaan vain nauttia. Cold Inside taitaa intronauhan käytön jalon taidon ja muistaakseni (correct me if I'm wrong) ainakin eläinten oikeuksia/asemaa sivuavasta puheraidasta keikka pääsikin etenemään kuin ois turpaan vedelty heikompia puolustaen ja jatkettu suorilta siitä mihin intro loppui. Jos tuo oli keino bändiläisten itsensä päästä oikeaan mielentilaan ennen keikkaa niin siinä onnistuttiin sillä -käytin samaa adjektiivia viimeksikin- tyly meiniki välittyi yleisön puolelle 100%.
Ensimmäinen keikka sai mut kaivamaan Momentumin levyt soittoon eikä vähiten vain Herbivore -levyn päättävän Philip Wollenin "Animals Should Be Off The Menu" puheen vuoksi. Tän keikan jälkeen kiinnosti puolestaan mitä Cold Inside on julkaissut ja missä muodossa. Mielenkiintoinen bändi live-esiintymisen suhteen ja muutenkin. Olisi kiintoisaa päästä tekemään lähempää tuttavuutta lyriikkapuoleenkin. New LP in 2017 lupaillaan bandcampin puolella. Kelpais.
MUSTA HUONE
Oranssin keikkojen ollessa eri päivinä toivoinkin Musta Huoneen soittavan Cold Insiden kanssa tällä keikalla peräkkäin. Musiikkinsa puolesta yhtyeet eroavat toisistaan paljonkin, mutta molempien bändien ympärillä on tiettyä mystiikkaa. Nyt kun bändi oli jättänyt turhat juttelut pois, ihanan viileä tunnelma jatkui kuin oltaisiin elokuvateatterissa, jossa porukka osaa olla hiljaa. Musiikki pääsi oikeuksiinsa ja jos en ihan väärin muista ekalta keikalta, niin nyt jotkut lyriikatkin olivat kokeneet hieman hiomista. Musta Huone on kyllä selkeästi matkalla parempaan suuntaan keikka keikalta.
Viimeksi seurasin bändin settiä liki lavassa kiinni niin ettei tunnelman muodostamaa kuplaa päässyt kukaan vahingossakaan puhkaisemaan. Tällä kertaa otin tietoisesti etäisyyttä ja tämä ratkaisu osoittautui silmiä avaavaksi siinä mielessä etten ollut tajunnut miten vaikeasti nieltävää musiikkia Musta Huone oikeastaan soittaakaan. Ei vain sen tyypin heittämän kommentin takia, jossa totesi kavereilleen hakeneensa vessapaperia korviensa tukkeeksi, mutta muutekin oli lievää keskittyneisyyden herpaantumista havaittavissa osassa yleisöä. Vaatii aidosti kiinnostuneisuutta tai pääsylippuun enemmän hintaa kuin tämän kerran pyöreät nolla euroa. Lopulta piti vaihtaa paikkaa kun joku näistä narikan hinnalla sisään henkilöistä koitti aina kappaleiden välissä herätellä keskustelua luulessaan, että I was with the band kerta otin kuvia ja vaikutin keikasta kiinnostuneelta = eli just se joka haluaa rupatella kesken keikan..juu ei. Oranssifestin vailla keskeytyksiä -rapsa tän linkin takana.
LONG GONE
Aikataulujen jäätävän viivästyksen takia paikallisen Long Gonen setti jäi osaltani pariin ekaan kappaleeseen yöbussin kutsuessa. Musiikkillisesti draaman kaari olisi illan aikana ollut ehyempi jos soittojärjestyksestä (ja ennen kaikkea ajoista) oltaisiin pidetty kiinni "helpompien" bändien ollessa ensin. Long Gone on hyvin konstailematonta hardcorea ja siltä osin hengenheimolainen Cold Insiden kanssa pimennysverhon vain puuttuessa yleisön ja bändin väliltä. Long Gone tuli nähtyä ekan kerran Oranssilla joulukuussa 2015 ja jo silloin upposi juurikin bändin straight forward meininki jota seuratessa ei tarvinnut paljoa kelailla toimiiko vai ei. Mielelläni olisin siis kuunnellut pidempäänkin, nyt vain tuli raja vastaan miten kauan tien päällä loppujen lopuksi jaksoi olla. Ens kerralla sitten. -kilu✌ //YYKAAHOOVEE/
Oranssilla oli huikeita esiintyjiä pitkin viikkoa nro. 48. Omat aikataulut antoi periksi pönöttää paikalla kahtena eri päivänä. Tässäpä siis jotain ensimmäisenä vuorossa olleelta torstailta. BANGALBOOZE
Saapuessani paikalle Bangalbooze oli jo ehtinyt aloittaa settinsä. Keikan edetessä kävi mielessä miten biisit voisi toimia ihan vain instrumentaalisinakin sillä tässä menossa oli jammailumaista kulmaa mukana. Kävin nuuskimassa mitä tarjottavaa bändiltä löytyi SoundCloudin puolelta ja ne näytteet kuunneltuani taidan muistaa Bangalboozen kokonaismeiningin paljon letkeemmäksi mitä se sitten todellisuudessa olikaan. Ei nyt mulle iskenyt erityisemmin, mutta ihan ok sisäänvalumismusaa kyllä.
DÖD
Bändin astellessa lavalle ounastelin seuraavaksi olevan vuorossa lyhkäsiä punk/garagerock pläjäyksiä, mutta nythän päästiinkin ihan ns kunnollisiin biisien mittoihin. Död oli lainakamojen varassa mikä aiheutti lisäsäätöä keikan koittaessa edetä. Hyvä kun pidetään huolta siitä, että kuulostetaan siltä miltä pitääkin, mutta kun siihen päälle lisäsi ne jokavälispiikit joista paras "nyt ei puhuta mitään vaan soitetaan" alkoi huomio siirtyä kappaleista kaikkeen siihen muuhun.
Tässä vähän keikuttiin sillä ja rajoilla meneekö hommasta maku puhtaasti siitä syystä, että lisäviivästykset aikatauluun saattaisi ajaa illan vikojen (ja ehkä odotetuimpien?) bändien karsimaan jotain pois omastaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan hätää, sillä tillannetta pelasti miellyttävät, mukavasti rosoisuutta omaavat englanniksi lauletut kappaleet ja bändin yleishyvä meininki.
Yksi seikka mikä henkkoht sai mut diggailemaan Dödin menosta vielä enemmän oli se, että heistä tuli mieleen australialainen bändi Baby 8. Prosenteissa mun mahku nähdä toi mainittu poppoo livenä on tasoa 0,01 joten ilomielin käännän katseet ja korvat kohti Dödin suuntaa ja sitä ovea minkä takana on seuraava tilaisuus nähdä bändi livenä -mielellään niin, että omat kamat käytössä.
MUSTA HUONE
Hyväksi todettu tapa löytää uutta musiikkia on tutustua suosikkibändeistä tuttujen tyyppien muihinkin yhtyeisiin. Total Recall kytköksen kautta Musta Huone olikin päällimmäisin syy saapua Oranssille. Bändi teki livedebyyttinsä lokakuun loppupuolella Oulun Tukikohdassa ja nyt oli vuorossa uran toinen keikka. Tätä tuskin moni tiesi tai olisi osannut arvata, sillä bändin itsevarmasta olemuksesta huokui kuin heillä olisi vahva visio siitä miltä he haluavat Musta Huone-keikkojen näyttävän ja kuulostavan.
Tää oli jännä, alkuun oli kolme eri pistettä mistä lähti ääntä, kunnes siihen asti selin yleisöön ollut vokalisti liittyi joukkoon synnyttäen neljännen pisteen. Kaikki teki omaa juttuaan, kuitenkin sulautuen saumattomasti yhteen. Oon huono genrerunkkailija joten on ihan se ja sama mitä lajeja tähän koittaisin tiputella, mutta mulle Musta Huone edusti näitä ns tummanpuhuvia pörinä-bändejä, joissa mennään vahvasti musiikki edellä vokaalien ollen yksi intsrumenteista jättäen lyriikoiden sisällön painoarvon pieneksi -ainakin näin alkuvaihessa kun bändiä ensikertaa kuulee. Vahva eka kerta olikin. Keikan aikana pääsi hetkeksi unohtumaan, että tässä sitä oltin viiden toisistaan hyvin erilaisen bändin muodostamassa sulatusuunissa eikä Musta Huoneen omalla keikalla.
Mikä sitten takkusi? Musta Huone pitää jonkin sortin mystiikan verhoa yllä johon epätoivottuja rakoja teki kaikki muu paitsi se musiikki. Kappaleiden välien kohteliaat aplodit tässä tapauksessa vain napsautti pois niistä maisemista joihin bändin mukana oli jo ehtinyt matkata. Vähän samaa settiä kun koitat saada unesta kiinni pimeässä ja joku kuitenkin jatkuvasti räplää valot päälle. Ei haittaisi jos kaikki me ollaan se ja se ja tää biisi oli tämä näin tippuisi pois ja tilalle tulisi pelkkää katkeamatonta ääntä luoden illuusion yhdestä jatkuvasta biisistä. Yleisöllekään ei näin jäisi mahdollisuuksia osallistua äänimaisemien muokkaamiseen. Kyllä sen bändin nimen jostain saa aina tietoon jälkikäteenkin jos keikka tekee vaikutuksen. Muhun teki ja seuraava kerta onkin jo merkattuna kalenteriin: 21.1. Suisto-klubi, Hämeenlinna. Suosittelen.
KYNNET
Pillit sekä pimputtimet esiin ja poskeen kourallinen paukkukarkkia sillä joku oksensi lavalle sateenkaaren, joka sopi täydellisesti seuraavaksi vuorossa olevan Kynnet-yhtyeen leikkikentäksi. Nyt hypättiin ihan vastakkaisiin suuntiin verrattuna edeltävään esiintyjään. Yksi asia kyllä yhdisti, tässäkin bändissä oli (iloiseksi?) yllätyksekseni tunnistettavia muusikoita -nyt Teksti-TV 666 rivistöistä +basisti Tuulin tunnistin Kesän kanssa soitetuilta keikoilta.
Aiemmin Hopeajärvi-dudeksi nimittämäni Teemu Tanner on nyt tästä lähtien Kynnet-dude, sillä siinä missä Hopeajärveä jaksoi taannoin katsella vain pari biisiä, Kynnet-keikka tuntui loppuvan liiankin lyhyeen. Perässä laahaavalle aikataululle tämä parin minuutin hujakoilla pyörivistä biiseistä koottu tsädäm! ja ohi -tahti, jota biisistä riippuen välillä lisäsävytettiin mm tamburiinilla tai lehmänkellolla (<3), oli kuitenkin vain hyväksi.
100 Erobiisii kysyy "mä oon kirjoittanut varmaan 100 erobiisii --- tässä on niistä taas yksi hei miltä se kuulostaa" sovellan tuon utelun nyt koko ohjelmanumeroon ja kuulostaa muuten pirun nastalta! Samaan aikaan voi vain tuntea miten korvamato toisensa jälkeen sujahtaa korvakäytävästä pään sisälle pitämään majaansa. Tarttuvin sortti sattui tallentumaan kameralle asti ja löytyypi merkinnän lopusta, ottakaa haltuun ja suunnatkaa ehdottomasti keikalle jos mukana myös Kynnet! En huutele vain huvikseni sillä olen tässä välissä ehtinyt noudattamaan omaa neuvoa jo kertaalleen (blogin edellinen merkintä, click click). Practice what you preach.
M.O.R.A.
Voiko olla tulematta hyvälle tuulelle kun seuraa M.O.R.A.n menoa? No ei! Tämä kerta taas vahvisti kaikkia ooh ja aah ihailun tunteitani bändiä kohtaan. Kyllä huomasin keikkakonkareiden ottavan lavan haltuun jo ihan pelkästään senkin puolesta, että kello poltteli jo yhtätoista jolloin vissiin Oranssilla täytyy homman hiljentyä (?), mutta sen ei annettu häiritä vaan setti tykiteltiin läpi tutulla tatsilla unohtamatta heittää hymyssä suin läppää bändin kesken. Illan muiden bändien kepeämpien ja/tai hidastempoisempien esitysten jälkeen tiukka hardcore-rykäys sopi viimeiseksi niitiksi hyvin kasattuun esiintyjäpakettiin.
Vaikka keskelle viikkoa osuvat keikat harvemmin täällä Suomessa saa yleisöä samanlaiseen hurmokseen kuin autuaammat viikonloppuslotit, jälleen kerran tämä ei kyllä näkynyt bändin suorituksesta. Ammattimaista ilman pienintäkään merkkiä leipiintymisestä. Jäi kyllä hyvät energiat päälle tästä keikasta mikä avitti selviämään samoilla silmillä suoritetusta aamuvuorosta. Jaksaa jaksaa.
Kerta M.O.R.A. takoo keikkaa ahkeraan voisinkin tässä tehdä yhden keikkalupauksen alkaneelle vuodelle 2017: nähdä bändi muuallakin kuin Helsingissä ja koittaa edes kerran saada kotikylän keikka-ajankohta natsaamaan. Lupauksen pitämistä voi seurata tältä samalta kanavalta, heh heh.
-kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/ *muoks* Lauantain rapsa nyt luettavissa.
