Torstain kattaus Oranssifesteillä oli kaiken kirjavaa. Lauantai puolestaan noudatti kovin yhtenevää linjaa: harkkoree/punkkii. Illan ekat bändit missasin sillä olin jo yhdessä vaiheessa jäämässä himaverkkarit jalassa kotiin lyhentämään torstaina kertyneitä univelkoja, kunnes jälleen kerran viime hetken pikaspurtti Onnibussin pysäkille muutti illan suunnan huomattavasti paremmaksi VAPAA MAA
Lipunmyynnissä kaksi nuorta naista tiedusteli millaisia bändejä oli vielä luvassa ja onko Vapaa Maa tyypit nuoria. Ikäluokasta välittämättä jäivät kuitenkin keikkaa katsomaan ja jorailemaan, propsit heille!
Vapaa Maa oli erittäin tiukka livebändi helposti lähestyttävällä otteella ollen samalla illan leppoisin esiintyjä, vaikka kappaleiden aihepiirit eivät tuon kuvailun kanssa käykää yks yhteen. Bändin kohdalla ilahduttaa biisien toimiminen liki yhtä hyvin myös levytettyinä. Huom liki, sillä livenä bassosta lähtevät d-biitit on aina astetta enemmän aah namskutarallaa kuin millään tapaa käsiteltynä. Keikan aikana povattiin tulevaisuudessa kovia punk-julkaisuja sillä nykyisestä hallituksesta löytyy edes se hyvä puoli, että politiikasta aiheensa ammentavat bändit ovat kyllä pohjattoman sammion ääressä. Hyvä ja ..no hyvä. KOHTI TUHOA
Mikä sai juoksemaan siihen bussiin? Riitti, että kuuntelin pari Kohti Tuhoa biisiä tullakseni tolkkuihin sen suhteen mikä vääryys olisi jäädä kotio kun samaa matskua olisi mahdollisuus kuulla livenäkin. Rutiinin Orja-levy oli ilmestyessään poikkeus omaan en osta (aktiivisten) kotimaisten bändien levyjä ellen ole nähnyt keikalla-sääntöön ja saa edelleen aikaan kylmiä väreitä.
Kun näin bändin ekaa kertaa kaikki Rutiinin Orjan lataamat odotukset täyttyi ja samaa rataa jatkettin nytkin. Savukoneen jäädessä bändin pyynnöstä pois, keikassa ei ollut mitään ylimääräistä enkä kyllä keksi siihen mitään lisättävääkään. Setti painettiin hengästyttävällä vimmalla läpi ihon mennessä kananlihalle - joka hemmetin kerta! Viimeinen pisara puristettuna mic drop ja ohi, short but most definitely not sweet. Ei järkevää sanottavaa sillä menetin järkeni about heti. COLD INSIDE
Ellei ole olemassa jotain Cold Inside-kulttia johon mukaan päästäkseen pitää ensin käydä läpi kasterituaali "to be worthy" niin hoh-hoijaa minkään litkun viskomiseen yleisön päälle boooriiing. Täysin turhat lavamaneerit sikseen, kyllä se tyly meiniki välittyi selkeästi setin aikana ihan vain bändin musiikillisten tuotosten ansiosta. Kieli vaihtui englanniksi, jonka Cold Inside handlasi tyylipuhtaasi aivan kuten myös hankalan Kohti Tuhoa jälkeisin soittoslotin haltuun ottamisen. Mukana oli rauhaisampaakin musasointia, joka sitten eskaloitui siihen perushyvään hc-jyystöön. Kitaran tiluttelut toi juttun metallisempaakin vibaa ja eipä keikka ainakaan päässyt käymään tylsäksi.
Torstaina esiintyneen Musta Huoneen kohdalla kaipasin vähemmän kontaktia yleisön kanssa niin tässä asiassa Cold Inside suoritui malliesimerkillisesti. Lämpö mikä uupui keikkaa seuraavien ja bändin väliltä näkyi kuitenkin bändin jäsenten keskeisessä kemiassa. Cold Inside ja Musta huone soittavat molemmat Suisto-klubilla 21.1. ja kiehtoo kyllä kovasti näiden kahden bändin näkeminen saman illan aikana, kuinka tummiin tunnelmiin sitä päästäänkään. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/
Oranssilla oli huikeita esiintyjiä pitkin viikkoa nro. 48. Omat aikataulut antoi periksi pönöttää paikalla kahtena eri päivänä. Tässäpä siis jotain ensimmäisenä vuorossa olleelta torstailta. BANGALBOOZE
Saapuessani paikalle Bangalbooze oli jo ehtinyt aloittaa settinsä. Keikan edetessä kävi mielessä miten biisit voisi toimia ihan vain instrumentaalisinakin sillä tässä menossa oli jammailumaista kulmaa mukana. Kävin nuuskimassa mitä tarjottavaa bändiltä löytyi SoundCloudin puolelta ja ne näytteet kuunneltuani taidan muistaa Bangalboozen kokonaismeiningin paljon letkeemmäksi mitä se sitten todellisuudessa olikaan. Ei nyt mulle iskenyt erityisemmin, mutta ihan ok sisäänvalumismusaa kyllä.
DÖD
Bändin astellessa lavalle ounastelin seuraavaksi olevan vuorossa lyhkäsiä punk/garagerock pläjäyksiä, mutta nythän päästiinkin ihan ns kunnollisiin biisien mittoihin. Död oli lainakamojen varassa mikä aiheutti lisäsäätöä keikan koittaessa edetä. Hyvä kun pidetään huolta siitä, että kuulostetaan siltä miltä pitääkin, mutta kun siihen päälle lisäsi ne jokavälispiikit joista paras "nyt ei puhuta mitään vaan soitetaan" alkoi huomio siirtyä kappaleista kaikkeen siihen muuhun.
Tässä vähän keikuttiin sillä ja rajoilla meneekö hommasta maku puhtaasti siitä syystä, että lisäviivästykset aikatauluun saattaisi ajaa illan vikojen (ja ehkä odotetuimpien?) bändien karsimaan jotain pois omastaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan hätää, sillä tillannetta pelasti miellyttävät, mukavasti rosoisuutta omaavat englanniksi lauletut kappaleet ja bändin yleishyvä meininki.
Yksi seikka mikä henkkoht sai mut diggailemaan Dödin menosta vielä enemmän oli se, että heistä tuli mieleen australialainen bändi Baby 8. Prosenteissa mun mahku nähdä toi mainittu poppoo livenä on tasoa 0,01 joten ilomielin käännän katseet ja korvat kohti Dödin suuntaa ja sitä ovea minkä takana on seuraava tilaisuus nähdä bändi livenä -mielellään niin, että omat kamat käytössä.
MUSTA HUONE
Hyväksi todettu tapa löytää uutta musiikkia on tutustua suosikkibändeistä tuttujen tyyppien muihinkin yhtyeisiin. Total Recall kytköksen kautta Musta Huone olikin päällimmäisin syy saapua Oranssille. Bändi teki livedebyyttinsä lokakuun loppupuolella Oulun Tukikohdassa ja nyt oli vuorossa uran toinen keikka. Tätä tuskin moni tiesi tai olisi osannut arvata, sillä bändin itsevarmasta olemuksesta huokui kuin heillä olisi vahva visio siitä miltä he haluavat Musta Huone-keikkojen näyttävän ja kuulostavan.
Tää oli jännä, alkuun oli kolme eri pistettä mistä lähti ääntä, kunnes siihen asti selin yleisöön ollut vokalisti liittyi joukkoon synnyttäen neljännen pisteen. Kaikki teki omaa juttuaan, kuitenkin sulautuen saumattomasti yhteen. Oon huono genrerunkkailija joten on ihan se ja sama mitä lajeja tähän koittaisin tiputella, mutta mulle Musta Huone edusti näitä ns tummanpuhuvia pörinä-bändejä, joissa mennään vahvasti musiikki edellä vokaalien ollen yksi intsrumenteista jättäen lyriikoiden sisällön painoarvon pieneksi -ainakin näin alkuvaihessa kun bändiä ensikertaa kuulee. Vahva eka kerta olikin. Keikan aikana pääsi hetkeksi unohtumaan, että tässä sitä oltin viiden toisistaan hyvin erilaisen bändin muodostamassa sulatusuunissa eikä Musta Huoneen omalla keikalla.
Mikä sitten takkusi? Musta Huone pitää jonkin sortin mystiikan verhoa yllä johon epätoivottuja rakoja teki kaikki muu paitsi se musiikki. Kappaleiden välien kohteliaat aplodit tässä tapauksessa vain napsautti pois niistä maisemista joihin bändin mukana oli jo ehtinyt matkata. Vähän samaa settiä kun koitat saada unesta kiinni pimeässä ja joku kuitenkin jatkuvasti räplää valot päälle. Ei haittaisi jos kaikki me ollaan se ja se ja tää biisi oli tämä näin tippuisi pois ja tilalle tulisi pelkkää katkeamatonta ääntä luoden illuusion yhdestä jatkuvasta biisistä. Yleisöllekään ei näin jäisi mahdollisuuksia osallistua äänimaisemien muokkaamiseen. Kyllä sen bändin nimen jostain saa aina tietoon jälkikäteenkin jos keikka tekee vaikutuksen. Muhun teki ja seuraava kerta onkin jo merkattuna kalenteriin: 21.1. Suisto-klubi, Hämeenlinna. Suosittelen.
KYNNET
Pillit sekä pimputtimet esiin ja poskeen kourallinen paukkukarkkia sillä joku oksensi lavalle sateenkaaren, joka sopi täydellisesti seuraavaksi vuorossa olevan Kynnet-yhtyeen leikkikentäksi. Nyt hypättiin ihan vastakkaisiin suuntiin verrattuna edeltävään esiintyjään. Yksi asia kyllä yhdisti, tässäkin bändissä oli (iloiseksi?) yllätyksekseni tunnistettavia muusikoita -nyt Teksti-TV 666 rivistöistä +basisti Tuulin tunnistin Kesän kanssa soitetuilta keikoilta.
Aiemmin Hopeajärvi-dudeksi nimittämäni Teemu Tanner on nyt tästä lähtien Kynnet-dude, sillä siinä missä Hopeajärveä jaksoi taannoin katsella vain pari biisiä, Kynnet-keikka tuntui loppuvan liiankin lyhyeen. Perässä laahaavalle aikataululle tämä parin minuutin hujakoilla pyörivistä biiseistä koottu tsädäm! ja ohi -tahti, jota biisistä riippuen välillä lisäsävytettiin mm tamburiinilla tai lehmänkellolla (<3), oli kuitenkin vain hyväksi.
100 Erobiisii kysyy "mä oon kirjoittanut varmaan 100 erobiisii --- tässä on niistä taas yksi hei miltä se kuulostaa" sovellan tuon utelun nyt koko ohjelmanumeroon ja kuulostaa muuten pirun nastalta! Samaan aikaan voi vain tuntea miten korvamato toisensa jälkeen sujahtaa korvakäytävästä pään sisälle pitämään majaansa. Tarttuvin sortti sattui tallentumaan kameralle asti ja löytyypi merkinnän lopusta, ottakaa haltuun ja suunnatkaa ehdottomasti keikalle jos mukana myös Kynnet! En huutele vain huvikseni sillä olen tässä välissä ehtinyt noudattamaan omaa neuvoa jo kertaalleen (blogin edellinen merkintä, click click). Practice what you preach.
M.O.R.A.
Voiko olla tulematta hyvälle tuulelle kun seuraa M.O.R.A.n menoa? No ei! Tämä kerta taas vahvisti kaikkia ooh ja aah ihailun tunteitani bändiä kohtaan. Kyllä huomasin keikkakonkareiden ottavan lavan haltuun jo ihan pelkästään senkin puolesta, että kello poltteli jo yhtätoista jolloin vissiin Oranssilla täytyy homman hiljentyä (?), mutta sen ei annettu häiritä vaan setti tykiteltiin läpi tutulla tatsilla unohtamatta heittää hymyssä suin läppää bändin kesken. Illan muiden bändien kepeämpien ja/tai hidastempoisempien esitysten jälkeen tiukka hardcore-rykäys sopi viimeiseksi niitiksi hyvin kasattuun esiintyjäpakettiin.
Vaikka keskelle viikkoa osuvat keikat harvemmin täällä Suomessa saa yleisöä samanlaiseen hurmokseen kuin autuaammat viikonloppuslotit, jälleen kerran tämä ei kyllä näkynyt bändin suorituksesta. Ammattimaista ilman pienintäkään merkkiä leipiintymisestä. Jäi kyllä hyvät energiat päälle tästä keikasta mikä avitti selviämään samoilla silmillä suoritetusta aamuvuorosta. Jaksaa jaksaa.
Kerta M.O.R.A. takoo keikkaa ahkeraan voisinkin tässä tehdä yhden keikkalupauksen alkaneelle vuodelle 2017: nähdä bändi muuallakin kuin Helsingissä ja koittaa edes kerran saada kotikylän keikka-ajankohta natsaamaan. Lupauksen pitämistä voi seurata tältä samalta kanavalta, heh heh.
-kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/ *muoks* Lauantain rapsa nyt luettavissa.
Pictures of the Month kilu's special! As 2016 is starting to wrap up, I had a look at the list of the shows that I've been to and there's quite a few that haven't been mentioned on this odd ball lil' gig-diary of ours. This one stood out not only 'cos the gig poster has been decorating my closet door but because one of the mentioned bands are on the line up of one of the gigs I'm most looking forward to in December.
So all the way back to February with I guess at this point slightly indistinct memories from the shows but whatever, I guess good thing this one is under Pictures of the month title then!
21.2. ORANSSI, HELSINKI
PAKKOSYÖTTÖ
picture is missing: the guitarist, blocked by a shoulder
Pakkosyöttö, this somewhat all-star line-up band played their first gig this night and I always appreciate to hear more in Finnish hardcore when done well. As the picture might indicate, the band put some emotion to their performance. That or just someone who tripped over untied shoelaces. I've not seen Pakkosyöttö since this and I have a hunch that when the next time comes, it will be like I had never seen the band before - partly cos they didn't stick to my memory in any special way and partly 'cos now they've got more gigs under their belt and most likely will play even more tighter and heavier set. Looking forward to that.
SICK URGE
Fast. FAST!!! Those are the only words that I had written down months ago. In a nutshell that's Sick Urge gig. It was thrilling to watch vocal duties being switched between the guitarist and bass player and with such fast paced songs they didn't even seem to catch any breath in the midst. Playing furiously like the source of electricity for their instruments, monitors..hell, for the whole venue depended on just how fast they can shred/bang that what's been given. After the band was done, I was very pleased I had completely slept over Tampere 's leg of this tour as the first bands of this day didn't play there. They will though on January 28th at Vastavirta! Hopefully I'll make it to that one.
KOVADLINA
There was a quick discussion with the bands and in result punk rockers Kovadlina from Czech Republic took the stage next and by what a storm. It was such a contrast to see the band's singer being like possessed madman on stage as off stage he came across as a very smiley happy-go-lucky person. One didn't need to be able to understand any Czech as universal language of music was so evident that the words sung really meant something to the performer. Towards the end of the set a lil' speech, along these lines, praising the unity that can be the outcome with music and the DIY scene revolving around it. Followed by this during the song the singer (who obviously stole the show you could say) then bashed his forehead open with the microphone and I guess this point I did wish I knew what the song was about because it so went to his emotions. The song is also on the video clip I took of the gig found at the very end of this post.
Speaking of music bringing people together. It was also a nice surprise to see a familiar face touring with the band (wad up T!). He told me how first they were supposed to also tour in Russia but when that didn't work out this Finland run shaped up to be pretty much a short holiday; playing shows, hanging with friends, enjoying good food and great times in general.
REMISSIONS Posterboys of Vastavirta-klubi's gig posters. There has to be a ready to use poster base for Remissions' Vastavirta gigs for sure. Nothing wrong with actively playing - the opposite!
How to follow such a gave it all set? How about with much heavier music with a dark, twisted concept set (interest points raised!)? Sounds about right way to go and exactly what Remissions went with. Diversity within the bands is what made the night a success. Not the most memorable set but after fast paced hardcore and punk rock these doomy sounds brought up a warm feeling despite the topic of their songs. I would not mind seeing all the bands again at some point = success! -kilu ✌ // YYKAAHOOVEE
Toukokuusta tulikin oikein megakeikkakuu ja se starttasi näiden kahden keikan voimin kuukauden neljäs päivä, hyvin kypsytettyä rapsaa siis. Ensin Oranssilla soitti Lapinpolthajat, Abnormi ja M.O.R.A. ja sitten ilta jatkui Virgin Oilissa jälleen Lapinpolthajien tahtiin kera Juice Normaali sekä Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?
ABNORMI
Ainoa koko tän illan bändeistä jota en ollut kuunnellut yhtään ennakkoon ja pääsikin yllättämään monipuolisella setillään. Kappaleet vaihteli ytimekkään kymmenen sekunnin Sota on helvetti-biisin ja alle minuutin rykäysten ohella sinne parin minuutin kipurajankin ylittääviin helmiin kun hevimpi soundi kietoutui peruspunkpoljennan kanssa samaan kapaloon muodostaen pidemmän kuuntelunautinnon. Laulajan rouhea ääni miellytti todella paljon. Kun setin päättäneen Viimeiselle matkalle kappaleen instrumentaalipläjäys lähti käyntiin vakuutuin siitä, että Abnormia jaksaisi kuunnella kyllä ihan levyltäkin ja ainoa epäkiitollinen tässä asetelmassa oli kukkaro. Tästä luonnoksesta kun on jo vierähtänyt tovin niin levyhyllykin ehti saada tässä välissä täydennystä yhteensä seitsemäntoista tuuman verran, toimii.
M.O.R.A.
Aii että mikä aloitus keikkaviikolle kun heti pääsi ruksimaan näe M.O.R.A. livenä pois listalta. Tre-keikojen ajoitukset on poikkeuksetta aina kusseet ja tätä ennen en ollut kokenut tarvetta lähteä kauemmaksi apajille. Yleisö otti ensitanssiaskelia jo siinä vaiheessa kun rumpuja vasta vähän testailtiin. En voinut välttyä keikkaseuraksi lähteneen kaverini naamalle levinneestä hymystä eli tää lupasi jo hyvää. Lupaukset lunastettin ja ennakkokäsitykseni M.O.R.A.sta kovana livebändinä ruummillistui Oranssin lavalla.
Keikan alkulämmittelyiksi nuori b-mies kävi heittämässä lyhyen koreografian mikä ei jättänyt ketään kylmäksi kamerasovellusten käydessä kuumana. Tämä loikin heti alkuunsa erittäin positiivisen ilmapiirin setin ympärille valliten läpi koko rykäyksen. Solisteilta ei hymy hyytynyt ja vitsiä murjottiin bändin tyyppien kesken. Jengiä oli kertynyt sisälle oikein mukavasti ja meininki alkoikin heti. Usein hokemani fraasi miten on keikoilla kävijän juhlaa kun levyllä hyvältä kuulostava bändi on vielä perhanasti parempi livenä päti tän poppoon kohdalla potenssiin kymmenen. Bändi ei juurikaan itseään säästele ja energian määrä on aikas käsittämätöntä. +tuosta sit vielä suorilta levyjä ja paitoja myymään, arvostettavaa toimintaa kaikin puolin! Omaksi suosikiksi nousi tökkivien duunipäivien pelastus Jaksaa jaksaa. Myösihan uuttakin matskua testailtiin livenä. Breikkausta tuli lisää vielä välivaiheilla ja Oranssin hyvin käyttäytyvä yleisö osasi tässä kohtaa ottaa hieman iisimmin taaten tanssijalle esiintymisrauhan ennen vielä viimeistä puristusta. Tästä lähtien M.O.R.A.n keikkakalenteria katselee ihan eri silmin, ei siellä välttämättä tarvitse se Tampere lukea.
Pertsa halus kuitata tän keikan ihan vaan kahdella sanalla: fuck yeah.
Ei mitään Hero Dishonestia vastaan, mutta tilaisuutta nähdä Lapinpolthajat kahdesti samana päivänä ei nyt vaan noin skippailla ja suoraan sanottuna M.O.R.A. vei potin kotio Oranssilla niin siinä vaiheessa oli ihan hyvä levykiskan kautta vaihtaa maisemia eli hoplaa ja Virgin Oiliin niinkin surkealla menestyksellä että viimeistä 200 metrin matkaa varten piti ottaa gps-paikannin esille. Hyvin meil menee!
LAPINPOLTHAJAT kertaa kaks!
Molemmissa keikkapaikoissa lähdettiin samantie Espooseen Lapinpolthajille tuttuun konstailettomaan tyyliin. Oranssilla nuoriso otti lavan edustaa haltuun heti tokasta biisistä kun taas Virgin Oilissa tuoppikansa oli odotetusti vallitsevin näky. Ilahdutti kyllä bongata yleisön joukosta joku toinenkin kahden keikan taktiikkaan turvautunut. Mikä muhun tässä bändissä vetoaa on miten suoraa toimintaa heidän keikat tuntuu olevan. Täs ollaan, nyt mennään ja soitetaan! Monien kappaleiden aihepiirit ovat kuin tarinoita keltaisen lehdistön lööppien takaa tai vastaavasti mitkä asiat johtivat siihen, että niihin otsikoihin lopulta päädyttiin. Molemmilta keikoilta suosikiksi nousi Peili"mulla ei ole enää ketään, ketä silmiin katsoisin / mulla ei oo enää mitään, en enää usko itseeni". Voikun joskus vielä osuisin paikalle kun setissä olisi mukana Kunnes kuolema meidät erottaa, löytyy Peilin tavoin Lapinpolthajien uusimmalta levyltä III.
Oranssin keikka vei pidemmän korren paremman soundin takia joka Virginissä jäi hieman kolkoksi. Kieltämättä jälkimmäinen keikkapaikka jäi kokonsa puolesta hieman ihmetyttämään kun kuitenkaan ei ihan kaikista tunnetuimmat bändit kyseessä, joten tunnelman puolesta pisteet myös Oranssin suuntaan.
JUICE NORMAALI
Illan kovin palkinto menee, ei Juice Normaalille vaan kitaristille Tasaraha-Antille, jolle tämä oli kolmas soitettu keikka reippaasti alle vuorokauden aikana, nostan hattua. Odottelin hieman josko täällä olisi tullut Cheek on paska-kappaleen ensisoitto mutta eii. Akateeminen poikakin oli siinä mielessä pettymys kun paikalla sentään oli jo parilla keikalla kappaleessa vieraillut ankkapillisti, mutta eii. Tämä keikka mentiin ihan omalla miehityksellä ja alan tosissani epäillä onko Tampereella aina parhaimmat Juice Normaali-meiningit.
Eteenpäin oltiin kuitenkin taas menty Kakka-hätä 77-kovereiden ollessa historiaa ja (mulle) uusia biisejä tuli peräti kaksi (settilistakuvan mustalla tussatut). Blast of Silence Records julkaisee nyt elokuun alussa Juice Normaalin ja kanadalaisen Proxy bändin splitin 7" jossa B-puolena bändin Kaksio koveri Ajattelen sua. Toivon julkaisuille pikaista jatkoa sillä esim keikan aloittanut Murtuneet luut olisi bueno kuulla levylläkin. Livenä erityisen hyvin rullasi tokavika Kuin atomipommi sun naamaasi ja jo mainittu Ajattelen sua on aina taattua tanssikamaa. Next time kelpais kyllä taas joku vähän härömpi setti, alkaa mennä liiankin normaaliksi tää meno. Koira-biisi jumittui kyllä päähän seuraavaksin päiväksi ja Joni Ekmanin rumpusooloa on kyllä aina yhtä ilo olla todistamassa.
HAVE YOU EVER SEEN THE JANE FONDA AEROBIC VHS?
Mikä ekana kiinnitti tässä bändissä mun huomion oli jäsenillä bongaamani Teksti-TV 666 kangaskassi ja Pää Kii-paita. Tuolloin en tosin vielä tiennyt kyseessä olevan yhtikäs mikään bändi, ilahdutti vain nähdä kyseisten orkesterien tilpehööriä maailmalla niinkin kaukana kuin Riikan lentokentällä. Kappaleen kappaletta kuulematta olin muodostanut HYESTJFAV?:n musiikista paljon popimman mielikuvan joten yllätys oli mieluinen kun soundissahan oli särmää. Heittäisin soppaan sanan garage ja kun siihen yhdistää sähköurut tulee mukaan kivat videopelisoundtrackvibat. Olin kuunnellut Teenage Sweetheart levyä aika tiuhaan lyhyen aikajakson sisällä ennen tätä keikkaa, mutta asiaan perehtymättömänä oli kuitenkin vaikea lähteä veikkailemaan sinkkubiisejä sillä potentiaalia löytyi niin monesta. Yleisön reaktiosta päätellen keikan loppupuolen (Do the) Shämäläin oli kyllä pakko olla yksi hiteistä.
Samaan aikaan kun itse tuulettelin miten tää toimii piti kaverilta tarkistaa kestääkö varmasti koko setin, aika kärsivältä kun näytti. Rumpalin siirtäessa lattiatomin erilleen ehdin jo kuvitella miten seuraavan biisin rummuttelut tapahtuisi vain sen tomin voimin lavan reunassa, mutta väärässä olin ja siitä alkoi illan tekniset takkuilut kun seuraavaksi kiippareiden kanssa oli myös jotain häikkää. Setti kuitenkin soitettiin kunnialla loppuun vaikka välillä vaikutti siltä että peli vihellettäisiin kesken poikki. No ensi kerralla tästä voi vain petrata sillä varmasti toistekin tulee keikalle lähdettyä. Hyvät biisit pelastaa paljon.
Ainoa mikä jätti HYESTHFAV?:n kohdalla hieman hölmistyneeksi oli se miten yleisöön ei otettu mitään kontaktia. En nyt tarkoita että bändeillä on velvoite höpötellä yhtä paljon mitä esim edeltänyt orkesteri tai sanoa lavalla yhtikäs mitään, mutta asia johon harvemmin edes kiinnitän huomiota jotenkin tällä kertaa korostui niin vahvasti, että tuli mieleen sisäänpäin kääntyneitä kengänkärkiä otsatukkansa alta tuijotteleva emoskidi. Vikan biisin jälkeen yleisö jaksoi vielä pitää meteliä jos saatais encoressa vielä jotain. Vastoinkäymiset huomioiden ei tullut yllätyksenä että that was it. Ei ole vaikea kuvitella, että lavan takana oltaisiin käyty mee sä, eiku sä -painia siitä kuka joutuu vielä menemään takaisin ja ilmoittamaan asian salin nälkäisille. Se nakki nasahti lopulta urkuristille.
Elokuun lisäys: vielä ei ole bändi osunut toistamiseen kohdalle vaikka kiitettävän ahkerasti keikka kyllä heille pukkaa eli one fine day. Sil aikaa kuuntelen keikalta hommattua levykäistä. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE//
United Forces Spring Break @ Oranssi, Helsinki 6.5.
Illan sai kunnian aloittaa "Me ollaan Foreseen" SICK URGE. Tää porukka ei anna kuulijalle aikaa jäädä pohtimaan mitäs tästä pitäisi olla mieltä sillä Sick Urgen kohdalla minuutin rajan ylittävä kappale voidaan jo tulkita proge-eepokseksi. Ravintoloissa saatetaan tarjoilla amuse-bouche suupala makunystyröiden herättelemiseksi ennen pidemmän kaavan ateriointia, sitä tää vähän niinku oli, mutta korville. Oikea valinta korkkaamaan spring breikki. Ensimmäiseksi bändiksi veti hyvin porukkaa sisätiloihin eikä nyrkkiä musan tahtiin heiluttavat (saa muuten vispata aika nopee) voi olla väärässä.
Tästä keikasta inspiroituneena voisin koittaa joskus ennen joulua postailla throwback-merkinnän siitä miten välillä on ihan jees ajaa itsensä loppuun kun seurauksena saattaa päätyä Sick Urgen kaltaisen bändin keikalle. Ois nääs videomatskuukin jemmassa.
Seuraavana oli mulle täysin uusi tuttavuus ja toisen keikkansa soittava BORN TO CRY. Bändin riveistä tunnistin kasvoja kovasti pitämieni yhtyeiden Total Recall, Lighthouse Project ja Kesä takaa eli mielenkiinto kyllä heräsi. "Tää mikkiständi ei oikein toimi kunnolla- me ollaan Born To Cry" tahatonta tai ei mutta mua huvitti tuo heitto ihan liikaa. Jännä combo miten musiikki kyllä toimi, mutta mahkut jatkoon mun kohdalla tappoi liian osaavan laulajan laulutyyli, sillä mieleen tuli liikaa Sonata Arctican tapaiset bändit joista on vaikea pitää edes läpällä (tää on muuten testattu juttu). Born To Cry erosi muista illan bändeistä aika paljon minkä huomasi myös sisätilan olleen verrattain tyhjempi kuin mitä Sick Urgen aikana.
Aurinkoisesta ulkoilmasta takaisin sisälle ajoi Oma etu mielessä EP:n, väittäisin hittibiisillä, 500 päivää soundinsa tarkistellut NUORET SANKARIT. Tiiseriversio, helahoito oli luvassa myöhemmin setissä jolloin mikrofonia ojennettiin auliisti myös yleisön suuntaan, kuten muutaman muunkin biisin aikana. Tykkään tästä bändistä huokuvasta ei huolen häivää asenteesta. Letkee meininki. Joraaminen niin lavalla kuin lattiallakin sekä vuoropuhelu yleisön kanssa takasi hyvän fiiliksen molemmin puolin tuoden auringon sisällekin asti jos oikein imeläksi ryhdytään. Tähän vielä pari tinttiä visertämään ja virus-vapaa pupu nurmelle pomppimaan.
Täyspitkä levy tuloillaan ja sillä mukana olevia biisejä oli luonnolisesti setissäkin. Viikonloppufaija on kova viisu! Ei olisi arvannut tämän keikan olleen spessukokoonpanon aikaansaannos, hyvä meno.
Mut näihin iltamiin ajoi kotimaisen kauttauksen haluan nähdä livenä bändit joihin illan metallisin akti FORESEEN lukeutui. Nyt sitten alkoikin tapahtua kaikenlaista. Ensinnäkin enemmän nuorisoa näkyvissä sisällä asti! Aika kovia fanityttöjä/poikia kun tämän keikan jälkeen taas katosivat vaikka helposti olisi seuraavankin bändin luullut samaan hintaan uppoavan. Toiseksi, MC Hammer mooveja ei näkökentässä vaan lavan lähiympäristön valtasi HC-törmäilyautot, reunojen sivupehmusteet luonnolisesti viskattuna vintille, joten nyt keikkaa ilmeisen "tylsästi" diggailevat saivat luvan tehdä tilaa taaemmaksi sivuille. Pitti-meininki kuuluu tähän musaan, just hyvä! Mutta tällä kertaa ei menty ihan 100% hyvässä yhteisymmärryksessä. Jengiä ei todellakaan ole tarkoitus kiskoa väkisin mukaan tai tehdä syöksyjä lavan reunassa kiinni seisovien selkään. Siinä vaiheessa kun pitää keikkaa fiilistelyä enemmän keskittyä varomaan jotain yksittäistä luotijunaa menee inasen yli. Foreseenin piti keskeyttää yksi biisi ja puuttua peliin kun yleisössä meinasi tulla hieman kärhämää. Varmaan tosi jees just soittaa uutta kappaletta kun porukan huomio on kiinnittyneenä ihan muualle, respect the band too hey.
kuva siitä miten joku ottaa parempaa kuvaa samasta hetkestä
Foreseenin livemaine oli kantautunut korviin ja MORO mitä tykitystä setti sitten todellakin oli. Ehkä nyt hieman paremmin tajuan poislähtijöitä sillä siinä vaiheessa kun oma suosikki on vetänyt törkeen kovan keikan niin miksi riskeerta noussutta haippia jonkun ehkä jopa neverhöördin bändin takia. Foreseen pitää nähdä uudestaan ja haluan raahata kyllä blogin toisen puoliskonkin joskus mukaan (sua on varoitettu). Vielä ei kuitenkaan levykauppoja syntynyt, tarkastellaan tilannetta sitten seuraavalla kertaa Helsinki Savagery kun vaatii vielä hieman sulattelua. Bandcamp käyköön kuumana until that.
Oon kutsunut näkemiäni tunnetumpien hooseenimien keikkoja, kuten kuukauden kuvat-osiossa käsiteltyAgnostic Front, ns yleissivistäviksi kokemuksiksi vaikka toki then vs now onkin oma blahblah:n-lajikkeensa. Yhtä sivistävää toimintaa on pysyä kärryillä siitä mitä uutta pinnan alla kuohuu rapakonkin takana. Ton suhteen pakko tunnustaa, että parantamisen varaa ois ja paljon. Siksi tämän tyyliset kattaukset tulee tarpeeseen. Illan pääesiintyjänä oli ulkomaanihme, ei yhtään turhaan hypetetty AJAX. Hieman Negative Approach tyylistä, meibi semisti turned up a notch, pääosin oikein mehevää louhintaa! Yleisö edelleen antoi pitin pyöriä, toivottavasti itsensä keikan aikana telonut tyyppi on (tai siis oli jo sillon aikaa sitten) ok. Koitin napata settilistasta kuvaa kun eräs ystävällinen sielu vain totesi että ota se mukaan ja lopulta ojensi kouraan, heh kiitos vain.
Bleach For Breakfast EP:ltä yhtä biisiä vaille kaikki, ekalta ja tokalta seiskalta jäi kummaltakin kaksi ulkopuolelle +mukana vielä Beach Impediment Presents: Hardcore Gimme Some More -kokoelmalevyltä Lapdog. Kahden illan aikana ulkomaalaisista kovin oli kyllä laitettu heti tälle päivää.
Mun onneksi illan vei kuitenkin kotimainen poppoo eli SIIIIIICK URRRRGE !!!
