Vain Elämää Live @ Hartwall Areena 29.-30.12.2017

Vain Elämää all stars ja Hartsu, siinäpä vuoden vaihteen ohjelma tiivistettynä. Keikkoja oli kaksin kappalein ja olin mestoilla molempina iltoina. Kaikki merkinnän kuvat ovat toisen päivän keikalta.

Koko areena istui, kuten kuulemma on ollut käytäntönä kaikilla tämän formaatin keikoilla. Pieni fyysinen rasitus ei olisi ollut joulunvietosta pöhöttyneelle keholle pahitteeksi, mutta ei auttanut muuta kuin lyödä berberi penkkiin. Permannon keskellä oli neliskulmainen lava, jota oltiin kovasti 360-asteisena markkinoitu ja senhän pitäisi tarkoittaa hyvää näkyvyyttä kaikille yleisön jäsenille paikasta riippumatta. Epäilykset oman paikan kelvollisuudesta alkoivat kuitenkin kalvaa heti lavan nähdessäni. Illan juhlakalut eli Sanni, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää, Toni Wirtanen, Juha Tapio, Kaija Koo ja Cheek astelivat lohkomme viereistä käytävää pitkin lavalle ja heittivät matkalla yläfemmoja käytäväpaikkalaisille. Pyroja, dramaattinen intronauha, kippistelyä ja ryhmähali. Kaijan versio Siltsun Tanssii kuin John Travolta-rallista avasi illan ja ehdin jo ajatella, että ehkä permantopaikaltani näkee loppujen lopuksi ihan hyvin.

Ennen väliaikaa oli kuitenkin käynyt varsin selväksi, että olin maksanut 75 rahaa 90 prosenttisesti niskojen ja perseiden katselusta. Vaikka lavalla olikin liuta kauniita ihmisiä, niin kyllä se etupuoli on keikkakävijän näkövinkkelistä huomattavasti kivempi ja oleellisempi. Perse on perse ja naama on naama. VE-bändi soitteli vastakkaisella puolella ja ihan ymmärrettävästi artistitkin suosivat sitä puolta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sanni, Wirtanen ja Cheek vetivät eniten rundia ympäri lavaa, mutta ei se seurueemme yleisfiilistä muuttanut. Miksi markkinoida lavaa 360-asteisena, jos artistit kuitenkin esiintyvät pääosin vain yhteen suuntaan? Puolet areenasta oli koko keikan ajan lähes täysin paitsiossa. Se jos mikä on megaluokan suunnittelu- ja järjestelymunaus. En muista koska viimeksi olisin lähtenyt keikalta niin käämi karrella. Siis huh. Koitimme zoomailla tyhjäksi jääneitä paikkoja, mutta ensimmäisenä iltana Hartsu oli tupaten täynnä eikä paikkojen vaihto onnistunut. Toisena iltana väkeä oli vähemmän ja livahdimme väliajalla permannolta alakatsomoon tyhjiksi jääneille paikoille. Se oli viikonlopun paras päätös ja pystyin viimein keskittymään johonkin muuhun kuin ketutukseen. Olisin mielelläni nähnyt molemmat keikat kokonaisuudessaan hyviltä paikoilta, mutta oli yksi puoliaika parempi kuin ei mitään.

Valittaminen on terapeuttista, joten pakko vetää vielä encore. Aiheena settilistan rakenne. Kuten eräs illan artisteista osuvasti kommentoi ensimmäisen keikan jälkeen: "Ainakin mentiin tunnelmasta toiseen." Settilistan rakenteessa mätti eniten se, ettei mitään tavanomaista rakennetta ja draaman kaarta oikeastaan ollut. Perusidea oli, että seuraavana lauluvuorossa oli aina se artisti, jonka biisin edellinen oli esittänyt. Kaija lauloi Siltsua, jonka jälkeen Siltsu lauloi Sannin biisin jne. Menettely johti ajoittain todella kummallisiin komboihin, joista räikein oli Cheekin Jumala-versio ja sen perään Sannin Timantit on ikuisia-versio. Ensin itsari ja sitten heti perään bileet? Asia kunnossa.

Loppuun jotain positiivista eli suosikkihetkiä keikoilta. Aloitetaan miesartisteista ja Siltsusta, joka joutui valitettavasti jättämään toisen illan väliin terveyssyistä. Ekan illan huippuhetkiä olivat ehdottomasti encore-päivän helmi Gabrielle's sång sekä toisen puoliskon ensimmäinen biisi, eli täysissä drag-vetimissä vedetty versio Sannin Dementiasta. Varsinkin Gabrielle's sång säväytti, tulkinta oli vähintään yhtä huikea kuin telkkarista katsottuna. Juha Tapion Sinuhe aiheutti kokovartalokylmiksiä jo kotisohvalla ja tyyppi vakuutti myös livenä. Mad respect jo pelkästään version tekemiseen vaaditusta taustatyöstä, ihan huikeaa duunia. Hartsulla molempina iltoina Juhiksen messissä olivat myös Brädi ja Elastinen. Jälkimmäinen sai sen toisen pöydässä istuneen räppiprofeetan melkein putoamaan tuoliltaan, Elan paikallaolo tuli siis selvästi Cheekille täytenä yllätyksenä. Harvemmin tulee nähtyä niin sekalainen sakki lavalla, mutta eipä sillä väliä kun homma toimi. Wirtasen versioista Ratapiha ja Soita mua iskivät eniten, takuuvarmaa mäiskettä paahtoa kun olivat. Fiiliksissä jäi puuttumaan ja se pisti harmittamaan, biisi oli yksi kauden lemppareistani. Cheekin Jumala oli komeaa kuultavaa, vaikka biisi ei henkilökohtaisella tasolla mulle kovin syvälle kolahda ja olisin voinut vaihtaa sen tilalle version Sannin Vahingosta. Surulapsi sen sijaan otti sydämestä, diggailen ja samaistun todella. Riemukas Malja sai suupielet kohoamaan ja haaveena olisikin kuulla biisi vielä klubiympäristössä, jonne se mielestäni kuuluu.

Siirrytään leideihin. Kaijan versiot olivat tällä kaudella yllättävän vaisuja, eikä niistä oikein noussut suosikkeja. Toisena iltana Kaija veti Syypää sun hymyyn-versionsa yhdessä Cheekin kanssa ja oli kiva nähdä kaksikko yhtä aikaa lavalla, mutta muuten meininki oli aika tavanomaista. Kunnioitukseni Sannia kohtaan puolestaan kasvaa koko ajan. Aivan uskomattoman nerokas ja aina jotain uutta ja yllättävää kehittelevä mimmi! Timantit on ikuisia-versio oli pirskahtelevan ihana ja Kelpaat kelle vaan jousineen täyttä korvakarkkia. Apocalyptican jätkät olisivat olleet kirsikka kakun päälle, mutta tunnelma oli hieno joka tapauksessa. Jenni Vartiaisen vedoista jäivät mieleen versio Cheekin Keinusta ja positiivisena yllätyksenä kivasti kolisevilla purnukoilla tehostettu Mato. Jälkimmäinen ei säväyttänyt aikoinaan telkkarista katsottuna yhtään, mutta liveversio oli yhdistelmä tv-versiota ja sitä ihka ensimmäistä versiota, joka jäi lopulta jyrän alle. Tämä alkuperäinen purnukkaversio oli rutkasti mielenkiintoisempi ja sen olisi sietänyt päätyä telkkariin asti.

Keikat olivat musiikillisesti oikein kelpoa kamaa, mutta yllättävät näköesteet ja muut paskamaisuudet imivät mehut totaalisesti. Oma-aloitteisen paikanvaihdon ansiosta kuulimme ja ennen kaikkea näimme keikan Oi mikä ihana ilta -päätösbiisin kunnolla edes toisena iltana, mutta ei kyseinen biisi juurikaan seurueemme mielialaa kotimatkalla heijastanut. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Valot sammuu

Grande finale ja hommat isoillaan.

Cheek @ Hartwall Areena, Helsinki 26.2.2016

Hartsu oli yksi niistä paikoista, joissa en ajatellut kohtaavani ongelmia järjestäjien taholta. No, siellähän kusi sitten ihan kaikki ja hetken jo luulin, että kiertueen vika keikka joudutaan katsomaan ensimmäisen tavoin jostain miksauskopin perukoilta. Hommat menivät kuitenkin loppujen lopuksi nappiin, vaikka sain kyllä sen parinkymmenen minuutin aikana sydämentykytyksiä koko vuoden edestä.

Fiilis oli alusta lähtien älyttömän hyvä. Ajattelin, että haikeutta olisi ollut vähän enemmän ilmassa, mutta ei kyllä itselläkään ollut yhtään vetistelyfiilis vaan ennemminkin päinvastoin. Alpha Omegalla aloitettiin tuttuun tapaan ja kaveriksi heti perään aina päräyttävä Kuka muu muka. Lapissa vierailijoiden suhteen oli niukat ajat, mutta Hartsulla saatiin odotetusti kunnon tykitystä. Vähän pelkäsin, että kröhöm suuri suosikkini Kasmir olisi täällä, mutta Makee ja selkee vedettiin ilman feattaajaa niin kuin ennenkin, kiitos siitä. Kirjoittelin rundin ensimmäisen viikonlopun jälkeen, että olisipa siistiä, jos Leveellä kuultaisiin vielä toistamiseen Hartsulla. Kuultiinhan se, vaikka tällä kertaa paikalla oli vain kaksi kolmasosaa Kapasiteettiyksiköstä, koska Uniikki huiteli muualla. Harmi sinänsä, mutta oli silti kiva kuulla yksi uuden levyn suosikkibiiseistä vielä kerran livenä, sillä aika harvinaista herkkuahan tuo on ja jos tälle keikalle jotain spessua haluttiin lisätä niin hyvä, että valinta osui teeman mukaisesti nimenomaan Alpha Omegalla olevaan biisiin eikä vanhoihin hitteihin. Leijonan kita sylkäisi seuraavaksi ulos Elastisen ja Profeetat vedettiin vähintään yhtä komeasti kuin taannoin Hakametsässä.

Yasmine Yamajako oli jälleen paikalla, samoin useampaan otteeseen kiertueen aikana lavalla nähty Diandra ja Fiiliksissä oli jälleen kova. Biisiin oli upotettu nyt vähän lisäpaukkuja ja ilotulitteita, joiden ansiosta taisi pari lyöntiä jäädä välistä. En kuitenkaan aavistanut, että kohta olisi nitroille tarvetta. Illan ja oikeastaan koko rundin suurin ylläripylläri oli Anna mä meen ja, jumalauta, Jonne Aaron! Kyllä siinä sai hetken silmiä hieroa, hitto sentään! Jännä kuinka sitä pystyykin taantumaan noin puolessa sekunnissa taas 16-vuotiaan Negative-fanin tasolle, mutta se oli ihanaa. (Iiiiik!) Kannatti selvästi raivota about koko kiertueen ajan nykyisen iskelmäviiksijonnen saamattomuutta, sillä viesti meni näköjään telepaattisesti perille. Jenni Vartiainen tuli heti perään feattaamaan Kyyneleet ja oli oma vähän pliisu itsensä, mutta mikäs siinä vuodatellessa (J)onnen kyyneleitä.

En ole ollut Hartsulla pariin vuoteen ja olin unohtanut kuinka paljon kokoa kyseisellä mestalla oikein onkaan. Parempi mies ja Keinu vietiin kirjaimellisesti ihan uusille leveleille häkkyrän keikkuessa aikuisten oikeasti korkealla ja sitä liikuttavat kiskotkin päättyivät vasta puolessa välissä kenttää. Hommat totisesti isoillaan. Kiertueen viimeiset iltamat eivät tosiaan aiheuttaneet meikässä mitään yleistä pillitysfiilistä, mutta tunsin vähän haikeutta joitain tiettyjä biisejä kohtaan, esimerkkeinä Alpha Omega ja Valot sammuu. Festarisettiin ne tuskin eksyvät, joten saa nähdä missä niitä enää livenä kuulee tai kuuleeko ollenkaan. Lopussa päästiin vielä kunnolla pomppimaan, koska Sokka. Oi oi. Ennen viimeistä biisiä selvisi, että Alpha Omega on myynyt kolminkertaista ja Kuka muu muka kahdeksankertaista(!) platinaa, aika perkeleen siistiä! Platinalättyjen pällistelemisen jälkeen ohjelmassa oli vielä Timantit. Se oli tunteikas ja ihana lopetus keikalle, jengi hoilasi täysillä mukana.

Suuntasimme keikan jälkeen vielä Apolloon ja illan kruunasi ehdottomasti vähän tavallista pidempi jatkosetti, joka päättyi Sokkaan. Hih, harvemmin sitä saa tuplasokkaa yhden illan aikana, olipa luksusta ja paras tapa päättää mieletön rundi! <3 Näihin kahteen kuukauteen mahtui omalta osaltani 11 kaupunkia, 12 keikkaa ja vähän vajaa 6000 kilsaa. Ei huono. Festarikesää koskien olisi yksi kysymys: Joko mennään?

ps. Iso kiitos kaikille, jotka on antanut kivaa palautetta blogista AO-rundin aikana! Lämmittää mieltä kovasti. Pysykäähän kyydissä kesälläkin, pus!

- juoksepoistytto

Rapsat aiemmilta Alpha Omega Tourin gigseiltä:
Rovaniemi 19.2. ja Oulu 20.2.
Kuopio 12.2. ja Tampere 13.2.
Jyväskylä 5.2. ja Lahti 6.2.
Hämeenlinna 29.1. ja Mikkeli 30.1.
Lappeenranta 22.1.
Helsinki 8.1. ja Turku 9.1.

yykaahoovee feisbuuk