Ruisrock 2017: Hipistä vipiksi

Ruisrock on ollut mulle jo vuosien ajan the kesäfestari, käyntikertojen laskemiseen eivät enää kahden käden sormet riitä. Artistikattaus on aina niin laaja, että joka vuosi joukosta löytyy joku must see. Tällä kertaa pääsin aistimaan festaritunnelmaa vip-vieraan näkökulmasta. Miltä tuntui välttää kuuluisa Via Dolorosa? Löytyikö tällaiselle tofuhaukalle ja porkkanan purijalle buffasta mitään murkinaa? Entä oliko bajamassa paperia? Nyt se selviää!

Rannekkeenvaihto ja vip-passin noutaminen

Rannekkeet ja passit noudettiin Hotel Marina Palacesta Ruisrockin akkreditointipisteestä. Tulimme mestoille tietty juuri silloin kuin kaikki muutkin, mutta yllättävän nopeasti pääsimme jatkamaan matkaa, vaikka koko aulan ympäri kiemurrellut jono peljästytti ensin. Peukku ripeille työntekijöille! Rakastan festarirannekkeita, ne ovat vain niin saakelin käteviä kapistuksia. Soisin niiden tulevan laajempaan käyttöön Ruississakin, sillä ranteeseen ankkuroidusta kankaanpalasta on huomattavasti helpompi pitää kolmen päivän ajan huoli kuin paperilipusta. Rannekkeen lisäksi saimme myös VIP-passit.

Vesibussikuljetus

Ruuan lisäksi odotin eniten vesibussikuljetusta festarialueelle. Olen tarponut Via Dolorosan päästä päähän niin monta kertaa, että koipeni ansaitsivat vip-kohtelun. Ensimmäinen kosketus vesibussiin perjantai-iltapäivänä ei kuitenkaan ollut kummoinen. Seurueemme tipahti jostain syystä mystiseen, noin neljänkymmenen minuutin väliin, jolloin laituriin ei puksuttanut yhtäkään paattia. Ikuisuudelta tuntunut odotus nostatti epäilykset koko kuljetuksen nopeutta kohtaan ja mietimme, että seuraavina päivinä pitää olla hyvissä ajoin liikenteessä. Takkuilu jäi kuitenkin kaikeksi onneksi tuohon yhteen menomatkaan, kaikki muut kerrat liplattelimme Ruissaloon ja pois mukavan ripeästi ilman sen suurempaa jonotuskaaosta. Aurajoen maisemia kelpasi ihailla ja festarialuetta oli huippua tarkastella täysin uudesta näkövinkkelistä. Vesibussikuljetus oli ehdottomasti viikonlopun suurinta luksusta. Aikaa ja ennen kaikkea energiaa säästyi huimasti ja aamulla oli huomattavasti helpompi päästä sängystä ylös, kun joka jäsentä ei kolottanut.

VIP-alueet

Vipeille oli kaksi omaa aluetta, Niitty-VIP ja Ranta-VIP, joista jälkimmäinen oli ehdoton suosikkini. Rannasta löytyi mm. riippumattoja, varjoisia ja vehreitä piilopaikkoja ja ennen kaikkea rauhaa festarin pauhulta. Leikittelevää hippityyliä modernilla skandinaavisella twistillä, diggasin kovasti! Ranta-VIPissä tuli vietettyä paljon aikaa, sillä kaikki kiinnostavimmat keikat osuivat tänä vuonna jostain syystä Rantalavalle. Remuamisen jälkeen oli taivaallista tulla chillaamaan puiden katveeseen.
Niitty-VIPissä kävin edellä mainitusta syystä vain kerran, mutta jos päälavan tarjonta olisi kiinnostanut enemmän, niin moni keikka olisi varmasti tullut katsottua vip-karsinasta käsin. Näköyhteys Niittylavalle oli loistava, kerrassaan! Alue oli lavan oikeassa reunassa, mutta ainakin JVG:n keikan aikana tunsi olevansa siitä huolimatta homman kuumimmassa ytimessä bailaavan festarikansan keskellä. Niitty-VIP oli omiaan bilehileille ja festarieläimille, Ranta-VIP puolestaan syleili fiilistelijöitä ja rauhallisemman juhlatunnelman ystäviä.

Ruokailu

VIP-buffet tarjoiltiin Ranta-VIPissä ihastuttavassa puutalossa. Ruokalippua vastaan sai lautasen, jonka sai täyttää mielensä mukaan ja santsata niin paljon kuin mieli teki. Linjastoja oli yhteensä neljä, eikä ainakaan meidän seurueemme tarvinnut kauaa jonotella. Noutopöydät oli myös koristeltu ihanan boheemisti ja värikkäästi. Aidoista leikkokukista iso plussa, muovikukat ovat yksi ihmiskunnan turhimmista ja mauttomimmista keksinnöistä.
Tarjolla oli päivittäin vaihtuva lämmin liha- ja kasvisvaihtoehto sekä kylmä salaattipöytä, jonka tarjonta oli sama koko viikonlopun ajan. Salaattipöydästä kauhoin lautaselleni varsinkin aivan iiiihanaaaa kahden tomaatin salaattia sekä kesäkurpitsalla ja rakuunalla terästettyä perunasalaattia. Lämpimistä ruuista suosikkini oli lauantain ohrahelmipläjäys, johon oltiin upotettu paahdettuja kasviksia, härkäpapua ja grillijuustoa. Nam, nam ja nam! Terhakka peukku myös perjantain kylmäsavutofulle ja fenkolille. Liharuuista en osaa antaa arvioita, mutta festarikaverit vaikuttivat ainakin vähintään yhtä tyytyväisiltä sapuskoihinsa kuin minäkin. Jälkkäriksi sai halutessaan kahvia tai teetä sekä minttusuklaata. Lämpimällä säällä suolainen safka uppoaa helpommin, joten pienet suklaapalat olivat oivallinen jälkkäri, mitään isompaa ei olisi jaksanut syödä. Buffasta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis ja oli ihanaa huomata, että kasvissyöjiä ei väheksytty vaan kaikille tarjottiin maukasta ja sopivan mausteista ruokaa. Porkkanan purija kiittää ja kumartaa!

Bajamajat

Vip-tonttujen berbereistä pidettiin Ranta-VIPissä myös hyvää huolta, bajamajan sijasta tarpeilleen pääsi konteissa oleviin vesivessoihin. Päivän kääntyessä iltaan käsisaippuoita ei juurikaan täydennetty, mutta vessat pidettiin yleisesti ottaen todella siistissä kunnossa koko festivaalin ajan. Paperia, juoksevaa vettä, kunnon lavuaari, peili... Melkein kuin kotona siis! Molemmilla VIP-alueilla vieraille oli tarjolla myös kosteusvoidetta, kasvovettä, hiuslakkaa, purkkaa ynnä muuta virkistymiseen ja ehostukseen tarvittavaa kamaa. Kiva pieni bonari, jolla oli kuitenkin yllättävän iso vaikutus kokonaisfiilikseen.

Olen ollut aiemmin vippinä parilla pienemmällä festarilla ja kokemus ei päätä huimannut. Ruisrock-VIP oli kuitenkin toista maata. Uskaltaisin jopa sanoa, että festarivippien aatelia. Siistit ja loppuun asti suunnitellut VIP-alueet, ystävällinen henkilökunta, a-luokan safkat sekä sujuvat kulkuyhteydet tekivät kylmän kesän aurinkoisimmasta viikonlopusta entistä paremman. Suosittelen! //YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Tiisun Ruisrock-revanssi

Tiisu @ Ruisrock, Suomen Turku 09.07.2017

"Kuinkahan monta mikkiä tänään menee rikki?"

Sellaisia pohti festaritoverini keskipäivän paahteessa, kun lilluimme vesibussin kyydissä kohti Ruissaloa. Sinänsä täysin aiheellista kelailua, kuten monet Tiisua seurailleet tietävät. Itseäni mietitytti kuitenkin solmussa olevien mikkiständien sijaan yleinen atmös ja tilanteen haltsaaminen. Viime kesän keikka Suomen legendaarisimmalla festarilavalla, eli Ruissin Rantalavalla, vedettiin kunnialla läpi, mutta olihan se selvästi vaikea gigsi, josta bändi ei itse pystynyt juurikaan nauttimaan. Nyt vuorossa oli telttalava, johon ei välttämättä liittyisi niin halvaannuttavan kovaa latausta. Tai toisaalta, mistäs sitä tietää? Olihan kyseessä kuitenkin kaikkien kesäfestareiden äiti.

Teltassa oli vartti ennen h-hetkeä rennon kupliva pössis ja mukavasti porukkaa, ja lisää festarikansaa valui koko ajan paikalle. Alkunauha Non, je ne regrette rien pääsi isolla lavalla oikeuksiinsa ja Bussi täältä pois potkaisi keikan käyntiin ryminällä. Biisin jälkeen huokaisin helpotuksesta, sillä lavalla oli ihan eri orkesteri kuin vuosi sitten. Hermoilusta ja hapuilusta ei ollut tietoakaan, jännitys oli vajonnut jonnekin Itämeren syvyyksiin. Molskis ja moi moi!

Biisilista oli perinteisen festarisetin tavoin odotetusti hittipitoinen, mutta yllätyksiäkin oli siunaantunut mukaan. Toisen levyn sinkuista Pusuttelemaan ihastutti heti setin alkupuolella, mutta mediassa huomattavasti enemmän esillä ollut Suomi on poliisivaltio loisti poissaolollaan. Toki sitä kesällä ennemmin pussailee kivoja tyyppejä kuin raivoaa ja heittelee kanssaihmisiä mädillä tomaateilla, joten ratkaisu oli sinänsä looginen ja vallinneisiin olosuhteisiin sopiva. Perhekuva rauhoitti mukavasti nopeatempoisten biisien keskellä. Jännä, että toisen levyn slovareista keikalle oli valikoitunut se, eikä esimerkiksi Menkat. Ei sillä, että se olisi haitannut. Menkat on ollut niin kovassa soitossa koko kiertueen ajan, että tarvitsen siitä vähän lomaa, vaikka biisin sanoma onkin pirun tärkeä. Keikan ylivoimaisesti hämmentävin hetki oli upouuden biisin ensiesitys. Mitä syntyy, kun yhdistetään Tiisu, Hurriganes ja Kummelin Erotix? No, tässä tapauksessa I'd like to fuck you. Jään salaa kaipaamaan lisää.

Kokonaisuudessaan setti oli vahvasti ensimmäiseen levyyn kallellaan, koska bändin suurimmat hittiviisut löytyvät ainakin toistaiseksi sieltä. Suomalaisen suurin riesa on sisu, Virtaset ja Tänään sä musta hullaannut osuivat festarieläinten laulu- ja tanssihermoihin. Järkkäritkin pääsivät osallistumaan, halusivat tai eivät. Kenties koko kiertueen komein yhteislauluhetki koettiin, kun jengi otti haltuun Elämältä turpiin sain -biisin kertsin ja koko teltta raikasi. Keikan loppupuolella koettiin vielä riemua, kun aikaa olikin 45 minuutin sijasta kokonainen tunti. Encoressa tunnelmoitiin Tähdet hymyilevät meille ja rokattiin maailman paras Uusi aika, jotka jäivät viime kesän Ruississa enemmän ja vähemmän paitsioon.

Kolmen päivän festarointiin mahtui niin paljon pommeja, pyroja, ilotulitteita ja erikoishommia, että sunnuntaina pahimman luokan ähky kolkutteli jo ovella. Tiisun tarjoilema rehellinen ja konstailematon rokkishöy helli sielua ja kuittasi kaikki menneiden Ruisrockien vaikeudet. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Kuukauden kuvat

Pitkästä aikaa KK-postaus, jossa ei puhuta lainkaan vierailla kielillä. Tai no, vielä tänäkin päivänä suomirap saattaa olla joillekin täyttä hepreaa.

Elastinen @ Tampere-talon Sorsapuistosali, Tampere 20.10.2007

Vuosia ennen Vain elämää -sarjan buumia Tampere-talossa järjestettiin A-live nimellä ikärajattomia, päihteettömiä keikkoja, joilla esiintyi nuorison suosikkeja huokeilla lippuhinnoilla. Tämä keikka olisi kustantanut 6€, mutta ystäväni Pertsa meni ja voitti Aamulehden kilpailusta tänne piletit kera fanitapaamisen tapahtumassa soolokeikoilla esiintyneiden Iso-H:n ja Elastisen kanssa. Siellä sitten pönötettiin Fintelligensin ja muiden voittaneiden seurassa kysymyksiä esittäen, samalla kun kuolattiin vieressä olleen herkkuja notkuneen pöydän antimia. Juuri kun ehti innostua sipseistä selvisi kaiken ollleen varattuna illan esiintyjille prkl. Muistan ton eväspöydän paremmin kun itse keikat, jotka nekin meni kyllä ihan messevästi. Tän idea oli varmaan vaan esitellä Elastisen sikkiii six-six-sixpäkkiii!

.

Huijasin, halusin Elaa blogiin sillä ou jeah fanitapaamisen saldoa:

Kilulle!

Tästä onkin hyvä siirtyä juoksepoistyton puoliskoon. -kilu ✌

Fintelligens @ Ruisrock, Turku 7.7.2012

Ruisrockin Rantalavan keikat ovat yleensä kovaa kamaa, eikä tämä gigsi ollut poikkeus. Suomirap ei ollut mulle vielä tässä vaiheessa kovin tuttua huttua, mutta olin fiilistellyt Fintelligenssin Mun tie tai maantie -lättyä kevään ja kesän aikana, joten päätin käydä tsekkaamassa tyyppien livekunnon kun kerran samassa lokaatiossa oltiin. Keikka sijoittui lauantain alkuiltapäivään ja paikalla olisi voinut täten olla enemmänkin jengiä, mutta ihan hyvä soppa saatiin keitettyä siitä huolimatta. Olen todistanut parin viime vuoden aikana useita Elastisen soolokeikkoja, mutta ne eivät ole tehneet samanlaista vaikutusta kuin tämä Ruissin veto. Festarikeikoissa on se hyvä puoli, että settilista on sinkkupainotteinen eli tällainen ei niin syvällisesti asiaan perehtynyt tyyppikin saa juonesta kiinni ja osaa jopa laulaa joissain biiseissä mukana. Mikä boogie sai muistaakseni kaikista setin biiseistä jengiin ylivoimaisesti eniten liikettä ja keikalla vedettiin muutenkin ilahduttavan paljon biisejä Mun tie tai maantie -levyltä. Ei ollenkaan turha reissu siis.

Vuonna 2013 fiilistelin samaisella lavalla ensimmäistä kertaa erästä toista papattajaa ja voin suureksi ilokseni sanoa olevani sillä tiellä edelleen. - juoksepoistytto

Aikaisemmat Kuukauden kuvat merkinnät:
09/2016 Trash McSweeney (The Red Paintings) ft. YYKAAHOOVE
08/2016 Morrissey + The Sounds

07/2016 Karmarock special: Appendix ft. Herra Ylppö + Negative + Lovex + Lapko

06/2016 Touché Amoré + Minä ja Ville Ahonen
05/2016 Sir Mr' Taf + Nightwish
04/2016 Poison The Well x Thursday + Gerard Way

03/2016 Lady Gaga + Venom

02/2016 Strike Anywhere + HIM

01/2016 Katy Perry + H.E.A.T.

12/2015 Negative + Agnostic Front

YYKAAHOOVEE

Kuukauden kuvat // Pictures of the Month

This months theme? Festival visitors, frequent and not so frequent ones!

Morrissey @ Ruisrock, Turku 9.7.2006

Morrissey is not a stranger to Finland but the gaps between his shows have been minimum two years so can't really label him as the most frequent flyer to this place. At the time of this gig Morrissey and The Smiths were just names that I had seen some of the bands I listened to mention as their influence/someone they looked up so my musical knowledge was just some of the biggest The Smiths hits. For me seeing Moz live wasn't a near religious experience like to some of the other ones next to me at the front -who were so fanatic it was a bit scary. I do remember how effortlessly he sang and how good it sounded. Text is lacking so onto the pics!

Now when looking back at the setlist from the gig that was pretty cool aye. Oh and I was at the front cos I wanted to secure a good spot for Tool. Epic shizzle! -kilu

The Sounds @ Qstock, Oulu 24.7.2015

When you see The Sounds in a Finnish summer festival's lineup (and that's quite often!) you usually go yay instead of nay. I was looking forward to this gig, since they were headlining and hadn't been in the country in a while. The Sounds is a band that always delivers, or so I thought. It turned out that I was sorely mistaken. This was the lamest show I've ever seen from them. I kept wondering what the hell happened to this band, they used to be top of their class! It felt like everything was in slow-motion and even the biggest hits didn't make my dancing legs twitch. I didn't stay to watch the encore because I was so bored and thus opted for getting a good night's sleep.

They played here three times this summer. I didn't see them, but friends who did told me that they loved the shows. I truly hope that the yawn-worthy Qstock gig was just an odd and rare exception that won't be repeated.

- juoksepoistytto

Previous Pictures of the Month posts:

07/2016 Karmarock special: Appendix ft. Herra Ylppö + Negative + Lovex + Lapko

06/2016 Touché Amoré + Minä ja Ville Ahonen
05/2016 Sir Mr' Taf + Nightwish
04/2016 Poison The Well x Thursday + Gerard Way

03/2016 Lady Gaga + Venom

02/2016 Strike Anywhere + HIM

01/2016 Katy Perry + H.E.A.T.

12/2015 Negative + Agnostic Front

YYKAAHOOVEE

Isojen ja pienten lavojen Tiisu

Voi änkeröinen, kesä on kohta ohi! Sitä suuremmalla syyllä palatkaamme hetkeksi heinäkuun alkuun kuumimman festarikauden tiimellykseen.

Tiisu @ Ruisrock, Turku 9.7.2016

Tätä keikkaa odotin ja pelkäsin. Odotin, koska lempparipoppoo soittaisi ensimmäistä kertaa Ruisrockin legendaarisimmalla lavalla. Pelkäsin, koska telkkarikameroiden hampaisiin joutuminen oli väistämätöntä, hyi. Tiisun soundcheckin kumina kantautui Rantalavalta tuulen mukana Ruissalon pelloille ja mietin festarialuetta lähestyessäni, että onpas hommat nyt isoillaan. Bändin taustalakana oli hippasen ujo näky valtavalla ja korkealla lavalla. Se symboloi oikeastaan aika sympaattisella tavalla koko keikan luonnetta. Pieni orkesteri suuressa maailmassa! Keikka alkoi ennakkoon äänitetyllä intronauhalla, jolla esiteltiin hieman bändiä. Lavan sivuilla oleville ruuduille ilmestyi samaan aikaa livekuvaa merestä ja siellä lilluvasta uimalelusta. Ajattelin, että joku random festarivieras siellä vain temmeltää pumpattavan kaverinsa kanssa enkä kiinnittänyt siihen paljoa huomiota ennen kuin kävi ilmi, että lelun päällä istui vimmatusti rantaa kohti kauhova levylaulaja. Jos erikoisimmista sisääntuloista jaettaisiin jotain Emmoja tai vastaavia pokaaleja, niin Tiisu olisi vähintään ehdolla. Kun suolavettä valuva Henkka oli viimein kivunnut lauteille, niin ei siinä muuta kuin täysi hässäkkä käyntiin.

Jos Pihtiputaan mummo oli eksynyt Yle Areenaan livestreamin ääreen, niin oli varmaan ihmettelemistä, sillä bändissä oli jälleen kerran energiaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Sinkkuelämää oli juuri julkaistu ja se esitettiin Ruissin keikalla ensimmäistä kertaa. Rekvisiittana toimi promokuvissakin nähty Tinder-ruutu, jonka ansiosta biisi jäi varmasti monien uusienkin kuulijoiden mieleen. Seuraavaksi oli vuorossa vähän tunnelmointia slovarin muodossa ja mietin, että näinköhän enemmän tai vähemmän krapulainen yleisö jaksaa keskittyä. Puheensorina voimistui voimistumistaan aina ensimmäiseen kertosäkeeseen saakka, kunnes "Ai sull on menkat?" tukki odotetusti kaikkien suut epäuskoisen naurunhörähdyksen saattelemana. Naisena mua hieman ärsyttää kuinka pöllämystyneen reaktion yksi säe ja varsinkin se yksi ainoa sana voi oikeastaan poikkeuksetta saada yleisössä aikaan (onhan nyt sentään vuosi 2016 ja silleen!), vaikka toisaalta biisin nerokkuus piilee tavallaan juuri siinä, ettei kukaan oleta parikymppisen jantterin laulavan menkoista. Aiheesta voisi paasata enemmänkin, mutta kenties joskus toiste. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että biisi sai kenties koko keikan vilpittömimmät ja raikuvimmat suosionosoitukset.

Herkistelyt sikseen ja uuteen nousuun. Napa villitsi ja sai varmasti myös taas lukuisat leuat loksahtamaan. Virtaset vaikutti myös olevan festariyleisöllä hyvin hallussa. Vaikka vauhtia ei puuttunut, niin kaikenlaiset pienet hankaluudet ja vastoinkäymiset aina henkseleiden hajoamisesta lähtien varjostivat keikkaa alusta loppuun. Kuka sillä aasilla ratsastaa lähti liikkeelle töksähdellen, koska kamat eivät toimineet toivotulla tavalla. Kaiken räimeen ja hulinan alta pystyi aistimaan turhautumisen siihen, että asiat eivät suju suunnitellusti. Melkoisen vakuuttavasti armoton harmitus kuitenkin pystyttiin lakaisemaan maton alle. Keikka päättyi Tähdet hymyilevät meille- ja Elämältä turpiin sain -biiseistä koostuvaan potpuriin ja ehdin jo saada slaagin kun luulin, että jonkun mielestä on hyvä idea sisällyttää 45 minuutin festarisettiin kaksi slovaria. Tähdet hymyilevät meille toimi kuitenkin vain lyhyenä introna turpasaunalle ja alkukauhistuksesta toivuttuani täytyi myöntää, että tosi toimivasti noinkin erilaiset biisit oltiin onnistuttu yhdistämään. Vähän kummalliselle keikalle saatiin vielä teemaan sopiva outo ja äkkipikainen päätös, kun aika vain loppui yksinkertaisesti kesken ja roudarit valtasivat lavan. Kaiken kaikkiaan yksi hämmentävimmistä Tiisu-keikoista mitä olen nähnyt.

Tiisu @ Pitkä kuuma kesä, Alppipuisto, Helsinki 10.7.2016

Olin tässä vaiheessa viikkoa festaroinnin uuvuttama raato (neljät festarit yhden viikon aikana, suosittelen ja samalla en todellakaan suosittele), joten kovin yksityiskohtaisia muistikuvia tästä keikasta ei päänuppiin syöpynyt. Muistan kuitenkin erittäin kirkkaasti keikan aikana vallinneen kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen sekä lavalla että yleisössä. Lähdin keikalta myös huomattavasti pirteämpänä kuin mitä olin sinne tullessani, joten jokin meni oikein. Lintsin kupeessa sijaitsevaan Alppipuistoon pykätty stage oli Ruissin Rantalavaan verrattuna kuin kärpäsen jätös, mutta kaikkien megalavojen jälkeen se tuntui pelkästään ihanalta ja rennolta. Eikä tarvinnut pelätä joutuvansa kesäkilojensa kanssa koko internetin töllättäväksi, siitäkin kovasti plussaa.

Tiisun keikoilla ei yleensä tarvitse tylsistyä ja tälläkin kertaa boogie oli vallan hengästyttävä. Biisien lisäksi tarjolla oli muun muassa sadetanssia, Rammstein-riffejä ja pyöräilyhetkiä. En ole vähään aikaan nauranut millään keikalla niin paljon kuin tällä, sadetanssin aikana taivuin suurin piirtein kolminkerroin ja reväytin naurulihakseni. Älyttömintä oli se, että tanssin jälkeen alkoi aikuisten oikeasti sataa!! Käsittämätöntä.

Parasta keikassa oli ehdottomasti vuorovaikutus yleisön kanssa, joka on ihan yleisestikin yksi Tiisun suurimmista vahvuuksista moniin muihin bändeihin verrattuna. Ajoittain kovinkin villin vuorovaikutuksen uhriksi joutui erään vanhemman herran sateenvarjo, mutta hän suhtautui omaisuutensa tuhoutumiseen vallan tyynesti ja lähinnä huvittuneesti. Olihan se musakin huikean hyvää jälleen kerran ja kiva, että settiin valikoitui taas vaihteeksi niitä vähän tuntemattomampia ja julkaisemattomia ralleja. Ruissin kaltaisilla isoilla festareilla levytetyn matskun ja sinkkujen esittäminen on kuitenkin asteen verran pakollisempaa kuin tällaisilla pienillä ilmaisfestareilla.

Viikonlopun keikat olivat kuin yö ja päivä. Ruississa olosuhteita vastaan kamppaillut ja ajoittain kompastellut bändi oli Alppipuistossa kuin kotonaan. Fiilis oli valloittavan vapautunut ja niin tiisumainen kun vaan olla ja voi. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Tiisu pystyisi ottamaan haltuun niin isot kuin pienetkin lavat, mutta jälkimmäinen taitaa kuitenkin vielä tässä vaiheessa tuntua enemmän kodilta. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoisytto

Alpha Omega Summer Tour: Heinäkuun kovimmat

Festarikesä on kuumimmillaan ja on ollut suoraan sanottuna vaikea pysyä oman itsensä perässä. Tie kuljetti heinäkuussa Kuopion Viinijuhlille, Kainuun Musiikkijuhlille, Ilosaarirockiin, oman kotikylän pippaloihin eli Tammerfesteille, Pipefesteille sekä Meripäiville. Nostan edellä mainitusta keikkakimarasta esille neljä gigsiä, jotka saivat meikäläisessä ulos eniten riemunkiljahduksia syystä tai toisesta.

Cheek @ Wine Festival, Kuopio 6.7.2016

Provinssirockin megalavan jälkeen Viinijuhlien pienen pieni lava tuntui samaan aikaan absurdilta ja älyttömän ihanalta. Edellisestä klubikeikasta on vierähtänyt jo kunnon tovi, joten kaikki pienemmät ja intiimimmät mestat otetaan ilolla vastaan. Isoilla lavoilla tapahtuu aina niin paljon, että kaikkea ei välttämättä ehdi seurata. Kuopion lava oli niin mini, että pyrot eivät olleet käytössä ja se oli vain hyvä juttu, koska showhun pääsi syventymään ihan eri tavalla. Tanssijoiden muuvit jäivät Provinssissa korkeahkon ja leveän lavan takia lähes täysin pimentoon, mutta Viinijuhlilla akrobaattista meininkiä pääsi ihmettelemään lähietäisyydeltä. Tämä tanssihomma tuntuu olevan Suomen musamaailmassa nyt jonkin sortin trendi, mutta mikäs siinä kun homma toimii ainakin tässä tapauksessa. Toimivuus perustuu omasta mielestäni siihen, että tanssijat eivät ole jokaisen biisin aikana lavalla pyörimässä vaan tehostamassa tiettyjä biisejä, hyvinä esimerkkeinä Jossu, Me ollaan ne ja Chekkonen. Bändi kuitenkin vie paljon tilaa lavalta, joten jos tanssijat olisivat läsnä jokaisessa biisissä niin yleisnäkymästä tulisi vähän ruuhkainen.

Pelkäsin keikan olevan yleisön osalta jäätävää ördäämistä koska viinijuhlat, mutta en saanut punkkua tai mitään muitakaan rypälejuomia vaaleille farkuilleni, jes. Porukka oli oikeasti kiinnostunut siitä mitä lavalla tapahtuu, jaksoi keskittyä ja bailata mukana. Flexaa oli unohtunut settilistasta, mutta puuttuminen onneksi huomattiin ajoissa ja biisi vedettiin kämmistä huolimatta. Vaikea nostaa mitään yksittäistä rallia suosikiksi tältä keikalta, sillä pieni alue ja intiimi tunnelma veivät täysin mennessään ja jengi säteili kollektiivisesti kuin Naantalin aurinko. Onhan se vuorovaikutus kuitenkin huomattavasti helpompaa molemmin puolin, kun artistin ja yleisön välissä ei ole sitä isoille festareille tyypillistä monen metrin rakoa. Tuntui, että shown näki tavallaan ensimmäistä kertaa, vaikka pohjalla olikin kesäkuinen Provinssin veto. Kokonaisuus on tietysti se tärkein juttu, mutta on mahtavaa päästä tarkkailemaan myös niitä pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät isommilla lavoilla jopa kokonaan pimentoon.

Cheek @ Ruisrock, Turku 9.7.2016

Ruisrockin keikka oli mulle henkilökohtaisesti hullu juttu sen takia, että silloin tuli 50 keikkaa täyteen. Erityisen spesiaalin asiasta teki vielä se, että näin Jaren ensimmäistä kertaa livenä juuri Ruississa vuonna 2013. Että tuollainen rajapyykki sattuikin osumaan ihan säkällä juuri samaan paikkaan, mistä homma aikoinaan lähti liikkeelle! Tajuttoman siistiä symboliikkaa kehissä kuulkaas. Mitenköhän tätä keikkaa lähtisi oikein edes kuvailemaan, superlatiivit varmaan loppuisivat kesken. Tietoisuus kymppikeikasta tietenkin vaikutti omaan fiilikseen huomattavasti, mutta uskallan väittää, että Ruissin keikka olisi ollut ilman sitäkin "lisäbuustia" yksi parhaimmista mitä tältä poppoolta olen koskaan nähnyt.

Meininki on tunnetusti niin kuumaa, että lavatkin syttyvät palamaan ja Ruissin päälavasta ei todellakaan jäänyt jäljelle kuin savuava tuhkakasa. Liekeissä, Jippikay jei, Fiiliksissä, Sä huudat, Timantit on ikuisia, Jossu... Siinä joitain täydellisiä hetkiä. Pyrojen liekit grillasivat naamaa ja hiki tuli, mutta ei tullut mieleenkään hidastaa tahtia. Lempparihetkiin lukeutuivat ehdottomasti Mitä tänne jää, Kyyneleet (Jenni Vartianen feattaamassa), Sokka irti sekä kenties koko kesän tykein Me ollaan ne, jota JVG:n jäbät ja Pete Parkkonen tulivat vahvistamaan. Huh huh. Keikasta on jo kohta kuukausi, mutta pelkkä ajatuskin saa vieläkin suupielet nousemaan ylöspäin ja jalat irtautumaan kesäsateen kastelemasta asfaltista.

Cheek @ Ilosaarirock, Joensuu 17.7.2016

Tästä keikasta syntyi keväällä järisyttävä poru Ilosaarihippien keskuudessa. Ilorokki on tapahtumana ihanan rento ja avoin, mutta osaa vakkarikävijöistä leimaa vahva musiikillinen elitismi, joka löyhkää jo kaukaa. Elitisteille ei ole mun maailmassa sijaa ja olin varma, että nillityksestä huolimatta Joensuun Laulurinteellä saadaan aikaan kunnon pläjäys. Keikan alku oli ainakin yllättävä kun jo tutuksi tulleen intron jälkeen alkoivat pauhata Syypää sun hymyyn-biisin alkutahdit. Dj RZYllä olivat tiedostot tainneet mennä vähän sekaisin, mutta raivoisan näpyttelyn ja klikkailun jälkeen homma lähti normaalisti käyntiin. Paitsi että ei lähtenyt. Biisijärjestystä oltiin muutettu niin, että vanha kunnon villitsijä Kuka muu muka aloitti setin ja Äärirajoille olikin vasta kolmas. Alun säädön sokaisemana en tosin edes tajunnut järjestyksen muuttuneen ennen kuin Äärirajoille alkoi. Järkevä muutos kaikin puolin, peukku sille.

Muita yllätyksiä ei koettu, setti jyrisi eteenpäin tutulla kaavalla. Jotain todella komeaa tässä keikassa kuitenkin oli, maailmanluokan boogie isolla ja anteeksipyytelemättömällä asenteella. Tunnelma oli koko keikan ajan todella välitön, vapautunut ja jopa hilpeä. Alkukeikan ohjelmointimokailut tuskin vaikuttivat kenenkään fiilikseen, sillä hymyä tuntui piisaavan sekä lavalla että yleisössä. Oli myös hauska huomata, että kapeakatseisten nillittäjien sijaan uusi sukupolvi oli löytänyt tiensä Ilosaareen ja vaikka yleisöön olisi muutama yrmy eksynytkin, niin festarille tyypilliseen tapaan tapahtumaa edeltävät vouhotukset olivat muisto vain ja päälavan edessä velloi valtava artistin kädestä syövä yleisömeri. Enkä suoraan sanottuna muuta odottanutkaan.

Cheek @ Pipefest, Himos 22.7.2016 

Hiphop-festareilla on aina ihan omanlaisensa tunnelma ja Pipefest jäikin juuri sen vuoksi mieleen. Telttalavan kentän jakaminen k18- ja k16-alueisiin oli tosin naurettavin juttu vähään aikaan. Jos joku Pipefestin/Fullsteamin pamppu sattuu lukemaan tätä, niin siirtyminen takaisin kokonaisvaltaiseen k18-meininkiin olisi melkoisen järkevä veto. Jengihän tulee Pipeen nimenomaan bailaamaan ja ottamaan kuppia oikein olan takaa, mitäpä sitä kaunistelemaan. Ryybbääminen hoituu kuitenkin hyvässä ja muita kunnioittavassa hengessä, joten kaikilla on (ainakin teoriassa!) kivaa. K16-puoli ammotti päivän muiden keikkojen aikana lähes tyhjänä, mutta h-hetken lähestyessä sinnekin alkoi onneksi valua porukkaa, vaikka anniskelualue kyllä dominoi huolella.

Kuningas Alkoholi oli siis Himoksen pimenevässä illassa vahvasti läsnä. Keikka muistutti jättimäisiä kotibileitä, jotka olivat riistäytyneet käsistä ja pursusivat yli äyräiden. Eli toisin sanoen oli helvetin hauskaa! Kaikki bailubiisit kuten Liekeissä ja Fiiliksissä pääsivät oikeuksiinsa, porukka nosti tassut ja tuopit kohti taivasta ilman sen kummempia käskyjä. Kyllä räppikansa tietää miten räppikeikoilla kuuluu käyttäytyä! Herkemmätkään biisit eivät kuitenkaan jääneet jalkoihin, vaan niiden aikana vallitsi todella ihana tunnelma. Kyyneleet kuulostaa joka keikalla vain paremmalta ja paremmalta ja lyriikat iskeytyvät aina entistä syvemmälle. Biisi tiivistää täydellisesti omat tuntemukset siitä, minkä takia keikoilla tulee näin tiiviiseen tahtiin ravattua. Huikeasta keikasta saatua adrenaliinipiikkiä ja euforian tunnetta ei voita mikään.

Kaiken kaikkiaan mieletön heinäkuu takana, näitä iltamia kelpaa muistella ja fiilistellä. Vielä olisi ohjelmassa muutama keikka elokuulle, jaksaa jaksaa! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Vuoden 2015 kovimmat keikat

Uusi vuosi ja uudet kujeet kolkuttelevat jo ovella, joten on aika pamauttaa tiskiin kuluneen vuoden tykeimmät livet.

Queen + Adam Lambert @ Hallenstadion Zürich, Sveitsi 19.2.2015

Viimeinkin tämä kiertue rantautui Eurooppaan kaiken maailman Jenkkilöiden ja Aasioiden jälkeen! Olen seurannut Adam Lambertin uraa American Idolista lähtien ja tyyppi on ainoa ihminen maailmassa, jota vertaan täysin tosissani Freddie Mercuryyn. Odotin siis ilman muuta pääseväni todistamaan jotain älytöntä, mutta Brian May, Roger Taylor & kumppanit onnistuivat silti vetämään maton jalkojen alta. Ne keikat, joilla olen itkenyt voi laskea yhden käden sormilla. Kun Bohemian Rhapsody jysähti käyntiin Zürichin illassa, niin mulla meni kilo roskia silmiin. Koko show kunnioitti tajuttoman hienosti Freddien muistoa vanhojen liveklippien ja muiden tehosteiden avulla, mutta Bohemian Rhapsody oli jotain sanoinkuvaamatonta. Miten parikymmentä vuotta sitten kuollut ihminen voikaan olla niin voimakkaasti läsnä? Sitä fiilistä en koskaan unohda.

Anssi Kela @ Ruisrock, Turku 4.7.2015

Juttelin marraskuussa Kokemäen yössä erään Tiisu-fanin kanssa ja hän yllätti kiperällä kysymyksellä: "Mikä on paras keikka millä oot koskaan ollut?" Voi morjens. Yhden keikan nostaminen kaikkien muiden yläpuolelle on täysin mahdotonta ja epäreilua, mutta monta käänteentekevää keikkaa puolestaan tulee heti mieleen. Anssi Kelan Ruissikeikka oli sellainen.
Festarikamuni bailasi täysillä kun itse seisoin vieressä rokkipoliisina ja sota pääni sisällä yltyi yltymistään jokaisen biisin jälkeen. Olin suhtautunut viileästi Kelan musiikkiin vuosikaudet, joten täysin puskista tulleet lämpöaallot saivat aikaan järisyttävän vastareaktion. En vain pystynyt ymmärtämään, että miten helvetissä nämä biisit kuulostavat yhtäkkiä aivan uskomattoman hyviltä. Henkinen juoksuhaudoissa konttaaminen jatkui vielä monta viikkoa festareiden jälkeen, kunnes oli pakko nostaa valkoinen lippu ylös ja antautua. Päätös ei ole kaduttanut, tässä sodassa oli loppujen lopuksi pelkkiä voittajia.

Antti Tuisku @ Ruisrock, Turku 5.7.2015

Vuoden hikisin keikka, ihan sata-nolla. Tuiskun talentti ei ole ollut meikäläiselle koskaan mitenkään epäselvää, mutta muulle maailmalle se on näköjään valjennut kunnolla vasta nyt. Ääriään myöten täydessä Ruissi-teltassa oli kuuma kuin helvetissä ja joukkohurmos tapissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Peto on irti-albumin biisejä livenä ja homma toimi paremmin kuin junan vessa. En muista koska viimeksi olisin ollut keikan päätyttyä fyysisesti niin totaalisen poikki ja paskana kuin mitä tämän keikan jälkeen, vaikka mieli oli korkeammalla kuin aikoihin. En kyennyt enää loppupäivänä tekemään juuri muuta kuin lipittämään vettä ja istumaan maassa pää polvien välissä. On rankkaa olla peto.

Nightwish @ Qstock, Oulu 25.7.2015

Vuoden aikana näkemistäni neljästä NW-keikasta Qstockin keikka oli ehkä se kaikista "tavallisin", sillä sitä ei kuvattu dvd:lle, se ei ollut yhtään minkään rundin avauskeikka eikä ilmassa ollut muutenkaan mitään ylimääräistä jännitysmomenttia. Jälkeenpäin ajateltuna se oli oikeastaan tosi hyvä juttu ja ehkä mulle jäi niin mahtava fiilis juuri sen takia. Aina välillä vähemmän on nimittäin enemmän. Musiikkiin pystyi keskittymään täysillä, eivätkä ajatukset lähteneet kertaakaan harhailemaan sivuraiteille. The Greatest Show On Earth on aivan älytön biisi ja Oulun yössä se maistui kaikessa ylhäisyydessään makeammalle kuin koskaan. Bändin käyttämät pyrot eivät ole kuumotuksellaan aiheuttaneet ihmetystä enää hetkeen, mutta nyt sekaan oli heitetty muutamat oikein tymäkät pommit, joiden posahtaminen muutaman metrin päässä omasta pärstästä aiheutti sydämentykytyksiä niin hyvässä kuin pahassakin, hah. En yleensä "kilju niin kuin tyttö", mutta niiden pommien edessä kyllä. Tällaisten keikkojen takia 11 tunnin eturivipönötys kannattaa.

Cheek @ Blockfest, Tampere 22.8.2015

Kun Blockfestin keikka tuli julki, niin ensimmäinen reaktioni oli että ai nytkö jo? Olisihan se pitänyt tietenkin tajuta, että jos jotain festaria ei jätetä väliin niin Blockia ja olipa stadikoistakin tuossa vaiheessa kulunut tasan vuosi. Niin, vuosi. Monille se tuntui olevan pitkä aika, mutta itse olen aikojen saatossa tottunut siihen, että monet lempparit saattavat olla poissa kuvioista keskimäärin 2-3 vuotta ennen kuin taas alkaa tapahtua. Odottelu ei siis tuottanut tässä tapauksessa pahemmin tuskaa, vaikka tottakai keikoille (varsinkin klubi-sellaisille) oli ajoittain kova ikävä.
Blockfestin keikka oli sitä taattua laatukamaa, mitä Jarelta on tottunut näkemään. Oli siistiä kuulla vähän vanhempaakin tuotantoa, mutta yksi ehdottomista lempparihetkistä oli ensiesityksensä saanut Chekkonen. Siinä tuli myös todistettua itse ajoittain karsastamani sosiaalisen median voima, sillä porukka oli hienosti mukana vielä siinä vaiheessa täysin tuntemattomassa biisissä. Mitään jättiyllätyksiä en ainakaan itse illan aikana kokenut, mutta puitteet olivat hienot ja shown rakentamiseen oli selvästi käytetty aikaa ja aivonystyröitä. Toiset ilmoittavat loman loppumisesta ottamalla työsähköpostin automaattivastauksen pois päältä, mutta voi asiat tietty vähän isomminkin hoitaa, heh.

The Red Paintings (AUS) @ Klubi, Tampere 26.9.2015

Olemme tottuneet kilun kanssa roudaantumaan TRP:n perässä pitkin Eurooppaa, joten oli todella outoa, että nyt ei tarvinnut mennä bussilla, lentokoneella ja taas bussilla tai junalla päästäkseen perille. TRP kiertää lähes tauotta ja vaikka rundilla oleminen voi olla palkitsevaa, niin välillä se on perseestä. Edellisen illan Nosturin keikalla oli ilmennyt, että turnausväsymys vaivasi. Kuin kirsikkana kakun päällä rundin pääesiintyjä oli saksalaisista egoisti- ja sovinistimulkeroista koostuva Die Krupps, joiden mielestä naisten tehtävä musiikkibisneksessä on nähtävästi vain ja ainoastaan ottaa suihin. No, meidän kahden polvet eivät taivu, joten haistateltiin takaisin ja laitettiin bratwurstit grilliin tirisemään.
Ainahan keikalle meneminen on osoitus jonkun bändin tukemisesta, mutta tällä kertaa se oli jotenkin vielä tärkeämpää kuin normaalisti. Haluan itsekkäästi uskoa, että meidän läsnäolollamme (ja etenkin niillä vegaanimunkeilla) oli positiivinen vaikutus tapahtumien kulkuun. TRP onnistui sysäämään väsymyksen syrjään, soittamaan raivokkaan keikan ja räjäyttämään potin. BOOM! Oli ihana nähdä miten vilkkaasti levyt ja muut härpäkkeet lähtivät paitamyynnistä keikan jälkeen liikkumaan. Riemastusta aiheutti myös se, että Tomi Palsa oli ottanut TRP-hehkutuksemme todesta ja tuli mestoille kameransa kanssa, jes!

Tiisu @ Suistoklubi, Hämeenlinna 10.10.2015

Olin ensin vähän kahden vaiheilla, mutta vaikka marraskuinen Jyväskylän keikka huikea olikin niin tähän postaukseen valikoitui loppujen lopuksi kuitenkin Hämeenlinnan Suistoklubin rokki. Kilu kutsuu Suistoa usein nimellä "magic box", mikä on kieltämättä aika osuvaa sillä jotain maagista tuona lokakuun iltana tapahtui. Kyllähän Tiisu oli jo ehtinyt tuossa vaiheessa herättää syvää innostusta ja ihastusta, mutta Suiston keikka oli jotenkin se viimeinen niitti. Mitä musahommiin tulee niin mun ruuvit eivät yleensä pelkästään löysty vaan jossain vaiheessa ne sitten tippuvat ihan kokonaan. Sinnepä ne taisivat jäädä lattialle pyörimään kaljalätäköiden ja lasinsirujen kavereiksi. Ei tartte palauttaa, pärjään ihan hyvin ilmankin!

Pää Kii @ Siltanen, Helsinki 22.12.2015

Ilmainen keikka ja halvat bussiliput. Siinä päällimmäiset syyt sille miksi lähdin Siltasen pikkujouluihin kilun seuraksi. Ensimmäinen Pää Kii-kokemukseni oli sen verran normimeiningistä poikkeava, joten ajattelin, että toinen kerta toden sanoo ja saan sen asianmukaisen kaljakasteen. Alku ei vaikuttanut lupaavalta. Siltanen oli täynnä kovin, kröhöm, helsinkiläisen näköistä ja rauhallisenoloista porukkaa ja voisin lyödä vetoa, että olimme ainoat kehä kolmosen ulkopuoliset asukit. Keikkapaikan tarjoaman ilmaisen iloliemen siivittämänä hommat lähtivät kuitenkin yllättäen terhakkaaseen nousukiitoon. Ilta oli loppujen lopuksi kaikessa hillitömyydessään täysi menestys ja täynnä hassuja kohtaamisia ennen keikkaa, keikalla sekä keikan jälkeen. Reissun tapahtumille ollaan sittemmin naurettu monesti ja nauretaan vielä ensi vuonnakin.

Toivottelen meidän molempien puolesta kaikille yykaahoovee-lukijoille IHANAA UUTTA VUOTTA 2016, olkoon se railakas ja livemusaa täynnä! Nähdään keikoilla, pus!!
Me ollaan tänään Yo-talolla Punkrock Xmas-tunnelmissa, tulkaa tekin!

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // instagram