Jotain mitä ei voi ostaa

Tiisu @ Musta Kynnys, Jyväskylä, 7.11.2015

Auttelin blogin toista puoliskoa muuttohommissa ja elin siinä uskossa, että palkaksi napsahtaa kasvispizza tai muu vastaava, mutta tyyppi ilmoittikin tulevansa kanssani Jyväskylään. Jumaleissön! Siinä samalla seitsemän tunnin yöbussirumba vaihtui keikkapaikkaa vastapäätä sijainneeseen hotelliin ja ennen kaikkea hotelliaamiaiseen. Kyllä kelpas.

Mustan Kynnyksen Facebook-sivuilla illan keikkaa markkinoitiin aika mielenkiintoisin sanakääntein: "Tämä bändi on vähän tyhmä, mutta ei hetkeäkään huono tahi epäkiinnostava!" Vähän tyhmä?! Erikoisin luonnehdinta, mihin olen tähän mennessä törmännyt. Kuuden vuoden kielitieteen opinnoistakaan ei ollut tässä keississä apua, en vieläkään pysty päättämään onko tuo olevinaan kehu vai vähän loukkaavaa.

Musta Kynnys sijaitsee Jyväskylän vanhalla rautatieasemalla, ei ollenkaan hassumpi paikka. Jengiä oli paikalla jopa vähän enemmän kuin olin uskaltanut odottaa. Soiton alkaessa tuli heti selväksi, että edellisviikon kipuilut oli selätetty ja tänään bailataan (jeeeee!!!). Toisen tai kolmannen biisin aikana lavan reunalla ollut tuoppipino humpsahti räjähtävän lavaenergian saattelemana lattialle (= meidän varpaille) ja särkyi tuhannen päreiksi. Massiivinen sirpaleläjä teki pystyssä pysymisestä ajoittain vähän haastavaa ja toivoin, ettei tavara tule tennareiden kuluneista pohjista läpi. Illan mittaan siinä posahteli vielä tuoppi jos toinenkin. Joku taisi joskus sanoa, että sirpaleet tuottavat onnea. En usko tosissani mihinkään tuollaiseen höpöhöpöön, mutta paiskaan silti jatkossa jokaikisen tuopin seinään jos tuloksena on niin tajuton keikka kuin mitä tämä oli.

Setin alkupuolisko koostui suurimmaksi osaksi niistä vähän tuntemattomammista biiseistä, joita ei vielä miltään lätyltä löydy. Heti ensimmäisen (tai viimeistään toisen) biisin jälkeen joku taaempana olevista huuteli jo kovasti Napaa, tsiisus että jengi rakastaa sitä biisiä ihan sama missä ollaan! Itse menin ennenaikaisesti ilakoimaan koppakuoriaisbiisistä, ei olisi kannattanut kun ilmoille kajahtikin toinen biisi. Ihan uusi tuttavuus oli, kutsuttakoon sitä vaikka Helsinki-biisiksi. Edellä mainitun lisäksi pääsimme kuulemaan säkeistön verran ihan upouutta Tiisumateriaalia, jännää! Paha siitä on mennä vielä mitään sen kummempia analyysejä tekemään, mutta kiva kuulla, että uutta kamaa syntyy.

Elämän koulun biisejä alettiin sitten vähitellen tykittelemään ja jos porukka oli jo keikan alkupuolellakin kivasti messissä niin tunnelma muuttui vielä entistä sähköisemmäksi. Lavallakin laitettiin vielä vähän isompi vaihde silmään. Kyytiä saivat aiemmin mainittujen tuoppien lisäksi oikeastaan melkein kaikki mikä ikinä vaan irti lähti tai mistä pystyi roikkumaan. Palo-ovikin löytyi ja olihan se raikkaan ulkoilman tuulahdus kieltämättä oikein tervetulluttta! Voin kuvitella, että baarin henkilökunta oli joko mielissään tai "mielissään" näistä aktiviteeteista, heh. "Vähän tyhmän" Tiisun kosto.

Kaikki tuntui olevan ohi hujauksessa, jopa kilu kommentoi ennen encorea että nytkö tää jo loppuu. No niinpä! Onneksi tällä kertaa saatiin vähän normaalia pidempi encore tuskaa lieventämään. Jos muisti ei nyt ihan täysin petä, niin Sisun ja Uuden ajan kaveriksi oltiin otettu vielä Viherhukka. Tämä keikka oli ehdottomasti samaa sarjaa Hämeenlinnan Suiston kanssa. Oikeastaan se taitaa jopa ajaa viimeisessä shikaanissa ohi. Vruuum. Alkaa olla aika vaikeaa keksiä enää mitään uusia ylistyssanoja tästä orkesterista, mutta en luovuta ihan vielä. Tiisun meno on jotenkin poikkeuksellisen vangitsevaa, en tosin osaa sanoa mikä siinä tarkalleen pitää niin tiukasti otteessaan. Hurmiollista meininkiä. Pakko kai vain todeta vähän kliseisesti otsikkoon viitaten, että karismaa ei rahalla saa.

Keikan jälkeen pääsin vielä todistamaan, kuinka omin pienin kätösin seinältä pöllimäni keikkajuliste muuttuu toisten tassuissa synttärikortiksi.

"Sä saat tän sitten tammikuussa!"

Okei. Ei tule aika pitkäksi kun on tuon yhden kanssa liikenteessä.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // instagram

Lokakuun viimeiset tiisuilut

Tiisu @ Torvi, Lahti 23.10.2015

Lahti, suomiräpin kehto. Jos mä oisin sä, kyl mäki tulisin tiisuilemaan. Edellisen viikon iltamien jälkeen tuntui vähän orvolta kun kalenterissa oli vain yksi keikka, mutta kiva, että oli edes se! Ei tarvinnut täristä kotona vieroitusoireissa.   #fangirlproblems

Keikkapaikkana toimi pikkuinen ja suht legendaarinen Torvi, jossa oli vielä vähän pienempi lava. Ihmeen hyvin sinne kuitenkin kuusi tiisulaista mahtui ja yleisöäkin oli eksynyt paikalla mukavasti. Pakko kehua näin heti kättelyssä vieressäni ollutta tyttöä, joka taisi olla Lahden kovin Tiisu-fani ainakin muuveista päätellen. Suomessa on valitettavan usein niin kankeata porukkaa, että sitä tuntee itsensä vähintään avaruusolioksi jos vähän tanssahtelee. Ihan kuin pitäisi melkein pyytää anteeksi sitä, että on hauskaa. Sen takia onkin aina superia saada keikalle semmoinen vieruskaveri, joka tekee muutakin kuin pönöttää ja/tai ottaa kuvia. Tunne oli molemminpuolinen, vaihdoimme kyseisen tytsyn kanssa muutaman sanasen ja parit yläfemmat.

Mutta oli siellä se joku bändikin! Antti oli tuonut mukanaan hauskan kiipparivekottimen, josta lähti vallan veikeitä ääniä. Sellaista Stephen Hawking-tyyppistä settiä, josta tosin sain etäisesti jotain selvää vain sen takia, että olin tarpeeksi lähellä. Heh. Vekottimen käyttö vaatii siis vielä kenties vähän lisää reeniä. Luokittelen muuten yleensä useimmat kosketinsoittajat "Helvetin tylsät eläimet"-kategoriaan, jotka laitetaan jokaisessa bändissä pimputtelemaan suurin piirtein taustalakanan taakse, koska ketään ei oikeastaan kiinnosta (sori?). On ollut kiva syksyn mittaan huomata, että poikkeuksiakin löytyy, sillä Antti soittelee etualalla ja hänellä on aina todella messevä boogie, jota kelpaa seurailla.

Tällä keikalla oli jumalainen soundi, soitto ei ole kuulostanut vielä missään niin hyvältä kuin Torvessa. Miksaajalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki erityisesti vokaaleista! Koin monta lyyristä ahaa-elämystä, että ai näinkö tässä biisissä lauletaankin. Suunnilleen keikan puolivälissä havahduin siihen, että onpa muuten kuuma ja ei mennyt kauaa ennen kuin yhdellä eturiviläisellä oli pyörtymisvaara. Ei mikään ihme, koska keskelle eteen loimotti ankarasti ainakin yksi spottivalo ja itsekin olin tajuttoman kuumissani, vaikka en edes ollut suoraan minkään valon tähtäimessä. Huh huh. Bändi piti onneksi huolta yleisönkin nesteytyksestä ja varsinaisilta pökräämisiltä vältyttiin.

Kuumuudesta huolimatta jengi oli hyvällä tuulella ja jaksoi bailata ja pomppia, keikasta jäi tosi hyvä ja lämmin (heh heh) fiilis. Illan suosikeiksi muodostuivat taas ne samat vanhat, eli koppakuoriaisbiisi ja Uusi aika, ei mahda mitään. Ei näillä pahemmin huonoja biisejä ole, mutta noiden kahden viisun edessä olen ihan aseeton, ne vaan iskevät niiiiin kovaa!

Tiisu @ Hometown, Salo 31.10.2015

Salossa lämppärin virkaa toimitti ihana fellow tamperelaislikka Laura Moisio, hänen keikastaan voi lukea lämppäribisneksen puolella.

Ilmassa oli flunssaa ja kurkkukipua, joten taisi olla onni onnettomuudessa, että Turun Klubin keikka siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja tälle viikonlopulle jäi vain yksi setti rykäistäväksi. Salossa on tullut pari kertaa aiemminkin pyörittyä toisen bändin perässä ja molemmilla kerroilla oli niin löysä meininki, että olin aika varma Tiisun pistävän paremmaksi ihan sama minkä kokoinen kaktus laulajan kurkussa kykki. Energiaa tyypeiltä oli taas vaikka muille jakaa ja laulutkin saatiin yhteistyöllä kulkemaan. Bändi oli panostanut päähineosastoon halloweenin kunniaksi ja vaikka kaikissa naamareissa oli huumoriarvoa niin Väinön päässä ollut leivos/muffinssi/mikälie oli ehdoton ykkönen. En tiedä mikä siinä niin kovasti sisintäni kosketti, mutta nuo kaksi olivat ihan luodut toisilleen. Ehkä Väinö on ollut edellisessä elämässään muffinssi?

Jos miksaus oli Lahdessa aivan unelma, niin täällä se oli kyllä melko mössönsössönsössön, eli suomeksi sanottuna keikka miksattiin enemmän tai vähemmän päin pyllyä. Laulusta sain selvää lähinnä slovareissa ja muutenkin soundi oli vähän kummallinen ainakin siinä kohdassa missä itse hengailin. Olisin ollut melkein koko keikan ajan ihan kaffella, jos biisit eivät olisi olleet entuudestaan tuttuja. Harmi, että joku nappuloiden vääntely voi vesittää fiilistä niin paljon, koska bändi varmasti soitti ihan yhtä hyvin kuin ennenkin.

Keikkajumalille kiitos, että illan spesiaalibiisi Partiolapset sattui olemaan sieltä rauhallisemmasta päästä ja laulu kantautui minunkin korviini. Ei tarvinnut mennä instrumentaalitunnelmissa ihan koko iltaa. Viimeinen ohjelmanumero oli vähintäänkin huvittava, päätähtinä takkuinen tukka, piuha, sakset ja äiti. Ilman viimeksi mainittua tilanteesta ei todennäköisesti oltaisi selvitty, niin kuin ei monesta muustakaan asiasta elämässä. <3

Kotimatkalla tein pieniä päässälaskuja, joiden tulos oli se, että olen ollut todistamassa vajaan kahden kuukauden aikana kymmentä Tiisu-keikkaa. Öö... hups? Näillä eväillä kohti marraskuun seikkailuja!

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk / instagram

Tiisutripla

Jokaisen näkemäni Tiisu-keikan jälkeen ärsyttää ja jollain tasolla jopa hävettää, että mulla kesti suurin piirtein sata vuotta löytää tämä bändi. Kaikki ne viime kesän hukatut mahdollisuudet vilisevät silmissä, huh. Siis miten urpo voi olla. Mietitäänpäs. Ruisrockissa olin luultavasti anniskelualueella perse pystyssä dyykkaamassa jäteastioista ilmaista rahaa (en tajua miten jengillä on varaa viskoa useamman killingin arvoisia panttitölkkejä mäkeen?!) ja Qstockissa kärsin jostain yleisestä aivovammasta enkä vain tajunnut mennä keikalle. Tyypit kävivät jopa niinkin lähellä kuin huvittavan työpaikkani päättäreissä soittamassa ja moro, olin silloin tietty Helsingissä Wooden Wisdomin keikalla. Pöh. Mutta nyt kun olen viimein valaistunut, niin pitää mennä täysillä.

En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, kun tarjoutui tilaisuus vetää kolmen keikan putki. Yli kahden keikan putket ovat nääs Suomessa harvinaista herkkua, koska kaikki keikat keskittyvät yleensä vahvasti pe-la -akselille. Kun haluaa rellestää pidempään niin sitten otetaan lähes poikkeuksetta siivet alle, koska keikkakalenterit ovat aina tiiviimpiä Saksassa tai Brittilässä.

Tiisu @ Henry's Pub, Kuopio, 14.10.2015

Kuopio kuuletsä! Edellisestä visiitistä olikin ehtinyt vierähtää jo vuosia, mutta Henry's Pubissa mikään ollut muuttunut. Tämähän oli siis ilmainen keikka, aikamoista!

Keikka alkoi yllättäen instrumentaalipläjäyksellä ja slovarilla. Hämmennyin aivan totaalisesti tästä taktiikasta! Sitä odotti sellaista normaalia räjähtävää alkua, mutta saikin rauhallista tunnelmointia. Hyvin jännä. Vaikka meninkin vähän puihin niin onhan yllätyksellisyys aina hyvästä, että homma pysyy tuoreena kaikille osapuolille. Olin myös edelleen aika pöllyissä edellisen viikonlopun Tavastian ja Suistoklubin meiningeistä ja sen takia alku tuntui vähän tahmealta ja kesti hetken ennen kuin alkoi ymmärtää, että missä sitä taas ollaan ja mennään. Keskiviikko taisi painaa jonnin verran ainakin osaa yleisöstä ja mietin, että tuleeko tästä sellainen klassinen kaikki-vain-kyylää-keikkaa-kalja-kourassa-eikä-suostu-leikkimään-mun-kanssa -keissi.

Oma alkukankeus alkoi pian kadota ja oli kiva huomata, että muillakin alkoi pikku hiljaa vähän enemmän jalka vipattamaan ja varsinkin keikan loppupuolella porukka oli jo hienosti messissä. Olin ihan onnessani ja hykertelin, kun sain fiilistellä Tavastialla harakoille mennyttä koppakuoriaisbiisiä tällä kertaa kunnolla. <3 Tykkään ihan hitosti oikeastaan kaikista biiseistä, jotka eivät levylle syystä tai toisesta ole päätyneet. Yksi ehdottomista lemppareistani on Laulu jolla ei ole nimeä, jospa se pääsisi levylle asti sitten joskus tulevaisuudessa.

Keikka oli taas puolitoistatuntinen, ihan parasta! Jos pitäisi valita lempparikeikka tästä kolmen koplasta, niin se olisi varmaan tämä. Onhan se tosi siistiä silloin kun jengi on alusta asti mukana, mutta vielä hienompaa on nähdä bändin voittavan ihmisiä puolelleen niin kuin Kuopiossa kävi. Kai siinä jollain tapaa näkee omankin matkansa niissä ventovieraiden tyyppien intoa säihkyvissä silmissä. Keikan jälkeisestä pöhinästä päätellen monet olivat kokeneet illan aikana jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja hyvä niin.

Tiisu @ 45 Special, Oulu, 15.10.2015

Ookko nää Oulusta, syökkö nää jellonia? Tässä kylässä on tullut käytyä parin viime vuoden aikana monta kertaa niin festareilla kuin klubeillakin ja aina on ollut hyvä meno. 45 Special oli tosin mulle uusi keikkapaikka ja en ollut kovin ihastunut vahvaa lavapreesenssiä nauttineeseen pylvääseen. Sain taakseni kaksi hennosti heiluvaa tytsyä ja toinen kysyi toiselta "Montako sää oot ottanu?", johon kaveri vastasi "Ssshheitsemän!" Jees, näillä mennään.

Nyt keikka alkoi tutulla ryminällä, ei tarvinnut enää järkyttyä. Jos joku huusi Kuopiossa randomisti pari kertaa Napaa niin täällä se tuntui olevan yksi illan odotetuimmista biiseistä, ellei jopa odotetuin huutomyrskystä päätellen. Biisillä on selvästi aika kova maine melkein missä vaan, mutta oululaiset ne vasta mehuissaan olivat ja mikäpäs siinä, on sen tahtiin kiva pomppia. Ja kaikille teille tyhjäpäille, jotka aina jaksatte kysyä kiertäviltä faneilta, että miksi se "yksi ja sama keikka" pitää nähdä monta kertaa niin tulkaapa joskus ja ottakaa silmä käteen. Niin että onko eroa? No, Kuopio oli aluksi vähän varautunut, mutta sitten lähti. Oulu puolestaan söi kädestä about ensimmäisestä tiluliluliista ja pimpelipompelista lähtien ja nuoli vielä sen käden. Slurp.

Olipa taas hauska keikka kommelluksia täynnä, vaikka the pylväs kyllä kyrsi ajoittain kun tuntui, että puolikkaan bändin meno jäi vähän pimentoon ellei kuikuillut koko ajan kaula pitkällä.

Keikka alkoi onneksi niin aikaisin, että pääsin yöjunalla kotiin. Vähän piti kyllä juosta asemalle, mutta ehdin. Sitten sainkin vetää hernepussin nenään ja tukehtua siihen seuraavat viisi ja puoli tuntia, kun VR:n lupaama IC olikin aataminaikainen pikajuna ilman pistorasioita ja mitään muutakaan mistä olin maksanut. Vähän (tosi vähän) annoin anteeksi, kun Tampereelle saavuttiin kuusi minuuttia etuajassa. Sitten viimein se oma paras peti puoli seitsemältä aamulla. Kaikki muut sanoivat huomenta, minä toivottelin hyvää yötä.

Tiisu @ Lost In Music Festival, Tampere, 16.10.2015

Vielä jaksaa! Tulin jo ajoissa paikalle tsekkailemaan illan muita akteja ja ihan hyvältä vaikutti, niistä ehkä lisää myöhemmin. Lavan eteen alkoi kerääntyä ihan mukavasti populaa jo ennen keikkaa. Olen yleensä aina vasemmalla puolella lavaa (ei mitään hajua miksi, se vaan tuntuu omalta), mutta nyt ajattelin repäistä ja kokeilla oikeaa puolta. Olin ehkä viisi minuuttia, ahdistuin ja menin vasemmalle turvaan kun vielä oli tilaa. Ja sitten kun Klubin verho aukesi, niin olinkin melkein keskellä. Dääm. Tunnistin muutamia naamoja edelliseltä Klubin keikalta, josta omakin innostus taannoin lähti. Oli kiva nähdä, että niin monet olivat tehneet comebackin. Propsit myös mun vieressä olleille kahdelle likalle, teillä oli just hyvä meininki!

Soittoaikaa oli vain 45 minuuttia ja voi tsiisus, se tuntui puolentoista tunnin pituisten settien jälkeen vartilta. Kaikki oli ohi ennen kuin ehti edes alkaakaan. Keikasta jäi mieleen päällimmäisenä se, että oli jotenkin tosi nopeaa ja ärhäkkää. LIM-keikat toki ovat tietynlaisia showcase-hommia, joten ei kyllä kannata mitään pidätelläkään. Yhdestä slovaristakin taisi jäädä viimeinen kertsi vetämättä, koska teki mieli vaan räyhätä. Bändistä huokui sellainen fiilis, että tänä iltana mennään nollasta sataan kahdessa sekunnissa ja jos joku jää alle niin ei haittaa ollenkaan.

Uusi aika on yksi levyn lempparibiiseistäni, mutta livenä se on vielä sata kertaa tymäkämpi. Siis aivan sairaan hyvä! Tällä kertaa se iski jotenkin vielä kovempaa kuin koskaan aiemmin. Harmi vaan, että se yleensä tarkoittaa myös sitä, että keikka loppuu.

Tiisuilun jälkeen menin vielä Pakkahuoneen puolelle tuiskuttamaan ja pakko sanoa, että näiden kahden keikan välinen kontrasti oli valtava, se löi täysillä päin pläsiä. Jumalauta oli outoa nähdä heti perään show, jossa jokainen asia aina lantion liikkeistä välispiikkeihin on sataprosenttisen suunniteltu. Ja se, että mikään ei oikeastaan ole siinä showssa yhtä biisiä lukuunottamatta muuttunut sitten viime kerran (=Ruisrock). Antti Tuisku on omassa sarjassaan järjettömän kova ja olen diggaillut hänen meininkejään Idolssista lähtien, mutta mutta. Kyllä sen kuitenkin aistii selvästi, kun artisti välittää sulle lavalta aitoja ja tavallaan sensuroimattomia tunteita, joita ei ole harjoiteltu.

Sori Antti Tapani, mutta kyllä se #petoonirti noilla toisilla tyypeillä ja vieläpä suht sata - nolla. Tiisu jatkoon.

- juoksepoistytto

Hoovee-meininkiä löytyy myös Facebookista ja Instagramista, oih!

Ja nyt tunteet purkautuuuuuu

Tiisu @ Tavastia 9.10.2015

Tiisu-orkesterin menoa on tullut nyt seurailtua tiiviisti suurinpiirtein kuukauden verran ja keikkoja on ehtinyt kertyä muutama tsibale. En ole kuitenkaan noista aiemmista keikoista kirjoittanut, koska mun on täytynyt vähän natustella tätä bändiä ja meininkiä keskenäni. Jos olisin raportoinut jo vaikka Porin Montun keikan jälkeen, niin täällä olisi semmoinen vaaleanpunaiset rillit silmillä raapaistu CAPSLOCK-mestariteos, josta 14-vuotias minä olisi epäilemättä ollut tohkeissaan. Yksisarvisia, glitteriä (ämpärikaupalla!), sateenkaaria, vaahtokarkkeja ja sellaista, tiedättekö. Koitan jättää nyt capsit pois, kirjoittaa kokonaisia lauseita ja vaikuttaa enemmän ihmiseltä kuin paviaanilta, vaikka sydänkakkulat ovat edelleen tiukasti päässä! Onhan tämä bändi nyt siis jotain niin sairasta ja päräyttävää, että moro. Olen jo kauan miettinyt, että miten poppoota oikein voisi osuvasti kuvailla, mutta en ole päässyt mihinkään johtopäätökseen. En vaan tajua, miten voi olla samaan aikaan ihan saatanan symppis ja liikkis ja kuitenkin täynnä semmoista eläimellistä raivoa, että alta pois. Vähän niin kuin kissanpentu! Että voi tsiisus kun olet ihana ja söpö, mutta samalla pelkään koska tiputat mummolta saadun 85 vuotta vanhan posliinisen perintömaljakon kirjahyllyn päältä parketille. Miauuu.

Mutta oli mulla keikoistakin jotain sanottavaa, Tavastiallahan oli erikoisboogie.

Roudaannuimme keikkaseuralaisteni kanssa Tavastialle puolisen tuntia ennen showtimea ja olipahan jännä ja jotenkin hypnoottinen tunnelma! Ympäri lavaa oli ripoteltu nostalgiaa herättäviä putkitelkkareita ja jokaisessa pyöri kotivideoita bändiläisten lapsuusajoilta. Lapsista puheenollen, en ole pitkään aikaan ollut keikalla missä on noin nuorta yleisöä ja tuntui, että kaikki ympärillä olevat puhuivat yo-kirjoituksista. Ei siinä mitään, vaikka se tosin aiheutti meissä kaikissa spontaanin ikäkriisin, jota kaverit hoitivat valkkariterapialla. Alkoihan se keikkakin sitten ja voi juma millainen aloitus oli! Lavalle kipusi kuoro, joka kajautti ilmoille Uusi aika-biisin. Ihan mieletön juttu ja ehdottomasti yksi illan lempparihetkistä. Jos Tavastian lava olisi pari kertaa isompi niin kuoroahan olisi voinut hyödyntää vaikka useammassakin biisissä, sitä ihanuutta olisi ilolla kuunnellut meinaan pidempäänkin. Keikka oli ihan älyttömän pitkä (ihanaa!!!), pikkasta vaille kaksi tuntia! Ihan Bruce Springsteenin tasolle ei päästy, mutta aika lähelle.

Iltaan mahtui niin paljon kaikkea häppeninkiä, huh. Usein keikoille menee siinä toivossa, että voi hitsit, kunpa ne soittaisivat sen mun lempibiisin x ja/tai y, mutta nyt ei ollut sen suhteen mitään ongelmaa. Biisilistan puolesta ei jäänyt pahemmin toivomisen varaa, koska sieltä tuli ihan kaikki niin levyltä kuin sen ulkopuoleltakin. Kerrankin ei tarvitse erikseen mainita, että olipa kiva kun kuultiin se ja se biisi, hahah.

Kuoron lisäksi lavalla kävi muitakin vierailijoita. Salla-Marja Hätinen tuli odotetusti vetäisemään Henkan kanssa Virtaset-biisin. Multa tiedusteltiin ennen biisin alkua, että: "Onks tää se panolaulu?" Hahaha, jännä miten tuo tuntuu olevan se päällimmäinen asia mikä kaikille jää mieleen siitä biisistä. Ei se onneton avioliitto ja ero mitään, kunhan pannaan. Viherhukan aikana viulua tuli soittamaan tyylikäs nuoriherra, se toi biisin hienon säväyksen. Tiisun keikoilla meno on vähän sellaista, että ensin jalkaan laitetaan kengät ja sitten vasta sukat, eli vauhtia, kommelluksia ja energiaa piisaa. Keikkaan mahtui pari rauhallisempaa hetkeä ja olikin kiva rauhoittua välillä kaiken kohkaamisen keskellä. Rakastan kyllä kohkaamista, mutta balanssi pitää olla. Pari kertaa teki mieli mäjäyttää takanani seisonutta jäbää, jonka oli aivan pakko puhua saakelin kovaan ääneen erityisesti slovareiden aikana. Suuri suosikkini eli ihana koppakuoriaisbiisi meni omalta osaltani ihan plörinäksi sen pälätyksen takia, mutta aika pian sen jälkeen kaveri lähti aukomaan päätään luultavasti baaritiskille ja hukkui tuoppiinsa, kiitos siitä. :>

Sydäntä lämmitti kun koko Tavastia tanssahteli läpi keikan osoittamatta mitään väsymyksen merkkejä. Ja miten ihanasti ja täysillä jengi lauloi mukana! Itse olen vähän enemmän pogoilun perään, mutta onhan täysin palkein vedetyssä yhteislaulussa jotain älyttömän maagista. Kaiken kaikkiaan näille iltamille oli ominaista tosi lämmin tunnelma, joka tuntui luissa ja ytimissä asti. Olin havaitsevinani piiiientä jännittyneisyyttä bändissä, mutta ei se menoa haitannut ja olihan tuo nyt iso ja muchos tärkeä keikka ja mielettömän hieno tapa juhlistaa debyyttilevyn saamaa hyvää vastaanottoa. Tuli taas todistettua myös se, että pankkitilillä ei tarvitse olla miljoonaa, että saa aikaan mieleenpainuvan ja ennen kaikkea täysin omannäköisen shown, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Se on ihan helvetin sama montako tuhatta tonnia pyroihin, paukkuihin ja isoilla screeneillä pyöriviin grafiikoihin on käytetty, jos hommassa ei ole mitään henkeä ja fiilistä. Olen ollut todistamassa paria isolla rahalla väännettyä, mutta täysin persoonatonta ja tyhjää keikkaa joista on jäänyt tosi mitäänsanomaton olo. Tästä keikasta jäi kuitenkin ihanan (moneskohan ihana mahtoi olla?) onnellinen ja tyytyväinen fiilis. Kaikki Tavastialla nähdyt putkitelkkarit, PowerPoint-diat ja videopätkät oli niin saakelin Tiisua kuin vaan voi olla. Että on se oma juttu, joka on täysin tunnistettavissa ja ei ole epäilystäkään mikä bändi siellä nyt oikein veivaa. Arvostan. <3

Tiisu @ Suistoklubi 10.10.2015

Uusi ilta, uudet kujeet! Luulin olevani yksin liikenteessä ja sain lievän sätkyn kun blogin toinen puolisko teki ylläripyllärit ja väijyi bussissa odottamassa kreisi virne naamalla, hih. Yykaahoovee in da house! <3

Olin jostain syystä välttynyt Suistolta tähän asti, joten oli kiva päästä sekin mesta tsekkaamaan vihdoista viimein. Lämppäribändit (kilu uhkasi kirjoitella näistä jotain) saivat nauttia jo melko runsaasta yleisöstä ja paikalla oli myös jonkin verran samaa porukkaa kuin Tavastialla. Ja jos Tavastia oli hiton kova, niin Suisto räjäytti potin. Taustavoimana toimi varmasti edelliseltä illalta päälle jäänyt hyvä pöhinä ja pössis, joka heijastui sitten tähän toiseen keikkaan ja nosti tunnelman uudelle levelille. Tiedättekö sen fiiliksen, kun keikalla ollessa ajantaju ja koko muu maailma katoaa? Ei ole olemassa mitään muuta kun se hetki, musa ja mieletön euforia. Ei tule mieleenkään, että helvetti kun sitä graduakin pitäisi tehdä ja pestä ikkunat ja jääkaapissa kaksi viikkoa asunut munakoiso kokata ennen kuin se kävelee vastaan. Olin kyllä koko keikan ajan niin tiloissa, että hyvä kun oman nimeni muistin. Sellaista livemusa parhaimmillaan on.

Silloin tietää olevansa oikean asian äärellä, kun keikalta peräisin oleva riemuidioottihymy ei vaan lähde naamasta pois, vaikka suupieliin sattuu ja tirskut ja tyrskähtelet keskenäsi vielä seuraavana aamuna ihan silkasta ilosta.

Turha mun on jatkaa tätä ylistyslaulua loputtomiin, pointti tuli varmaan jo selväksi. Tai parempi olis, että tuli!

- juoksepoistytto

PS. Olen vieläkin hämmentynyt siitä miten monen tuhannen (!) tyypin ulottuville edellinen kirjoitukseni päätyi, joten pakko sanoa tässä nopeasti KIITOS kaikille ja varsinkin mr. Kelalle. Huikeeta, että teksti upposi ja moni tuntui samaistuvan omiin fiiliksiini. Pus!

yykaahoovee Feisbuukissa / Instassa