Lakeuden Kutsu Punk Fest @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Kun tapahtuma tuli julki mun piti pari kertaa hieraista silmiä sillä nyt oli meikälle ihan 5/5 koliseva esiintyjäkaarti. Tietenkin myöhemmin samalle päivälle siunaantui Teksti-TV 666 ekaa laatuaan oleva Vastavirtaklubi-keikka, mutta pienestä yhyysniffmiksiminä-märehtimisestä huolimatta valinta oli kuitenkin päivän selvä.
MÖTKY
Päällekäisyyden aiheuttama sadepilvi väistyi siltä seisomalta kun Mötky aloitti keikkansa. Huomio oli jo aiemmin kiinnittynyt bändin paitoja sporttaaviin henkilöihin, eikä vain siksi että halusin kans yhden - siis paidan, heh heh. Jälleen kerran tässä keikassa oli niin ilmiselvää yhteisöllisyyttä, että voisin ihan helposti uskoa Mötky-partybiilin, josta Mötky paidoitettu entourage valahtaa juomat valmiiksi kourissa suoraan lavan eteen pitämään hauskaa. Mitä en meinannut uskoa oli kuulemani, että viime vuoden Bar 15 keikka oli bändin eka (oikeesti?) ja tämäkin veto siis toka/kolmas?
Tuttua oli heti parin biisin jälkeen koittaneet sipsien perään huutelut ja tokihan Rakastan sipsejä tuli jälleen siellä loppuhuipennuksena. Keikan keskivaiheilla ennen Yhdessä -biisiä bändi kehotti ottamaan vierustoveria kädestä kiinni. Omalle kohdalle osui sopivasti hyvässä tuiskeessa oleva partybiilistä noussut ja selkeästi keikasta ihan pähkinöinä oleva tyyppi. Toistuvien tää on niin hyvä hokemien lomassa tuli myös illan huumoripläjäyksen tarjoavaa ilosanomaa, mutta jääköön ne heitot meidän kahden keskeisiksi..tai ok ehkä vain mun jos tarkastelee asiaa juomankittauskulmasta. Ei siinä mitään, kyllä aina lämmittää mieltä nähdä miten riemuisaksi joku bändi voikaan ihmisen saada. Nopeastí meni tämäkin ohi ja hauskaa oli!
Voi ristus miten niitä SIPSejä rakastetaankin
bonus round: Mötkyläisille oli jostain pupun kolosta tullut vielä vastaan kopio heidän demostaan ja kysyivät kiinnostaisko. No todellakin! Toin sitten tälle keikalle vaihdossa Budapestista hommattuja sipsejä jotka tässä vaiheessa taisivat koostumukseltaan olla lähempänä maustettuja korppujauhoja (terkuin aina reissussa vain käsimatkavataroiden varassa), mutta ajatus hyvä! Kiitos vaan kertaalleen Mötky!
KEHONRAKENTAJAT
"Seuraava biisi on omistettu [eturivin tyypin nimi]" josta seurasi parin sekunnin ilahtuminen aina kappaleen nimeen "...Sosiaalipummi!" asti ja eiku keskaria lavan suuntaan. Kyllä yleisökontaktia pitääkin olla ja nyt kun kelailen taaksepäin niin olihan saman kategorian sorttia tarjolla Turbo-O-Rama-bileissä kun joku extraaja kävi mikin tykönä yhden biisin kertsien aikana. Olin tosiaan kaikki näiden festien esiintyjät nähnyt vähintään kertaalleen aikaisemmin ja näihin kokemuksiin verraten Kehonrakentajat ansaitsisivat tasaisen tyylipuhdas suoritus -pystin. Keikasta ei noussut mitään erityistä ylitse muiden eli edelleen sai laittaa ruksit ruutuun niihin samoihin kohtiin mitkä viimeksikin livenä miellytti ja tuskin hetkeen on pelkoa esim Viljanen kipaleen tippumisesta setistä vaikka uutta pukkaakin. Joskus tasainen meno on toivottavaakin. Paljon parempihan se on näin kuin värittää alkuun juttua pillein ja piiparein, jolloin siihen extraan tottuu ja pitää sitä normina. Nyt uskoisin saaneni tän bändin kohdalle sen ns. peruspohjan johon voi taas heijaistella seuraavia kertoja joita varmasti vielä on luvassa jos se on musta kii. (Toukokuun keikka on jo possibly maybe hopefully yes listalla).
Pieni SJK-fiilistely tähän väliin! Virkavalta, Kuolleet Intiaanit, The Knob jayhä aktiivinen Nicole oli ennen ne bändit mitkä ensisijaisesti tiesin Seinäjoen (ja lähitienoon) suunnalta ja joiden keikoille tuli hakeuduttua. Nicole jäänyt omalla kohdin unholaan jo aikoja sitten ja enpä ollut hereillä The Knobin vikan levynkään tiimoilta. Siksi onkin nyt ollut virkistävää kun näiltä kulmilta on tullut vastaan uutta mielenkiintoista verta sillä Seinäjoki on matalan kynnyksen keikkakaupunki. +Kyllä kelpaa Pirkanmaan pimun (eka ja vika kerta kun kirjotan ton..hrr) Etelä-Pohjanmaalla kun huolehdittiin niin hyvin kasettikokoelman karttumisesta. Kiitos Kehari-Anssi kun vinkkasit Salilla Aina! uudesta painoksesta, onneksi otin walkmanin mukaan niin pääs heti kuuntelemaan Mötkyn demon ohella.
MARA BALLS
Mara Ballsin valovoima sai tällaisen verbaalisesti ontuvan tapauksenkin ottamaan laukka-askelia sillä luennointuani miten monella eri tapaa seuraavana vuorossa oleva esiintyjä onkaan huikea vierustoverini kysyi olenko taideopiskelija kun noin kirjavaa luonnehdintaa oli tarjolla. Se on kato helppoa kun osaa ja Mara Ballsista löytyy melkeinpä kaikki mitä bändiltä voi kaivatakaan. En ala tässä jokaista niistä asioista kuitenkaan alleviivaamaan vaan kehotan menemään keikalle ja ottamaan itse selvää. Yksi niistä kuitenki on se draivi, millä keikat vedetään läpi.
Vuorten Taa levyn ja tän setin avausraidan Mitä sä odotat? instrumentaalisena kulkeva alku kutsui viettelevän katseen ja luokse viittovan sormen lailla tanssimaan ja kappale antaakin kehon vääntelyyn kelpo soinnut. Gogo-tanssija piti huolen siitä ettei sävelet valuneet hukkaan mikäli menojalka oli ujompaa sorttia. Täällä oli kyllä jengi heti hereillä ja valmiusasemissa, osa varmaankin juuri hankituissa Mara Balls paidoissaan, joten ei huolta hyvän meiningin puolesta. Time to Testifyn tahtiin hakkaisi kepeästi kannoista klapeja kappale kun on alusta loppuun kunnon oksat pois menoa. Älä muuta mitään toi seuraavaksi esille myös Mara Ballsin herkempääkin puolta antaen enemmän tilaa laululle ja lyriikoille. Tällainen tasapainottelu pitää setin mielenkiintoisena.
Ainoa latistava seikka tällä keikalla oli kun bändin piti todeta yleisön toiveikkaisiin lisää! -pyyntöihin ettei aika yksinkertaisesti riitä. Tiukkaakin tiukempi aikataulu ei sovi yhteen Mara Ballsin kanssa sillä kiven pitää antaa vyöryä luonnon voimalla eteenpäin eikä kontrolloidusti. Spontaanit jammailut kuuluisi asiaan jos niitä on sieltä tullakseen. Yllätyin miten tämä oli kovin erilainen keikkakokemus verrattuna siihen kun näin Mara Ballsin ensimmäistä kertaa Vuorten Taan julkaisun aikoihin. Ajatuksissa olisi tehdä pieni throwback vielä tuohonkin iltaan sillä tätä magiaa ei voi olla koskaan liikaa. Tämäkin keikka poimi varmsti uusia kuulijoita Mara Ballsin kyytiin ja kovaa kyytiä se onkin.
JUICE NORMAALI
Puolet bändistä oli vissiin kaljaa hakemassa kun keikka olisi pitänyt jo aloittaa niinpä sitten musisoinnit starttasi Ekman + Bergman mies ja kitara ja mies esitys, johon pikkuhiljaa yhtyi loputkin Juice Normaalista.
Varsinainen keikka käynnistyi yhdellä suosikeistani Murtuneet luut jatkuen sitten tasaiseen tahtiin Akateeminen poika ja Kaikkein komein varassa. Välissä heitettiin hieman jotain läppää ja vastattiin myöntävästi yleisöstä tulleeseen kosinnan tapaiseen, mutta joku vaan nyt tökki.
Oon tullut tän bändin kanssa vähän kummalliseen pisteeseen. Käyn mielelläni katsomassa livenä jos kohdalle osuu ja annan seiskoille kierroksia kotona, mutta ei tästä enää jaksa innostua samalla tapaa mitä alkuun. Juice Normaalin hauskemman ja yllättävän puolen kipinä on pääasyt hiipumaan ja Koiran tiputtaminen setistä ei ainakaan avita asiaa.
Nyt lavalla on hyvä rokkibändi, jonka tahtiin kelpaa jorata ja...niin. Kai sen pitäisi olla tarpeeksi, mutta en tiedä kun tässä on ehtinyt jo bongata vaikka mitä muita huikeita bändejä, hankalaa! Harmillista jos/kun alkuun hyvä livebändi taantuu sille tasolle että pelkkä levytyksien luukuttaminen riittää. Kenties pidempi väliaika seuraavaan Juice Normaalin keikkaan voisi sekin auttaa? Tai sitten vain hyväksyn ettei kaikkia bändejä oo tehty kestämään samanlaista livekulutusta mitä toisia.
NYRKKITAPPELU
Klassikko, blogin alkuajoilta meille epäsuorasti osoitettu palaute. Ei jätetä ja tää ON meidän (vaihtelevella menestyksellä) päivittyvä päiväkirja :D
Moneskohan Nyrkkitappelu-keikka tää jo mulle oli, niitä kun tuntuu aina ilmestyvän eteen ihan puskista. Parasta kuitenkin on miten joka välissä tuppaa unohtumaan kuinka hyvä livebändi olikaan kyseessä ja sitten saa aina yllättyä, että hemmetti ne oli näin kovia. Kerroista viis -toki tää oli eka kerta kun sain kuulla jo kovin tutuksi käyneiden kappaleiden liveversioita Seinäjoen koordinaateissa.
And Seinäjoki delivered! Ämmäbändit räjäytti potin ja kyllä viimeistään heti perään tulleen Mimmit mimmit mimmit aikana lavan suuntaan oli horjunut sekä yleisönedustajia että nestemäisiä. Täällä oli läpi koko setin railakas pöhinä päällä ihmislapsen jaksamisen rajoissa ja lattialta pystyi bongailemaan bailuväen taskuista tai ties mistä tippunutta omaisuutta. Just sellaista menoa mitä tän bändin keikoille toivookin!
Aikataulut oli pakostakin tässä vaiheessa jo venyneet ja paukkuneet entisestään ja hieman kuumottikin joutuisiko lähtemään kesken pois. Settilistaa silmäillessä sieltä löytyi loppupuolelta molemmat suosikkini ("Tää on Kilulle") Mielipiteet ja Rockpulsu. Niiden sijoittelu peräkkäin tarkoitti kamojen heivaamista helvettiin ja eiku pyörimään mukaan. Vikat veisut Voi pyhä äiti, nyt mennään! ja Seppo Räty katselin kauempaa samalla kun myhäilin itsekseni miten tää kuulkas taisi olla yksi suosikki näkemistäni Nyrkkitappelun keikoista, iso peukku yleisölle, bändille ja etenkin biisivalinnoille! -kilu✌ //YYKAAHOOVEE/
Toukokuusta tulikin oikein megakeikkakuu ja se starttasi näiden kahden keikan voimin kuukauden neljäs päivä, hyvin kypsytettyä rapsaa siis. Ensin Oranssilla soitti Lapinpolthajat, Abnormi ja M.O.R.A. ja sitten ilta jatkui Virgin Oilissa jälleen Lapinpolthajien tahtiin kera Juice Normaali sekä Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?
ABNORMI
Ainoa koko tän illan bändeistä jota en ollut kuunnellut yhtään ennakkoon ja pääsikin yllättämään monipuolisella setillään. Kappaleet vaihteli ytimekkään kymmenen sekunnin Sota on helvetti-biisin ja alle minuutin rykäysten ohella sinne parin minuutin kipurajankin ylittääviin helmiin kun hevimpi soundi kietoutui peruspunkpoljennan kanssa samaan kapaloon muodostaen pidemmän kuuntelunautinnon. Laulajan rouhea ääni miellytti todella paljon. Kun setin päättäneen Viimeiselle matkalle kappaleen instrumentaalipläjäys lähti käyntiin vakuutuin siitä, että Abnormia jaksaisi kuunnella kyllä ihan levyltäkin ja ainoa epäkiitollinen tässä asetelmassa oli kukkaro. Tästä luonnoksesta kun on jo vierähtänyt tovin niin levyhyllykin ehti saada tässä välissä täydennystä yhteensä seitsemäntoista tuuman verran, toimii.
M.O.R.A.
Aii että mikä aloitus keikkaviikolle kun heti pääsi ruksimaan näe M.O.R.A. livenä pois listalta. Tre-keikojen ajoitukset on poikkeuksetta aina kusseet ja tätä ennen en ollut kokenut tarvetta lähteä kauemmaksi apajille. Yleisö otti ensitanssiaskelia jo siinä vaiheessa kun rumpuja vasta vähän testailtiin. En voinut välttyä keikkaseuraksi lähteneen kaverini naamalle levinneestä hymystä eli tää lupasi jo hyvää. Lupaukset lunastettin ja ennakkokäsitykseni M.O.R.A.sta kovana livebändinä ruummillistui Oranssin lavalla.
Keikan alkulämmittelyiksi nuori b-mies kävi heittämässä lyhyen koreografian mikä ei jättänyt ketään kylmäksi kamerasovellusten käydessä kuumana. Tämä loikin heti alkuunsa erittäin positiivisen ilmapiirin setin ympärille valliten läpi koko rykäyksen. Solisteilta ei hymy hyytynyt ja vitsiä murjottiin bändin tyyppien kesken. Jengiä oli kertynyt sisälle oikein mukavasti ja meininki alkoikin heti. Usein hokemani fraasi miten on keikoilla kävijän juhlaa kun levyllä hyvältä kuulostava bändi on vielä perhanasti parempi livenä päti tän poppoon kohdalla potenssiin kymmenen. Bändi ei juurikaan itseään säästele ja energian määrä on aikas käsittämätöntä. +tuosta sit vielä suorilta levyjä ja paitoja myymään, arvostettavaa toimintaa kaikin puolin! Omaksi suosikiksi nousi tökkivien duunipäivien pelastus Jaksaa jaksaa. Myösihan uuttakin matskua testailtiin livenä. Breikkausta tuli lisää vielä välivaiheilla ja Oranssin hyvin käyttäytyvä yleisö osasi tässä kohtaa ottaa hieman iisimmin taaten tanssijalle esiintymisrauhan ennen vielä viimeistä puristusta. Tästä lähtien M.O.R.A.n keikkakalenteria katselee ihan eri silmin, ei siellä välttämättä tarvitse se Tampere lukea.
Pertsa halus kuitata tän keikan ihan vaan kahdella sanalla: fuck yeah.
Ei mitään Hero Dishonestia vastaan, mutta tilaisuutta nähdä Lapinpolthajat kahdesti samana päivänä ei nyt vaan noin skippailla ja suoraan sanottuna M.O.R.A. vei potin kotio Oranssilla niin siinä vaiheessa oli ihan hyvä levykiskan kautta vaihtaa maisemia eli hoplaa ja Virgin Oiliin niinkin surkealla menestyksellä että viimeistä 200 metrin matkaa varten piti ottaa gps-paikannin esille. Hyvin meil menee!
LAPINPOLTHAJAT kertaa kaks!
Molemmissa keikkapaikoissa lähdettiin samantie Espooseen Lapinpolthajille tuttuun konstailettomaan tyyliin. Oranssilla nuoriso otti lavan edustaa haltuun heti tokasta biisistä kun taas Virgin Oilissa tuoppikansa oli odotetusti vallitsevin näky. Ilahdutti kyllä bongata yleisön joukosta joku toinenkin kahden keikan taktiikkaan turvautunut. Mikä muhun tässä bändissä vetoaa on miten suoraa toimintaa heidän keikat tuntuu olevan. Täs ollaan, nyt mennään ja soitetaan! Monien kappaleiden aihepiirit ovat kuin tarinoita keltaisen lehdistön lööppien takaa tai vastaavasti mitkä asiat johtivat siihen, että niihin otsikoihin lopulta päädyttiin. Molemmilta keikoilta suosikiksi nousi Peili"mulla ei ole enää ketään, ketä silmiin katsoisin / mulla ei oo enää mitään, en enää usko itseeni". Voikun joskus vielä osuisin paikalle kun setissä olisi mukana Kunnes kuolema meidät erottaa, löytyy Peilin tavoin Lapinpolthajien uusimmalta levyltä III.
Oranssin keikka vei pidemmän korren paremman soundin takia joka Virginissä jäi hieman kolkoksi. Kieltämättä jälkimmäinen keikkapaikka jäi kokonsa puolesta hieman ihmetyttämään kun kuitenkaan ei ihan kaikista tunnetuimmat bändit kyseessä, joten tunnelman puolesta pisteet myös Oranssin suuntaan.
JUICE NORMAALI
Illan kovin palkinto menee, ei Juice Normaalille vaan kitaristille Tasaraha-Antille, jolle tämä oli kolmas soitettu keikka reippaasti alle vuorokauden aikana, nostan hattua. Odottelin hieman josko täällä olisi tullut Cheek on paska-kappaleen ensisoitto mutta eii. Akateeminen poikakin oli siinä mielessä pettymys kun paikalla sentään oli jo parilla keikalla kappaleessa vieraillut ankkapillisti, mutta eii. Tämä keikka mentiin ihan omalla miehityksellä ja alan tosissani epäillä onko Tampereella aina parhaimmat Juice Normaali-meiningit.
Eteenpäin oltiin kuitenkin taas menty Kakka-hätä 77-kovereiden ollessa historiaa ja (mulle) uusia biisejä tuli peräti kaksi (settilistakuvan mustalla tussatut). Blast of Silence Records julkaisee nyt elokuun alussa Juice Normaalin ja kanadalaisen Proxy bändin splitin 7" jossa B-puolena bändin Kaksio koveri Ajattelen sua. Toivon julkaisuille pikaista jatkoa sillä esim keikan aloittanut Murtuneet luut olisi bueno kuulla levylläkin. Livenä erityisen hyvin rullasi tokavika Kuin atomipommi sun naamaasi ja jo mainittu Ajattelen sua on aina taattua tanssikamaa. Next time kelpais kyllä taas joku vähän härömpi setti, alkaa mennä liiankin normaaliksi tää meno. Koira-biisi jumittui kyllä päähän seuraavaksin päiväksi ja Joni Ekmanin rumpusooloa on kyllä aina yhtä ilo olla todistamassa.
HAVE YOU EVER SEEN THE JANE FONDA AEROBIC VHS?
Mikä ekana kiinnitti tässä bändissä mun huomion oli jäsenillä bongaamani Teksti-TV 666 kangaskassi ja Pää Kii-paita. Tuolloin en tosin vielä tiennyt kyseessä olevan yhtikäs mikään bändi, ilahdutti vain nähdä kyseisten orkesterien tilpehööriä maailmalla niinkin kaukana kuin Riikan lentokentällä. Kappaleen kappaletta kuulematta olin muodostanut HYESTJFAV?:n musiikista paljon popimman mielikuvan joten yllätys oli mieluinen kun soundissahan oli särmää. Heittäisin soppaan sanan garage ja kun siihen yhdistää sähköurut tulee mukaan kivat videopelisoundtrackvibat. Olin kuunnellut Teenage Sweetheart levyä aika tiuhaan lyhyen aikajakson sisällä ennen tätä keikkaa, mutta asiaan perehtymättömänä oli kuitenkin vaikea lähteä veikkailemaan sinkkubiisejä sillä potentiaalia löytyi niin monesta. Yleisön reaktiosta päätellen keikan loppupuolen (Do the) Shämäläin oli kyllä pakko olla yksi hiteistä.
Samaan aikaan kun itse tuulettelin miten tää toimii piti kaverilta tarkistaa kestääkö varmasti koko setin, aika kärsivältä kun näytti. Rumpalin siirtäessa lattiatomin erilleen ehdin jo kuvitella miten seuraavan biisin rummuttelut tapahtuisi vain sen tomin voimin lavan reunassa, mutta väärässä olin ja siitä alkoi illan tekniset takkuilut kun seuraavaksi kiippareiden kanssa oli myös jotain häikkää. Setti kuitenkin soitettiin kunnialla loppuun vaikka välillä vaikutti siltä että peli vihellettäisiin kesken poikki. No ensi kerralla tästä voi vain petrata sillä varmasti toistekin tulee keikalle lähdettyä. Hyvät biisit pelastaa paljon.
Ainoa mikä jätti HYESTHFAV?:n kohdalla hieman hölmistyneeksi oli se miten yleisöön ei otettu mitään kontaktia. En nyt tarkoita että bändeillä on velvoite höpötellä yhtä paljon mitä esim edeltänyt orkesteri tai sanoa lavalla yhtikäs mitään, mutta asia johon harvemmin edes kiinnitän huomiota jotenkin tällä kertaa korostui niin vahvasti, että tuli mieleen sisäänpäin kääntyneitä kengänkärkiä otsatukkansa alta tuijotteleva emoskidi. Vikan biisin jälkeen yleisö jaksoi vielä pitää meteliä jos saatais encoressa vielä jotain. Vastoinkäymiset huomioiden ei tullut yllätyksenä että that was it. Ei ole vaikea kuvitella, että lavan takana oltaisiin käyty mee sä, eiku sä -painia siitä kuka joutuu vielä menemään takaisin ja ilmoittamaan asian salin nälkäisille. Se nakki nasahti lopulta urkuristille.
Elokuun lisäys: vielä ei ole bändi osunut toistamiseen kohdalle vaikka kiitettävän ahkerasti keikka kyllä heille pukkaa eli one fine day. Sil aikaa kuuntelen keikalta hommattua levykäistä. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE//
Maanantai kahdeksas päivä kuluvaa kuukautta. Katselin ulos miten maisema vilisi ohitse ja räntä piiskasi junan ikkunaa vasten. Kuuntelin Youtuben suosituimmista Häiriköt kappaleista koostuvaa soittolistaa ja korviin kantautui sanat "on maanantai, sataa räntää". Hymyilin itsekseni, sillä edessä odotti ensimmäinen vapaa viikonloppu pariin kuukauteen ja reissu livemusiikin perässä Suomen Chicagoon.
Keskiviikko yhdeksäs päivä. Yllätyssaikku, ei vapaata viikonloppuna ja koko roska meinasi kusahtaa siihen paikkaan. Mieleen palautui elävästi Vastiksen oveen teipattu loppuunmyyty-lappu, eräs Hämeenlinnan keikka, jolloin paikallinen ohjelma vei kuitenkin sen erän, kengät märkinä Vaasan kaduilla tuhatta ja sataa lätäköiden välissä juokseminen viimeisten biisien kuulemisen toivossa ja tietty työvuorojen armoton jyrääminen ties miten monen muun mahdollisuuden yli. Taistelulaulu toistolla kylvi kuitenkin voimia puskea eteenpäin. Minähän näkisin Häiriköt, ihan sama miten pitää venyä, perkele. Ja venyä muuten pitikin, tsiisus.
Häiriköt, Juice Normaali @ Tirra, Lahti 13.2.2016
Säätämisen sivulliseksi uhriksi joutui valitettavasi The Pistones. Harmi, sillä nyt olin kuunnelut levyäkin muutamaan otteeseen ja ehtinyt innostua joistain sen biiseistä. Ilahdutti, että niiden parin kappaleen joukossa, joiden aikaan Tirraan viimeinkin selvisin, oli edes yksi näistä stand outeista.
Seuraavaksi Juice Normaalin tyypit kasasivat kamojaan kuntoon. Mukava käänne ilmoitetussa aikataulussa, soittojärjestyksen nyt tuntuessa oikeammalta, kuin jos jo seuraavana olisi esiintynyt reissun ns pääbändi. Mukana ei siis ollut won't somebody please think of the drummer -ajatusta, sillä en hetkeäkään epäile etteikö Maunula olisi kyennyt kannuttamaan kaksi settiä putkeen. Tässä välissä huvitti korviin kantautunut lyhyt keskustelu "luulin että tänään oli joku räp-ilta" jatkuen "kaikki muu on paskaa paitsi hevi" -mentaliteetillä. Taidettiin viitata edellisen illan Eevil Stöön keikkaan. Yykaahooveessa sanotaan piupaut genrerajoille ja se on ihan hemmetin siistiä ainakin meidän kahden mielestä and that's all that matters, heh heh.
Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että ensimmäinen Tampereen ulkopuolinen Juice Normaalin keikka minkä näkisin sijoittuisi Helsinkiin, mutta täällä sitä nyt oltiin. Epäilin hieman jo ennen koko reissua, että kestääköhän tätä porukkaa katsella toistamiseen vain viikon väliajalla ja tulipa todettua käytännössä että ehkä ei. Tää oli Juice Normaalilta liiankin normaali keikka. Mukana ei ollut samanlaista läpän heittoa mihin Tampereella on tottunut ja mikä sopii tälle porukalle paremmin kuin hyvin. Nyt oli asiallinen meininki eikä mukana ollut yhtäkään vierailijaa.
Keikan edetessä oli kyllä ilo seurata miten soittoniekkojen vetovoima sai yhä useamman yleisön edustajan nostamaan perseensä ylös penkistä ja hivuttautumaan lähemmäksi lavaa. Kamerat kävivät myös kuumana ja uskaltaisin väittää, että enemmistöllä täällä ei ole kokemusta näistä Tre-lisä keikoista, joten tämä Lahden "riisuttu" setti teki varmasti paremman vaikutuksen moneen muuhun kuin mitä meikäläiseen. Setin ehdottomaksi tähdeksi nousi Joni Ekman ja se rumpujen kuritus. Tällä kertaa Koira-biisi oli vikana ja huh huh! Koira oli kasvanut viikon aikana oikein komeaksi ja ajoi asiansa kirsikkana kakun päällä. Mulle sanottiin, että toi biisi kuulosti ihan Sleepy Sleepersiltä. En ole kuunnellut, pitäisköhä?
Noni. Häiriköt. Kitara, rummut, basso ja hemmetin rouhee lauluääni. Siinä on peruspohja, jonka voi joko sössiä totaalisesti tai josta voi jalostautua oma juttu, joka yksinkertaisesti toimii. Häiriköt on tällä kaavalla takonut iskeviä ralleja kunnioitettavan pitkän aikaa -ja takoo yhä. Itse jammailin Mr. PresidentinCoco Jamboa siinä vaiheessa kun Häiriköt kaiketi heittivät keikkaa toisen täysipitkän levyn tiimoilta, että jos hattu ois, sitä nostaisin. Juice Normaalin keikan aikana lähinnä nojailin pylvääseen, olo kun oli aika ameeba. Häiriköt piti ehdottomasti kuitenkin fiilistellä lähempää ja heti kun keikka alkoi, kaikki olemattomat ongelmat katosi samantien ja unohtui, että taaksekin jäi seisomaan jengiä.
Ne Vaasan keikan vikat biisit tekivät vaikutuksen, joka nyt kokonaisen setin myötä vain vahvistui. Tiukkaa, ketään ei tässä kumarrella soittamista ja edellisen orkesterin tapaan vokalistikin vaihtui välillä ja toi tyylihän uppoaa muhun. Kulutusta kestäviä lauluja, jotka vain paranevat livenä, joten en voi kuin ihmetellä miksi Häiriköt tuntuu kuitenkin olevan aika pienen piirin juttu? Settilista oli kierrätetty JKL:n garage-festeiltä (twist that knife..) ja sitä voisi huoletta osoitella summamutikassa sormella, jos joku kysyisi mikä biisi kannattaa bändiltä kuunnella. Kovia on meinaa kaikki mitä omiin korviin so far kantautunut. Häiriköt-tuotannon tuntemispohja on mulla vielä silti suht huteralla pohjalla, mutta sanoisin, että esimerkiksi Piritorin beibi ja encoreen sijoitetut Kaupungin kesä sekä Mä haluun ulos tästä universumista ei tulleet tällä keikalla. En ala luettelemaan mitkä kappaleet nousi ylitse muiden, sillä niitä oli ihan liikaa. Koko setti kasattu just hyvin. Tän bändin ois halunnut nähdä uudestaan vaikka heti seuraavana päivänä. Kaiken sen säätämisen arvoista, kyllä.
Helsinki-levy lähti ilman muuta mukaan keikalta ja onnen suolainen tippa ilmestyi silmäkulmaan kun huomasin universumi-biisin olevan ladattavissa Häiriköiden mikseri.net sivulla. Kiitos tästä, fyysinen versio kun tuskin on enää näinä päivinä ihan heti kävelemässä vastaan. Tätä(kin) luukutetaan ja paljon. -kilu ✌ // yykaahoovee
Nimimerkillä aamuvuorolainen, on pakko heti antaa propsit illan aikataulujen julkaisusta etukäteen -vaikka odotetusti nekin kusi heti alkuunsa. Tässä tapauksessa 22:30 oli kuitenkin huomattavasti pätevämpi infopläjäys kuin "siinä kympin pintaan". Nyt ehti vedellä sikeitä aina puol kybään asti ilman huolta siitä, että missaisi yhtäkään bändiä. Arvostan!
Jätä Jämät
Kun näin Jätä Jämät ensimmäisen kerran, kappale nimeltä Yksiö, jossa laulellaan mun yksiöni lähti alta pisti heti hymyilyttämään, sillä niihin aikoihin pystyin jollain tasolla samaistumaan kyseiseen kappaleeseen. Tuosta Lepiksen keikasta jäi oikein hyvät vibat bändistä, joten oli kiva päästä ottamaan uusiksi.
Kolmas kerta sanonee toden, sillä nyt ei tää setti lähtenyt. Etenkin alkuun soundit oli tukkoiset eikä laulusta meinannut saada selkoa. Tiedättehän puhelimien mukana tulevat surkeat nappikuulokkeet, joita ei kenenkään, joka oikeasti haluaa musiikkia luurillaan kuunnella tulisi säilyttää. Tuntui kun bändi olisi soittanut ällaisen filtterin läpi. Harmi, koska juurikin mikä Lepiksen keikalla viehätti tässä uudessa tuttavuudessa oli sanoitukset ja mieleen jäi tarttuvien kappaleiden joukkiosta mm hittipotentiaalin omaava Kela meidät pelastaa. Tällä kertaa kaikki oli aikas samaa puuroa ilman sitä mantelia. Kelan lisäksi asia mikä pelastaa on onneksi hyvä yleisö! Ei tarvii toimia mulle, kun toimii monille muille. Välittömässä lavan läheisyydessä hauskaa piti sulassa sovussa niin sooloja fiilistelevä porukka kuin vain tanssimaan tulleet. Propsit sinnikkäästä biisitoiveen esittämisestä eturivin bailukaksikolle. Kyllähän se joku wanhempi kappale sieltä sitten lopulta tuli. Taputapu bändille tästä eleestä. Livenä menee, muutoin mun makuun kuitenkin vähän liian...kilttiä tää Jätä Jämät. Kattaisin hienot astiat pöytään ilman vaaran tuntua runopoika-punkkia
Flippipuisto
Youtuben + soundcloudin voimat yhdistämällä Flippipuistolta on kuunneltavissa kolme eri kappaletta. Näiden perusteella bändi soittaa edgen droppaus ja kuinka sitten kävikään sekoilusoundtrack [Helsingin] kesän yöttömiin öihin -punkkia (on kiva keksiä näitä todella suuntaa antavia kuvauksia, hähää). Väittäisin soiton sujuneen vahviten juurikin noiden jo julkaistujen biisien kohdalla. Setin alkupuolella kuultu Alamaailman dandyt erottui jo paljon tiukempana rallina kuin sitä edeltäneet. Ennen Kevätpäivän droppausta todettiin, että tällä kertaa ei esiinnytä selvinpäin. Kerta toi kappale kertoo suorakulman oikomisesta niin tässä asiayhteydessa annan ton illan no shit Sherlock informaation mennä läpi sormien. Pääosin artistin päihtymisen tilaan viittaavat heitot on niiiiin evvk-kastia kun voi vaan olla.
Operaatio Charlie Sheen! Tämä voisi olla Kevätpäivän droppauksen jatko-osa. Loota kii ei ole sitä kaikista perinteisintä lyriikkaa ja kun laini on mukana kahdessa kappaleessa, tästä kehitteli nopeasti tuon aasin sillan. Kannattaa kuunnella noi peräkkäin, ole ole niin kaukaa haettua kuin voisi luulla. Ensin äxät pestään käsistä ja toisessa osiossa mennään ja vedetään talla pohjassa uuden oven avauduttua. Tässä olisi hyvä sauma kehitellä kolmas osio, joka jatkaisi siitä, mihin hanskojen pudottaminen johtaa. Loota kii trilogia. Pitäisköhän nukkua hieman enemmän kuin pari tuntia ennen näitä juttuja kirjoitellessa? Nääh.
Keikalla ilmeni ettei kappaleiden aiheet onneksi pyörineet vain silkan hauskanpidon ympärillä. Pari julkaisematonta sävellystä (joiden nimistä ei mitään käryä) erottui edukseen ja näihin kyllä koitan ensi kerralla kiinnittää enemmän huomiota. Vastiksella sai maailman ensiesityksen kappale, jonka "pitäisköhän tähän räpätä" väliosaa hyödynnettiin bändiesittelyyn. Jos riimejä irtoo niin äänestän todellakin räpin puolesta. Mikä Flippipuistossa herättelikin mielenkiintoa oli toimivan reseptin kanssa eri juttujen hienovarainen soveltaminen ja näin tasapaksulta ilmaisulta välttyminen. Näen Flippipuistossa ainesta siirtyä hyväksyvästä joo-oo nyökyttelystä seuraavallekin tasolle. Lisää kilometrejä keikkapakulle ja jotain julkaisua ulos niin eiköhän se siitä lähde nousuun ja edgen droppaus punk -termi saisi kenties aihetta päivitykseen.
Juice Normaali
Tietääkseni Juice Normaali soitti ensimmäisen Tampereen keikan, ellei peräti ihan ensimmäisen keikkansa näiden seinien sisällä heinäkuussa 2015. Silloin kokoonpanosta tosin puuttui vielä toinen kitaristi eli nyt tehtiin VV-debyytti vakiintuneen line-upin voimin. Tässä porukassa hienoa on se, että keikkojen välillä ehtii unohtaa miten hiton hauskaa ja viihdyttävää Juice Normaalin "isännöimät" illat ovatkaan. Aina saa yllättyä uudestaan, tähän mennessä vain positiivisella tapaa.
Kehitystä oli jälleen huomattavissa sitten viime näkemän. Settiin oli tullut uutena En halua olla skinhead "tää kertoo kaljuuntumisesta". Biisijärjestystä oltiin myös muuteltu mielestäni sujuvampaan suuntaan kun Bull Mentulan päätä himottiin hieman aiemmin ja heti toisena tarjoiltiin vierailevien ankkapillistien avustuksella Akateeminen poika. Oli sen verta komia versiointi, että tämä olisi kyllä myös sopinut vaikka koko setin huipennukseksi. Koira-kipaleesen lisäpuhtia toi tälle eläinlajille tyypillisten äänien imitointi.
Keikka, jolla lisäksi näkee höyhennetyn kumikanan puristelua, asiallinen Bourbon street koveri encoressa voi tulla aika odottamattomana. Mukana oli jälleen Punk Rock X-mas iltamissa vokaalit hoitanut Jussi(sori en muista sukunimeä) ja tämä oli lämminhenkinen tapa päättä tämä setti. Tai niin voisi luulla. Jos kauha on käteen isketty, niin pitäähän sitä soppaa hämmentää. Sarjassamme vain Juice Normaalin keikalla:
Multa kysyttiin tiedänkö millaista musiikkia Juice Normaali soittaa. Jos tämä kysymys osuu vielä mun kohdalle vastaan pöydän tyhjentävästi, että pilke silmäkulmassa ja tikku siellä silmässä -punkkia.
Ajattelen sua (Kaksio koveri):
Mä tulin mun mutsin vitusta:
Kiitos taas järjestävälle taholle ja orkestereille -kilu ✌ FB / instgrm
Jaahas, taas me molemmat löydettiin itsemme Yo-talolta. Perjantai-ilta olikin sitten huomattavasti torstaita punkimpi, paikalla oli rutkasti farkkuliivi- ja irokeesikansaa ja kiitettävän sekaisin oltiin sekä lavalla että sen ulkopuolella. Kukkuu!
Viharikos
kilu: Tää oli kun ois kävelly keskelle huonosti käsikirjoitetun britti punk rock stand up komedian harjoituksia, jossa kaikki mätti niin näyttelijävalinnoista iskulauseisiin puvustajan ainoastaan viedessä täydet pisteet kotiin. Oli vaikeata pysyä perässä kuka haistatteli ja kenelle ja millä kielellä. Tai miten monesti piti todeta kuinka kännissä ollaan, vaikka toi nyt oli ihan päivänselvä asia. Selvä, he heh. Sitten katkesi kitarasta vielä kielikin ja laulaja otti loparit tän spektaakkelin aikana varmaan kolmesti, comebackeja jääden yksi vähemmän. Pisin kaksikymmen minuuttinen ikinä bändin koittaessa räpeltää kuitenkin lavalla jotain epämääräistä kasaan. Ajoittain kun soitto kulki sen parin sekunnin ajan, niin siinähän oli jopa potentiaalin hippunen havaittavissa. Rumpali ehti pahoitella menoa kitaristin heittäessä illan parhaimman läpän, että omapa vikanne jos tultiin Viharikosta katsomaan tonne. Tuskin kukaan lippua osti VAIN nähdäkseen Viharikoksen kun se eniten bändin aikana nyrkkiä eturivissä heilutellut jäbäkin totesi, että pääsi ilmaiseksi sisälle. Ei tullut kyllä minkään moista rahat takas mitä huijausta tämä oikein on -fiilistä, vaikka tää näytös oli ihan täysi floppi. Pointsit alun rehellisestä bändiltä tulleelta statementilta, että paskoja ovat. Oon kai hieman kiertoutunut kun kaikesta huolimatta mielenkiinnolla näkisin tästä showsta vielä joskus sen kenraaliharjoituksenkin.
juoksepoistytto: Keikka oli niin jumalattoman surkuhupaisa, että se oli jo melkein hyvä. Kun jätetään musa sikseen ja keskitytään pelkästään takissa olevien niittien lukumäärään, niin siinä mielessä ihan uskottava esitys. The Splits
juoksepoistytto: Levyltä kuunneltuna The Splits ei aiheuttanut meikälikassa mitään ihmeempää reaktiota, mutta livenä oli ihan eri meininki. Bändistä huokui samaan aikaan sekä hillittyä että räjähtävää energiaa, mitä oli ilo katsella illan aloittaneen High School Punk Musical -läpsyttelyn jälkeen. Tykkäsin paljon myös laulajan rosoisesta äänestä ja laulutavasta, se antoi musalle entisestään lisäpotkua. Yksi illan lempparikeikoista ehdottomasti!
kilu: Illan dj:n (epäilen kyllä että tuolla oli edes varsinaista dj:tä kun sama artisti äänessä liki puolen tunnin välein) suppealta soittolistalta stereoista pauhasi Rise Againstia The Splitsin laittaessa kamoja kuntoon. Tolla Risen jäähallikeikalla näin The Splitsin ensimmäisen kerran ja siellä setti oli kasattu inasen menevämmäksi kuin mitä nyt. Ei siinä mitään, kaikki on yhtä tervetullutta tältä poppoolta, joka ei turhia keikalla haastele vaan antaa kappaleiden, joissa ei niissäkään mitään ylimääräistä, puhua puolestaan. Sopusuhtainen sekoituis tarttuvia riffejä, räkäisyyttä ja rauhallisempaakin soundia tunteella tulkittuna. Meikä diggailee ihan 5/5 sekä levyversioista että livestä. En tiedä mitä niiden päässä liikkui jotka eivät vielä tässäkään vaiheessa olleet sapuneet paikalle. Toivottavasti tänä vuonna tulisi tilaisuuksia nähdä tätä bändiä useamminkin. The Splitsin tähänastiset julkaisut jättävät janoamaan lisää, vaikka juu vasta viime vuonnahan tuo II julkaistiin. Kai sitä silti nälkäisenä saa elätellä toiveita jos vaikka jotain uutta kuultaisiin tämänkin vuoden puolella.
Juice Normaali
kilu: Viime Tampereen keikan yhteydessä bändiä markkinoitiin vielä mystisenä. Alle parissa kuukaudessa ehtii tapahtua vaikka mitä ja kivi oli nyt lähtenyt vierimään etiä päin. Rumba taisi olla ensimmäinen verkkomedia joka rummutti tästä punkin uudesta superkokoonpanosta. Oli huvittavaa nähdä meidän hooveelaisten kuvaamasta videosta otettu screen cap tän uutisoinnin yhteydessä. Nyt Juice Normaalilta on myös saatu youtubeen pari nauhoitettua kappaletta livejen rinnalle. Jos uutisoinnit oli kuitenkin menneet ohi korvien, niin kaikista maantieteellisistä paikoista juuri Tampereella bändin nimen olettaisi herättävän eniten mielenkiintoa. Kenties kiitos kaiken edellä mainitun, porukkaa oli saapunut hyvin paikalle Juice Normaalin aloittaessa. Näillä iltamilla toki myös soittokaverit olivat toimivampi match vs. Monsters of Popin salonkikelpoisemmat orkesterit.
En voi olla vertaamatta Telakan keikkaan, sillä huomattavaa kehitystä oli tapahtunut. Viimeksi jäi vaikutelma (hyvä sellainen) joukosta kokeneita muusikoita, joiden mielestä on kiva soitella tällain kaveriporukalla vähän jotain. Nyt lavalla oli valmis bändi, joka hoiti homman kotiin saaden yleisön bailaamaan heti alusta alkaen. A2-kokoiset lyriikkalunttilappuset olivat miltei historiaa ja biiseistä seliteltiin vähemmän keikan rullatessa eteenpäin kuin hyvin öljytty masiina -pois lukien jälleen eilisen illan tapaan Antin kohdalle osunut temppuileva vahvistin, mutta mitäs pienistä. Hyvä keikka! Jos jostain pitäisi nipottaa niin alkuun rumpalin laulu oli jätetty harmittavan hiljaiselle etenkin kun heti toisena tuli jo sillä ekalla kertaa mieleen jäänyt kappale Kaikkein komein. Samat sanat kuitenkin pätevät mitä The Splitsien kohdalla, kyllä kiitos lisää keikkoja ja tietenkin niitä Juice Normaalin ensimmäisiä julkaisuja odotellessa. juoksepoistytto: Juice Normaalilla oli ymmärtääkseni ollut aiemmilla keikoilla vähän jotain vaikeuksia ja hankaluuksia, mutta ei sellaisista nyt kyllä ollut tietoakaan. Soitto kulki pienistä teknisistä ongelmista huolimatta ja setti oli todella tiukka. Bändissä on mukavan humoristinen vire, enkä nyt tarkoita ainoastaan erään välispiikin aikana kuultua Michael Schumacher -vitsiä. Vitsissä eniten tosin nauratti ehdottomasti se, kuinka paljon se huvitti itse vitsin kertojaa.
Nolla Nolla Nolla
juoksepoistytto: Bändin soittoaikahan oli 00.00, aikamoinen älynväläys järjestäjätaholta, heh. Pakko myöntää, että näillä setäihmisillä (sori) oli kova meininki! Ehdottomasti yksi tämän tapahtuman energisimmistä keikoista, jota oli ihan hauska seurata vaikka omat energiatasot riittivät tässä vaiheessa vain penkillä istuskeluun.
kilu: Nyt oli hommat isolla kun lavalle asteltiin alkunauhan saattelemana ja settilistatkin tietokoneella laadittuja. Vaikka kaksi edellistä aktia olivat ne pääsyy tulla paikalle, niin triplanollien läsnäolo oli pelkkää plussaa. Pääsin virkistämään muistia miten bändit tuotanto oli vielä hallussa kun viimeksi luukutin Nolla Nolla Nollaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Muistelin kappaleiden olleen paljon suoraviivaisempia, joten sain setin edetessä kokea positiivisa yllätyksiä koukuttavien rumpu- ja bassokuvioiden siivittämänä.
Omat akut oli jo aika lopussa ja fiilistelikin osan keikasti silmät suljettuina kunnes havahduin siihen että niskassa oli jonkun äijän koivet. Hetki kesti edes tajuta mitä hemmetiä etenkin kun asianomainen ei vaivautunut edes pahoittelemaan tapahtunutta millään tapaa. Tosin nyt sitten oltiin hereillä joten kiitos..? Jos ei moshatessa saa niskaa kipeäksi niin kai se näinkin käy. Suuren maailman tapaan Nolla Nolla Nolla käväsi nopee pois lavalta ennen kuin soitti iltamien ensimmäisen virallisen encoren. Oikein mieluisa setti.
HC Andersen
juoksepoistytto: Vetääköhän joku hernepussin sieraimeen, jos sanon, että mulle tuli tästä musiikista todella voimakkaasti mieleen Eläkeläiset? Itse ehkä vetäisin, koska en juurikaan välitä kyseisestä orkesterista. No, joka tapauksessa HC Andersen on kuin Eläkeläiset sans haitari ja avec ksylofoni. Palefacen valinta solistiksi on nappivalinta. Tyyppi räyhäsi tunteella ja uskottavasti, vaikka toistuvat "mikä fiilis"-välispiikit pistivät haukotuttamaan. Ylivoimaisesti viihdyttävintä keikan aikana oli oikeastaan seurata yleisön sekoilua ja hengästyttävää pittaamista, koska bändin tuotanto ei ole mulle muutamaa hassua kuuntelukertaa lukuunottamatta kovinkaan tuttu. Settilista oli kyllä ehdottomasti pisin koskaan näkemäni, 45 biisiä on jo melkoisen badass ja ennen kaikkea hc!
kilu: Mulle taisi vasta keikkapäivänä valjeta, että nyt kyseessä olikin astetta spessumpi keissi. Kun lähti oman hyllyn sisällöstä hakemaan vertailukohtia ekana tuli mieleen Vox Flatus ja Sleepytime Gorilla Museum blenderin läpi pyöräytettynä ja 33rpm sijaan 45rpm soitettuna. Tuloksena siis aikas härö sörsseli, joka kuitenkin houkuttaa ääreensä. Keikalla miltei kokonaan läpi soitetun Satuja ja tarinoita-levyn kuunteli heittämällä läpi himassa. Livenä se tällaiselle HC Andersen untuvikolle oli kuitenkin kello kahden lähestyessä ehkä semmoset kymmenisen biisiä liian pitkä turinatuokio prosessoitavaksi -mitään en silti olisi jättänyt pois! Kyllä muuten kilisi ja kalisi päässä kotiin kävellessä. HC Andersenilla on vielä on keikkoja tällä tammikuun rundilla jäljellä, joten lämpimästi suosittelen paikalle ilmaantumista jos vain kynnelle kykenee. Näihin tahteihin kelpaa laittaa jalalla koreasti.
Torstai-illan tunnelmat täällä! Tattista vaan näitten sillisalaatti-merkintöjen keskellä kahlanneille, nyt palataan takaisin ruotuun tämmöisien hurjien irtiottojen jälkeen!
-kilu & juoksepoistytto (naamat / insta)
Marraskuu alkoi komeasti poikkeuksellisen keikkatäytteisellä viikolla. Tampereella biletettiin Monsters of Popin tahtiin ja nyt luvassa olisi keikkaputken toisen illan ja MOP-2015 ensimmäisen illan sadonkorjuuta.
Joni Ekman & Koira
Jos ei Suomirock iltamaa ja Joni Ekmanin visiittiä Teksti-TV 666 riveissä lasketa mukaan, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen musiikkillisia tuotoksia kuulin livenä. Alkuvuodesta käväsin ½EP julkkarikeikalla, mutta valitettavasti julkinen liikenne saneli aikataulut eli se keikka jäi näkemättä -seiska lähti kyllä mukaan. (Oli siellä myös ihanat Seksihullut) anyway takaisin Telakan ensimmäiseen kerrokseen.
Laulujen aiheet eivät suoranaisesti tue mielikuvaa, mutta tää vei niiiiin mukanaan avoautoon kruisailemaan ja huutaan fuck the world palmujen vilistessä taustalla. Havahduin irti musasta ja palmuista vasta siinä vaiheessa kun yksi paikalla olleista valokuvaajista huomasi tilaisuuden ikuistaa Ekman revittelemässä samalla tasolla lattian kanssa. Oma kamera oli unohtunut jo parin ekan kappaleen jälkeen. Kohokohdat setissä olivat kolme viimeistä biisiä, nimen muistan vain yhdelle: Älä tuhlaa aikaani. Mikä ralli! Ekmanin ja Koiran tarjoilema musisointi ei ole ihan sitä mun ominta comfort zonea joten ilahdutti miten paljon tästä setistä diggailin.
Ilmeisesti liikaakin sillä seuraavana yönä menin unessani kysymään löytyykö Ekmanilta mitään kasettijulkaisuja. Yksi löytyi ja siltä mukana illan aikana kuultu kappale; albumin kahdeksas "Ötökkä". Kasetti kustansi vain kolme euroa -myyty! Todellisuudessa en nopealla vilkaisulla mitään ötököihin viittaavaa bongannut Ekmanin tuotannon joukosta. Ehkä tulevaisuudessa, mulla ois kansitaiteeseen ideatkin valmiina. heh.
Nicolas Kivilinna yhtyeineen
Siinä missä Ekmanin kanssa ajettiin lujaa autolla niin Kivilinnan kanssa käveltiin pitkin rantatietä kohti auringonlaskua lämpimän tuulen hyväillessä poskia. Taas niin kovin helposti lähestyttävää musisointia eikä siis mitään yllättävää. Setin alussa mentiinkin kovin iisisti. Tempo onneksi kiihtyi juuri sopivasti kun alakerrassa alkaneen soundcheckin äänet meinasivat varastaa shown. Nyt rantatie vaihtui yön kiihkeään syleilyyn. Tällä kertaa Kapteeni Kirk ja Sammakko-kipale eivät setin lopussa häirinneet perättäisinä. Ehkä olemattomiin jääneen yhteislaulukalastelun johdosta? Jännä, että Klubilla nähty soolosetti tuntui enemmän siltä kun olisi ollut katsomassa Nicolas Kivilinnan omaa keikkaa kuin nyt paljon intiimimmässä tilassa todistettu setti.
Levykauppoja ei synny tai tule mentyä varta vasten Nicolas Kivilinnaa kuuntelemaan. Jatkossakin silti toimii kyllä livenä, soolona tahi bändin kera, jos ja kun satumme samaan paikkaan samaan aikaan. Kivilinnan tehtailemaa Ystäväkirja-zineä voin suositella varauksetta! Ihan huikea idea ja toivottavasti saa vielä jatko-osia.
Juice Normaali
Rehellisyyden nimissä tunnustan tämän bändin olleen se merkittävin syy saapua paikalle. Mainitsin överiksi menneen Damn Seagulls postauksen yhteydessä miten sisäsiittoista uuden musan löytäminen tuppaa olemaan. Yllätys, että jälleen sormi osoittaa kohti bändiä nimeltä Pää Kii. Kerubi oli linkkittänyt facebookissa Karjalan Heilissä julkaistun Bergmanin haastattelun keikkasivulleen, ja siitä bongasin Juice Normaalin.
Tällä bändillä oli hauskaa! Yleisölläkin oli hauskaa ja läpsi encoren perään jota ei tullut. Täältä tulee sen sijaan iso peukku sille, että käytettiin hyväksi bändistä löytyneitä molempia vokalisteja ja kaikki kappaleet eivät olleet vain yhden ja saman henkilön laulamia. Kävi siellä lavalla joku soittamassa ankkapilliäkin mukana jossain biisissä! Välispiikkien ja mitä milloinkin koveroitiin mukana oli vaikea pysyä perässä kun aika vauhdilla edettiin. Peitsamoo (jee!!), Kaksioo.. käännösbiisi "Tulin mutsini vitusta" ja kyllä siellä varmasti oli seassa niitä Juice Normaali originaalejakin. Bull Mentulan pään himoitsemista ainakin. Oon aikas varma, että tän kertsiä on kuultu jossain muodossa myös jo(i)llain Pää Kii keikoilla kappaleiden väleissä. Varoitus, se kertsi jää päähän soimaan.
"Miksi opetella sanoja ulkoa kun ne voi vain kirjoittaa ylöskin" enpä ois arvannut parin päivän sisällä kahden vokalistin tukeutuvan tähän samaan tyyliin. Tässä vain keikan katsojan näkökulmasta harmitti miten hupenevasta pinkasta pystyi päättelemään musisoinnin vetelevän jo viimeisiään. Juice Normaali tarjoili illan lyhimmän setin, joka tuli kyllä tarpeeseen kuin pikki lihaan, sillä muutoin toi ilta olisi ollut makuuni hieman liian lälly. Ja hei olihan kovereiden joukossa pari Jarkko Niemisen lempibändin kipalettakin, tässä niistä toinen:
Mystisenä markkinodun Juice Normaalin keikassa mystisimmäksi jäi mitäs kaikkea sitä juuri tulikaan kuultua. Short, fast but sweet. Jatkoa odotellessa.
Kuparilinna
Eka kappale lähtee liikkeelle ja huoh, just tätä en kaivannut, olkoonkin se sopivin soundtrack juuri siihen tilaan ja viinin lipittämiseen. Haukotus. Festareilla olisin tässä välissä lähtenyt kävelemään kohti seuraavaa lavaa tai kevätkäärylekojua. Nyt kuitenkin olin päättänyt jäädä koko rahan edestä mestoille eli just suck it up.
Kunnes herätys! Toinen kappale starttasi ihan eri asenteella, tässähän oli meininkiä! Hyvää sellaista. Oisko ollut peräti kolmas biisi kun toinen kitaristeista ilmoitti, että hänellä on asiaa ja instrumentti menee sivuu, sillä nyt pitää laulaa lemmestä. Taas ropisi pointseja vokalistien vaihtelusta. Let me tell you, että lemmestä myös Laulettiin isolla L:llä, sillä tästä ei tunnetta puuttunut. Tässä välissä omalle naamalle oli ilmestynyt kestohymy sillä ihan järjettömän siistiä kun joku bändi pääsee yllättämään näinkin positiivisesti kuivaksi jättäneen ensivaikutelman jälkeen. Kuparilinnalla tuntui olevan paikalla suht hyvissä määrin kannattaja joista yksi yli-innokas ja noh "hieman" päihtynyt yksilö halusi setin loppupuolella julistaa jotain sanomaa tarttuen mikkiin. Bändi suhtautui sanojensa mukaisesti uuteen jäseneensä letkeästi eikä antanut moisen häiritä. Henkilökunta joutui lopulta puuttumaan tilanteeseen, jotta päästiin jatkamaan sitä olennaista. Kitaristilla oli jälleen kuulkaas asiaa ja setti vain parani entisestään.
Illan yllättäjä!
Näiden laadukkaasti vietettyjen minuuttien myötä pitää tutustua myös levytettyihin versioihin ja haluan kyllä nähdä bändin myös toistekin, onneksi nyt ei siis oltu festareilla! Ansaitussa encoressa kuultiin rauhallinen Tuutulaulu riisutulla kokoonpanolla kitara, basso ja laulu.
Jaakko Aukusti
Tämä poppoo jatkoi samaa osastoa mitä Kuparilinnakin, eli en tiennyt bändistä mitään etukäteen. Rubik jotain? Tosin toikaan ei auta kun ei Rubik-yhtyekään kuin nimeltä tuttu. Lava oli täyttynyt syntikoista ja ties mistä aikataulun tässä vaiheessa hieman venähtäessä soundcheckin takia. Jaakko Aukustin kanssa kävi päinvastaisesti verrattuna edelliseen orkesteriin alkuinnostuksen lopahtaessa parin kappaleen jälleen. Harmillisesti tämän setin parasta antia tarjoili tomien komea kumina juurikin vain tuon checkin aikana, sekä ennen toista kappaletta kuultu linnunlaulu-sämple. Muutoin kappaleet hieman hukkuivat toisiinsa ja tuntui ettei kaikkea sen soitinmäärän täyttä potentiaalia saatu otettua käytäntöön setin alkaessa puuduttaa jo ennen puoliväliä.
apua en edes muistanut torvisektionkin olleen tuolla käytössä, kääk
Seinälle paraatipaikalle sijoitettu kello keräsi enemmän katseita ja festaritilanteessa tästä olisikin jo karautettu muualle. Kesäfestareille Jaakko Aukusti kyllä sopisikin kuin nakutettu! Toisille varmasti kovakin juttu, mulle hyvää feel good taustamusiikkia just sen kevytkääryleen mussuttamiselle.
*
Iltama ehkä hieman liian monsters of pop indeed, toisin sanoen erittäin onnistunut! Onneksi keikkoja olikin viikolla vielä pari jäljellä ja seuraavan illan ohjelma pelasti. Siitä lisää joskus, perästä kuuluu täs blogis. Yykaahoovee feisbuuk ilmoittaa millon lisää luettavaa kuin myös insta @yykaahoovee feat satunnaiset randomit napsaukset.
- kilu ✌
