Provinssilauantain satoa

Provinssirock 1.7.2017

Päällimmäisin syy Seinäjoelle roudaantumiseen oli päivän pääesiintyjä eli Profeetat, mutta Provinssin lauantain kattaus tarjosi alkupalaksi monta iloista yllätystä.

Rikkaat ajelee festaribussilla ja pihit kävelee. Itse kuulun jälkimmäiseen ihmisryhmään, jonka ansiosta ehdin kuulla Mira Luodin setistä vain neljä tai viisi viimeistä biisiä. Kesällä 2016 näkemäni keikka Kotkan Meripäivillä ei vakuuttanut, mutta nyt oli kuitenkin aivan eri meininki! Miran bändi oli kokenut muodonmuutoksen ja pyhä persaus, kyllä meinaan toimi. Soundi Stagen teltassa vallitsevan sihisevän sähäkän mimmienergian pystyi aistimaan heti, kun sisään astui. Tiktak oli aikoinaan vähintään elämä ja olikin hullun siistiä päästä seuraamaan Empun boogieta pitkästä aikaa. Rumpali ja basisti olivat mulle tuntemattomia nimiä, mutta hienosti rullasivat hommat heilläkin. Meikkaava messias ja Musta laatikko potkivat helvetin kovaa, varsinkin ensin mainittu nousi livenä ihan erilaisiin sfääreihin kuin levyllä. Aiemmin mua vaivasi Miran bändissä tietty hengettömyys, mitään vahvaa yhteyttä artistin ja soittajien välillä en ainakaan Meripäivillä pystynyt havaitsemaan. Uuden kokoonpanon myötä juttuun on kuitenkin saatu luotua se jokin. Tällainen sopivasti turpaan vetävä naisporukka on juuri sitä, mitä Suomen musaskenessä nyt tarvitaan.

Sitten oli vuorossa jotain aivan muuta, nimittäin Robin Woodland Stagella. Robbarin keikka on ollut jo pitkään to do-listalla ja Provinssissa viimein onnisti. Meininki oli oikeastaan juuri sellaista mitä ajattelinkin, eli vauhdikasta ja positiivista Duracell-pupumaista heilumista. En ole koskaan kuunnellut yhtäkään Robinin levyä kokonaan läpi, mutta kaikki setin rallit olivat siitä huolimatta tuttuja. Se kertoo jotain hittibiisien määrästä! Keikan alkupuolella laulu hukkui harmillisesti musiikin alle ja se häiritsi jonnin verran. Mestoilla oli kuitenkin paljon intohimoista ja äänekästä nuorisoa, heidän avullaan pysyi lyriikoiden suhteen kärryillä. Keikan edetessä miksaaja alkoi onneksi saada hommaa parempaan balanssiin. Miten eskimot suutelee on hölmöydessään nerokas biisi ja se nousikin encoren (Boom Kah/Hula hula/Kesärenkaat) ohella omaksi lemppariksi. Aurinko porotti polttavasti suoraan lavalle koko keikan ajan ja itselleni tuli hiki pelkästä taputtamisesta, joten Robinin ehtymätöntä energiaa ei voinut kuin ihailla. Hyppyjä, voltteja ja jatkuvaa liikettä hymy huulilla. Mulla Robinin keikat tuskin kestäisivät kulutusta, mutta ymmärrän meiningin viehätyksen ja arvostan laadukasta showta. Hype on tässä tapauksessa täysin ansaittua.

Robbarin jälkeen lähdin tutustumaan Radio Helsinki Stagen tarjontaan. Myönnän, etten olisi todennäköisesti älynnyt tulla tsekkailemaan Jaakko Aukustin keikkaa ellei kokoonpanossa olisi ollut mukana eräs Tiisu-persoona. Ennakkotiedot olivat siis todella hataralla pohjalla, en oikeastaan tiennyt yhtään mitä odottaa. Kieli oli ensimmäinen yllätys. Odotin kuulevani suomea, mutta sieltä tulikin lontoota ja toimivaa sellaista. Suomessa tehty englanninkielinen musa on ollut parin viime vuoden ajan valjua ja mitäänsanomatonta, mutta uusi nousukausi saattaa häämöttää horisontissa ainakin tämän keikan perusteella. Musiikin vietäväksi oli todella miellyttävää ja helppoa antautua, vaikka biisit eivät olleet entuudestaan tuttuja. Rutosti tuhteja syntikkamelodioita, mukaansatempaavia rytmejä ja sopivasti kitaroiden surinaa. Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla, sanoisin piristävä. Tuli mieleen iki-ihana The Crash ja se poreileva fiilis, jonka heidän tuotantonsa kuunteleminen saa aikaan. Jaakko Aukustin musa lähti tämän gigin myötä lähempään tarkasteluun, suosittelen lämpimästi muillekin pirteän pop-meiningin ystäville!

Jaakko Aukustin jälkeen pidin mesen välityksellä blogin toisen puoliskon kanssa pienen neuvottelun seuraavasta siirrosta. Päädyin tekemään paskan reissun Woodland Stagelle. Jälkikäteen nimittäin selvisi, että tsekkasin Danzigia parin biisin verran, vaikka tarkoitus oli tarkistaa You Me At Six. Olin epähuomiossa sekoittanut Soundi ja Woodland Staget keskenään. Kumpikaan bändi ei sanonut mulle juuri mitään, joten en hiffannut olevani väärällä lavalla. No, Danzigia en suosittelisi pahimmalle vihollisellenikaan. Epämääräistä mölinää potenssiin sata, ei jatkoon.
Profeettojen soittoaika lähestyi, joten käänsin nokan kohti Mainland Stagea. Ennen henkilökohtaista h-hetkeäni luvassa oli kuitenkin vielä elävää legendaa lavan täydeltä, nimittäin Ultra Bra. Mitään suuria intohimoja mulla ei ole tätä bändiä kohtaan koskaan ollut, mutta enemmistölle keikka taisi olla päivän kohokohta. Setti hujahti ohi nopeasti tuttujen biisien ansiosta, vaikka fanien innokkuus ja riehakkaat reaktiot biiseihin viihdyttivätkin meikäläistä enemmän kuin lavan tapahtumat. Ultra Bran näkeminen livenä edes kerran lienee osa musiikillista yleissivistystä, joten hyvä että tuli tämäkin todistettua. //YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Festarikesä 2016: Provinssirock 30.6.-1.7.

Kesän ensimmäiset isot festarit römyttiin Seinäjoen Provinssirockissa. Kolmipäiväisen festarin kaksi ensimmäistä päivää osuivat meikäläisen laariin Nightwishin ja Cheekin keikkojan ansiosta. Vaikka edellä mainitut olivat se tärkein syy Seinikselle roudaantumiseen, niin kyllä sieltä muitakin suosikkeja ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia löytyi.

Provinssitorstai 30.6.

Olavi Uusivirta @ Mainland Stage

Jouduin sadekuuron saartamaksi tepastellessani Törnävään ja kymmenen minuutin katoksessa kökkiminen sekoitti aikataulujani sen verran, että Olavi ja kumppanit olivat jo lavalla kun pääsin festarialueelle. En kuitenkaan tainnut onneksi missata enempää kuin yhden biisin. Populaa oli paikalla ihan kiitettävästi ajankohtaan nähden, mutta pääsin kuitenkin puikkelehtimaan vaivatta eturivin tuntumaan. Huomio kiinnittyi ensimmäisenä Suomen tai kenties koko maailman suurimpaan vessan seinään eli Olavin taustalakanaan ja ihastelinkin sitä läpi keikan. Aina kun luulin jo lukeneeni jokaisen raapustuksen, niin silmiin osui jotain uutta. Taustalakana oli siis bueno, entäs se itse keikka?

Täytyy tunnustaa, etten ole Olavin uusimpaan lättyyn ehtinyt oikein kunnolla syventyä ja ajattelin sen haittaavan omaa keikkakokemustani. Huoli oli kuitenkin turha, sillä uudelta levyltä festarisettiin olivat päässeet muistaakseni vain meikäläisellekin tutut Toton Africa, Kultaa hiuksissa ja Tanssit vaikka et osaa. Viimeksi mainittu on samalla tavalla riehakas kuin Kauneus sekoittaa mun pään ja jos näiden kahden biisin aikana ei lähde pylly pyörimään, niin lienee parasta varata aika päätohtorille. Setti koostui siis pääasiassa vanhemmasta rautaisesta matskusta ja mieltäni lämmittivät erityisesti omat suosikkini Reeperbahn ja Tiet etäisyyksiin, ai että! Kun ne ovat setissä, niin ei voi olla mälsä keikka. Vaikka aikainen soittoaika torstai-iltapäivänä ei ehkä ollut se kaikista seksikkäin, niin Olavi oli silti nappivalinta päälavan korkkaajaksi. Joku heiveröisemmän liveboogien omaava poppoo tuskin olisi houkutellut yhtä paljon ihmisiä paikalle.

Rauhatäti & Pyhä Lehmä @ Sakko Stage

No niin, tässäpä parivaljakko, joka on jo pidemmän aikaa ollut meikäläisen "ota selvää"-listalla. Muutamia biisejä olen taannoin kuunnellut, mutta syvempää tietämystä leidien menosta ei ollut ennen tätä keikkaa. Täytyy sanoa, että osui ja upposi niin kuin tennarit mutalätäkköön (tästä sai festareiden aikana kyllä ihan kiitettävästi kokemusta)! Älyttömän kova meininki sekä ärhäköitä ja kantaaottavia biisejä. Naisräppäreitä on tässä maassa ihan liian vähän, mutta onneksi ne harvat ovat näinkin tykkejä. Keikka antoi kipinän tutustua tyyppien tuotantoon ja ottaa se paremmin haltuun. Kiinnostaisi myös nähdä miten homma toimii klubiympäristössä, toivottavasti pääsisin ottamaan pian asiasta selvää!

Pää Kii @ Sakko Stage

Tämä keikka ei alunperin kuulunut suunnitelmiin, mutta arvaamaton keli ja yllätysvierailu blogin toisen puoliskon toimesta muuttivat pläänejä. Pää Kii-leirissä puhalsivat muutosten tuulet, sillä kaksi bändin jäsentä oli juuri ilmoittanut lähtevänsä muille teille. Harmi sinänsä, sillä kokoonpano toimi kuin junan vessa, mutta minkäs mahdat jos porukka haluaa vaihtaa maisemaa. Sakkolavan edessä oli väkeä kuin leipäjonossa ja pitti pyöri niin että kolisi. Kyllä lähtee. Oli siistiä päästä fiilistelemään Kylän pahalla puolella ja tietty oman elämäni soundtrackiin kuuluva ja aina yhtä kovaa perseelle potkiva Ees jotain positiivista. Biisin jälkeen käänsin nokan kohti päälavaa ja Yövissyn keikkaa, siitä lisää lähitulevaisuudessa.

Nightwish siis huipensi meikäläisen torstai-illan, siitä keikasta lisää lähitulevaisuudessa!

Provinssiperjantai 1.7.

Maj Karma @ Soundi Stage

Maj Karma on mielestäni aina ollut bändi, joka loistaa halogeenin lailla ahtaassa, hikisessä ja pimeässä klubiympäristössä. Avara ja suhteellisen valoisa festariteltta ei siis aiheuttanut suuren suuria intohimoja, mutta odotin keikkaa kuitenkin mielenkiinnolla. Setin aloitusbiisi Sotaa ei tule on hyvä esimerkki biisistä, jonka koti on klubeilla eikä aurinkoisilla festarilavoilla. Vaihdos tunnetumpaan ja sinkkuihin keskittyvään materiaaliin tapahtui kuitenkin nopeasti ja yleisössä alkoivat tassut nousta kohti kattoa. Ukkonen ja Salama saivat odotetusti osakseen eniten rakkautta, mutta uuden levyn sinkut Puumiekka ja Peltisydän tuntuivat myös maistuvan jengille oikein hyvin. Yllätyksiäkin oli. En olisi ikinä uskonut, että Telekineesi päätyy festarisettiin, joten hihkaisin ääneen biisin ensimmäisten tahtien kajahtaessa ilmoille. Isoin yllätys oli kuitenkin täysin uuden biisin esittäminen, mutta se ei ainakaan muhun tehnyt valitettavasti oikein minkäänlaista vaikutusta eikä jäänyt mieleen. Musapuoli oli suhteellisen hyvin kuosissa, mutta lyriikat puolestaan kovin vaisut. Uutukaisen biisin aiheuttamasta hämmennyksestä huolimatta keikasta jäi varsin positiivinen fiilis ja täytyy sanoa, että viihdyin. Oli kiva nähdä, että Karma kiinnostaa ihmisiä edelleen ja teltta oli lähes täynnä, vaikka iltapäiväneljän soittoaika ei ehkä ollut kaikkien suosiollisin.

Antti Tuisku @ Mainland Stage

Tätä keikkaa festarikansa selvästi odotti, päälavan edessä oli sähköinen tunnelma. Tuiskun viimekesäinen Ruisrockin keikka on eittämättä yksi parhaimmista koskaan näkemistäni pop-keikoista ja kyllähän Provinssissakin oli tarjolla räjähtävää energiaa. Peto on irti on aloitusbiisinä melkoinen pommi, jos sillä ei saada yleisön huomiota niin ei sitten varmaan millään. Provinssi oli polvillaan Tuiskun edessä ja porukka bailasi antaumuksella. Hienoa, että Tuisku kerää viimein sellaisia yleisömassoja, joita hänen  kaltaisensa kokenut esiintyjä ansaitsee. Show oli kasvanut aavistuksen verran sitten viime näkemän, sillä lavasteita oli muuteltu ja lavalla pyöri popparin lisäksi myös pieni neljän hengen tanssiryhmä. Naistanssijoiden meininki oli letkeää ja leideillä oli hyvä asenne, mutta Adam Lambertin ja muiden jenkkistarbojen älyttömiin miestanssijoihin tottuneena Tuiskun vastaavilla sekä puhti että liikkeiden sulavuus jättivät paljon toivomisen varaa. Biisilistan puolesta keikka oli puhdasti hittitykitystä. Omia suosikkihetkiä olivat Pyydä multa anteeks kunnolla, Keinutaan ja Sata salamaa.

Antti Tuisku on täysin oikeutetusti Suomen suurin ja kovin pop-tähti, toista hänen kaltaistaan ei tästä maasta löydy. Itseäni kuitenkin harmittaa vähän se, että tyypin show ei tunnu ainakaan omalla kohdallani kestävän kulutusta. Pari keikkaa vuodessa tätä pop-sirkusta riittää paremmin kuin hyvin. Pelkästään välispiikkien päivittäminen auttaisi huimasti. Spiikit olivat 99 % samat kuin viime kesänä, joten hei jotain vaihtelua nyt pliis. Antti Tuisku on kuitenkin niin monissa liemissä keitetty esiintyjä, että spontaanimmatkin heitot varmasti onnistuisivat, jos tarkasta käsikirjoituksesta vain uskallettaisiin päästää irti. Vaikka huolella rakennettua popshowta on ilo katsella, niin ripaus spontaaniutta veisi koko jutun taivastakin korkeammille leveleille.

Disco Ensemble @ Mainland Stage

Kamera oli keikan ajan turvassa repussa, koska moshpit pauhasi selän takana ja välillä täytyi pidellä aidasta kaksin käsin kiinni. Sen takia kuvat siis uupuvat, mutta olipas tämä kiva gigsi! Fanit olivat kuulemma saaneet jonkun meikäläiselle epäselväksi jääneen kanavan kautta päättää settilistan sisällön ja sen seurauksena tarjolla olikin kunnon bailandosta. Black euro, So long, sisters, This is my head exploding, We might fall apart, Drop dead casanova ja First aid kit takasivat kovan menon ja vanhan matskun vahvan edustuksen, mistä olin todella mielissäni. Tuoreempaakin tavaraa oli toki messissä, muun muassa Macig Recoveries, Spade is the anti-heart, Second Soul ja Eartha kitt. Rapsakan settilistan lisäksi keikassa oli ehdottomasti parasta se, että myös bändin jäsenet olivat silminnähden fiiliksissä. Disco Emppa oli ehdottomasti mulle festarin kovin yllättäjä, bändi tarjosi kunnon energiapläjäyksen. Fanit olivat aivan pähkinöinä ja pähkinäinen tunnelma tarttui meikäläiseenkin. Hieno ja tiukka keikka, kymmenen pistettä!

Perjantain kruunasi Cheek, siitä keikasta löytyy ihan oma postaus täältä! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Provinssi liekeissä

Provinssirockista riittää stooria useampaan postaukseen, mutta aloitetaanpa nyt todella loogisesti siitä kahden päivän festariseikkailun viimeisestä keikasta, heh.

Cheek @ Provinssirock, Seinäjoki 1.7.2016

Jare esiintyi Provinssissa edellisen kerran kesällä 2014 ja kyseiseltä gigsiltä on älyttömän hyviä muistoja. Päälavalla oltiin silloinkin, mutta myöhäisiltapäivän soittoaika oli nyt vaihtunut pääesiintyjän pestiksi. Koko festareiden ajan ihmisiä kiusannut sade palasi juuri keikan alkaessa hetkeksi muistuttamaan itsestään, mutta pelkän säikyttelyn asteelle se onneksi jäi. Radio Aallon ilmaiskonsertissa päivänvalon nähnyt intro oli edelleen kova, vaikka kaatosadepaniikki veikin hetkellisesti osan keskittymiskyvystä. Kevään aikana pestatut taustatanssijat marssivat siistissä rivissä lavalle ja alkoivat esitellä taitojaan. Lava oli aika korkea ja yksi korotettu kajari peitti juuri sopivasti osan näkökentästäni, joten tanssimuuvien seuraaminen oli ajoittain hankalaa.

Seurattavaa tässä räppisirkuksessa meinaan riitti, huh. Pyroja, paukkuja ja ilotulitteita ja tietenkin uudet lavarakennelmat. Pää on vieläkin pyörällä kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Hämmentävien aloitusten teema jatkui, sillä setin ensimmäiseksi biisiksi oli valikoitunut Äärirajoille. En ole ihan satavarma onko se kovin toimiva aloitusbiisi. Toisaalta saatan itse olla niin kaavoihin kangistunut, että tällaisiin suht radikaaleihin settilistamuutoksiin tottuminen ottaa oman aikansa. Kovasti kaverin kanssa yöllä pohdittiin, että mikäs toinen biisi siihen voisi sopia. Setin puoliväliin sijoitettu Sä Huudat oli vahva kandidaatti, mutta lopullista tuomiota ei kumpikaan vielä pystynyt antamaan. Seuraavalla keikalla tuo nyt kyseenalaiselta tuntuva aloitus kuitenkin saattaa jo herättää ihan erilaisia fiiliksiä, joten kattellaan!

Aloitusbiisin kummastelun jälkeen jälkeen loppukeikka olikin sitten oikeastaan pelkkää juhlaa ja hurmosta, enpä muista koska on tullut keikalla viimeksi niin paljon naurettua. Provinssiyleisö on yleensä hienosti messissä, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Ääntä ei tosin lavan edustalta kovasti lähtenyt, tuntui että vain takakenttä piti älämölöä. Kädet kuitenkin viuhuivat jengillä senkin edestä ja hyvä niin. Inisin viimeksi siitä, että Tinakenkätyttö/Jossu-kombo alkaa olla jo aika kulahtanut, mutta nyt biisien väliin oltiin tiputettu pari muuta rallia ja Jossua miksattu uudestaan. Odottamatonta, tervetullutta ja virkistävää, ou jee! Uuden lähestymistavan ansiosta Tiniksessä oli taas hurjasti potkua, yksi illan parhaista hetkistä ehdottomasti! Chekkonen on kaikessa ironisuudessaan yksi lempparibiiseistäni Alpha Omegalta, joten harmittaa vähän, että se ei oikein tunnu tarttuvan livenä muuhun yleisöön samalla tavalla. Tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta uudempi matsku vaikuttaisi uppoavan festariyleisöön vähintään yhtä hyvin kuin vanhempikin kama. Setin pakollisen slovarin paikan lunastanut Sillat oli ihanan tunnelmallinen hengähdyshetki kaiken paukkeen keskellä.

Liekeissä on kyllä niin ultimaattinen kesä- ja festaribiisi kuin olla ja voi, ai että! Biisissä on myös ehkä koko setin tykeimmät pyrot, joten jos ei ole vielä ehtinyt tulla hiki niin siinä vaiheessa ainakin alkaa kuumottaa. Me Ollaan Ne ja komeat pyrot syöpyivät myös mieleen, tällä festarirundilla ollaan tosissaan satsattu ruutiin ja räiskeeseen. Setin päätti itseoikeutetusti mikäs muukaan kuin aina päräyttävä Sokka Irti, koska niin sen vain kuuluu mennä. Jos saisin aikakoneen ja voisin ryskiä takaisin Seinäjoen kesäyöhön, niin Jippikayjei ja Flexaa ovat ne biisit, jotka haluaisin kaikista eniten kokea uudestaan. Niiden aikana oli pieni ihminen onnensa kukkuloilla.

Nämä Provinssin pirskeet menevät heittämällä omien suosikkikeikkojeni joukkoon, vaikka uuden shown kaikkia hienouksia ei vielä ehtinyt kerrasta täysin omaksumaan. Hienoa, että hommaa jaksetaan uudistaa saman levyn kiertueen aikana näin ahkerasti, se kun ei ole kaikkien artistien kohdalla todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tästä on hyvä jatkaa into piukeana kohti loppukesän keikkoja! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Provinssi-risteily Viking Gracella 27.-28.12.2015

En oikeastaan edes tykkää risteilyistä, mutta kun ohjelmassa oli peräti kaksi superlempparia (Olavi + Tiisu) niin oli pakko nöyrtyä ja kääntää nokka kohti Turkua ja Viking Linen terminaalia.

Sunnuntai 27.12.

Paperi T

Lavan edusta oli vielä pari minuuttia ennen keikan alkua aivan autio, mutta ensimmäisten biittien aikana tanssilattialle pöllähti jostain kiitettävä kasa porukkaa. Papru oli risteilyn artisteista ainoa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt livenä (Siltasen dj-hommia ei lasketa, heh). Tyypin musa on melkoisen angstista, joten ajattelin livemeiningin olevan ehkä vähän synkeää, mutta yllättävän rentoa ja hauskaa oli. Olen tottunut kuuntelemaan lähinnä sellaista perus hei-beibi-tsekkaa-mun-kultakello -suomiräppiä, joten oli kiva nähdä vaihteeksi vähän erilaista meininkiä. Paprun musa on varmasti parhaimmillaan ja pääsee eniten oikeuksiinsa tällaisessa hämyisessä klubiympäristössä. Tykkäsin ja eksyn ehkä toistekin keikalle.

Disco Ensemble

Jäin suosiolla taaemmas katselemaan meininkejä, sillä vaikka First Aid Kit löytyy levyhyllystäni niin Disco Ensemble ei kyseistä lättyä lukuunottamatta muuten juurikaan iske. Hyrisinkin tyytyväisenä, kun illan settiin lukeutuivat kyseiseltä levyltä ainakin Black Euro, Drop Dead Casanova, This Is My Head Exploding sekä We Might Fall Apart. Jos olisi tullut vielä Fresh New Blood niin sitten olisin lopettanut tolppaan nojailun ja juossut pittiin heilumaan niin kuin pieni onnellinen pupu. Tajusin keikan aikana, että tämä on ensimmäinen kerta kun näen Disco Ensemblen jossain muualla kuin festareilla (assosioin bändin todella vahvasti Ruisrockin päälavaan ja pitistä nousevaan hiekkapölypilveen!) ja homma toimi kyllä huomattavasti paremmin klubiympäristössä. Jengi oli silmiin nähden pähkinöinä, pitti pyöri melkein koko keikan ajan, aikuisten juomat läikkyivät ja lensivät kaaressa ja tällainen yhden levyn diggailijakin viihtyi mainiosti.

Maanantai 28.12.

Tiisu

Maanantai-iltapäivä ja kello kolme, paras aika rokkenrollille. Tai ei ehkä ihan kuitenkaan, heh. Yöuneni olivat olleet vähän katkonaiset hyttikäytävällä ajoittain mellastaneiden kännipaviaanien ansiosta ja oli kaiken kaikkiaan aika mörököllifiilis. Lisäksi olin vähän masentunut siitä, että kyseessä oli vuoden viimeinen Tiisukeikka ja vieläpä huomattavasti normaalia lyhyemmällä setillä. Tyhmää semmoinen. Kun on tottunut näkemään Tiisua pääasiassa pikkuruisilla klubeilla niin Gracen lava tuntui jotenkin ihan valtavalta. Hengailin jossain lavan keskivaiheilla ja siinä piti ihan tosissaan kääntää aina päätä, että pysyi kärryillä siitä mitä vähän reunempana tapahtui. Vähän outoa oli. Taustalakanan virkaa toimittanut valtava screeni ei kuitenkaan ollut tyhmä tai outo, bändin symppis logo näytti kerrassaan majesteettiselta siellä möllöttäessään.

Keikan alku meni omalta osaltani käynnistymisvaikeuksien kourissa, vaikka pojat Henkan flunssasta huolimatta taas hyvin veivasivatkin. Oma vammaaminen ärsyttää ihan tajuttomasti varsinkin silloin, kun on päivänselvää että se ei johdu mistään ulkoisista tekijöistä vaan täysin omasta pääkopasta. Pelastus saapui kuitenkin yllättävässä muodossa. Napa on yleensä mulle sellainen "ihan kiva muttei kuitenkaan mikään lempparibiisi", mutta tällä kertaa juuri se toimi jostain syystä piristysruiskeena, joka pyyhi mörökölliolon pois. Loppukeikka sujuikin normaaliin tapaan heiluen ja naureskellen. Virtasten jääminen pois setistä oli aika odottamatonta, mutta eipä siinä mitään kunhan Uusi Aika löytyy listalta. Se oli ensimmäinen tiisubiisi mihin aikoinaan rakastuin ja lemmen liekit roihuavat edelleen, ei tarvitse bensaa heitellä sekaan ollenkaan. Vähän tavallisesta poikkeava keikka oli alkuangstista huolimatta hauska päätös syksyn keikkarupeamalle, jännä nähdä mitä keväällä puuhaillaan.

SANNI

Näin Sannin livenä ensimmäisen kerran Lohjan Rantajameilla kesällä 2014. En ollut silloin kovinkaan vaikuttunut lähinnä siksi, että keikka miksattiin päin pyllyä ja kaikki laulusta kitaroihin kuulosti puuroiselta ainakin eturiviin. Viikkarilla oli kuitenkin ihan eri meininki, vaikka en tajua mistä ne kaikki lapsiperheet yhtäkkiä ilmestyivät. Joko Sanni on todella suosittu perheen pienimpien keskuudessa tai sitten pallomeressä oli sillä hetkellä liian täyttä. No, keikka oli joka tapauksessa hyvä. Vain Elämää-biisit olisi mun puolesta voinut jättää vähemmälle ja keskittyä omaan tuotantoon, mutta toisaalta ymmärrän että niitä täytyy nyt vetää kun se kama on kuumaa. Keikan omiin suosikkihetkiin lukeutuivat LELU, Pojat ja Dementia.

Tässä vaiheessa täytyy lähettää terkut Letkusta kotoisin olleelle kivalle tytölle, jonka kanssa juttelin Olavin keikkaa odotellessa! Blogi on vielä vauvaiässä, joten on varsin hämmentävää mutta hauskaa kuulla jonkun todella lukevan näitä höpötyksiä, heh.

Olavi Uusivirta

Kylläpä pääsi lipsahtamaan aikamoinen keikkatauko, näin Olavin meinaan edellisen kerran heinäkuussa Ruisrockissa, hups. Onneksi tuli vielä tämä risteily, koska vaikka Olavi onkin loistava kesämies niin kyllä hikiset klubi-iltamat voittavat festarikeikat mennen tullen. Homma lähti yleisön osalta mielestäni vähän nihkeästi liikkeelle, mikä vähän harmitti koska olin saanut oman iltapäiväpöhnäni selätettyä ja jalka nousi taas kepeästi. Kyllä porukka sitten kuitenkin lämpeni ja aktivoitui keikan edetessä.

Settilista oli vallan mainio, vaikka enpä olisi suoraan sanottuna tarvinnut mitään muuta kuin ne "mun biisit" eli Tiet Etäisyyksiin ja Reeperbahn. Mietin ennen keikkaa, että olisipa ihanaa jos tulisi edes jompikumpi noista kahdesta, mutta että sitten sainkin nauttia molemmista! Kelpaa. Ollaanko tämä kesä näin oli vähän hassu biisivalinta keskellä talvea, mutta toisaalta sitä osasi odottaa kun festariristeilyllä oltiin. Siinä on muuten biisi, joka ei aluksi herättänyt juuri mitään tunteita varsinkaan levyversiona, mutta keikkojen myötä olen oppinut siitä pitämään. Hyppään sen yli kyllä edelleen kun Ikuiset Lapset pyörii soittimessa, mutta livenä biisi herää jotenkin maagisesti eloon. Olavi on ylipäätään sellainen artisti, joka pitää kokea juuri livenä. Tulin itse messiin Elvis Istuu Oikealla -levyn aikoihin ja sen jälkeen keikkoja on kertynyt plakkariin parikymmentä ja yhdeltäkään en ole naama rutussa kotiin lähtenyt. Tämä risteilykeikka ei ollut mikään paras ikinä, mutta taattua Olavia joka tapauksessa. On aika siistiä, että aina keikalle tullessaan voi tavallaan luottaa siihen, että show on päräyttävä.

Summa summarum, paattimatkan ylivoimaisesti tärkein juttu eli keikat olivat kaikki onnistuneita, iso kiitos vielä kaikille ihanille niistä! Mutta. Kun jotain asiaa markkinoidaan jollain tietyllä nimellä, niin sen pitäisi myös näkyä ja kuulua itse tapahtumapaikalla. Provinssiin viittaavia asioita sai hakea suurennuslasin kanssa ja puolet risteilijöistä ei varmasti edes tiennyt, että matkalla on joku teema. Yllätyin siitä, kuinka paljon mukana oli ns. perusristeilijöitä provinssi-ihmisiin verrattuna ja kuulin muutamaan otteeseen muiden ihmettelevän samaa. Olin kesällä kilpailevan firman Nightwish-risteilyllä ja siellä ei kenellekään jäänyt epäselväksi mikä on homman nimi. Toki brändääminen on ehkä helpompaa kun kyseessä on yksi maailmanluokan poppoo, mutta jos olisi vähän enemmän hieronut aivonystyröitä, niin tälläkin risteilyllä olisi tatskahommien ja silent discon lisäksi voinut ensinnäkin olla vaikka festivaaliin liittyvä bingo/tietovisa/lippuarvonta. Laivan kuppiloissa voisi luukuuttaa tavallista enemmän risteilyllä esiintyvien bändien tuotantoa (varsinkin kun kaikki tämänkertaiset artistit olivat todella radioystävällisiä) ja eiköhän Viikkarin baarimikoillakin olisi tarpeeksi taitoja ja ideoita loihtia risteilyä varten vaikkapa spesiaali provinssidrinksu ja/tai jokaiselle bändille oma nimikkodrinkki. Olisihan se nyt huomattavasti seksikkäämpää mennä tiskille tilaamaan yksi Olavi Uusivirta kuin joku lonkero. Miettikää sitä.

Ideana festariristeily on tosi hyvä ja toivottavasti vastaavia tapahtumia jaksetaan järjestää tulevaisuudessakin. Mikäli seuraava kerta tulee, niin silloin olisi kiva nähdä, että hommia on kehitetty ja jalostettu vielä vähän pidemmälle. Levitetään se festaritunnelma myös yökerhon ulkopuolelle ja kuorrutetaan sillä koko purkki niin, että Pihtiputaan mummokin tajuaa että nyt on jotain meininkiä.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // insta