Vain Elämää Live @ Hartwall Areena 29.-30.12.2017

Vain Elämää all stars ja Hartsu, siinäpä vuoden vaihteen ohjelma tiivistettynä. Keikkoja oli kaksin kappalein ja olin mestoilla molempina iltoina. Kaikki merkinnän kuvat ovat toisen päivän keikalta.

Koko areena istui, kuten kuulemma on ollut käytäntönä kaikilla tämän formaatin keikoilla. Pieni fyysinen rasitus ei olisi ollut joulunvietosta pöhöttyneelle keholle pahitteeksi, mutta ei auttanut muuta kuin lyödä berberi penkkiin. Permannon keskellä oli neliskulmainen lava, jota oltiin kovasti 360-asteisena markkinoitu ja senhän pitäisi tarkoittaa hyvää näkyvyyttä kaikille yleisön jäsenille paikasta riippumatta. Epäilykset oman paikan kelvollisuudesta alkoivat kuitenkin kalvaa heti lavan nähdessäni. Illan juhlakalut eli Sanni, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää, Toni Wirtanen, Juha Tapio, Kaija Koo ja Cheek astelivat lohkomme viereistä käytävää pitkin lavalle ja heittivät matkalla yläfemmoja käytäväpaikkalaisille. Pyroja, dramaattinen intronauha, kippistelyä ja ryhmähali. Kaijan versio Siltsun Tanssii kuin John Travolta-rallista avasi illan ja ehdin jo ajatella, että ehkä permantopaikaltani näkee loppujen lopuksi ihan hyvin.

Ennen väliaikaa oli kuitenkin käynyt varsin selväksi, että olin maksanut 75 rahaa 90 prosenttisesti niskojen ja perseiden katselusta. Vaikka lavalla olikin liuta kauniita ihmisiä, niin kyllä se etupuoli on keikkakävijän näkövinkkelistä huomattavasti kivempi ja oleellisempi. Perse on perse ja naama on naama. VE-bändi soitteli vastakkaisella puolella ja ihan ymmärrettävästi artistitkin suosivat sitä puolta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sanni, Wirtanen ja Cheek vetivät eniten rundia ympäri lavaa, mutta ei se seurueemme yleisfiilistä muuttanut. Miksi markkinoida lavaa 360-asteisena, jos artistit kuitenkin esiintyvät pääosin vain yhteen suuntaan? Puolet areenasta oli koko keikan ajan lähes täysin paitsiossa. Se jos mikä on megaluokan suunnittelu- ja järjestelymunaus. En muista koska viimeksi olisin lähtenyt keikalta niin käämi karrella. Siis huh. Koitimme zoomailla tyhjäksi jääneitä paikkoja, mutta ensimmäisenä iltana Hartsu oli tupaten täynnä eikä paikkojen vaihto onnistunut. Toisena iltana väkeä oli vähemmän ja livahdimme väliajalla permannolta alakatsomoon tyhjiksi jääneille paikoille. Se oli viikonlopun paras päätös ja pystyin viimein keskittymään johonkin muuhun kuin ketutukseen. Olisin mielelläni nähnyt molemmat keikat kokonaisuudessaan hyviltä paikoilta, mutta oli yksi puoliaika parempi kuin ei mitään.

Valittaminen on terapeuttista, joten pakko vetää vielä encore. Aiheena settilistan rakenne. Kuten eräs illan artisteista osuvasti kommentoi ensimmäisen keikan jälkeen: "Ainakin mentiin tunnelmasta toiseen." Settilistan rakenteessa mätti eniten se, ettei mitään tavanomaista rakennetta ja draaman kaarta oikeastaan ollut. Perusidea oli, että seuraavana lauluvuorossa oli aina se artisti, jonka biisin edellinen oli esittänyt. Kaija lauloi Siltsua, jonka jälkeen Siltsu lauloi Sannin biisin jne. Menettely johti ajoittain todella kummallisiin komboihin, joista räikein oli Cheekin Jumala-versio ja sen perään Sannin Timantit on ikuisia-versio. Ensin itsari ja sitten heti perään bileet? Asia kunnossa.

Loppuun jotain positiivista eli suosikkihetkiä keikoilta. Aloitetaan miesartisteista ja Siltsusta, joka joutui valitettavasti jättämään toisen illan väliin terveyssyistä. Ekan illan huippuhetkiä olivat ehdottomasti encore-päivän helmi Gabrielle's sång sekä toisen puoliskon ensimmäinen biisi, eli täysissä drag-vetimissä vedetty versio Sannin Dementiasta. Varsinkin Gabrielle's sång säväytti, tulkinta oli vähintään yhtä huikea kuin telkkarista katsottuna. Juha Tapion Sinuhe aiheutti kokovartalokylmiksiä jo kotisohvalla ja tyyppi vakuutti myös livenä. Mad respect jo pelkästään version tekemiseen vaaditusta taustatyöstä, ihan huikeaa duunia. Hartsulla molempina iltoina Juhiksen messissä olivat myös Brädi ja Elastinen. Jälkimmäinen sai sen toisen pöydässä istuneen räppiprofeetan melkein putoamaan tuoliltaan, Elan paikallaolo tuli siis selvästi Cheekille täytenä yllätyksenä. Harvemmin tulee nähtyä niin sekalainen sakki lavalla, mutta eipä sillä väliä kun homma toimi. Wirtasen versioista Ratapiha ja Soita mua iskivät eniten, takuuvarmaa mäiskettä paahtoa kun olivat. Fiiliksissä jäi puuttumaan ja se pisti harmittamaan, biisi oli yksi kauden lemppareistani. Cheekin Jumala oli komeaa kuultavaa, vaikka biisi ei henkilökohtaisella tasolla mulle kovin syvälle kolahda ja olisin voinut vaihtaa sen tilalle version Sannin Vahingosta. Surulapsi sen sijaan otti sydämestä, diggailen ja samaistun todella. Riemukas Malja sai suupielet kohoamaan ja haaveena olisikin kuulla biisi vielä klubiympäristössä, jonne se mielestäni kuuluu.

Siirrytään leideihin. Kaijan versiot olivat tällä kaudella yllättävän vaisuja, eikä niistä oikein noussut suosikkeja. Toisena iltana Kaija veti Syypää sun hymyyn-versionsa yhdessä Cheekin kanssa ja oli kiva nähdä kaksikko yhtä aikaa lavalla, mutta muuten meininki oli aika tavanomaista. Kunnioitukseni Sannia kohtaan puolestaan kasvaa koko ajan. Aivan uskomattoman nerokas ja aina jotain uutta ja yllättävää kehittelevä mimmi! Timantit on ikuisia-versio oli pirskahtelevan ihana ja Kelpaat kelle vaan jousineen täyttä korvakarkkia. Apocalyptican jätkät olisivat olleet kirsikka kakun päälle, mutta tunnelma oli hieno joka tapauksessa. Jenni Vartiaisen vedoista jäivät mieleen versio Cheekin Keinusta ja positiivisena yllätyksenä kivasti kolisevilla purnukoilla tehostettu Mato. Jälkimmäinen ei säväyttänyt aikoinaan telkkarista katsottuna yhtään, mutta liveversio oli yhdistelmä tv-versiota ja sitä ihka ensimmäistä versiota, joka jäi lopulta jyrän alle. Tämä alkuperäinen purnukkaversio oli rutkasti mielenkiintoisempi ja sen olisi sietänyt päätyä telkkariin asti.

Keikat olivat musiikillisesti oikein kelpoa kamaa, mutta yllättävät näköesteet ja muut paskamaisuudet imivät mehut totaalisesti. Oma-aloitteisen paikanvaihdon ansiosta kuulimme ja ennen kaikkea näimme keikan Oi mikä ihana ilta -päätösbiisin kunnolla edes toisena iltana, mutta ei kyseinen biisi juurikaan seurueemme mielialaa kotimatkalla heijastanut. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Mainonnan uhri: SANNI Kari Tapio Paalupaikka Areenalla

Mmmm melonia...halpaa raikasta hunajamelonia.

Meloninhakureissulla silmään osui myös jotain muutakin keltaista:

Jälkimmäiseen en millään muulla paikkakunnalla olisi edes kiinnitänyt mitään huomiota, mutta Pieksämäki tuo kaikkeen taikaa ja pitäähän PMK-meininkejä tukea. Kulttuuritekona siis kohti Wanhojen Weturitallien täysin uudistettuihin tiloihin tehtyä Kari Tapio Paalupaikka Areenaa.

SANNI @ Kari Tapio Paalupaikka Areena, Pieksämäki 11.11.2016
Paalupaikka Areenalle todellakin mahtui kaikki lipun hinnan maksamaan kykeneet, sillä keikkaa pystyi seuraamaan koko tilan ympäri kiertävältä ylätasoltakin. Paikka oli tosiaan ennen toiminut veturitallina, joten siitä voi jo päätellä jotain tilan suuruudesta. Tukossa olevan lavan edustan ja huomattavasti taaempana sijaitsevan anniskelualueen väliin jäi näin ollen paljon tyhjää tilaa samalla mahdollistaen siis sen, että lavalle näki hyvi vaikka mistä.

"Ethän sä edes tykkää Sannista!" No niin, no jaa. Kokeilumielessä kuuntelin kerran Spotifystä suositut-listoja ja siellä Sanniaki oli. Pari biisiä pystyi kuuntelemaan kunnes raja tuli vastaan ja annoin asian olla. Ennen illan keikkaa tein soittolistan viimeisimmän settilistan mukaan ja jälleen kaksi biisiä oli se maksimi. Joidenkin sinkkulohkaisujen kertosäkeistä oli jotain osia tiedossa. mutta muutoin kaikki tuli nyt ihan uutena.

Setti alkoi Sannin nimeä kantavan, tänä vuonna julkaistun levyn aloitusraidalla Koti-ikävä. Heti minkä keikalla tuli väistämättä päin naamaa oli hemmetin lujaa mukana laulava yleisö! Eipä paljoa haitannut ison tilan tyhjät nurkat kun paikallaolijoista lähti ääntä täyttämään joka kolkka. Toinen asia mihin havahduin oli miten mulle ei tehnyt ollenkaan tiukkaa kunnella Sannia livenä. Hyvä alku.

Intoa ei kestänyt kauaa kun huomasin kappaleiden alkavan puuroutua toisiinsa paria poikkeusta lukuunottamatta. En muista milloin viimeksi olisin ravannut jonkun keikan aikana yhtä paljoa ympäriinsä uutta katselukulmaa hakiessa. Hei tänhän mä tiedän ja vuorossa oli Maija Vilkkumaa koveri Ei. Itse enemmin yllättyisin Sannin oman tuotannon helmistä kuin näistä tv:stä tutuista vedoista, sillä mitä keikan aikana tuli selväksi oli se, että Sannin biiseistä löytyy paljon oivaltavia juttuja. Kerta Vain elämää vuorosta on vasta vierähtänyt vuosi, niin sinänsä ohjelman kappaileden läsnäolo oli ymmärrettävää.

Kuten kuvista on saattanut jo huomata, mikä sitten kantoi läpi koko keikan oli toimiva visuaalinen puoli. Keikalla suosikeikseni nousseiden biisien Pojat sekä SANNI aikana screeneillä vaihteli vahvasti kappeleiden sanoituksiin nojaavia kuva-aiheita. Talon puolesta katossa roikkuva valohässäkkä oli vielä oiva lisä keikan valoshowta komppaamaan.

Pop-keikat on mulle tätä nykyään harvinaisempaa herkkua(?) ja mistä Sannin esiintymisessä pidinkin oli "muusikkomainen" lähestymistapa hommaan kuin jos oltaisiin jorattu tarkoin mietittyjen tanssikoreografien mukaan. Keikan aikana biisistä riippuen Sanni soitti välillä akustista kitaraa mm Anssi Kela koverin Levoton tyttö ja se netflix-sarjoja kappaleen 2080-luvulla aikana. Sähkökitaran varressa oltiin ainakin SANNI kohdalla ja tietty lattiatomin paukuttaminen Jos mä oon oikee tahtiin toi sekin keikkaa lisää sitä jotain. Lopussa ei mitään encoreja vaan Että mitähän vittua and that's it.

Levyä en edelleenkään kykene kerralla kuuntelemaan, mutta keikka kyllä parani loppua kohden, joten ei suoraan sanoen haittaisi jos joskus jollekin festarille päätyessä mukana olisi Sannikin. ps. se nimibiisi saattoi jopa lipsahtaa sekalaista settiä soittolistalle Spotifyssä, hups? -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/

kiitos kun sain napsasta kuvan!

Koti-ikävä, Pojat, Vahinko, 2080-luvulla, Ku Kanye Kanyee clipit:

Että mitähän vittua:

Tattis!

SANNI

järkkääjät ym

Festarikesän korkkaus Kaisaniemessä

Cheek @ Radio Aallon kesäkonsertti, Helsinki 12.6.2016

Saavuin Helsinkiin paria tuntia ennen keikkaa ja huvitin bussimatkalla itseäni ajatuksella, että höhöö olisipas läppä jos Kaisaniemeen ei enää mahtuisi sisään. Sitten alkoi viestittely jo alueella olevan kuoman kanssa ja kävi ilmi, että portit oli laitettu ainakin hetkellisesti säppiin JVG:n aikana kovan tungoksen takia. Ääk. Siinä vaiheessa ei kauheasti enää naurattanut ja kipitin Kampista Kaisaniemeen ennätysvauhtia. Portilla oli älytön lössi ihmisiä ja kukaan ei vaikuttanut liikkuvan mihinkään. Isoissa häppeningeissä pyörimisestä on onneksi sen verran kokemusta, että ei muuta kun vanhan keikkaketun taidot käyttöön ja puikkelehtimaan. Jono lähtikin sitten onneksi liikkumaan tosi ripeästi ja olin festarikarsinassa nopeammin kuin uskoinkaan. Sisäänpääsyn jälkeen yritin paikantaa kaveria, tuloksetta. Ryhmää riitti tiuhaan ja maailman ääriin asti, tsiisus. Alueella liikkuminen oli niin hidasta ja turhauttavaa, että päätin lopulta vain etsiä kelvollisen paikan itselleni, että mielenterveys säilyy.

Olen ollut viime kuukaudet livemusan puolesta taas ihan eri sfääreissä, joten henkinen valmistautuminen keikkaan jäi pahasti vaiheeseen. Päässä alkoi kuitenkin surista ja vatsanpohjassa kihelmöidä, kun Luoma pyöräytti uuden ja aika hiton päheän intron soimaan. Se oli siisti sekoitus pääasiassa Alpha Omega -ja Kuka Muu Muka -lättyjen biisejä, täytyy sanoa että toimi! Keikan aloitusbiisiä en kuitenkaan osannut millään levelillä odottaa. Sokka Irti tarjosi toki vauhdikkaan lähdön, mutta itse jäin kyllä vähän telineisiin hämmentymään ja en tainnut olla ainoa. Sitä on jo niin tottunut siihen, että Sokka on about viimeisen kolmen tai neljän biisin joukossa, joten illan biisijärjestys todella yllätti. Seuraavaksi oli vuorossa päräyttävä Kuka Muu Muka ja siihen kyytiin pääsi jo itsekin ihan kivasti messiin.

Alkuvuoden jäähallirundin keikkojen rakenne ja draaman kaari oli muisto vain, sillä keikka oli varsinaista tykitystä ja tuuttausta alusta loppuun. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että jäähallirundille Jossua varten kehitelty kovan luokan joraustaitoja vaativa tanssi elää ja voi hyvin, heh! En oikein tiedä enää mitä mieltä olen Tinakenkätytön ja Jossun yhdistelmästä, ne ovat olleet setissä peräkkäin jo aika kauan. Toisaalta samaistun Tinikseen hurjan paljon ja sopiihan se nyt Jaren meininkiin super hyvin, mutta biisin terävin särmä on alkanut vähän hioutua pois ainakin mulle itselleni. Sen tilalle voisi ehkä laittaa vaihteeksi omaa tuotantoa, vaikka harvinaisen hyvä ja kovaa kulutusta kestävä coveri se kyllä on ollut. Lavalla kävi taas paljon spesiaaliporukkaa. Diandra käväisi tuttuun tapaan vetämässä Fiiliksissä-biisin ja Flexaa sai vahvistusta Sannista sekä VilleGallesta. Edellä mainitun kolmikon läsnäolo oli ennalta-arvattavaa, mutta Me Ollaan Ne Part 2 Elastisen, Pete Parkkosen ja muiden heppujen kera tulikin sitten ihan puskista. Todella kiva ylläri, en ollut yhtään ajatellut, että biisiä vedettäisiin Kaisaniemessä.

Keikka venyi vähän yliajalle, mutta eipä tuo haitannut ja olisi sitä tietysti enemmänkin voinut kuunnella. Kiva, että aikataulunatsit olivat jo poistuneet paikalta tässä vaiheessa ja sähköjä ei pistetty poikki muutaman ylimääräisen minuutin takia. Vaikka keikka oli lyhyt, niin kiireen tuntua onnistuttiin välttämään ihmeen hyvin. Timantit On Ikuisia sai väistyä tavanomaiselta paikaltaan, sillä Äärirajoille oli illan viimeinen biisi. Ei yhtään pöllömpi lopetus, kyseinen biisi tuntuu sopivan melkeinpä mihin tahansa kohtaan. Kaikista setin biiseistä Sä Huudat meni tällä kertaa jostain syystä eniten tunteisiin. Kaippa tuo keikkatilanne oli siinä vaiheessa ehtinyt iskeytyä huolella tajuntaan ja festarikesän alkamisen sisäistäminen sai tosi voimakkaat fiilikset nousemaan pintaan. On vaan yksinkertaisesti niin perkeleen siistiä päästä taas fiilistelemään näitä biisejä livenä ja keräämään positiivista energiaa, niin jaksaa taas painaa menemään arjessakin ihan eri tavalla.

Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea tämän kesän varsinainen festarisetti pitää sisällään. Sitä ihmetelläänkin sitten parin viikon päästä Provinssissa! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

ps. Linkit kaikkiin jäähallirundin keikkarapsoihin löytyvät täältä, mikäli niitä haluaa lueskella!

Sellanen fiilis et tänään lähtee

Voi morjens mikä viikonloppu takana!

Cheek @ Ritari-areena, Hämeenlinna 29.1.2016

Luojan kiitos on perjantai, eiks niin? Oletin Hämeenlinnan iltamien noudattavan samaa kaavaa kuin ennenkin, mutta tällä kertaa pääsimme yllättäen pällistelemään keikkaa Golden Circlestä käsin tavallisten kenttäpaikkojen sijasta, jännää! Aiemmista viikonlopuista viisastuneena olin varustautunut hyytävään jäähalli-ilmastoon kivalla ja lämpimällä collegella ja tottakai Ritari-areenalla olikin sitten aivan pärkeleen kuuma. Perus. Aika kului todella nopeasti uutta ympäristöä ihmetellessä ja keikka ehti alkaa jo ennen kuin sitä oli oikein ehtinyt edes sisäistää.

Kentältä ei oikein näe kunnolla Goldenin sisään catwalkin korkeuden takia, joten en ollut tajunnut kuinka paljon siellä onkaan tilaa liikkua ja miten hyvin ihan jokaisesta nurkasta näkee lavalle, vaikka niskat saavat aika tehokasta treeniä jos sattuu seisomaan ihan lavan edessä. Tykkään, että keikoilla on tiivis tunnelma, mutta nyt oli oikeastaan tosi siistiä että oli tavallista enemmän tilaa. Pääsin toteuttamaan tanssin-vaikka-en-osaa -periaatettani melko huolella, hahaa! Jossu-mooveihinkin sai ihan toisenlaisen grooven päälle kuin aitaa vasten joratessa.

Saimme kuulla ennen keikkaa, että jotain ylläripylläriä olisi ohjelmassa ja hitto sentään! Sanni ja VilleGalle kävivät vetäisemässä Lähtisitkö-versionsa, aivan luvattoman kovaa kamaa kuulkaas. Alkuperäisversio on mielestäni yksi Suomen musahistorian yliarvostetuimmista viisuista, mutta nyt kyllä osui ja upposi myös muhun. Kaikista kiertueella tähän mennessä nähdyistä erikoishetkistä Lähtisitkö nousi ehdottomasti lemppariksi, saa olla todella erikoisspessua juttua luvassa jos sen haluaa päihittää. Juuri kun ehdin edellisessä postauksessa kehua Pete Parkkosta niin nyt Sami Saari oltiin saatu mukaan feattaamaan Kyyneleet ja kyllähän biisi toimii tällä vanhalla tutulla kaavallakin kuin junan vessa.

Aiemmilla keikoilla tunnelma on joissan kohdissa hetkellisesti vähän lässähtänyt, mutta ei tällä kertaa ei lähdetty laskuun kertaakaan. Jaresta huokui heti ensimmäisestä biitistä lähtien sellaista positiivista raivoa, joka tempaisi mukaansa. Tuo älyttömän tiukka energia konkretisoitui omasta mielestäni parhaiten Me ollaan ne -biisissä, huh! Jos jonkun asian takia kannatti olla Goldenissa niin sen biisin. Golden on kyllä vähän oma universuminsa, josta on suht hankalaa seurailla mitä muualla hallissa tapahtuu. En tiedä oliko mulla tulpat liian syvällä korvissa, mutta en oikein kuullut taaempaa kentältä tulevia huutoja ja kirkumisia, catwalk taisi blokata ne aika tehokkaasti. Yleisen innostuksen ja iloisen fiiliksen kuitenkin aisti, joka tehosti omaa hyvää mieltä ja niitä tyhmiä tanssimooveja.

Cheek @ Jäähalli, Mikkeli 30.1.2016

Hämptönin armottoman meiningin jälkeen Mikkeliin lähdettiin lievästi sanottuna into piukeana. Aika nopeasti sitä muuten tottui ajatukseen Goldenissa olemisesta ja palaaminen takaisin ruotuun tuntui vähän hassulta. Saimme onneksi pokattua loistopaikat, ihan niin keskelle ei olla vielä tällä rundilla päästykään. Mietin siinä aitaan nojaillessani, että noustaisiinkohan tänä iltana Hämeenlinnan tasolle? Noustiin, ja ehkä vähän sen ylikin. Nyt mestoilla oli sellaista porukkaa, joita ei juurikaan tarvinnut erikseen kehottaa osallistumaan, vaan kaikki olivat ihanan omatoimisia bailaajia. Heittämällä kiertueen paras yleisö tähän mennessä. Chekkonen lähti komeasti, eikä tällä kertaa olisi välttämättä tarvinnut edes sen kummemmin treenata.

Illan kuumottavinta antia eivät suinkaan olleet pyrot vaan se hetki, kun Jare sai helvetin hyvän idean tulla istumaan aidalle meidän kahden eteen. No niin. Meikäläinen on aika tujuissa liemissä keitetty mitä keikkailuun tulee, mutta olisin ottanut mielummin sellaisen keskiverto 120-kiloisen kännigorillan vastustajakseni kuin ne about kaksi tuhatta selkään vyörynyttä teiniä. Pelkkä mikki meidän välissä. Jep. Mitä tänne jää kun mä lähden täältä? Märkä läntti tähän hallin lattialle jos ei muuta.

Muuten onkin sitten tosi vaikea lähteä erittelemään mitään, koska koko keikka oli silkkaa mahtavuutta alusta loppuun. Tuntui siltä, että joka ikinen hallissa ollut tyyppi oli hullun lailla messissä ja kaikilla oli älyttömän hauskaa. Joukkohurmos on ihana tunne. Myös ennen keikkaa mielessä kummitellut Golden Circle unohtui alta aikayksikön. Vaikka Goldenissa tanssahtelu oli siistiä, niin henkilökohtaisesti tykkäilen silti paljon enemmän näistä taviskenttäpaikoista. Niska ei mene juntturaan ja koko show kaikkine elementteineen pääsee paremmin oikeuksiinsa kun sitä katseleee vähän kauempaa.

Hämptön ja Mikkeli muodostavat kiertueen keikkojen top kakkosen, siitä ei ole epäilystäkään. Tänä viikonloppuna ohjelmassa ovat Jyväskylä ja Lahti, joista varsinkin jälkimmäistä kohtaan on aika mojovat odotukset. Saas nähdä kuinka käy.

- juoksepoistytto

Rapsat aiemmilta Alpha Omega Tourin keikoilta:
Lappeenranta 22.1.2016
Helsinki 8.1.2016 ja Turku 9.1.2016

yykaahoovee feisbuuk + insta

Provinssi-risteily Viking Gracella 27.-28.12.2015

En oikeastaan edes tykkää risteilyistä, mutta kun ohjelmassa oli peräti kaksi superlempparia (Olavi + Tiisu) niin oli pakko nöyrtyä ja kääntää nokka kohti Turkua ja Viking Linen terminaalia.

Sunnuntai 27.12.

Paperi T

Lavan edusta oli vielä pari minuuttia ennen keikan alkua aivan autio, mutta ensimmäisten biittien aikana tanssilattialle pöllähti jostain kiitettävä kasa porukkaa. Papru oli risteilyn artisteista ainoa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt livenä (Siltasen dj-hommia ei lasketa, heh). Tyypin musa on melkoisen angstista, joten ajattelin livemeiningin olevan ehkä vähän synkeää, mutta yllättävän rentoa ja hauskaa oli. Olen tottunut kuuntelemaan lähinnä sellaista perus hei-beibi-tsekkaa-mun-kultakello -suomiräppiä, joten oli kiva nähdä vaihteeksi vähän erilaista meininkiä. Paprun musa on varmasti parhaimmillaan ja pääsee eniten oikeuksiinsa tällaisessa hämyisessä klubiympäristössä. Tykkäsin ja eksyn ehkä toistekin keikalle.

Disco Ensemble

Jäin suosiolla taaemmas katselemaan meininkejä, sillä vaikka First Aid Kit löytyy levyhyllystäni niin Disco Ensemble ei kyseistä lättyä lukuunottamatta muuten juurikaan iske. Hyrisinkin tyytyväisenä, kun illan settiin lukeutuivat kyseiseltä levyltä ainakin Black Euro, Drop Dead Casanova, This Is My Head Exploding sekä We Might Fall Apart. Jos olisi tullut vielä Fresh New Blood niin sitten olisin lopettanut tolppaan nojailun ja juossut pittiin heilumaan niin kuin pieni onnellinen pupu. Tajusin keikan aikana, että tämä on ensimmäinen kerta kun näen Disco Ensemblen jossain muualla kuin festareilla (assosioin bändin todella vahvasti Ruisrockin päälavaan ja pitistä nousevaan hiekkapölypilveen!) ja homma toimi kyllä huomattavasti paremmin klubiympäristössä. Jengi oli silmiin nähden pähkinöinä, pitti pyöri melkein koko keikan ajan, aikuisten juomat läikkyivät ja lensivät kaaressa ja tällainen yhden levyn diggailijakin viihtyi mainiosti.

Maanantai 28.12.

Tiisu

Maanantai-iltapäivä ja kello kolme, paras aika rokkenrollille. Tai ei ehkä ihan kuitenkaan, heh. Yöuneni olivat olleet vähän katkonaiset hyttikäytävällä ajoittain mellastaneiden kännipaviaanien ansiosta ja oli kaiken kaikkiaan aika mörököllifiilis. Lisäksi olin vähän masentunut siitä, että kyseessä oli vuoden viimeinen Tiisukeikka ja vieläpä huomattavasti normaalia lyhyemmällä setillä. Tyhmää semmoinen. Kun on tottunut näkemään Tiisua pääasiassa pikkuruisilla klubeilla niin Gracen lava tuntui jotenkin ihan valtavalta. Hengailin jossain lavan keskivaiheilla ja siinä piti ihan tosissaan kääntää aina päätä, että pysyi kärryillä siitä mitä vähän reunempana tapahtui. Vähän outoa oli. Taustalakanan virkaa toimittanut valtava screeni ei kuitenkaan ollut tyhmä tai outo, bändin symppis logo näytti kerrassaan majesteettiselta siellä möllöttäessään.

Keikan alku meni omalta osaltani käynnistymisvaikeuksien kourissa, vaikka pojat Henkan flunssasta huolimatta taas hyvin veivasivatkin. Oma vammaaminen ärsyttää ihan tajuttomasti varsinkin silloin, kun on päivänselvää että se ei johdu mistään ulkoisista tekijöistä vaan täysin omasta pääkopasta. Pelastus saapui kuitenkin yllättävässä muodossa. Napa on yleensä mulle sellainen "ihan kiva muttei kuitenkaan mikään lempparibiisi", mutta tällä kertaa juuri se toimi jostain syystä piristysruiskeena, joka pyyhi mörökölliolon pois. Loppukeikka sujuikin normaaliin tapaan heiluen ja naureskellen. Virtasten jääminen pois setistä oli aika odottamatonta, mutta eipä siinä mitään kunhan Uusi Aika löytyy listalta. Se oli ensimmäinen tiisubiisi mihin aikoinaan rakastuin ja lemmen liekit roihuavat edelleen, ei tarvitse bensaa heitellä sekaan ollenkaan. Vähän tavallisesta poikkeava keikka oli alkuangstista huolimatta hauska päätös syksyn keikkarupeamalle, jännä nähdä mitä keväällä puuhaillaan.

SANNI

Näin Sannin livenä ensimmäisen kerran Lohjan Rantajameilla kesällä 2014. En ollut silloin kovinkaan vaikuttunut lähinnä siksi, että keikka miksattiin päin pyllyä ja kaikki laulusta kitaroihin kuulosti puuroiselta ainakin eturiviin. Viikkarilla oli kuitenkin ihan eri meininki, vaikka en tajua mistä ne kaikki lapsiperheet yhtäkkiä ilmestyivät. Joko Sanni on todella suosittu perheen pienimpien keskuudessa tai sitten pallomeressä oli sillä hetkellä liian täyttä. No, keikka oli joka tapauksessa hyvä. Vain Elämää-biisit olisi mun puolesta voinut jättää vähemmälle ja keskittyä omaan tuotantoon, mutta toisaalta ymmärrän että niitä täytyy nyt vetää kun se kama on kuumaa. Keikan omiin suosikkihetkiin lukeutuivat LELU, Pojat ja Dementia.

Tässä vaiheessa täytyy lähettää terkut Letkusta kotoisin olleelle kivalle tytölle, jonka kanssa juttelin Olavin keikkaa odotellessa! Blogi on vielä vauvaiässä, joten on varsin hämmentävää mutta hauskaa kuulla jonkun todella lukevan näitä höpötyksiä, heh.

Olavi Uusivirta

Kylläpä pääsi lipsahtamaan aikamoinen keikkatauko, näin Olavin meinaan edellisen kerran heinäkuussa Ruisrockissa, hups. Onneksi tuli vielä tämä risteily, koska vaikka Olavi onkin loistava kesämies niin kyllä hikiset klubi-iltamat voittavat festarikeikat mennen tullen. Homma lähti yleisön osalta mielestäni vähän nihkeästi liikkeelle, mikä vähän harmitti koska olin saanut oman iltapäiväpöhnäni selätettyä ja jalka nousi taas kepeästi. Kyllä porukka sitten kuitenkin lämpeni ja aktivoitui keikan edetessä.

Settilista oli vallan mainio, vaikka enpä olisi suoraan sanottuna tarvinnut mitään muuta kuin ne "mun biisit" eli Tiet Etäisyyksiin ja Reeperbahn. Mietin ennen keikkaa, että olisipa ihanaa jos tulisi edes jompikumpi noista kahdesta, mutta että sitten sainkin nauttia molemmista! Kelpaa. Ollaanko tämä kesä näin oli vähän hassu biisivalinta keskellä talvea, mutta toisaalta sitä osasi odottaa kun festariristeilyllä oltiin. Siinä on muuten biisi, joka ei aluksi herättänyt juuri mitään tunteita varsinkaan levyversiona, mutta keikkojen myötä olen oppinut siitä pitämään. Hyppään sen yli kyllä edelleen kun Ikuiset Lapset pyörii soittimessa, mutta livenä biisi herää jotenkin maagisesti eloon. Olavi on ylipäätään sellainen artisti, joka pitää kokea juuri livenä. Tulin itse messiin Elvis Istuu Oikealla -levyn aikoihin ja sen jälkeen keikkoja on kertynyt plakkariin parikymmentä ja yhdeltäkään en ole naama rutussa kotiin lähtenyt. Tämä risteilykeikka ei ollut mikään paras ikinä, mutta taattua Olavia joka tapauksessa. On aika siistiä, että aina keikalle tullessaan voi tavallaan luottaa siihen, että show on päräyttävä.

Summa summarum, paattimatkan ylivoimaisesti tärkein juttu eli keikat olivat kaikki onnistuneita, iso kiitos vielä kaikille ihanille niistä! Mutta. Kun jotain asiaa markkinoidaan jollain tietyllä nimellä, niin sen pitäisi myös näkyä ja kuulua itse tapahtumapaikalla. Provinssiin viittaavia asioita sai hakea suurennuslasin kanssa ja puolet risteilijöistä ei varmasti edes tiennyt, että matkalla on joku teema. Yllätyin siitä, kuinka paljon mukana oli ns. perusristeilijöitä provinssi-ihmisiin verrattuna ja kuulin muutamaan otteeseen muiden ihmettelevän samaa. Olin kesällä kilpailevan firman Nightwish-risteilyllä ja siellä ei kenellekään jäänyt epäselväksi mikä on homman nimi. Toki brändääminen on ehkä helpompaa kun kyseessä on yksi maailmanluokan poppoo, mutta jos olisi vähän enemmän hieronut aivonystyröitä, niin tälläkin risteilyllä olisi tatskahommien ja silent discon lisäksi voinut ensinnäkin olla vaikka festivaaliin liittyvä bingo/tietovisa/lippuarvonta. Laivan kuppiloissa voisi luukuuttaa tavallista enemmän risteilyllä esiintyvien bändien tuotantoa (varsinkin kun kaikki tämänkertaiset artistit olivat todella radioystävällisiä) ja eiköhän Viikkarin baarimikoillakin olisi tarpeeksi taitoja ja ideoita loihtia risteilyä varten vaikkapa spesiaali provinssidrinksu ja/tai jokaiselle bändille oma nimikkodrinkki. Olisihan se nyt huomattavasti seksikkäämpää mennä tiskille tilaamaan yksi Olavi Uusivirta kuin joku lonkero. Miettikää sitä.

Ideana festariristeily on tosi hyvä ja toivottavasti vastaavia tapahtumia jaksetaan järjestää tulevaisuudessakin. Mikäli seuraava kerta tulee, niin silloin olisi kiva nähdä, että hommia on kehitetty ja jalostettu vielä vähän pidemmälle. Levitetään se festaritunnelma myös yökerhon ulkopuolelle ja kuorrutetaan sillä koko purkki niin, että Pihtiputaan mummokin tajuaa että nyt on jotain meininkiä.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // insta