Vain Elämää Live @ Hartwall Areena 29.-30.12.2017

Vain Elämää all stars ja Hartsu, siinäpä vuoden vaihteen ohjelma tiivistettynä. Keikkoja oli kaksin kappalein ja olin mestoilla molempina iltoina. Kaikki merkinnän kuvat ovat toisen päivän keikalta.

Koko areena istui, kuten kuulemma on ollut käytäntönä kaikilla tämän formaatin keikoilla. Pieni fyysinen rasitus ei olisi ollut joulunvietosta pöhöttyneelle keholle pahitteeksi, mutta ei auttanut muuta kuin lyödä berberi penkkiin. Permannon keskellä oli neliskulmainen lava, jota oltiin kovasti 360-asteisena markkinoitu ja senhän pitäisi tarkoittaa hyvää näkyvyyttä kaikille yleisön jäsenille paikasta riippumatta. Epäilykset oman paikan kelvollisuudesta alkoivat kuitenkin kalvaa heti lavan nähdessäni. Illan juhlakalut eli Sanni, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää, Toni Wirtanen, Juha Tapio, Kaija Koo ja Cheek astelivat lohkomme viereistä käytävää pitkin lavalle ja heittivät matkalla yläfemmoja käytäväpaikkalaisille. Pyroja, dramaattinen intronauha, kippistelyä ja ryhmähali. Kaijan versio Siltsun Tanssii kuin John Travolta-rallista avasi illan ja ehdin jo ajatella, että ehkä permantopaikaltani näkee loppujen lopuksi ihan hyvin.

Ennen väliaikaa oli kuitenkin käynyt varsin selväksi, että olin maksanut 75 rahaa 90 prosenttisesti niskojen ja perseiden katselusta. Vaikka lavalla olikin liuta kauniita ihmisiä, niin kyllä se etupuoli on keikkakävijän näkövinkkelistä huomattavasti kivempi ja oleellisempi. Perse on perse ja naama on naama. VE-bändi soitteli vastakkaisella puolella ja ihan ymmärrettävästi artistitkin suosivat sitä puolta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sanni, Wirtanen ja Cheek vetivät eniten rundia ympäri lavaa, mutta ei se seurueemme yleisfiilistä muuttanut. Miksi markkinoida lavaa 360-asteisena, jos artistit kuitenkin esiintyvät pääosin vain yhteen suuntaan? Puolet areenasta oli koko keikan ajan lähes täysin paitsiossa. Se jos mikä on megaluokan suunnittelu- ja järjestelymunaus. En muista koska viimeksi olisin lähtenyt keikalta niin käämi karrella. Siis huh. Koitimme zoomailla tyhjäksi jääneitä paikkoja, mutta ensimmäisenä iltana Hartsu oli tupaten täynnä eikä paikkojen vaihto onnistunut. Toisena iltana väkeä oli vähemmän ja livahdimme väliajalla permannolta alakatsomoon tyhjiksi jääneille paikoille. Se oli viikonlopun paras päätös ja pystyin viimein keskittymään johonkin muuhun kuin ketutukseen. Olisin mielelläni nähnyt molemmat keikat kokonaisuudessaan hyviltä paikoilta, mutta oli yksi puoliaika parempi kuin ei mitään.

Valittaminen on terapeuttista, joten pakko vetää vielä encore. Aiheena settilistan rakenne. Kuten eräs illan artisteista osuvasti kommentoi ensimmäisen keikan jälkeen: "Ainakin mentiin tunnelmasta toiseen." Settilistan rakenteessa mätti eniten se, ettei mitään tavanomaista rakennetta ja draaman kaarta oikeastaan ollut. Perusidea oli, että seuraavana lauluvuorossa oli aina se artisti, jonka biisin edellinen oli esittänyt. Kaija lauloi Siltsua, jonka jälkeen Siltsu lauloi Sannin biisin jne. Menettely johti ajoittain todella kummallisiin komboihin, joista räikein oli Cheekin Jumala-versio ja sen perään Sannin Timantit on ikuisia-versio. Ensin itsari ja sitten heti perään bileet? Asia kunnossa.

Loppuun jotain positiivista eli suosikkihetkiä keikoilta. Aloitetaan miesartisteista ja Siltsusta, joka joutui valitettavasti jättämään toisen illan väliin terveyssyistä. Ekan illan huippuhetkiä olivat ehdottomasti encore-päivän helmi Gabrielle's sång sekä toisen puoliskon ensimmäinen biisi, eli täysissä drag-vetimissä vedetty versio Sannin Dementiasta. Varsinkin Gabrielle's sång säväytti, tulkinta oli vähintään yhtä huikea kuin telkkarista katsottuna. Juha Tapion Sinuhe aiheutti kokovartalokylmiksiä jo kotisohvalla ja tyyppi vakuutti myös livenä. Mad respect jo pelkästään version tekemiseen vaaditusta taustatyöstä, ihan huikeaa duunia. Hartsulla molempina iltoina Juhiksen messissä olivat myös Brädi ja Elastinen. Jälkimmäinen sai sen toisen pöydässä istuneen räppiprofeetan melkein putoamaan tuoliltaan, Elan paikallaolo tuli siis selvästi Cheekille täytenä yllätyksenä. Harvemmin tulee nähtyä niin sekalainen sakki lavalla, mutta eipä sillä väliä kun homma toimi. Wirtasen versioista Ratapiha ja Soita mua iskivät eniten, takuuvarmaa mäiskettä paahtoa kun olivat. Fiiliksissä jäi puuttumaan ja se pisti harmittamaan, biisi oli yksi kauden lemppareistani. Cheekin Jumala oli komeaa kuultavaa, vaikka biisi ei henkilökohtaisella tasolla mulle kovin syvälle kolahda ja olisin voinut vaihtaa sen tilalle version Sannin Vahingosta. Surulapsi sen sijaan otti sydämestä, diggailen ja samaistun todella. Riemukas Malja sai suupielet kohoamaan ja haaveena olisikin kuulla biisi vielä klubiympäristössä, jonne se mielestäni kuuluu.

Siirrytään leideihin. Kaijan versiot olivat tällä kaudella yllättävän vaisuja, eikä niistä oikein noussut suosikkeja. Toisena iltana Kaija veti Syypää sun hymyyn-versionsa yhdessä Cheekin kanssa ja oli kiva nähdä kaksikko yhtä aikaa lavalla, mutta muuten meininki oli aika tavanomaista. Kunnioitukseni Sannia kohtaan puolestaan kasvaa koko ajan. Aivan uskomattoman nerokas ja aina jotain uutta ja yllättävää kehittelevä mimmi! Timantit on ikuisia-versio oli pirskahtelevan ihana ja Kelpaat kelle vaan jousineen täyttä korvakarkkia. Apocalyptican jätkät olisivat olleet kirsikka kakun päälle, mutta tunnelma oli hieno joka tapauksessa. Jenni Vartiaisen vedoista jäivät mieleen versio Cheekin Keinusta ja positiivisena yllätyksenä kivasti kolisevilla purnukoilla tehostettu Mato. Jälkimmäinen ei säväyttänyt aikoinaan telkkarista katsottuna yhtään, mutta liveversio oli yhdistelmä tv-versiota ja sitä ihka ensimmäistä versiota, joka jäi lopulta jyrän alle. Tämä alkuperäinen purnukkaversio oli rutkasti mielenkiintoisempi ja sen olisi sietänyt päätyä telkkariin asti.

Keikat olivat musiikillisesti oikein kelpoa kamaa, mutta yllättävät näköesteet ja muut paskamaisuudet imivät mehut totaalisesti. Oma-aloitteisen paikanvaihdon ansiosta kuulimme ja ennen kaikkea näimme keikan Oi mikä ihana ilta -päätösbiisin kunnolla edes toisena iltana, mutta ei kyseinen biisi juurikaan seurueemme mielialaa kotimatkalla heijastanut. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Miks hidastaa, ei oo hyydytty ennenkää

Tässähän meinaa tulla jo vähän suru puseroon, kun kiertueen loppu alkaa uhkaavasti häämöttämään. Sen kunniaksi onkin aiheellista laittaa vielä vähän isompi vaihde päälle, haudassa ehtii sitten himmailla. Kuvien laadulla ei tässäkään postauksessa voi juhlia, mutta sorry not sorry, koska kämäiset kuvat tarkoittavat yleensä sitä että keikka oli hyvä. 

Cheek @ Jäähalli, Kuopio 12.2.2016

Uumoilin, että Kuopiossa voisi olla ihan kunnollinen boogie ja hallilla olikin kiitettävän pitkät jonot kun tulimme mestoille. Aavistukset osuivat oikeaan, yleisö oli kuin olikin parasta A-ryhmää! Ja oli siellä lavallakin ihan mukiinmeneviä tyyppejä.

Jos edellinen viikonloppu meni jonkun tilapäisen mielenhäiriön kourissa slovareita fiilistellen niin tällä kertaa pääsin taas kunnon party zoneen, ai että. Eikä ollenkaan haitannut, että koko halli oli yhtä innokkaasti mukana. Olen todennut jo aiemmin, että Flexaa on vaan niin törkeän kova biisi, mutta sanonpahan vielä kerran uudestaan! Sitten vielä Makee ja selkee, Liekeissä, Jippikayjei, Me ollaan ne... Voisin luukuttaa noita biisejä maailman tappiin asti. Aika kului jotenkin super nopeasti, kaksi tuntia tuntui suurin piirtein puolelta tunnilta. Sehän nyt tarkoittaa vain sitä, että kivaa oli, mutta silti harmittaa ettei niitä hetkiä voi purkittaa ja viedä mukanaan kotiin.

Tällä kertaa Jenni Vartiainen kävi feattaamassa Kyyneleet. Kuopiossa kun oltiin niin se ei tullut kyllä millään tasolla yllätyksenä, toisin kuin edellisenä viikonloppuna lavalla pyörähtänyt ja jalat alta vienyt kuningatar Chisu. Voisin käydä ryöstöretkellä Jennin vaatekaapilla, mutta artistina tyyppi ei ole koskaan muhun etäisen olemuksensa takia iskenyt. Siinä naisessa ei vain ole yhtään tarttumapintaa. No mutta, ihan kaunis versio saatiin aikaan Kyyneleistä tälläkin kokoonpanolla, ei siinä mitään. Jennin lisäksi messissä olivat tietysti rundin vakioleidit Yasmine Yamajako sekä Sillat aina tunteikkaasti tulkitseva Ilta. Sillat on kivunnut hitaasti mutta varmasti suosikkislovareideni joukkoon, biisi toimii niin hienosti livenä.

Hyvää fiilistä riitti keikan jälkeen ja vielä ei nukuttanut, joten kävimme ensimmäistä kertaa haistelemassa virallisten jatkobileiden meininkiä Kuopion Ilonassa. Itselle keikat ovat ilman muuta aina se The Juttu, mutta kiva, että tällaisetkin bailut on jaksettu jokaisessa keikkakaupungissa järjestää. Ilonassa ainakin oli sen verran paljon porukkaa, että monet tuntuvat tätä järjestelyä arvostavan. Kovin kauaa emme ehtineet hillua, koska edessä oli aikainen herätys.

Cheek @ Hakametsän jäähalli, Tampere 13.2.2016

Herätyskello pirisi 07.00 ja siitä sitten onnibusseiltiin Tampesteriin neljän tunnin yöunien voimin. Ylivoimaisesti paras juttu Tampereen keikasssa oli se, että kotiin oli jonkun perus 500 kilometrin sijasta about kuuden kilsan matka. Kerrassaan mukavaa vaihtelua. Hakametsässä taidettiin repäistä tähän mennessä kiertueen pisin jonotus ja olipa muuten pitkästä aikaa helvetin kylmä, brrr. Rollon ja Oulun ilmoja odotellessa...

Keikan kulku biisilistoineen alkaa olla jo enemmän ja vähemmän selkärangassa, samoin kiertueleffan vuorosanat, heh. Suurimmalle osalle ihmisistä kiertäminen näyttäytyy järjettömänä puuhana juuri sen takia, että "sehän on se ihan sama show viikonlopusta toiseen". Huoh. On periaatteessa, mutta käytännössä ei sinne päinkään, koska jokainen keikka on erilainen and all that jazz. Siitä huolimatta tutun käsikirjoituksen ajoittainen rikkominen on tervetullutta ja tällä kertaa saatiin makoisa ylläripylläri. Elastinen tuli keikan alkupuolella vetämään Jaren kanssa Profeetat, olipa siistiä ja täysin odottamatonta, jee! Ylläribiisistä sai vielä vähän lisävirtaa riehumiseen ja loppukeikka meni tuttuun tapaan heiluen.

Savolaiset olivat ottaneet homman niin mallikkaasti haltuun, että toivoin ettei oma kotikaupunkini jäisi ihan totaalisesti kalakukkojen jalkoihin. Kävi ilmi, että kyllä me tamperelaisetkin osataan, mutta Kuopio-levelille ei ylletty vaikka kiitettävää hurmosta oli ilmassa. Chekkonen tosin lähti aiiika kivasti, joka nyt on vain ja ainoastaan aiheellista kun kyseisen biisin ensiesitys sattui olemaan Blockfesteillä. Olisi lievästi sanottuna hävettänyt, jos kaikki olisivat olleet ihan tuppisuina. Jenni Vartiainen oli mukana täälläkin ja nähtiinpä lavalla taas myös Diandra, joka ei Kuopiossa ollut. Parempi mies ja Keinu olivat tällä kertaa tavallista majesteettisempia häkkyrän noustessa korkeammalle kuin mitä viime aikoina ollaan totuttu näkemään. Hieno ja vangitseva tunnelma.

Kun noiden jatkojenkin makuun kerran Kuopiossa päästiin (ja sunnuntaiaamuna ei tarvinnut herätä seiskalta), niin päätimme pyörähtää sitten myös Fat Ladyssa, kavereiden kesken Fättärissä. Paikka oli melkoisen täynnä ja jumalauta mihin kännimyllytykseen tanssilattialle eksyessään pääsi, huh huh. Pari tuntia saatiin vierähtämään, mutta siinä vaiheessa kun haluaa vetää jokaista polulle osuvaa tuuppijaa ja mongertajaa lättyyn niin on parempi lähteä tutimaan.

Jos viikonlopuista puhutaan niin Hämptön ja Mikkeli pitävät edelleen ykkössijaa, mutta kyllä Kuopion ja Tampereen kombo tulee heti hyvänä kakkosena perässä. Ei hopea ole häpeä ja silleen. Ylihuomenna pakataan toppahousut reppuun mukaan ja otetaan pitkästä aikaa suunnaksi Lappi, oi oi!

- juoksepoistytto

Tarinat aiemmilta AO Tourin keikoilta:
Jyväskylä 5.2.2016 ja Lahti 6.2.2016
Hämeenlinna 29.1.2016 ja Mikkeli 30.1.2016
Lappeenranta 22.1.2016
Helsinki 8.1.2016 ja Turku 9.1.2016

+ yykaahoovee Feisbuuk & Insta