Helsingin Tavastian perjantain alkuillan kattaus oli harvinaisen tymäkkä. Ensin tarjoiltiin lämppärisetin verran ehtaa Ursus Factorya. Kaksikon energia jaksaa aina yllättää positiivisesti ja nähtiinpä lavalla myös pari tiisulaistakin kekkuloimassa.
Tiisun keikka alkoi jokaisen uskottavan rokkibändin varustukseen kuuluvasta lehdestä eli Kevätpörriäisestä sattumanvaraisesti valitulla stoorilla. Kevätpörriäinen oli illan kantava teema ja tarinat sopivat lähes poikkeuksetta hämmentävän hyvin keikan draaman kaareen. Oli osuvasti nimettyä Sisu-sisiliskoa ja ties mitä kaikkea muuta. Sisiliskon nopeat refleksit ja vikkelyys olisivat olleet tarpeen monille lavan edustalla hengailleille tyypeille, sillä yleisöön alkoi lentää tavaraa tiiviiseen tahtiin heti ensimmäisestä biisistä lähtien. No, kyllähän perjantai-iltaan sopii aina pieni vaaran tuntu! Perkele, Bussi täältä pois,Kuuden jälkeen osaan tanssia, Miehet saunassa... Siinäpä muutamia bailubiisejä, joiden avulla bändi sai Tavastian pauloihinsa heti alkuunsa.
Suomen legendaarisimman rokkiluolan keikoilla on yleensä lupa odottaa jotain erikoisboogieta ja kivoja ylläreitä sieltä tulikin vierailijoiden muodossa. Perhekuva piirtyi tärykalvoille kauniisti sellon säestyksellä, olipahan nättiä! Suomi on poliisivaltio puolestaan sai lisäpuhtia pasuunasta ja biisi pääsi täten melkoisen lähelle levyversioita, joka on soittimia pullollaan. Ennen kuin olin nähnyt yhtäkään tämän kiertueen keikkaa, niin toisen levyn biiseistä suurimmat epäilykseni kohdistuivat juuri Poliisivaltioon. Levyversion soundi on kovin muhkea ja ajattelin, että samanlaisen efektin tuottaminen livenä on aika haasteellista. Epäilykset kuitenkin kaikkosivat nopeasti, sillä sopiva määrä särökitaraa ja yleistä älämölöä ajaa asian ihan yhtä lailla. Pasuunan kanssa fiilis oli jännällä tavalla hienostuneempi, vaikka meno oli muuten tutun hektistä. Oli pasunisti-poliisista muutakin hyötyä, sillä eräs useampaan kertaan kamoja päälleen saanut eturivin asukki sai viimein kostaa kaltoinkohtelun. Syyllinen saatettiin vastuuseen teoistaan, rangaistuksena oli julkinen nöyryytys eli pasuunan "soittaminen" täpötäyden Tavastian edessä ja virkavallan valvovan silmän alla. Oikeus voitti tälläkin kertaa! Illan kolmas ja viimeinen vierailija oli Roosa-Emilia Sainio, joka tuli laulamaan Menkat. Naisääni toi mukavaa vaihtelua ja syvyyttä biisiin, peukku sille!
Vierailevien tähtien lisäksi Tavastian jengi sai muutakin spesiaalia, nimittäin yhden vielä kehittelyvaiheessa olevan biisin ensiesityksen. Kevätauringon kivuliaan kirkasta helotusta käsitellyt biisi sopi Tänne ei jää kukaan-levyn teemaan loistavasti. Mahtoiko valomiehellä olla koivujen kirkkaanvihreät hiirenkorvat mielessä, sillä kellertävänvihreät valot olivat täydellinen valinta. Ne loivat juuri sellaisen kepeän kesäisen tunnelman, joka oli ihanan raastavassa ristiriidassa biisin lyriikoiden kanssa. Siitä seilattiin sujuvasti Anna mun pyöristyä-biisin pariin ja ihan toisenlaisiin fiiliksiin. Slovarit jäivät tällä kertaa oikeastaan vähän paitsioon, mutta tällaiselle räyhäämisen rakastajalle ne muutamat hyvin valitut hitaat riittivät vallan hyvin. Oli mukava kuulla esim. harvemmin settiin eksyvä Tunnetko itsesi tänään pitkästä aikaa.
Keikan loppupuoliskolla meininki eskaloitui vauhdilla. Pusuttelemaan on about koko vuoden kovin korvamato, joka ei jätä ketään kylmäksi hyvässä tai pahassa. Yhtä riemukasta synamelodiaa ei olla hetkeen kuultu, se synnyttää poikkeuksetta hykerryttävää lämpöä sisuskaluissa. Elämältä turpiin sain on tarjonnut jo hetken aikaa liikuttavia yhteislauluhetkiä ja voi morjens, miten ihanasti Tavastialla lauleskeltiin! Bändin poistuttua lavalta porukka alkoi huutaa yhteen ääneen "Uusi aika! Uusi aika!". Anteeks, saako tällaisen yleisön tilattua kaikille keikoille? Nyt oli meinaan biisien suhteen prioriteetit kohdillaan! Encoressa kuultiin ensin Suomalaisen suurin riesa on sisu ja illan päätti Uusi aika. Sekä lavalla että yleisössä oli käynnissä asiaankuuluva hullunmylly ja tapahtumien tuoksinassa Antin mikkistandi päätti kaatua vielä viimeisen kerran, eikä kukaan moshaamiseltaan sitä huomannut. En huomannut itsekään, ennen kuin se kopsahti napakasti omaan silmäkulmaan. Aijai. Olen kokenut saman kohtalon Tavastian katon alla kerran aiemminkin, jolloin tuloksena oli reikä otsassa ja verilätäkkö lattialla. Tällä kertaa selvittiin parin päivän jomotuksella ja mustelmalla, joten no problemos. Ja jos pitäisi valita missä ottaisi turpaan, niin ennemmin Tiisun keikalla Uuden ajan aikana kuin vaikka siellä nakkikioskilla. Vai mitä?//YYKAAHOOVEE
Tavastialla tuntui kuin olisi ollut kahdessa eri tapahtumassa samalla kertaa. Ekat bändit sai kyselemään mitä ihmettä täällä teen ja sitten puolestaan kaksi vikaa oli sarjaa ou jeeaah! Antanee osviittaa miten monipuolisia artisteja Alt Agency & Managementin hoiteista löytyypi ja oli ihan mukava viimein saada musiikkia parin joka paikassa vastaan tulleen nimen taakse = ne illan ensimmäiset.
ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO
Laulaja-kitaristista tuli tän vuoden puollella nähtyjen bändien joukosta mieleen Joni Ekmanin ja Sur-rur yhtyeen rakkauslapsi. Esiintymisessä samanlaista musiikkiin heittäytymistä ja hemmetin miellyttävältä persoonalta vaikutti hän. Jopa siinä määrin, että olisin ihan hirmusti halunnut pitää musiikillisestakin ulosannista sillä ainahan on oma lisänsä jos tietää tukevansa "hyvän tyypin" musajuttuja. Toivottavasti ne keille tää iskee ovat jo olleet kukkaron nyörit höllänä ostelemassa!
Seuraavan lauseen voisin toistaa Itä-Hollola Installaation jälkeen esiintyneen yhtyeen kohdalla: keskittymiskyky ei riittänyt koko keikalle joka tuntui kestävän liiankin pitkään. Hyviä juttuja oli esimerkiksi setin kolmas biisi joka toi alkuun hieman mieleen BlurinSong 2 -kappale ja sitten se jossa mainittiin röökikoppi siinä olleiden huutokohtien takana (voin myös sekoilla ja kyseessä olla yks ja sama biisi heh). Vika kappale, joka oli vain basisti-laualajan laulama voisi helposti kuvitella myös levyn viimeiseksi biisiksi, samanlaista finaalin tuntua ilmoilla. Bändi soitti myös vallan uusia biisejä, eli mukavaa heille keille tuttua oli noin muutenkin. Parasta oli kuitenkin laulaja-kitaristin ja basisti-laulajan välinen kemia lavalla. Instrumentaalijammailut oli siisteintä ja näiden aikana ei kyllästyttänyt vaikka osin jotkut kappaleet olivatkin liian samankaltaisia. Olisi kiinnostavaa tietää mitä kaikkea setissä olikaan mukana.
Vaikkei tässä yhteistä polkua aletakaan nyt polkemaan, harmitti taannoisen valtakunnallisen keikkapäivän Tampereen keikan peruuntuminen. Tarkoituksena oli keikkaa ennen laittaa levy kuunteluun, jotta olisi edes inasen perillä mistä hoilataan. Sellainen kutina kyllä on, että joskus taas osumme samoissa merkeissä saman katon alle ja ei nyt haittaakaan hyvän tyypin menoa seurata toistemiseenkin. Tai totta puhuen, uudestaan voisin mennä keikalle ihan vain että saisin taas ihastella basistin sorminäppäilytaitoja terkuin hylätyn basson soittotaidoton uusi omistaja.
LITKU KLEMETTI & TUNTEMATON NUMERO
Mittarilla miten nopeasti eturivi täyttyi oli heti pakko uskoa bändin ympärillä vallitsevaan hypetykseen. Litku Klemetti & Tuntematon Numero nimeltä ei ole voinut välttyä vaikka pitäisi majaa kiven alla. Ensimmäisenä huomion vei Litku Klemetin lava-karisma. En ole täysin perillä tästä Tuntematon Numero kuviosta -taustabändi vai häh, mutta muut soittoniekat jäi kyllä täysin balalaikkataiturin varjoon.
Kokoonpanolle laatuaan ensimmäinen Tavastian keikka, jonka menestykseekkäästä kulusta piti huolen yleisömeri ja miten ne biisit sinne upposivat (hyvin). Loppupuolella en saanut meiningistä enää mitään uutta irti ja odotellessani soittoajan tulemista tiensä päähän, huomio kiinnittyikin enemmän siihen miten kivaa monilla muilla selkeästi oli. Mieleen ei tästä setistä jäänyt yksittäisiä kappaleita, ainoastaan juurikin ihan piinkova keulahahmo. Jälkikäteen jollain Spotifyn soittolistalla sattumalta vastaan tullut Progetyttö -kappale pääsi kyllä yllättämään miten miellyttävää kuunneltavaa olikaan. Ehkä kirjasin itseni ulos bändin kuuntelijakunnasta hieman liian aikaiseen?
Helpoin tapa selvittää mikä lopulta oli viimeisin päälle jäänyt tunne keikasta on kysyä itseltään menisitkö katsomaan uudestaan jos tulisivat kotikaupunkiin keikalle. En menisin ja tuskin mahtuisinkaan messiin sillä innokkaista ei ainakaan olisi pulaa. Joidenkin muiden kivojen ohessa Litku Klemetti & Tuntematon Numero olisi ihan kiinnostava nähdä uusiksi, etenkin jos tilasta on mahdollisuus haihtua jonnekin taka-alalle jos meinaa alkaa mennä ylitse. Pieninä annoksina ihan käypää kamaa.
THE HOLY
The Holyn keikoista ei suitsuteta turhaan. Toinen kerta itselleni, joten tiesi mitä odottaa ja samaa wow-efektiä ei tietenkään enää ollut mukana mitä Indie-Iltamien keikalla. Hyvin pitkälti samaa kontrollissa pysyvää, ei koreografioitua kohkaamista mitä osasikin odottaa. Yllätysmomentteja pyöreä nolla riman pysyessä koholla siellä minne Turussa se jäikin. Bändi on onnistunut vangitsemaan mahtipontiseen menoonsa kansainvälistäkin soundia ja sinne suuntaan tähtänevätkin. Voi hyvinkin olla niitä tapauksia joita osataan enemmän arvostaa kotimaan rajojen ulkopuolella.
Ekan keikan jälkeen mieltä jäi kalvaamaan tohtiiko sellaisen aistit räjäyttävän spektaakkelin jälkeen edes kuunnella levytettyjä versioita, jos ne sitten latistaa bändin jättämän voimakkaan ensivaikutelman? Rohkaistuin ja kyllä se keikan vika Ramses The Evil Brother ihan mukiin menevä oli tässäkin muodossa.
TEKSTI-TV 666
Neljä Seinää Ja Puolikas Sielu oli nannaa kuulla pitkästä aikaa. Erityisen kivaa oli nähdä Lauri Elorantaa taas lavalla aina Sä Et Tuu Enää Takaisin Koskaan alkaen ja sitten loppuajan mitä nyt setistä olikaan jäljellä. Ylemmän tahon kitarahenget ottivat tästä nokkiinsa, one guitar too many ja Tannerin kitara oli hetken poissa pelistä teknisien ongelmien takia. Täällä surffausta tapahtui niin bändin kuin yleisönkin puolelta, jossa meno äityi ihan ok pöpiksi alun hitaahkon startin jälkeen. Niskat jumissa next day, eli bailandosilta itselle. Sanainen arkkuni on aikas tyhjentynyt Teksti-TV 666 kohdalla, vakkareita kun ovat hooveen puolella, joten parit kuvat vielä and täts it.
Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella, mutta sitä ennen ehtii vielä ottaa joulukuun alun meiningit käsittelyyn.
Anssi Kela @ Tavastia, Helsinki 2.12.2016 Bussimatka Tampereelta Helsinkiin oli varsinainen ketutuksen multihuipentuma, mutta universumin vastustuksesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin määränpäähäni. Kävelin helpotuksen huokauksen saattelemana Tavastian ovista sisään tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tupa oli jo melkoisen täynnä, mutta pystyin silti puikkelehtimaan lavan edustalle ilman suurempaa hämminkiä. Yleisön keski-ikä oli tällä kertaa huomattavasti korkeampi kuin edellisellä loppuunmyydyn Tavastian ekskursiollani ja jengi jätti vierustoverille arvokkaasti omaa joraustilaa. Ilmassa oli suuren musiikkijuhlan tuntua, sillä onhan Suomen legendaarisimman musaklubin loppuunmyyminen aina kova juttu.
Keikka potkaistiin käyntiin biisillä Kasarin lapsi, jonka levylaulaja veti soolona Freddie Mercury-asenteella. Morjens! Tosi tyylikäs aloitus, joka oli yksinkertaisuudessaan mahtipontinen. Yläfemmojen heittäminen biisin aikana oli hauska lisä, jonka ansiosta artistin ja yleisön välinen vuorovaikutus alkoi kehittyä toivottuun suuntaan heti alkumetreillä. Biisin jälkeen bändin muut jäsenet marssivat lavalle ja meno jatkui entistä muhevampana Millan tahtiin. Biisi tarjosi oivan alustan äänekkäälle yhteislaululle, ja siinähän sitten hoilattiin!
Edellä mainitun intron lisäksi omia lempparihetkiäni olivat kitarabattle ja siihen liitetty Kaatua kuin puu, Karhunelämää, Petri Ruusunen ja Nostalgiaa. Kaatua kuin puu on loistava bileralli ja hullu tilutus sopii kyseisen biisin kylkeen täydellisesti. Ylipitkät kitarasoolot saavat meikäläisessä yleensä aikaan lähinnä armotonta haukottelua, mutta kunnon battlea on ilo kuunnella ja seurata. Battlen intensiteetti oli suorastaan hengästyttävä, joten ei siinä voinut muuta kuin ihastella ja fiilistellä hymyssä suin. Karhunelämää tulee harvemmin kuunneltua levyltä, mutta liveversio on jotenkin maaginen. Sen aikana silmät menevät kiinni ja sitä vaipuu jonnekin omaan universumiin, jonne voisi jäädä hyrisemään tyytyväisenä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Petri Ruusunen puolestaan on tarinankerrontaa parhaimmillaan, joka nostaa samalla taustastoorin eli Puistossa-biisin ihan uudelle ja tuoreelle levelille. Pidin siitä, että biisejä ei soitettu peräkkäin, vaan niiden välissä käytiin läpi useita eri viisuja ja tunnelmia. Nostalgiaa on tullut luukutettua viime aikoina ahkerasti ja livenä kyseinen biisi potkii vieläkin kovempaa.
Oli myös kiva kuulla tuore biisi Musta tuntuu multa, vaikka se ei ehkä ollutkaan vielä kaikilla täysin hallussa. Biisin tahtiin kelpaa hytkyä, sillä lyriikat ovat nokkelat ja soundimaailma niin puhdasta Kelaa kuin vain voi olla. 1972 villitsi huolella niin nuoret kuin vanhatkin! Tämä biisi resonoi selvästi toooodella voimakkaasti lähes jokaisen yleisössä olleen tallaajan kanssa ja yleinen hurmos tempaisi mukaansa, vaikka biisi ei ihan sinne omien suosikkieni joukkoon kapuakaan. Koko keikan tunnelmallisin hetki taidettiin kokea Nummela-biisin aikana, jolloin Tavastia muuttui pieneksi ja musiikin tahtiin rytmikkäästi vellovaksi tähtitaivaaksi.
Biisilistan suhteen oltiin päädytty hittipitoiseen linjaan, joka oli toimiva, mutta toisaalta myös aika turvallinen valinta. Onneksi encoreen mahtui kuitenkin yksi villi kortti, jota en ainakaan itse osannut ollenkaan odottaa. Homman nimi oli "Hetken biisi", jonka toteuttamiseen tarvittiin akustinen kitara, älypuhelin yleisöstä sekä satunnainen artikkeli Wikipediasta. Kyseinen artikkeli käsitteli Johannes Salisburylaista ja se kääntyi biisiksi improvisoinnin ja yleisön avustuksella. Ja niin keskiajalla elänyt käppänä oli parin minuutin ajan rock 'n' roll. Enpä ole aiemmin törmännyt vastaavaan Wikipedian hyötykäyttöön! Siistiä, että tällaisia uusia temppuja kehitellään keikkakansan iloksi. Encoren ehdoton huippuhetki oli lempibiisini Kelan tuotannosta, eli tietenkin Maitohapoilla. Kyllä hyvä biisi vaan on hyvä biisi, ai että! Sitten hypättiin vielä hetkeksi Mikan faijan bemarin kyytiin ennen kuin Parasta aikaa päätti illan. Osuva lopetus loistokeikalle, joka kiteytti varmasti sekä lavalla että yleisössä heiluneiden tyyppien tunnelmat. // YYKAAHOOVEE
Syyskuu 2016. Se kuukausi, jolloin areenoiden ja festareiden tomut pudisteltiin pois ja päästiin viimein oikeiden asioiden äärelle. Jos jotain olin odottanut, niin tätä kiertuetta. Onhan areenoilla ja festareillakin tietty mukavaa ja omanlaisensa tunnelma, mutta kyllä se vaan on puhdas tosiasia, että täyteen pakattua klubia ei voita mikään. Piste.
Cheek @ Tavastia, Helsinki 9.9.2016
Kun huristelin bussilla kohti Helsinkiä, niin fiilis oli kertakaikkisen absurdi eikä tunne poistunut oikeastaan koko illan aikana. Isoon lavashowhun, pommeihin ja ilotulitteisiin oli jo tässä vaiheessa niin tottunut, että pelkän dj-pöydän ja taustalakanan pyhä liitto ei meinannut millään iskeytyä tajuntaan. Kaikki tuntui uudelta ja ihmeelliseltä, vaikka juuri tähän pelkistettyyn meininkiin aikoinaan hurahti ja siitä kaikki sai alkunsa. Biisilistan suhteen toiveet ja odotukset painottuivat vanhemman matskun puolelle ja kaksi niistä täyttyi heti ensimmäisten minuuttien aikana. Eksä tiedä kuka mä luulen olevani ja Kurkipotku aloittivat keikan ja oli huippua huomata, että jengi tunsi biisit ja riekkui täysillä mukana. Itse kykenin lähinnä haukkomaan henkeäni ja miettimään, että onhan tämä nyt ihan naurettavaa kun keikka alkaakin jo niin täydellisesti, että meinaa pää irrota. Nipistäkää mua!
Kiertuetta varten oltiin kehitelty pari biisipotpuria, jotka yllättivät positiivisesti. Omaksi suosikiksi nuosi alkupuoliskolle sijoittuva potpuri, joka noudatti kaavaa Kuka muu muka/Chekkonen/Me ollaan ne. Sitä tietenkin luuli, että Kuka muu muka vedetään kokonaan kuten aina, joten seuraavaan biisiin siirtyminen kesken kaiken aiheutti hetkellisen hämmennyksen, mutta takaisin kärryille pääsi onneksi nopeasti. Onnistuneesti rakennetuista potpureista jää sellainen fiilis, että kaikkea on saanut tarpeeksi ja biisit toimivat vahvoina linkkeinä toistensa välillä. Keväällä ihastelin Adam LambertinEuroopan kiertueen settiin kuuluneita huikeita potpureita ja vähintään yhtä vakuuttavaa kamaa tarjoiltiin myös tällä AO-klubirundilla. A++, 6/5 ja mitä näitä yliarvosanoja nyt on.
Kaikki hyvin-biisiä seurannut All good everything kiteytti omat fiilikset loistavasti, en olisi voinut olla enempää Hangon keksinä tai Naantalin aurinkona Tavastialla bailatessani. Huikea ilta. Vaikka settilista oli tavallista pidempi niin pian kävi ilmi, että tavara alkoi loppua uhkaavasti kesken vauhdin ollessa koko ajan niin kova. Jäbät pitivät pari nopeaa palaveria, joiden tuloksena väliin heitettiin ns. "täytteeksi" muun muassa Anna mä meen. Yleisönkin mielipidettä kyseltiin ja Jehu oli monien toiveena. Sitä ei kuitenkaan kuultu, sillä kyseinen ralli koettelee levylaulajan muistia harvinaisen ankarasti. Avaimet mun kiesiin -biisiä taidettiin huutaa toiseksi eniten ja sen kanssa oli parempi tuuri, sillä biisi aloitti encoren. Viisun lyriikat menevät jo ehkä vähän huumoriosaston puolelle, mutta mahtavaa, että se oli päätynyt settiin siitä huolimatta. Keikan päätti itseoikeutetusti maailman paras Sokka irti, ai että! Miten tyytyväisenä hyristen tuolta saikaan tallustella himaan.
Cheek @ Börs Night Club, Turku 10.9.2016
Börs ei olisi ollut meikäläisen ensimmäinen valinta kun Turun keikkapaikkoista puhutaan, mutta niillä mennään mitä on annettu. Tavastialla vallinnut syvän ihmetyksen ja ihastuksen tunne oli vähän ehtinyt laantua lauantai-iltaan mennessä. Sitä alkoi viimein ymmärtää, että klubirundi on ihan totisinta totta eikä pelkkää toiveunta. Börssin keikasta päällimmäisenä jäi mieleen aivan järkyttävä kuumuus. Kyllähän hien ja kaljan haju kuuluvat klubikeikkojen perusaineeksiin, mutta huh huuuuh kun saat jo about kolmannen biisin aikana pyyhkiä märkää pärstää topin helmaan. No, toiset menevät lauantaisaunaan, toiset Börssiin. Valintoja, valintoja.
Hassua, kuinka isommilla lavoilla pääsi show-elementtien lisäksi myös täysin ehdollistumaan ja tottumaan biisien bändiversioihin ja niiden soundiin. Bändin ja pelkän taustanauhan välinen kontrasti oli aluksi yllättävän voimakas ja Tavastialla aivot joutuivatkin siirtelemään palikoita uuteen järjestykseen. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka erilaiselta vaikkapa Jippikayjei-kitarariffi kuulostaa riippuen siitä tuleeko se livenä nauhalta vai suoraan kitarasta. Turussa näitä juttuja ei enää tarvinnut ihmetellä, mutta onpa jännää kuinka pieniin nyansseihin sitä välillä kiinnittää huomiota.
Kovan keikkahitin maineen vuosien varrella saanut Tuhlaajapoika ei pettänyt tälläkään kertaa, se sai porukkaan liikettä ja yhteislaulu raikasi. Areena- ja festarikeikoilla sitä vedettiin pikakelattuna versiona vain silloin kun yleisö niin vaati, joten oli siistiä päästä nauttimaan biisistä taas kunnolla pitkästä aikaa. Biisilistaan oltiin tehty Tavastian jälkeen pari muutosta. Täältä sinne vedettiin Tavastialla kokonaisuudessaan, mutta jengi ei oikein tarttunut siihen. Harmi, koska itse kyllä tykkäsin siitä ja olisi ollut kiva kuulla se kokonaan toistekin, mutta jos joku juttu ei ota tulta alleen niin muutokset ovat ihan ymmärrettäviä. Biisistä oltiin jätetty jäljelle pelkkä kertsi, joka toimi tunnelmapalana Jos mä oisin sä/Täältä sinne/Räplaulajan vapaapäivä -potpurissa. Se toinen muutos olikin sitten jotain aivan muuta, nimittäin Levoton tuhkimo. Morjens. Kun Vain elämää mainittiin, niin tottakai odotin, että sieltä tulee se ainainen Tinis, mutta ei jumalauta sitä riemua kun saikin yllättyä! Miksi ihmeessä Levoton tuhkimo edes aikoinaan tiputettiin setistä pois, en tajua?! Maailman paras comeback, loppuunmyyty Börs pissi sillä hetkellä hien lisäksi myös hunajaa.
Kiertue lähti rullaamaan kuin unelma, molempina iltoina vallitsi innostunut ja riehakas tunnelma. Jos itsellä oli ihan luvattoman kivaa, niin oli ihana nähdä, että lavallakin oli jatkuvasti hymy herkässä ja läppä lensi. Klubikeikoille taisi olla tilausta siis puolin ja toisin. // YYKAAHOOVEE
Tänäänkin menee hyvin järkkäs Tavastialle kivan kasan bändejä 2v synttäreidensä kunniaksi! Vaikka elokuussa pitää nyt hieman hiljentää keikoillakäymisvauhtia niin tämä oli selkeä must attend happeninki. KOVA AJO
Missä ikinä liikutkin, jos olet onnistunut näkemään bändin livenä ennen kuin olet törmännyt Kova Ajo graffitteihin/töherryksiin katukuvassa/ojassa niin miten onnistuit siinä? Tre-Hki-Tre väliä tulee sahattua suht tiuhaan ja sillä reitillä altistuin tietämättäni ensimmäisen kerran tälle yhtyeelle. Setti oli jo hyvää vauhtia menossa kun ehdin Tavastialle. En ollut tutustunut Kova Ajoon ennakkoon ja odottelin rämisevää ja nopeeta rokketirollia, mutta bändi rullasi etiä päin kuin punk-versio MC Hammerista! Letkeetä ja hyvin jytisevää musiikkia.
Mutta sitten tulee se mutta. Laulajalla oli ihan liikaa asiaa koko keikan ajan. Näkee miten suu käy mutten kuitenkaan kuule mitään ja muistan tasan yhdestä kappaleesta edes jotain lyriikkaa (takaisin maalle hokema) kun muuten kaikesta sanotusta muodostui vain monotonista plaaplaaplaata. Jännä miten Ydinperheen keikoilla en tuohon ole kiinnittänyt mitään huomiota, sama persoona kun on kuitenkin mikin varressa. Parhaita hetkiä keikalla tarjosi biisien ne kohdat joissa laulua ei ollut mukana (stop! hammertime). Nämä osiot todellakin kelpasi sillä etenkin rymtiryhmä pääsi nyt erityisesti loistamaan. Harvemmin on yhtä aargh/hei tää toimii -splitti seurata keikkaa, joten pelkästään musiikkipuolen takia kyllä ihan mielläni kuitenkin näkisin Kova Ajon uudestaankin.
FLIPPIPUISTO
Keikka lähti käyntiin tiukasti biisillä jonka nimeä en tiedä, mutta joka on startannut muutkin Flippipuisto-keikat. Yllättäen heti perään seurasi youtubesinkkulohkaisu Operaatio Charlie Sheen joka alkaa keikka keikalta hyvällä tapaa olemaan vain yksi ralli muiden joukossa eikä the Flippipuisto biisi. Hetki meni prosessoida että eihän tää nyt voinu olla sama bändi minkä taannoin näki Bar Basessa, mutta olihan se kun tunnistin niitä biisejäkin. Jätkät psyykannu itseään huolella ennen Tavastian korkkausta tai treenikämpillä on viihdytty kesimääräistä enemmän, sillä tämä oli heittämällä paras veto mitä tältä bändiltä olen tähän mennessä nähnyt, hienoa siis havaita kehitystä.
Odottaessa yhtä tiettyä kappaletta asiaa helpotti biisien taustatarinoiden valottaminen lyhykäisesti ennen soittoa sen sijaan että vain tykitellään menemään. Kun asiat esitetään tiiviisti eikä sentään ihan jokaisessa mahdollisessa saumassa, ei keikan flowkaan pääse kärsimään. En kyllä tästä keikasta keksi mitään mieltä kaivertamaan jäänyttä. Eiku joo kitarasta katkeksi kieli, hui kamala eli ihan paska keikka!1 Jos Flippipuisto jatkaa tätä Tavastian rataa niin hyvä hyvä -no pressure guys.
KIVESVETO GO GO
Tässä vaiheessa iltaa porukka oli jo hyvin löytänyt paikalle ja jos katsoikin minkä verran yleisöä oli lavan välittömässä läheisyydessä ennen annettuja soittoaikoja, Kivesveto Go Go oli The Heartburnsin ohella illan odotetuin esiintyjä. Leppoisa on se adjektiivi mihin tiivistäisin tän keikan. Juu ei se meno tanssilattialla, siellä oli vilskettä ja kuhinaa. Yleistunnellmalta vain tuntui kuin kaikki tuntisivat toisensa ja mitäs tässä rupatellessa. En pysynyt kärryillä mille kaikelle setin aikana annettiin aplodit, varmaan vaan jatkuvasti bändille mutta mikäs siinä sillä ois helposti mennyt vaikka pääesiintyjästä sillä tatsilla.
Keikan aloitti Äiti Hei! ja vierailevana tähtenä lavalla oli Pertti Kurikan Nimipäivät yhtyeestä tuttu Kari Aalto. Muita kappaleita joita erittäin hataralla olevalla Kivarit-tietämyksellä tunnistin ja muistan oli ainakin Kirjasto, Asioita tapahtuu, Hypnoottismageettiset katseet josta videota yykaahooveen youtube-kanavalla sekä Tutti Frutti-levyn ihan törkeän koukuttava aloitusbiisi Tajuutsä Jätkä? Plus jotain kymmenen muutakin mutta tosiaan oma kuunteluperehdytys tapahtui suurimmaksi osaksi matkalla tälle keikalle ja siinä ajassa tietty tykästyin eniten niihin wanhempiin julkaisuihin joita ei enää fyysisesti voi haalia ellei oo hemmetisti massia = spotify it is. Yleisöstä kuului paljon biisitoivemylvintää ja ei kyllä hajua tartuttiinko yhteenkään, mutta mitä bändi soittikaan kyllä upposi kansaan kun lähes kaikki kappaleet saivat yhtä innostuneen vastaanoton.
Mulle tämä oli eka Kivari-keikka ja heti piti merkata kalenteriin toiveikkaana pari päivämäärää jolloin ois nastaa päästä ottamaan uusiksi. Sormet ristissä työvuoroja venatessa, on se vaan jännää jos edes yks tärppäis.
THE HEARTBURNS
Näin tän bändin ekaa kertaa vuonna kidneypapu..tai sitten en, sillä en siitä keikasta muista mitään, mutta kyllä The Heartburns sillä klubilla sillon soitti. Kiinnostus heräsi uudestaan viime vuoden puolella kaikkien keikkojen jäädessä kuitenkin muiden juttujen jalkoihin. Tänä vuonna tärppäsi Saksassa (edit: rapsaa sieltä nyt täällä!), tosin ne keikat oli kyllä hieman puolikkaita verrattuna mitä bändillä oli nyt Tavastian lavalla tarjottavana.
Innostuin heti alkuun kun bändi vei kamoja lavalle ja settilista oli paljon pidemmän näköinen mitä viimeksi. Toiveisiini vastattiin kun Cold Hell Below löytyi joukosta. Sitä tosin edelsi spiikki miten se biisi on syy siihen miksi The Heartburns lopettaa...hmm tiedä sitten mistä kulmasta tota pitäisi tulkita mutta ihan sama oli huisia kuulla kyseinen kappale livenä! Samat sanat muille Cold Hell Below seiskalta soitetuille ja tietenkin mun reissuanthemiksi muodostuneelle settivakiolle Retard on the Run.
Setin pituuteenkin saatin lavalta kommenttia "yleensä me soitetaan yksitoista biisiä, mutta nyt kolmetoista!" Yhtä juhlaa siis! Thinkin' 'bout Youn aikana yksi yleisön edustaja ei kirjaimellisesti pysynyt housuissaan (tai missään muissakaan vaatekappaleissa) kiivetessään lavalle ja hetken jo luulin että tässä meinataan stage daivata, mutta nope. Jokainen kokee musiikin eri tavalla ja jos menee tunteisiin niin hienoa että antaa sit vaan estoitta mennä (kunhan ei telo muita).
The Heartburns oli illan paras ja mitä tähän nyt muuta enää lisäämään. Ois kannattanut olla paikalla.
BISHOPS GREEN
Päätin ennen keikkaa, että jos pari ensimmäistä kappaletta ei räjäytä tajuntaa ja saa mua kysymään missä tämä bändi on ollut koko ikäni niin kotimatka alkaa kello yhden bussilla vs aamu neljän hujakoilla.
Pää ei räjähtänyt, mutta saatoin lähteä hyvin mielin menemään sillä Tavastialle jäi taakse hyvältä vaikuttava boogie paikalla olleiden Bishops Greenin ystävien ansiosta. Varmasti lämmitti ensimmäistä kertaa Suomessa keikalla olleen bändin mieltä kaikki ne yhteislauluun yltyneet ja mikrofonin nälkäiset fanit. Eiköhän ollut ihan jees tapa startata Euroopan kiertueen klubikeikat.
Otin videomatskuu ensimmäisestä biisistä, joka olikin sitten kaikista mitäänsanomattomin niistä neljästä-viidestä kipaleesta joiden aikana olin vielä mestoilla. Heti meinaa perässä seurasi just noita sing along kohtia omaavia veisuja, damn! Nice accent though. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE//
Tampere sai tällä(kin) kertaa pitää Valtterifestivaalit, Olavi Uusivirrat ja Paula Vesalat hyvänään, kun otin juhannusaattoiltana suunnaksi Helsingin ja Tavastian juhannusfestivaalin. Tavastialla vallinnut tunnelma löi suoraan sanottuna ällikältä. Odotin näkeväni ovella korkeintaan kaksi koivunoksaa ristissä, mutta homman eteen oltiin nähty oikeasti vaivaa ja koko klubi oli kirjaimellisesti vuorattu koivuilla. Tuoksu oli huumaava ja fiilis todella kodikas. En ole koskaan pitänyt Tavastiaa kummoisena hengailupaikkana, mutta vihreiden ystävien ansiosta mesta oli muuttunut viihtyisäksi juhannuskeitaaksi.
Keikan alku oli kenties eeppisin tähän mennessä, sillä setin ensimmäinen biisi oli Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemä Kulkuri ja joutsen. Siis miten älytöntä ja ihanaa! Olen vieläkin vähän iiiik! sen takia, heh. Juhannuksena kuuluu kuunnella vanhaa suomalaista iskelmää, joten biisi sopi setin alkuun täydellisesti. Yleensä olen sitä mieltä, että coverit saa tunkea sinne missä aurinko ei paista, mutta tätä biisiä olisi saanut hieroa mun naamaan vaikka koko illan. Niin siistiä se oli. Unohdin pari kertaa olevani Helsingin keskustassa rokkiklubilla keskellä jorpakkoa tönöttävän tanssilavan sijasta. Ja sehän on siis pelkästään mainio juttu. Mun piti itse asiassa joskus taannoin toivoa tätä biisiä, mutta se ajatus sitten jäi unholaan eikä biisi olisi oikeastaan jälkikäteen ajatellen edes kunnolla sopinut millekään menneelle Tiisu-keikalle. Ihan hyvä siis, etten hitaana hämäläisenä ehtinyt toimia ja sekoittaa jonkun toisen keikan tunnelmaa oudoilla toiveillani.
Aika nopeasti entisaikojen iskelmätunnelma sitten vaihtui perinteiseen rehaamiseen ja mikäs siinä! Olin aavistuksen verran väsymyskoomassa uuvuttavan työviikon jäljiltä, joten huojuin aivottomasti menemään kuin huonosti pystytetty juhannussalko ja muutkin yleisön edustajat intoutuivat pian joraamaan kesämekot hulmuten. Keikka oli vähän kuin juhannuskokko, jota ensin kasattiin kaikessa rauhassa, sitten se sytytettiin palamaan ja heitettiin vielä täysi bensakanisteri liekkeihin, että varmasti räjähtää. Miehet saunassa on aina älyttömän tykki livenä, mutta keskikesän juhlan kunniaksi saatiin vähän jotain ylimääräistä hauskaa. Saunasimulaattoria seurasi jo jonkinlaiseksi Tiisun juhannusperinteeksi muodostunut vihtomiskilpailu, joka käytiin Antin, Henkan ja Mikon kesken. Tavastian tanssilattia täyttyi toisiaan läiskivistä nuorukaisista sekä irronneista koivunlehdistä ja skaban voittajaksi kruunattiin lopulta apinan raivolla vihtonut Mikko. Huraa!
Hikinen tunnelma jatkui jotakuinkin loppuun asti. Parhaiten mieleen jäivät aina ihmisiä villitsevä Napa ja tietysti oma all time favorite Uusi aika. Keikka oli ihana pulahdus klubikeikkojen maailmaan kuumimman festarikesän keskellä, enkä olisi omasta väsymystilastani huolimatta halunnut olla oikeastaan missään muualla. // YYKAAHOOVEE
Tiisu-orkesterin menoa on tullut nyt seurailtua tiiviisti suurinpiirtein kuukauden verran ja keikkoja on ehtinyt kertyä muutama tsibale. En ole kuitenkaan noista aiemmista keikoista kirjoittanut, koska mun on täytynyt vähän natustella tätä bändiä ja meininkiä keskenäni. Jos olisin raportoinut jo vaikka Porin Montun keikan jälkeen, niin täällä olisi semmoinen vaaleanpunaiset rillit silmillä raapaistu CAPSLOCK-mestariteos, josta 14-vuotias minä olisi epäilemättä ollut tohkeissaan. Yksisarvisia, glitteriä (ämpärikaupalla!), sateenkaaria, vaahtokarkkeja ja sellaista, tiedättekö. Koitan jättää nyt capsit pois, kirjoittaa kokonaisia lauseita ja vaikuttaa enemmän ihmiseltä kuin paviaanilta, vaikka sydänkakkulat ovat edelleen tiukasti päässä! Onhan tämä bändi nyt siis jotain niin sairasta ja päräyttävää, että moro. Olen jo kauan miettinyt, että miten poppoota oikein voisi osuvasti kuvailla, mutta en ole päässyt mihinkään johtopäätökseen. En vaan tajua, miten voi olla samaan aikaan ihan saatanan symppis ja liikkis ja kuitenkin täynnä semmoista eläimellistä raivoa, että alta pois. Vähän niin kuin kissanpentu! Että voi tsiisus kun olet ihana ja söpö, mutta samalla pelkään koska tiputat mummolta saadun 85 vuotta vanhan posliinisen perintömaljakon kirjahyllyn päältä parketille. Miauuu.
Mutta oli mulla keikoistakin jotain sanottavaa, Tavastiallahan oli erikoisboogie.
Roudaannuimme keikkaseuralaisteni kanssa Tavastialle puolisen tuntia ennen showtimea ja olipahan jännä ja jotenkin hypnoottinen tunnelma! Ympäri lavaa oli ripoteltu nostalgiaa herättäviä putkitelkkareita ja jokaisessa pyöri kotivideoita bändiläisten lapsuusajoilta. Lapsista puheenollen, en ole pitkään aikaan ollut keikalla missä on noin nuorta yleisöä ja tuntui, että kaikki ympärillä olevat puhuivat yo-kirjoituksista. Ei siinä mitään, vaikka se tosin aiheutti meissä kaikissa spontaanin ikäkriisin, jota kaverit hoitivat valkkariterapialla. Alkoihan se keikkakin sitten ja voi juma millainen aloitus oli! Lavalle kipusi kuoro, joka kajautti ilmoille Uusi aika-biisin. Ihan mieletön juttu ja ehdottomasti yksi illan lempparihetkistä. Jos Tavastian lava olisi pari kertaa isompi niin kuoroahan olisi voinut hyödyntää vaikka useammassakin biisissä, sitä ihanuutta olisi ilolla kuunnellut meinaan pidempäänkin. Keikka oli ihan älyttömän pitkä (ihanaa!!!), pikkasta vaille kaksi tuntia! Ihan Bruce Springsteenin tasolle ei päästy, mutta aika lähelle.
Iltaan mahtui niin paljon kaikkea häppeninkiä, huh. Usein keikoille menee siinä toivossa, että voi hitsit, kunpa ne soittaisivat sen mun lempibiisin x ja/tai y, mutta nyt ei ollut sen suhteen mitään ongelmaa. Biisilistan puolesta ei jäänyt pahemmin toivomisen varaa, koska sieltä tuli ihan kaikki niin levyltä kuin sen ulkopuoleltakin. Kerrankin ei tarvitse erikseen mainita, että olipa kiva kun kuultiin se ja se biisi, hahah.
Kuoron lisäksi lavalla kävi muitakin vierailijoita. Salla-Marja Hätinen tuli odotetusti vetäisemään Henkan kanssa Virtaset-biisin. Multa tiedusteltiin ennen biisin alkua, että: "Onks tää se panolaulu?" Hahaha, jännä miten tuo tuntuu olevan se päällimmäinen asia mikä kaikille jää mieleen siitä biisistä. Ei se onneton avioliitto ja ero mitään, kunhan pannaan. Viherhukan aikana viulua tuli soittamaan tyylikäs nuoriherra, se toi biisin hienon säväyksen. Tiisun keikoilla meno on vähän sellaista, että ensin jalkaan laitetaan kengät ja sitten vasta sukat, eli vauhtia, kommelluksia ja energiaa piisaa. Keikkaan mahtui pari rauhallisempaa hetkeä ja olikin kiva rauhoittua välillä kaiken kohkaamisen keskellä. Rakastan kyllä kohkaamista, mutta balanssi pitää olla. Pari kertaa teki mieli mäjäyttää takanani seisonutta jäbää, jonka oli aivan pakko puhua saakelin kovaan ääneen erityisesti slovareiden aikana. Suuri suosikkini eli ihana koppakuoriaisbiisi meni omalta osaltani ihan plörinäksi sen pälätyksen takia, mutta aika pian sen jälkeen kaveri lähti aukomaan päätään luultavasti baaritiskille ja hukkui tuoppiinsa, kiitos siitä. :>
Sydäntä lämmitti kun koko Tavastia tanssahteli läpi keikan osoittamatta mitään väsymyksen merkkejä. Ja miten ihanasti ja täysillä jengi lauloi mukana! Itse olen vähän enemmän pogoilun perään, mutta onhan täysin palkein vedetyssä yhteislaulussa jotain älyttömän maagista. Kaiken kaikkiaan näille iltamille oli ominaista tosi lämmin tunnelma, joka tuntui luissa ja ytimissä asti. Olin havaitsevinani piiiientä jännittyneisyyttä bändissä, mutta ei se menoa haitannut ja olihan tuo nyt iso ja muchos tärkeä keikka ja mielettömän hieno tapa juhlistaa debyyttilevyn saamaa hyvää vastaanottoa. Tuli taas todistettua myös se, että pankkitilillä ei tarvitse olla miljoonaa, että saa aikaan mieleenpainuvan ja ennen kaikkea täysin omannäköisen shown, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Se on ihan helvetin sama montako tuhatta tonnia pyroihin, paukkuihin ja isoilla screeneillä pyöriviin grafiikoihin on käytetty, jos hommassa ei ole mitään henkeä ja fiilistä. Olen ollut todistamassa paria isolla rahalla väännettyä, mutta täysin persoonatonta ja tyhjää keikkaa joista on jäänyt tosi mitäänsanomaton olo. Tästä keikasta jäi kuitenkin ihanan (moneskohan ihana mahtoi olla?) onnellinen ja tyytyväinen fiilis. Kaikki Tavastialla nähdyt putkitelkkarit, PowerPoint-diat ja videopätkät oli niin saakelin Tiisua kuin vaan voi olla. Että on se oma juttu, joka on täysin tunnistettavissa ja ei ole epäilystäkään mikä bändi siellä nyt oikein veivaa. Arvostan. <3
Tiisu @ Suistoklubi 10.10.2015
Uusi ilta, uudet kujeet! Luulin olevani yksin liikenteessä ja sain lievän sätkyn kun blogin toinen puolisko teki ylläripyllärit ja väijyi bussissa odottamassa kreisi virne naamalla, hih. Yykaahoovee in da house! <3
Olin jostain syystä välttynyt Suistolta tähän asti, joten oli kiva päästä sekin mesta tsekkaamaan vihdoista viimein. Lämppäribändit (kilu uhkasi kirjoitella näistä jotain) saivat nauttia jo melko runsaasta yleisöstä ja paikalla oli myös jonkin verran samaa porukkaa kuin Tavastialla. Ja jos Tavastia oli hiton kova, niin Suisto räjäytti potin. Taustavoimana toimi varmasti edelliseltä illalta päälle jäänyt hyvä pöhinä ja pössis, joka heijastui sitten tähän toiseen keikkaan ja nosti tunnelman uudelle levelille. Tiedättekö sen fiiliksen, kun keikalla ollessa ajantaju ja koko muu maailma katoaa? Ei ole olemassa mitäänmuuta kun se hetki, musa ja mieletön euforia. Ei tule mieleenkään, että helvetti kun sitä graduakin pitäisi tehdä ja pestä ikkunat ja jääkaapissa kaksi viikkoa asunut munakoiso kokata ennen kuin se kävelee vastaan. Olin kyllä koko keikan ajan niin tiloissa, että hyvä kun oman nimeni muistin. Sellaista livemusa parhaimmillaan on.
Silloin tietää olevansa oikean asian äärellä, kun keikalta peräisin oleva riemuidioottihymy ei vaan lähde naamasta pois, vaikka suupieliin sattuu ja tirskut ja tyrskähtelet keskenäsi vielä seuraavana aamuna ihan silkasta ilosta.
Turha mun on jatkaa tätä ylistyslaulua loputtomiin, pointti tuli varmaan jo selväksi. Tai parempi olis, että tuli!
- juoksepoistytto
PS. Olen vieläkin hämmentynyt siitä miten monen tuhannen (!) tyypin ulottuville edellinen kirjoitukseni päätyi, joten pakko sanoa tässä nopeasti KIITOS kaikille ja varsinkin mr. Kelalle. Huikeeta, että teksti upposi ja moni tuntui samaistuvan omiin fiiliksiini. Pus!
