Eipä tarvinnut paljoa muuta ohjelmaa vilkuilla kun yhdessä suosikkipaikoistani, eli Hämeenlinnan Suistoklubilla soitti neljä jo kertaalleen hyviksi live-esiintyjiksi todettua bändiä. Harmi vain, että heti alkuun kävi selväksi ettei annettu aloitusaika merkannut yhtikäs mitään ja eka bändi taisi aloittaa kaksi tuntia siitä ihan ensimmäiseksi ilmoitetusta soittoajasta myöhemmin.
BORN TO CRY
Vaikka
Born To Cryn riveissä ei soitakaan tyyppejä keille keikkailussa olisi mitään uutta ja tämä keikka taisi olla viimeksi näkemästäni
United Forces Spring Breakin vedosta vasta seuraava(?) niin kyllä väitän, että kehitystä oli tapahtunut esiintymisen vaikuttaessa itsevarmemmalta. Muuten voin kyllä toistaa aika lailla samat sanat mitä viimeksikin siitä miten musa kyllä jytisee, mutta liian melodis-metallinen laulutyyli (ja kaikkihan tajuaa mitä meinaan) ei vain nappaa sitten millään. Keikan aikana paikallisen yleisön joukosta kuului kyllä illan paras ja kaikille hymyn huulille tuonut heitto: "Hyvä oikeanpuoleinen kitaristi! Siis täältä päin katsottuna, lavalta päin vasemmanpuoleinen." On tarkkaa, että palaute menee varmasti perille oikealle henkilölle.
COLD INSIDE
Soittojärjestyskin vaihdettiin lennosta ja ei siinä mitään kun itse pysyi kärryillä, mutta hyvä näille jotka muuten vaan tulivat paikalle ja ihastelivat toisilleen miten kova
Long Gone onkaan (joku kyllä oikaisi).
Tällä kertaa mitkään ylimääräiset tekijät eivät asettaneet ennakkolatauksia keikkaa kohtaan
kuten silloin Oranssilla, joten menosta sai suoriltaan vain nauttia.
Cold Inside taitaa intronauhan käytön jalon taidon ja muistaakseni (correct me if I'm wrong) ainakin eläinten oikeuksia/asemaa sivuavasta puheraidasta keikka pääsikin etenemään kuin ois turpaan vedelty heikompia puolustaen ja jatkettu suorilta siitä mihin intro loppui. Jos tuo oli keino bändiläisten itsensä päästä oikeaan mielentilaan ennen keikkaa niin siinä onnistuttiin sillä -käytin samaa adjektiivia viimeksikin- tyly meiniki välittyi yleisön puolelle 100%.
Ensimmäinen keikka sai mut kaivamaan
Momentumin levyt soittoon eikä vähiten vain
Herbivore -levyn päättävän
Philip Wollenin "Animals Should Be Off The Menu" puheen vuoksi. Tän keikan jälkeen kiinnosti puolestaan mitä Cold Inside on julkaissut ja missä muodossa. Mielenkiintoinen bändi live-esiintymisen suhteen ja muutenkin. Olisi kiintoisaa päästä tekemään lähempää tuttavuutta lyriikkapuoleenkin.
New LP in 2017 lupaillaan
bandcampin puolella. Kelpais.
MUSTA HUONE
Oranssin keikkojen ollessa eri päivinä toivoinkin
Musta Huoneen soittavan Cold Insiden kanssa tällä keikalla peräkkäin. Musiikkinsa puolesta yhtyeet eroavat toisistaan paljonkin, mutta molempien bändien ympärillä on tiettyä mystiikkaa. Nyt kun bändi oli jättänyt turhat juttelut pois, ihanan viileä tunnelma jatkui kuin oltaisiin elokuvateatterissa, jossa porukka osaa olla hiljaa. Musiikki pääsi oikeuksiinsa ja jos en ihan väärin muista ekalta keikalta, niin nyt jotkut lyriikatkin olivat kokeneet hieman hiomista. Musta Huone on kyllä selkeästi matkalla parempaan suuntaan keikka keikalta.
Viimeksi seurasin bändin settiä liki lavassa kiinni niin ettei tunnelman muodostamaa kuplaa päässyt kukaan vahingossakaan puhkaisemaan. Tällä kertaa otin tietoisesti etäisyyttä ja tämä ratkaisu osoittautui silmiä avaavaksi siinä mielessä etten ollut tajunnut miten vaikeasti nieltävää musiikkia Musta Huone oikeastaan soittaakaan. Ei vain sen tyypin heittämän kommentin takia, jossa totesi kavereilleen hakeneensa vessapaperia korviensa tukkeeksi, mutta muutekin oli lievää keskittyneisyyden herpaantumista havaittavissa osassa yleisöä. Vaatii aidosti kiinnostuneisuutta tai pääsylippuun enemmän hintaa kuin tämän kerran pyöreät nolla euroa. Lopulta piti vaihtaa paikkaa kun joku näistä narikan hinnalla sisään henkilöistä koitti aina kappaleiden välissä herätellä keskustelua luulessaan, että I was with the band kerta otin kuvia ja vaikutin keikasta kiinnostuneelta = eli just se joka haluaa rupatella kesken keikan..juu ei. Oranssifestin vailla keskeytyksiä -rapsa
tän linkin takana.
LONG GONE
Aikataulujen jäätävän viivästyksen takia paikallisen Long Gonen setti jäi osaltani pariin ekaan kappaleeseen yöbussin kutsuessa. Musiikkillisesti draaman kaari olisi illan aikana ollut ehyempi jos soittojärjestyksestä (ja ennen kaikkea ajoista) oltaisiin pidetty kiinni "helpompien" bändien ollessa ensin. Long Gone on hyvin konstailematonta hardcorea ja siltä osin hengenheimolainen Cold Insiden kanssa pimennysverhon vain puuttuessa yleisön ja bändin väliltä. Long Gone tuli nähtyä ekan kerran Oranssilla joulukuussa 2015 ja jo silloin upposi juurikin bändin straight forward meininki jota seuratessa ei tarvinnut paljoa kelailla toimiiko vai ei. Mielelläni olisin siis kuunnellut pidempäänkin, nyt vain tuli raja vastaan miten kauan tien päällä loppujen lopuksi jaksoi olla. Ens kerralla sitten.
-kilu ✌ //YYKAAHOOVEE/
minä kiitän:
+järkkäävä taho ym
