Tänäänkin menee hyvin järkkäs Tavastialle kivan kasan bändejä 2v synttäreidensä kunniaksi! Vaikka elokuussa pitää nyt hieman hiljentää keikoillakäymisvauhtia niin tämä oli selkeä must attend happeninki. KOVA AJO
Missä ikinä liikutkin, jos olet onnistunut näkemään bändin livenä ennen kuin olet törmännyt Kova Ajo graffitteihin/töherryksiin katukuvassa/ojassa niin miten onnistuit siinä? Tre-Hki-Tre väliä tulee sahattua suht tiuhaan ja sillä reitillä altistuin tietämättäni ensimmäisen kerran tälle yhtyeelle. Setti oli jo hyvää vauhtia menossa kun ehdin Tavastialle. En ollut tutustunut Kova Ajoon ennakkoon ja odottelin rämisevää ja nopeeta rokketirollia, mutta bändi rullasi etiä päin kuin punk-versio MC Hammerista! Letkeetä ja hyvin jytisevää musiikkia.
Mutta sitten tulee se mutta. Laulajalla oli ihan liikaa asiaa koko keikan ajan. Näkee miten suu käy mutten kuitenkaan kuule mitään ja muistan tasan yhdestä kappaleesta edes jotain lyriikkaa (takaisin maalle hokema) kun muuten kaikesta sanotusta muodostui vain monotonista plaaplaaplaata. Jännä miten Ydinperheen keikoilla en tuohon ole kiinnittänyt mitään huomiota, sama persoona kun on kuitenkin mikin varressa. Parhaita hetkiä keikalla tarjosi biisien ne kohdat joissa laulua ei ollut mukana (stop! hammertime). Nämä osiot todellakin kelpasi sillä etenkin rymtiryhmä pääsi nyt erityisesti loistamaan. Harvemmin on yhtä aargh/hei tää toimii -splitti seurata keikkaa, joten pelkästään musiikkipuolen takia kyllä ihan mielläni kuitenkin näkisin Kova Ajon uudestaankin.
FLIPPIPUISTO
Keikka lähti käyntiin tiukasti biisillä jonka nimeä en tiedä, mutta joka on startannut muutkin Flippipuisto-keikat. Yllättäen heti perään seurasi youtubesinkkulohkaisu Operaatio Charlie Sheen joka alkaa keikka keikalta hyvällä tapaa olemaan vain yksi ralli muiden joukossa eikä the Flippipuisto biisi. Hetki meni prosessoida että eihän tää nyt voinu olla sama bändi minkä taannoin näki Bar Basessa, mutta olihan se kun tunnistin niitä biisejäkin. Jätkät psyykannu itseään huolella ennen Tavastian korkkausta tai treenikämpillä on viihdytty kesimääräistä enemmän, sillä tämä oli heittämällä paras veto mitä tältä bändiltä olen tähän mennessä nähnyt, hienoa siis havaita kehitystä.
Odottaessa yhtä tiettyä kappaletta asiaa helpotti biisien taustatarinoiden valottaminen lyhykäisesti ennen soittoa sen sijaan että vain tykitellään menemään. Kun asiat esitetään tiiviisti eikä sentään ihan jokaisessa mahdollisessa saumassa, ei keikan flowkaan pääse kärsimään. En kyllä tästä keikasta keksi mitään mieltä kaivertamaan jäänyttä. Eiku joo kitarasta katkeksi kieli, hui kamala eli ihan paska keikka!1 Jos Flippipuisto jatkaa tätä Tavastian rataa niin hyvä hyvä -no pressure guys.
KIVESVETO GO GO
Tässä vaiheessa iltaa porukka oli jo hyvin löytänyt paikalle ja jos katsoikin minkä verran yleisöä oli lavan välittömässä läheisyydessä ennen annettuja soittoaikoja, Kivesveto Go Go oli The Heartburnsin ohella illan odotetuin esiintyjä. Leppoisa on se adjektiivi mihin tiivistäisin tän keikan. Juu ei se meno tanssilattialla, siellä oli vilskettä ja kuhinaa. Yleistunnellmalta vain tuntui kuin kaikki tuntisivat toisensa ja mitäs tässä rupatellessa. En pysynyt kärryillä mille kaikelle setin aikana annettiin aplodit, varmaan vaan jatkuvasti bändille mutta mikäs siinä sillä ois helposti mennyt vaikka pääesiintyjästä sillä tatsilla.
Keikan aloitti Äiti Hei! ja vierailevana tähtenä lavalla oli Pertti Kurikan Nimipäivät yhtyeestä tuttu Kari Aalto. Muita kappaleita joita erittäin hataralla olevalla Kivarit-tietämyksellä tunnistin ja muistan oli ainakin Kirjasto, Asioita tapahtuu, Hypnoottismageettiset katseet josta videota yykaahooveen youtube-kanavalla sekä Tutti Frutti-levyn ihan törkeän koukuttava aloitusbiisi Tajuutsä Jätkä? Plus jotain kymmenen muutakin mutta tosiaan oma kuunteluperehdytys tapahtui suurimmaksi osaksi matkalla tälle keikalle ja siinä ajassa tietty tykästyin eniten niihin wanhempiin julkaisuihin joita ei enää fyysisesti voi haalia ellei oo hemmetisti massia = spotify it is. Yleisöstä kuului paljon biisitoivemylvintää ja ei kyllä hajua tartuttiinko yhteenkään, mutta mitä bändi soittikaan kyllä upposi kansaan kun lähes kaikki kappaleet saivat yhtä innostuneen vastaanoton.
Mulle tämä oli eka Kivari-keikka ja heti piti merkata kalenteriin toiveikkaana pari päivämäärää jolloin ois nastaa päästä ottamaan uusiksi. Sormet ristissä työvuoroja venatessa, on se vaan jännää jos edes yks tärppäis.
THE HEARTBURNS
Näin tän bändin ekaa kertaa vuonna kidneypapu..tai sitten en, sillä en siitä keikasta muista mitään, mutta kyllä The Heartburns sillä klubilla sillon soitti. Kiinnostus heräsi uudestaan viime vuoden puolella kaikkien keikkojen jäädessä kuitenkin muiden juttujen jalkoihin. Tänä vuonna tärppäsi Saksassa (edit: rapsaa sieltä nyt täällä!), tosin ne keikat oli kyllä hieman puolikkaita verrattuna mitä bändillä oli nyt Tavastian lavalla tarjottavana.
Innostuin heti alkuun kun bändi vei kamoja lavalle ja settilista oli paljon pidemmän näköinen mitä viimeksi. Toiveisiini vastattiin kun Cold Hell Below löytyi joukosta. Sitä tosin edelsi spiikki miten se biisi on syy siihen miksi The Heartburns lopettaa...hmm tiedä sitten mistä kulmasta tota pitäisi tulkita mutta ihan sama oli huisia kuulla kyseinen kappale livenä! Samat sanat muille Cold Hell Below seiskalta soitetuille ja tietenkin mun reissuanthemiksi muodostuneelle settivakiolle Retard on the Run.
Setin pituuteenkin saatin lavalta kommenttia "yleensä me soitetaan yksitoista biisiä, mutta nyt kolmetoista!" Yhtä juhlaa siis! Thinkin' 'bout Youn aikana yksi yleisön edustaja ei kirjaimellisesti pysynyt housuissaan (tai missään muissakaan vaatekappaleissa) kiivetessään lavalle ja hetken jo luulin että tässä meinataan stage daivata, mutta nope. Jokainen kokee musiikin eri tavalla ja jos menee tunteisiin niin hienoa että antaa sit vaan estoitta mennä (kunhan ei telo muita).
The Heartburns oli illan paras ja mitä tähän nyt muuta enää lisäämään. Ois kannattanut olla paikalla.
BISHOPS GREEN
Päätin ennen keikkaa, että jos pari ensimmäistä kappaletta ei räjäytä tajuntaa ja saa mua kysymään missä tämä bändi on ollut koko ikäni niin kotimatka alkaa kello yhden bussilla vs aamu neljän hujakoilla.
Pää ei räjähtänyt, mutta saatoin lähteä hyvin mielin menemään sillä Tavastialle jäi taakse hyvältä vaikuttava boogie paikalla olleiden Bishops Greenin ystävien ansiosta. Varmasti lämmitti ensimmäistä kertaa Suomessa keikalla olleen bändin mieltä kaikki ne yhteislauluun yltyneet ja mikrofonin nälkäiset fanit. Eiköhän ollut ihan jees tapa startata Euroopan kiertueen klubikeikat.
Otin videomatskuu ensimmäisestä biisistä, joka olikin sitten kaikista mitäänsanomattomin niistä neljästä-viidestä kipaleesta joiden aikana olin vielä mestoilla. Heti meinaa perässä seurasi just noita sing along kohtia omaavia veisuja, damn! Nice accent though. -kilu ✌ //YYKAAHOOVEE//
Meiltä ei olekaan tullut yhteismerkintää sitten Punk Rock X-Mas -iltamien, mutta nyt kun siihen tarjoutui tilaisuus niin ei muuta kun kaveri kainaloon, hikipanta päähän ja baanalle! Helsinki Music Marathonin koko ohjelma julkaistiin vain muutamaa päivää ennen itse tapahtumaa, joten aika ekstempore-reissu meillekin lopulta muodostui. Kaikki postauksen videomatskut ja muut sälät ovat kilun käsialaa, koska se toinen tyyppi ei jaksanut kaivaa kameraansa repusta ulos.
Beetlehem
juoksepoistytto: Suurin syy siihen, miksi itse olin paikalla. Aina kiinnostelee, mitä muita projekteja lempibändien tyypeillä on meneillään. Ilman Tiisu-kytköksiä mestoille eksyminen olisi kyllä ollut ihan sattuman kauppaa ja sellaista sattumaa olisi varmaan saanut odotellakin jonnin verran. Tietoni bändin musasta pohjautuivat pitkälti pariin hassuun Instagram-klippiin, joten jämäkän mielikuvan muodostaminen etukäteen oli oikeastaan mahdotonta. Itse asiassa oletin Beetlehemin musan olevan paljon vaikeammin lähestyttävää kuin mitä se oli, en tosin osaa antaa oletukselle mitään kauhean järkevää perustelua. Ehkä se johtuu osittain siitä, että aina kun joku mainitsee sanan "indie", niin ensimmäisenä tulee mieleen jo pari kuukautta pesua kipeästi kaivanneessa ruutupaidassa ja tyttöjen farkuissa vääntelehtivä heebo, joka ei edes laula vaan ulisee ja ynisee ja löyhkää "taiteellisuudelta". En todellakaan ajatellut kohtaavani vastaavaa keissiä Bar Basessa, mutta indie on siis ylipäätään musagenrenä sellainen mistä en oikein ole koskaan saanut otetta.
riffeistä giffiä!
juoksepoistytto jatkaa: Parin ensimmäisen biisin aikana päässä vain surisi, kun yritin jäsennellä kuulemaani ja rajata kaiken ylimääräisen oheistoiminnan (= parit pällit kanssaihmiset) tietoisuuteni ulkopuolelle. Mainittakoon tässä vaiheessa, että inhoan keikkapaikkoja joissa pidetään valot päällä keikkojen aikana. Oikeasti, hyi yök. Bar Base ei muutenkaan oikein vakuuttanut, mutta pimeä tai edes etäisesti hämärä miljöö olisi auttanut asiaa vähän. Onneksi musakki oli kuitenkin vallan mainiota ja sehän nyt aina se tärkein juttu onkin! Lyriikoihin en ehtinyt ja pystynyt keskittymään niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta jos yhdenkin biisin aihepiiri pyörii maailman rouheimman äijän eli Bruce Sprinsgteenin ympärillä niin uu beibe! Musa oli yleisesti ottaen tosi suoraviivaista, mutta mukana oli kuitenkin älyttömästi mielenkiintoisia riffejä ja koukkuja. Taisi olla setin tokavika biisi, joka oli muuten tyyliltään very much Teksti-TV 666, vaikka en sen bändin suhteen mikään asiantuntija todellakaan ole. Olipa kyllä siistiä tutustua taas uuteen hienoon bändituttavuuteen, toivottavasti matskuun pääsee pian syventymään kunnolla myös kotona omien kajareiden välityksellä. Keikalla tilanteet kuitenkin kiitävät ohi kovin nopeasti, eikä johonkin korvia hivelleeseen hetkeen ei pysty palaamaan vaikka haluaisikin. Ainoa asia, joka jäi keikan jälkeen vähän surettamaan oli se, että jäätävän raflaavalla meiningillä kannuja paukutellut rumpali olikin vain tuuraaja eikä vakikasvo. Höh!
kilu: Ton tekstin jälkeen huvittaa juoksepoistyton painikoinnit ennen keikkaa "mitä jos ne onkin ihan kauheeta paskaa enkä tykkää yhtään" hahaha. Parin Tiisu-keikan nähneenä Beetlehem kiinnosteli sillä muhun teki heti Tiisun keikalla vaikutuksen kreisienerginen sähköurkusankari ja kun pikkulinnut lauloivat saman heebon Teksti-TV 666 diggailuista niin kyllähän tossa on jo ihan tarpeeksi hyvä syy lähteä tyypin toisen bändin ilmaiskeikkaa katselemaan. Itse en marsinnut ulos ihan yhtä tohkeissani mitä tuo blogitoverini vaikka hyvinhän nää jäbät veti. Keskipaikkailla ollut Mugi oli huikee ja vasta silloin havahduin kolmen kitaristin läsnäoloon. Vikan biisin riipaiseva Tiinaaah sä oot niin kauniis tulkinta jäi soimaan päähän. Ja sitten tapaus Bruce. Nauroin ääneen mr Springsteenille sillä meikälle Bruce tietty oli yippee ki yay motherfucker Bruce Wills ja Die Hardit 1-3, joten onnistuin täysin ignooraamaan biisin alkuspiikit joissa tuo Springsteen mainittiinkin ja pilvilinna mureni vasta tuota juoksepoistyton tekstiä lukiessa, en tiedä toivunko tästä. Kyllä tän bändin silti voisi kuunnella livenä toistamiseenkin jos muut saman illan bändit ja ajoitus suinkin nappaa, oli kuitenkin sen verran monipuolista menoa.
No se Bruce-biisi, sanat ei välttämättä lopulliset ja saa kuulemma täytellä palautelomakkeita:
Flippipuisto kilu: Bongasin tän koko tapahtuman Flippipuiston fb-postauksesta ja kerta ilta oli vapaa, samassa mestassa kiinnostava toinen bändi ja koko reissu kustansi parikymppiä niin why the hell not. Parasta tietty kun juoksepoistytto lähti mukaan! Tässä oli tosi jännä kontrasti edelliseen esiintyjään, ihan kuin oltaisi saavuttu täysin eri paikkaan tunnelman kääntyessä hieman epäkorrektimpaan ja päihtyneempään suuntaan Beetlehemin ollessa PG rated niin nyt siiryttiin sinne R-kategoriaan. Henkilökunnan ei todellakaan tarvinnut kysellä kenenkään papereita enää tässä vaiheessa, eikä olisi uskonut olevansa yhä perse kiinni Helsingin keskustassa sijaitsevan baarin penkissä. Pari kertaa toistunut känninen "nyt Lepakkomieheeenn" huudahdus palautti pääkaupunkseudulle vaikka olisi voinut vannoa olevansa jonkun pikkupaikan ainoassa kapakassa.
juoksepoistytto: Apua. Vaivaannuttavin keikkakokemus hetkeen, vaikka ei se bändistä sinänsä johtunut vaan about kaikesta muusta. Meni täysin hermo kahteen baaria edestakaisin seilanneeseen hyypiöön, joista toinen oli jo niin seis, että olisi varmaan kannattanut soutaa pikkuhiljaa himaan. Erittäin harvalukuinen yleisö koostui 95 prosenttisesti bändin kavereista ja itsellä keikka meni suurimmaksi osaksi lattialla kierimisten ja muun kännin piikkiin laitettavan toiminnan seuraamiseen. Biisit kuulostivat omiin korviini tosi samanlaisilta, Operaatio Charlie Sheen tosin rikkoi kaavaa ja erottui edukseen. Ihan hyvää peruspunkkiahan tämä räime kokonaisuudessaan oli, mutta tuskin eksyn kuitenkaan uudestaan katsomaan. kilu: Oon tyytyväinen että mulla oli alla ne pari muuta ihan oikeissa keikkapaikoissa nähtyä Flippipuiston vetoa jolloin livemusa oli se pääasia eikä lisämauste. Bar Basessa bändit on vähän nurkkaan ahdistetussa epäsuotuisassa asemassa jota ei todellakaan avittanut eteenpäin kaikki se valoisuus. Paikassa toimii varmasti paremmin peruscoverbändit joiden tahtiin (ja ohitse) on ihan ok ravata hakemassa juomia tai haahuilla ympäriinsä kuten ilmeisesti täällä oli tapana. Tästä setistä jäi päällimmäisenä fiiliksenä käteen juurikin about sen kaiken muun takia aikas treenikämppävibat, soitellaan täs vähän kavereiden hauskanpidon taustamusana. Tuntu että me kaks Tampereelta oltiin hieman erehdytty ovesta heh. Bändillähän jatkui keikkaputki läpi viikonlopun, joten tämä varmaan toimitti ihan jees alkulämmittelyn virkaa ennen varsinaisia koitoksia. Se ei ollut muuttunut sitten viime kerran, että (työnimi) Yö haisee ohareilta erottui jälleen edukseen. Oli myös siistiä ettei sitä jo kertaalleen mainittua hittibiisiiä oltu tällä kertaa säästelty ihan pinon pohjimmaiseksi. Nyt on oikeasti paha lisätä yhtään mitään järkevää kun tilanne oli tuolla niin hiton kummallinen *tähän joku äxdee-hymiö*. Flippipuisto soittaa usein hyvässä seurassa eli eiköhän tän voi siis kuitata until next time -kunhan vain paikkana jokin muu mesta.
Että sellasta! Oli aika hoovee-ilta eli just hyvä! -juoksepoistytto & kilu
LEPIS 20.2.2016
Tänne suoraan duunista täältä Tampereelta, viuh vauh!
KULTAISET VUODET
Tais olla teemasetti, sillä ehdin vielä mukaan maailmanympärimatkan viimesille etapeille Kotkaan ja Vantaalle, ennen kuin bändi omien sanojensa mukaan teki tilaa oikeille orkestereille. Ainahan itsensä vähättely vetoaa tähän kansaan, joten keep on keepin' on. Kun on ikuinen reissukuume päällä, tämä mahdollinen teemasetti herätti uteliaisuuteni siinä määrin, että olin jo sijoittamassa osan menetetyistä liveminuuteista tarkastaakseni minkämoista musiikkia bändi on jo mahdollisesti julkaissut. Aika matalan profiilin porukka, sillä en löytänyt mitään paitsi linkin kristilliseen kirjakauppaan kyllä. Ne kaksi biisiä eivät olleet tarpeeksi säväyttäviä, että näkisin yhtään enempää vaivaa kaivaakseni Kultaiset vuodet jostain esille eli neeeeext.
FLIPPIPUISTO
Jäi hieman häiritsemään ennen keikkaa kuultu toteama bändin maineesta vastattuani kysymykseen kuka soittaa seuraavana. Epäselväksi jäi oliko heitto nega- vai positiivissävyinen. Hmm. En ihan odottannut näkeväni Flippipuistoa uudestaan näinkin pian. Parin viikon takaisesta keikasta jäi tosiaan pari julkaisematonta laulua mieleen ja toinen oli oharit (jotain). Settilistakin auttaa hyvin kun kyseistä sanaa ei siinä mainita, vaan se saattoi olla listan mukaan (don't quote me) SNUFF. Heti tulee mieleen Nicolas Cage:8MM, eli jos mitään tekemistä ton leffan kanssa, kyseessä onkin astetta sairaammat oharit ja taidan heittää vesilintua viime keikan jälkeisillä kesäyön biletysbändin mielikuvilla. Tosin lintuja ei saa heitellä millään t: kreisi bird lady, joka todellakin nalkuttaa jos kakrut kivittää lokkeja prkl. Suolijärvi, Hervanta, never forget.
Tai sitten se oli toi "vatos" tai ei ollu. Ihan 10+ blogimatskuu nyt kyl esillä. En pahoittele.
Takuuvarmasti en ole tätä porukkaa näkemässä parin viikon sisään, joten ehkä sitten seuraavalla kerralla uuteen biisin on ilmestynyt ne odottelemani räppiosuudet. Nyt kyllä jo muissa kappaleissa tarjolla pienissä määriin ska/reggae viboja pitäen punk-pohjan mukavan freesinä, thumbs up to you dudes. Tällä kertaa setti jostain syystä tuntui lyhyemmältä mitä Tampereella. Siksi olikin riemastuttavaa huomata bändin pitävän pikapalaverin ja kuultiin vielä Nollaseiska koveri ennen setin päättävää Operaatio Charlie Sheeniä. Viimeksi mainittu varmaankin se bändin tunnetuin kappale tällä hetkellä, mutta toivottavasti se ei jumitu vikalle paikalle kerta muissakin kappaleissa havaittavissa samanlaisia grande finalen kestäviä koukkuja. Nyt se hyväksyvä nyökyttely vaihtui jo feisbuuk-peukkuun, eli silmällä pitäen mitä luvassa seuraavaksi.
Mun Hollywood (Nollaseiska koveri)
HÄIRIKÖT Helsinki-levyn mukana olisi pitänyt tulla varoitustarra kuuntelemisen saattavan aiheuttaa äkillisiä suunnitelmien muutoksia, sillä mun piti jo pitkän aikaa olla tänä iltana Vastiksella ihmettelemässä Hexvesseliä. Lahden keikka ja tää levy teki tehtävänsä,että kyllä sen punkrockia pitää just nyt enemmin olla kuin ituhippifolkmusaa (heh). Yhteistä viikon takaisen keikan kanssa oli se, että jälleen räp-musiikkia dissattiin Häiriköt-diggarin ottaessa esille huolestuttavan pointin, miten yleisössä ei nuorison edustajia juurikaan ollut paikalla. Selkeesti himassa turmeltumassa räppiä kuunnellen.
Mitä raisumpi kansa sitä paremmalta bändikin kuulostaa ja Lepiksessä yleisöstä oli oiva joukkio hyvin menossa mukana. Häiriköt-tuotannosta löytyy monta hyvää power to you biisiä toimien noin kolmen minuutin mittaisina musiikkiterapiasessioina varmaan useammallekin paikalla olleelle, hyvänä esimerkkinä vaikkapa molemmat keikalla soitetut Elämä on kovaa ja yksi oma suosikkini Musta tulevaisuus. Myöhäisheränneenä tämänkin bändin suhteen olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vaikka se vanhempikin tuotanto loistaa etenkin livenä, mulle Helsinki levyn kappaleet toimii asteen verran paremmin ja niitähän setissä on. Kelpaa jatkossakin käydä keikoilla.
Taistelulaulu:
LUONTERI SURF
Tämä bändi on takonut maita ja mantuja kauemmin mitä allekirjoittanut kuluttanut ilmaa. Myönnän, etten silti tiennyt Luonteri Surfista tätä iltaa ennen kuin keikan tapahtumasivulle linkitetyn Peruskallio-kappaleen, jonka perään keikalla alettiinkin huutelemaan jo hyvin pian. Alkuillasta huomioni oli kiinnittynyt veikeään kitarakaappiin teipattuun lehmän kuvaan. Ennen h-hetkeä hoksasin laskea yks plus yks, senhän on pakko olla Luonteri Surf-lehmä! Maalaisromantiikkapunkkia taisi joku sanoa?
Setin alkuosioon oli heti sijoitettu myös iisitempoisempia kovin kauniita kappaleita. Sydän suli viimeistään siinä vaiheessa kun Möö lähti käyntiin ja sähköurkusolisti otti vain mikrofonin kouraan ja hitaat kappaleet oli hetkeksi historiaa. Tässä tuli oikein kova viiden-kuuden biisin putki kunnes takaisin urkujen pariin ja vastuu lauluosuuksista jaettiin taas basistin kanssa. Olin erittäin tyytyväinen päätökseeni antaa jälleen liven puhua puolestaan, sillä nämä konkarit pitivät otteessaan heti alkutekijöissään. Kyllä oli hymy herkässä. Jos bändin Lepikseen luomaa tunnelmaa pystyisi purkittamaan, niin sen purnukan kantta ei tarvitsisi paljon raotella niinä harmaimpina päivinä, jotta saisi taas syyn olla iloisempi.
Enemmistö selkeästi tiesi ketä olivat tulleet katsomaan ja eipä jäänyt epäselväksi Luonteri Surfillekaan. Kirjatun setin jälkeen encoressa kuultiin Motörhead ja odotetusti se Peruskallio. Näidenkin jälkeen taputeltiin ja huudeltiin toiveikkaasti tuplaencore silmissä kiiluen, mutta kaikkea ei voi saada ja olihan tuossa jo tullut hieno lopetus tälle erää. Ai että olin onnellinen että Luonteri Surfiin oli niin helppoa tykästyä. Illan vtk eli vitun tyhmä kysymys kuului "oliko hyvä keikka". Kun koitti aika häipyä, huomasin lattialla aanelosen varustettuna viestillä loppuunmyyty. Toivottavasti oli tän keikan aikaansaannoksia! -kilu ✌ / yykaahoovee
Nimimerkillä aamuvuorolainen, on pakko heti antaa propsit illan aikataulujen julkaisusta etukäteen -vaikka odotetusti nekin kusi heti alkuunsa. Tässä tapauksessa 22:30 oli kuitenkin huomattavasti pätevämpi infopläjäys kuin "siinä kympin pintaan". Nyt ehti vedellä sikeitä aina puol kybään asti ilman huolta siitä, että missaisi yhtäkään bändiä. Arvostan!
Jätä Jämät
Kun näin Jätä Jämät ensimmäisen kerran, kappale nimeltä Yksiö, jossa laulellaan mun yksiöni lähti alta pisti heti hymyilyttämään, sillä niihin aikoihin pystyin jollain tasolla samaistumaan kyseiseen kappaleeseen. Tuosta Lepiksen keikasta jäi oikein hyvät vibat bändistä, joten oli kiva päästä ottamaan uusiksi.
Kolmas kerta sanonee toden, sillä nyt ei tää setti lähtenyt. Etenkin alkuun soundit oli tukkoiset eikä laulusta meinannut saada selkoa. Tiedättehän puhelimien mukana tulevat surkeat nappikuulokkeet, joita ei kenenkään, joka oikeasti haluaa musiikkia luurillaan kuunnella tulisi säilyttää. Tuntui kun bändi olisi soittanut ällaisen filtterin läpi. Harmi, koska juurikin mikä Lepiksen keikalla viehätti tässä uudessa tuttavuudessa oli sanoitukset ja mieleen jäi tarttuvien kappaleiden joukkiosta mm hittipotentiaalin omaava Kela meidät pelastaa. Tällä kertaa kaikki oli aikas samaa puuroa ilman sitä mantelia. Kelan lisäksi asia mikä pelastaa on onneksi hyvä yleisö! Ei tarvii toimia mulle, kun toimii monille muille. Välittömässä lavan läheisyydessä hauskaa piti sulassa sovussa niin sooloja fiilistelevä porukka kuin vain tanssimaan tulleet. Propsit sinnikkäästä biisitoiveen esittämisestä eturivin bailukaksikolle. Kyllähän se joku wanhempi kappale sieltä sitten lopulta tuli. Taputapu bändille tästä eleestä. Livenä menee, muutoin mun makuun kuitenkin vähän liian...kilttiä tää Jätä Jämät. Kattaisin hienot astiat pöytään ilman vaaran tuntua runopoika-punkkia
Flippipuisto
Youtuben + soundcloudin voimat yhdistämällä Flippipuistolta on kuunneltavissa kolme eri kappaletta. Näiden perusteella bändi soittaa edgen droppaus ja kuinka sitten kävikään sekoilusoundtrack [Helsingin] kesän yöttömiin öihin -punkkia (on kiva keksiä näitä todella suuntaa antavia kuvauksia, hähää). Väittäisin soiton sujuneen vahviten juurikin noiden jo julkaistujen biisien kohdalla. Setin alkupuolella kuultu Alamaailman dandyt erottui jo paljon tiukempana rallina kuin sitä edeltäneet. Ennen Kevätpäivän droppausta todettiin, että tällä kertaa ei esiinnytä selvinpäin. Kerta toi kappale kertoo suorakulman oikomisesta niin tässä asiayhteydessa annan ton illan no shit Sherlock informaation mennä läpi sormien. Pääosin artistin päihtymisen tilaan viittaavat heitot on niiiiin evvk-kastia kun voi vaan olla.
Operaatio Charlie Sheen! Tämä voisi olla Kevätpäivän droppauksen jatko-osa. Loota kii ei ole sitä kaikista perinteisintä lyriikkaa ja kun laini on mukana kahdessa kappaleessa, tästä kehitteli nopeasti tuon aasin sillan. Kannattaa kuunnella noi peräkkäin, ole ole niin kaukaa haettua kuin voisi luulla. Ensin äxät pestään käsistä ja toisessa osiossa mennään ja vedetään talla pohjassa uuden oven avauduttua. Tässä olisi hyvä sauma kehitellä kolmas osio, joka jatkaisi siitä, mihin hanskojen pudottaminen johtaa. Loota kii trilogia. Pitäisköhän nukkua hieman enemmän kuin pari tuntia ennen näitä juttuja kirjoitellessa? Nääh.
Keikalla ilmeni ettei kappaleiden aiheet onneksi pyörineet vain silkan hauskanpidon ympärillä. Pari julkaisematonta sävellystä (joiden nimistä ei mitään käryä) erottui edukseen ja näihin kyllä koitan ensi kerralla kiinnittää enemmän huomiota. Vastiksella sai maailman ensiesityksen kappale, jonka "pitäisköhän tähän räpätä" väliosaa hyödynnettiin bändiesittelyyn. Jos riimejä irtoo niin äänestän todellakin räpin puolesta. Mikä Flippipuistossa herättelikin mielenkiintoa oli toimivan reseptin kanssa eri juttujen hienovarainen soveltaminen ja näin tasapaksulta ilmaisulta välttyminen. Näen Flippipuistossa ainesta siirtyä hyväksyvästä joo-oo nyökyttelystä seuraavallekin tasolle. Lisää kilometrejä keikkapakulle ja jotain julkaisua ulos niin eiköhän se siitä lähde nousuun ja edgen droppaus punk -termi saisi kenties aihetta päivitykseen.
Juice Normaali
Tietääkseni Juice Normaali soitti ensimmäisen Tampereen keikan, ellei peräti ihan ensimmäisen keikkansa näiden seinien sisällä heinäkuussa 2015. Silloin kokoonpanosta tosin puuttui vielä toinen kitaristi eli nyt tehtiin VV-debyytti vakiintuneen line-upin voimin. Tässä porukassa hienoa on se, että keikkojen välillä ehtii unohtaa miten hiton hauskaa ja viihdyttävää Juice Normaalin "isännöimät" illat ovatkaan. Aina saa yllättyä uudestaan, tähän mennessä vain positiivisella tapaa.
Kehitystä oli jälleen huomattavissa sitten viime näkemän. Settiin oli tullut uutena En halua olla skinhead "tää kertoo kaljuuntumisesta". Biisijärjestystä oltiin myös muuteltu mielestäni sujuvampaan suuntaan kun Bull Mentulan päätä himottiin hieman aiemmin ja heti toisena tarjoiltiin vierailevien ankkapillistien avustuksella Akateeminen poika. Oli sen verta komia versiointi, että tämä olisi kyllä myös sopinut vaikka koko setin huipennukseksi. Koira-kipaleesen lisäpuhtia toi tälle eläinlajille tyypillisten äänien imitointi.
Keikka, jolla lisäksi näkee höyhennetyn kumikanan puristelua, asiallinen Bourbon street koveri encoressa voi tulla aika odottamattomana. Mukana oli jälleen Punk Rock X-mas iltamissa vokaalit hoitanut Jussi(sori en muista sukunimeä) ja tämä oli lämminhenkinen tapa päättä tämä setti. Tai niin voisi luulla. Jos kauha on käteen isketty, niin pitäähän sitä soppaa hämmentää. Sarjassamme vain Juice Normaalin keikalla:
Multa kysyttiin tiedänkö millaista musiikkia Juice Normaali soittaa. Jos tämä kysymys osuu vielä mun kohdalle vastaan pöydän tyhjentävästi, että pilke silmäkulmassa ja tikku siellä silmässä -punkkia.
Ajattelen sua (Kaksio koveri):
Mä tulin mun mutsin vitusta:
Kiitos taas järjestävälle taholle ja orkestereille -kilu ✌ FB / instgrm
