Isojen ja pienten lavojen Tiisu

Voi änkeröinen, kesä on kohta ohi! Sitä suuremmalla syyllä palatkaamme hetkeksi heinäkuun alkuun kuumimman festarikauden tiimellykseen.

Tiisu @ Ruisrock, Turku 9.7.2016

Tätä keikkaa odotin ja pelkäsin. Odotin, koska lempparipoppoo soittaisi ensimmäistä kertaa Ruisrockin legendaarisimmalla lavalla. Pelkäsin, koska telkkarikameroiden hampaisiin joutuminen oli väistämätöntä, hyi. Tiisun soundcheckin kumina kantautui Rantalavalta tuulen mukana Ruissalon pelloille ja mietin festarialuetta lähestyessäni, että onpas hommat nyt isoillaan. Bändin taustalakana oli hippasen ujo näky valtavalla ja korkealla lavalla. Se symboloi oikeastaan aika sympaattisella tavalla koko keikan luonnetta. Pieni orkesteri suuressa maailmassa! Keikka alkoi ennakkoon äänitetyllä intronauhalla, jolla esiteltiin hieman bändiä. Lavan sivuilla oleville ruuduille ilmestyi samaan aikaa livekuvaa merestä ja siellä lilluvasta uimalelusta. Ajattelin, että joku random festarivieras siellä vain temmeltää pumpattavan kaverinsa kanssa enkä kiinnittänyt siihen paljoa huomiota ennen kuin kävi ilmi, että lelun päällä istui vimmatusti rantaa kohti kauhova levylaulaja. Jos erikoisimmista sisääntuloista jaettaisiin jotain Emmoja tai vastaavia pokaaleja, niin Tiisu olisi vähintään ehdolla. Kun suolavettä valuva Henkka oli viimein kivunnut lauteille, niin ei siinä muuta kuin täysi hässäkkä käyntiin.

Jos Pihtiputaan mummo oli eksynyt Yle Areenaan livestreamin ääreen, niin oli varmaan ihmettelemistä, sillä bändissä oli jälleen kerran energiaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Sinkkuelämää oli juuri julkaistu ja se esitettiin Ruissin keikalla ensimmäistä kertaa. Rekvisiittana toimi promokuvissakin nähty Tinder-ruutu, jonka ansiosta biisi jäi varmasti monien uusienkin kuulijoiden mieleen. Seuraavaksi oli vuorossa vähän tunnelmointia slovarin muodossa ja mietin, että näinköhän enemmän tai vähemmän krapulainen yleisö jaksaa keskittyä. Puheensorina voimistui voimistumistaan aina ensimmäiseen kertosäkeeseen saakka, kunnes "Ai sull on menkat?" tukki odotetusti kaikkien suut epäuskoisen naurunhörähdyksen saattelemana. Naisena mua hieman ärsyttää kuinka pöllämystyneen reaktion yksi säe ja varsinkin se yksi ainoa sana voi oikeastaan poikkeuksetta saada yleisössä aikaan (onhan nyt sentään vuosi 2016 ja silleen!), vaikka toisaalta biisin nerokkuus piilee tavallaan juuri siinä, ettei kukaan oleta parikymppisen jantterin laulavan menkoista. Aiheesta voisi paasata enemmänkin, mutta kenties joskus toiste. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että biisi sai kenties koko keikan vilpittömimmät ja raikuvimmat suosionosoitukset.

Herkistelyt sikseen ja uuteen nousuun. Napa villitsi ja sai varmasti myös taas lukuisat leuat loksahtamaan. Virtaset vaikutti myös olevan festariyleisöllä hyvin hallussa. Vaikka vauhtia ei puuttunut, niin kaikenlaiset pienet hankaluudet ja vastoinkäymiset aina henkseleiden hajoamisesta lähtien varjostivat keikkaa alusta loppuun. Kuka sillä aasilla ratsastaa lähti liikkeelle töksähdellen, koska kamat eivät toimineet toivotulla tavalla. Kaiken räimeen ja hulinan alta pystyi aistimaan turhautumisen siihen, että asiat eivät suju suunnitellusti. Melkoisen vakuuttavasti armoton harmitus kuitenkin pystyttiin lakaisemaan maton alle. Keikka päättyi Tähdet hymyilevät meille- ja Elämältä turpiin sain -biiseistä koostuvaan potpuriin ja ehdin jo saada slaagin kun luulin, että jonkun mielestä on hyvä idea sisällyttää 45 minuutin festarisettiin kaksi slovaria. Tähdet hymyilevät meille toimi kuitenkin vain lyhyenä introna turpasaunalle ja alkukauhistuksesta toivuttuani täytyi myöntää, että tosi toimivasti noinkin erilaiset biisit oltiin onnistuttu yhdistämään. Vähän kummalliselle keikalle saatiin vielä teemaan sopiva outo ja äkkipikainen päätös, kun aika vain loppui yksinkertaisesti kesken ja roudarit valtasivat lavan. Kaiken kaikkiaan yksi hämmentävimmistä Tiisu-keikoista mitä olen nähnyt.

Tiisu @ Pitkä kuuma kesä, Alppipuisto, Helsinki 10.7.2016

Olin tässä vaiheessa viikkoa festaroinnin uuvuttama raato (neljät festarit yhden viikon aikana, suosittelen ja samalla en todellakaan suosittele), joten kovin yksityiskohtaisia muistikuvia tästä keikasta ei päänuppiin syöpynyt. Muistan kuitenkin erittäin kirkkaasti keikan aikana vallinneen kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen sekä lavalla että yleisössä. Lähdin keikalta myös huomattavasti pirteämpänä kuin mitä olin sinne tullessani, joten jokin meni oikein. Lintsin kupeessa sijaitsevaan Alppipuistoon pykätty stage oli Ruissin Rantalavaan verrattuna kuin kärpäsen jätös, mutta kaikkien megalavojen jälkeen se tuntui pelkästään ihanalta ja rennolta. Eikä tarvinnut pelätä joutuvansa kesäkilojensa kanssa koko internetin töllättäväksi, siitäkin kovasti plussaa.

Tiisun keikoilla ei yleensä tarvitse tylsistyä ja tälläkin kertaa boogie oli vallan hengästyttävä. Biisien lisäksi tarjolla oli muun muassa sadetanssia, Rammstein-riffejä ja pyöräilyhetkiä. En ole vähään aikaan nauranut millään keikalla niin paljon kuin tällä, sadetanssin aikana taivuin suurin piirtein kolminkerroin ja reväytin naurulihakseni. Älyttömintä oli se, että tanssin jälkeen alkoi aikuisten oikeasti sataa!! Käsittämätöntä.

Parasta keikassa oli ehdottomasti vuorovaikutus yleisön kanssa, joka on ihan yleisestikin yksi Tiisun suurimmista vahvuuksista moniin muihin bändeihin verrattuna. Ajoittain kovinkin villin vuorovaikutuksen uhriksi joutui erään vanhemman herran sateenvarjo, mutta hän suhtautui omaisuutensa tuhoutumiseen vallan tyynesti ja lähinnä huvittuneesti. Olihan se musakin huikean hyvää jälleen kerran ja kiva, että settiin valikoitui taas vaihteeksi niitä vähän tuntemattomampia ja julkaisemattomia ralleja. Ruissin kaltaisilla isoilla festareilla levytetyn matskun ja sinkkujen esittäminen on kuitenkin asteen verran pakollisempaa kuin tällaisilla pienillä ilmaisfestareilla.

Viikonlopun keikat olivat kuin yö ja päivä. Ruississa olosuhteita vastaan kamppaillut ja ajoittain kompastellut bändi oli Alppipuistossa kuin kotonaan. Fiilis oli valloittavan vapautunut ja niin tiisumainen kun vaan olla ja voi. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Tiisu pystyisi ottamaan haltuun niin isot kuin pienetkin lavat, mutta jälkimmäinen taitaa kuitenkin vielä tässä vaiheessa tuntua enemmän kodilta. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoisytto

Blossom of punkrock in Ilosaarirock

Frank Carter & The Rattlesnakes @ Ilosaarirock, Joensuu 17.7.2016

This show was one of the main reasons to drag my butt to Ilosaarirock. I've been following Frank Carter's doings since I first saw his ex-band Gallows live in Luxembourg back in 2007 (holy shite almost ten years ago?!!). Rattlesnakes is definitely something all hardcore punk lovers should check out, because this band is the bomb. They played in Meteli tent and the place was literally still empty although the show was due to start in less than ten minutes. However, the gig was delayed by some technical problems and when I glanced at my surroundings again I saw that the tent was starting to fill up. It ought to have been totally packed as far as I'm concerned, but at least it didn't feel awkwardly empty anymore and people who were there were really excited.

The show finally kicked off with Juggernaut. I was a bit surprised by that because I didn't expect them to start off with a song I consider to be one of their biggest hits. With hindsight, it's a song that punches the air right out of you and thus a perfect showcase of this band's ferocity. It took a while for me to warm up to Trouble back in the day when it was released, but nowadays it's one of my favorites from the record and it was even better live. Just pure awesomeness. The crowd woke up during the song, people started to jump and pump their fists. Also, both Trouble and super catchy Devil inside me seemed to lure more random people into the tent. I can imagine that for someone who is not familiar with Rattlesnakes seeing a redhead blasting aggressive punk songs in a white floral suit must be a rather mind-boggling sight. I love the contrast it creates and how it manages to separate Rattlesnakes from the style of every other punkrock band.

Despite being fierce and savage, they want to make sure that everyone's having fun and most of all, safe. I don't really care for moshpits because you can never predict whether it's going to be full of violent pricks or not. I want to have a good time without braking any ribs, so that's why I usually just dance and bang my head by myself and avoid the pit. There was an attempt at a circle pit, but someone fell down and people failed to pick the person up so Frank turned the whole thing upside down and urged people to form the slowest circle pit in Finland, hahah. It was funny to see how people tried to stay calm and collected while a fast-paced song was playing in the background. But yeah, as someone who enjoys hardcore punk but is often turned off by the indifferent and way too aggressive attitude at gigs, I have to applaud this band for putting respect and safety first and making sure everyone's enjoying themselves. Cheers!

I was anxiously waiting for Fangs because it's my number one favorite from the album and gosh how awesome it was! Totally A+. Another special moment was experienced when Frank came down into the audience and told everyone to sit down while he sung Beautiful death. The story behind the song is very touching and I loved how deeply everyone concentrated on the song and listened to it. What an absolutely beautiful and peaceful moment in the middle of a hectic and loud music festival. The gig was finished with I hate you, which is a great song for letting out steam when you're pissed off! Even if I wasn't feeling too aggressive I thoroughly enjoyed shouting the lyrics out loud, it was oddly satisfying. The gig felt annoyingly short, but I'm glad this country got a taste of their insanity. I could have rocked with this lot until the morning, their explosive live energy is electrifying. Frank Carter & The Rattlesnakes truly stand out from their genre and I hope they will continue to flourish. // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Meripäivälauantain leidit

Lauantai 30.7. kului Kotkan Meripäivillä. Illan viimeistä poskettoman kovaa artistia venaillessa tuli todistettua myös Mira Luodin, Jannika B:n, Pariisin Kevään ja Antti Tuiskun korvaajaksi pikavauhtia pestatun Jukka Pojan keikat. Kaksi viimeisintä eivät ole meitsin tärykalvoja koskaan tuotannollaan hivelleet (Jukka Poika tosin otti tuuraajan roolin väkevästi haltuun, pointsit siitä!), mutta otan käsittelyyn iltapäivän ja alkuillan aikana lavaa hallussaan pitäneet ja ajatuksia herättäneet mimmit.

Mira Luoti @ Meripäivät, Kotka 30.7.2016

Kellon viisarit kutittelivat iltapäiväviittä, mutta festarialueelle oli roudaantunut vain kourallinen ihmisiä. Kyllä siihen mennessä suurin osa oli jo varmasti nukkunut edellisen illan meripäivädarran veks, joten en keksi väen vähyydelle muuta selitystä kuin artistin suhteellisen tuntemattoman tuotannon. Olen muutenkin ollut vähän ihmeissäni Miran festarirundin laajuudesta, koska biisejä on julkaistu vain viisi ja pitkäsoitto julkaistaan vasta ensi kuun puolenvälin tienoilla. Keikan ensimmäinen biisi oli levyn nimikkoraita Tunnelivisio. Sen ajan jaksoin keskittyä kunnolla, mutta setin toisesta biisistä lähtien keskittymiskyky alkoi herpaantua. Joukossa olivat luonnollisesti kaikki jo julkaistut biisit Puhu mulle hulluudesta, Lähiölaulu, Pinnan alla ja Musta laatikko. Viimeksi mainittu iskee kovaa, enkä voi ymmärtää miksei repertuaarista löydy enempää sen kaltaisia biisejä. Mira oli kuitenkin aina se PMMP:n räväkämpi puolisko, joten hissuttelevat ja rauhalliset soolobiisit eivät mielestäni vain yksinkertaisesti Miralle istu. Musta laatikko oli setin ainoa valopilkku, jonka aikana tunnelma sähköistyi ja huomioni kohdistui täysillä keikkaan. Kaikki muut biisit kuulostivatkin sitten keskenään aivan liian samanlaisilta eivätkä jääneet mieleen.

Kummastelin myös sitä, että yleisöä ei juuri motivoitu osallistumaan meininkeihin perinteisten käsien heilutushommien kautta tai muutenkaan. Artisti vaikutti itse olevan fiiliksissä biiseistään ja heilui lavalla milloin missäkin asennossa, mutta kun se innostus ei tartu yleisöön niin tunnelma jää aika etäiseksi ja valjuksi. Kaiken kaikkiaan keikasta jäi tosi mitäänsanomaton fiilis. Harmi. Annan tälle boogielle todennäköisesti vielä toisen mahdollisuuden levyn ilmestymisen jälkeen, mutta jos livemeno ei vakuuta niin harvoin jaksan innostua enää pelkästä levystä.

Jannika B @ Meripäivät, Kotka 30.7.2016

Sain ensimmäisen kosketuksen Jannika B:n musaan vuonna 2013, kun hän lämppäsi Adam Lambertia Hartwall Areenalla. Silloin mieleen jäivät lähinnä vaaleanpunainen tukka, tanssimuuvit ja haarniskamainen musta glitterhaalari. Kotkassa tukka oli jokseenkin ennallaan, mutta musa upposi meitsiin ihan eri tavalla kuin muutama vuosi sitten. Olin Miran keikan jäljiltä hieman horroksessa, mutta Jannikan napakka ja anteeksipyytelemätön läsnäolo piristi kummasti ja aloin seurata lavan tapahtumia mielenkiinnolla.

Keikan tunnelma oli välitön ja rento, artistin ja jengin välinen yhteys vaikutti syntyvän heti ensimmäisen rallin aikana. Tykkäsin siitä, kuinka yleisöön otettiin rohkeasti kontaktia juttelemalla vähän niitä näitä ja samalla taustoitettiin seuraavan biisin teemaa. Onnenpäivä ja Seuraavaan elämään olivat ainoat tutut biisit, joita osasin jopa vähän hoilata mukana, mutta kaikki muu olikin sitten uutta. Tykästyin varsinkin loistavan sanoman sisältävään Itseni herra-biisiin ja sitä on tullut festareiden jälkeen jonkin verran kuunneltua. Hulluksi onnesta oli myös varsin menevä poppiralli, sen tahtiin oli mukava hytkyä. Gigsi oli annos suoraviivaista, tanssittavaa ja kevyenoloista poppia, josta löytyi kuitenkin runsaasti syvempääkin sanomaa kunhan vain jaksoi kuunnella lyriikoita. Kerrassaan ihanasti kupliva piristysruiske lauantaipäivään. En pistä ollenkaan pahakseni, jos meitsin ja Jannikan keikkapolut vielä tulevaisuudessa kohtaavat. //YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Alpha Omega Summer Tour: Heinäkuun kovimmat

Festarikesä on kuumimmillaan ja on ollut suoraan sanottuna vaikea pysyä oman itsensä perässä. Tie kuljetti heinäkuussa Kuopion Viinijuhlille, Kainuun Musiikkijuhlille, Ilosaarirockiin, oman kotikylän pippaloihin eli Tammerfesteille, Pipefesteille sekä Meripäiville. Nostan edellä mainitusta keikkakimarasta esille neljä gigsiä, jotka saivat meikäläisessä ulos eniten riemunkiljahduksia syystä tai toisesta.

Cheek @ Wine Festival, Kuopio 6.7.2016

Provinssirockin megalavan jälkeen Viinijuhlien pienen pieni lava tuntui samaan aikaan absurdilta ja älyttömän ihanalta. Edellisestä klubikeikasta on vierähtänyt jo kunnon tovi, joten kaikki pienemmät ja intiimimmät mestat otetaan ilolla vastaan. Isoilla lavoilla tapahtuu aina niin paljon, että kaikkea ei välttämättä ehdi seurata. Kuopion lava oli niin mini, että pyrot eivät olleet käytössä ja se oli vain hyvä juttu, koska showhun pääsi syventymään ihan eri tavalla. Tanssijoiden muuvit jäivät Provinssissa korkeahkon ja leveän lavan takia lähes täysin pimentoon, mutta Viinijuhlilla akrobaattista meininkiä pääsi ihmettelemään lähietäisyydeltä. Tämä tanssihomma tuntuu olevan Suomen musamaailmassa nyt jonkin sortin trendi, mutta mikäs siinä kun homma toimii ainakin tässä tapauksessa. Toimivuus perustuu omasta mielestäni siihen, että tanssijat eivät ole jokaisen biisin aikana lavalla pyörimässä vaan tehostamassa tiettyjä biisejä, hyvinä esimerkkeinä Jossu, Me ollaan ne ja Chekkonen. Bändi kuitenkin vie paljon tilaa lavalta, joten jos tanssijat olisivat läsnä jokaisessa biisissä niin yleisnäkymästä tulisi vähän ruuhkainen.

Pelkäsin keikan olevan yleisön osalta jäätävää ördäämistä koska viinijuhlat, mutta en saanut punkkua tai mitään muitakaan rypälejuomia vaaleille farkuilleni, jes. Porukka oli oikeasti kiinnostunut siitä mitä lavalla tapahtuu, jaksoi keskittyä ja bailata mukana. Flexaa oli unohtunut settilistasta, mutta puuttuminen onneksi huomattiin ajoissa ja biisi vedettiin kämmistä huolimatta. Vaikea nostaa mitään yksittäistä rallia suosikiksi tältä keikalta, sillä pieni alue ja intiimi tunnelma veivät täysin mennessään ja jengi säteili kollektiivisesti kuin Naantalin aurinko. Onhan se vuorovaikutus kuitenkin huomattavasti helpompaa molemmin puolin, kun artistin ja yleisön välissä ei ole sitä isoille festareille tyypillistä monen metrin rakoa. Tuntui, että shown näki tavallaan ensimmäistä kertaa, vaikka pohjalla olikin kesäkuinen Provinssin veto. Kokonaisuus on tietysti se tärkein juttu, mutta on mahtavaa päästä tarkkailemaan myös niitä pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät isommilla lavoilla jopa kokonaan pimentoon.

Cheek @ Ruisrock, Turku 9.7.2016

Ruisrockin keikka oli mulle henkilökohtaisesti hullu juttu sen takia, että silloin tuli 50 keikkaa täyteen. Erityisen spesiaalin asiasta teki vielä se, että näin Jaren ensimmäistä kertaa livenä juuri Ruississa vuonna 2013. Että tuollainen rajapyykki sattuikin osumaan ihan säkällä juuri samaan paikkaan, mistä homma aikoinaan lähti liikkeelle! Tajuttoman siistiä symboliikkaa kehissä kuulkaas. Mitenköhän tätä keikkaa lähtisi oikein edes kuvailemaan, superlatiivit varmaan loppuisivat kesken. Tietoisuus kymppikeikasta tietenkin vaikutti omaan fiilikseen huomattavasti, mutta uskallan väittää, että Ruissin keikka olisi ollut ilman sitäkin "lisäbuustia" yksi parhaimmista mitä tältä poppoolta olen koskaan nähnyt.

Meininki on tunnetusti niin kuumaa, että lavatkin syttyvät palamaan ja Ruissin päälavasta ei todellakaan jäänyt jäljelle kuin savuava tuhkakasa. Liekeissä, Jippikay jei, Fiiliksissä, Sä huudat, Timantit on ikuisia, Jossu... Siinä joitain täydellisiä hetkiä. Pyrojen liekit grillasivat naamaa ja hiki tuli, mutta ei tullut mieleenkään hidastaa tahtia. Lempparihetkiin lukeutuivat ehdottomasti Mitä tänne jää, Kyyneleet (Jenni Vartianen feattaamassa), Sokka irti sekä kenties koko kesän tykein Me ollaan ne, jota JVG:n jäbät ja Pete Parkkonen tulivat vahvistamaan. Huh huh. Keikasta on jo kohta kuukausi, mutta pelkkä ajatuskin saa vieläkin suupielet nousemaan ylöspäin ja jalat irtautumaan kesäsateen kastelemasta asfaltista.

Cheek @ Ilosaarirock, Joensuu 17.7.2016

Tästä keikasta syntyi keväällä järisyttävä poru Ilosaarihippien keskuudessa. Ilorokki on tapahtumana ihanan rento ja avoin, mutta osaa vakkarikävijöistä leimaa vahva musiikillinen elitismi, joka löyhkää jo kaukaa. Elitisteille ei ole mun maailmassa sijaa ja olin varma, että nillityksestä huolimatta Joensuun Laulurinteellä saadaan aikaan kunnon pläjäys. Keikan alku oli ainakin yllättävä kun jo tutuksi tulleen intron jälkeen alkoivat pauhata Syypää sun hymyyn-biisin alkutahdit. Dj RZYllä olivat tiedostot tainneet mennä vähän sekaisin, mutta raivoisan näpyttelyn ja klikkailun jälkeen homma lähti normaalisti käyntiin. Paitsi että ei lähtenyt. Biisijärjestystä oltiin muutettu niin, että vanha kunnon villitsijä Kuka muu muka aloitti setin ja Äärirajoille olikin vasta kolmas. Alun säädön sokaisemana en tosin edes tajunnut järjestyksen muuttuneen ennen kuin Äärirajoille alkoi. Järkevä muutos kaikin puolin, peukku sille.

Muita yllätyksiä ei koettu, setti jyrisi eteenpäin tutulla kaavalla. Jotain todella komeaa tässä keikassa kuitenkin oli, maailmanluokan boogie isolla ja anteeksipyytelemättömällä asenteella. Tunnelma oli koko keikan ajan todella välitön, vapautunut ja jopa hilpeä. Alkukeikan ohjelmointimokailut tuskin vaikuttivat kenenkään fiilikseen, sillä hymyä tuntui piisaavan sekä lavalla että yleisössä. Oli myös hauska huomata, että kapeakatseisten nillittäjien sijaan uusi sukupolvi oli löytänyt tiensä Ilosaareen ja vaikka yleisöön olisi muutama yrmy eksynytkin, niin festarille tyypilliseen tapaan tapahtumaa edeltävät vouhotukset olivat muisto vain ja päälavan edessä velloi valtava artistin kädestä syövä yleisömeri. Enkä suoraan sanottuna muuta odottanutkaan.

Cheek @ Pipefest, Himos 22.7.2016 

Hiphop-festareilla on aina ihan omanlaisensa tunnelma ja Pipefest jäikin juuri sen vuoksi mieleen. Telttalavan kentän jakaminen k18- ja k16-alueisiin oli tosin naurettavin juttu vähään aikaan. Jos joku Pipefestin/Fullsteamin pamppu sattuu lukemaan tätä, niin siirtyminen takaisin kokonaisvaltaiseen k18-meininkiin olisi melkoisen järkevä veto. Jengihän tulee Pipeen nimenomaan bailaamaan ja ottamaan kuppia oikein olan takaa, mitäpä sitä kaunistelemaan. Ryybbääminen hoituu kuitenkin hyvässä ja muita kunnioittavassa hengessä, joten kaikilla on (ainakin teoriassa!) kivaa. K16-puoli ammotti päivän muiden keikkojen aikana lähes tyhjänä, mutta h-hetken lähestyessä sinnekin alkoi onneksi valua porukkaa, vaikka anniskelualue kyllä dominoi huolella.

Kuningas Alkoholi oli siis Himoksen pimenevässä illassa vahvasti läsnä. Keikka muistutti jättimäisiä kotibileitä, jotka olivat riistäytyneet käsistä ja pursusivat yli äyräiden. Eli toisin sanoen oli helvetin hauskaa! Kaikki bailubiisit kuten Liekeissä ja Fiiliksissä pääsivät oikeuksiinsa, porukka nosti tassut ja tuopit kohti taivasta ilman sen kummempia käskyjä. Kyllä räppikansa tietää miten räppikeikoilla kuuluu käyttäytyä! Herkemmätkään biisit eivät kuitenkaan jääneet jalkoihin, vaan niiden aikana vallitsi todella ihana tunnelma. Kyyneleet kuulostaa joka keikalla vain paremmalta ja paremmalta ja lyriikat iskeytyvät aina entistä syvemmälle. Biisi tiivistää täydellisesti omat tuntemukset siitä, minkä takia keikoilla tulee näin tiiviiseen tahtiin ravattua. Huikeasta keikasta saatua adrenaliinipiikkiä ja euforian tunnetta ei voita mikään.

Kaiken kaikkiaan mieletön heinäkuu takana, näitä iltamia kelpaa muistella ja fiilistellä. Vielä olisi ohjelmassa muutama keikka elokuulle, jaksaa jaksaa! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Festarikesä 2016: Provinssirock 30.6.-1.7.

Kesän ensimmäiset isot festarit römyttiin Seinäjoen Provinssirockissa. Kolmipäiväisen festarin kaksi ensimmäistä päivää osuivat meikäläisen laariin Nightwishin ja Cheekin keikkojan ansiosta. Vaikka edellä mainitut olivat se tärkein syy Seinikselle roudaantumiseen, niin kyllä sieltä muitakin suosikkeja ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia löytyi.

Provinssitorstai 30.6.

Olavi Uusivirta @ Mainland Stage

Jouduin sadekuuron saartamaksi tepastellessani Törnävään ja kymmenen minuutin katoksessa kökkiminen sekoitti aikataulujani sen verran, että Olavi ja kumppanit olivat jo lavalla kun pääsin festarialueelle. En kuitenkaan tainnut onneksi missata enempää kuin yhden biisin. Populaa oli paikalla ihan kiitettävästi ajankohtaan nähden, mutta pääsin kuitenkin puikkelehtimaan vaivatta eturivin tuntumaan. Huomio kiinnittyi ensimmäisenä Suomen tai kenties koko maailman suurimpaan vessan seinään eli Olavin taustalakanaan ja ihastelinkin sitä läpi keikan. Aina kun luulin jo lukeneeni jokaisen raapustuksen, niin silmiin osui jotain uutta. Taustalakana oli siis bueno, entäs se itse keikka?

Täytyy tunnustaa, etten ole Olavin uusimpaan lättyyn ehtinyt oikein kunnolla syventyä ja ajattelin sen haittaavan omaa keikkakokemustani. Huoli oli kuitenkin turha, sillä uudelta levyltä festarisettiin olivat päässeet muistaakseni vain meikäläisellekin tutut Toton Africa, Kultaa hiuksissa ja Tanssit vaikka et osaa. Viimeksi mainittu on samalla tavalla riehakas kuin Kauneus sekoittaa mun pään ja jos näiden kahden biisin aikana ei lähde pylly pyörimään, niin lienee parasta varata aika päätohtorille. Setti koostui siis pääasiassa vanhemmasta rautaisesta matskusta ja mieltäni lämmittivät erityisesti omat suosikkini Reeperbahn ja Tiet etäisyyksiin, ai että! Kun ne ovat setissä, niin ei voi olla mälsä keikka. Vaikka aikainen soittoaika torstai-iltapäivänä ei ehkä ollut se kaikista seksikkäin, niin Olavi oli silti nappivalinta päälavan korkkaajaksi. Joku heiveröisemmän liveboogien omaava poppoo tuskin olisi houkutellut yhtä paljon ihmisiä paikalle.

Rauhatäti & Pyhä Lehmä @ Sakko Stage

No niin, tässäpä parivaljakko, joka on jo pidemmän aikaa ollut meikäläisen "ota selvää"-listalla. Muutamia biisejä olen taannoin kuunnellut, mutta syvempää tietämystä leidien menosta ei ollut ennen tätä keikkaa. Täytyy sanoa, että osui ja upposi niin kuin tennarit mutalätäkköön (tästä sai festareiden aikana kyllä ihan kiitettävästi kokemusta)! Älyttömän kova meininki sekä ärhäköitä ja kantaaottavia biisejä. Naisräppäreitä on tässä maassa ihan liian vähän, mutta onneksi ne harvat ovat näinkin tykkejä. Keikka antoi kipinän tutustua tyyppien tuotantoon ja ottaa se paremmin haltuun. Kiinnostaisi myös nähdä miten homma toimii klubiympäristössä, toivottavasti pääsisin ottamaan pian asiasta selvää!

Pää Kii @ Sakko Stage

Tämä keikka ei alunperin kuulunut suunnitelmiin, mutta arvaamaton keli ja yllätysvierailu blogin toisen puoliskon toimesta muuttivat pläänejä. Pää Kii-leirissä puhalsivat muutosten tuulet, sillä kaksi bändin jäsentä oli juuri ilmoittanut lähtevänsä muille teille. Harmi sinänsä, sillä kokoonpano toimi kuin junan vessa, mutta minkäs mahdat jos porukka haluaa vaihtaa maisemaa. Sakkolavan edessä oli väkeä kuin leipäjonossa ja pitti pyöri niin että kolisi. Kyllä lähtee. Oli siistiä päästä fiilistelemään Kylän pahalla puolella ja tietty oman elämäni soundtrackiin kuuluva ja aina yhtä kovaa perseelle potkiva Ees jotain positiivista. Biisin jälkeen käänsin nokan kohti päälavaa ja Yövissyn keikkaa, siitä lisää lähitulevaisuudessa.

Nightwish siis huipensi meikäläisen torstai-illan, siitä keikasta lisää lähitulevaisuudessa!

Provinssiperjantai 1.7.

Maj Karma @ Soundi Stage

Maj Karma on mielestäni aina ollut bändi, joka loistaa halogeenin lailla ahtaassa, hikisessä ja pimeässä klubiympäristössä. Avara ja suhteellisen valoisa festariteltta ei siis aiheuttanut suuren suuria intohimoja, mutta odotin keikkaa kuitenkin mielenkiinnolla. Setin aloitusbiisi Sotaa ei tule on hyvä esimerkki biisistä, jonka koti on klubeilla eikä aurinkoisilla festarilavoilla. Vaihdos tunnetumpaan ja sinkkuihin keskittyvään materiaaliin tapahtui kuitenkin nopeasti ja yleisössä alkoivat tassut nousta kohti kattoa. Ukkonen ja Salama saivat odotetusti osakseen eniten rakkautta, mutta uuden levyn sinkut Puumiekka ja Peltisydän tuntuivat myös maistuvan jengille oikein hyvin. Yllätyksiäkin oli. En olisi ikinä uskonut, että Telekineesi päätyy festarisettiin, joten hihkaisin ääneen biisin ensimmäisten tahtien kajahtaessa ilmoille. Isoin yllätys oli kuitenkin täysin uuden biisin esittäminen, mutta se ei ainakaan muhun tehnyt valitettavasti oikein minkäänlaista vaikutusta eikä jäänyt mieleen. Musapuoli oli suhteellisen hyvin kuosissa, mutta lyriikat puolestaan kovin vaisut. Uutukaisen biisin aiheuttamasta hämmennyksestä huolimatta keikasta jäi varsin positiivinen fiilis ja täytyy sanoa, että viihdyin. Oli kiva nähdä, että Karma kiinnostaa ihmisiä edelleen ja teltta oli lähes täynnä, vaikka iltapäiväneljän soittoaika ei ehkä ollut kaikkien suosiollisin.

Antti Tuisku @ Mainland Stage

Tätä keikkaa festarikansa selvästi odotti, päälavan edessä oli sähköinen tunnelma. Tuiskun viimekesäinen Ruisrockin keikka on eittämättä yksi parhaimmista koskaan näkemistäni pop-keikoista ja kyllähän Provinssissakin oli tarjolla räjähtävää energiaa. Peto on irti on aloitusbiisinä melkoinen pommi, jos sillä ei saada yleisön huomiota niin ei sitten varmaan millään. Provinssi oli polvillaan Tuiskun edessä ja porukka bailasi antaumuksella. Hienoa, että Tuisku kerää viimein sellaisia yleisömassoja, joita hänen  kaltaisensa kokenut esiintyjä ansaitsee. Show oli kasvanut aavistuksen verran sitten viime näkemän, sillä lavasteita oli muuteltu ja lavalla pyöri popparin lisäksi myös pieni neljän hengen tanssiryhmä. Naistanssijoiden meininki oli letkeää ja leideillä oli hyvä asenne, mutta Adam Lambertin ja muiden jenkkistarbojen älyttömiin miestanssijoihin tottuneena Tuiskun vastaavilla sekä puhti että liikkeiden sulavuus jättivät paljon toivomisen varaa. Biisilistan puolesta keikka oli puhdasti hittitykitystä. Omia suosikkihetkiä olivat Pyydä multa anteeks kunnolla, Keinutaan ja Sata salamaa.

Antti Tuisku on täysin oikeutetusti Suomen suurin ja kovin pop-tähti, toista hänen kaltaistaan ei tästä maasta löydy. Itseäni kuitenkin harmittaa vähän se, että tyypin show ei tunnu ainakaan omalla kohdallani kestävän kulutusta. Pari keikkaa vuodessa tätä pop-sirkusta riittää paremmin kuin hyvin. Pelkästään välispiikkien päivittäminen auttaisi huimasti. Spiikit olivat 99 % samat kuin viime kesänä, joten hei jotain vaihtelua nyt pliis. Antti Tuisku on kuitenkin niin monissa liemissä keitetty esiintyjä, että spontaanimmatkin heitot varmasti onnistuisivat, jos tarkasta käsikirjoituksesta vain uskallettaisiin päästää irti. Vaikka huolella rakennettua popshowta on ilo katsella, niin ripaus spontaaniutta veisi koko jutun taivastakin korkeammille leveleille.

Disco Ensemble @ Mainland Stage

Kamera oli keikan ajan turvassa repussa, koska moshpit pauhasi selän takana ja välillä täytyi pidellä aidasta kaksin käsin kiinni. Sen takia kuvat siis uupuvat, mutta olipas tämä kiva gigsi! Fanit olivat kuulemma saaneet jonkun meikäläiselle epäselväksi jääneen kanavan kautta päättää settilistan sisällön ja sen seurauksena tarjolla olikin kunnon bailandosta. Black euro, So long, sisters, This is my head exploding, We might fall apart, Drop dead casanova ja First aid kit takasivat kovan menon ja vanhan matskun vahvan edustuksen, mistä olin todella mielissäni. Tuoreempaakin tavaraa oli toki messissä, muun muassa Macig Recoveries, Spade is the anti-heart, Second Soul ja Eartha kitt. Rapsakan settilistan lisäksi keikassa oli ehdottomasti parasta se, että myös bändin jäsenet olivat silminnähden fiiliksissä. Disco Emppa oli ehdottomasti mulle festarin kovin yllättäjä, bändi tarjosi kunnon energiapläjäyksen. Fanit olivat aivan pähkinöinä ja pähkinäinen tunnelma tarttui meikäläiseenkin. Hieno ja tiukka keikka, kymmenen pistettä!

Perjantain kruunasi Cheek, siitä keikasta löytyy ihan oma postaus täältä! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Provinssi liekeissä

Provinssirockista riittää stooria useampaan postaukseen, mutta aloitetaanpa nyt todella loogisesti siitä kahden päivän festariseikkailun viimeisestä keikasta, heh.

Cheek @ Provinssirock, Seinäjoki 1.7.2016

Jare esiintyi Provinssissa edellisen kerran kesällä 2014 ja kyseiseltä gigsiltä on älyttömän hyviä muistoja. Päälavalla oltiin silloinkin, mutta myöhäisiltapäivän soittoaika oli nyt vaihtunut pääesiintyjän pestiksi. Koko festareiden ajan ihmisiä kiusannut sade palasi juuri keikan alkaessa hetkeksi muistuttamaan itsestään, mutta pelkän säikyttelyn asteelle se onneksi jäi. Radio Aallon ilmaiskonsertissa päivänvalon nähnyt intro oli edelleen kova, vaikka kaatosadepaniikki veikin hetkellisesti osan keskittymiskyvystä. Kevään aikana pestatut taustatanssijat marssivat siistissä rivissä lavalle ja alkoivat esitellä taitojaan. Lava oli aika korkea ja yksi korotettu kajari peitti juuri sopivasti osan näkökentästäni, joten tanssimuuvien seuraaminen oli ajoittain hankalaa.

Seurattavaa tässä räppisirkuksessa meinaan riitti, huh. Pyroja, paukkuja ja ilotulitteita ja tietenkin uudet lavarakennelmat. Pää on vieläkin pyörällä kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Hämmentävien aloitusten teema jatkui, sillä setin ensimmäiseksi biisiksi oli valikoitunut Äärirajoille. En ole ihan satavarma onko se kovin toimiva aloitusbiisi. Toisaalta saatan itse olla niin kaavoihin kangistunut, että tällaisiin suht radikaaleihin settilistamuutoksiin tottuminen ottaa oman aikansa. Kovasti kaverin kanssa yöllä pohdittiin, että mikäs toinen biisi siihen voisi sopia. Setin puoliväliin sijoitettu Sä Huudat oli vahva kandidaatti, mutta lopullista tuomiota ei kumpikaan vielä pystynyt antamaan. Seuraavalla keikalla tuo nyt kyseenalaiselta tuntuva aloitus kuitenkin saattaa jo herättää ihan erilaisia fiiliksiä, joten kattellaan!

Aloitusbiisin kummastelun jälkeen jälkeen loppukeikka olikin sitten oikeastaan pelkkää juhlaa ja hurmosta, enpä muista koska on tullut keikalla viimeksi niin paljon naurettua. Provinssiyleisö on yleensä hienosti messissä, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Ääntä ei tosin lavan edustalta kovasti lähtenyt, tuntui että vain takakenttä piti älämölöä. Kädet kuitenkin viuhuivat jengillä senkin edestä ja hyvä niin. Inisin viimeksi siitä, että Tinakenkätyttö/Jossu-kombo alkaa olla jo aika kulahtanut, mutta nyt biisien väliin oltiin tiputettu pari muuta rallia ja Jossua miksattu uudestaan. Odottamatonta, tervetullutta ja virkistävää, ou jee! Uuden lähestymistavan ansiosta Tiniksessä oli taas hurjasti potkua, yksi illan parhaista hetkistä ehdottomasti! Chekkonen on kaikessa ironisuudessaan yksi lempparibiiseistäni Alpha Omegalta, joten harmittaa vähän, että se ei oikein tunnu tarttuvan livenä muuhun yleisöön samalla tavalla. Tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta uudempi matsku vaikuttaisi uppoavan festariyleisöön vähintään yhtä hyvin kuin vanhempikin kama. Setin pakollisen slovarin paikan lunastanut Sillat oli ihanan tunnelmallinen hengähdyshetki kaiken paukkeen keskellä.

Liekeissä on kyllä niin ultimaattinen kesä- ja festaribiisi kuin olla ja voi, ai että! Biisissä on myös ehkä koko setin tykeimmät pyrot, joten jos ei ole vielä ehtinyt tulla hiki niin siinä vaiheessa ainakin alkaa kuumottaa. Me Ollaan Ne ja komeat pyrot syöpyivät myös mieleen, tällä festarirundilla ollaan tosissaan satsattu ruutiin ja räiskeeseen. Setin päätti itseoikeutetusti mikäs muukaan kuin aina päräyttävä Sokka Irti, koska niin sen vain kuuluu mennä. Jos saisin aikakoneen ja voisin ryskiä takaisin Seinäjoen kesäyöhön, niin Jippikayjei ja Flexaa ovat ne biisit, jotka haluaisin kaikista eniten kokea uudestaan. Niiden aikana oli pieni ihminen onnensa kukkuloilla.

Nämä Provinssin pirskeet menevät heittämällä omien suosikkikeikkojeni joukkoon, vaikka uuden shown kaikkia hienouksia ei vielä ehtinyt kerrasta täysin omaksumaan. Hienoa, että hommaa jaksetaan uudistaa saman levyn kiertueen aikana näin ahkerasti, se kun ei ole kaikkien artistien kohdalla todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tästä on hyvä jatkaa into piukeana kohti loppukesän keikkoja! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto

Festarikesän alkulämmittelyt

Pian on taas se aika vuodesta, kun keikkareppuun pakataan korvatulppien lisäksi käsidesi ja oma vessapaperirulla. Meikällä on klubimoodi talven jäljiltä vielä niin vahvasti päällä, että en ole tätä ulkoilmakeikkojen kulta-aikaa vielä oikein ehtinyt sisäistämään. Onneksi Jyväskylässä ja Helsingissä oli tarjolla vähän ilmaista reeniä.

Tiisu @ Yläkaupungin yö, Jyväskylä 21.5.2016

Keikkajumalille kiitos värikkäästä ja lämpimästä teltasta, koska pari tuntia ennen keikkaa taivas repesi. Seuraavaksi meinasi revetä allekirjoittaneen pääkoppa, kun koko illan täydellisesti rullanneet aikataulut kusahtivat tietenkin juuri silloin kun Tiisun piti aloitella. Rummuissa oli jotain häikkää järjestäjän sekoilun vuoksi ja keikka viivästyi kymmenisen minuuttia. Festarimiljöössä tuollaiset normioloissa pieniltä tuntuvat myöhästymiset vastaavat huonolla tuurilla suurin piirtein yhtä neljäsosaa setistä, ei kiva. Mutta negailut sikseen, alkoihan se keikka viimein ja alkoipa hauskasti! Tällainen kiakkoon välinpitämättömästi suhtautuva tyyppikin oli altistunut uutisille Leijonien voitosta ja aavistelin, että jotain teemaan sopivaa jäynää on varmaan luvassa. Odotin homman kuitenkin jäävän lähinnä rekvisiitan tasolle, mutta ei. Ilmoille jysähti kaikkien penkkiurheilijoiden lempibiisi Ihanaa Leijonat ihanaa ja pakko myöntää, että jotkut bändit vain saavat ne musamaailman jäätävimmätkin räpellykset kuulostamaan hyvältä.

Posahtavan alun jälkeen soiteltiin muutama enemmistölle tuntematon biisi. En jaksanut kauheasti vilkuilla, mutta vieressäni jorannutta tytsyä lukuunottamatta yleisössä taisi olla vähän vaisumpi meno näiden rallien ajan. Festarihommissa vähän kökköä on juuri se, että mestoilla on aika paljon satunnaista porukkaa, joka ei välttämättä tunne muita biisejä kuin sinkut ja jaksaa hytkyä vain niiden tiettyjen biisien soidessa. On kolikolla kuitenkin kääntöpuolensa tässäkin asiassa, koska toisaalta festarikeikoilla on aina mahdollisuus pyydystää uusia diggareita haaviin. Se taisi olla Perkele, joka sai porukkaan taas huomattavaa eloa ja siitä lähtien meno olikin loppuun asti nousujohteista ja railakasta. Vaikka Tiisua edeltänyt Samuli Putron keikka oli myös kova, niin ei ollut epäilystäkään mikä bändi sai porukkaan eniten liikettä illan aikana. Viimesyksyisen Mustassa Kynnyksessä soitetun keikan leveleille ei päästy, mutta Jyväskylä vaikuttaa joka tapauksessa olevan vallan mainio lokaatio tiisuilua ajatellen.

Pelkäsin etukäteen keikan tuntuvan armottoman lyhyeltä, mutta loppujen lopuksi ihan kunnon setti sieltä irtosi. Alun viivästys kuitenkin potkaisi mojovasti päähän, sillä encore (= Uusi aika) piti jättää aikataulusyistä kokonaan pois, vaikka koko teltta oli riehakkaasta energiasta piukkana. Revin vähän (siis tosi vähän!) lohtua siitä, että asia harmitti sekä yleisöä että bändiä yhtä paljon.

Tiisu @ Kumpulan kyläjuhlat, Helsinki 28.5.2016

Puoli tuntia pelkkää vyön alle potkivaa hurlumheita eikä yhtäkään balladia, toisin sanoen meitsin käsitys täydellisyydestä! Tämän pumpun livekäyttäytymisestä voi ajoittain aistia niin vahvoja Mindless Self Indulgence -henkisiä viboja, että morjens. Keikan aikana oli hauska seurata erästä punatukkaista teknikkoparkaa, joka yritti aluksi epätoivoisesti pysyä menossa mukana soitinten ja kajareiden lennellessä ympäri Kumpulan pusikoita. Realiteetit tulivat vastaan ja tyyppi luovutti about siinä vaiheessa, kun solistin kitara suhahti toistamiseen kaaressa lavalta alas. Viuuuuh.

Siinä missä Jyväskylässä kuultiin paljon myös levyttämätöntä kamaa, niin tällä kertaa viiden biisin raivokas minisetti sisälsi pelkästään levytettyjä viisuja. Kerrankin muistan kuulkaa settilistan ulkoa: Perkele, Kuka sillä aasilla ratsastaa, Anna mun pyöristyä, Tänään sä musta hullaannut (feat. voikukka!) ja Uusi aika. Ilman välispiikkejä tuohon olisi varmaan saanut vielä kuudennen rallin rutistettua, mutta Anna mun pyöristyä-biisiä pohjustanut hiusrajan vetäytymisestä kertonut tarina oli niin symppis ja ihana ja symppis, että ihan sama. Ei puolessa tunnissa silti ehdi paljoa muuta kuin vähän lämmetä, joten kyllähän keikka loppui jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Uusi aika lämmitti kuitenkin mieltä sen verran polttavasti ja keikassa oli vähintään yhtä paljon sähköjänismäistä energiaa kuin täyspitkässä gigsissä, että menkööt nyt välillä tämmöiset lyhyet rykäyksetkin.

Keikat olivat hämmentävän tarkka tiivistys festarikeikkojen plussista ja miinuksista. Aika on ärsyttävän rajallinen ja tekniikka ei aina pelaa, mutta toisaalta se saattaa tuoda peliin vähän lisää intensiteettiä ja uhmaa. Vaaka kallistuu loppujen lopuksi positiivisen puolelle. Nautiskellaan siis parhaamme mukaan ovella kolkuttelevasta festarikesästä, kuuluipa siihen sitten auringonpaistetta tai kaatosadetta ja kuralillua! // YYKAAHOOVEE

- juoksepoistytto