Kolme kovaa keikkaa kera Kilun valituskorneri

Itseasiassa mun ei pitänyt näistä keikoista kirjoittaa mitään, mutta hups. Sen sijaan asioista, jotka ärsyttää keikoilla olisi matskua vaikka ihan omaan postaukseen. Jottei homma kuitenkaan menisi liian negailuksi niin tässä näiden kolmen keikan kylkiäisenä nostettu esille aina yksi. Kameraa ei ollut mulla mukana eli ihana Pörrö-kisu hoitakoon poseeraamisen.

5.3. MAJ KARMA @ SUISTOKLUBI, HÄMEENLINNA

Hiukan jännitti tää ilta sillä viimeisimmästä näkemästäni karman keikasta oli vierähtänyt se kolme vuotta ja tuo keikka oli niin paksua kuraa, että bändin puoliksi hautaaminen sujui yllättävän sutjakkaasti näinkin kovalta bändin kannattajalta. Comeback-paikaksi valikoitui aina yhtä huikea Suisto ja seuraksi lähti juoksepoistytto. Tänne mentiin sillä asenteella että ei muuten himmailla. Keikan aloitti uusimman levyn avausraita Sotaa ei tule ja estot sanoi sillä sekunnilla se on moro ja bailattiin menemään kuin wanhoina hyvinä aikoina konsanaan. Tää oli joillekin liikaa, juoksepoistyton pidemmästä rapsasta selviää enemmän, sorry not sorry.

Anteeks mitä sä sanoit? Et voi olla tosissas.

Oli ihan hemmetin hauskaa ja ilahdutti nähdä Maj Karmankin hyvällä tuulella. Keikan kohokohta oli uusista kappaleista levynkin paras kipale, sopivan häiriintynyt Telekineesi ja vanhoista encoreen mukaan mahdutettu kunnon mosh it kappale Taivaanvuohi. Seuraavilla keikoilla tilalle tuli rauhallisempi Romanssi, joten meillä kävi hyvä mäihä!

Livekokemuksen latistajat: kun lavan edustaan hakeutuva porukka ei tiedä mitä bändiä ovat tulleet katsomaan ja sitten tulee yllätyksenä millaiseksi meno voi yltyä.

18.3. ROT IN HELL @ TVO, TURKU 

Tähän väliin vahva russutusvaroitus. Kun annetaan soittoajat on ymmärrettävää, että aina ei aikataulussa pysytä. Siinä vaiheessa iltaa kun huomaa homman rullaavaan ainakin sen 30 min aikataulusta EDELLÄ (aaarghhh e-d-e-l-l-ä) ei lipun ostajan näkökulmasta ole kohtuutona toivoa keikkaa järjestävältä taholta, että tästä pikkuseikasta voitaisiin informoida esim siellä naamakirjassa "jos et oo vielä mestoilla niin nyt nopeasti paikalle!!!" tai vaihtoehtoisesti luopua niistä turhan tarkoista ajoista ja vain kirjoittaa soitot 21:30 etiäpäin.

Kohti TVO:ta tallustaessani sieltä kantautui jo aika tasokasta möykkää. Sisällä en halunnut uskoa sitä tilannetta todeksi ja niinpä epätoivon vallatessa googletin miltä se pääbändi näyttää (wtf). Onneksi Rot In Hell ei oo mulle mikään iso juttu, vaan sarjassa mielenkiintoinen tän genren bändi, jolta Deathwish Inc julkaissut levyn, joten why the fuck not. Not indeed. Jos oisin tiennyt, oisin juossut tai vaihtoehtoisesti hoitanut Helsingin keikan mahdolliseksi. Hieman helpotti kun ehdin kuitenkin kuulla suosikkini eli Cauldron Bornin. Odotin, että tuolla olisi ollut enemmänkin jengiä. Onneksi väljyys ei tuntunut ihan kauheasti Rot In Helliä haittaavan ja merkkarikiska kävi sitäkin kuumempana. Bändi lopetti kun ilmoitettu soittoaika koitti. HEH HEH. Ihan huikea ensikosketus TVO:hon. Perseeseen ammuttu karhu kuvas parhaiten mua tän illan jälkeen.

VOE *********!!!

Livekokemuksen latistajat: kun soittoajat eroaa ilmoitetusta erittäin paljon ja ketään ei kiinnosta, että jotain vois kiinnostaa tää tieto!!!

7.4. NYRKKITAPPELU @ HENRY'S PUB, TAMPERE

Maaliskuun Vastiskeikka meni multa ohi kun mietin liian kauan inspaako vai ei. Punkrock-xmas keikan setistä kun puuttui ne omat suosikit ja lämppäritkään eivät kummemmin sytyttäneet. Tupa oli kuitenkin siinä vaiheessa odotetusti täynnä kun päätin mennä tilanteen tarkistamaan. Nyt tämä keskellä viikkoa oleva keikka kello 00:30 soittoajalla kenties auttoi, että sisään mahtui hyvin juuri tuolla samalla kellon lyömällä. Eipä tarvinnut kauaa keikan aloitusta odotella tehden illasta nopean in and out session työpäivän huohottaessa jo niskaan.

"Ihanan energistä!" kommentoi mulle eräs keikan aikana ja tää on totally fine, sillä aina hienoa huomata bändin josta diggailet tekevän vaikutuksen uusiin tyyppeihin eikä tässä koitettu herätellä mitään keskustelua. Sen sijaan vain narikan hinnan kustantavan keikan lieveilmiö on ne randomit, jotka koittavat enemmänkin haastella bändin soittaessa. Häiriköisivät ennemmin luurejaan räplääviä tai baaritiskillä selkä lavan suuntaan norkoilevia. Ärr!

Älä häiritse.

Mutta itse keikka! Uusia biisejä lupailtiin ja niitähän tuli reilulla kädellä tiettyjen settivakkareiden seassa sopivasti sijoiteltuina. Omaksi suosikiksi on livetilanteessa noussut Aivovaurioon-biisi, damn what grooves ja kummittelee edelleen päässä tehokkaiden vuorolaulujen takia. Tän aikana etenkin Nästi Jeskasen suoritus nousi ylitse muiden, oli aika kova meno! Meikän tuurilla tuo kappale tulee kuitenkin olemaan levyn julkaisun jälkeen se eka setistä tippuva uutukainen, story of my life. Nyt kun uutta matskua tykiteltiin oikein olan takaa ei niiden vanhojen perään osannut enää itkeä. Vaikka olosuhteet ja yleisö ei tunnelmaltaan yltänyt samaan mitä jo mainitulla Yo-talon keikalla niin silti tää veti pidemmän korren. Ennustaisin, ettei tarvii kauaa pohtia jaksaisiko raahauta seuraavankin kerran paikalle vai ei sillä tähän tasoon on Nyrkkitappelulta tottunut. Sitä levyä odotellessa! 

Livekokemuksen latistajat: keikan aikana sössöttämään tulevat, jotka jostain uuvatista syystä kuvittelevat että heidän asiansa voisi kiinnostaa enemmän kuin lavalla oleva bändi.

En mä nyt (aina) ihan näin hirvee angstimuikkeli oo, joten tässä vielä kerran Pörde-kisu tui tui. -kilu ✌

Slurps!

YYKAAHOOVEE

tilulilu:

Maj Karma

Rot In Hell

Nyrkkitappelu

Sokerihumalaa Nosturissa 31.3.

"Syökää nyt niitä sipsejä!!"

Siinä yksi eilisillan käytetyimmistä fraaseista. Jos livemusan, sipsien ja valkkarin mokkapalojen pyhä liitto miellyttää, niin olisi kuulkaa kannattanut olla maaliskuisena torstai-iltana Helsingin Nosturissa. Alkuperäinen tarkoitus lienee ollut heittää ihan normi keikka, mutta yhtäkkiä olinkin bussissa matkalla nyyttäreihin. Nyyttäriteema oli hauska idea ja todella tervetullut lisämauste Nosturin muuten aika kolkkoon ilmeeseen. Nosturi on vähän kuin paska Tavastia, eikä se ole ikinä ollut mikään allekirjoittaneen lempparikeikkapaikka. Jos väkeä on vähän, niin paikan ylle lankeaa nopeasti painostavan kiusallinen ätmös. Edellinen Nosturi-visiittini valahtaa juuri tähän kategoriaan, paikalla oli ehkä hyvällä säkällä 13 ihmistä. Hrrr. Ei porukkaa tälläkään kertaa ihan hirveästi ollut (tosin huomattavasti enemmän kuin se 13!), mutta eipä haitannut kyllä yhtään.

Tanssilattialle ja taakse anniskelualueelle oltiin ripoteltu sohvia, nojatuoleja ja pöytiä. Taktisesti älyttömän fiksu veto, sillä niiden ansiosta tanssilattia vaikutti heti huomattavasti täydemmältä jo kahden ensimmäisen bändin aikana, vaikka suurin osa ihmisistä istui eikä seissyt vielä siinä vaiheessa lavan edessä. Lisäksi sali oli koristeltu söpöillä viireillä ja valoilla, tuli vähän puutarhajuhlat mieleen jostain syystä. Vastaavaa keikkapaikkojen koristelua voisi ehkä harrastaa mahdollisuuksien mukaan vähän enemmänkin, sillä pienillä asioilla saa loppujen lopuksi luotua aika isonkin lisäelementin, joka vaikuttaa ainakin omaan keikkakokemukseeni pelkästään positiivisesti. Mutta niin, oli täällä vaahtokarkkien ja mokkapalojen lisäksi jotain bändejäkin!

"Syökää mokkapaloja!" (Ja niitä sipsejä!)

Teppo Vapaus (bändi)

Olen jo aiemmin blogissa todennut, että Tepon akustisesta mies+kitara -meiningistä en oikein perusta. Bändin kanssa on kuitenkin ihan eri meininki. Akkariboogien flegmaattisesta luonteesta ei Nosturissa ollut tietoakaan, bändi antoi musalle valtavasti lisää voimaa ja kasvatti tavallaan selkärangan koko jutulle. Ainoa biisi mikä jostain syystä uppoaa meikään paremmin akustisesti kuin bändin voimin on Runoilija ulos!, ei tosin mitään hajua miksi. Terhakka peukku joka tapauksessa Vapaus-bändille, oli kiva kuunnella ja katsella musisointia nojatuolissa köllötellen.

Nuoret Marttyyrit

Tästä poppoosta en tiennyt muuta kuin nimen ja sen, että ponnistavat Oulusta. Tykkäsin lyriikoista, mutta keskittymiskykyä koettelivat etenkin ensimmäiset pari biisiä, joista tuntui uupuvan kunnon melodia ihan kokonaan. Loppua kohden meno muuttui raflaavammaksi ja biisit eivät kuulostaneet enää niin samanlaisilta. Setti kului kuitenkin aika pitkälti valkkaria siemaillen ja kaverin kanssa höpötellen, joten vähän taustamusaksi meni. Annoin tänään toisen mahdollisuuden ja laitoin Quién es? -lätyn Spotifysta soimaan ja kummastelin kun se kuulostikin ihan kivalta. Nuoret marttyyrit taitaa täten olla piiiiitkästä aikaa sellainen bändi, joka kuulostaa mun korviini paremmalta levyllä kuin livenä.

Tiisu

Töttöröö. Onnistuin järjestämään alkuvuodesta muiden kiertueiden avustuksella huolellisen reilun parin kuukauden pituisen tauon tiisuilusta, jonka johdosta Turun ja Rauman keikat menivät vähän ihmetellessä. Sama fiilis jatkui Nosturissakin, en oikein tiedä mistä sitä edes aloittaisi. Viime syksynä pystyin pykäämään vaivattomasti viiltävää analyysia lähes jokaisesta keikasta, tai siltä se ainakin tuntui. Nyt keväällä päänuppi on puolestaan ammottanut keikkojen jälkeen tyhjyyttään ja tuntuu kuin olisin niellyt purkillisen rauhoittavia. Silleen hyvässä mielessä nääs. Tällaisina aikoina kun kaikki gradusta, duunista ja liian kirkkaasti tohottavasta auringosta lähtien ahdistaa niin maan julmetusti on taivaallista, että on olemassa joku pakopaikka, missä yksikään taho ei ole koko ajan antamassa jotain helvetin arvosanoja sun elämänvalinnoista. Semmoinen meininki on vaihteeksi niin saakelin 5/5 kun vaan voi olla. Setissä on ollut tämän vuoden puolella hirmuisesti meitsille entuudestaan tuntemattomia viisuja ja Nosturissa kuultiin jälleen yksi sellainen. Kyseisen biisin kertsissä oli säe, joka meni jotenkin tähän tyyliin: "Tartu hetkestä kii ja huuda jippii!" Aika osuva kuvaus mun viimeaikaisista pollaa tyhjentäneistä keikkatunnelmista, uppos kuin etuhampaat vaahtokarkkiin.

Keikalla tapahtui hullun paljon kaikkea, hengästyttää pelkkä ajatuskin. Sallamarjan vierailut Helsingin keikoilla ovat muodostuneet jo enemmän ja vähemmän vakioksi, mutta tällä kertaa Virtasten lisäksi hän lauleskeli myös biisissä, jota olen Olohuoneklubin keikalta lähtien kutsunut imartelevasti menkkabiisiksi kun en sen oikeaa nimeäkään kykene muistamaan. Ihana nähdä miten kovaa Kuka sillä aasilla ratsastaa kolahtaa jengiin joka kerta vanhojen hittien pitäessä myös edelleen pintansa. Joraaminen ei rajoittunut tällä kertaa pelkästään tanssilattialle, vaan käytiinpä sitä lähes koko porukalla myös lavalla pyörähtämässä ja pomppimassa Viherhukka läpi. Kaikenlaista erikoisboogieta! Ja juuri kun ehdin ajatella, että tänään ei nähtykään mitään kovemman luokan kiipeilyaktia niin lavalle roudataan tikkaita ja lopun sitten varmaan voikin arvata.

Mitä tästä opimme? Onnistuneeseen keikkaan ei tarvita hillitöntä väenpaljoutta, tungosta ja loppuunmyytyä mestaa. Otetaan vain kourallinen innokkaita tyyppejä, hippunen herkkuja, ämpärikaupalla parasta musaa ja sekoitetaan. Tuloksena on jotain vähintään yhtä makeaa kuin mokkapalat.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk

Lämppäribisnes vol. 6: Nikke Ankara

Nuo "varsinaiset" Alpha Omega Tourin postaukset ja rundia seuranneet muut keikat ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa, että kiertueen lämppäri Nikke Ankara pääsee käsittelyyn vasta tässä vaiheessa. Hups? No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja eihän rundin päättymisestä ole kuin kuukauden verran, heh.

Tunnustan, että en tiennyt tyypistä ennen kiertueen ensimmäistä keikkaa oikeastaan mitään muuta kuin nimen, kotikaupungin ja sen, että jonkinasteinen hype on ollut päällä jo vähän aikaa. Itse musiikista ei siis kuitenkaan ollut mitään hajua, ellei nyt jotain Robinin feattaamista lasketa. Omaan AO-kiertueohjelmaani sisältyi yhteensä kaksitoista keikkaa, joten päätin olla turvautumatta etukäteen Spotifyyn ja antaa liveboogien puhua. Kyllä ne biisit sitten matkan varrella tulisivat tutuiksi ilman ennakkokuunteluita.

Hämeenlinna 29.1.2016

Jyväskylä 5.2.2016

Ensimmäiset keikat menivät aika lailla vain meininkiä ihmetellessä, mutta heti tuli selväksi ettei Niken musa kyllä putoa meikäläisen laariin. Ymmärrän tavallaan kuitenkin mistä se viime aikoina vellonut hype juontaa juurensa ja onhan siinä perää. Vaikka itse musa ei juuri iske, niin en voi millään levelillä kieltää etteikö räppääminen suju paremmin kuin hyvin. Eihän tyypillä hitto vieköön ole edes varsinaista tuplaajaa, jos dj:n yksittäiset taustamölyt jätetään huomiotta. Toisin sanoen suu käy nopeammin kuin monella muulla suomalaisella räppärillä ilman, että ääntäminen kärsii ja puhe muuttuu epäselväksi puuroksi. Pisteet siitä ehdottomasti. Eniten hämmennystä mussa aiheuttaa biisien tyyli verrattuna artistin imagoon, joka on ainakin promokuvien perusteella suht synkähkö ja ehkä himpun verran vakavakin. Sitten kun musa lähtee soimaan, niin sieltä tuleekin sellaista mukavaa lallattelua. Siis mitä? Kaveri sanoi osuvasti, että Ankaran musasta tulee mieleen Ruisrock, Rantalava ja 28 asteen helle. Ei se huono juttu ole, mutta tuntuu oudolta kun odottaa jotain ihan muuta.

Lahti 6.2.2016

Lahti 6.2.2016

Settilista pysyi lähes muuttumattomana koko rundin. Kuopion keikalla tosin lavalla vieraili Evelina ja Niken omasta setistä jäi sen seurauksena yksi biisi uupumaan. Tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta keikoilla kuultiin Bang bang, Perjantai 13., Rullaa, En tiiä sun nimee, Spesiaali, Värifilmi ja Koska sä eroot. Odotetusti erittäin sinkkupainotteinen setti siis. Koko rundin isoin huumoripläjäys oli En tiiä sun nimee -biisissä feattaavan ja lähes jokaisella keikalla mukana olleen Ollien lavalla koikkelehtiminen. Olimme rundin ensimmäisellä keikalla vähän taaempana kuin yleensä ja Ollien pyöriessä lavalla mietin, että mikä helvetti tässä hommassa nyt on jotenkin tosi vinksallaan. Hetken päästä tajusin, että jätkä vetää playbackina. Huh huh. Niken suvereeniin räppäämiseen verrattuna todella yksinkertaisen kertsin ja muutamien taustaähinöiden vetäminen 99 prosenttisesti taustanauhan voimin oli aivan uskomattoman koomista ja vei täysin huomion varsinaisesta biisistä. Ollie ei ollut Lapin keikoilla ja vasta siellä pystyin keskittymään olennaiseen ja todella kuulin ensimmäistä kertaa kyseisen biisin.

Kuopio 12.2.2016

Tampere 13.2.2016

Rundilla kuulluista biiseistä on pakko nostaa vielä erikseen esiin Värifilmi. Se on Niken biiseistä ainoa, joka meitsiinkin aidosti kolahtaa. Siinä biisissä on juuri sitä henkeä ja tunnelmaa, jollaista oletin löytyvän Niken koko tuotannosta. Koskettava ja henkilökohtainen (kenties henkilökohtaisin?) biisi, jossa on mielestäni hieno sanoma ja tarina. Värifilmiä odotin aina eniten, se oli kiistatta lämppärisetin kohokohta. Yleisön reaktiot olivat melko tasaisia läpi rundin, mikä ei sinänsä ole yllättävää, koska lämppäriin harvoin suhtaudutaan samalla intensiteetillä kuin pääesiintyjään. Ylivoimaisesti eniten yllätti täysin jäässä ollut yleisö Lahdessa, mikä ei vain käynyt järkeen kun kyseessä oli kuitenkin Niken kotikaupunki. Se kummastuttaa edelleen. Kovemman luokan innostusta oli puolestaan havaittavissa ainakin Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Jyväskylässä.
Nikke oli mielestäni kyllä loppujen lopuksi hyvä valinta kiertueen lämppäriksi. Homma tuli ainakin tutuksi tällaisellekin tyypille, joka ei Jaren touhujen seuraamisen lisäksi kovin paljoa suomiräppimaailmassa hengaile.

Rovaniemi 19.2.2016

Summa summarum, vaikka Ankaran musa ei yleisesti ottaen meikäläiseen oikein uppoa niin en ihmettele, että toisiin kolahtaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Nikke pääsee vielä omassa musagenressään pitkälle.

- juoksepoistytto

Alpha Omega Tourin keikkakohtaiset rapsat:
Helsinki 26.2.2016
Rovaniemi 19.2.2016 ja Oulu 20.2.2016
Kuopio 12.2.2016 ja Tampere 13.2.2016
Jyväskylä 5.2.2016 ja Lahti 6.2.2016
Hämeenlinna 29.1.2016 ja Mikkeli 30.1.2016
Lappeenranta 22.1.2016
Helsinki 8.1.2016 ja Turku 9.1.2016

Kuukauden kuvat // Pictures of the Month

This time in Finglish, in honor of the almighty Easter Bunny!

Lady Gaga @ Lauluväljak, Tallinn, Estonia 25.8.2012

Not your average Easter egg, this one. The gig was a part of Gaga's Born This Way Ball tour, which also stopped in Finland but because of the traditionally high ticket prices we opted for our much more affordable neighbour country Estonia instead. It was not my first big pop show, but it was definitely the biggest and the weirdest one. I can still clearly remember the intro of the show and how she rode onto the stage on a very realistic fake horse looking like an alien-skeleton-ringwraith. The show consisted of 24 songs and she changed costume constantly, it was quite a challenge to keep up with everything that was happening on stage.
I think that the crowd was pretty gobsmacked by what they saw, because huge stars have only started to visit Estonia quite recently compared to other European countries. I suspect that it was also a big day for the Estonian LGBT community and Gaga was strongly encouraging people to let their rainbow flags fly freely. I'm happy I got to see her at this particular point of her career when she still had a lot of The Fame/The Fame Monster songs in the setlist, because those albums and that era are my favorites.

- juoksepoistytto

Venom @ FortaRock, Nijmegen, Netherlands 6.6.2015

Multa kysyttiin päivän varoitusajalla haluaisinko lähteä mukaan FortaRockiin. Kerta kyydistä ja sisäänpääsystä ei tarvinnut maksaa mitään ja toisen vaihtoehdon ollessa pakkopullaturistipäivä lentoa odotellessa Bremenissä. niin eipä juurikaan tarvinnut miettiä kahdesti. 

Venom oli mulle tätä ennen lähinnä ns. bändipaitabändi, eli logoa on tullut bongattua milloin missäkin kankaanpalassa, joten pitihän sitä mennä katsomaan. Taltioin astetta hienomman pyrokuvan, mutta toi kulman lentävä tuoppi kiteyttää sen tän setin aikana huokuneen ätmöksen, joten täl mennään! Muhun teki vaikutuksen eturiviin tiensä -sanan täydessä merkityksessä- jyrännyt rässiliiviäijä. Selkeästkin oli muulle sokea paitsi Venomille ja silloin ei koiteta kierrellä kohteliaasti. Lainasin kirjastosta Welcome To Hell -levyn tän keikan tuotoksena ja saatoin keikan aikana liittyä pitkästä aikaa hevimerkkiä heiluttavien sekavaan joukkoon. Tykkäsin! -kilu

Olohuoneklubi II Helsingin Gloriassa 9.3.2016

Jännää mennä keikalle kun ei ole täysin varma, että mitä oikein on tullut loppujen lopuksi edes katsomaan. Illan pääesiintyjä siis pidettiin salassa ja paljastettiin vasta kalkkiviivoilla. Mikäli kuitenkin saapui paikalle ensimmäisten joukossa niin kuin meitsi, niin sai muistoksi keikkajulisteen, josta pääesiintyjän nimen saattoi bongata. Kärsimättömät voivat rullata postauksen loppuun, mutta pidetään nyt jännitystä yllä ja käsitellään ensin nämä kaikki yllätyksettömyydet.

Karina

Olohuoneklubin avasi helsinkiläinen trio Karina ja täytyy sanoa, että kaikista illan uusista tuttavuuksista tämä poppoo oli mun ehdoton lemppari. Olin ehtinyt kuunnella peräti yhden biisin etukäteen, eli eipä siinä sitten voi muuta kuin antaa liveboogien puhua. No olihan se kerrassaan mainio boogie. Karinan setistä suosikiksi nousi Myrsky, luultavasti osittain sen takia, että se oli juuri se ainoa biisi jonka olin kuunnellut ennakkoon. Myös Adidaksen kenkiin liittynyt biisi oli hauska ja viimeisenä ollut Laivat jäi mieleen yksinkertaisista mutta tehokkaista aineksista rakennetun hienon tunnelmansa ansiosta. Yleensä tuollaiset keskivertoa pidemmät ja instrumentaalielementteihin nojaavat biisit eivät toimi livenä, koska mestoilla on aina meluavia ja muiden keskittymistä häiritseviä örvelöitä. Gloriaan ei onneksi ollut nyt eksynyt yhtäkään urpoa.

Laura Moisio

Olipa kiva päästä taas kuulemaan Lauran musisointia livenä. Eikä edes kiva vaan superkiva, oli meinaan aivan älyttömän timanttinen setti! Nautin suunnattomasti siitä, että Gloriaan oli roudaantunut ihmisiä, jotka todella kuuntelivat eivätkä puhuneet musan päälle. Ymmärrän, että hiljaisuus voi tuntua artistista vähän kammottavaltakin, mutta musta oli ihanaa, että biisejä sai kerrankin todella kuunnella ilman sen suurempaa taustamökää. Setti koostui suurimmaksi osaksi Ikuinen valo-albumin biiseistä, mutta oli mukavaa, että Spiraali-levyltä löytyvä Miljoonat maisemat oli myös mahtunut mukaan. Saimme kuulla myös yhden ihan uuden ja julkaisemattoman biisin, joka oli todella moisiomainen, heh. Tykkäsin kovasti!
Sinimustia unia sekä Lokkeja ja lentomuurahaisia kuitenkin iskivät tällä kertaa jostain syystä kaikista kovimmin, varsinkin jälkimmäinen. Suljin silmät, fiilistelin ja vain heiluin hiljakseen istuintyynyllä. Setin loppupuolella tullut cover-versio Baddingin varsin puhkikulutetusta Paratiisista oli todella raikas ja erilainen, biisi heräsi ainakin omissa silmissäni eloon ihan uudella tavalla. Jäi todella hyvä mieli keikasta.

Tiisu (soolo)

En tiedä sainko tästä kahteen osaan jakautuneesta viiden biisin minisetistä balsamia parin kuukauden keikkatauon viiltämiin haavoihin vai vaan uuden puukon kylkiluiden väliin (= Ensi viikonlopun Turun keikka ei voi tulla liian nopeasti!!). Mitä nyt ehdin muun yleisön reaktioita seurailla, niin kyseessä taisi olla ylivoimaisesti eniten kummastusta aiheuttanut pläjäys, hahah. Ainakin Napa sai aika monella leuan loksahtamaan ja ilma oli hämmennyksestä paksuna. Tuli sieltä uudempaakin kamaa, muun muassa hiljattain sinkkuna julkaistu huikea Kuka sillä aasilla ratsastaa ja toinen biisi, josta mulle jäi mieleen lähinnä menkat. Mutta hyvä biisi se oli. Kolmen ensimmäisen viisun jälkeen keikkakamu kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa seuraavasti: "Hyvä tavaton!" Oikein ansioituneesti tiivistetty.

Matti Johannes Koivu

Tästä jutusta ei ollut nimen, naaman ja mies&kitara -mielikuvan lisäksi etukäteen juuri mitään käsitystä, mutta heppuhan oli vallan hurmaava ja todella viihdyttävä! Keikkakamu tiesi kertoa, että tyyppi on tehnyt ainakin Irwin Goodman-coverlevyn. Jännä.
Koivun musiikissa on havaittavissa vivahde jostain todella, todella vanhasta. Vähän kuin menneen ajan musaa nykyaikaan sovitettuna. Keikka oli sopiva sekoitus herkkyyttä, vakavuutta ja huumoria. En osaa oikein sen kummemmin nyt analysoida, mutta kiinnostus Koivun matskua kohtaan heräsi tämän keikan tuloksena.

Egotrippi

Ullatuuuus! Semmonen sieltä tulla tupsahti, vaikka todellinen yllätys se taisi olla enää vain murto-osalle yleisöstä. Egotrippi ei ole koskaan meikäläisen levyhyllyyn kuulunut ja tuskin se sinne jatkossakaan eksyy, mutta oli ihan mukava sivistää itseään ja nähdä noinkin suosittu bändi tosi intiimillä keikalla, jollaisia se ei varmaan kovin usein tee. Bändillä on kyllä tosi tunnistettava ja omalaatuinen saundi, jotenkin tosi melodinen ja harmoninen. Muikea gigsi, jota jaksoi seurata, vaikka en bändin tuotantoa radiossa soitettuja sinkkuja lukuunottamatta tunnekaan.

Olohuoneklubi saa tapahtumana kyllä täyden kympin, tykkäsin kovasti! Se muistuttaa jonkin verran Akun Tehtaalla taannoin kuvattua Kosketuksessa-sarjaa intiimin ja rennon luonteensa puolesta, vaikka artisteja toki tulee nähtyä yhden illan aikana useampi. Artistikattaus oli ainakin tämän klubi-illan osalta tosi taidokkaasti koottu, sillä esiintyjät olivat tavallaan tosi samankaltaisia mutta välittivät kuitenkin ihan erilaisia fiiliksiä omilla tyyleillään. Intiimiydestä huolimatta Gloriassa ei tarvinnut olla kuin sillit suolassa ja oikeastaan joka paikasta oli mainio näköyhteys lavalle, mikä on aika poikkeuksellista. Harvinaisen hyvät iltamat, etten sanois.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Feisbuuk

Karmaa kolmen vuoden tauon jälkeen

Maj Karma @ Suistoklubi, Hämeenlinna 5.3.2016

* Allekirjoittaneella ei ollut tällä kertaa kameraa messissä, joten postauksessa on hyödynnetty viimeisen kymmenen (!) vuoden aikana kertyneitä karmaräpsyjä. 

"Ootteks te tullu kattoon Herra Ylppöö?"

Excuse my French, mutta voi nyt saatana. Olisimmekohan ehtineet viisi minuuttia Suistoklubin penkkejä kilun kanssa kuluttaa, kun joku uuvatti päätti istua pöydän toiselle puolelle ja töräyttää ilmoille edellä mainitun kysymyksen. No annapa se ratakisko tänne niin aloitetaan vääntäminen. "Niin siis ihan Maj Karmaa tultiin katsomaan." Tyyppi tuntui olevan aidosti hämillään siitä, että Maj Karma on aikuisten oikeasti ollut olemassa jo suht kauan ennen kuin Ylpön sooloseikkailusta oli tietoakaan. Mekin yritimme aikoinaan olla ihmisiksi ja innostua, mutta Sata vuotta -debyyttilätyn jälkeen kiinnostus sooloiluun alkoi hiljalleen hiipua ja ennen pitkää sammui kokonaan. Karma oli kuitenkin meille molemmille se The Juttu. Karmarockissa jaksoimme käydä kesään 2013 asti, jonka jälkeen sinnekään ei ole tullut enää lähdettyä. Kun koko bändistä huokuu puhdas vitutus, niin ei sellaista kukaan halua katsella tai kuunnella. Monien muiden asioiden tavoin myös ketutus tuppaa tarttumaan, nääs. Kolmen vuoden hiljaiselon aikana sitä ehti tottumaan jo ajatukseen, että mahtaako tätä bändiä enää koskaan nähdä livenä ja ennen kaikkea hyvällä fiiliksellä höystettynä.

Tunne oli täten melko epäuskoinen kun kuulin, että uusi Peltisydän-nimeä totteleva levy on tulossa ulos ja siihen kylkeen vielä klubirundi. Peltisydän ei ole millään levelillä meikäläisen suosikki Karman tuotannosta, vaikka siltä pari kovaa viisua löytyykin. Suistolle roudaantuminenkaan ei ollut itsestäänselvyys, oikeastaan kaukana siitä. Uteliaisuus ja vanhojen aikojen kaipuu kuitenkin voittivat, vaikka meitä molempia suoraan sanottuna ihan pikkasen kuumotti.


Jouluräyhä Helsingin Nosturissa 26.12.2007

Keikka alkoi uuden levyn aloitusraidalla Sotaa ei tule, joka on oma lempparini. Olin parin ensimmäisen säkeistön ajan vähän pöhnässä, mutta kilu oli onneksi hereillä ja kirjaimellisesti repäisi meikän mukanaan. Takana olevan misun sidukat valuivat siinä vaiheessa jo kylkeäni ja takareittäni pitkin, joten ei kai siinä muuta kun rähinä päälle niin kuin ennen vanhaan. Sid ja Nancy jatkoi samaa ihanan rouheaa menoa. Puumiekan sijoittaminen heti setin alkuun kolmanneksi oli ehkä vähän yllättävää, vaikka kröhöm toisaalta oli kiva saada se alta pois. Paljon raflaavammalta biisi kyllä kuulosti livenä kuin levyllä, joten ihan mukavaa sen tahtiin oli heilua. En ollut malttanut olla kurkkimatta settilistaa etukäteen, joten tiesin, että seuraavana vuorossa olisi toinen suosikkini uudelta levyltä, eli Telekineesi. Ai että olikin kova, tykkäsin!

Wanajafest 2009, Hämeenlinna

Tyttö ilman talvea on pliisu biisi, sen olisi voinut korvata jollain toisella. Kukaan ei huomaa mua on rakenteellisesti tosi onnistunut ja tykkään siitä kuinka biisi räjähtää kunnolla käyntiin alkupuolen hissuttelun jälkeen. Pelastakaa lapset toimi livenä oikeastaan todella hyvin, vaikka levyversioita ei ole montaa kertaa tullut kuunneltua. Uuden levyn biiseistä livesuosikiksi nousi nimikkobiisi Peltisydän, joka pääsi jotenkin ihan eri tavalla oikeuksiinsa keikkatilanteessa ja vangitsi ainakin meikäläisen ihan täysin. Vanhasta matskusta biisilistalle olivat päätyneet lähinnä sinkut, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Kyllä Valaiden laulu, Rukous, Ukkonen, Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ja Salama kuitenkin edelleen potkivat persuksille kiitettävästi, vaikka niitä on tullut aikoinaan kuunneltua ehkä vähän liikaakin. Potkimisesta puheenollen, illan raivostuttavinta ja samalla huvittavinta antia olivat takanamme olleet leidit, joille hauskanpitomme aiheutti suurta tuskaa. "Voisitteks te rauhottuu?!" Myönnän astuneeni pari kertaa ihmisten varpaille, mutta ei tsiisus että tuollainen kermaperseily ottaa aivoon. Kilu hoiti homman tahdikkaasti (joskin erittäin hoovee-asenteella), kun itse tuijotin taustalakanaa ja laskin hitaasti kymmenestä yhteen. Jos haluatte vain seistä paikallanne neljäntoista sentin piikkikorot väpättäen niin kannattaa mennä katsomaan jotain ihan muuta bändiä tai vaihtoehtoisesti pysyä meistä kahdesta ihan helvetin kaukana.

Karmarock19, 2010, Harjavalta

Perinteisiä "Attentaattiiiih!!"-rääkäisyjä ei, yllättävää kyllä, kuulunut ennen kuin setti oli jo edennyt reilusti yli puolenvälin. Ennen ne alkoivat about heti ensimmäisen välispiikin aikana ja se oli joka kerta älyttömän ärsyttävää. Olihan Attentaatti siellä taas vanhalla tutulla paikallaan setin viimeisenä biisinä ja kyllä maistui. Encore koostui puolestaan peräti viidestä biisistä, ylimääräisenä erikoisherkkuna tosin saatiin kuulla Taivaanvuohi, jota ei tietääkseni ole tällä kiertueella ainakaan kovin monesti soiteltu. En muistanutkaan miten siistiä sen tahtiin on heilutella tukkaa, hih! Illan viimeinen biisi Onnellinen loppu on tullut kuunneltua levyltä kerran, joka kertoo jotain sen biisin vetovoimasta. Suiston taika kuitenkin toimi senkin kohdalla ja sai sen kuulostamaan oikeastaan ihan kivalta.

Karmarock20, 2011, Harjavalta

Kaiken kaikkiaan setti oli tasapainoinen ja uusi lätty hyvin edustettuna, vaikka tällaiset vanhat diggarit aina sen vanhan kaman perään tuppaavat vähän poraamaan. Älyttömän hauskaa oli siitä huolimatta ja iltamissa hankittu niskajumi alkaa hellittää vasta nyt. Ylivoimaisesti hienointa oli kuitenkin päästä näkemään, että myös bändillä on pitkästä aikaa aidosti kivaa. Negatiivinen pohjavire loisti poissaolollaan ja sen johdosta itsellekin tuli rento ja vapautunut fiilis.
Tervetuloa takaisin geimeihin Maj Karma! En tiedä meneekö ihan jokainen torppa tästä jutusta sekaisin, mutta meiltä hooveelaisilta ainakin löystyi taas pari ruuvia.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Facebook

Unknown Pleasures // Eevil Stöö @ Suisto-Klubi

Kirjoitin Iso vauva Jeesus world tourin ensimmäisen keikan yhteydessä miten muut kiertuepäivämäärät eivät mitenkään onnistuneet kalenterin ollessa jo täynnä. Stöö jäi vahvasti kummittelemaan Lahden jälkeen joten hitto, siihen kalenteriin sitten raivattiin sitä tilaa ja matka kohti Hämeenlinnaa 27.2. oli sinetöity

LOKKIJAY & KVP

Tää lämppäri roikutti mua löysässä hirressä koko setin läpi. Ensimmäisen biisin aikana tiesin hyvin pian, että nyt mulla menee yli hilseen äänen pään sisällä hokiessa ei ei ei ei eiiih. Toinen kappale spiikattiin yleensä olevan se vika ja kunpa toi olisi jo siinä vaiheessa ollut mahdollista. Heeeetkonen, otan ton takaisin sillä nyt tässä sitten olikin sitä jotain ja kaulaa ei kiristänytkään enää yhtä paljoa. Kovin villi-länsi vibat ja pidin siitä miten LokkiJay ja KVP eläytyivät sanojen mukana. Heittäytymisen kanssa ei himmailtu, kirjaimellisesti, kun vikoja laineja syljettiin lattialta maaten. Kolmas kappale ja déjà-vu setin ekan kanssa. Argh. Kun huomaan ettei joku vaan yksinkertaisesti lähde, tarkkailen hieman mitä muut yleisön edustajat diggailevat. Täällä oli selkeesti kannattajia mestoilla osan räpätessä mukana ja sehän on aina hienoa menköönkin sitten miten ohi omien makumieltymyksien. 

Oli tuskallista nähdä läppäriltä missä vaiheessa settiä vasta mentiin kunnes yleisöstä lavalle nousi Marleena Arianna fiittaamaan, thank dog. useammankin biisin ajan. Lisävokalisti toi heti laahaavaan menoon uuden säväyksen ja tän keikan parhaat hetket koettiin siinä. Ohikiitävää oli nämä onnen tunteet kun viimeisiä vietiin taas duona, vaikka pakko myöntää sinne mahtuneen jälleen pari ei niin tuskaistakin momenttia. Lahdessa lämpänneen Ameeban näkisin mielelläni uusiksi, samoin Marleena Ariannan meininki alkoi kiinnostamaan. LokkiJayta ja KVP:tä kiitän ja jätän jatkamaan juttuaan, jonka päälle selkeesti jotkut muut kyllä tajusivat.

LokkiJay & KVP feat Marleena Arianna:

EEVIL STÖÖ

Oispa tän keikan voinut katsella näkyvyyden muualle kuin lavalle peittävät laput silmillä sekä kaikki muut yleisön äänet paitsi yhteislauluhetket eliminoivat korvatulpat korvissa. Nyt pään rei'istä lähinnä nousi savua kun (aivan kuten Lahdessakin näin btw huomiona) taas jotkut neropatit kuvittelivat lavan läheisyyden olevan sopivin paikka sössöttää vaikka keikka on jo hyvää vauhtia menossa?? Maksaa reilu kymppi lipusta ja tulla naureskelemaan "hyvin sä vedät". Kai oon jo niin kalkkis ettei ymmärrys riitä miksi, OI MIKSI, pitää lähetellä keikan aikana jotain sysipaskoja viiden sekunnin videoklippejä whatsappissa ja ylipäätänsä sukkuloida sosiaalisessa mediassa? Valitettavasti tätä kaikkea ei voinut välttää huomaamasta. Otan altsu/punk/rock keikkojen hanajuomasankareiden epätasapainon aiheuttamat märät vanat kintuille paljon mieluummin kuin altistun tällaiselle epäkunnioittavalle käytökselle. Hanajuomasankarit sentään läikyttelevät sen musiikin tahtiin.

Suisto-klubista on kehkeytynyt yksi mun suosikkikeikkapaikoista. Tällä kertaa Suiston taika ei kuitenkaan riittänyt loihtimaan sammakosta prinssiä yleistunnelman jääden korkeita odotuksia kolkommaksi. Onneksi turbo-kaksikko Nuori Derrick ja Stöö eivät tätä tuntuneet huomaavan. Predator-hanska on jo niittänyt mainetta ja koko Nuoren Derrickin olemus huokuu ilkikurisella virneellä maustettua hyvää meininkiä ja jäkimmäistä ei lavalta puuttunutkaan. Propsit lattialta katsottuna yleisön stage left edustukselle, sieltä kuului sing-alongit komeasti!

Viimeksi en osannut sanoa oliko setissä jotain Iso vauva Jeesus -levyn ulkopuolelta ja eihän siinä oikeutetusti ole. Ton levyn jaksaa aina kuunnella alusta loppuun ja se onkin noussut omaksi Stöö-suosikiksi kansitaiteesta lähtien. Siitä saa ihan eri vibat jos sen laittaa soimaan kävellessä ulkona kirkkaana talvipäivänä vs. yöllä bussimatkan aikana. Noi on niitä pikkuseikkoja, jotka vaikuttavat miten kovaa kulutusta levy tulee kestämään, Iso vauva Jeesukselle povaan pitkää ikää.

Encoressa tuli, nyt ilman mafia mafia mafia-huutoja, ei yhtään yllättävästi Tyyppaa viel. Oon Eazy-E:n perään huudeltiin jo alkusetistä ja noi kaksi Toonin seuraaman muodostaa aikamoisen hittikolmikon levyllä. Räjähtäiskö päät jos kuulis tossa järkässä keikallakin? Tällä kertaa Luurangon luut vei sen oman potin ja siitä on alkanut leipoutua henk. koht. suosikki, eikä vain koska lyriikoissa liihottaa useampikin siivekäs. Kultaiset leegot ois ollu siistiä kuulla uudestaan. Jännä miten näillä kahdella kokemallani keikalla oli alusta loppuun todella suuri ero Torven viedessä kyllä 6-0. Pitää selvittää kumpi on lähempänä sitä normia, seuraavia kiertuepäivämääriä odotellessa siis. "Stöön livekeikat vailla vertaa." -kilu ✌ Tunnelmat useasti mainitulta Lahden keikalta / hooveeFB

Luurangon luut @ Suisto-Klubi:

kiitos!

Eevil Stöö

Nuori Derrick

LokkiJay & KVP

Marleena Arianna