Vuoden 2015 kovimmat keikat

Uusi vuosi ja uudet kujeet kolkuttelevat jo ovella, joten on aika pamauttaa tiskiin kuluneen vuoden tykeimmät livet.

Queen + Adam Lambert @ Hallenstadion Zürich, Sveitsi 19.2.2015

Viimeinkin tämä kiertue rantautui Eurooppaan kaiken maailman Jenkkilöiden ja Aasioiden jälkeen! Olen seurannut Adam Lambertin uraa American Idolista lähtien ja tyyppi on ainoa ihminen maailmassa, jota vertaan täysin tosissani Freddie Mercuryyn. Odotin siis ilman muuta pääseväni todistamaan jotain älytöntä, mutta Brian May, Roger Taylor & kumppanit onnistuivat silti vetämään maton jalkojen alta. Ne keikat, joilla olen itkenyt voi laskea yhden käden sormilla. Kun Bohemian Rhapsody jysähti käyntiin Zürichin illassa, niin mulla meni kilo roskia silmiin. Koko show kunnioitti tajuttoman hienosti Freddien muistoa vanhojen liveklippien ja muiden tehosteiden avulla, mutta Bohemian Rhapsody oli jotain sanoinkuvaamatonta. Miten parikymmentä vuotta sitten kuollut ihminen voikaan olla niin voimakkaasti läsnä? Sitä fiilistä en koskaan unohda.

Anssi Kela @ Ruisrock, Turku 4.7.2015

Juttelin marraskuussa Kokemäen yössä erään Tiisu-fanin kanssa ja hän yllätti kiperällä kysymyksellä: "Mikä on paras keikka millä oot koskaan ollut?" Voi morjens. Yhden keikan nostaminen kaikkien muiden yläpuolelle on täysin mahdotonta ja epäreilua, mutta monta käänteentekevää keikkaa puolestaan tulee heti mieleen. Anssi Kelan Ruissikeikka oli sellainen.
Festarikamuni bailasi täysillä kun itse seisoin vieressä rokkipoliisina ja sota pääni sisällä yltyi yltymistään jokaisen biisin jälkeen. Olin suhtautunut viileästi Kelan musiikkiin vuosikaudet, joten täysin puskista tulleet lämpöaallot saivat aikaan järisyttävän vastareaktion. En vain pystynyt ymmärtämään, että miten helvetissä nämä biisit kuulostavat yhtäkkiä aivan uskomattoman hyviltä. Henkinen juoksuhaudoissa konttaaminen jatkui vielä monta viikkoa festareiden jälkeen, kunnes oli pakko nostaa valkoinen lippu ylös ja antautua. Päätös ei ole kaduttanut, tässä sodassa oli loppujen lopuksi pelkkiä voittajia.

Antti Tuisku @ Ruisrock, Turku 5.7.2015

Vuoden hikisin keikka, ihan sata-nolla. Tuiskun talentti ei ole ollut meikäläiselle koskaan mitenkään epäselvää, mutta muulle maailmalle se on näköjään valjennut kunnolla vasta nyt. Ääriään myöten täydessä Ruissi-teltassa oli kuuma kuin helvetissä ja joukkohurmos tapissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Peto on irti-albumin biisejä livenä ja homma toimi paremmin kuin junan vessa. En muista koska viimeksi olisin ollut keikan päätyttyä fyysisesti niin totaalisen poikki ja paskana kuin mitä tämän keikan jälkeen, vaikka mieli oli korkeammalla kuin aikoihin. En kyennyt enää loppupäivänä tekemään juuri muuta kuin lipittämään vettä ja istumaan maassa pää polvien välissä. On rankkaa olla peto.

Nightwish @ Qstock, Oulu 25.7.2015

Vuoden aikana näkemistäni neljästä NW-keikasta Qstockin keikka oli ehkä se kaikista "tavallisin", sillä sitä ei kuvattu dvd:lle, se ei ollut yhtään minkään rundin avauskeikka eikä ilmassa ollut muutenkaan mitään ylimääräistä jännitysmomenttia. Jälkeenpäin ajateltuna se oli oikeastaan tosi hyvä juttu ja ehkä mulle jäi niin mahtava fiilis juuri sen takia. Aina välillä vähemmän on nimittäin enemmän. Musiikkiin pystyi keskittymään täysillä, eivätkä ajatukset lähteneet kertaakaan harhailemaan sivuraiteille. The Greatest Show On Earth on aivan älytön biisi ja Oulun yössä se maistui kaikessa ylhäisyydessään makeammalle kuin koskaan. Bändin käyttämät pyrot eivät ole kuumotuksellaan aiheuttaneet ihmetystä enää hetkeen, mutta nyt sekaan oli heitetty muutamat oikein tymäkät pommit, joiden posahtaminen muutaman metrin päässä omasta pärstästä aiheutti sydämentykytyksiä niin hyvässä kuin pahassakin, hah. En yleensä "kilju niin kuin tyttö", mutta niiden pommien edessä kyllä. Tällaisten keikkojen takia 11 tunnin eturivipönötys kannattaa.

Cheek @ Blockfest, Tampere 22.8.2015

Kun Blockfestin keikka tuli julki, niin ensimmäinen reaktioni oli että ai nytkö jo? Olisihan se pitänyt tietenkin tajuta, että jos jotain festaria ei jätetä väliin niin Blockia ja olipa stadikoistakin tuossa vaiheessa kulunut tasan vuosi. Niin, vuosi. Monille se tuntui olevan pitkä aika, mutta itse olen aikojen saatossa tottunut siihen, että monet lempparit saattavat olla poissa kuvioista keskimäärin 2-3 vuotta ennen kuin taas alkaa tapahtua. Odottelu ei siis tuottanut tässä tapauksessa pahemmin tuskaa, vaikka tottakai keikoille (varsinkin klubi-sellaisille) oli ajoittain kova ikävä.
Blockfestin keikka oli sitä taattua laatukamaa, mitä Jarelta on tottunut näkemään. Oli siistiä kuulla vähän vanhempaakin tuotantoa, mutta yksi ehdottomista lempparihetkistä oli ensiesityksensä saanut Chekkonen. Siinä tuli myös todistettua itse ajoittain karsastamani sosiaalisen median voima, sillä porukka oli hienosti mukana vielä siinä vaiheessa täysin tuntemattomassa biisissä. Mitään jättiyllätyksiä en ainakaan itse illan aikana kokenut, mutta puitteet olivat hienot ja shown rakentamiseen oli selvästi käytetty aikaa ja aivonystyröitä. Toiset ilmoittavat loman loppumisesta ottamalla työsähköpostin automaattivastauksen pois päältä, mutta voi asiat tietty vähän isomminkin hoitaa, heh.

The Red Paintings (AUS) @ Klubi, Tampere 26.9.2015

Olemme tottuneet kilun kanssa roudaantumaan TRP:n perässä pitkin Eurooppaa, joten oli todella outoa, että nyt ei tarvinnut mennä bussilla, lentokoneella ja taas bussilla tai junalla päästäkseen perille. TRP kiertää lähes tauotta ja vaikka rundilla oleminen voi olla palkitsevaa, niin välillä se on perseestä. Edellisen illan Nosturin keikalla oli ilmennyt, että turnausväsymys vaivasi. Kuin kirsikkana kakun päällä rundin pääesiintyjä oli saksalaisista egoisti- ja sovinistimulkeroista koostuva Die Krupps, joiden mielestä naisten tehtävä musiikkibisneksessä on nähtävästi vain ja ainoastaan ottaa suihin. No, meidän kahden polvet eivät taivu, joten haistateltiin takaisin ja laitettiin bratwurstit grilliin tirisemään.
Ainahan keikalle meneminen on osoitus jonkun bändin tukemisesta, mutta tällä kertaa se oli jotenkin vielä tärkeämpää kuin normaalisti. Haluan itsekkäästi uskoa, että meidän läsnäolollamme (ja etenkin niillä vegaanimunkeilla) oli positiivinen vaikutus tapahtumien kulkuun. TRP onnistui sysäämään väsymyksen syrjään, soittamaan raivokkaan keikan ja räjäyttämään potin. BOOM! Oli ihana nähdä miten vilkkaasti levyt ja muut härpäkkeet lähtivät paitamyynnistä keikan jälkeen liikkumaan. Riemastusta aiheutti myös se, että Tomi Palsa oli ottanut TRP-hehkutuksemme todesta ja tuli mestoille kameransa kanssa, jes!

Tiisu @ Suistoklubi, Hämeenlinna 10.10.2015

Olin ensin vähän kahden vaiheilla, mutta vaikka marraskuinen Jyväskylän keikka huikea olikin niin tähän postaukseen valikoitui loppujen lopuksi kuitenkin Hämeenlinnan Suistoklubin rokki. Kilu kutsuu Suistoa usein nimellä "magic box", mikä on kieltämättä aika osuvaa sillä jotain maagista tuona lokakuun iltana tapahtui. Kyllähän Tiisu oli jo ehtinyt tuossa vaiheessa herättää syvää innostusta ja ihastusta, mutta Suiston keikka oli jotenkin se viimeinen niitti. Mitä musahommiin tulee niin mun ruuvit eivät yleensä pelkästään löysty vaan jossain vaiheessa ne sitten tippuvat ihan kokonaan. Sinnepä ne taisivat jäädä lattialle pyörimään kaljalätäköiden ja lasinsirujen kavereiksi. Ei tartte palauttaa, pärjään ihan hyvin ilmankin!

Pää Kii @ Siltanen, Helsinki 22.12.2015

Ilmainen keikka ja halvat bussiliput. Siinä päällimmäiset syyt sille miksi lähdin Siltasen pikkujouluihin kilun seuraksi. Ensimmäinen Pää Kii-kokemukseni oli sen verran normimeiningistä poikkeava, joten ajattelin, että toinen kerta toden sanoo ja saan sen asianmukaisen kaljakasteen. Alku ei vaikuttanut lupaavalta. Siltanen oli täynnä kovin, kröhöm, helsinkiläisen näköistä ja rauhallisenoloista porukkaa ja voisin lyödä vetoa, että olimme ainoat kehä kolmosen ulkopuoliset asukit. Keikkapaikan tarjoaman ilmaisen iloliemen siivittämänä hommat lähtivät kuitenkin yllättäen terhakkaaseen nousukiitoon. Ilta oli loppujen lopuksi kaikessa hillitömyydessään täysi menestys ja täynnä hassuja kohtaamisia ennen keikkaa, keikalla sekä keikan jälkeen. Reissun tapahtumille ollaan sittemmin naurettu monesti ja nauretaan vielä ensi vuonnakin.

Toivottelen meidän molempien puolesta kaikille yykaahoovee-lukijoille IHANAA UUTTA VUOTTA 2016, olkoon se railakas ja livemusaa täynnä! Nähdään keikoilla, pus!!
Me ollaan tänään Yo-talolla Punkrock Xmas-tunnelmissa, tulkaa tekin!

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // instagram

Provinssi-risteily Viking Gracella 27.-28.12.2015

En oikeastaan edes tykkää risteilyistä, mutta kun ohjelmassa oli peräti kaksi superlempparia (Olavi + Tiisu) niin oli pakko nöyrtyä ja kääntää nokka kohti Turkua ja Viking Linen terminaalia.

Sunnuntai 27.12.

Paperi T

Lavan edusta oli vielä pari minuuttia ennen keikan alkua aivan autio, mutta ensimmäisten biittien aikana tanssilattialle pöllähti jostain kiitettävä kasa porukkaa. Papru oli risteilyn artisteista ainoa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt livenä (Siltasen dj-hommia ei lasketa, heh). Tyypin musa on melkoisen angstista, joten ajattelin livemeiningin olevan ehkä vähän synkeää, mutta yllättävän rentoa ja hauskaa oli. Olen tottunut kuuntelemaan lähinnä sellaista perus hei-beibi-tsekkaa-mun-kultakello -suomiräppiä, joten oli kiva nähdä vaihteeksi vähän erilaista meininkiä. Paprun musa on varmasti parhaimmillaan ja pääsee eniten oikeuksiinsa tällaisessa hämyisessä klubiympäristössä. Tykkäsin ja eksyn ehkä toistekin keikalle.

Disco Ensemble

Jäin suosiolla taaemmas katselemaan meininkejä, sillä vaikka First Aid Kit löytyy levyhyllystäni niin Disco Ensemble ei kyseistä lättyä lukuunottamatta muuten juurikaan iske. Hyrisinkin tyytyväisenä, kun illan settiin lukeutuivat kyseiseltä levyltä ainakin Black Euro, Drop Dead Casanova, This Is My Head Exploding sekä We Might Fall Apart. Jos olisi tullut vielä Fresh New Blood niin sitten olisin lopettanut tolppaan nojailun ja juossut pittiin heilumaan niin kuin pieni onnellinen pupu. Tajusin keikan aikana, että tämä on ensimmäinen kerta kun näen Disco Ensemblen jossain muualla kuin festareilla (assosioin bändin todella vahvasti Ruisrockin päälavaan ja pitistä nousevaan hiekkapölypilveen!) ja homma toimi kyllä huomattavasti paremmin klubiympäristössä. Jengi oli silmiin nähden pähkinöinä, pitti pyöri melkein koko keikan ajan, aikuisten juomat läikkyivät ja lensivät kaaressa ja tällainen yhden levyn diggailijakin viihtyi mainiosti.

Maanantai 28.12.

Tiisu

Maanantai-iltapäivä ja kello kolme, paras aika rokkenrollille. Tai ei ehkä ihan kuitenkaan, heh. Yöuneni olivat olleet vähän katkonaiset hyttikäytävällä ajoittain mellastaneiden kännipaviaanien ansiosta ja oli kaiken kaikkiaan aika mörököllifiilis. Lisäksi olin vähän masentunut siitä, että kyseessä oli vuoden viimeinen Tiisukeikka ja vieläpä huomattavasti normaalia lyhyemmällä setillä. Tyhmää semmoinen. Kun on tottunut näkemään Tiisua pääasiassa pikkuruisilla klubeilla niin Gracen lava tuntui jotenkin ihan valtavalta. Hengailin jossain lavan keskivaiheilla ja siinä piti ihan tosissaan kääntää aina päätä, että pysyi kärryillä siitä mitä vähän reunempana tapahtui. Vähän outoa oli. Taustalakanan virkaa toimittanut valtava screeni ei kuitenkaan ollut tyhmä tai outo, bändin symppis logo näytti kerrassaan majesteettiselta siellä möllöttäessään.

Keikan alku meni omalta osaltani käynnistymisvaikeuksien kourissa, vaikka pojat Henkan flunssasta huolimatta taas hyvin veivasivatkin. Oma vammaaminen ärsyttää ihan tajuttomasti varsinkin silloin, kun on päivänselvää että se ei johdu mistään ulkoisista tekijöistä vaan täysin omasta pääkopasta. Pelastus saapui kuitenkin yllättävässä muodossa. Napa on yleensä mulle sellainen "ihan kiva muttei kuitenkaan mikään lempparibiisi", mutta tällä kertaa juuri se toimi jostain syystä piristysruiskeena, joka pyyhi mörökölliolon pois. Loppukeikka sujuikin normaaliin tapaan heiluen ja naureskellen. Virtasten jääminen pois setistä oli aika odottamatonta, mutta eipä siinä mitään kunhan Uusi Aika löytyy listalta. Se oli ensimmäinen tiisubiisi mihin aikoinaan rakastuin ja lemmen liekit roihuavat edelleen, ei tarvitse bensaa heitellä sekaan ollenkaan. Vähän tavallisesta poikkeava keikka oli alkuangstista huolimatta hauska päätös syksyn keikkarupeamalle, jännä nähdä mitä keväällä puuhaillaan.

SANNI

Näin Sannin livenä ensimmäisen kerran Lohjan Rantajameilla kesällä 2014. En ollut silloin kovinkaan vaikuttunut lähinnä siksi, että keikka miksattiin päin pyllyä ja kaikki laulusta kitaroihin kuulosti puuroiselta ainakin eturiviin. Viikkarilla oli kuitenkin ihan eri meininki, vaikka en tajua mistä ne kaikki lapsiperheet yhtäkkiä ilmestyivät. Joko Sanni on todella suosittu perheen pienimpien keskuudessa tai sitten pallomeressä oli sillä hetkellä liian täyttä. No, keikka oli joka tapauksessa hyvä. Vain Elämää-biisit olisi mun puolesta voinut jättää vähemmälle ja keskittyä omaan tuotantoon, mutta toisaalta ymmärrän että niitä täytyy nyt vetää kun se kama on kuumaa. Keikan omiin suosikkihetkiin lukeutuivat LELU, Pojat ja Dementia.

Tässä vaiheessa täytyy lähettää terkut Letkusta kotoisin olleelle kivalle tytölle, jonka kanssa juttelin Olavin keikkaa odotellessa! Blogi on vielä vauvaiässä, joten on varsin hämmentävää mutta hauskaa kuulla jonkun todella lukevan näitä höpötyksiä, heh.

Olavi Uusivirta

Kylläpä pääsi lipsahtamaan aikamoinen keikkatauko, näin Olavin meinaan edellisen kerran heinäkuussa Ruisrockissa, hups. Onneksi tuli vielä tämä risteily, koska vaikka Olavi onkin loistava kesämies niin kyllä hikiset klubi-iltamat voittavat festarikeikat mennen tullen. Homma lähti yleisön osalta mielestäni vähän nihkeästi liikkeelle, mikä vähän harmitti koska olin saanut oman iltapäiväpöhnäni selätettyä ja jalka nousi taas kepeästi. Kyllä porukka sitten kuitenkin lämpeni ja aktivoitui keikan edetessä.

Settilista oli vallan mainio, vaikka enpä olisi suoraan sanottuna tarvinnut mitään muuta kuin ne "mun biisit" eli Tiet Etäisyyksiin ja Reeperbahn. Mietin ennen keikkaa, että olisipa ihanaa jos tulisi edes jompikumpi noista kahdesta, mutta että sitten sainkin nauttia molemmista! Kelpaa. Ollaanko tämä kesä näin oli vähän hassu biisivalinta keskellä talvea, mutta toisaalta sitä osasi odottaa kun festariristeilyllä oltiin. Siinä on muuten biisi, joka ei aluksi herättänyt juuri mitään tunteita varsinkaan levyversiona, mutta keikkojen myötä olen oppinut siitä pitämään. Hyppään sen yli kyllä edelleen kun Ikuiset Lapset pyörii soittimessa, mutta livenä biisi herää jotenkin maagisesti eloon. Olavi on ylipäätään sellainen artisti, joka pitää kokea juuri livenä. Tulin itse messiin Elvis Istuu Oikealla -levyn aikoihin ja sen jälkeen keikkoja on kertynyt plakkariin parikymmentä ja yhdeltäkään en ole naama rutussa kotiin lähtenyt. Tämä risteilykeikka ei ollut mikään paras ikinä, mutta taattua Olavia joka tapauksessa. On aika siistiä, että aina keikalle tullessaan voi tavallaan luottaa siihen, että show on päräyttävä.

Summa summarum, paattimatkan ylivoimaisesti tärkein juttu eli keikat olivat kaikki onnistuneita, iso kiitos vielä kaikille ihanille niistä! Mutta. Kun jotain asiaa markkinoidaan jollain tietyllä nimellä, niin sen pitäisi myös näkyä ja kuulua itse tapahtumapaikalla. Provinssiin viittaavia asioita sai hakea suurennuslasin kanssa ja puolet risteilijöistä ei varmasti edes tiennyt, että matkalla on joku teema. Yllätyin siitä, kuinka paljon mukana oli ns. perusristeilijöitä provinssi-ihmisiin verrattuna ja kuulin muutamaan otteeseen muiden ihmettelevän samaa. Olin kesällä kilpailevan firman Nightwish-risteilyllä ja siellä ei kenellekään jäänyt epäselväksi mikä on homman nimi. Toki brändääminen on ehkä helpompaa kun kyseessä on yksi maailmanluokan poppoo, mutta jos olisi vähän enemmän hieronut aivonystyröitä, niin tälläkin risteilyllä olisi tatskahommien ja silent discon lisäksi voinut ensinnäkin olla vaikka festivaaliin liittyvä bingo/tietovisa/lippuarvonta. Laivan kuppiloissa voisi luukuuttaa tavallista enemmän risteilyllä esiintyvien bändien tuotantoa (varsinkin kun kaikki tämänkertaiset artistit olivat todella radioystävällisiä) ja eiköhän Viikkarin baarimikoillakin olisi tarpeeksi taitoja ja ideoita loihtia risteilyä varten vaikkapa spesiaali provinssidrinksu ja/tai jokaiselle bändille oma nimikkodrinkki. Olisihan se nyt huomattavasti seksikkäämpää mennä tiskille tilaamaan yksi Olavi Uusivirta kuin joku lonkero. Miettikää sitä.

Ideana festariristeily on tosi hyvä ja toivottavasti vastaavia tapahtumia jaksetaan järjestää tulevaisuudessakin. Mikäli seuraava kerta tulee, niin silloin olisi kiva nähdä, että hommia on kehitetty ja jalostettu vielä vähän pidemmälle. Levitetään se festaritunnelma myös yökerhon ulkopuolelle ja kuorrutetaan sillä koko purkki niin, että Pihtiputaan mummokin tajuaa että nyt on jotain meininkiä.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk // insta

Joka keikalla mua vituttaa sun naama // osa 1.

Kilun 2015 Pää Kii-överit oksennuspostaus 1/3.

Pää Kii, bändi josta kaikki muut kohkasi jo 2011 loppuvuodesta alkaen ja johon meikä jostain syystä otti asiakseen tutustua vasta kolme vuotta myöhemmin. Oli tosi freesiä hypätä tuntemattomaan tietämättä yhtään mitkä levyn biiseistä oli sinkkuja tai mitä ylipäätänsä oli luvassa. Tää bändi oli mennyt multa ihan totaalisesti ohi. Kun sitten oli jotain niin pogoamista vaativaa levyä kuunnellut järjettömiä määriä, en todellakaan halunnut ekan livekosketuksen olevan sarjaa pakko pönöttää paikoillaan koko gigsi. Kiitos Sara Fabelin samanaikaisen Suomen vierailun, Tampereen 2014 Punk Rock X-mas keikka jäikin sitten välistä. Otollinen aika koitti Hämeenlinnassa Suisto-klubilla. Sinne kera Pertsa!

24.1. Suisto-klubi, Hämeenlinna (+God Given Ass)

Otollinen indeed, oli aika oppia faktoja bändistä nimeltä Pää Kii. Yksi monista asioista mikä levyn suurkulutuksessa kiinnitti positiivisella tavalla huomion oli laulajan vaihtuminen parin biisin kohdalla. Tietenkin oletin tämän toisen laulajan olevan joku bändin muista soittajista; Lauri = Otto. Väärässä olin, sillä kyseinen lurittelija ei ollutkaan kuka tahansa Otto tässä terve, vaan Otto eräästä mainetta niitaanneesta kotimaisesta bändistä. Näin tän kyseisen legendaarisen bändin tasan kerran vuonna 2001, eli jos joku olisi tullut mulle mainostamaan Pää Kiitä radiosoittoa saaneen Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas biisin vierailevan tähden vetovoimalla, niin markkina-arvoa tällä olisi ollut pyöreä nolla. En ollut ainoa täysin kujalla tän asian kanssa ollut, sillä pari Damn Seagulls kuuntelijaa luulivat, että the Otto on Pää Kiissä ja ihmettelivät mitä tekemistä Laurilla oli koko bändin kanssa.

Siellä siellä se Otto on

Sivuraiteilta takaisin itse keikkailtaan. Olin jo ehtinyt tottua pyörimään enemmän jätkävoittoisessa yleisössä, joten oli hienoa havahtua siihen miten erilaista ja ikäistä porukkaa tälle keikalle oli kertynyt eikä selvää sukupuolijakaumaa ollut havaittavissa. Outoa oli alun nimmarinpyytelijä fanipojat - ei siis mitään vikaa, mutta kaikki tämä yhdessä kertoi siitä miten tosiaan Pää Kii oli valahtanut pienemmistä piireistä suurempaan virtaan useamman koukun ulottuville. Mulla varmaan siinä vaiheessa se isoin koukku kourassa. Pertsa tiesi kertoa miten Otto oli tänään täällä bändinsä God Given Ass kanssa, joka oli tylsä näin nopeasti kuitattuna.

K-18 ja samantien lavan edessä olevilla pöydillä olleet juomat muodostivat pienet alkoholipitoiset putoukset just siihen mihin ensin meinattiin laittaa kamat mukamas suojaan keikan ajaksi. Heti kävi myös selväksi, että vaikka itse olikin se toope joka nyt vasta bändistä kiinnostui niin positiivista oli tulla valmiiksi katettuun pöytään, sillä takuuvarmasti tanssivaa jengiä tulisi jatkossakin keikoilta löytymään hevosenkenkärinkien loistaen poissaolollaan. Laseja meni rikki ennätystahtia ja lavalta tulikin toivetta jos jengi ystävällisesti surffaisi sieltä pois päin ettei käy pahasti. Tuolla oli todella mukava yleistunnelma! Ei mitään mustelmafestejä vaan silkkaa hauskanpitoa ja yhdessä hikoilua tarttuvien kappaleiden tahtiin ja kaatuneet nostettiin etiketin mukaisesti heti ylös. Kyllähän se Ottokin kävi lavalla ja mikäs siinä, kunnon Pää Kii experience heti ekalla kertaa.

kello 01:03: hymy huulilla, toppahousut jalassa, settilista sylissä.

Yleisön reaktioista osasi päätellä Kalifornia dreaming:in pyörineen myös radiossa kun tässä kohtaa iäkkäämpää osastoa edustanut väkikin yltyi tanssimaan. Mielestäni toi on kiistatta levyn kaunein kappale, mutta ei sekään irtonaisena olisi millään tavalla kiinnittänyt mun huomiota. Apinoiden planeetalla alkuriffit ja se kerrassaan nerokas "ladies and gentlemen"-intro sai mut heti hereille ja uteliaaksi mitäs tässä mulla olikaan korvissa. Just niin kuin Elviksen luulin tällä keikalla olevan joku coveri, joka tulisi tietää jos jotain pitäisi jotain tietää, mut enhä mä tiedä. Niinpä täällä toi meni vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ihan hiton cool basisti oli sekä mun ja Pertsan mielipide tän mielettömän hauskan keikan jälkeen. Kengät kaljasta märkinä ja pohjat lasinsiruja täynnä olin pakahtua riemusta. Nyt vain halusi lisää ja lisää oli onneksi luvassa.

7.2. Yo-Talo, Tampere (+Räjäyttäjät, Teksti-TV 666)

illan pääesiintyjä: Räjäyttäjät

Paikalle selvisin vasta siinä vaiheessa kun Teksti-TV 666 soitti viimeiset pari säveltänsä. Nyt kun loppuvuodesta tähänkin bändiin hurahti niin voisin olla kaiketi yhtä levyä rikkaampi mikäli tämä helmikuinen päivä olisi startannut suunnitelmien mukaan.
Oma fiilis tökki illan aikana, joten tämä keikka tuli katseltua kauempaa. Täällä ennen Rakkaus repii -zipaletta Teemu kyseli jos joku yleisöstä haluaisi tulla laulamaan kappaleen, kenenkään kuitenkaan tarttumatta tarjoukseen. Yo-talolla korostui yleisön kirjossa bilekansan ja enemmän punk-keikoilla käyvän porukan muodostama mixtape, jonka yhdistävä tekijä oli Pää Kiin diggailu. Mieleen jäi nainen, joka otti aika nokkiinsa kun pitin reuna ulottui hänen juomaansa asti kaataen sen lattialle. Muikkeli sitten tanssi keskisormi tän vahingossa tuoppia tuupanneen jäbän selkää kohti suunnattuna hyvän aikaa keikasta. Kun kaksi maailmaa kohtaa.

13.2. Freetime, Jyväskylä (+Särkyneet, Nyrkkitappelu)
Kolmas keikka ja täällä oli so far ...aggressiivisin yleisö. Monitorit saivat kyytiä porukan ottaessa vauhtia lavalta yleisön sekaan loikkimiseen ja jossain välissä tuulessa ees taas huojuvaa pikku puuta muistuttanut mikkiständi tönättiin lavan puolelta kanveesiin kun eipä oo ehkä yhden illan arvoista halkaista hampaita vain riehakkaan jengin takia. Välillä meno vaikutti enemmän tough dude/tte suorittamiselta kuin aidosti keikasta diggailusta. Ihan eri menoa eri paikoissa selkeästikin, siistii silti täälläkin! Jotain polemiikkia oli havaittavissa Kuuden vuoden vitutus -biisin alussa yleisöstä katsottuna stage right ei heti ollut mukana ja stage left sitten liidasi ilmeisesti liikaa ja koko paska piti lopulta ottaa uusiksi.

Keikan jälkeen kuvittelin Freetimen olevan just sopivan sokkeloinen, että kykenisi huomiota herättämättä tappamaan aikaa reissupäiväkirjoja skriivailleissa jossain hämärässä kulmassa. Tietty ne kaikki vihkot, joista nyt näihin Pää Kii keikkoihin palatessa olisi ollut jotain hyötyä, on ties missä muuton jäljiltä. Mutta juu. Ei ihan niin huomaamaton korneri mitä kuvittelin.. Mr. Bergman omien sanojensa mukaan tuli jotain vähän vittuilemaan, ihan hyväntahtoisesti siis. Taisin esim olla hullu kun lähdin katsomaan keikkaa Jyväskylään asti. Haha. Kyl me brofistitkin vaihdettiin. Huvittavinta tässä tapaamisessa oli kuitenkin se kun Teemu haki paikallisen kaverinsa (moi vaan!) siihen pöydän äären ja totesi "jutelkaa" ja mikäs siinä kun bussin lähtöön oli vielä tovi.

14.2. The Rocks, Savonlinna (+Nyrkkitappelu)

Jyväskylästä kotiuduin lähempänä kello kuutta aamulla ja Savonlinnan suuntaan matkanteko piti aloittaa alle neljän tunnin sisään. Koska säätämällä pääsee halvimmalla ja voi iskeä pari mäkäräistä yhdellä kertaa, Helsingissä seuraavan bussin lähtöön jätin juuri Combat Rock Shopin mentävän aukon. Pikakävelyä Sörnäisiin ja suoraan tiskille kyselemään Pää kii sitä ja sit se toinen tätä seiskat kiitos- ja samalla hiffasit miten toi jäbähän just eilen soitteli Freetimessa. Pikakävelyä takaisin Kamppiin ja ah ihanaan Onnibussiin suuntana Savonlinna!

En ois vaihtanu sitä halpaa bussilippua ees Lontoon lentolippuun jos joku ois tullu tarjoamaan. 

Narikasta koitin tiedustella soittoaikoja, jolloin multa kysyttiin kumpaa bändiä tulin katsomaan henkilökunnan arvellessa pääesiintyjäksi Nyrkkitappelua. Informatiivistä. Onneksi kaveri oli hommanut kissan, joten sain ehdotella nimiä siinä keikkoja venaillessa (ja sain ehdotukseni läpi, score). Nyrkkitappelu aloitti kello yksi joten Pää Kiin soittoaika oli kauniisti kahdelta.
Hevosenkenkiä ei pitänyt näillä keikoilla näkyä, mutta kuinka ollakaan täällä jengi jättäytyi suosiolla taka-alalle. Tiivimmän tunnelmasta kuitenkin teki se tanssilattian keskellä ollut saakelin tanko. Hiljalleen meno lämpeni kontrastin kuitenkin olleen edelleen jäätävän suuri verrattuna aikaisempien keikkojen hikipitteihin. Setistä jäi pois Sun ei ois pitäny tappaa sitä tyttöö, joka on tässä keikkojen kertyessä lokeroitunut Pää Kiin tuotannosta siihen tylsempään läpsyttelykastiin. On kyllä siellä lokerossa aika yksinäinen. Ton aikana voi siis huilahtaa muiden ympärillä innostuessa kipaleen kieltämättä hyvin mukaansatempaavasta tahdista. Encoressa kuultiin jälleen Suutarin emännän kehtolaulua Teemun soolona. Hauska loppukevennys johon helppoa lähteä hoilottamaan mukana. Ohessa erittäin lyhyt hyvän mielen klippi:

Pää Kii soitteli The Rocksissa toistamiseen syyskuussa, itse en ollut paikalla sillä muita keikkoja. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten paljon eroa oli havaittavissa esmes yleisön määrässä. No ei sen niin väliä. Narikkatyypit olivat huojentuneita keikkojen ollessa viimein ohi.

20.2. Henry's Pub, Kuopio (+Rakas Rappio, Nyrkkitappelu)

Paljon porukkaa ja hyvät bileet alusta loppuun asti. Ekan esiintyjän aikana taisin vielä vedellä sikeitä ja Nyrkkitappelusta voi lukea lisää tän linkin takaa. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen se täällä vallinnut hauska meno ja enemmän Suiston kuin Freetimen tyylinen yleisö. Edelleen yksi suosikki Pää Kii-keikoista. Aina jonon viimeinen lunasti paikkansa toisena livesuosikkina. Tällä keikalla tais muuten kans tulla Kun tänään lähden, joka btw kuulostaa ihan hyvältä ilman Ottoakin, trust me. Oiskin siistiä kuulla tota kappaletta setissä useamminkin.

21.2. Bar 15, Seinäjoki (+Särkyneet)

Nyt tökki se että Kylän pahalla puolella aloitti keikan. Aina jengi kun ei tahdo heti heräillä joraamaan ja what a waste kun omat henk koht suosikit (kylä ja jono) on useimmiten ympätty setissä vierekkäin. Mysteeri, miksi tällaisten bändien keikoilla kukaan parissa ekassa rivissä oleva edes haluaa pitää sitä piripintaan täyttä tuoppia kourassa keikan alkaessa läikkymisen riskin ollessa niin suuri. Jos kiinnostaa enemmän se tuopin pohjan tuijottaminen, en suosittele lavan välitöntä läheisyyttä. Aina jonon viimeisen aikana en kyennyt enää hillitsemään itseäni esittämään kohteliasta edessä olevien kalkkisten takana vaan bailandoooos.

Kuopion keikan tapaan setissä oli mukana pari uutta kappaletta; Mä haluan sun pääkallon ja muistaakseni hieman rauhallisempi (voin olla erittäin väärässäkin näin 10kk myöhemmin) Tie kotiin. Pidin eritoten jälkimmäisestä vaikken tän jälkeen sellaiselle keikalle enää osunutkaa, jossa näitä oltaisiin ehkä soitettu. Yleisön joukossa oli ilmeisesti jossain bändissä vaikuttanut tyyppi, jota kovasti koitettiin lavalle houkutella laulamaan jotain biisiä (varmaan Pohjasakkaa?) Pahoittelut etten nyt kyllä todellaankaan muista kenen nimeä siellä huudeltiin. Warttibaariin on aina yhtä kiva tulla katsomaan keikkoja, joten tää oli spot on paikka Punk Rock X-mas kiertueen päätöspaikaksi.

*

Myöskin sopiva väli laittaa eka nähdyt Pää Kii keikat 2015-postaus tässä välissä poikki. Nämä reissut oli aika iisiä lämmittelyä verrattuna siihen mihin kaikkeen sitä taipuukaan "vain" livemusan takia, never grow up! Part two - stay tuned or run as fast as you can to the opposite direction while you still can! *muoks* OSA 2! -kilu ✌

Shopping mall hardcore

You won't like Raised Fist live - said no one ever.
Well...

Raised Fist @ Pakkahuone, 18.12.2015
I arrived to the venue just in time for Raised Fist to start. Bummed I had zero chance to catch the supports as Engel would have been a new acquaintance and Tryer seems to get better each time. Flashing lights, band enters the stage and the gig begins. I think Flow was 3rd one and it just kinda went past. By the 4th song I had to find my friend who has seen Raised Fist years back. "Is this seriously this ..lame?" and my friend told with disbelieving look in her eyes that she was just saying the same thing. What an absolute let down. What made it worse was all the talking. I get it when it's the last show on tour and band wants to give credit to the crew that makes sure the show goes on. That's totally understandable but what a difference it would have made had that been the only longer speech of the night, but no. All the repeating of Koskenkorva etc crowd pleasing chitter-chatter "Sorry Helsinki but Tampere is better." made it clear to me I'm not the target audience of this night and the few devil's horns raised by members of the crowd reassured me of this. 14-year-old me would have been stoked over this more of a alt/nu-metal sorta gig than what the old fart that I'm now was. Thirty minute mark and it seriously felt like 1/4 of the set was just talking. Something is not right when in these settings Dixie Chicks document called Shut up and sing pops in mind. To me the members of the band don't exactly look like they would need those mid set speeches as a break to catch some breath. Was there some equipment tuning? If so I'd suggest re-thinking the setlist order as this was as far from flow as it could be.

I really, REALLY wanted to like this show and be as mind blown about it as I had heard and read from several others who've seen them before. Not only cos I paid that 30€ that now truly feels like it went to waste but because I do enjoy their records, especially From The North. Hot damn I've been playing that a lot and my wishlist setlist would have included way more songs from it. Because Raised Fist has good songs, I kept waiting and waiting when the live would HIT me like most of the people there. Man and Earth yesss.. or no. In Circles oh yeah now....or not. It was like waiting a cake to rise but nothing happens and when you take it out the oven it's just a limp blob looking nothing like pictured. This gig felt too rehearsed and polished. Best described as shopping mall hardcore, easy access with the catchy choruses for those that don't actually listen to any (other)hardcore bands. I'm not an expert though. I say this with all the respect and without taking anything away from the years the band has been around working hard "from the club to the squat / you people choose the spot" building their career. I much rather have this type of music fill venues this size and be played on radio than some auto-tuned crap where quirky looks of the artists mean more than the actual songs. Pakkahuone is not the most ideal venue to check out a band for the first time either. More intimate setting would've most likely distracted from all that "shopping mall" vibe. When Rise Against announced the shows with RF in relatively smallish venues in Italy, I was looking into flights and travel plans until turned out it would not be possible at that time. Had that worked out I have a feeling the tone of  that gig report maybe would have been quite different.

What definitely made the gig better was to see how great majority of the crowd were having an absolute blast! Shout-out to that one dedicated crowd-surfer dude. All the smiles in the cloakroom queue too. I bet there's been several social media updates how this was the best gig evaaah. I guess I was six....eight years too late to hop on this board? Or just spoiled rotten with so many quality gigs that local bands have played lately. Or because I'm more of a casual listener of the band and don't know any of the records by heart? Who knows. There's absolutely no reason for me to feel nostalgic about Raised Fist but it felt like nostalgia was my justification for being there.

With this gig Raised Fist scores number one position on the biggest live let downs of 2015 (or actually as far as my memory serves at the moment) because my expectations where sky high and like mentioned before, they have good records. Such a shame, cos they are so frequent visitors in Finland. I guess next time I'll see them it will be at some Finnish festival. Now I just wish I would have got off earlier from work to catch the two other bands to even out the financial loss, either that or got asked for ID cos then my night would have ended at the door and I would have walked back home annoyed but left with the illusion of a siiiiiick live band called Raised Fist.

-kilu ✌ let's face it // @yykaahoovee

cheerio;

Raised Fist

Ei mitään tyttörukkia

SOFA @ Ateneum-klubi 4.12.2015

Kiinnostuin tästä parivaljakosta joskus loppukesästä ja nyt sain vihdoinkin raahattua itseni keikalle, jes! Keikkapaikkana toimi Ateneumin taidemuseon kahvila, joka ei ole ehkä se ensimmäinen mieleen pompsahtava mesta kun Helsingin tarjontaa ajattelee. Saavuin paikalle vasta varttia ennen showtimea ja silloin salissa oli lisäkseni ehkä kymmenen ihmistä, joten en voinut olla ajattelematta että kuinkakohan vaivaannuttavaa tästä tulee, heh. Museon puolelta onneksi valui kahvioon vielä ihan kiitettävästi lisää porukkaa ja kolkko sali sai kivasti eloa ja täytettä.

Olen luukuttanut SOFAn biisejä YouTubesta syksyn mittaan, mutta livemenosta ei ollut ennakkoon oikeastaan mitään tietoa. Oletin näkeväni energistä menoa ja sitä sieltä sitten todella tuli! Keikan alku oli koreografian puolesta selvästi suunnitelluin ja se itse asiassa vähän yllättikin. Siitä eteenpäin mentiin kuitenkin spontaanisti ympäri kahvilaa pyörien. Illan omiin suosikkihetkiin kuuluivat biisit Tyttörukka ja erityisesti lempparini Kerää Ittes. Muutenkin oli siistiä, että setistä ei pahemmin löytynyt mitään hempeilybiisejä vaan tempo pysyi nopeana alusta loppuun. Itselle tuntemattomiakin biisejä tuli pari kipaletta ja mietin vain miten mahtavaa olisi saada tältä(kin!) poppoolta jotain fyysistä tallennetta omaan levyhyllyyn.

Ensimmäinen kosketukseni duoon oli taannoin joku artikkeli, jonka otsikossa kyseltiin että mahtaiskos SOFA olla uusi PMMP. No, myönnän itsekin klikanneeni jutun auki osittain tuon PMMP-maininnan takia, mutta kyllä tällä keikalla viimeistään tuli selväksi, että SOFAlla on ihan oma juttu. Sellainen, että mennään eteenpäin keskari pystyssä ja käsitellään vähän vaikeitakin asioita, mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja terveellä itseironialla. Toivottavasti SOFAsta aletaan siis pian puhua ihan omana itsenäisenä kokonaisuutenaan ilman mitään sen kummempia mainintoja tuosta toisesta bändistä.

Tykkäsin likkojen meiningistä aivan älyttömästi ja sen takia olisinkin toivonut, että illan venue olisi noussut samalle levelille. Ateneum on varmasti tosi passeli paikka akkarikeikoille ja tunnelmoinnille, mutta energisen räppikeikan miljööksi ihan kamala. Tila oli museotyyliin aika korkea mikä johti tietty siihen, että huoneessa kaikui. Soundit puuroutuivat sen takia välillä aika pahasti ja äänimaisema oli ylipäätään tosi kumiseva. En tiedä olenko vaan jotenkin tosi herkkis, mutta jos päässä kumisee läpi koko keikan, niin ei kiva.

SOFA on rakkautta ja livemenoa pitää todellakin päästä todistamaan uudestaan, mutta mielellään jossain perinteisemmässä ja ei niin helvetin jäykässä keikkapaikassa. Ateneumiin menen jatkossa vain ja ainoastaan tauluja pällistelemään.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk + instagrrr!

Lämppäribisnes vol. 5: LEO ja Teppo Vapaus Pohja-klubilla 28.11.2015

Jälleen kerran olin mestoilla, koska Tiisu. Siihen liittyvää höpötystä löytyy täältä!

Mietin Helsinkiin busseillessani, että mihinköhän hipsteriluolaan sitä oikein ollaan menossa. Välillä sitä jää aina kiinni omista ennakkoluuloistaan, sillä Pohja-klubi osoittautui loppujen lopuksi tosi lämpimäksi ja sydämelliseksi paikaksi lievästi hämäräperäisestä sijainnistaan huolimatta. Emme ehtineet kauaa paikalla hillua, kun meidät tultiin melkeinpä kädestä pitäen hakemaan pikkujoulupurtavien ääreen ja käskettiin painokkaasti syömään (kun pöydässä on kolmea eri juustoa niin ei tartte kyllä kahdesti käskeä!). Aikamoista.

LEO

Ensimmäisenä lavalle astui Leo. Muutaman biisin olen jo kuopatun Face Of Godin repertuaarista joskus kuullut, joten kaverin historia on jossain määrin tuttu. Soolomatsku poikkeaa kuitenkin Face Of Godin tuotannosta aika tavalla, joten käytännössä kyseessä oli mulle täysin uusi tuttavuus ja uudet biisit. Se on aina siistiä, kun saa yllättyä positiivisesti. Nämä artisti&kitara-hommat ovat itselleni vähän vaikeita, koska kaikki tuppaavat usein kuulostamaan omiin korviini liian samankaltaisilta ja siksi jaksan harvoin innostua. Tässä tyypissä ja meiningissä oli kuitenkin sitä jotain!

Harvemmin on niin mukavaa hytkyä ja heilua itselle täysin tuntemattomien biisien tahdissa kuin tällä keikalla oli. Haluaisin kovasti marssia kauppaan ostamaan levyllisen tätä kamaa, mutta se ei valitettavasti ole vielä mahdollista. Jospa ei kuitenkaan kauhean kauaa tarvitsisi odottaa?
Keikan aikana kaverin kanssa käyty lyhyt ja ytimekäs keskustelu tiivistää homman aika hyvin:

"Täähän on oikeestaan ihan tosi hyvä."
"Ja aika söpö."

Teppo Vapaus

Seuraavaksi vuorossa oli Teppo Vapaus. Tähän väliin on pakko heittää lyhyt historiikki. Kävimme blogin toisen puoliskon kanssa aikoinaan aktiivisesti Maj Karman keikoilla ja Teppo tulikin meille sitten tutuksi niihin aikoihin kun Karman kuolonkorina alkoi. Yritimme myös innostua Herra Ylpön ja Ihmisten hommista ja siinä sivussa todistimme myös muutamat Vapaus-gigsit, mutta se yritys kuitenkin kuivui kokoon hyvin nopeasti. Elin Tepon tekemisien suhteen lähes täydellisessä pimennossa parin vuoden ajan, kunnes eksyin muutama kuukausi sitten ensimmäiselle Tiisukeikalleni Tampereen Klubille. Teppo oli siellä lämppärin roolissa ja koin melko intensiivisen déjà vu -hetken setin alkaessa samalla biisillä kuin keväällä 2012, jolloin hän lämmitteli Ihmisiä samaisessa mestassa.

Seuraa mielipide: en ole koskaan erityisesti pitänyt Teppo Vapauden musiikista. En silloin vuosia sitten eikä mieli ole juurikaan siitä muuttunut. Joskus vaan tulee vastaan semmoista musaa, jota kuullessani lähtisin mielummin keikan ajaksi ulos röökille vaikka en edes polta. Mitään sen kummempaa syväanalyysia en osaa asian tiimoilta antaa ja kyllähän kaikki tietää mitä mielipiteistä sanotaan...

Nyt kun olen syksyn mittaan taas herran menoa vähän tiiviimmin seuraillut, niin kannattajia hänelle on kyllä kertynyt. Se näkyi selvästi Pohja-klubin keikalla, sillä porukka taisi yltyä illan äänekkäimpään yhteislauluun (tai huutoon, heh) Runoilija ulos!-sinkkubiisin aikana. Innostusta ja kannustusta riitti muutenkin läpi koko keikan, ja hyvä niin. Keikkakaverini todisti Vapaus-meininkiä livenä ensimmäistä kertaa ja kuulemma boogie oli mieleistä. Itseltäni jutun hienous menee kuitenkin edelleen ohi niin että viheltää, ei mahda mitään. Teppoa voisi kai kuvailla ennemminkin tulkitsijaksi kuin laulajaksi ja omat preferenssini ovat vahvasti kallellaan jälkimmäisen suuntaan. Myös Vesa-Matti Loiri on kuulemma tulkitsija ja meitsi on kyllä lännen nopein kanavanvaihtaja kun sitä ölinää jostain tuutista tulee. Mulla on siis selvästi joku tulkitsijavamma.

Vaikka musapuoli ei juuri herätä ihastusta, niin tyypin kirjalliset tuotokset uppoavat kuin kuuma veitsi voihin. Herra Ylpön Sydämen ahmaisin aikoinaan yhdessä illassa ja Soundista löytyviä juttuja lueskelen mielelläni. Jännä miten yksi asia toimii, mutta toinen ei. Kukaan ei kyllä voi yrityksen puutteesta mua soimata, sillä Tepon soolokeikkoja on tullut aikojen saatossa nähtyä about kymmenkunta ja yksi bändikeikkakin tänä syksynä Porin Montussa. Onneksi maailmassa tuntuu olevan monia muita otuksia, jotka tajuavat tämän jutun niin meikäläinen voi kilaroida rauhassa jossain muualla.

- juoksepoistytto

yykaahoovee feisbuuk + instagram

Lämppäribisnes vol. 4: New Deadline, The Splits @ Jäähalli, Helsinki 16.10.2015

mainboogie: Rise Against

Pitkin eurooppaa Rise Againstia tällä kiertueella lämppäsivät esim Refused, Raised Fist, Berri Txarrak sekä Great Collapse -enemmän tai vähemmän yhdessä ja erikseen. Suomi on usein oma pieni lumihiutaleensa sillä tännehän ei aina ns. normilämppärit noin vain tulekaan mukana. Näissä tilanteissa Rise Against saa listan paikallisista bändeistä, joiden joukkiosta sitten valitsevat mieluisensa. Toki aina välillä jos joku awesome person on sattunut ojentamaan jonkun todella kovan levyn Risen Timpalle niin sitten valinta voi osua myös listan ulkopuolelle. Esimerkiksi Rise Againstin ensimmäisellä Suomen keikalla vuonna 2009, heh heh. En tietty tän jäähallikeikan kohdalla voi 100% varmuudella sanoa bändivalintojen menneen mainitsemani kaavan mukaan, mutta ainakin aiemmin tuo on ollut bändillä käytäntönä ja kun tätä lämppärikaksikkoa kuuntelee, niin helposti tämän uskoisi.

NEW DEADLINE
Bändin facebookin perusteella New Deadline tuntui olevan tästä tilaisuudesta erittäin mielissään, päästessään soittamaan ilmeisesti yhden suosikeistaan kanssa. New Deadline oli mulle uusi nimi ja oli yllättävää huomata miten isojakin keikkoja heillä oli jo takanaan. Lähinnä siis juuri lämppärislotteja, mutta myös omia kiertueita Suomen ulkopuolellakin paraikaa tai tuloillaan. Toki jo noiden soittokumppaneiden perusteella osasin ennakoida ettei tää tuu olemaan mun juttu. Kuuntelin uusimman levyn läpi ja jep, varmasti uppoaisi kuin voisilmä aamupuuroon uudemman virran Rise Against faneille.

muokkailtu New Deadlinen "Abraham" musavideosta kaapatuista kuvista

Oletin New Deadlinen olevan se päälämppäri, mutta olikin kiva että aloittivat illan, no offence. Jotain oli jäänyt levyn kuuntelemisesta kuitenkin mieleen kun yhden biisin tunnistin illan aikana. Keikka itsessään ei yllättänyt mihinkään suuntaan. Iloisen oloisia jätkiä lavalla ottaen haltuun sen 25min soittoajan mitä heille suotiin. Siinähän ne kappaleet suhahtivat sisään ja ulos ilman että kiinnosti edes tietää mistä lauleskelivat. Harmitonta menoa. Havaittavissa kuitenkin vähän kansainvälisempää otetta hommassa ja varmaan niittävät enemmän arvostusta Suomen rajojen ulkopuolella. Tämmöinen meno varmaan toimii Saksassa aika hyvin? Samu Haberin jalanjälissä. Kaikkea hyvää heille!

THE SPLITS
Tälle porukalle tämä keikka tuntui olevan aika "mitä helvettiä+hymiö" -osastoa tarjoten varmasti hyvät naurut. Rise Againstin kuunteluprosentti varmaan kauniin soikea nolla bändin jäsenistön joukossa. Jos mentäisiin Risen uran alkuvuosiin, sillon tämä match tuskin olisi herättänyt samanlaisia reaktioita. Mutta nyt oltiin Jäähalilla ja itsekin ihmettelin miksi.

Olisi pitänyt kysyä keikalla mun takana olleilta, josko he olisivat halunneet tulla vieraileviksi tähdiksi tätä merkintää kirjoittamaan, sillä heillä riitti kommentoitavaa kaikkeen olennaiseen. Valikoituja paloja: heitot parrakkaasta naisesta kun oli tullut huijattu olo, kerta lavalla piti olla vain naisenergiaa, outo bassokaappi, miten jokaisessa punk-bändissä jollain lukee paidassa bitch ja sekin oli pistetty merkillem että jonkun housuissa oli reikä samassa kohtaa mitä edeltäneen bändin samaa instrumenttia soittavalla. Onneksi olivat sentään hiljaa itse keikan aikana.

juu ei ollu mitään kameraa mukana tällä keikalla ps. molemmat 7" very good shit.

Keikka! No sehän alkoi Rotten Me:llä joka on levyn avausraitanakin helevetin kova! Ehdin jo hetken fiilistellä sitä tilaa mikä mulla oli ekan bändin aikana, mutta odotettavasti joku siihen ujuttautui viereen, joten omapa oli ongelmansa kun joutui kestämään mun yhden hengen sheikkausta keikan aikana. Tykkäsin tästä keikasta todella paljon ja jos olisin vielä pari kappaletta saanut lisätä mukaan niin You Don't Get My Love ja Broken Arrow olisivat olleet ihan top notch. Keikan päätösbiisi taisi olla (kiva koittaa liki pari kk jälkikäteen muistella näitä oops) pähee Don't Fear. "Encore!" -huuto kantautui katsomosta ja jos oikein muistan bändin huutaneen takaisin "Hyvä Seppo!" (nimi muutettu) niin taisi olla sama tyyppi kyseessä kelle annoin voittamani katsomolipun. Oikeaan osoitteeseen siis meni jos näin, woop woop.

Mutta mikä sai porukan kaivelemaan puhelimiensa kameroita esiin The Splitsin aikana? Siis kyllähän nyt herra jestas kun jäähallin kokoisessa paikassa ollaan niin jotain pyroja tai pauketta pitää jostain tuutista tulla. Ensin mainittua tarjoili omalla DIY-tyylillään bändin rumpali laittaessaan symbaalit liekehtimään, eikä vain kertaalleen! Yleisö taisikin jäädä aina odottamaan tätä spektaakkelia, sen verran heräilyä oli  muutoin aika perus "odotamme vain pääbändiä" -yleisössä havaittavissa. Peukku ja pisteet huumori- sekä tilannetajusta bändille! Harmittelin jälkikäteen lyhyttä soittoaikaa useamman The Splits keikan nähneelle tutulle joka totesi että ainahan niillä on suht lyhyt setti. Tämä toimi mun ekana The Splits livekokemuksena tän vuoden aiempien tilaisuuksien jäädessä aina työvuorojen jalkoihin. Oli kivaa! Ens kertaa odotellessa.

-kilu ✌ hoovee fb / insta

kiitti:

New Deadline / The Splits