Pääsiäinen, tuo munavitsien ja keikkaputkien luvattu juhla!
Tiisu @ Torvi, Lahti 14.4.2017
Torvi on heittämällä yksi Suomen hikisimmistä keikkapaikoista, eikä tälläkään kertaa tarvinnut palella. Lavan edusta täyttyi tiisuttajista heti lämppärin virkaa toimittaneen
Akseli Hiltusen setin päätyttyä. Jengistä hehkui villi ja pitelemätön energia jo ennen kuin yhtäkään sointua oltiin soitettu ja sehän lupasi pelkästään hyvää. Jo pelkkä intronauha
Non, je ne regrette rien sai aikaan niin voimakasta liikehdintää, että Père Lachaisen mullassa makaavan
Edith Piafin luutkin kalisivat.
Sinkkuelämää aloitti setin ja bileet olivat virallisesti käynnissä. Torvi oli pullollaan raivokkaasti tamppaavia pääsiäispupuja ja kahjo fiilis levisi nopeasti myös lavalle.
Ero vanhan ja uuden matskun välillä on ollut ainakin näin kiertueen alkupuolella todella selkeä. Uusia biisejä fiilistellään yleensä rauhallisemmin, kun taas Elämän koulun tutummat biisit saavat luonnollisesti aikaan voimakkaamman reaktion. Lahdessa uusiin biiseihin suhtauduttiin kuitenkin yhtä raivokkaalla intensiteetillä kuin ensimmäisen levyn ralleihin ja rakastin sitä niiiin pirusti. Niinhän sen pitääkin mennä!
Bussi täältä pois oli illan vedoista oma lempparini, se potki hullun kovaa. Myös
Napa, Anna mun pyöristyä, Pusuttelemaan, Virtaset, Suomi on poliisivaltio ja tietty maailman paras
Uusi aika nostivat sykettä. Välillä heiluttiin monitorien päällä, crowdsurffattiin vähän, kiipeiltiin kattopalkeissa kuin pienet karvaiset apinat ja hengattiinpa myös koko porukalla kyykyssä tyyntä ennen myrskyä-tyyppisessä tilanteessa. Tunnelma ei rauhoittunut edes slovareiden aikana, aina oli vähintään joku takarivin pupu pomppimassa.
Elämän koulu-kiertueella sekoilu ja keikkapaikkojen rakenteissa roikkuminen olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus ja tämän uuden rundin rauhallisempi luonne onkin yllättänyt meikäläisen aika isosti. Ei mitenkään negatiivisesti, mutta yllättänyt joka tapauksessa. Iisimpi boogie ei sinänsä tunnu vieraalta, mutta tosi erilaiselta kun kohkaamiseen oli ehtinyt jo niin tottua. Lahden keikka tuntui siis jollain tavalla paluulta menneisyyteen. Armoton bailaaminen, rääkyminen, kiroilu ja hiestä märät vaatteet tuntuivat pitkästä aikaa helvetin hyvältä. Se oli ihanan tuttua ja turvallista.
Tiisu @ Ravintola Sävel, Forssa 15.4.2017
Forssassa piti alun perin olla kaksi keikkaa, yksi sallittu ja yksi k18-keikka, mutta jälkimmäinen jouduttiin perumaan. Ratkaisu oli täysin oikea, sillä mikään keikka ei ole terveyttä tärkeämpi. Pakko kuitenkin tunnustaa, että juuri sen k18-setin peruuntuminen sai aikaan hennon angstin, sillä sallituilla keikoilla käyminen ei ole enää vuosiin tuntunut kovinkaan luontevalta. Epäilykset illan onnistumista kohtaan kasvoivat saavuttuani keikkapaikalle, joka muistutti ennemminkin 70-lukulaisen pikkukaupungin rautatieaseman kahvilaa. Jos Lahden keikka tuntui aikamatkalta Elämän koulu-rundille, niin Forssa oli sitten jotain aivan muuta.
Intro alkoi soida, jolloin osa porukasta nosti pyllyn ylös penkistä ja siirtyi varovaisesti hiipien kohti lavaa. En suoraan sanottuna muista varmasti millä biisillä keikka alkoi, mutta vähän pienemmässä cityssä kun oltiin, niin
Tuhannes laulu Helsingistä ei ehkä mene liikaa metsään. Biisin jälkeen lavalta kyseltiin paikallaolijoiden tunnelmia. Siinä vaiheessa yleisön kengänkärjet kääntyivät kollektiivisesti sisäänpäin ja bändiä vilkuiltiin perisuomalaiseen tapaan ujosti silmäkulmien alta. Suu oli nidottu kiinni ja pihaustakaan ei kuulunut, mutta toinen suupieli nousi hanakasti ylöspäin. Että ei tässä mitään. Ihan mukavaa on. Juu. Mutta en kehtaa ääneen sanoa. Tirsk. Suomalaisten jäyhyydessä on jotain uskomattoman sympaattista ja hellyttävää ja tuo lyhyt, mutta samalla pieneltä vaivaantuneelta ikuisuudelta tuntunut hetki oli sen ultimaattinen multihuipentuma. Kehtaamista ja epävarmuutta käsittelevä
Miehet saunassa oli sille täydellinen jatko-osa. Tässä vaiheessa oma sydämeni alkoi sulaa, vaikka keikan luonne ei ollut ehtinyt vielä hahmottua kunnolla.
Mestoilla oli myös pikkuihmisiä ja bändi havahtui kirosanoihin, joita biiseissä viljellään enemmän tai vähemmän. Sen seurauksena
Perkele! muutettiin lapsiystävälliseen muotoon ja biisi kantoi yhden illan ajan nimeä
Perhonen. Voiko olla mitään sympaattisempaa? Tuskinpa. Keikkaa kohtaan tuntemani skeptisyys alkoi murentua vauhdilla.
Menkat ja
Pusuttelemaan taisivat myös tarjota lapsukaisille ajateltavaa. Ehkä ihan hyvä, että
Virtasten kaltaiset paneskelu-anthemit jätettiin kuitenkin tällä kertaa soittamatta, heh. Kaikki aikanaan.
Pääsiäisen paras yllätys oli vasta tuloillaan, nimittäin spontaanisti settiin tupsahtanut
Muumipeikkojen pyllyt (Hmm vai pelkkä
Muumipeikot?). Voi pyhä persaus!! Jos multa oltaisiin tuolla hetkellä kysytty mitä onni on, niin olisin vastannut, että tämä biisi. Näitä kaikkia hassuja levyttämättömiä biisejä on ollut ihan tautinen ikävä! Eihän niiden vetäminen ole uuden levyn kiertueella ajankohtaista tai relevanttia, mutta ei haittaa jos niitä välillä heiteltäisiin sekaan.
Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä ja keikan loppupuoliskolla huomasin, että ulkona pyrytti sakeasti lunta. Lyhyen hetken ajan elämä oli kuin Kaurismäen leffa. Siellä me oltiin, joukko ihmisiä ujostelemassa itseämme ja toisiamme. Kuuntelemassa lauluja siitä, kuinka vaikeaa on saada vastarakkautta, tunteet patoutuvat ja elämä murjoo. Niin, sitten vielä se kevään juhlan kunniaksi maahan satanut lumipeite. Kummallisinta ja sympaattisinta lienee se, että kaikilla oli kuitenkin todella mukavaa.
Olipa taas jännä reissu. Lahdessa lentelivät ärräpäät, Forssassa perhoset. Siinä mitä oivallisin kiteytys Tiisun molemmista puolista. //
YYKAAHOOVEE
- juoksepoistytto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti