Uusi vuosi huutelee ihan nurkan takana. Sen kunniaksi päätin nostaa esille juttuja, mitä on armon vuonna 2017 tullut diggailtua. Tässä siis meikäläisen suosikkilevy, -live, -biisi ja -bändi tältä vuodelta.
Levy: Kesha, Rainbow
Pardon my French, mutta siis vittu nyt! Bilepopin kuningatar veti maton jalkojen alta. Rainbown pitäisi löytyä jokaisen naisen levyhyllystä, aivan mieletön ja voimaannuttava paketti herkkyyttä ja palleista puristavaa, anteeksipyytelemätöntä voimaa täynnä. Tällä levyllä ei niitä surullisen kuuluisia täytebiisejä ole, voin kuunnella sen läpi monta kertaa putkeen skippaamatta yhtäkään raitaa. Lätyn kolmas biisi Woman hehkuu fuck you-asennetta ja puhdasta mimmienergiaa ja sitä seuraava Hymn juhlistaa erilaisuutta. Biisikaksikko on ehdoton lempparini, mutta pakko mainita myös Praying, joka on pysäyttää kertomus anteeksiannosta, vaikka vastapuoli ei sitä ansaitsisikaan. Teinivuosien inhokkini eli countrymusa on alkanut viime vuosina kuulostaa siedettävältä tai jopa ihan hyvältä ja kauhistutankin 15-vuotiasta itseäni toteamalla, että levyn loppupäästä löytyvä Keshan ja Dolly Partonin duetto on kovaa kamaa. Suosittelen siis kaikkia antamaan levylle tilaisuuden, vaikka se ei vaikuttaisikaan heti omaan makuun sopivalta, saatatte ehkä yllättyä!
Live: Beetlehem
Lähdin jokaiselta vuoden aikana nähdyltä Beetlehemin keikalta kotiin niin sanotusti hymy pyllyssä kaikki musiikilliset halut ja himot tyydytettyinä. Sinällään mainion äänimaailman omaava Päivät valuu-EP ei anna mitään, siis mitään oikeutta poppoon pärisyttävälle livekunnolle ja messevälle soundille. Bändin puuhia on ollut ilo seurata, varsinkin tänä vuonna kehä kolmosen ulkopuolelle suuntautuneet harvat keikkareissut lämmittivät mieltä älyttömästi. Toivottavasti niitä tulee lisää, Beetlehem on liian hyvä jäädäkseen pelkästään Helsingin keikkamestoihin pyörimään.
Biisi: Profeetat, Yhtäccii
Mulla on joku todella vakava pakkomielle ryyppämisestä kertoviin biiseihin ihmiseksi, joka on aina kuluttanut alkoholia harkiten ja ärsyttävän vastuullisesti. Siitä puhe mistä puute? Oli miten oli, Yhtäccii sai ensikuulemalla leuan loksahtamaan, harvoin mikään biisi saa aikaan niin pöllämystyneen reaktion. Kunnon korvamatohan siitä kuitenkin heti tuli, mutta ylläripylläri, livenä galaksit vasta räjähtivät totaalisesti. Selkäydintä kalisuttaneet, painostavat kirkonkellosoundit saivat odottamaan jotain aivan muuta, joten yllätys oli suuri kun vihreät lasersäteet lävistivät pimeän Gatorade Centerin ja yleisö pääsi todistamaan bilerallia, joka on kolkon mutta samalla tuhdin äänimaailmansa puolesta kuin toisesta maailmasta. Hetki paloi verkkokalvoille, sitä kelpaa muistella vielä vanhana kiikkustuolissakin.
Bändi: The Rasmus
Palavaa rakkautta jo vuodesta 2001, eikä loppua näy. Oon niin fiiliksissä, että voin olla vielä 17 vuoden jälkeen näin fiiliksissä lempibändistäni. Suurimmat hittinsä bändi on jo todenäköisesti tehnyt, mutta se ei menoa haittaa. Rasmus ei jää kiinni menneeseen vaan käyttää sitä voimavarana luodessaan uutta. Tajuttoman tiukka lokakuussa päivänvalon nähnyt lätty Dark Matters ja loppuunmyyty Euroopan klubirundi ovat todisteita siitä. Vuoden mieleenpainuvimpia keikkoja olivat ehdottomasti klubikeikat Krakovassa ja Prahassa, jolloin pääsin viimein fiilistelemään myös uuden levyn matskua livenä. Toivottavasti tätä jengiä näkee useampaan otteeseen myös uuden vuoden puolella. //YYKAAHOOVEE
- juoksepoistytto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti