Illan ensimmäinen poppoo
Te Kierot oli ollut lauteilla jo jonkin aikaa, kun paukkasin Looseen. Muistikuvat keikasta ovat suoraan sanottuna hämärät, keskittymiskyky ei oikein riittänyt ja en jaksanut kaivaa kameraakaan laukusta. Muut yleisön jäsenet tosin olivat kuin pieniä oravia, jotka olivat löytäneet kauan sitten unohtamansa tammenterhokätkön keskellä kylmintä talvea, eli toisin sanoen tunnelma yleisössä oli varsin pähkinäinen. Kovasti bändiä pyydettiin vetämään vielä encore, mutta itseäni monta minuuttia kestänyt aikatauluihin liittynyt juupas-eipäs -tyyppinen vatkaaminen alkoi vain lähinnä ärsyttää.
Ei muuta kuin seuraava porukka lavalle.
Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat oli myös uusi tuttavuus. Minä ja Vaasa emme ole koskaan tulleet toimeen, mutta tämä kyseisestä citystä ponnistava orkesteri teki yllättäen melkoisen vaikutuksen! Ajattelin bändin matskun kallistuvan indien puolelle, mutta meininki olikin erittäin vahvasti punk. Sehän passaa. Setin biiseistä
Poseidon ja mukavaa räminää tarjoillut
Kukaan ei tykkää Helsingbystä jäivät parhaiten mieleen, mutta eipä niissä muissakaan mitään vikaa ollut. Jälkikäteen levyversioita kuunnelleena täytyy todeta jälleen kerran, että "livemusa best", sillä bändin kova keikkaboogie toi biiseihin sellaista särmää, joka jää levyversioista uupumaan. Ei kai siinä, tätä lisää!
Kärkky olikin sitten se varsinainen syy Helsingin reissuun. (= Jos siihen liittyy
Tiisu niin se kiinnostaa, kuten monet hoveen lukijat ovat varmaan jo huomanneetkin.) Bändi on jäähyväiskiertueella ja Loosen keissi oli ainoa tilaisuus päästä pällistelemään meininkiä. Mulle Kärkky näyttäytyy tietynlaisena nuorten sällien kunnianosoituksena niille bändeille ja artisteille, joita luukutettiin viisitoistakesäisinä niin helvetisti ja lujaa, että kaikilta muilta meni hermo ja tärykalvot. Keikan aikana tuli useampaan otteeseen mieleen
Apulanta vuosilta 1995-2005,
Nirvana ja etenkin basistin habitus huusi
Metallicaa. Metallibändi Kärkynkin kuulemma oli tarkoitus olla, mutta setin biiseistä
Loska oli ainoa siihen suuntaan kunnolla kallistunut kipale. Metallia tai ei, niin slovareita tai sen suurempaa hempeilyä on tältä orkesterilta turha odottaa.
Jossain setin puolenvälin tienoilla huomasin melkein tuohtuvani siitä ajatuksesta, että tämä bändi todella vetelee parhaillaan viimeisiä henkäyksiään. Monille ihmisille teiniaikojen räpellykset ovat maailman noloimpia juttuja, mutta Kärkkyä ei voi tuohon kategoriaan ainakaan näin ulkopuolisen silmin ja korvin laskea. Biisien lyriikat eivät ehkä ole ihan sieltä itsestään selvimmästä päästä (eikä todellakaan tarvitse aina ollakaan!), vaan lähentelevät ajoittain puhdasta tajunnanvirtaa. Lyyrisellä tasolla samaistumispintaa ei siis välttämättä ole kovin helppo löytää, mutta ei se fiilistelyä haittaa. Esimerkiksi
Kukkatapetti-biisin lyriikoista puolet viuhuvat ohi niin että suhisee, mutta tanssijalka nykii ja nousee siitä huolimatta.
Kyöpeliläisten kehää voisin kuunnella repeatilla, biisin riffit miellyttävät jostain syystä omaa korvaani ihan hulluna. Edellä mainittujen biisien lisäksi diggailin myös
Sammal-nimistä kipaletta, vaikka kuolleet puput onkin nou nou. Kiertueen nimikkobiisi
Päättömät kanat päätti setin ja jos jostain Kärkyn biisistä pitäisi yrittää etsiä orastavaa tiisumaisuutta, niin kyllä se olisi sitten tämä.
Täytyy sanoa, että tuttavuus Kärkyn kanssa jäi harmillisen lyhyeksi. Voisin kuitenkin väittää, että keikan myötä ymmärrän taas joitain juttuja vähän paremmin kuin aiemmin. Summa summarum: Muikea ilta Loosessa, kiitos ja kumarrus! //
YYKAAHOOVEE
- juoksepoistytto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti