Olohuoneklubi II Helsingin Gloriassa 9.3.2016

Jännää mennä keikalle kun ei ole täysin varma, että mitä oikein on tullut loppujen lopuksi edes katsomaan. Illan pääesiintyjä siis pidettiin salassa ja paljastettiin vasta kalkkiviivoilla. Mikäli kuitenkin saapui paikalle ensimmäisten joukossa niin kuin meitsi, niin sai muistoksi keikkajulisteen, josta pääesiintyjän nimen saattoi bongata. Kärsimättömät voivat rullata postauksen loppuun, mutta pidetään nyt jännitystä yllä ja käsitellään ensin nämä kaikki yllätyksettömyydet.

Karina

Olohuoneklubin avasi helsinkiläinen trio Karina ja täytyy sanoa, että kaikista illan uusista tuttavuuksista tämä poppoo oli mun ehdoton lemppari. Olin ehtinyt kuunnella peräti yhden biisin etukäteen, eli eipä siinä sitten voi muuta kuin antaa liveboogien puhua. No olihan se kerrassaan mainio boogie. Karinan setistä suosikiksi nousi Myrsky, luultavasti osittain sen takia, että se oli juuri se ainoa biisi jonka olin kuunnellut ennakkoon. Myös Adidaksen kenkiin liittynyt biisi oli hauska ja viimeisenä ollut Laivat jäi mieleen yksinkertaisista mutta tehokkaista aineksista rakennetun hienon tunnelmansa ansiosta. Yleensä tuollaiset keskivertoa pidemmät ja instrumentaalielementteihin nojaavat biisit eivät toimi livenä, koska mestoilla on aina meluavia ja muiden keskittymistä häiritseviä örvelöitä. Gloriaan ei onneksi ollut nyt eksynyt yhtäkään urpoa.

Laura Moisio

Olipa kiva päästä taas kuulemaan Lauran musisointia livenä. Eikä edes kiva vaan superkiva, oli meinaan aivan älyttömän timanttinen setti! Nautin suunnattomasti siitä, että Gloriaan oli roudaantunut ihmisiä, jotka todella kuuntelivat eivätkä puhuneet musan päälle. Ymmärrän, että hiljaisuus voi tuntua artistista vähän kammottavaltakin, mutta musta oli ihanaa, että biisejä sai kerrankin todella kuunnella ilman sen suurempaa taustamökää. Setti koostui suurimmaksi osaksi Ikuinen valo-albumin biiseistä, mutta oli mukavaa, että Spiraali-levyltä löytyvä Miljoonat maisemat oli myös mahtunut mukaan. Saimme kuulla myös yhden ihan uuden ja julkaisemattoman biisin, joka oli todella moisiomainen, heh. Tykkäsin kovasti!
Sinimustia unia sekä Lokkeja ja lentomuurahaisia kuitenkin iskivät tällä kertaa jostain syystä kaikista kovimmin, varsinkin jälkimmäinen. Suljin silmät, fiilistelin ja vain heiluin hiljakseen istuintyynyllä. Setin loppupuolella tullut cover-versio Baddingin varsin puhkikulutetusta Paratiisista oli todella raikas ja erilainen, biisi heräsi ainakin omissa silmissäni eloon ihan uudella tavalla. Jäi todella hyvä mieli keikasta.

Tiisu (soolo)

En tiedä sainko tästä kahteen osaan jakautuneesta viiden biisin minisetistä balsamia parin kuukauden keikkatauon viiltämiin haavoihin vai vaan uuden puukon kylkiluiden väliin (= Ensi viikonlopun Turun keikka ei voi tulla liian nopeasti!!). Mitä nyt ehdin muun yleisön reaktioita seurailla, niin kyseessä taisi olla ylivoimaisesti eniten kummastusta aiheuttanut pläjäys, hahah. Ainakin Napa sai aika monella leuan loksahtamaan ja ilma oli hämmennyksestä paksuna. Tuli sieltä uudempaakin kamaa, muun muassa hiljattain sinkkuna julkaistu huikea Kuka sillä aasilla ratsastaa ja toinen biisi, josta mulle jäi mieleen lähinnä menkat. Mutta hyvä biisi se oli. Kolmen ensimmäisen viisun jälkeen keikkakamu kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa seuraavasti: "Hyvä tavaton!" Oikein ansioituneesti tiivistetty.

Matti Johannes Koivu

Tästä jutusta ei ollut nimen, naaman ja mies&kitara -mielikuvan lisäksi etukäteen juuri mitään käsitystä, mutta heppuhan oli vallan hurmaava ja todella viihdyttävä! Keikkakamu tiesi kertoa, että tyyppi on tehnyt ainakin Irwin Goodman-coverlevyn. Jännä.
Koivun musiikissa on havaittavissa vivahde jostain todella, todella vanhasta. Vähän kuin menneen ajan musaa nykyaikaan sovitettuna. Keikka oli sopiva sekoitus herkkyyttä, vakavuutta ja huumoria. En osaa oikein sen kummemmin nyt analysoida, mutta kiinnostus Koivun matskua kohtaan heräsi tämän keikan tuloksena.

Egotrippi

Ullatuuuus! Semmonen sieltä tulla tupsahti, vaikka todellinen yllätys se taisi olla enää vain murto-osalle yleisöstä. Egotrippi ei ole koskaan meikäläisen levyhyllyyn kuulunut ja tuskin se sinne jatkossakaan eksyy, mutta oli ihan mukava sivistää itseään ja nähdä noinkin suosittu bändi tosi intiimillä keikalla, jollaisia se ei varmaan kovin usein tee. Bändillä on kyllä tosi tunnistettava ja omalaatuinen saundi, jotenkin tosi melodinen ja harmoninen. Muikea gigsi, jota jaksoi seurata, vaikka en bändin tuotantoa radiossa soitettuja sinkkuja lukuunottamatta tunnekaan.

Olohuoneklubi saa tapahtumana kyllä täyden kympin, tykkäsin kovasti! Se muistuttaa jonkin verran Akun Tehtaalla taannoin kuvattua Kosketuksessa-sarjaa intiimin ja rennon luonteensa puolesta, vaikka artisteja toki tulee nähtyä yhden illan aikana useampi. Artistikattaus oli ainakin tämän klubi-illan osalta tosi taidokkaasti koottu, sillä esiintyjät olivat tavallaan tosi samankaltaisia mutta välittivät kuitenkin ihan erilaisia fiiliksiä omilla tyyleillään. Intiimiydestä huolimatta Gloriassa ei tarvinnut olla kuin sillit suolassa ja oikeastaan joka paikasta oli mainio näköyhteys lavalle, mikä on aika poikkeuksellista. Harvinaisen hyvät iltamat, etten sanois.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Feisbuuk

Karmaa kolmen vuoden tauon jälkeen

Maj Karma @ Suistoklubi, Hämeenlinna 5.3.2016

* Allekirjoittaneella ei ollut tällä kertaa kameraa messissä, joten postauksessa on hyödynnetty viimeisen kymmenen (!) vuoden aikana kertyneitä karmaräpsyjä. 

"Ootteks te tullu kattoon Herra Ylppöö?"

Excuse my French, mutta voi nyt saatana. Olisimmekohan ehtineet viisi minuuttia Suistoklubin penkkejä kilun kanssa kuluttaa, kun joku uuvatti päätti istua pöydän toiselle puolelle ja töräyttää ilmoille edellä mainitun kysymyksen. No annapa se ratakisko tänne niin aloitetaan vääntäminen. "Niin siis ihan Maj Karmaa tultiin katsomaan." Tyyppi tuntui olevan aidosti hämillään siitä, että Maj Karma on aikuisten oikeasti ollut olemassa jo suht kauan ennen kuin Ylpön sooloseikkailusta oli tietoakaan. Mekin yritimme aikoinaan olla ihmisiksi ja innostua, mutta Sata vuotta -debyyttilätyn jälkeen kiinnostus sooloiluun alkoi hiljalleen hiipua ja ennen pitkää sammui kokonaan. Karma oli kuitenkin meille molemmille se The Juttu. Karmarockissa jaksoimme käydä kesään 2013 asti, jonka jälkeen sinnekään ei ole tullut enää lähdettyä. Kun koko bändistä huokuu puhdas vitutus, niin ei sellaista kukaan halua katsella tai kuunnella. Monien muiden asioiden tavoin myös ketutus tuppaa tarttumaan, nääs. Kolmen vuoden hiljaiselon aikana sitä ehti tottumaan jo ajatukseen, että mahtaako tätä bändiä enää koskaan nähdä livenä ja ennen kaikkea hyvällä fiiliksellä höystettynä.

Tunne oli täten melko epäuskoinen kun kuulin, että uusi Peltisydän-nimeä totteleva levy on tulossa ulos ja siihen kylkeen vielä klubirundi. Peltisydän ei ole millään levelillä meikäläisen suosikki Karman tuotannosta, vaikka siltä pari kovaa viisua löytyykin. Suistolle roudaantuminenkaan ei ollut itsestäänselvyys, oikeastaan kaukana siitä. Uteliaisuus ja vanhojen aikojen kaipuu kuitenkin voittivat, vaikka meitä molempia suoraan sanottuna ihan pikkasen kuumotti.


Jouluräyhä Helsingin Nosturissa 26.12.2007

Keikka alkoi uuden levyn aloitusraidalla Sotaa ei tule, joka on oma lempparini. Olin parin ensimmäisen säkeistön ajan vähän pöhnässä, mutta kilu oli onneksi hereillä ja kirjaimellisesti repäisi meikän mukanaan. Takana olevan misun sidukat valuivat siinä vaiheessa jo kylkeäni ja takareittäni pitkin, joten ei kai siinä muuta kun rähinä päälle niin kuin ennen vanhaan. Sid ja Nancy jatkoi samaa ihanan rouheaa menoa. Puumiekan sijoittaminen heti setin alkuun kolmanneksi oli ehkä vähän yllättävää, vaikka kröhöm toisaalta oli kiva saada se alta pois. Paljon raflaavammalta biisi kyllä kuulosti livenä kuin levyllä, joten ihan mukavaa sen tahtiin oli heilua. En ollut malttanut olla kurkkimatta settilistaa etukäteen, joten tiesin, että seuraavana vuorossa olisi toinen suosikkini uudelta levyltä, eli Telekineesi. Ai että olikin kova, tykkäsin!

Wanajafest 2009, Hämeenlinna

Tyttö ilman talvea on pliisu biisi, sen olisi voinut korvata jollain toisella. Kukaan ei huomaa mua on rakenteellisesti tosi onnistunut ja tykkään siitä kuinka biisi räjähtää kunnolla käyntiin alkupuolen hissuttelun jälkeen. Pelastakaa lapset toimi livenä oikeastaan todella hyvin, vaikka levyversioita ei ole montaa kertaa tullut kuunneltua. Uuden levyn biiseistä livesuosikiksi nousi nimikkobiisi Peltisydän, joka pääsi jotenkin ihan eri tavalla oikeuksiinsa keikkatilanteessa ja vangitsi ainakin meikäläisen ihan täysin. Vanhasta matskusta biisilistalle olivat päätyneet lähinnä sinkut, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Kyllä Valaiden laulu, Rukous, Ukkonen, Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ja Salama kuitenkin edelleen potkivat persuksille kiitettävästi, vaikka niitä on tullut aikoinaan kuunneltua ehkä vähän liikaakin. Potkimisesta puheenollen, illan raivostuttavinta ja samalla huvittavinta antia olivat takanamme olleet leidit, joille hauskanpitomme aiheutti suurta tuskaa. "Voisitteks te rauhottuu?!" Myönnän astuneeni pari kertaa ihmisten varpaille, mutta ei tsiisus että tuollainen kermaperseily ottaa aivoon. Kilu hoiti homman tahdikkaasti (joskin erittäin hoovee-asenteella), kun itse tuijotin taustalakanaa ja laskin hitaasti kymmenestä yhteen. Jos haluatte vain seistä paikallanne neljäntoista sentin piikkikorot väpättäen niin kannattaa mennä katsomaan jotain ihan muuta bändiä tai vaihtoehtoisesti pysyä meistä kahdesta ihan helvetin kaukana.

Karmarock19, 2010, Harjavalta

Perinteisiä "Attentaattiiiih!!"-rääkäisyjä ei, yllättävää kyllä, kuulunut ennen kuin setti oli jo edennyt reilusti yli puolenvälin. Ennen ne alkoivat about heti ensimmäisen välispiikin aikana ja se oli joka kerta älyttömän ärsyttävää. Olihan Attentaatti siellä taas vanhalla tutulla paikallaan setin viimeisenä biisinä ja kyllä maistui. Encore koostui puolestaan peräti viidestä biisistä, ylimääräisenä erikoisherkkuna tosin saatiin kuulla Taivaanvuohi, jota ei tietääkseni ole tällä kiertueella ainakaan kovin monesti soiteltu. En muistanutkaan miten siistiä sen tahtiin on heilutella tukkaa, hih! Illan viimeinen biisi Onnellinen loppu on tullut kuunneltua levyltä kerran, joka kertoo jotain sen biisin vetovoimasta. Suiston taika kuitenkin toimi senkin kohdalla ja sai sen kuulostamaan oikeastaan ihan kivalta.

Karmarock20, 2011, Harjavalta

Kaiken kaikkiaan setti oli tasapainoinen ja uusi lätty hyvin edustettuna, vaikka tällaiset vanhat diggarit aina sen vanhan kaman perään tuppaavat vähän poraamaan. Älyttömän hauskaa oli siitä huolimatta ja iltamissa hankittu niskajumi alkaa hellittää vasta nyt. Ylivoimaisesti hienointa oli kuitenkin päästä näkemään, että myös bändillä on pitkästä aikaa aidosti kivaa. Negatiivinen pohjavire loisti poissaolollaan ja sen johdosta itsellekin tuli rento ja vapautunut fiilis.
Tervetuloa takaisin geimeihin Maj Karma! En tiedä meneekö ihan jokainen torppa tästä jutusta sekaisin, mutta meiltä hooveelaisilta ainakin löystyi taas pari ruuvia.

- juoksepoistytto

yykaahoovee Facebook

Unknown Pleasures // Eevil Stöö @ Suisto-Klubi

Kirjoitin Iso vauva Jeesus world tourin ensimmäisen keikan yhteydessä miten muut kiertuepäivämäärät eivät mitenkään onnistuneet kalenterin ollessa jo täynnä. Stöö jäi vahvasti kummittelemaan Lahden jälkeen joten hitto, siihen kalenteriin sitten raivattiin sitä tilaa ja matka kohti Hämeenlinnaa 27.2. oli sinetöity

LOKKIJAY & KVP

Tää lämppäri roikutti mua löysässä hirressä koko setin läpi. Ensimmäisen biisin aikana tiesin hyvin pian, että nyt mulla menee yli hilseen äänen pään sisällä hokiessa ei ei ei ei eiiih. Toinen kappale spiikattiin yleensä olevan se vika ja kunpa toi olisi jo siinä vaiheessa ollut mahdollista. Heeeetkonen, otan ton takaisin sillä nyt tässä sitten olikin sitä jotain ja kaulaa ei kiristänytkään enää yhtä paljoa. Kovin villi-länsi vibat ja pidin siitä miten LokkiJay ja KVP eläytyivät sanojen mukana. Heittäytymisen kanssa ei himmailtu, kirjaimellisesti, kun vikoja laineja syljettiin lattialta maaten. Kolmas kappale ja déjà-vu setin ekan kanssa. Argh. Kun huomaan ettei joku vaan yksinkertaisesti lähde, tarkkailen hieman mitä muut yleisön edustajat diggailevat. Täällä oli selkeesti kannattajia mestoilla osan räpätessä mukana ja sehän on aina hienoa menköönkin sitten miten ohi omien makumieltymyksien. 

Oli tuskallista nähdä läppäriltä missä vaiheessa settiä vasta mentiin kunnes yleisöstä lavalle nousi Marleena Arianna fiittaamaan, thank dog. useammankin biisin ajan. Lisävokalisti toi heti laahaavaan menoon uuden säväyksen ja tän keikan parhaat hetket koettiin siinä. Ohikiitävää oli nämä onnen tunteet kun viimeisiä vietiin taas duona, vaikka pakko myöntää sinne mahtuneen jälleen pari ei niin tuskaistakin momenttia. Lahdessa lämpänneen Ameeban näkisin mielelläni uusiksi, samoin Marleena Ariannan meininki alkoi kiinnostamaan. LokkiJayta ja KVP:tä kiitän ja jätän jatkamaan juttuaan, jonka päälle selkeesti jotkut muut kyllä tajusivat.

LokkiJay & KVP feat Marleena Arianna:

EEVIL STÖÖ

Oispa tän keikan voinut katsella näkyvyyden muualle kuin lavalle peittävät laput silmillä sekä kaikki muut yleisön äänet paitsi yhteislauluhetket eliminoivat korvatulpat korvissa. Nyt pään rei'istä lähinnä nousi savua kun (aivan kuten Lahdessakin näin btw huomiona) taas jotkut neropatit kuvittelivat lavan läheisyyden olevan sopivin paikka sössöttää vaikka keikka on jo hyvää vauhtia menossa?? Maksaa reilu kymppi lipusta ja tulla naureskelemaan "hyvin sä vedät". Kai oon jo niin kalkkis ettei ymmärrys riitä miksi, OI MIKSI, pitää lähetellä keikan aikana jotain sysipaskoja viiden sekunnin videoklippejä whatsappissa ja ylipäätänsä sukkuloida sosiaalisessa mediassa? Valitettavasti tätä kaikkea ei voinut välttää huomaamasta. Otan altsu/punk/rock keikkojen hanajuomasankareiden epätasapainon aiheuttamat märät vanat kintuille paljon mieluummin kuin altistun tällaiselle epäkunnioittavalle käytökselle. Hanajuomasankarit sentään läikyttelevät sen musiikin tahtiin.

Suisto-klubista on kehkeytynyt yksi mun suosikkikeikkapaikoista. Tällä kertaa Suiston taika ei kuitenkaan riittänyt loihtimaan sammakosta prinssiä yleistunnelman jääden korkeita odotuksia kolkommaksi. Onneksi turbo-kaksikko Nuori Derrick ja Stöö eivät tätä tuntuneet huomaavan. Predator-hanska on jo niittänyt mainetta ja koko Nuoren Derrickin olemus huokuu ilkikurisella virneellä maustettua hyvää meininkiä ja jäkimmäistä ei lavalta puuttunutkaan. Propsit lattialta katsottuna yleisön stage left edustukselle, sieltä kuului sing-alongit komeasti!

Viimeksi en osannut sanoa oliko setissä jotain Iso vauva Jeesus -levyn ulkopuolelta ja eihän siinä oikeutetusti ole. Ton levyn jaksaa aina kuunnella alusta loppuun ja se onkin noussut omaksi Stöö-suosikiksi kansitaiteesta lähtien. Siitä saa ihan eri vibat jos sen laittaa soimaan kävellessä ulkona kirkkaana talvipäivänä vs. yöllä bussimatkan aikana. Noi on niitä pikkuseikkoja, jotka vaikuttavat miten kovaa kulutusta levy tulee kestämään, Iso vauva Jeesukselle povaan pitkää ikää.

Encoressa tuli, nyt ilman mafia mafia mafia-huutoja, ei yhtään yllättävästi Tyyppaa viel. Oon Eazy-E:n perään huudeltiin jo alkusetistä ja noi kaksi Toonin seuraaman muodostaa aikamoisen hittikolmikon levyllä. Räjähtäiskö päät jos kuulis tossa järkässä keikallakin? Tällä kertaa Luurangon luut vei sen oman potin ja siitä on alkanut leipoutua henk. koht. suosikki, eikä vain koska lyriikoissa liihottaa useampikin siivekäs. Kultaiset leegot ois ollu siistiä kuulla uudestaan. Jännä miten näillä kahdella kokemallani keikalla oli alusta loppuun todella suuri ero Torven viedessä kyllä 6-0. Pitää selvittää kumpi on lähempänä sitä normia, seuraavia kiertuepäivämääriä odotellessa siis. "Stöön livekeikat vailla vertaa." -kilu ✌ Tunnelmat useasti mainitulta Lahden keikalta / hooveeFB

Luurangon luut @ Suisto-Klubi:

kiitos!

Eevil Stöö

Nuori Derrick

LokkiJay & KVP

Marleena Arianna

Valot sammuu

Grande finale ja hommat isoillaan.

Cheek @ Hartwall Areena, Helsinki 26.2.2016

Hartsu oli yksi niistä paikoista, joissa en ajatellut kohtaavani ongelmia järjestäjien taholta. No, siellähän kusi sitten ihan kaikki ja hetken jo luulin, että kiertueen vika keikka joudutaan katsomaan ensimmäisen tavoin jostain miksauskopin perukoilta. Hommat menivät kuitenkin loppujen lopuksi nappiin, vaikka sain kyllä sen parinkymmenen minuutin aikana sydämentykytyksiä koko vuoden edestä.

Fiilis oli alusta lähtien älyttömän hyvä. Ajattelin, että haikeutta olisi ollut vähän enemmän ilmassa, mutta ei kyllä itselläkään ollut yhtään vetistelyfiilis vaan ennemminkin päinvastoin. Alpha Omegalla aloitettiin tuttuun tapaan ja kaveriksi heti perään aina päräyttävä Kuka muu muka. Lapissa vierailijoiden suhteen oli niukat ajat, mutta Hartsulla saatiin odotetusti kunnon tykitystä. Vähän pelkäsin, että kröhöm suuri suosikkini Kasmir olisi täällä, mutta Makee ja selkee vedettiin ilman feattaajaa niin kuin ennenkin, kiitos siitä. Kirjoittelin rundin ensimmäisen viikonlopun jälkeen, että olisipa siistiä, jos Leveellä kuultaisiin vielä toistamiseen Hartsulla. Kuultiinhan se, vaikka tällä kertaa paikalla oli vain kaksi kolmasosaa Kapasiteettiyksiköstä, koska Uniikki huiteli muualla. Harmi sinänsä, mutta oli silti kiva kuulla yksi uuden levyn suosikkibiiseistä vielä kerran livenä, sillä aika harvinaista herkkuahan tuo on ja jos tälle keikalle jotain spessua haluttiin lisätä niin hyvä, että valinta osui teeman mukaisesti nimenomaan Alpha Omegalla olevaan biisiin eikä vanhoihin hitteihin. Leijonan kita sylkäisi seuraavaksi ulos Elastisen ja Profeetat vedettiin vähintään yhtä komeasti kuin taannoin Hakametsässä.

Yasmine Yamajako oli jälleen paikalla, samoin useampaan otteeseen kiertueen aikana lavalla nähty Diandra ja Fiiliksissä oli jälleen kova. Biisiin oli upotettu nyt vähän lisäpaukkuja ja ilotulitteita, joiden ansiosta taisi pari lyöntiä jäädä välistä. En kuitenkaan aavistanut, että kohta olisi nitroille tarvetta. Illan ja oikeastaan koko rundin suurin ylläripylläri oli Anna mä meen ja, jumalauta, Jonne Aaron! Kyllä siinä sai hetken silmiä hieroa, hitto sentään! Jännä kuinka sitä pystyykin taantumaan noin puolessa sekunnissa taas 16-vuotiaan Negative-fanin tasolle, mutta se oli ihanaa. (Iiiiik!) Kannatti selvästi raivota about koko kiertueen ajan nykyisen iskelmäviiksijonnen saamattomuutta, sillä viesti meni näköjään telepaattisesti perille. Jenni Vartiainen tuli heti perään feattaamaan Kyyneleet ja oli oma vähän pliisu itsensä, mutta mikäs siinä vuodatellessa (J)onnen kyyneleitä.

En ole ollut Hartsulla pariin vuoteen ja olin unohtanut kuinka paljon kokoa kyseisellä mestalla oikein onkaan. Parempi mies ja Keinu vietiin kirjaimellisesti ihan uusille leveleille häkkyrän keikkuessa aikuisten oikeasti korkealla ja sitä liikuttavat kiskotkin päättyivät vasta puolessa välissä kenttää. Hommat totisesti isoillaan. Kiertueen viimeiset iltamat eivät tosiaan aiheuttaneet meikässä mitään yleistä pillitysfiilistä, mutta tunsin vähän haikeutta joitain tiettyjä biisejä kohtaan, esimerkkeinä Alpha Omega ja Valot sammuu. Festarisettiin ne tuskin eksyvät, joten saa nähdä missä niitä enää livenä kuulee tai kuuleeko ollenkaan. Lopussa päästiin vielä kunnolla pomppimaan, koska Sokka. Oi oi. Ennen viimeistä biisiä selvisi, että Alpha Omega on myynyt kolminkertaista ja Kuka muu muka kahdeksankertaista(!) platinaa, aika perkeleen siistiä! Platinalättyjen pällistelemisen jälkeen ohjelmassa oli vielä Timantit. Se oli tunteikas ja ihana lopetus keikalle, jengi hoilasi täysillä mukana.

Suuntasimme keikan jälkeen vielä Apolloon ja illan kruunasi ehdottomasti vähän tavallista pidempi jatkosetti, joka päättyi Sokkaan. Hih, harvemmin sitä saa tuplasokkaa yhden illan aikana, olipa luksusta ja paras tapa päättää mieletön rundi! <3 Näihin kahteen kuukauteen mahtui omalta osaltani 11 kaupunkia, 12 keikkaa ja vähän vajaa 6000 kilsaa. Ei huono. Festarikesää koskien olisi yksi kysymys: Joko mennään?

ps. Iso kiitos kaikille, jotka on antanut kivaa palautetta blogista AO-rundin aikana! Lämmittää mieltä kovasti. Pysykäähän kyydissä kesälläkin, pus!

- juoksepoistytto

Rapsat aiemmilta Alpha Omega Tourin gigseiltä:
Rovaniemi 19.2. ja Oulu 20.2.
Kuopio 12.2. ja Tampere 13.2.
Jyväskylä 5.2. ja Lahti 6.2.
Hämeenlinna 29.1. ja Mikkeli 30.1.
Lappeenranta 22.1.
Helsinki 8.1. ja Turku 9.1.

yykaahoovee feisbuuk

Jotain uutta, jotain vanhaa

LEPIS 20.2.2016
Tänne suoraan duunista täältä Tampereelta, viuh vauh!

KULTAISET VUODET

Tais olla teemasetti, sillä ehdin vielä mukaan maailmanympärimatkan viimesille etapeille Kotkaan ja Vantaalle, ennen kuin bändi omien sanojensa mukaan teki tilaa oikeille orkestereille. Ainahan itsensä vähättely vetoaa tähän kansaan, joten keep on keepin' on. Kun on ikuinen reissukuume päällä, tämä mahdollinen teemasetti herätti uteliaisuuteni siinä määrin, että olin jo sijoittamassa osan menetetyistä liveminuuteista tarkastaakseni minkämoista musiikkia bändi on jo mahdollisesti julkaissut. Aika matalan profiilin porukka, sillä en löytänyt mitään paitsi linkin kristilliseen kirjakauppaan kyllä. Ne kaksi biisiä eivät olleet tarpeeksi säväyttäviä, että näkisin yhtään enempää vaivaa kaivaakseni Kultaiset vuodet jostain esille eli neeeeext.

FLIPPIPUISTO

Jäi hieman häiritsemään ennen keikkaa kuultu toteama bändin maineesta vastattuani kysymykseen kuka soittaa seuraavana. Epäselväksi jäi oliko heitto nega- vai positiivissävyinen. Hmm. En ihan odottannut näkeväni Flippipuistoa uudestaan näinkin pian. Parin viikon takaisesta keikasta jäi tosiaan pari julkaisematonta laulua mieleen ja toinen oli oharit (jotain). Settilistakin auttaa hyvin kun kyseistä sanaa ei siinä mainita, vaan se saattoi olla listan mukaan (don't quote me) SNUFF. Heti tulee mieleen Nicolas Cage: 8MM, eli jos mitään tekemistä ton leffan kanssa, kyseessä onkin astetta sairaammat oharit ja taidan heittää vesilintua viime keikan jälkeisillä kesäyön biletysbändin mielikuvilla. Tosin lintuja ei saa heitellä millään t: kreisi bird lady, joka todellakin nalkuttaa jos kakrut kivittää lokkeja prkl. Suolijärvi, Hervanta, never forget.

Tai sitten se oli toi "vatos" tai ei ollu.  Ihan 10+ blogimatskuu nyt kyl esillä. En pahoittele.

Takuuvarmasti en ole tätä porukkaa näkemässä parin viikon sisään, joten ehkä sitten seuraavalla kerralla uuteen biisin on ilmestynyt ne odottelemani räppiosuudet. Nyt kyllä jo muissa kappaleissa tarjolla pienissä määriin ska/reggae viboja pitäen punk-pohjan mukavan freesinä, thumbs up to you dudes. Tällä kertaa setti jostain syystä tuntui lyhyemmältä mitä Tampereella. Siksi olikin riemastuttavaa huomata bändin pitävän pikapalaverin ja kuultiin vielä Nollaseiska koveri ennen setin päättävää Operaatio Charlie Sheeniä. Viimeksi mainittu varmaankin se bändin tunnetuin kappale tällä hetkellä, mutta toivottavasti se ei jumitu vikalle paikalle kerta muissakin kappaleissa havaittavissa samanlaisia grande finalen kestäviä koukkuja. Nyt se hyväksyvä nyökyttely vaihtui jo feisbuuk-peukkuun, eli silmällä pitäen mitä luvassa seuraavaksi.

Mun Hollywood (Nollaseiska koveri)

HÄIRIKÖT
Helsinki-levyn mukana olisi pitänyt tulla varoitustarra kuuntelemisen saattavan aiheuttaa äkillisiä suunnitelmien muutoksia, sillä mun piti jo pitkän aikaa olla tänä iltana Vastiksella ihmettelemässä Hexvesseliä. Lahden keikka ja tää levy teki tehtävänsä,että kyllä sen punkrockia pitää just nyt enemmin olla kuin ituhippifolkmusaa (heh). Yhteistä viikon takaisen keikan kanssa oli se, että jälleen räp-musiikkia dissattiin Häiriköt-diggarin ottaessa esille huolestuttavan pointin, miten yleisössä ei nuorison edustajia juurikaan ollut paikalla. Selkeesti himassa turmeltumassa räppiä kuunnellen.

Mitä raisumpi kansa sitä paremmalta bändikin kuulostaa ja Lepiksessä yleisöstä oli oiva joukkio hyvin menossa mukana. Häiriköt-tuotannosta löytyy monta hyvää power to you biisiä toimien noin kolmen minuutin mittaisina musiikkiterapiasessioina varmaan useammallekin paikalla olleelle, hyvänä esimerkkinä vaikkapa molemmat keikalla soitetut Elämä on kovaa ja yksi oma suosikkini Musta tulevaisuus. Myöhäisheränneenä tämänkin bändin suhteen olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vaikka se vanhempikin tuotanto loistaa etenkin livenä, mulle Helsinki levyn kappaleet toimii asteen verran paremmin ja niitähän setissä on. Kelpaa jatkossakin käydä keikoilla.

Taistelulaulu:

LUONTERI SURF
Tämä bändi on takonut maita ja mantuja kauemmin mitä allekirjoittanut kuluttanut ilmaa. Myönnän, etten silti tiennyt Luonteri Surfista tätä iltaa ennen kuin keikan tapahtumasivulle linkitetyn Peruskallio-kappaleen, jonka perään keikalla alettiinkin huutelemaan jo hyvin pian. Alkuillasta huomioni oli kiinnittynyt veikeään kitarakaappiin teipattuun lehmän kuvaan. Ennen h-hetkeä hoksasin laskea yks plus yks, senhän on pakko olla Luonteri Surf-lehmä! Maalaisromantiikkapunkkia taisi joku sanoa?

Setin alkuosioon oli heti sijoitettu myös iisitempoisempia kovin kauniita kappaleita. Sydän suli viimeistään siinä vaiheessa kun Möö lähti käyntiin ja sähköurkusolisti otti vain mikrofonin kouraan ja hitaat kappaleet oli hetkeksi historiaa. Tässä tuli oikein kova viiden-kuuden biisin putki kunnes takaisin urkujen pariin ja vastuu lauluosuuksista jaettiin taas basistin kanssa. Olin erittäin tyytyväinen päätökseeni antaa jälleen liven puhua puolestaan, sillä nämä konkarit pitivät otteessaan heti alkutekijöissään. Kyllä oli hymy herkässä. Jos bändin Lepikseen luomaa tunnelmaa pystyisi purkittamaan, niin sen purnukan kantta ei tarvitsisi paljon raotella niinä harmaimpina päivinä, jotta saisi taas syyn olla iloisempi.

Enemmistö selkeästi tiesi ketä olivat tulleet katsomaan ja eipä jäänyt epäselväksi Luonteri Surfillekaan. Kirjatun setin jälkeen encoressa kuultiin Motörhead ja odotetusti se Peruskallio. Näidenkin jälkeen taputeltiin ja huudeltiin toiveikkaasti tuplaencore silmissä kiiluen, mutta kaikkea ei voi saada ja olihan tuossa jo tullut hieno lopetus tälle erää. Ai että olin onnellinen että Luonteri Surfiin oli niin helppoa tykästyä. Illan vtk eli vitun tyhmä kysymys kuului "oliko hyvä keikka". Kun koitti aika häipyä, huomasin lattialla aanelosen varustettuna viestillä loppuunmyyty. Toivottavasti oli tän keikan aikaansaannoksia! -kilu ✌ / yykaahoovee

Nöyrimmät kiitokset jotka järkkäs ja tietty:

Luonteri Surf

Häiriköt

Flippipuisto

(linkki kristilliseen kirjakauppaan kerta ei muutakaan)

Itkisin mieluummin:

Siirappisen imelää + Puistossa:

..ja viel settilista!

+Ekana Loputon kesä ja encoren Motörhead ja Peruskallio

Jos haluu saada on pakko antaa

Lopun alku, eli toisin sanoen kiertueen viimeinen kokonainen viikonloppu! Nyt kertyi ylivoimaisesti eniten kilometrejä ja pehva kului vuorotellen junan ja bussin penkissä. Puuh.

Cheek @ Lappi Areena, Rovaniemi 19.2.2016

VR oli ajoissa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, vau! Kaupan kautta hostellille, sitten puhelin kouraan ja Google Mapsin avustuksella eksyminen illan pelipaikalle eli Lappi Areenalle. Mahtoikohan kyseessä olla pienin halli tällä kiertueella, koska mesta ainakin tuntui ja näytti silmämääräisesti tosi miniltä. Ajattelin, että täällähän varmaan saadaan hyvät pirskeet pystyyn. Bändillä ja muilla lavalla hilluneilla tyypeiltä oli hymy herkässä, positiivisuutta ja riehakkuutta ei siis siltä suunnalta ainakaan puuttunut.

Mutta sitten tulee se surullisen kuuluisa mutta. Lavalla vallinneen loistavan ja säkenöivän energian takia turhautti ja otti aivan infernaalisesti päähän, että yleisö oli suoraan sanottuna sysipaska joitain yksittäisiä poikkeustapauksia lukuunottamatta. Lapin kansaa kohtaan oli aika korkeat odotukset, joten kyllä siinä käyrät nousee kun halli onkin täynnä zombeja. Siis oikeasti mitä perskelettä?!! Toki kaikki nauttivat musiikista omalla tavallaan, mutta harvemmin niitä kädet puuskassa seisovia möllyköitä fiilistelijöitä siunaantuu yhteen jäähalliin noin paljon.

Äh. Jaren ja kumppaneiden läpi keikan tarjoama positiivinen fiilis meni suoraan sanottuna ihan helvetin hukkaan tällaiselle yleisölle, joka ei jostain käsittämättömästä syystä suostunut tarttumaan siihen ja heijastamaan sitä takaisin. Tehkää oikeasti itsellenne palvelus ja jättäkää se ikuinen elämänkumppaninne hra tahi rva Itsehillintä viettämään rauhallista koti-iltaa jonkun paskan romanttisen komedian parissa kun lähdette keikalle. Keikalla kuuluu olla elossa ja näyttää se. Joku tärkeä tyyppi keksi kai joskus nimittää sitä vuorovaikutukseksi. En ole vielä koskaan tavannut sellaista artistia, joka ei olisi ollut täpinöissään tai otettu siitä, että joraan about räkä poskella. Se on suurin kohteliaisuus mitä artistille voi antaa, mutta valitettavan monet keikoilla kävijät eivät sitä tunnu ymmärtävän. Erästä tamperelaista punk-bändiä lainatakseni, onko sulla lupa pitää kivaa? Sen luvan hankkiminen on tosi iisiä, ei tartte montaa lomaketta täyttää. Vahva suositus.

Keikan jälkeen kävimme äkkiä Lordi-aukiolla tuhahtelemassa ("Siis onks tää muka se?") ennen kuin suuntasimme Dorikseen jatkoille. Jos jengin käytös keikalla jätti toivomisen varaa niin Doriksessa olikin sitten tosi hyvä boogie, kumma kyllä. Ironista sinänsä, että Rollon reissusta jäivät päällimmäisenä mieleen juuri jatkot. Löysin tiskiltä hilpeän ystäväni Happy Joen ja keikkakamullekin saatiin sopivaa lientä händyyn. Jare käväisi tuttuun tapaan vetämässä muutaman biisin, olisiko ollut Kuka muu muka, Chekkonen ja Timantit. Muikean minisetin jälkeen sitten hengailtiin ja tanssahdeltiin hymyssä suin pilkkuun asti. Käyn harvemmin (= en ikinä) baareissa pelkästään tanssimisen ja ryybbäämisen takia, mutta tällä kertaa Doriksessa pyöriminen kuitenkin oli aikuisten oikeasti tosi kivaa, joten siinä suhteessa Rollo yllätti. Erästä helsinkiläistä punk-bändiä lainatakseni, ees jotain positiivista!

Cheek @ Energia-areena, Oulu 20.2.2016

Aamuinen olotila oli yllättävän siedettävä ja sitten olikin jo aika hypätä Onnibussin kyytiin ja ottaa suunnaksi Oulu. Jumalaton säätäminen oli jälleen kerran päivän sana, mutta hallille ehdittiin tarpeeksi ajoissa kaikesta huolimatta. Rollon yleisöfiaskon jälkeen paremmaksi paneminen ei ollut kauhean haastavaa, mutta Oulu oikeasti rokkasi ihan tosissaan, luojan kiitos!

Vierailevilla tähdillä ei pohjoisessa kovin paljoa juhlittu ja en kyllä odottanutkaan, että mukana olisi yhtä paljon porukkaa kuin etelän keikoilla. Messissä olivat tuttuun tapaan Yasmine ja Ilta, mutta vähän erikoismaustetta toi Suvi Teräsniska, joka oli siis mukana sekä Rollossa että omassa kotikylässään Oulussa. Biisi oli tietysti Kyyneleet, jossa on feattaaja vaihtunut tiuhaan tahtiin kiertueen aikana ja se on kyllä kiva tapa saada vähän paikallista väriä keikoille. Suvin versio ei päässyt ihan sinne omaan top kakkoseen, mutta hienolta kuulosti eniveis. Pakko kehua tässä vaiheessa myös bändiä, jossa on kyllä älyttömän kovia tyyppejä soitinten varressa varmistamassa, että mekkala on laadukasta. Vaikka koko bändi on huikea, niin Mikko Sirén saa multa aina kovimmat aplodit. Miten rautaisesti joku voikaan kannuja paukuttaa! Olen seuraillut jäbän touhuja siitä lähtien kun hän hyppäsi Apocalyptican messiin ja meno ei ole vuosien varrella hidastunut yhtään, päinvastoin.

Ajatus rundin päättymisestä oli ainakin itselläni jo vahvasti takaraivossa kolkuttelemassa ja se pisti vähän mietteliääksi. Ei pohjoiseen kuitenkaan pillittämään tultu, joten koitin olla ajattelematta liikoja ja vetää niin kovaa kuin mahdollista kun siihen oli vielä mahdollisuus. Makee ja selkee on noussut kiertueen edetessä meikäläisen ehdottomien livesuosikkien joukkoon, oi olisipa se kesällä myös festarisetissä! Se on just niin täydellinen rentoilu- ja fiilistelybiisi kuumiin kesäpäiviin (joista sitten kollektiivisesti unelmoidaan kun hillutaan jokaisella festarilla polviin asti kurassa ja kertakäyttösadetakki päällä). Ylipäätään oli todella hauska ja rento keikka ja ennen kaikkea niiiin paljon parempi meininki yleisössä kuin edellisenä iltana. Nillitän nyt ihan satasella tuosta Rollosta, I know, mutta se jengi on sen kyllä ansainnut. Oli jotenkin todella huojentavaa, ettei Oulussa tarvinnut kiristellä hampaitaan ameebayleisön takia vaan pystyi keskittymään täysillä keikkaan, jes!

Jos tämä oli lopun alkua niin ylihuomenna olisi sitten vielä ohjelmassa se The End eli Hartwall, hui!

- juoksepoistytto

Höpötykset aiemmilta Alpha Omega Tourin keikoilta:
Kuopio 12.2. ja Tampere 13.2.
Jyväskylä 5.2. ja Lahti 6.2.
Hämeenlinna 29.1. ja Mikkeli 30.1.
Lappeenranta 22.1.
Helsinki 8.1. ja Turku 9.1.

yykaahoovee FB

Häiriköitä mä metsästän

Maanantai kahdeksas päivä kuluvaa kuukautta. Katselin ulos miten maisema vilisi ohitse ja räntä piiskasi junan ikkunaa vasten. Kuuntelin Youtuben suosituimmista Häiriköt kappaleista koostuvaa soittolistaa ja korviin kantautui sanat "on maanantai, sataa räntää". Hymyilin itsekseni, sillä edessä odotti ensimmäinen vapaa viikonloppu pariin kuukauteen ja reissu livemusiikin perässä Suomen Chicagoon.

Keskiviikko yhdeksäs päivä. Yllätyssaikku, ei vapaata viikonloppuna ja koko roska meinasi kusahtaa siihen paikkaan. Mieleen palautui elävästi Vastiksen oveen teipattu loppuunmyyty-lappu, eräs Hämeenlinnan keikka, jolloin paikallinen ohjelma vei kuitenkin sen erän, kengät märkinä Vaasan kaduilla tuhatta ja sataa lätäköiden välissä juokseminen viimeisten biisien kuulemisen toivossa ja tietty työvuorojen armoton jyrääminen ties miten monen muun mahdollisuuden yli. Taistelulaulu toistolla kylvi kuitenkin voimia puskea eteenpäin. Minähän näkisin Häiriköt, ihan sama miten pitää venyä, perkele. Ja venyä muuten pitikin, tsiisus.

Häiriköt, Juice Normaali @ Tirra, Lahti 13.2.2016
Säätämisen sivulliseksi uhriksi joutui valitettavasi The Pistones. Harmi, sillä nyt olin kuunnelut levyäkin muutamaan otteeseen ja ehtinyt innostua joistain sen biiseistä. Ilahdutti, että niiden parin kappaleen joukossa, joiden aikaan Tirraan viimeinkin selvisin, oli edes yksi näistä stand outeista.

Seuraavaksi Juice Normaalin tyypit kasasivat kamojaan kuntoon. Mukava käänne ilmoitetussa aikataulussa, soittojärjestyksen nyt tuntuessa oikeammalta, kuin jos jo seuraavana olisi esiintynyt reissun ns pääbändi. Mukana ei siis ollut won't somebody please think of the drummer -ajatusta, sillä en hetkeäkään epäile etteikö Maunula olisi kyennyt kannuttamaan kaksi settiä putkeen. Tässä välissä huvitti korviin kantautunut lyhyt keskustelu "luulin että tänään oli joku räp-ilta" jatkuen "kaikki muu on paskaa paitsi hevi" -mentaliteetillä. Taidettiin viitata edellisen illan Eevil Stöön keikkaan. Yykaahooveessa sanotaan piupaut genrerajoille ja se on ihan hemmetin siistiä ainakin meidän kahden mielestä and that's all that matters, heh heh.

 Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että ensimmäinen Tampereen ulkopuolinen Juice Normaalin keikka minkä näkisin sijoittuisi Helsinkiin, mutta täällä sitä nyt oltiin. Epäilin hieman jo ennen koko reissua, että kestääköhän tätä porukkaa katsella toistamiseen vain viikon väliajalla ja tulipa todettua käytännössä että ehkä ei. Tää oli Juice Normaalilta liiankin normaali keikka. Mukana ei ollut samanlaista läpän heittoa mihin Tampereella on tottunut ja mikä sopii tälle porukalle paremmin kuin hyvin. Nyt oli asiallinen meininki eikä mukana ollut yhtäkään vierailijaa.
Keikan edetessä oli kyllä ilo seurata miten soittoniekkojen vetovoima sai yhä useamman yleisön edustajan nostamaan perseensä ylös penkistä ja hivuttautumaan lähemmäksi lavaa. Kamerat kävivät myös kuumana ja uskaltaisin väittää, että enemmistöllä täällä ei ole kokemusta näistä Tre-lisä keikoista, joten tämä Lahden "riisuttu" setti teki varmasti paremman vaikutuksen moneen muuhun kuin mitä meikäläiseen. Setin ehdottomaksi tähdeksi nousi Joni Ekman ja se rumpujen kuritus. Tällä kertaa Koira-biisi oli vikana ja huh huh! Koira oli kasvanut viikon aikana oikein komeaksi ja ajoi asiansa kirsikkana kakun päällä. Mulle sanottiin, että toi biisi kuulosti ihan Sleepy Sleepersiltä. En ole kuunnellut, pitäisköhä?

Noni. Häiriköt. Kitara, rummut, basso ja hemmetin rouhee lauluääni. Siinä on peruspohja, jonka voi joko sössiä totaalisesti tai josta voi jalostautua oma juttu, joka yksinkertaisesti toimii. Häiriköt on tällä kaavalla takonut iskeviä ralleja kunnioitettavan pitkän aikaa -ja takoo yhä. Itse jammailin Mr. Presidentin Coco Jamboa siinä vaiheessa kun Häiriköt kaiketi heittivät keikkaa toisen täysipitkän levyn tiimoilta, että jos hattu ois, sitä nostaisin. Juice Normaalin keikan aikana lähinnä nojailin pylvääseen, olo kun oli aika ameeba. Häiriköt piti ehdottomasti kuitenkin fiilistellä lähempää ja heti kun keikka alkoi, kaikki olemattomat ongelmat katosi samantien ja unohtui, että taaksekin jäi seisomaan jengiä.

Ne Vaasan keikan vikat biisit tekivät vaikutuksen, joka nyt kokonaisen setin myötä vain vahvistui. Tiukkaa, ketään ei tässä kumarrella soittamista ja edellisen orkesterin tapaan vokalistikin vaihtui välillä ja toi tyylihän uppoaa muhun. Kulutusta kestäviä lauluja, jotka vain paranevat livenä, joten en voi kuin ihmetellä miksi Häiriköt tuntuu kuitenkin olevan aika pienen piirin juttu? Settilista oli kierrätetty JKL:n garage-festeiltä (twist that knife..) ja sitä voisi huoletta osoitella summamutikassa sormella, jos joku kysyisi mikä biisi kannattaa bändiltä kuunnella. Kovia on meinaa kaikki mitä omiin korviin so far kantautunut. Häiriköt-tuotannon tuntemispohja on mulla vielä silti suht huteralla pohjalla, mutta sanoisin, että esimerkiksi Piritorin beibi ja encoreen sijoitetut Kaupungin kesä sekä Mä haluun ulos tästä universumista ei tulleet tällä keikalla. En ala luettelemaan mitkä kappaleet nousi ylitse muiden, sillä niitä oli ihan liikaa. Koko setti kasattu just hyvin. Tän bändin ois halunnut nähdä uudestaan vaikka heti seuraavana päivänä. Kaiken sen säätämisen arvoista, kyllä.

Helsinki-levy lähti ilman muuta mukaan keikalta ja onnen suolainen tippa ilmestyi silmäkulmaan kun huomasin universumi-biisin olevan ladattavissa Häiriköiden mikseri.net sivulla. Kiitos tästä, fyysinen versio kun tuskin on enää näinä päivinä ihan heti kävelemässä vastaan. Tätä(kin) luukutetaan ja paljon. -kilu ✌ // yykaahoovee

Väkivallan vihollinen:

kiitos:

Häiriköt

Juice Normaali

The Pistones

ym asianomaiset!