Helsingin Tavastian perjantain alkuillan kattaus oli harvinaisen tymäkkä. Ensin tarjoiltiin lämppärisetin verran ehtaa Ursus Factorya. Kaksikon energia jaksaa aina yllättää positiivisesti ja nähtiinpä lavalla myös pari tiisulaistakin kekkuloimassa.
Tiisun keikka alkoi jokaisen uskottavan rokkibändin varustukseen kuuluvasta lehdestä eli Kevätpörriäisestä sattumanvaraisesti valitulla stoorilla. Kevätpörriäinen oli illan kantava teema ja tarinat sopivat lähes poikkeuksetta hämmentävän hyvin keikan draaman kaareen. Oli osuvasti nimettyä Sisu-sisiliskoa ja ties mitä kaikkea muuta. Sisiliskon nopeat refleksit ja vikkelyys olisivat olleet tarpeen monille lavan edustalla hengailleille tyypeille, sillä yleisöön alkoi lentää tavaraa tiiviiseen tahtiin heti ensimmäisestä biisistä lähtien. No, kyllähän perjantai-iltaan sopii aina pieni vaaran tuntu! Perkele, Bussi täältä pois,Kuuden jälkeen osaan tanssia, Miehet saunassa... Siinäpä muutamia bailubiisejä, joiden avulla bändi sai Tavastian pauloihinsa heti alkuunsa.
Suomen legendaarisimman rokkiluolan keikoilla on yleensä lupa odottaa jotain erikoisboogieta ja kivoja ylläreitä sieltä tulikin vierailijoiden muodossa. Perhekuva piirtyi tärykalvoille kauniisti sellon säestyksellä, olipahan nättiä! Suomi on poliisivaltio puolestaan sai lisäpuhtia pasuunasta ja biisi pääsi täten melkoisen lähelle levyversioita, joka on soittimia pullollaan. Ennen kuin olin nähnyt yhtäkään tämän kiertueen keikkaa, niin toisen levyn biiseistä suurimmat epäilykseni kohdistuivat juuri Poliisivaltioon. Levyversion soundi on kovin muhkea ja ajattelin, että samanlaisen efektin tuottaminen livenä on aika haasteellista. Epäilykset kuitenkin kaikkosivat nopeasti, sillä sopiva määrä särökitaraa ja yleistä älämölöä ajaa asian ihan yhtä lailla. Pasuunan kanssa fiilis oli jännällä tavalla hienostuneempi, vaikka meno oli muuten tutun hektistä. Oli pasunisti-poliisista muutakin hyötyä, sillä eräs useampaan kertaan kamoja päälleen saanut eturivin asukki sai viimein kostaa kaltoinkohtelun. Syyllinen saatettiin vastuuseen teoistaan, rangaistuksena oli julkinen nöyryytys eli pasuunan "soittaminen" täpötäyden Tavastian edessä ja virkavallan valvovan silmän alla. Oikeus voitti tälläkin kertaa! Illan kolmas ja viimeinen vierailija oli Roosa-Emilia Sainio, joka tuli laulamaan Menkat. Naisääni toi mukavaa vaihtelua ja syvyyttä biisiin, peukku sille!
Vierailevien tähtien lisäksi Tavastian jengi sai muutakin spesiaalia, nimittäin yhden vielä kehittelyvaiheessa olevan biisin ensiesityksen. Kevätauringon kivuliaan kirkasta helotusta käsitellyt biisi sopi Tänne ei jää kukaan-levyn teemaan loistavasti. Mahtoiko valomiehellä olla koivujen kirkkaanvihreät hiirenkorvat mielessä, sillä kellertävänvihreät valot olivat täydellinen valinta. Ne loivat juuri sellaisen kepeän kesäisen tunnelman, joka oli ihanan raastavassa ristiriidassa biisin lyriikoiden kanssa. Siitä seilattiin sujuvasti Anna mun pyöristyä-biisin pariin ja ihan toisenlaisiin fiiliksiin. Slovarit jäivät tällä kertaa oikeastaan vähän paitsioon, mutta tällaiselle räyhäämisen rakastajalle ne muutamat hyvin valitut hitaat riittivät vallan hyvin. Oli mukava kuulla esim. harvemmin settiin eksyvä Tunnetko itsesi tänään pitkästä aikaa.
Keikan loppupuoliskolla meininki eskaloitui vauhdilla. Pusuttelemaan on about koko vuoden kovin korvamato, joka ei jätä ketään kylmäksi hyvässä tai pahassa. Yhtä riemukasta synamelodiaa ei olla hetkeen kuultu, se synnyttää poikkeuksetta hykerryttävää lämpöä sisuskaluissa. Elämältä turpiin sain on tarjonnut jo hetken aikaa liikuttavia yhteislauluhetkiä ja voi morjens, miten ihanasti Tavastialla lauleskeltiin! Bändin poistuttua lavalta porukka alkoi huutaa yhteen ääneen "Uusi aika! Uusi aika!". Anteeks, saako tällaisen yleisön tilattua kaikille keikoille? Nyt oli meinaan biisien suhteen prioriteetit kohdillaan! Encoressa kuultiin ensin Suomalaisen suurin riesa on sisu ja illan päätti Uusi aika. Sekä lavalla että yleisössä oli käynnissä asiaankuuluva hullunmylly ja tapahtumien tuoksinassa Antin mikkistandi päätti kaatua vielä viimeisen kerran, eikä kukaan moshaamiseltaan sitä huomannut. En huomannut itsekään, ennen kuin se kopsahti napakasti omaan silmäkulmaan. Aijai. Olen kokenut saman kohtalon Tavastian katon alla kerran aiemminkin, jolloin tuloksena oli reikä otsassa ja verilätäkkö lattialla. Tällä kertaa selvittiin parin päivän jomotuksella ja mustelmalla, joten no problemos. Ja jos pitäisi valita missä ottaisi turpaan, niin ennemmin Tiisun keikalla Uuden ajan aikana kuin vaikka siellä nakkikioskilla. Vai mitä?//YYKAAHOOVEE
Pääsiäinen, tuo munavitsien ja keikkaputkien luvattu juhla!
Tiisu @ Torvi, Lahti 14.4.2017
Torvi on heittämällä yksi Suomen hikisimmistä keikkapaikoista, eikä tälläkään kertaa tarvinnut palella. Lavan edusta täyttyi tiisuttajista heti lämppärin virkaa toimittaneen Akseli Hiltusen setin päätyttyä. Jengistä hehkui villi ja pitelemätön energia jo ennen kuin yhtäkään sointua oltiin soitettu ja sehän lupasi pelkästään hyvää. Jo pelkkä intronauha Non, je ne regrette rien sai aikaan niin voimakasta liikehdintää, että Père Lachaisen mullassa makaavan Edith Piafin luutkin kalisivat. Sinkkuelämää aloitti setin ja bileet olivat virallisesti käynnissä. Torvi oli pullollaan raivokkaasti tamppaavia pääsiäispupuja ja kahjo fiilis levisi nopeasti myös lavalle.
Ero vanhan ja uuden matskun välillä on ollut ainakin näin kiertueen alkupuolella todella selkeä. Uusia biisejä fiilistellään yleensä rauhallisemmin, kun taas Elämän koulun tutummat biisit saavat luonnollisesti aikaan voimakkaamman reaktion. Lahdessa uusiin biiseihin suhtauduttiin kuitenkin yhtä raivokkaalla intensiteetillä kuin ensimmäisen levyn ralleihin ja rakastin sitä niiiin pirusti. Niinhän sen pitääkin mennä! Bussi täältä pois oli illan vedoista oma lempparini, se potki hullun kovaa. Myös Napa, Anna mun pyöristyä, Pusuttelemaan, Virtaset, Suomi on poliisivaltio ja tietty maailman paras Uusi aika nostivat sykettä. Välillä heiluttiin monitorien päällä, crowdsurffattiin vähän, kiipeiltiin kattopalkeissa kuin pienet karvaiset apinat ja hengattiinpa myös koko porukalla kyykyssä tyyntä ennen myrskyä-tyyppisessä tilanteessa. Tunnelma ei rauhoittunut edes slovareiden aikana, aina oli vähintään joku takarivin pupu pomppimassa.
Elämän koulu-kiertueella sekoilu ja keikkapaikkojen rakenteissa roikkuminen olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus ja tämän uuden rundin rauhallisempi luonne onkin yllättänyt meikäläisen aika isosti. Ei mitenkään negatiivisesti, mutta yllättänyt joka tapauksessa. Iisimpi boogie ei sinänsä tunnu vieraalta, mutta tosi erilaiselta kun kohkaamiseen oli ehtinyt jo niin tottua. Lahden keikka tuntui siis jollain tavalla paluulta menneisyyteen. Armoton bailaaminen, rääkyminen, kiroilu ja hiestä märät vaatteet tuntuivat pitkästä aikaa helvetin hyvältä. Se oli ihanan tuttua ja turvallista.
Tiisu @ Ravintola Sävel, Forssa 15.4.2017
Forssassa piti alun perin olla kaksi keikkaa, yksi sallittu ja yksi k18-keikka, mutta jälkimmäinen jouduttiin perumaan. Ratkaisu oli täysin oikea, sillä mikään keikka ei ole terveyttä tärkeämpi. Pakko kuitenkin tunnustaa, että juuri sen k18-setin peruuntuminen sai aikaan hennon angstin, sillä sallituilla keikoilla käyminen ei ole enää vuosiin tuntunut kovinkaan luontevalta. Epäilykset illan onnistumista kohtaan kasvoivat saavuttuani keikkapaikalle, joka muistutti ennemminkin 70-lukulaisen pikkukaupungin rautatieaseman kahvilaa. Jos Lahden keikka tuntui aikamatkalta Elämän koulu-rundille, niin Forssa oli sitten jotain aivan muuta.
Intro alkoi soida, jolloin osa porukasta nosti pyllyn ylös penkistä ja siirtyi varovaisesti hiipien kohti lavaa. En suoraan sanottuna muista varmasti millä biisillä keikka alkoi, mutta vähän pienemmässä cityssä kun oltiin, niin Tuhannes laulu Helsingistä ei ehkä mene liikaa metsään. Biisin jälkeen lavalta kyseltiin paikallaolijoiden tunnelmia. Siinä vaiheessa yleisön kengänkärjet kääntyivät kollektiivisesti sisäänpäin ja bändiä vilkuiltiin perisuomalaiseen tapaan ujosti silmäkulmien alta. Suu oli nidottu kiinni ja pihaustakaan ei kuulunut, mutta toinen suupieli nousi hanakasti ylöspäin. Että ei tässä mitään. Ihan mukavaa on. Juu. Mutta en kehtaa ääneen sanoa. Tirsk. Suomalaisten jäyhyydessä on jotain uskomattoman sympaattista ja hellyttävää ja tuo lyhyt, mutta samalla pieneltä vaivaantuneelta ikuisuudelta tuntunut hetki oli sen ultimaattinen multihuipentuma. Kehtaamista ja epävarmuutta käsittelevä Miehet saunassa oli sille täydellinen jatko-osa. Tässä vaiheessa oma sydämeni alkoi sulaa, vaikka keikan luonne ei ollut ehtinyt vielä hahmottua kunnolla.
Mestoilla oli myös pikkuihmisiä ja bändi havahtui kirosanoihin, joita biiseissä viljellään enemmän tai vähemmän. Sen seurauksena Perkele! muutettiin lapsiystävälliseen muotoon ja biisi kantoi yhden illan ajan nimeä Perhonen. Voiko olla mitään sympaattisempaa? Tuskinpa. Keikkaa kohtaan tuntemani skeptisyys alkoi murentua vauhdilla. Menkat ja Pusuttelemaan taisivat myös tarjota lapsukaisille ajateltavaa. Ehkä ihan hyvä, että Virtasten kaltaiset paneskelu-anthemit jätettiin kuitenkin tällä kertaa soittamatta, heh. Kaikki aikanaan.
Pääsiäisen paras yllätys oli vasta tuloillaan, nimittäin spontaanisti settiin tupsahtanut Muumipeikkojen pyllyt (Hmm vai pelkkä Muumipeikot?). Voi pyhä persaus!! Jos multa oltaisiin tuolla hetkellä kysytty mitä onni on, niin olisin vastannut, että tämä biisi. Näitä kaikkia hassuja levyttämättömiä biisejä on ollut ihan tautinen ikävä! Eihän niiden vetäminen ole uuden levyn kiertueella ajankohtaista tai relevanttia, mutta ei haittaa jos niitä välillä heiteltäisiin sekaan.
Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä ja keikan loppupuoliskolla huomasin, että ulkona pyrytti sakeasti lunta. Lyhyen hetken ajan elämä oli kuin Kaurismäen leffa. Siellä me oltiin, joukko ihmisiä ujostelemassa itseämme ja toisiamme. Kuuntelemassa lauluja siitä, kuinka vaikeaa on saada vastarakkautta, tunteet patoutuvat ja elämä murjoo. Niin, sitten vielä se kevään juhlan kunniaksi maahan satanut lumipeite. Kummallisinta ja sympaattisinta lienee se, että kaikilla oli kuitenkin todella mukavaa.
Olipa taas jännä reissu. Lahdessa lentelivät ärräpäät, Forssassa perhoset. Siinä mitä oivallisin kiteytys Tiisun molemmista puolista. // YYKAAHOOVEE
Suomen rap-skene on mulle kuin sienimetsä. Tiedostan olemassaolon, mutten laita tikkua ristiin sen eteen, että ottaisin selvää mitkä joukosta kelpaa nautittavaksi saatika lähtisi itse poimimaan sieltä helmiä omalle (levy)lautaselle. Siksi se millä tapaa Sairas T löysi tiensä korvakäytäviini ilahduttaa kovasti ja vaatii astetta pidemmän pohjustuksen ennen varsinaisia keikkameininkejä.
Kaikkihan alkoi osuvasti Suistoklubilta noin kuukautta aiemmin Eevil Stöön keikalta (tuosta + neljästä muusta Stöö-gigsistä tuloillaan yhteismerkintä joskus) kun juttusilleni tulleen asiallisen oloisen tyypin puheissa nousi esille nimi Sairas T. Myös juuri ennen Stöön aloittamista jotkut kehuivat vielä tän samaisen henkilön hupparia ja kun kysyin ketäs tässä edustetaan vastaus kuului: Sairas T. Välissä Stöön setti jonka jälkeen rupattelun jatkuessa toisin kun mulla, hänellä tuntui olevan erittäin hyvin halussa tämä musastaili. Edelleen kuitenki tämä maskin omaava (sillä toki piti siinä ohessa vilkuilla netistäkin) artisti keräsi eniten ylistyssanoja.
Alkoi kiinnostamaan minkälainen musa sai tän Stööfanin intoilemaan noinkin paljon niin mikäs siinä yöbussia venaillessa oli laittaa Delirium -levy soimaan kerta Spotifysta löytyi. Kello 1:18 heti ekan biisin Valkoinen Käärme jälkeen olin positiivisesti yllättynyt miten tää ei ollutkaan yhtään hassumpaa. Samaa rataa jatkoi muutkin biisit kunnes vika kappale Suljetut Ovet hardcorebändi Bloodlandsin fiittauksella tuli täysin puun takaa. Millä järjellä tän ihan randomisti tielle osuneen rap-muusikon levyllä on myös mukana enemmän mullekin tutumpaa musatyyliä!? Levy lähti suorilta toiselle kierrokselle toimittaen matkamusiikin virkaa ja samalla vahvistaen miten Sairas T piti todellakin kokea livenä. Ensimmäinen tilaisuus oli Saikku-hehkutuksien ohessa mainittu Suiston keikka. Lippu oli kyllä jo toisaalle, mutta paristakin syystä olin harkinnut luopuvani kyseisetä piletistä sitä enemmän tarvitsevalle, joten next stop Hämeenlinna.
Sairas T @ Suistoklubi, Hämeenlinna 24.2.2017
Juna kulkee part not. Venailua lopulta 75 minuuttia, onneksi Suisto oli jo käynyt tutuksi eli no panic.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyi miten lavalla oli DJ soittamassa musaa, how nice. Kun myös spiikkaukset tuli sieltä käsin ja DJ jäikin koko keikan ajaksi taustavoimiin, myöhemmin meikällle selkeni nimen lisäksi se, että Loasteeze kuului vähän niin kuin pakettiin. Pari vikaa biisiä ennen keikan alkua sai jengin laulamaan ja jorailemaan mukana ihan kunnolla, joten hyvin valitut lämmittelybiisit. Itse vaikutin olevan ainoa joka kuuli kyseiset veisut ekaa kertaa ja tämä tunne pulpahti uudestaan pintaan pariinkin otteeseen illan aikana. Yhen Naisen Mies on nerokkain rakkaudenosoituslaulu mikä on vähään aikaan tullut vastaan, kunnes kaikkien tää on huikee/nerokasta ajatusten lomassa kertsin "Pikkumimmit haluu nussii meitsii - ei tuu onnistumaan" loi kauhunsekaisia tunteita siitä millainen yleisö Sairas T:n keikoilla oikein on. Tällä biisillä lähdettiin etenemään ja arvelut naispainotteisesta eturivistöstä osui kyllä nappiin, mutta pahimmat maalailemani kauhuskenaariot toisiaan Saikun huomiosta tapellessa hiuksista kiskovista muijista oli onneksi vain päänsisäistä saippuaoopperaa. Paikalla oli ihan selkeesti musiikista pitäviä ja siitä perillä olevia, hiton kovaakin mukana laulavia kannattajia, hyvä! Mikä parasta, myöhemmin keikalla artistikin oikein otti tän esille. Puoliksi tarkkailijan näkökulmasta tällaisesta tuli tosi hyvä mieli, arvostetaan kun jengi diggaa ja näyttää sen. Hauska oli myös ennen Juna Kulkee Part 2. Sairas T:n tehdessä pienen yleisökyselyn kuka tietää seuraavan biisin taustoiden jo alkaessa hieman soimaan. Eturivissä tiedettiin, of course.
"Älkää tarjotko kokkelii, antakaa mulle leipää" yleisöä hypyttävän Huudit -biisin aikana tuunattu Reissumies-paketti singahti lyriikoihin synkronoituna lavalle. Mietinkin onko näin koskaan tapahtunut ja voila, heti ekalla kertaa tämäkin lisämauste. Mikäs siinä oli leipä kourassa heiluessa. Palautusyritys hieman epäonnstui leipä lavalle -huutelujen alkaessa kantautua pian yleisöstä. Turha vastustaa ja siitä sopivasti päästiinkin seuraavaksi hieman rauhallisempiin tunnelmiin Mätänen -kappaleen pätkäistyn version voimin. Huomio oli kiinnittynyt siihenkin miten Loasteeze mukaan lukien tää koko kolmen koplan livetiimi eli käsielein mukana lyriikoissa. Hieman erilaista mihin on Stöön keikoilla tottunu.
Minähän en siis todellakaan a) muista missä järjestyksessä kappaleet kulki b) mitä kaikkia Deliriumin ulkopuolisia varmuudella kuultiin. Paitsi Nettokävely Saved My Life ja tänkin muistan vain mukana olleen hokeman takia ja koska tämä kappale aiheutti huomattavan reaktion yleisössä. Neverhöörd, vaikka again jälkikäteen opin tämän olevan SE biisi minkä jengi Sairas T:ltä tietää jos jotain. Olin kuulevinani Toluhaukat nimen ja veikkaisin Fataali Rata olleen yksi niistä mitä kuulin keikan aikana ensimmäistä kertaa [*muoks* kysyin Painajaiselta ja tää keissi meni kyl ihan metsään. Huppista! Kova biisi anycase] Sairas T:n tuplaajana lavalla heiluu Painajainen ja hänen tuotannostaan Vitun Hipit on toinen vahva veikkaus. Jep, lukitsen vastaukset. (Saa korjata jos tätä eksyy lukemaan joku paikalla ollut, heh) Jo mainittujen lisäksi keikalla sai swayy Varjoissa letkeeseen tahtiin sekä koittaa komppaa jotain laineja henk koht. odotetuimpien joukossa olleiden Valkoinen Käärme, minkä niiiin luulin aloittavan keikan, sekä oikeutetusi loppuhuipennukseksi säästetyn Heil Deliriumin mukana. Päälle vielä hieman matalalentoiseksi jäänyt stage dive attempt. Toki kun tämä oli ainoa ei tuulta alleen saanut keissi keikan aikana niin voi sekä yleisö että esiintyjät olla kyllä tyytyväisiä.
Se miten Suistolta linja-autoasemalle kulkiessa bongattu tarrajäänne liittyi keikkaan hymyilytti sekin.
Hetkonen, mitä tässä meni, joku puoli tuntia? Siltä ainakin tuntui ja teki mieli kysyä vierustoverilta oliko tää nyt oikeesti tässä. Epäuskoisena katsoin kelloa ihan senkin takia, että nyt ehti pykälää aikaisemmalla bussilla himaan. Punk-keikan mittainen setti, aika kuluu nopeasti kun on kivaa ja niin paljon uutta ammennettavaa. Tuskin ehdin saada takkia päälle kuin Takkinen ilmestyi lavan sivuun poseeraamaan halukkaiden kanssa kuvissa ja ties mitä muuta. Arvostan. Sitä kyllä en yleisön puolelta kun joku kovis omin lupinensa loikki bäkkärille keikan loputtua. Tässäkin tapauksessa kun artistia selkeästi voisi kuvailla faniystävälliseksi niin ei kannata pilata hyvää juttua huonoilla käytöstavoilla, vaan kunnoittaa myös esiintyjien omaa tilaa, tsk tsk. Vikat fiilikset: pitää todellakin nähdä uudestaan. -kilu✌ //YYKAAHOOVEE/
Ps. Poislukien Eevil Stöö +liittyvät julkaisut, Delirium on eka kotimaisen rap-artistin levy jonka oon hommannut sitten 2011. Jos pidät, niin tue jos suinkin kykenet!
Tää keikka eteni kuin vuoristorata! Alussa hiljalleen kivutaan kohti korkeuksia ja varsinaisen kyydin alkaessa mennään ties mitä kirkaisuja kirvoittavia ja väärinpäin horisonttia tiirailemaan saavia koukeroita pitkin. Lopussa tukka ehkä vähän sekaisin, mutta maaliin päästiin ja fiilis mitä mahtavin!
Settilistassa oli mukana sen verta kryptisiä nimiä etten netissä olevan demon biiseistä osaa niihin yhdistää kuin ne mitkä siellä omalla nimellään seisoo, poimittakoon kuitenkin tästä kauniisti-rouheesti menosta mitä keikka ja tuo koko demokin edustaa pari esimerkkikappaletta. Alusta loppuun vihaisempi ja huutopainotteinen Ikioma Miten Soma pysäyttää sen joka meinasi mapittaa Suudelmat minkään pop-liitteisen alle ollen just niitä vuoristoradan raisuimpia kohtia. Demolla mainittua edeltävä kappale Väärä Puoli näyttää bändin kyvyt melodisemman ja herkemmän ilmaisun parissa ja demon päättävä biisi Hanki sekoittelee molemmat tyylit toimivaksi kokonaisuudeksi. Tällainen ääripäiden vaihtelu on kuuntelijan kulmasta tosi freesiä niin ei ainakaan rupea kyllästyttämään.
Tykkäsin paljon miten alkuasetelmasta ei osannut odottaa menon äityvän niinkin villiksi. Rytmiryhmä tarjosi mukavaa tasapainoa vokalistien pitkin lavaa sekoiluille eli väittäisin tässä olevan aika hyvän paketin kasassa, seurantaan menee. Ottakaa haltuun bandcampista *klik*!
TOHTORI KOIRA
Kerrankin basistille huomiota kun laulaja usutti bassosooloon, olipas kiva! Hyviä bassokuvioita olikin mukana, mutta siinä vaiheessa kun bassosoolon perään kyseltiin pariin otteeseen uudestaan niin alkoi jo ihmetyttää mikäs juttu tää on, jäseninen keskeistä vttuilua? Salapoliisityö (eli käynti bändin facebooksivuilla) paljasti sen verran, että voi ei, tässähän olikin ollut rumpali vailla instrumenttiaan eli ilmankos saattoikin laulajalla olla hieman alaston olo vain mikin varressa ja ehkä tämä basistin ahdistelu oli jotain sijaistoimintaa kapuloiden puuttumiselle. Propsit vaan tuuraajalle.
Aihepiirit Tohtori Koiran kappaleissa vaihteli niin juttujen mitkä voisivat käydä toteen kenen tahansa pihapiirissä (kuuntele Iloinen Naapurusto) kuin ihan koko Suomen laajuisesti, esimerkiksi kappale Päivi, jossa oli helppo kaikkien halukkaiden laulaa mukana kertsissä. Punkinräimeen säestyksellä käsiteltiin myös globaalisti tuttuja otsikoita. Paavi -biisi teki stopin jo ala-asteella aivojen sopukoihin istutetun virren numero 499 päässäsoimismahkuille koruilemattomalla riveillään "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen / koska lintusen persereikä on hieman liian pikkuruinen". Eihän tosta nyt ole enää paluuta. Kiitos? Kiitos!
**Tässä välissä sain loppuillan/yön/työpäivän pelastaneita uutisia. Kiitos Turku Saatanalle tapahtuman meitsille ilmestyi yllättäen kyyti himaan, jeee! Turku kun on siitä hankala, ettei sieltä pääse järkevästi yöllä pois, joten sweet relief sen infernaalisesti vtuttavan säädön välttämiseltä tällä kertaa!**
MIETTIIN
Ilmaisua yllättäen on turha käyttää tän poppoon yhteydessä sillä ns. normaalista poikkeavaa sählinkiä pitää jo normina tän (vaihtuvan) kokoonpanon keikoilla. Nytkin alkuun julistettiin Turkua Saatanalle ja asiaan kuuluvasti risti pietarin tyyliin havaittavissa. Kokoonpanosta puheenollen, tällä kertaa taisi olla ihan se ydinjengi kasassa ilman vierailevia tähtiä. Tämä oli myös lopulta kesyin näkemistäni Miettiin keikoista! Osittain vaikutti mm se miten nyt pysyttiin esiintymislavan rajoissa. That being said, ei tämä keikka kuitenkaan edellisiä yhtään vähäpätöisemmäksi jäänyt.
Mitä vähän ounastelinkin tän vuoden puolella ilmestyvän mukaan: uusii biisei! Peräti kaksi kappaletta oldie goldien väleihin setin alkuun ja loppupuolelle sijoiteltuna. En ihan päässyt kiinni "Pitäis vissiin elää" yhtä lailla mitä "Askel rak.."sinnepäin-veisuun, jälkimmäinen omailee inasen tarttuvammat kuviot ja jäi helpommin mieleen. Toki kun jotain tulee, jotain pitää lähteä. Tällä kertaa parin crowd pleaserin (joo no mitkä toisaalta ei sopis ton kuvauksen alle) puuttumisen kyllä huomasi. Epäpyhä pääsi leikkuulaudalle kuten myös S.S.N.K. Onneksi Yksi Miljoonasta kuultiin kun tuostakin sen olemassa oloon havahtumisen jälkeen alkanut pitämään hurjasti. Listan kymmenes mystinen biisi jäi vain paperilla olevien tussausten tasolle yhyy.
Kiinnitän Miettiin keikoilla huomiota mitä merkityksettömiin asioihin. Täälläkin kun mikkiteline oli saanut keikan aikana kyytiä niin lopussa huolehdittiin kaikkien tarvittavien palasien löytymisestä. Punk rockin vaaralliset tilanteet meets hyvät käytöstavat -split!
LÄHTEVÄT KAUKOJUNAT
Exit Turku -strategian aikataulut olisivat alunperin pakottaneet poistumaan paikalta ekan kymmenen minsan jälkeen bändin aloitettua, niin nyt olikin yhtä juhlaa kun pystyi jäämään loppuun asti. Post-Miettiin haipin takia Lähtevät Kaukojunat oli mulle enemmänkin hyväntuulisen filmin lopputekstien taustamusaa, kuin musikaali jota varta vasten mennään katsomaan. Painotuksella sana hyväntuulinen, tämä kun näkyi sekä soittajista, että innokkaasta yleisöstä.
Wanhoja kappaleita tietämättä, uuttakin matskua taisi tulla mikäli jotain settilistan viereisestä tekstiä täynnä olevasta A4-kokoisesta lyriikkalunttilapusta pystyi päättelemään. Tässä keikassa vetosi eniten miten monella muulla paikalla olevista todellakin oli bändistä ja biiseistä käsitys. Bailausta, laulamista, toiveiden huutelua - tripla check. Setti vain jatkui siinä vaiheessa kun listaltakin jo loppui biisit, joten aikas nannaa Kaukarit-diggareille kun kaltaiseni liki ummikkokin oli ihan fiiliksissä. Tän illan perusteella voisi tehdä soolo-ekskursion johonkin Pirkanmaan kirjastoon bändin nimeä kantavan levyn perässä vaikkei siltä löydykään YouTuben puolella ja keikallakin kuultu, kovin koukuttava Kun Oot Poissa.
Lähtevät Kaukojunat näin viimeksikin Miettiin kylkiäisenä, siltä keikalta tästä bändistä kylläkin vain giffi. mutta jos nykivät kuvat toimii sulle niin täältä löytyypi! -kilu✌ //YYKAAHOOVEE/
Eipä tarvinnut paljoa muuta ohjelmaa vilkuilla kun yhdessä suosikkipaikoistani, eli Hämeenlinnan Suistoklubilla soitti neljä jo kertaalleen hyviksi live-esiintyjiksi todettua bändiä. Harmi vain, että heti alkuun kävi selväksi ettei annettu aloitusaika merkannut yhtikäs mitään ja eka bändi taisi aloittaa kaksi tuntia siitä ihan ensimmäiseksi ilmoitetusta soittoajasta myöhemmin.
BORN TO CRY
Vaikka Born To Cryn riveissä ei soitakaan tyyppejä keille keikkailussa olisi mitään uutta ja tämä keikka taisi olla viimeksi näkemästäni United Forces Spring Breakin vedosta vasta seuraava(?) niin kyllä väitän, että kehitystä oli tapahtunut esiintymisen vaikuttaessa itsevarmemmalta. Muuten voin kyllä toistaa aika lailla samat sanat mitä viimeksikin siitä miten musa kyllä jytisee, mutta liian melodis-metallinen laulutyyli (ja kaikkihan tajuaa mitä meinaan) ei vain nappaa sitten millään. Keikan aikana paikallisen yleisön joukosta kuului kyllä illan paras ja kaikille hymyn huulille tuonut heitto: "Hyvä oikeanpuoleinen kitaristi! Siis täältä päin katsottuna, lavalta päin vasemmanpuoleinen." On tarkkaa, että palaute menee varmasti perille oikealle henkilölle.
COLD INSIDE
Soittojärjestyskin vaihdettiin lennosta ja ei siinä mitään kun itse pysyi kärryillä, mutta hyvä näille jotka muuten vaan tulivat paikalle ja ihastelivat toisilleen miten kova Long Gone onkaan (joku kyllä oikaisi).
Tällä kertaa mitkään ylimääräiset tekijät eivät asettaneet ennakkolatauksia keikkaa kohtaan kuten silloin Oranssilla, joten menosta sai suoriltaan vain nauttia. Cold Inside taitaa intronauhan käytön jalon taidon ja muistaakseni (correct me if I'm wrong) ainakin eläinten oikeuksia/asemaa sivuavasta puheraidasta keikka pääsikin etenemään kuin ois turpaan vedelty heikompia puolustaen ja jatkettu suorilta siitä mihin intro loppui. Jos tuo oli keino bändiläisten itsensä päästä oikeaan mielentilaan ennen keikkaa niin siinä onnistuttiin sillä -käytin samaa adjektiivia viimeksikin- tyly meiniki välittyi yleisön puolelle 100%.
Ensimmäinen keikka sai mut kaivamaan Momentumin levyt soittoon eikä vähiten vain Herbivore -levyn päättävän Philip Wollenin "Animals Should Be Off The Menu" puheen vuoksi. Tän keikan jälkeen kiinnosti puolestaan mitä Cold Inside on julkaissut ja missä muodossa. Mielenkiintoinen bändi live-esiintymisen suhteen ja muutenkin. Olisi kiintoisaa päästä tekemään lähempää tuttavuutta lyriikkapuoleenkin. New LP in 2017 lupaillaan bandcampin puolella. Kelpais.
MUSTA HUONE
Oranssin keikkojen ollessa eri päivinä toivoinkin Musta Huoneen soittavan Cold Insiden kanssa tällä keikalla peräkkäin. Musiikkinsa puolesta yhtyeet eroavat toisistaan paljonkin, mutta molempien bändien ympärillä on tiettyä mystiikkaa. Nyt kun bändi oli jättänyt turhat juttelut pois, ihanan viileä tunnelma jatkui kuin oltaisiin elokuvateatterissa, jossa porukka osaa olla hiljaa. Musiikki pääsi oikeuksiinsa ja jos en ihan väärin muista ekalta keikalta, niin nyt jotkut lyriikatkin olivat kokeneet hieman hiomista. Musta Huone on kyllä selkeästi matkalla parempaan suuntaan keikka keikalta.
Viimeksi seurasin bändin settiä liki lavassa kiinni niin ettei tunnelman muodostamaa kuplaa päässyt kukaan vahingossakaan puhkaisemaan. Tällä kertaa otin tietoisesti etäisyyttä ja tämä ratkaisu osoittautui silmiä avaavaksi siinä mielessä etten ollut tajunnut miten vaikeasti nieltävää musiikkia Musta Huone oikeastaan soittaakaan. Ei vain sen tyypin heittämän kommentin takia, jossa totesi kavereilleen hakeneensa vessapaperia korviensa tukkeeksi, mutta muutekin oli lievää keskittyneisyyden herpaantumista havaittavissa osassa yleisöä. Vaatii aidosti kiinnostuneisuutta tai pääsylippuun enemmän hintaa kuin tämän kerran pyöreät nolla euroa. Lopulta piti vaihtaa paikkaa kun joku näistä narikan hinnalla sisään henkilöistä koitti aina kappaleiden välissä herätellä keskustelua luulessaan, että I was with the band kerta otin kuvia ja vaikutin keikasta kiinnostuneelta = eli just se joka haluaa rupatella kesken keikan..juu ei. Oranssifestin vailla keskeytyksiä -rapsa tän linkin takana.
LONG GONE
Aikataulujen jäätävän viivästyksen takia paikallisen Long Gonen setti jäi osaltani pariin ekaan kappaleeseen yöbussin kutsuessa. Musiikkillisesti draaman kaari olisi illan aikana ollut ehyempi jos soittojärjestyksestä (ja ennen kaikkea ajoista) oltaisiin pidetty kiinni "helpompien" bändien ollessa ensin. Long Gone on hyvin konstailematonta hardcorea ja siltä osin hengenheimolainen Cold Insiden kanssa pimennysverhon vain puuttuessa yleisön ja bändin väliltä. Long Gone tuli nähtyä ekan kerran Oranssilla joulukuussa 2015 ja jo silloin upposi juurikin bändin straight forward meininki jota seuratessa ei tarvinnut paljoa kelailla toimiiko vai ei. Mielelläni olisin siis kuunnellut pidempäänkin, nyt vain tuli raja vastaan miten kauan tien päällä loppujen lopuksi jaksoi olla. Ens kerralla sitten. -kilu✌ //YYKAAHOOVEE/
Tavastialla tuntui kuin olisi ollut kahdessa eri tapahtumassa samalla kertaa. Ekat bändit sai kyselemään mitä ihmettä täällä teen ja sitten puolestaan kaksi vikaa oli sarjaa ou jeeaah! Antanee osviittaa miten monipuolisia artisteja Alt Agency & Managementin hoiteista löytyypi ja oli ihan mukava viimein saada musiikkia parin joka paikassa vastaan tulleen nimen taakse = ne illan ensimmäiset.
ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO
Laulaja-kitaristista tuli tän vuoden puollella nähtyjen bändien joukosta mieleen Joni Ekmanin ja Sur-rur yhtyeen rakkauslapsi. Esiintymisessä samanlaista musiikkiin heittäytymistä ja hemmetin miellyttävältä persoonalta vaikutti hän. Jopa siinä määrin, että olisin ihan hirmusti halunnut pitää musiikillisestakin ulosannista sillä ainahan on oma lisänsä jos tietää tukevansa "hyvän tyypin" musajuttuja. Toivottavasti ne keille tää iskee ovat jo olleet kukkaron nyörit höllänä ostelemassa!
Seuraavan lauseen voisin toistaa Itä-Hollola Installaation jälkeen esiintyneen yhtyeen kohdalla: keskittymiskyky ei riittänyt koko keikalle joka tuntui kestävän liiankin pitkään. Hyviä juttuja oli esimerkiksi setin kolmas biisi joka toi alkuun hieman mieleen BlurinSong 2 -kappale ja sitten se jossa mainittiin röökikoppi siinä olleiden huutokohtien takana (voin myös sekoilla ja kyseessä olla yks ja sama biisi heh). Vika kappale, joka oli vain basisti-laualajan laulama voisi helposti kuvitella myös levyn viimeiseksi biisiksi, samanlaista finaalin tuntua ilmoilla. Bändi soitti myös vallan uusia biisejä, eli mukavaa heille keille tuttua oli noin muutenkin. Parasta oli kuitenkin laulaja-kitaristin ja basisti-laulajan välinen kemia lavalla. Instrumentaalijammailut oli siisteintä ja näiden aikana ei kyllästyttänyt vaikka osin jotkut kappaleet olivatkin liian samankaltaisia. Olisi kiinnostavaa tietää mitä kaikkea setissä olikaan mukana.
Vaikkei tässä yhteistä polkua aletakaan nyt polkemaan, harmitti taannoisen valtakunnallisen keikkapäivän Tampereen keikan peruuntuminen. Tarkoituksena oli keikkaa ennen laittaa levy kuunteluun, jotta olisi edes inasen perillä mistä hoilataan. Sellainen kutina kyllä on, että joskus taas osumme samoissa merkeissä saman katon alle ja ei nyt haittaakaan hyvän tyypin menoa seurata toistemiseenkin. Tai totta puhuen, uudestaan voisin mennä keikalle ihan vain että saisin taas ihastella basistin sorminäppäilytaitoja terkuin hylätyn basson soittotaidoton uusi omistaja.
LITKU KLEMETTI & TUNTEMATON NUMERO
Mittarilla miten nopeasti eturivi täyttyi oli heti pakko uskoa bändin ympärillä vallitsevaan hypetykseen. Litku Klemetti & Tuntematon Numero nimeltä ei ole voinut välttyä vaikka pitäisi majaa kiven alla. Ensimmäisenä huomion vei Litku Klemetin lava-karisma. En ole täysin perillä tästä Tuntematon Numero kuviosta -taustabändi vai häh, mutta muut soittoniekat jäi kyllä täysin balalaikkataiturin varjoon.
Kokoonpanolle laatuaan ensimmäinen Tavastian keikka, jonka menestykseekkäästä kulusta piti huolen yleisömeri ja miten ne biisit sinne upposivat (hyvin). Loppupuolella en saanut meiningistä enää mitään uutta irti ja odotellessani soittoajan tulemista tiensä päähän, huomio kiinnittyikin enemmän siihen miten kivaa monilla muilla selkeästi oli. Mieleen ei tästä setistä jäänyt yksittäisiä kappaleita, ainoastaan juurikin ihan piinkova keulahahmo. Jälkikäteen jollain Spotifyn soittolistalla sattumalta vastaan tullut Progetyttö -kappale pääsi kyllä yllättämään miten miellyttävää kuunneltavaa olikaan. Ehkä kirjasin itseni ulos bändin kuuntelijakunnasta hieman liian aikaiseen?
Helpoin tapa selvittää mikä lopulta oli viimeisin päälle jäänyt tunne keikasta on kysyä itseltään menisitkö katsomaan uudestaan jos tulisivat kotikaupunkiin keikalle. En menisin ja tuskin mahtuisinkaan messiin sillä innokkaista ei ainakaan olisi pulaa. Joidenkin muiden kivojen ohessa Litku Klemetti & Tuntematon Numero olisi ihan kiinnostava nähdä uusiksi, etenkin jos tilasta on mahdollisuus haihtua jonnekin taka-alalle jos meinaa alkaa mennä ylitse. Pieninä annoksina ihan käypää kamaa.
THE HOLY
The Holyn keikoista ei suitsuteta turhaan. Toinen kerta itselleni, joten tiesi mitä odottaa ja samaa wow-efektiä ei tietenkään enää ollut mukana mitä Indie-Iltamien keikalla. Hyvin pitkälti samaa kontrollissa pysyvää, ei koreografioitua kohkaamista mitä osasikin odottaa. Yllätysmomentteja pyöreä nolla riman pysyessä koholla siellä minne Turussa se jäikin. Bändi on onnistunut vangitsemaan mahtipontiseen menoonsa kansainvälistäkin soundia ja sinne suuntaan tähtänevätkin. Voi hyvinkin olla niitä tapauksia joita osataan enemmän arvostaa kotimaan rajojen ulkopuolella.
Ekan keikan jälkeen mieltä jäi kalvaamaan tohtiiko sellaisen aistit räjäyttävän spektaakkelin jälkeen edes kuunnella levytettyjä versioita, jos ne sitten latistaa bändin jättämän voimakkaan ensivaikutelman? Rohkaistuin ja kyllä se keikan vika Ramses The Evil Brother ihan mukiin menevä oli tässäkin muodossa.
TEKSTI-TV 666
Neljä Seinää Ja Puolikas Sielu oli nannaa kuulla pitkästä aikaa. Erityisen kivaa oli nähdä Lauri Elorantaa taas lavalla aina Sä Et Tuu Enää Takaisin Koskaan alkaen ja sitten loppuajan mitä nyt setistä olikaan jäljellä. Ylemmän tahon kitarahenget ottivat tästä nokkiinsa, one guitar too many ja Tannerin kitara oli hetken poissa pelistä teknisien ongelmien takia. Täällä surffausta tapahtui niin bändin kuin yleisönkin puolelta, jossa meno äityi ihan ok pöpiksi alun hitaahkon startin jälkeen. Niskat jumissa next day, eli bailandosilta itselle. Sanainen arkkuni on aikas tyhjentynyt Teksti-TV 666 kohdalla, vakkareita kun ovat hooveen puolella, joten parit kuvat vielä and täts it.
